MIME-Version: 1.0 Content-Type: multipart/related; boundary="----=_NextPart_01C70298.6AC0C010" Tämä asiakirja on yksitiedostoinen Web-sivu, jota kutsutaan myös Web-arkistotiedostoksi. Jos näet tämän sanoman, selaimesi tai muokkausohjelmasi ei tue Web-arkistotiedostoja. Lataa Web-arkistoja tukeva selain, kuten Microsoft Internet Explorer. ------=_NextPart_01C70298.6AC0C010 Content-Location: file:///C:/D0FC3AD9/luku9.htm Content-Transfer-Encoding: quoted-printable Content-Type: text/html; charset="us-ascii" 9 LAPPEENRANTA -- AUTONOMIAN AJAN VARUSKUNTAKAUPUNKI

9 LAPPEENRANTA –  AUTONOMI= AN AJAN VARUSKUNTAKAUPUNKI 208

9.1 Lappeenranta autonomiseen Suomeen liittymisen jälkeen 208

9.2 Autonomian kauden asemakaavoitus ja kaupungin alueen laajeneminen 213

9.3 Kaupunkirakenne autonomian kaudella 223

9.4 Sotilasrakennukset linnoituksessa vuoden 1810 jälkeen 230

9.5 Lappeenrannan reservikomppania 238

9.5.1 Reservikomppanioiden perustaminen Suomeen 238

9.5.2 Kokoontumispaikkojen suunnittelu 239

9.5.3 Lappeenrannan komppanian alue ja rakennukset 245

9.6 Leirikaupunki 254

9.6.1 Suomen asevelvollisten joukkojen leiri 256

9.6.2 Venäjän leiri 272

9.7 Suomen rakuunarykmentin kasarmialue 274

9.7.1 Suomen asevelvollisille joukoille uusia kasarmeja –  Lappeenrannan ratsuväkikasarm= ien suunnittelijat 274

9.7.2 Lappeenrannasta suomalaisen ratsuväen sijoituspaikka 279

9.7.3 Ratsuväkivaruskunnan rakennussuunnitelma 284

9.7.4 Rakennustyöt 293

9.7.5 Suomen rakuunarykmentin rakennukset 310

9.7.6 Venäläisten joukkojen rakennukset 1910-luvulla 337

9.8 Kaupunkiyhteisön muista rakennuksista 344

9.9 Kaupunkirakenteen vaikuttaneet tekijät autonomian kaudella 349

9 LAPPEENRANTA –  AUTONOMIAN AJAN VARUSKUNTAKAUPUNKI<= /a>

 

9.1 Lappeenranta autonomiseen Suomeen liittym= isen jälkeen

 

Lappeenranta koki vuonna 1812 = suuren muutoksen, kun se Vanhan Suomen muiden alueiden ohella palasi muun Suomen yhteyteen.[1] Kaupungin ja varuskunnan suhteisiin muutoksel­la ei kuitenkaan ainakaan aluksi ollut suurta merkitys­tä. Pietarin läheisyys oli autonomian kaudellakin ratkaise­va tekijä varuskuntien sijoittamis= en kannalta. Tämän vuoksi Suomen varuskunnat sijoittuivat eteläiseen ja lou­naiseen Suomeen. Edelleen käytettiin varuskuntina myös jo aiemmin Pietarin suojaksi rakennettuja linnoituks= ia.[2]

 

Lappeen­ranta, jossa siis liitoksen jälkeenkin sijaitsi ve­näläinen varuskunta, ku= ului autonomisessa Suomessa Viipu­rin lääniin. Siinä oli 1820-luvulle tulta­essa viisi kaupun­kia: Viipuri, Hamina, Lappeenr= an­ta, Kä­kisalmi ja Sortavala. Läänissä oli esimerkiksi vuonna 1824 yhteensä 225 019 asu­kasta, joista kaupungeissa asui vielä äärimmäi­sen pieni osuus. Eri kaupun­kien väkiluku il­man sotilaita laskettuna oli vuonna 1824

            &= nbsp;           &nbs= p;            &= nbsp;     Viipuri        &= nbsp;           &nbs= p;             = 3 748

            &= nbsp;           &nbs= p;            &= nbsp;     Hamina        &= nbsp;           &nbs= p;          1 403

            &= nbsp;           &nbs= p;            &= nbsp;     Käkisalmi              &= nbsp;           &nbs= p; 1 130

            &= nbsp;           &nbs= p;            &= nbsp;     Sortavala                    =            521

            &= nbsp;           &nbs= p;            &= nbsp;     Lappeenranta        &= nbsp;               417

 

Yhteensä kaupungeissa asu= i 7 219 ihmistä.[3] <= /o:p>

 

Oleellinen tekijä Lappeen= rannan olemassaololle oli edelleen Saimaan alueen kauppa. Kaupunki kokosi eteläisen Saimaan alueen tuotteita, muun muassa viljaa, karjaa, villakankaita ja puutavaraa; kaupungista taas ostettiin suolaa, erilaisia kankaita ja vaatteita, rautaa ja terästä. Osan tuontitava­ras= ta Lappeenranta toi sotaväen muonaksi.&n= bsp; Castrén­in mukaan tällaisia tarvikkeita olivat ainak= in voi, tali ja karja. Myyntitavarat sisä­maahan Lappeenranta hankki Pieta­rista. Erityisen tärkeää kaupun­gille ja sen lähiympäristöl­le oli myös viljan tuonti Pietarista= .[4] Myös kevät- ja syys­markki­noilla kävi edelleen runsaasti väkeä, esimerkiksi vuonna 1832 kävijämää­räksi laskettiin yhteensä noin 6 000 hen­keä.[5]

 

Kaupungin väestön muodostivat entiseen tap­aan kauppiaat, käsityöläiset ja työväki perheineen. Valtion virkamiehistä jäi osa provi= nssikans­lian lakkaut­tamisen myötä pois. Tilal­le tuli kuitenkin kaupunkiin vuonna 1823 sijoi­tetun kruunun kehruuhuoneen mukana uusia virkamiehiä.[6] Lappeenrannan käm­nerinoikeus oli lakkautettu vuonna 1784. Sen til= alle perus­tettiin aluksi kahden ja myöhemmin yhden pormesta­rin jo= hta­ma raastuvanoikeus, joka johti hallin­nol­lisissa asi­ois­sa maistraattina kaupunki­na.[7] Kaupungin tärkein tulon­lähde oli 1700-luvun tapaan viinanpol= ton- ja myynnin vuok­rauk­sesta saadut tulot.[8]

 

Lappeenrannan liikenneyhteyksi= ä paransi vuonna 1875 sata­man rakentamisen lisäksi päivit­= täinen vaunu­yhteys, "posti­dili­genssi" eli neljä matkustajaa ja pakettiposti rauta­tielle. Pietarin –  Riihimäen rautatien rakennustöiden ai­kaan oli jo esillä sivuraiteen rakentaminen Lappeenrantaan. Tätä perus­teltiin kaupal­lisilla syill&a= uml; –  katsottiin, että= rau­ta­tien avulla saatai­siin Saimaan alueen tuotteita vie­dyksi Uudel­lem= aalle. Esiin nousivat kuitenkin jo tässä vaiheessa soti­laal­lis= etkin tekijät. Katsottiin että Lap­peenrannassa toi­miva varusk= unta ja harjoitus­joukot tarvit­sisivat rauta­tieyh­teyttä. Viipurin lehdissä pohdit­tiin si­vuraiteen myötä jopa uuden Saimaan laivaston perustamista ja sijoit­tamista Lappeenrantaan.<= o:p>

 

Sivurataa Lappeenrantaan asti = ei kuitenkaan saatu vielä 1870-luvulla. Lopullisesti rautatiehanke toteut= ui Castrénin mukaan soti­laallisista syistä. Hänen mukaan= sa Lap­peenrannan (leirin) ase­velvollis­ten pa­taljoo­nien kulje­tuksessa pidet­tiin rauta­tietä tärkeän&au= ml;. Lisäksi vuoden 1885 keisarivie­railu kiirehti toteuttamis­ta. Ratat­yöt alkoivat Simolas­ta toukokuussa 1884 ja Lappeen­= rannasta käsin heinäkuus­sa. Maa­työt valmistuivat jo elokuus= sa, ja kiskotus oli valmiina touko­kuun lopussa 1885. Kesäkuun alussa = 1885 saapui Lap­peenran­taan ensimmäinen juna uutta rautatieyhteyttä myöten. Juna otettiin leiri­kentän vieressä sijaitsevalla asemalla juh­lallisesti vastaan venäläisen sotilassoittokunnan soit­taes­sa Pori­lais= ten marssia ja puheiden saattelemana. Leiri­ken­tän vieressä sijaitsevan aseman ohella linnoitusniemen kärkeen Rapasaareen tuli satamaraide.[9] Ranta-asema oli to­ki myös lähempänä linnoituksen venäläistä va­ruskun­taa kuin leirikentän luona sijainnut asema.

 

Sotilasliikenteen merkityst&au= ml; rautatielle kuvaa se, että varsinaista asemaa vastapäätä= ; leirikentän puolelle raken­nettiin sotilas­kuljetuksia varten erillinen laituri. Cast­rénin mukaan asemaa ei käytetty sotilas­liikentees= een aino­astaan kesäleirien aikoina, vaan ennen maailmansotaa ja so&sh= y;dan aikana suoritetut varustus- ja muut kuljetukset aiheut­tivat ajoittain ruuhkan, joka jopa katkaisi ajoittain si­viililiikenteen.[10]

 

Rautatie helpotti sotilaiden liikkeiden lisäksi myös kaup­paa ja teollisuutta. Kaupungin vanhimmat teollisu­uslaitok­set oli­vat viinan­polttimoita. Myöhemmin perustettiin muun muassa puusepän­tehdas, höyrymylly ja erilaisia pajoja. Saimaan kanavan avauduttua vuonna 1856= ja rautatien valmis­tuttua Lap­peenrannan lähistölle sijoitt= ui vuosi­sadan loppu­puolella ja 1900-luvun alussa useita teollisuus&s= hy;yrityksiä. Useat niistä, muun muassa puunjalostusta harjoittava Kau­kaan tehd= as, sijoittuivat kaupungista itään Lauritsalaan. Vaikka teollisuuslaitokset eivät pyrkimyksistään huolimatta päässeet kaupun­gin alueelle, ne Castrénin mukaan vaik= utti­vat suuresti kaupungin tulevaan kehitykseen. Tehtaiden työ­väest&= ouml; nimittäin asui suurimmaksi osaksi Lappeenrannan ete­lä- ja itäpuolelle muodostuneissa esikaupungeissa. Lappeen­rannan tavoin kasvoivat 1880-luvulta lähtien myös muut Suo­men kaupungit.

 

Autonomian kauden lopussa ensimmäinen maailmansota rajoitti Lappeen­rannan kaupankäyntiä monin tavoin. Castrén­in mukaan kauppa Venäjän kanssa kuitenkin vilkastui ja Lappeenrantaan kohdistui mo= nia hankintoja.

 

Lappeenrannan väkiluku ka= svoi pääosan 1800-lukua hyvin hi­taasti. Vuodesta 1885 alkoi väkiluku kuitenkin kohota. Vuosisadan lopussa väkiluku nousi yli 2 000 ja 1910-luvulla yli 3 000 henkilön. Vaikka väkiluku pysyi muutamassa tuhan­nessa oli kaupunki kuitenkin monella alalla laajemman = alu­een keskus. Alueen laajuudesta saadaan summittainen käsitys siitä, että esimerkiksi 1890-luvun lopussa apteek­kioikeuk­sia pohdit= ­taessa Lappeenrannan ainoan apteekin vaikutuspii­riin katsottiin kuuluvan yli = 34 000 henkeä. Siten kauempana lähialueesta asuville Lappeenranta oli Castrénin ilmausta käyttäen "kaupunki" eli paikk= a, josta tehtiin ostokset ja jossa kulutettiin myös muuten vapaa-aikaa.[11]

 

Lappeenrannan väestö= 1815–1920

 

vuosi            =             &nb= sp;          lukumä= ;ärä

 

1815           &nb= sp;            =            235

1820           &nb= sp;            =            339

1825           &nb= sp;            =            415

1830           &nb= sp;            =            459

1835           &nb= sp;            =            567

1840           &nb= sp;            =            591

1845           &nb= sp;            =            592

1850           &nb= sp;            =            648

1855           &nb= sp;            =            720

1860           &nb= sp;            =            845

1865           &nb= sp;            =            738

1870           &nb= sp;            =            775

1875           &nb= sp;            =            731

1880           &nb= sp;            =            795

1885           &nb= sp;            =            907

1890           &nb= sp;            =            1923

1895           &nb= sp;            =            2026

1900           &nb= sp;            =            2014

1905           &nb= sp;            =            1893

1910           &nb= sp;            =            2450

1915           &nb= sp;            =            2889

1920           &nb= sp;            =            2892

 

 

Väkilukutiedot Liisa Castrénin Lappeenrannan historiasta, s. 299, 687. Luvut ovat todennäköisiä väkilukuja. Niissä ei ole mukana sotaväkeä eikä vankiloiden vankeja.

 

Väkiluku ei kasvanut niinkään kohonneen syntyvyyden kuin muuttoliikkeen vuoksi. Castrénin mukaan muuttoliike Lap­peenrannassa alkoi jo 1880-luvun alussa, tällöin kuitenkin kaksisuuntaisena. Vasta vuosina 1885= 211; 1900 tulomuutto ylit­ti poismuuton. Väkilukua kasvat­tivat Castrénin mukaan rau­ta­tien tulo ja rakuunarykmentin liepeillä saapu­nut lisävä­ki. Itse ryk­mentin miehet eivät kuitenkaan olleet kaupungin kirjoissa.[12]

 

Sotaväkeä houkutteli 1800-luvun loppupuolen parantunei­den liikennesuhteiden ohella harjoituksiin sopiva maas­to. Sal­pausselkä levisi Lappeenrann= an kohdalla laajaksi tasa­maak­si, jota pidettiin erinomaisena sotaväen leiri- ja harjoi­tuspaikkana.[13] Muutenkin ympäristö katsottiin sotavä­elle sopivaksi. Esimerkiksi Lappeenrannassa 1890-luvulla vie­railleen lehtimiehen mukaan siellä voitiin pitää hyviä harjoituksia, koska käytettävissä oli Saimaa, valli­tuksia ja metsiä.[14]

 

Sotilasosastojen kaupunkiin sa= amisen katsottiin hyödyttävän sen kehitystä. Lappeenrannan valtuusto tarjosi esi­mer­kiksi vuonna 1880 Suomen sotalaitokselle = kor­vauk­setta ruotuväen aikaisemmin käyttämiä alueita.[15] Samana vuo­nna 1880 venä­läi­sen jalkaväkirykmen= tin patal­joonanpääl­likkö tiedusteli kau­pungilta ostettavaksi ampumaharjoitus­kenttää. Kaupunki ei suostunut myymään tätä, mutta oli valmis edel­leen vuok­r= aa­maan sen 100 markan vuosi­vuokrasta.[16]

 

Lappeenranta koki leirikokoust= en ja rautatien rakentami­sen ansiosta nousukauden, jota vuonna 1885 viel&aum= l; leiriko­kouksen yhteyteen sijoitettu keisarivie­railu korosti.[17] Kau­pungilla raportoitiin olevan leirin johdosta vilkasta; väke&au= ml; käveli kaduilla ja puodeissa kävi vilkas kauppa, joka var­maan lisäisi varallisuutta "tähän vähä­lä= ntäiseeen Itä-Suomen sotilas­kaupunkiin".[18]

 

Asevelvollisten tultua muuttui= kin liike kaupungin kaduilla Uuden Suomettaren Lappeenrannan kirjeenvaihtajan mukaan täydellisesti "pääkaupunkimaisek­si". Upseereja kulki run­saasti kaduilla ja kenraaleja näkyi usein ajam= assa hienoil­la vaunuillaan. Elokuussa taas hänen mukaansa muuttui­= vat kadut ihmismereksi keisarin leirivie­railun vuok­si.[19]

 

Seuraavan kerran asevelvollist= en harjoituksia pidettiin Lappeenrannassa vuonna 1888, pitkälti vuoden 18= 85 mal­liin.[20] Leirikokousten ajaksi Lappeenranta heräsi elämään ja mu= ut­tui osit­tain niiden ansiosta muutenkin. Helsing­fors Dagbla­din Lappeenrannan kirjeenvaihtaja raportoi vuonna 1888 ase­vel­vollisten toisen leirikokouk­sen alussa kaupungin muuttu­neen kolmessa vuodes= sa huimas­ti. Oli raken­nettu pal­jon uusia taloja; sinne oli tull= ut uusi pra­mea kansakoulu­talo ja monta huvilaa ja –  kirjoit­tajan mukaan –  jopa Lap­peen­rannan ensimmäinen kivitalo. Suuri joukko puutaloja oli myös korjattu. J= otta yleisölle tarjou­tuisi mahdollisuus nauttia maisemas­ta, rakennettiin val­leille parhail­laan nä­kötornia.[21] Kaupunkia sii­stittiin muu­tenkin; Viipurin Uuti­set raportoi vuoden 1888 leiri­kokouk­sen edellä elämän Lap­p= eenrannassa taas virkistyneen; kadun­vieriä kivettiin ja tehtiin muitakin korjauksia.[22] =

 

Savonkin kirjoittaja kuvasi vaikutelmiaan Lappeenrannas­ta. Se näytti hänen mielestään enemmän venäläiseltä tai venä= ­läis-ruotsalaiselta kaupungilta kuin suomalaiselta. Siellä oli suuri joukko venäläisiä, jotka myös näkyi­vät katukuva= s­sa. Parempi säätyluokka puhui kirjoit­tajan mukaan tuskin kos­= ;kaan suomea, yleensä vain venä­jää tai ruotsia.[23]

 

 

9.2 Autonomian kauden asemakaavoitus ja kaupu= ngin alueen laajeneminen

 

Lappeenrannan asemakaava s&aum= l;ilyi muuhun Suomeen liittymi­sen jälkeen edelleen 1700-luvun lop­pu= puolella muodostuneessa hahmossa. Kaupunki jakaantui siis kolmeen eri koko­nai&s= hy;suu­teen, linnoitukseen, Suureen esikaupunkiin ja Pieneen esi­kaupun­kiin, jo= tka linnoitusesplanadi erotti toisistaan.

 

Pienen esikaupungin asutus pys= yi lähes koko kauden entisel­lään. Linnoi­tuksen asemak= aava muuttui rakennuksia puretta­essa jonkin verran lähinnä aukioi= den osalta. Linnoi­tukses­sa­kaan aluetta ei laajennettu. Suuren esikaupunginkin ase­ma­kaavan ydin pysyi samana kuin jo 1700-luvun lopus­sa. Kau­punki laajeni kuitenkin juuri siellä. Alussa alue kasvoi laajen­ta­malla ruutua­sema­kaavaa ja kau­punkir= a­kennet­ta, jat­ka­malla katuja ja kort­te­leita sekä kaavoitta&sh= y;malla lisää tont­teja.

 

Kaupunkialue käsitti vuon= na 1812 23,48 h= ehtaaria, jota pi­dettiin etenkin laiduntamisen kannalta liian piene­nä.= Ra­kennettavia tontteja oli kuitenkin vapaina. Liitoksen ai­kaan Suuressa esikaupungis= sa oli raken­nettuna 52 tonttia, joista 23 autiota. Paldossa oli kahdeksan rakennettua ja kaksi autiota tonttia.[24]

 

Yksityistalojen luku vanhassa kaupunkikeskustassa jäi lo­pulta vähäiseksi. Linnoitukse= ssa oli vuosisadan vaih­teessa ollut siviilihenkil­öiden omistamia taloja kym­menkun­ta. Asu­tus sijoittui kahteen ylätasante= en poh­joisosa­ssa ki­vi­kasar­mien vieressä sijainneeseen kortteliin, komen­dantin talon ja linnoitusvallin vä= liin sekä ortodok­sisen kirkon lähei­syyteen. Linnoitusupseeri= en kir­jaamat talonomistajat olivat nimistä päätellen virka= ­miehiä tai venäläisiä kauppi­aita.[25]

 

Vuonna 1812 oli linnoituk­= sessa yksityisten omista­mia taloja enää seitsemän ja rakentamattomia tontteja kuu­si. Vuon­na 1820 oli linnoituksessa edelleen 7 yksi­tyista­loa, kun Suu­ressa esikaupungissa lukumäärä oli noussut 63:een ja Pal­dossa 10:een. Suuren esikaupun­gin talolu­ku nousi vuonna 1825 67:ksi ja vuoteen 1830 me= n­nessä putosi 66:ks­i. Vuonna 1830 Paldos­sa oli 13 taloa.[26]

 

1830-luvun lopussa yksityiston= tit linnoituksessa väheni­vät edelleen. Kauppias Kuffshinoffin perilliset ja lukkari Re­hell myivät tonttin­sa valtiolle, ja kauppias Savander lah­joitti linnoitustalonsa kaupungille. Täm&aum= l; osoitti Liisa Castrénin mukaan, että kaupunkilaiset eivät enää ha­lunneet asua linnoituk­sessa.[27] Päätelmää voi pitää uskotta­vana, kun ott= aa huomioon, että kaupungin siviilitoiminnot –  kauppa, hallinto ja muut palvelut o= livat pääosal­taan siir­tyneet si­viiliväestön mu= kana Suureen esikau­pun­kiin. Linnoi­tuksen erotti esikaupungista vielä lin­noituses­planadi, ja vaikka matka linnoituksessa asuvalle ei sinänsä ollut kovin pitkä, niin taival oli mäkinen. Li­säksi linnoi­tuksessa sijaitsivat venäläisten joukkojen kasarmit ja kehruuhuone, jotka saivat tavallisen kaupunki­laisen kaihtamaan sitä asuin­ympärist= önä.

 

Vuonna 1839 oli koko kaupungis= sa 87 yksityistaloa. Näistä parikymmentä oli Castrénin muka= an verrattain uusia. Vuonna 1842 oli luku pudonnut 83:een. Tällöin kaupun­gissa oli kah­deksan rakentamatonta tonttia. Vuonna 1854 laskettiin kau­pungissa olevan 80 yksityistaloa. Linnoituksissa oli enää kolme yksityis­taloa kehruuhuoneen johtajan asunnon lisäksi: postimes­tarin, Kuffschinoff­in ja Scheschunoffin tal= ot. Jul­kisia rakennuksia oli sotilasrakennusten li­säksi nelj&aum= l;.[28]

 

Asutus pysyi melko vakaana aina 1880-luvulle saakka. Liisa Castrén on laskenut Lappeenrannan tonttien lukumäärän lu­kuun ottamatta ensim­mäistä kaupunginosaa olleen vuosina 1830– 1875 seuraavaksi:

 

vuosi            = II        &= nbsp;           II= I        &= nbsp;          IV        &= nbsp;          yht.

1830           &nb= sp;  64        &= nbsp;         -        &= nbsp;           13=         &= nbsp;         77<= /span>

1835           &nb= sp;  65        &= nbsp;         -        &= nbsp;           13=         &= nbsp;         78<= /span>

1840           &nb= sp;  65        &= nbsp;         -        &= nbsp;           13=         &= nbsp;         78<= /span>

1845           &nb= sp;  77        &= nbsp;         -        &= nbsp;           13=         &= nbsp;         90<= /span>

1850           &nb= sp;  41        &= nbsp;         36        &= nbsp;         14        &= nbsp;         91<= /span>

1855           &nb= sp;  41        &= nbsp;         36        &= nbsp;         15        &= nbsp;         92<= /span>

1860           &nb= sp;  41        &= nbsp;         56        &= nbsp;         15        &= nbsp;         112=

1865           &nb= sp;  41        &= nbsp;         56        &= nbsp;         16        &= nbsp;         113=

1870           &nb= sp;  41        &= nbsp;         56        &= nbsp;         16        &= nbsp;         113=

1875           &nb= sp;  41        &= nbsp;         56        &= nbsp;         16        &= nbsp;         113=

 

Taulukko kuvaa vain kaupungin tontteja, eikä siitä siten ilmene, kuinka moni tontti oli rakenne= ttu. Castrénin mukaan tonttiluku kuitenkin vastaa hyvin myös kaupung= in väki­lukua; rakentamattomia tontteja oli vähän. En­s= immäisen kaupungin­osan eli linnoituksen siviiliväki ra­joittui muuta&s= hy;maan hen­kilöön tarkasteltavana aikana. Neljännen kaupungin&s= hy;osan eli Paldon asutus pysyi koko kauden lähes samana. Suu­ressa esi&sh= y;kaupungissa, joka 1850-luvulla jaettiin kahdeksi kau­pun­gin­osaksi, tonttien mää­rässä näkyy Krimin sodan jälkei­n= en kaa­voitus­piik­ki. Kokonai­suudes­saan kaupun­gin = alue pysyi va­ki­naisen väestön väkiluvun tavoin läh= es samana koko kau­den.[29]

 

Kaupungin siviiliasutuksen painopiste oli Suuressa esikau­pungissa, ja vähitellen seurasivat kaupunkiyh­teisön julki­set toiminnot ja niiden vaatimat raken= ­teet esimerkkiä. Vuonna 1826 toivoi osa kauppiais­ta  kauppatorin siirtämistä kauppias­kunnan asuma-alueelle esikaupunkiin. Paikak­si ehdo­te= ttiin tonttia numero 10 Kaup­paka­dun ja Niko­lain etu­lin­no= itukseen kulkevan poik­kikadun kul­mas­ta.

 

Kauppatori kuitenkin pysyi vielä linnoituk­sessa  ortodoksi­sen kirkon vieressä aukiolla eikä siis enää länsi­rannassa eikä keskusaukiollakaan. Ken&sh= y;raalikuver­nööri Zakrevskin vie­rail­lessa Lappenrannassa 2.8.1827 päätett= iin siirtää tori esikaupunkiin tontille 10. Sa­malla päätettiin Zakrevskin kehotuksesta rakentaa myös raati­h= uone esikau­punkiin.[30]

 

Lappeenranta ei saanut uutta asemakaavaa ennen 1880-lu­kua, vaan Suurta esikaupunkia avarrettiin jatkamalla 1700-luvun kaavan katu­verkkoa ja kort­teleita. Esikaupu= nkeja mitattiin ensimmäisen kerran varsi­naisesti 1820-luvun puoli­v= ä­lissä. Vuonna 1825 otti nimi­neuvos G.A. von Zweig­berg laatiakseen kar&sh= y;tan. Sitä kiirehti osit­tain sekin, että palo­va­kuutuk&sh= y;sia varten tarvittiin sii­henas­tista tarkem­paa kart­taa. [31]

 

Vuoden 1825 jälkeen seura= avan kartan laati Castrénin mukaan vuonna 1836 maanmittari W. Gahmberg. Asutus oli py­synyt kymmenen vuoden aikana lähes ennal­laan.[32] Vuonna 1838 taas julkaistiin C.W. Gyldénin painettu Lappeenrannan ka= rt­ta.[33] Tässä esiintyy edelleen kolme kaupungin­osaa: Linnoitus, Suuri esikau­punki ja Paldo. Linnoituksen kaupun­kirakenne ei Gyldé= ;nin kartan mukaan suuresti muuttunut, ei myös­kään Paldo eli Pieni esikau­punki. Kaupun­ki oli sen sijaan kasva­nut Suuressa esikaupungissa. Siellä­kin muutokset oli­vat ko­vin suuria. Linnoituksesta esikaupungin län­sipuolitse Vii­puriin johtavan tien toiselle puolelle oli ruu­tukaavaa jat­kettu ja muodostettu ka= ksi uutta korttelia, joissa oli yh­teensä 16 tonttia. Lisäksi oli syntynyt yksi uusi kortte­li saman tien varteen nykyisen Kaupungin­= lahden ran­taan sekä joitakin uusia tontteja aiempien kortteleiden jatkok= ­si.[34]

 

Suuressa esikaupungis­sa Gyldén merkitsi karttaan myös katu­jen nimet. Linnoituksesta Viipuriin johtava tie oli kaupun­gin kohdalla nimeltään Hande= ls Gatan, sen itäpuoleinen samansuuntainen katu Stora Kyrko Gatan ja sen itä­puo­lella kaupun­gin laidassa oli Lilla Kyrko Gatan. Lännestä itään kulkevista kolmesta kadusta oli ran­= nimmainen katu nimetty luon­tevasti Stora Strand Gataniksi, sen etelä­pu= olella Råds­tugugatan ja eteläisimpänä kulkenut katu Kungs Gatan.[35] Käy­tän jäljempänä ruotsinkie­lisistä= ni­mistä suomenkie­lisiä muotoja Kauppakatu, Suuri kirkkokatu, Pieni kirk&s= hy;kokatu, Suuri rantakatu, Raatihuo­neenkatu ja Kuninkaankatu. 1840-luvun lopussa avattiin vielä uusi katu, jonka nimi vuonna 1849 valmistu­neessa kartassa oli Lilla strand gatan eli Pieni rantaka­tu.[36] 

 

Vuonna 1857 kaupunkialuetta sa= atiin senaatin luvalla laa­jentaa osalla Puhakan tilan alueesta. Se sijaitsi kaupun­gin itäpuolella Taikinalahden eli nykyisen Kaupun­ginla= hden rannalla ja ulottui siitä kapeana kaistaleena etelään kau&sh= y;pungin ja pappilan maiden välissä. Alueelle oli jo syntynyt asutusta ja lisäksi peltoja. Nyt se jaettiin raken­nuston­teiksi ja samalla muodostettiin uusia tontteja käyttämättö­män&a= uml; olleesta alueesta.

 

Samassa yhteydes­sä jaettiin toinen kaupun­ginosa kahtia Isoa Kirk­ko­katua pitkin.= Sen länsipuoli nimettiin II ja itäpuo­li III kaupunginosaksi. Pal= ­losta tuli IV kaupun­gin­osa.[37] Lin­noitus säilyi I kaupunginosana.[38]

 

Castrénin mukaan jo 1870-luvun lopussa kaupungissa tarvit­tiin lisää asemakaava-aluetta. Tämä johtui rau­tatien var­moista odotuksista, ja lisäksi uusi satama lisä­si­ liiken­n= et­tä. Osa tontteja oli tosin vielä rakentamatta, sillä vuon­na 1878= kau­pun­ki vara­si itsel­leen lai­tu­meksi Paldon kaupun­gin­o= san tyhjät tontit 18– 22 ja 24– 27.[39] Tämäkin osoit­ti toi­saal­ta valtuuston varautuvan ka= upun­gin kas­vuun varaa­mal­la tontteja itselleen.

 

Kaupunkialueen laajennushankke= ita lienee kiirehtinyt asu­tuksen kasvu sen rajojen ulkopuolella 1870-lu&sh= y;vun lo­pussa. Sinne muutettiin Castrénin mukaan usein kau­pungin perimien maksu­jen välttämiseksi.[40] Lappeen­ran­nan kaa­voitus ei kui­ten­kaan juuri muu&sh= y;ttunut ennen 1880-lukua.[41]

 

Tori sentään siirret= tiin. Raatihuoneen tori kävi näet 1880-lu­vulla liian ahtaaksi. Uus= ina to­ri­paik­koina mainit­tiin rau­tatieaseman seutu ja nykyisen Kau­punginlahden ranta. Tori siirret­tiin 1890-luvun alus&= shy;sa rantaan, mutta halko- ja heinä­kauppa määrättiin ra= utatien lähialueelle. Ranta­torille rakennettiin 1900-luvun alussa myö= ;s kauppahal­li.

 

Torin kaupallinen merkitys väheni vuosisadan vaihteessa ja kaupan vapautuessa. Tilanteen muutosta kuvaa kaupun­gin ke­hityksel­le aiemmin niin tärkeiden Lap= peen­rannan markki­nain lakkauttaminen vuonna 1901. Tori säilyi kuitenkin mui&= shy;den au­kioiden ohella yhte­nä kau­punki­ra­kenteen osatekijä­nä.

 

Rautatieasemaa yritettiin siirtää kaupungin eteläpuo­lelta sen alueelle. Tätä pidettiin Castré­nin mukaan tar­peellisena mu= un muassa järjestyksen­pidon vuoksi. Myöhem­min aseman alue liitettiinkin kaupun­kiin. Aseman län­si­puolelta ei asu&s= hy;tuk­selle kuitenkaan voitu kaavoittaa tont­teja, sillä sinne sijoittuivat Su= omen ra­kuunarykmen­tin ka­sarmit.

 

Kaupunkialuetta yritettiin laa= jentaa. Vuonna 1883 valtuusto päätti jakaa tontteja Simolan- ja Pulsantien varrelta. Vuon­na 1886 taas haluttiin kaavoittaa ja asuttaa Lappeen kir= kon ympäristöä, mutta seurakunta vas­tusti palo­vaa­= raan ve­doten asutuksen tuomista liian lä­helle kirkkoa ja esitti kirkon ympärille istutettavaksi puistoa.[42]

 

Ajankohtaisia kaupunkirakenteen ongelmia poh­ditt­iin kevääl­lä 1885, muun muassa tien raken­tamista kaupun­gista rauta­tieasemalle. Rahatoi­= mikamari sai tehtä­väkseen val­mistella kaupungin puiston laajen&s= hy;tamisen valleihin saakka. Parhail­laan anottiin myös Kimpisen niemen liittämistä kau­punkiin. Osin tämän vuoksi asetetti= in kaupungin rakennus­jär­jestyksen muut­tamiseksi komitea keväällä 1885.[43]

 

Helmikuussa 1888 virkaansa val= itun kaupungininsinöörin Oskar von Schoultzin ehdotus Lappeenrannan asemakaavaksi val­mis­tui keväällä 1888. Se si­s= älsi 45– 55 uutta tont­tia. Se herätti kaupungissa suurta mielenk= iin­toa ja se asetet­tiin nähtäville raatihuoneen saliin. Kaavaehdo&s= hy;tusta vastaan esi­tettiin kaksi muutakin ehdotus­ta, kaup­pias W. Couperin ja in­sinööri W. Grönlundin ja vielä tohto= ­ri Buchin ehdo­tus.[44]

 

Kaavaehdotuksista –  joista ei loppujen lopuksi toteutet= tu sellaisenaan yhtään –  käytyä runsasta keskustel= ua refe­roi­neen Liisa Castrénin mukaan von Schoultz esittelee = vuo­den 1888 eh­dotuk­sessa kaupungin seuraavien vuosien asema­kaavoi&s= hy;tuksen ydinkysymyksen, itä- länsisuun­taisen lii­ken­neyh&sh= y;tey­den avaamisen kaupunkiin. Hän esitti sen rakentamis­ta II kaupunginosa= an idästä Lappeen kirkon edit­se Kauppaka­dul­le asti. Tämä myöhemmin to­teutunutta Valtakatua vastan­nut h= anke ei 1880-luvu­lla toteutunut. Castrén­in mu­kaan se vaa&s= hy;ti muun muassa pormestari Schogste­rin Kauppaka­tu 19:ssa si­jaits= evan tontinosan lunas­tamista ja muu­ten­kin tuli kal­liim­m= aksi kuin muut vaihtoeh­dot. Lopul­ta laajen­nettiin ase­makaa&s= hy;vaa kaupungin ja rauta­tieaseman yhdis­tävillä pohjois-ete&sh= y;läsuun­taisilla ka­duil­la. Asemakaa­vasuun­nitelmas­sa kau­pun­= ;gin alue laajeni 11 ton­tilla aseman suuntaan. Castr­énin mukaan odotettiin alueen liittyvän  kaupun­kiin.[45]

 

Vuoden 1889 alussa asemakaavaehdotuksen tarkistaminen nousi esille. Kaupungin lehti esitti, että taloja ei rakennettai­si kiinni katuihin, vaan terveydellisten seikkojen vuoksi keskem­mälle tontteja pienten puutarhojen sisään. Syksyllä taas valitettiin, ettei uuden V kaupunginos= an tontteja ollut vielä mitattu. Näin työväki rakensi talo= nsa Lappeen puolel­le. Kaupunki kiirehti tonttien mittausta, mutta nyt oli = jo selvinnyt, että suurin osa uuden kaupunginosan maas­ta tulisi Suom= en rakuunarykmentin käyttöön. Kaupunkia oli siis laajennettava muualle.

 

Kaupungininsinööri v= on Schoultz esitti edelleen valtuuston edellisenä vuonna hylkäämän suunnitelman mukaisesti lännes­tä Kauppakatuun päättyvän eli nykyistä Valtaka­tua vas= taavan kadun avaamista. Sitä olisi voitu myöhemmin jatkaa kir­kon ohi itään. Näin olisi voitu laajen­taa kaupunkia ete­l&a= uml;n li­säk­si itään ja länteen. Lisäksi se sijaitsi huomat­ta­vasti tasaisemmalla maalla kuin pohjoi­sempi Kunin­kaanka­tu, jossa oli jyrkkä nousu. von Scho­ultz esi= tti kadun leveydeksi 8= 0 jalkaa ja puiden istu­tusta sen varteen. Näin se olisi von Schoult­zin mukaan miellyttävä ja turvalli­nen kä­velytie ja ja&= shy;kanut kaupungin paloturvalli­sesti kahteen puo­lis­koon. Le­veys = poi­kkesi tuntuvasti aiem­masta 20– 30 kyynäräs­tä.[46]

 

Kaupungin lehtikin vastusti länsi-itäsuun­taisen kadun ra­kenta­mista. Täm&a= uml; olisi palvellut vain yksityisten etuja, kun sen sijaan pohjois-eteläsuuntaisesta tiestä hyö­tyisi­vät sekä Paldo että ensim­mäinen kaupunginosa eli linnoitus. Katukiistassa vahvistettiin valtuuston ko­kouk­sessa maalis­kuu= ssa 1890 aiempi päätös pohjois-etelä­suun­taisesta kadus­ta, Sam­monkadusta. Samana vuonna päätet­tiin myös siirtää lännestä rautatielle ulottu­va Pu= l­santie kulke­maan kasarmi­alueen eteläpuolelle notkoon.

 

Maanmittausinsinööri= A. Hannikainen laati radan länsipuolen V kaupungino­saan uuden ehdotu= ksen tonttijär­jestelyjä var­ten. Siinä muun muassa pienennettiin tontteja, ja lii­kenne kaupungintalon edustalle toria koh= ti sekä itään tuli kulke­maan lähinnä Raastuvanka= tua pitkin. Val­tuusto hyväksyi Han­nikaisen ehdotuksen ja tilasi häneltä uuden asemakaa­vakar­tan Lap­peenrannasta. Hannikaisen kartta hyväk­syttiin val­tuustossa helmikuussa 189= 1 ja esitettiin keisarille tämän vieraillessa vuonna 1892 kaupungissa, jolloin Aleksanteri III vahvisti sen.[47]

 

Keisarinkaavan kadut toteutett= iin vitkalleen. Ensim­mäisen eli Lönn­rotinkadun rakennustyöhön myönnet­tiin varoja 1896, ja Snellmaninka= tua rakennettiin vasta vuon­na 1899. Matkai­lijayhdis­tyksen karttakirjassa 1890-luvun puo­livälissä mer­kittiinkin erikseen rakentamattomat korttelit. Ajan kulues­sa palattiin taas kaupu= n­ginin­sinööri von Schoul­t­zin jo aiemmin esittämään itä-länsisuun­taisen kadun avaa­mi­seen. Nyt todettiin Aleksanterin­kadun tarvitsevan jat­koa ohjaa­maan Mik­kelis= ­tä ja Pulsasta ajavien maa­laisten ja samal­ta suun­nalta tulevi&s= hy;en sotilaiden kulkua kes­kikau­pungil­le.

 

Pohjois-eteläsuuntaisen Sammonkadun rakentamista vas­tustet­tiin siksi, että katu olisi pirstonut keski­kau­pungin tontit pieniksi ja se taas kaupunkilaist= en mu­kaan tuonut kes­kus­taan epätoivottavaa köyhälistöasutusta. Sam­monkatua ei si­tä paitsi tarvittaisi muutenkin hyvin rau­tatieasemalta poh­joi­seen toim= ivia yhteyksiä varten. Alek­santerinkatu päätet­tiinkin vuonna 1898 jatkaa rauta­tien yli itään. Pää­t&= ouml;s to­teutui vasta vuonna 1900. Lappeen kir­kon viereisen puiston koh&= shy;dalla katu oli aluksi 11 metriä leveä, mutta vuonna 1914 sitä levennet­tiin kolmella metril­lä VI kaupun­ginosan kas­= ;vaneen liikenteen vuoksi. Samaan aikaan alettiin avata myös Sammonkatua Aleksanterinka­dulta rautatieasemalle päin.[48]

 

Keisarinkaava alkoi vanheta 1900-luvun ensimmäisellä vuosi­kymmenellä. Kaavaan V kaupunginosaan piirretyt suuret teol­lisuustontit eivät Castr&eacu= te;nin mukaan men­neet kau­paksi, ja muutenkin pidettiin tonttien ja­k= oa tarpeellisena. Lisäksi kaupunki oli hankkinut idästä noin 60 hehtaa­rin suuruisen Kimpisen alueen. Kaupunki yritti jo vuonna 1898 pa= kko­lunas­taa Kimpisen niemen ja pappilaan kuu­luvat maat Laurit­salaan vievä= ;n tien eteläpuolelta. Se­naatti suos­tui siihen vuonna 1902. Alue liitet­tiin kaupun­kiin vuonna 1907 ja sinne muo­dostet­tii= n VI ja VII kaupun­ginosat. Kimpisen alue liitet­tiin senaa­tin päätöksellä kaupun­kiin vuonna 1910. Uutta, koko kaupunkia koskenutta asema­kaavaa ei kuitenkaan saatu enää ai= kaan autonomian kaudella.

 

Toteutumattomia suunnitelmia o= li useita. J.E. Jaakkola teki vuonna 1906 luonnok­sen II ja III kaupungino= san ase­makaa­voiksi ja myöhemmin keisarinkaavan pohjalta asemakaa= ­van koko silloisesta kaupunkialueesta. Vuonna 1908 kaupun­gin asemakaava annettiin arkkitehti Valter Thomén ja insi­nööri Hugo Liliuksen tehtäväksi. Nämä laativat samaan ai­kaan muual­lekin Itä-Suomeen asemakaa­voja. Thomén ja Liliuk= ­sen kaava keskittyi pääosin Kimpiseen, jonne kaa­voitettiin kaksi uutta kaupun­ginosaa, runsaasti huvila­tontteja ja muun muassa enti= sen Kimpisen etulinnak­keen päälle urheilukenttä. Tontteja kaavoitet­tiin myös Pallosta länteen Tyyster­niemel­le päin. Suunnitelma poikkesi radikaa­listi kaupungin aiem­masta ruutu­kaavaan perustuvasta kaavoi­tuk­sesta. Nyt luovut­tiin suorista kaduista ja säännölli­sestä kort­telir= a­kentees­ta ja siirryttiin jugend-tyylin kaare­viin katulinja­uk­siin. Kimpiseen kaava määräsi pääkadut 18 ja sivuka­= tujen 12 met­riä leveiksi.

 

Thomén ja Liliuksen kaa= van hyväksyntä kuitenkin viiväs­tyi ensin kaupungissa ja sittemmin keskushallinnossa sotilasvi­ranomaisilta vaadittujen lausunto= jen vuoksi. Uuden asema­kaavan ohella tilattiin vuonna 1909 professori E. Piponiuk­selta uusi kaupunginkartta kiintopisteineen. Tämä ei= kui­ten­kaan ollut asemakaavasuunnitelma, vaan lähinnä kaupun­gin mittaus. Lopulta kaupunki perui Thomén ja Liliuksen kaa­van, ja uuden, valtuustossa vuonna 1917 hyväksytyn kaa­van laati uusi kaupun­= gininsinööri Jalmari Janhunen. Hänen laa­timansa asemakaava lähinnä täydensi Thomén ja Li­liuk­sen työtä. Se vahv= is­tettiin 1920-luvul­la, mutta sitä­kään ei to­teutettu. Ensimmäinen pääosin to­teutet­un asema­kaavan ke= isa­rinkaavan jälkeen laati vasta Otto Iivari Meur­man vuonna 1932, joka vuonna = 1936 vahvis­tettiin yleis­asema­kaavaksi.[49]

 

Kun varsinaisen kaupunkialueen asemakaavoitus ja tonttien jako edistyi vain hitaasti, kasvoi sen ulko­= puolinen asutus edelleen vuo­si­sadan loppu­puo­lella. Se laa­je= ni pääosin suun­nittele­mat­to­masti. Kaupungin rajo= ­jen taakse syn­tyi lä­hinnä muualta muut­taneen väes= ­tön yh­teisöjä. Ne si­jait­si­vat Lap­peen kunnas= sa, mutta olivat Castrénin mukaan ta­lou­dellises­ti kau­= ;pungista riippu­vaisia ja sopivat huonosti sijainti­kun­taansa. Kau­= pun­gin ra­jo­jen taakse asetuttiin usein veroja ja ammatti­kunta­m= aksuja pa­koon. Itse kaupunkialu­eelta ei myös­kään oll= ut hel­posti tarjolla tontteja vähäva­raisille. Nii­den mää­rää vä­hensi myös asemakaavan vah= vis­tamattomuus. Lap­peelaiset maanomistajat taas mielellään vuok­rasivat = tont­te­ja 25– 50 pennillä neliösylen. Vuoteen 1895 men­nes­s&= auml; –  Cast­rénin mukaan viimeisen 6– 7 vuoden aikana –  kau­pungin rajo­jen ulkopuo= linen asutus vastasi talo­mää­räl­tään jo va= r­sinaista kaupun­kia. Esikau­pungit al­koivat kasvaa rakuuna­rykmentin kau­punkiin sijoittami­sen myötä, jolloin kaupun­kiin tuli run­saasti työläisiä.[50]

 

Kaupungin kasvu sen rajojen ul= kopuo­lelle oli yleistä Suo­messa –  kaupunkilaiset pelkäsivät= kus­tannuksia eivätkä siksi halunneet ottaa kaupun­kiin köyh­ä= ;ä työväestöä. Maan­omistajat taas vuokrasivat mielellään tonttimaata kaupun­gin läheltä. Näin syntyi Räsäsen mu­kaan sokke­loisia ja tiiviis­ti rakennettu­ja yhdyskuntia. Tontit olivat usein pie­niä, epäsäännöllisiä ja silmä­määr&a= uml;isesti mitattu­ja.[51]<= /o:p>

 

Kaupungin ulkopuolelle rakenne= tuilta tonteilta puuttui siis varsinainen asemakaava. Castrénin mukaan maanteiden varsil­la tontit olivat jotenkin järjestyksessä, m= utta niis­tä si­vussa raken­nukset oli rakennettu mielivaltaise= sti. Ki­vihar­jussa saatiin vuoteen 1899 mennessä talot ryhmi­t= ellyksi ka­tujen varteen, mutta usein paikoin korvasivat katuja polut. Talot ol= ivat Castrénin luonnehtimina sietämättömän pieniä "...pää usein kolahti kattoon ja seinät eivät olle= et syltä etäämpänä toisistaan asunnoissa, joihin kumminkin oli ah­dettu 6– 7 henkeä". Tontitkin  olivat pieniä.

 

Asukkaat koet­tivat parant= aa asuinalueiden laatua ja perus­tivat vuon­na 1895 talonomistajayhdistyksen. Vuonna 1910 hyväksyt­tiin ra­ken­= ;nus- ja palojärjestys, ja 1910-luvulla alueelle saa­tiin jo sähkövalo.[52]

 

Esikaupunkialueet olivat Castrénin mukaan idässä Taikinan­mäki papin virkatalon alueella (tästä alueesta erotettiin myöhemmin vielä Peltolan alue), Taikinamäen länsipuo­linen Kivihar= ju ja siitä etelään kaksi aluetta Siivola ja Tykin­kaupunki. Asutuksen määrää kuvaa se, että vuonna 1895 ta­= ;lon­omistajayhdistyk­seen liit­tyi lähialueista Kivihar­julta 40 taloa, Tykin­kaupun= gista 26 ja Siivolasta 28 taloa. Kun vuonna 1904 kaupunkiseurakun­nan erottam= ista suunniteltiin, laskettiin Castrénin mukaan Lappeen alueelta eli esik= au­pungeista tule­van kaupunki­seura­kuntaan yhteensä 2800 hen­ke&a= uml; eli enemmän kuin kaupungin väkiluku.

 

Kaupunki osti vuonna 1904 Kivi= harjun maat sen omistajalta ja muodosti sinne 176 asuintont­tia vuonna 1905. Aluetta kutsuttiin vanhan päätilan mukaan Reijolaksi. Myös Siivolan alue ostettiin. Vuonna 1905 siellä oli 176 raken­nustontt= ia ja 15 viljelyspalstaa.

 

Asutus laajeni edelleen etelään. Vuonna 1909 Reijolan ja Laihian tilan alueelle oli syntymässä Kiviharjun tapaan järjestämätönt&a= uml; esikau­punki­asutusta, jota pidettiin muun muassa ter­veysoloil= taan ja paloturvalli­suuden kannalta vaaral­lisena. Laihian alueella oli= 73 vuok­ralais­ta, ilmei­sestikin omissa mökeissään. Alueen osto kaupungil­le oli esillä vuonna 1910, mutta silloin kau= ppa vielä rau­ke­si.

 

Vuonna 1913 laskettiin esikaupunkialueilla asuvan 2500– 3000 henkeä. Kaupungin lehti suositteli ainoana rat­kaisuna alue­kysymyk­seen alueiden ostoa kaupungil­le, mutta maan hinta oli kohonnut niin ylös, ettei kaupu= n­gilla kat­sottu olevan varaa ostoon. Toivottiinkin, että valtio ostai&sh= y;si alueet ja luovuttaisi ne kaupun­gille. Alueliitos ratkesi kuitenkin vas= ta itse­näistymi­sen jäl­keen.

 

Lappeen ja Lappeenrannan seura= kunnan jaossa vuonna 1916 kaupunki sai osan seurakunnan maista muun muassa Tyyster= ­niemen, useita saaria ja eräitä muita alu­eita, yh­teensä yl= i 14 000 heh­taaria. Vuonna 1917 val­tuusto palasi kau­pungin laa&sh= y;jenta­miseen rautatieaseman suunnalla tavoitellen  Armi­laa ja Kouru­lanmäkeä. Liitos ei vielä t= oteu­tunut, mutta lisä­aluei­den hankin­taa varten ase­tettiin kom= i­tea.

 

Eräänä kaupungin kehittämis- ja lisätulojen hankkimiskeino­na nähtiin osin kylpylaitostoimintaan liittyvä huvila­tont­tien vuokraaminen. = Valtuusto päätti vuon­na 1887 vuokrata kauppias Reichardtin huvilan läheltä tontteja. Vuo­den 1888 asema­kaavaehdotuksessa oli länteen päin suunnitel­tu raken­net­tavak­si tie, josta poikkika­dut olisivat johta­neet myös Reichardtin huvilan ympäristöön suunnitellulle hu­vila-asu­tukselle. Myös Kimpisen suuntaan suunniteltiin huviloita ja alueen tontit piirrettiin Cast­ré­nin mukaan siksi melko suu­riksi. Vielä vuonna 1894 rahatoimikamari esit­ti maan hank­kimista Kimpisestä vuokrattavaksi huvi­laton­teik­si.[53]

 

Sotaväen tarvitseman maan= osuus nousi kaupun­gin maankäytös­sä merkittäväk= si 1880-luvun alussa. Reservikomp­pania käytti kau­pun­gin ma= ata, venäläinen sota­väki vuokra­si edel­leen kau­= ;pun­gil­ta har­joituskenttää, ja tarvetta kasvatti suo­malais­ten tarkka-ampujapatal­joonien lei­ri­alue. Valtuusto pää= tti­kin vain vuok­rata leiri­alueen aja­tel­len kaupungin laajenta&= shy;mista ja tule­vaa maan­käyt­töä. Vielä vuon­na 1894 kaupunki vuokrasi Iha­laisista alueen sotaväen ampu­marad= ak­si. Myös kaupunkiin sijoitettu Suomen rakuunarykmentti tarvitsi maa­ta. Lähinnä korvatakseen rakuuna­rykmentille menetetyn tont­t= imaan kau­punki anoi vuonna 1889 lupaa lunas­taa osa Reijo­lan kruunu= n­tilasta kaupunki­alueeksi.

 

Kaupunki luovutti Suomen rakuu= na­rykmentin alueen sillä eh­dolla, että se saisi rykmen­tin alueen ja kaupun­gin väli­sen Puhakan tilan. Sitä pidet­tiin vält­tämättömä­nä kau­pungin laa&= shy;jentumis­ta ajatellen –  idäss&= auml; kaupun­kialuetta rajoitti­vat kirk­koher­ran vir­katalon maat ja etelässä asema-alue, sota­väen leiri­alue ja Reijolan tila. Tästä mahdollisesti saatava lisämaa ei kor&sh= y;vaisi Puhakan tilaa, sillä Reijolan alueesta oli kaupungin mukaan tarkoitus muodostaa kaupungin etelä­laitaan markkina­tori. Lopulta vuonna 1892 Puhakan tilan liittäminen kaupun­ki­alueeseen hyväksyttiin. Reijolan tilas­ta lunastetta­van Kiviharjun liit= os raukesi tässä vai­heessa alueen asukkaiden valitus­ten vuoksi.[54]

 

Asutuksen ja kaupan keskittyessä itään ja etelään sijoittui teolli­= ;suus 1800-luvun loppupuolella Paldon kaupunginosaan lähinnä sen syrjäisemmän sijainnin ansi­osta. Esimerkiksi vuonna 1880 ei kolmannes­ta kaupunginosas­ta luovutettu tont­tia epäterveellisenä pidetylle nahkateh­taalle, vaan se sai tontin Pal­losta­. ­Vuosisadan vaihduttua  nyt jo Pallok­si kut­su&sh= y;tussa kau­punginosassa oli höyrymylly, sahoja, konepa­joja, laivatel= a­koita, korkkiteh­das ja puusepänteh­das.[55]

 

Teollisuuden pääosa sijoittui kuitenkin kaupungin ulkopuo­lelle. Kauempana sijaitsi muun mu= as­sa in­sinöö­rijouk­kojen jo 1700-luvulla käyttämä Ihalaisten kalkkilou­hos, joka eri­laisten vaiheiden jälkeen siirtyi vuonna 1909 Pa­raisten Kalkkiteh­das Oy:lle. Siitä kasvoi alkaen 1910-lu­vulta yksi Lappeenrannan huomattavimmista teol­lisuusyri­tyk­sistä.[56]

 

 

9.3 Kaupunkirakenne autonomian kaudella

 

Pietariin matkalla ollut Georg= von Schults kuvasi kirjees­sään vaikutelmiaan Lappeenrannasta kesäkuussa 1833. Saa­puessaan maantietä pitkin aukeni mat­= ;kustajan eteen yhtäkkiä kimalteinen järvi­maisema, joka toi hänen mieleensä peili­kaupan. Suurimmasta "peilistä" nousi kaksi­haarainen kohou­ma. Toisessa haarassa huomio kiinnit­tyi, persoonallisia vertauksia käyttävän von Schultsin mu­kaan, valtavaa vyöti­= ;äistä muistuttavaan hahmoon. Tämä kau­empaa vyötiäist&aum= l; muis­tuttava hahmo ilmeni sitten tietä pit­kin lähemmäksi kulki­essa kaupungin luterilaiseksi puu­kir&sh= y;koksi, jonka puiset seinät, jyrkkä, musta paanukatto ja kunnioitettava korkeus tekivät von Schultsiin vaikutuk­sen. Kirkon ohitettuaan havaitsi matkustaja kauempaa näke­mänsä kohouman toisessa haarassa joukon rakennuksia, joita ympäröivät vihreät n= ur­mipenkit. Lähemmäksi kuljettuaan von Schults hämmästyksek­seen havaitsi kyseessä olevan linnoi­tuksen –  nurmipenkit olivat linnoitusvalleja= .[57]

 

Juhannuksena 1838 Lappeenranna= ssa vieraillut Fredrika Rune­berg taas kuvasi kaupunkia seuraavasti: "Lappeenranta on pienenpieni kaupunki ja kun tulimme Dammerteilta katsoimme sen tai oikeammin esikaupungin, sillä kaupunki ei olekaan mu= uta kuin sellainen. Varsinainen kaupunki on vain linnoi­tuslaitteet ja ojennuslaitos ja muutamia taloja sotaväen käyttöön.&quo= t;[58]

 

Runeberg tarkoitti Suurta esikaupunkia. Siel­lä varakkaimmat kauppiaat asuivat lin­noitu= ksen pääpor­tilta suoraan etelään johtavan Kauppakadun varrel­la. Käsi­työläi­set taas asuivat yleens&a= uml; nykyisen Kaupun­gin­lahden rannasta lute­rilaiselle kirkolle johtavan Kirk­kokadun itä­puolella tai Paldossa. Kahta esikaupunkia yhdis­ti toisiinsa linnoitus­espla­nadin sivuitse kulkeva tie, jota alettiin ajan mittaan nimittää Esplanadiksi.[59]

 

Kaupunki eli vielä läheisessä suhteessa maaseutuun. Pellot ulottuivat eteläst&a= uml; aivan Suuren esikaupungin laitaan, ja yksi ympäristön pelloista rajoittui kirkon aitaan. Sotilaat viljelivät Suuressa esikaupungissa ja Esplanadilla kaa­lia ja rinteiltä korjattiin heinää. Linnoituksen vallit tunnet­tiinkin kaupungissa hyvinä heinäma= ina. Niiden vuok­ra­oikeu­desta kilpailtiin usein. Tavalli­sesti= ne vuokra­si paikal­lismajuri taatak­seen varuskun­nan heinien saannin.[60]<= /o:p>

 

Suuri esikaupunki sijaitsi Sai= maan rannan ja Salpausselän tasanteen välimaastossa. Rannan ja tasangon välissä jyrkäh­kössä rinteessä risteili kaupungin ruutukaavan mu­kainen ka­tuverk­ko. Katujen varsilla = oli 1880-luvul­le saakka yksiker­roksisia puutalo­ja, raken­nus= ­määräyk­sistä huolimat­ta edel­leen pärekattoi­sia. Vain harvoissa taloi= ssa oli pelti- tai as­faltti­huopa­katto. Tonttien rajoille oli yleensä istutettu 25 kyynärän leveydeltä lehtipuita, mu= tta useissa ra­kennus­järjes­tyksen voimaantuloa vanhemmissa t= a­loissa ra­kennuk­set ryhmittyivät tontin reunoille, jolloin muodos&sh= y;tui umpi­pi­ha.[61]

 

Taloilla oli sangen tilavat to= ntit, joista osaa viljeltiin kasvimai­na. 1800-luvun alkuvuosi­kymmenin&a= uml; oli Castrén­in mu­kaan tapana jättää rakennuk= sen ja kadun väliin kapea puu­tarha­kaista. Näitä katuti= laa kaventavia puutarha­vyöhykkeitä esiintyi Suuressa esikaupungi= ssa jo 1810-luvun lin­noitusup­seerien selostuskartoissa, vieläp&a= uml; vuoden 1875 tonttikar­tassa. Etupuutarhat katosivat ajan mittaan.[62]

 

Katuvartta reunustivat aidattu= jen puutarhojen ohella talo­jen julkisivut ja rakennusten portit. Aivan kaikkialla ka­tuvartta ei kuitenkaan ollut "paikattu" aidoin, sillä vuo­den 1847 kartan valmistuttua määrättiin ne talonomista­jat, joilta vielä puuttui aita tont­tien välistä ja katua vasten, rakentamaan lauta-aidat kysei­siin paikkoi­hin.[63]<= /o:p>

 

Katuseinämän ja kadun kulma ei ollut täysin rikkeetön. Si­sään rakennuksi= in käytiin edelleen pihan puolelta, mutta kaup­pojen portaat ulkonivat kadulle ainakin Kauppaka­dulla, jolla sijaitsi useita kauppaliikkeit&au= ml;[64]. Si­ten katu­tilaa jäsensivät suoraviivaisesta katusein&au= ml;mästä ulkonevat kaup­pojen portaat mahdollisine katoksineen. Niitä pidet= tiin kai­kesta päättäen haitallisina ai­na­kin liikenteelle, sillä uutta asemakaavaa 1880-luvun loppupuolella koskene= en kes­kuste­lun aika­na –  raken­nusjär­jestyst&a= uml; oli vuonna 1889 Cas­tr­énin mukaan tehty jo kolmatta vuotta = –   alet­tiin kauppi&sh= y;aiden ka­dulle ulkonevia puupor­taita muuttaa ki­visiksi ja samalla rajoittaa niiden laajuus yhdeksi jalaksi.[65]

 

Kaupungin pääkaduista Raatihuoneenkadun, Kuninkaankadun ja Suuren kirkkokadun katuleveys oli 1830-luvulle ajoittuvien palovakuutusasiakirjojen perusteella 27– 30 kyynärää (n. 16– 18 metriä). Kauppakadun leveydeksi o= li merkitty 30– 33 kyy­närää. 1860-luvulla pääosa kaduista oli merkitty kart­toihin 25 kyynärää leveiksi, mutta Kauppakadun leveydeksi merkit­t= iin 35 kyynärää. 1890-luvun lopussa siirryttiin palovakuu­tu= ksissa jo metrijärjestelmään. Kauppakadun le­veydeksi mer­k= ittiin 17,81 metriä ja esimerkiksi Kuninkaan­kadun ja Ra= a­tihuoneenkadun leveydeksi 14,85 metriä. Palova­kuutusmit­tausten perusteella voidaan selkeästi todeta Kaup­pakatu Suuren esikaupung= in eli myöhemmän II kaupungin­osan pääka­duksi leveydessäänkin. Talot olivat yksi­ker­roksi­sia, nii= den korkeudet vaihtelivat yleensä 12– 18 kyynä­rän välil­lä ja seinäpituudet kadun puo­lella jopa yli 70 kyynä­rää. Katu­tila oli siis Suu­res­sa esi= kau­pungissa leveä ja matala.[66]

 

Sivummalla katsottiin kapeampi= enkin katujen riittävän."Nor­maalikatuleveyttä" rakuunarykmentin kasarmi­en ra­kennusai­kaan kuvaa se, että siitä itse paikalla vas­tannut arkki­tehti Johan Ly­beck, jonka teh­tävänä oli myös uuden tien raken­tami= nen kasarmialueelta Pulsan asemal­le, tiedusteli kaupunginval­tuustolta elokuussa 1891, osal­lis­tuisiko kau­punki tien leventämis= een kadun mit­taan. Valtatie määri­tel­tiin 8 ja katu 18 = kyy­närää le­veäk­si.[67]

 

Kadut oli kivetty ainoastaan linnoituksessa. Lappeenrannan maistraatti ilmoitti vuonna 1900 vastauksena senaatin kyse­lyyn, että linnoituksessa oli kaikki kadut "aik= o­ja sitten, luultavasti Venäjän valtion varoilla kivetty ja ovat sitä vieläkin kaikki kadut. Eräs avonainen paikka samassa li= n­noituksessa, jossa sotaväki harjoitteli, oli kuitenkin luul­tavasti tarkoitukse= lla kivittämättä."[68] Tällä lienee tarkoi­tettu keskustan harjoituskenttää= ;.

 

Vuonna 1840 kaupungin katuojat= jo kivettiin, mutta vielä 1800-luvun lop­pupuolella perusteltiin pääkatu­jen kiveämät­tömyyttä muun mu= assa sillä, että kivi­katujen koli­na olisi häirinnyt kyl= ­pylä­vieraita. Katujen pölyn vähentämiseksi oli kuitenkin talojen edustalle ajettava soraa enti­sen hie­non hiekan tilalle. Keisarivierai­l= un vuonna 1892 katuja kunnos­tettiin ajamalla kaduille se­peliä, niiden reunoille sijoi­tettiin rapakiveä ja vilkkaam­mille paikoille oli val­tuuston määräyksestä tehtä&s= hy;vä kivetyt käytävät kadun yli.

 

Nihkeyttä ryhtyä kalliiseen katukiveyksen laittoon kuvaa se, että vuonna 1901 kaupunki = ei suostunut maksa­maan sota­väen käytössä olleen linnoituksen katujen ki­veämi­stä, vaan se kustannet­= tiin Suomen sotilas­varoista. Muun kaupun­gin ka­tuja alettiin kivet= ä vuonna 1911 ja lopul­lises­ti useimmat kadut saatiin kuntoon vuonna 1913.[69]

 

Autonomian kauden Lappeenranna= ssa erottuivat kaupunkiraken­teessa ajan mittaan yhä enemmän myös kaupunkikalus­teet –  "kaupungin tekniikka". Vu= onna 1847 tänne han­kittiin katu­lyhtyjä, joskin aluksi melko vähän. Vuonna 1850 oli kau­pungis­sa 31 katu­lyhty&au= ml;; näistä neljä lin­noituk­sessa, Pal­dossa ei yhtään, mutta sinne joh­tavalla tiellä kaksi. Loput lyhd= yt olivat II:ssa ja III:ssa kaupungin­osassa ja niiden välisil­l&= auml; tieosuuksil­la. Talvella 1914 kau­punkia valaisi katuva­laistu&= shy;ksena 115 lamppua.

 

Tolppien määrä&= auml; kau­punkiku­vassa lisä­si myös tänne Krimin sodan vuoksi vedetty sähkö­lennä­tin­johto sekä 1880-luvun loppupuo­lella puhelin­pylväät. Ensim­m&au= ml;iset puhe­limet otet­tiin käyt­töön heinä­ku= ussa 1887, ja 1890-luvun puolivälissä puhelimen tilaajia oli jo 70.[70]

 

Autonomian aikainen kaupunkiku= va alkoi rikastua myös muilla tavoin. Viipurin pataljoona pystytti vuonna 1817 lin­noituk­seen joh­tavan pääkadun varteen jalus= talle luo­tien repi­män vanhan virstan­pyl­vään Lappeenrannan tais­telun muisto­merkik­si. Se lie­nee ollut laatuaan kaupungin ensimmäinen hautaki­viä lu­kuun ot­= ;tamatta.[71]

 

Linnoituksen aluetta muutti 1870-luvun sataman rakentami­nen. Satama sijoitettiin linnoitus­nie= men pohjoispäähän. Tie sinne vedettiin niemen rantaa pitkin, jol= loin oli puretta­va eräitä linnoituslaitteita. Paldoon johtava katu eli Esp­lanadi kunnostettiin sataman rakennus­työn yhteydes&sh= y;sä. Sata­maan rakennettiin lisäksi ensimmäiseen purjehdus­kau= teen 1876 mennessä joitakin makasiineja sekä kiviarkuil­le perus&s= hy;tettu ja hirsipäällys­teinen 150 jalkaa leveä laitu­ri. Lii&s= hy;kenteen vilkastuessa vuonna 1886 raken­nettiin uusi laituri niemen koillisreuna= an. 1880-luvun jäl­kipuoliskolla täytet­tiin myös ranta-aluetta. Rautatien tul­tua rakennet­tiin Ra­pasaa­ren kohdalle kivinen satamalai­turi ja siitä ul­koneva pistolaitur= i. Rapasaari liitettiin tässä vaiheessa (1889) osaksi nientä. Nykyiseltä Kaupunginlah­del­ta Rapasaa­reen johtavan kadun varrelle istutettiin 1890-luvulla puita ja sijoitettiin penkkejä; kadu= sta koitui suo­sittu kävely­paik­ka. Ensimmäiseen maailma= n­sotaan mennessä nykyisen Kau­pun­gin­lahden eli silloisen Taikina= n­lahden puoli oli vakiin­tunut sisäsatamaksi lähinnä henkilö= ;lii­kenteen käyttöön. Rapasaaren kärki taas oli varattu tavara­= liiken­teel­le.[72]

 

Rautatie rakennettiin toisen esikaupungin ja Pallon välistä Saimaan rannan satamaan. Siten se mäkisestä maastosta joh­tuvine jyrkkine penkereineen ja leikkauksi­neen, jotka muun muassa loh­kaisivat osan Nikolain etuli= n­nakkeesta, erotti Pallon kaupunginosan muusta Lappeenran­nas­ta. Nikolain lin&= shy;nakkeen leikkauksen kohdalta radan yli rakennettiin silta, ja myöhemmin viel&a= uml; esikaupungin pohjoi­simman kadun eli Esplanadin kohdalle avattiin penke= reeseen kulkutie.[73]<= /o:p>

 

Keskustassa eli toisessa kaupunginosassa vanha kaupunkira­kenne säilyi 1880-luvun muutosten= kin jälkeen lähes ennal­laan. Uusi määräys sääsi kuitenkin jal­kak­äytävien leveydek­si kuudesosan ajotien levey­destä. Lisäksi päätettiin = avata jyrkkään rin­teeseen Raastuvankadulta Ran­takadulle johta= vat portaat, myöhempi Hyväntuulentie. Perus­tettavaan Kimpisen hu= vi­lakau­pun­ginosaan päätettiin myös avata tie.[74]

 

Puistot ja istutukset muodosti= vat autonomian kaudella osan myöhemmin "lehmusten kaupunkina" tunnetun Lappeenrannan kau­punkirakennetta. Osaan linnoitusesplanadia o= li jo vuonna 1854 perustettu puisto. Mutta vasta 1880-luvulla kau­pungin kaunistamistoimet voimistuivat. Tämä näkyi kau­punki­= ;raken­teessa lähinnä puis­tojen raken­tamisena ja istutusten määrän kasvuna. Matkailijayhdistys rakennutti anniskelu­= voittova­rois­ta saaduilla rahoilla muun muassa puistoja. 1880-luvul­la Vanhaa puistoa laaj= en­nettiin linnoitus­valleihin saakka ja luterilaisen kirkon ympäryspellot muutettiin puis­toksi.

Vuonna 1895 val­tuusto päätti perustaa käytöstä pois jääneen raatihuoneen edustatorin tilalle puis­tikon. Lisäksi pää= tet­tiin istuttaa vaahteroita Kauppakadun molemmin puolin sekä Isolle Ranta­= ;kadulle. Huonoon kuntoon päässeen Esplana­din talot val­tuusto päätti kunnostaa kaupungin varoil­la.

 

Matkailijayhdistys, jonka puheenjohtajana toimi kylpy­lai­toksen johtaja Buch vuoteen 1894 as= ti, alkoi kaupungin tu­kemana kunnostaa myös kylpylaitoksen lähellä sijainnut­ta Halko­saarta puistoksi. Sieltä rakennettiin silta manteree­seen, ja vuonna 1895 saareen rakennettiin paviljon­ki.

 

Kaupungin katujen varsille päätettiin istuttaa vuonna 1899 Castrénin mukaan tarkemmin määrittele­mättömiä, mutta ilman­alaan sop= ivia puita Raastu­vankadulle, Yhdyska­dulle sekä sen ja Esplanadin väliin. Vuon­na 1902 val­tuusto myönsi va­roja puiden istuttamiseen Aleksanterinkadulle, Ainonkadulle ja Rantakadulle.[75]

 

Sotilaiden läsnäolo näkyi 1700-luvun tapaan autonomian kauden kaupunkirakenteessa. Esimerk= iksi Uusi Suometar ker­toi vuon­na 1883 Lappeenrannasta, että vanki= lan ohella venä­läiset kasarmit muodostivat erityisen kaupunginos= an Lap­peenrannas­sa. Ne –  kuten koko niemi –  oli lehden mukaan mahtavilla vallei= lla aidattu. Lisäksi mainit­tiin kaupungin länsipuo­lella ole= van luja lin­noitu­s, mikä lienee tarkoi­ttanut Niko­lain etulinnaketta. Lehti mai­nitsi Lappeenran­taan nyt sijoitetun venäläistä jalkavä­keä ja tykis­tö&au= ml;.[76] Tämän jäl­keen kaupunkiin sijoitet­tiin vielä reservikomppa­nia ja Suomen rakuunarykmentti, joille molemmille raken&s= hy;nettiin omat muusta kaupunkiraken­teesta eriytyneet sotilas­alueensa.<= /o:p>

 

Hiljaiseloa eläneeseen Lappeenrantaan tutustui asevelvol­listen yhteisiä leirihar­joi= tuk­sia seuraamaan tulleita sano­malehtien toimittajia ja kirjeenvaihtajia. Artikkelit va­laisevat sitä, millaiseksi Lappeenranta ja sen kaupunkira­kenne miellettiin 1800-luvun jälkipuolella.<= /span>

 

Kirjoituksissa kuvataan leirin= ja leiriharjoitusten lisäksi yleensä kaupungin sitä osaa, jossa valtaosa väestöstä asui eli 1700-luvun Suureen esikaupunkiin muodostu­neita asuin­kortteleita. Vanha kaupungin keskus eli linnoi= tus mai­nitaan joskus ja silloin yleensä venäläisen sotaväen yhtey­dessä. Linnoituksen valleja tosin käytet&= shy;tiin vielä har­joituksissa. Ilmarinen-lehteen lähetetyssä kirjoitukses­sa kuitenkin to­dettiin, että linnoitus ei näyttänyt "ensinkään kammotta­valta", vaan sen vallihaudoissa ja valleissa kasvoi nykyään kauniita puita ja pensaita.[77] Linnoituksen sotilas­rakennuk­sia käytettiin edelleen. Leirin aikaan oli li­säk­si ainakin osan aikaa tykistön kahdeksan tyk­kiä­ ruuti­vau­nui­neen sijoi­tet­tuna linnoitukseen kes­kusauki­olle. Tyk­kejä vartioi leh­t= ien mukaan sotilas paljas miekka kädessään.[78]

 

Hufvudstadsbladetin toimittajan alkuvaikutelma oli Lappeen­rannan kuumuus ja pölyisyys. Kau­pu= nkia ei voinut pi­tää kau­niina, jollei ottanut lukuun sen sijaintia Saimaan rannal­la. Lappeenran­ta oli kirjoit­tajan mu= kaan kuin vähän isompi kylä. Nyt siellä tosin kuljeskeli runsaasti ulko­paikkakun­talaisia kaduilla –  etenkin univormupukuisia hen­ki= löitä näkyi runsaasti.[79]

 

Englantilainen matkailija taas kuvasi Castrénin mukaan vuonna 1885 kaupun­kia näin:"Kaupunki on ikäänkuin siroitel­tu vihreä= lle rinteelle, joka nousee ongenkoukun muotoisesta poukamasta, jota hieman etäämpänä honkapu­kuiset saaret ym­pär&oum= l;ivät. Matalat valkoiset talot kirk­kaanpunaisi­ne kat­toi­neen pilkistävät esiin puutarhojen keskeltä. Pou­kamien ran&s= hy;noille on rakennettu pieniä pistolaitureita, joi­den vierel­lä on kiinnitettynä useita niistä lukematto­mista höyry­la= ivoista jotka kyntävät Saimaan vesiä. Uimahuo­neet ovat myös monilukuiset, ja koko päivän näkee ihmisten pols­kutte&s= hy;levan kirkkaassa vedessä."[80]

 

Lappeenranta ei siellä vu= onna 1890 vierailleen Hämeen Sa­nomien toimittajan mielestä tarjon= nut paljoakaan katselta­vaa, sillä kaikki rakennukset olivat matalia. Tosin kadut olivat leveitä ja keisarin komean talon ohi kulkeva katu o= li jopa valkeasta asfaltista. Toki kaupun­gissa oli tori, joskin pieni. To= rin yksi kulma oli jätetty rakentamatta ja sen kummal­lakin puolella o= li "yksi torni päällysteinen raken­nus". Näist&au= ml; kirjoittaja huomasi toisen parvek­keella miehen kävelevän kai= ken päivää ja kilaut­televan kelloa.[81]

 

1880-luvulta lähtien kaup= unkiin ilmaantuivat ensim­mäiset oireet kaupunkirakennetta myöhemmin suuresti muokan­neesta raken­nuskorkeuden muutoksesta. Ra­kennu= s­tehon jonkinasteis­ta lisäämistä kaivattiin jo 1880-luvun alus= ­sa. Lappee­nran­nan eli "Suomen Aachenin" kylpylai­toksen vieraat asui­vat yleen­sä vuokralla kaupunki­laisten taloi= s­sa, Esimer­kiksi ke­sällä 1884 kerrottiin kaupunkitalojen ikkunoissa näkyvän valkeita lappuja merkkinä siitä, että tarjotuissa huoneissa oli jo vuok­ralainen.

 

Kylpylai­toksen uusi johta= ­ja Maximilian Buch pyrki valtuus­ton jäsenenä muuttamaan ra­= ken­nusjärjes­tystä si­ten, että puuta­loihin saisi rakentaa läm­mit­= tämättö­miä ullakkohuonei­ta. Näitä voitaisiin vuok­rata kol­mena= ke­säkuu­kautena 125 mark­alla kuukaudessa. Buch ei uskonut kau­pun­kiin rakenne= t­tavan aina­kaan sa­taan vuoteen kivitaloja, mutta puutalot­kin voi&sh= y;sivat tukea kylpylai­tosta, kunhan ker­ros­lukua lisättäi&s= hy;siin. Vuon­na 1886 r­aken­nusjär­jestykseen hy­väks= yt­tiinkin li­säys, jossa ullakol­le sallittiin rakentaa tu­lisijatto= mia huoneita. Puu­raken­nusten korkeus sai olla 20 jalkaa kivija&= shy;lasta räystää­seen. Talot saivat olla vain yk­sikerrok­= ;sisia. Samana vuonna Buch­in onnistui saada 40 väli­tet­täv&= auml;ä asuntoa li­sää.[82]

 

Kivitaloja ei tarvinnut odottaa sataa vuotta, vaan ensim­mäinen niistä kasarmien lisäksi valmistui jo vuonna 1887. Ensimmäiset oireet puukaupungin ­rakente= en muu­tok­sesta al­koivatkin näkyä kaksiker­roksisi= na kivitaloina. Ensim­mäinen tämän Suomen maaseu­tukaup= un­geissa yleisen ra­kennustyy­pin edusta­ja täällä oli ns. Haikalan talo Kauppakatu 31:­ssä. Kauppa­kadulle val­mistui myös hotelli Saimaan tiili­rakennus ja tulevan ra­kuunarykment= in kasarmi­alueen viereen kaksiker­rok­sinen puna­tiilinen kou= lu. Seuraa­vaksi kohosivat pankkien rakennuk­set, 1910-luvulla gra­= niit­ti­nen Kansal­lis-Osa­ke-Pan­kin talo Kou­lukadulle (aie­mpi K= unin­kaankatu) ja Pohjois­mai­den Yhdys­pan­kin rakennus Kaup­pakadun = ja Valta­kadun kul­maan. Itse­näistymisen jälkeen vuonna 1926 rakennettiin Savo-Kar­jalan Osake-Pankin kivita­lo Kauppakadun= ja Raastu­vanka­dun kul­maan.

 

Toinen uusi ja muuallakin Suom= essa suosittu rakennustyyp­pi oli kaksikerroksen talo, jonka alakerta oli kivestä ja ylä­kerta puusta. Tällainen rakennus sai vuod= en 1910 rakennus­järjestyksen mukaan olla kahdeksan metriä korkea mitat­tuna kivijalasta katonrajaan. Tätä tyyppiä rakenne= t­tiin Kouluka­dulle (aiempi Kuninkaankatu) vuosina 1891 ja 1892 ja vuonna 1894 torin laitaan. Vuonna 1912 valmistui kylpylän uudisra­kennus, jossa oli samoin kivinen ala- ja puinen ylä­kerta.[83]

 

Uutta, korkeampaa rakennustapaa edusti Räsäsen mukaan vuon­na 1907 satamaran­taan, ran&sh= y;tatorin kupee­seen rakennettu teh­das-, sauna- ja asuinkort­teli ositta= in kolmikerroksisena. Yleensä 1900-luvun alku­vuosikymmeni­nä liike-elämän tarpei­siin ra­kennettiin kuiten­kin edelleen kaksikerroksisia talo­ja, jos­kin kooltaan aikaisempaa suu= ­rempia. Näiden alaker­rassa sijaitsi erilaisia kauppoja ja liikkeitä = ja yläker­rassa asuinhuoneita. Tätä tyyppiä edus­t= ivat Lappeenrannassa vuonna 1909 Valtakadun ja Snell­manin kadun kulmauk­= ;seen ra­kennettu talo, samana vuonna Kauppaka­dun ja Valtaka­dun kul= ­maan noussut ns. Apteekin talo ja vuonna 1927 Lappeen kir­kon kello­tapu= lia vastapäätä Kauppa­kadulla O­suus­kunta Mäki= ­tuvan lii­kerakennus.[84]

 

Jo vuoden 1910 rakennusjärjestys salli rakentaa viisiker­rok­sisia kivitaloja. Ennen 1930-lukua ei kui­tenkaan raken­nuttajilla ollut tarvetta näin suureen raken­nustehoon.[85]

 

 

9.4 Sotilasrakennukset linnoituksessa vuoden = 1810 jälkeen

 

Linnoitus menetti suurelta osin strategisen merkityksensä, kun Venäjä valloitti Suomen ja li= it­ti kau­pungin autonomi­seen Suomeen. Tänne jäi sentä&au= ml;n varuskun­ta, invalidikomen­nuskunta, ja kaupunki sijaitsi edelleen = mars­sireittien varrella.

 

Vallituksia ei linnoituksen lakkauttamisen jälkeen enää korjattu, mutta ei myöskään purettu. Vallit ja lin­noituses­planadi erottivat hoitamattominakin edelleen lin­noituksen varuskunnan muusta kaupungista. Castrénin mukaan ns. suuri linnoitusten –  Haminan, Lap­peenrannan, Savonl= in­nan ja Ky­menkartanon –  lak­kauttaminen vuonna 1835 jätti tilanteen ennalleen vallitusten ja esplanadi­alu= ­een osal­ta.

 

Linnoituslaitteet luovutettiin kyllä kaupungille juhlalli­sesti, mutta maistraatin tuli edel­= leen huolehtia niiden säilymi­sestä. Niitä tosin ei tarvinnut korjata. Kaupungille luovu­tettiin vain vallituk­set, ja soti­l= asrakennuk­set jäivät kruunulle, samoin alueella ole­vat venäläis&= shy;ten so­tilaiden viljelypals­tat, vaikka kau­punki yritti se­naa= tinkin avulla karkottaa niitä. Vuoteen 1835 tullessa linnoi­tus­lait&= shy;teet jo ränsistyivät. Turvepeit­teet ja täytemaat pai­nui= vat ja reu­nukset vyöryivät. Muurit­kin lähes sor­tu= ivat ja Nikolain etulinnake luhistui koko­naan. Viipurin portti pysyi sentään kun­nossa.

 

Vuonna 1839 kruunun linnoitus&= shy;laitteista antama julistus selvitti suhteita ja muun muassa salli tarvitta­essa täyttää valli­haudat. Lait­teita ei kuitenkaan saa&s= hy;tu tahallaan vahin­goit­taa tai hä­vittää. Linnoitusespla­nadeista annet­tiin vielä erilliset määräykset lokakuussa 1839. Nii­den mukaan ensim­m&a= uml;isen linjan alueelle eli 150 sylen päähän vallin huipusta ei saan= ut rakentaa mi­tään. Toi­selle linjalle eli 450 sylen etäisyydelle saatiin tehdä puurakennuksia ilman kivijalkaa ja kel= la­reita. Vuonna 1847 senaatti sääti, että rakennuspiirustuk­sia ei enää tarvinnut antaa insinöörihal­lituksen tarkaste= t­taviksi, mutta linnoituses­planadien ra­kennuk­set säilyivät e= del­leen insinööri­joukkojen vallassa.[86]

Valleja kunnostettiin tiettävästi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1862. Silloinkaan eivät liene ainakaan keskeisesti raken­nustöi­tä määränneet sotilaalliset tekijät, vaan vallit korjattii= n hätäaputyönä linnoituk­seen joh­tavan tien oikai­se­misen ohel­la suurten nälkävuo­sien edellä.[87]

 

Linnoituksen rakennuksia käytettiin osittain. Niitä korjat­tiin ja tarpeen vaatiessa alueelle tehtiin uu­siakin raken­nuk­sia. 1800-luvun ensim­= mäisellä puoliskolla rakennus­kanta oli varsin stabiili. Vanhoja raken­nuk&s= hy;sia käy­tettiin, mutta osa huono­kuntoisista puret­tiin. Suure= na toi­min­nallisena muutoksena sijoitettiin lin­noituk­sen lu= o­teis­reuna­lle van­hoi­hin kivi­siin kasar­miraken­nuksiin keh­ruu= ­huone eli nais­vankila. In­validi­komen­nuskun­ta asui kahdes= ­sa pää­kadun var­ren kivi­kasarmissa kolmannen ollessa tyhjil­lään.[88]

 

Vuonna 1817 tehty Viipurin läänin julkisten rakennus­ten luettelo mainitsee linnoitusniemeltä 26 soti­las­raken­nusta. Nikolain etulinnakkeessakin oli kasar­mi ja ruutikel­lari. Rakennuksia valvoi luettelon mu­kaan Lap­peen­rannan invalidi­komennuskunta.[89]

 

Insinöörikomennuskun= ta teki keväällä 1818 linnoituk­sessa rakennustöit&aum= l;, joihin kaupunkikin lähetti 14 työmies­tä. Ko­mennusk= unnan karttojen mukaan korjattiin ainakin pää­kadun varrella kolmen kivika­sarmin sadeve­den poisto-ojaa.[90]

 

Kivirakennuksista purettiin päävartio jo 1810-luvun lopus­sa. Sen korvasi Viipurin portin corps de garde linnoituksen ainoana vartiorakennuksena. Vuonna 1820 puretti= in insinöö­riko­men­nuskunnan kivinen pa­ja.[91]

 

1820-luvulla insinöörikomennuskunnan rakennuk­set otettiin upseerien asunnoiksi –  lakkautetu= ssa linnoi­tuk­sessa ei ko­mennuskuntaa enää tarvittu lin= noi­tus­laittei­ta huolta­maan. 1820-luvun alusta läh­tien raken­nusten kunno= s­sapitoa koske­neet selostus­piirustukset päivät­tiin säännöllisesti Viipu­rissa. Knapas onkin huomauttanut, että lakkauttamisen jäl­keen Lap­peenran­nan linnoitus itse asiassa toimi Viipurin alai­sena sivuva­ruskuntana.[92]

 

1830-luvulle tultaessa linnoit= uksen sotilasrakennuk­set har­ventuivat ja keskittyivät ylätasa= n­teen pääkadun varteen. Pohjoisessa olivat makasiinit, niis­tä etelään si­jaitsivat kahden upseeritalon ja aiemman insinöö­ritalon muodostamat korttelit, niistä edelleen etelään komendantin talon kort­teli, kolmen kasarmin ja niiden taka­na sijainnei­den puisen makasiinin ja keittiön muodostama kortteli ja viimeisenä portilla päävartiorakennus.[93]

 

Vuonna 1843 linnoitus käs= itti venäläisten sotilas­virano­maisten laatiman luettelon muk= aan seuraavat sotilas­raken­nukset:

1) Tiilinen yksikerroksinen va= rtio Viipurin portilla

2) Yksikerroksinen tiilinen komendantintalo

3) Hirsinen kahdeksanpilttuinen talli vajoineen

4) Yksikerroksinen hirsinen upseeritalo

5) Yksikerroksinen hirsinen upseeritalo

6) Yksikerroksinen hirsinen insinööritalo

7) Talli (purettu)<= /span>

8) Kärryvaja

9) Yksikerroksinen esikuntaups= eerien talo (purettu 1838)

10) Lautarakenteinen käymälä (rakennuksen paikalla oli aiemmin yliupseerien talo, joka purettiin v. 1819)

11) Palokalustovaja=

12) Tiilinen yksikerroksinen sotilaskasarmi

13) Tiilinen yksikerroksinen sotilaskasarmi

14) Tiilinen yksikerroksinen sotilaskasarmi

15) Tiilinen keittiö=

16) Lautarakenteinen käymälä

17) Nikolain linnakkeen sotilaskasarmi upseerihuoneineen (purettu vuonna 1823)

18) Harmaakivestä rakenne= ttu tykistön varasto

19) Harmaakivestä rakenne= ttu tykistön varasto

20) Hirsinen varasto

21) Kasarmien 12, 13 ja 14 yhteydessä oleva lautaraken­tei­nen käymälä

22) Insinöörikomennuskunnan tiilinen paja (purettu v.1820)=

23) Yksikerroksinen ruutikella= ri

24) Yksikerroksinen ruutikella= ri

25) Ylemmässä päälinnoituksessa kurttiinia vastapäätä ollut ruutikellari (purettu vuonna 1820)

26) Hirsinen makasiini

 

Luettelon osoittaa rakennuksis= ta uusiksi linnoituk­sen lak­kauttamisen eli vuoden 1810 jälkeen numero 10 käymälän (vuo­nna 1826), numero 11 palokalustovajan (vuonna 1827), numero 15 tiilisen keittiörakennuksen ruoan valmistukseen ja leivän paistoon (vuonna 1833), numero 16 käymälän (vuon­na 1830) ja numero 21 eli kolmen tiili&sh= y;kasarmin yhteydessä olleen käymälän (vuonna 1827).[94] Vuoteen 1843 mennessä lin­noi­tukseen rakennettiin siis tiilikeittiötä lukuun ottamat­ta vain aivan vält­t&a= uml;mättömiä aputiloja. Nykypäiviin asti säi­lyneessä keit­ti&oum= l;ssä oli kaksi isoa uunia ja kahdek­san keit­topa­taa. Ra­kennuk= sessa oli satulak­atto ja kak­si kerros­ta. Yläkertaan pääsi ulko­puo­lelta portai­den ja puoli­kaaren muotoisen ikku­nan kautta. Rapattu raken­nus oli ikku­noiden alapenkkejä lukuun ottamatta koristelema­ton.[95]

 

Kehruuhuoneelle luovutettuja t= iloja lukuun ottamatta soti­lasrakennuksia käytti varuskunta. Vuonna 1843 täällä oli vain Lappeenrannan invalidiko­men­nus­= ;kunta pääka­dun varrella sijaitsevissa kolmessa tii­lisessä= ; so­tilas­kasarmissa –  lin­noituksen yläta­santeen luo­teiso­san kasarme­ja käytti keh= ruu­huone. Lähi­nnä Viipurin porttia si­jainneessa tiilika­sarmi= s­sa asui invali­dikomennus­kun­nan nai­matonta miehistö&au= ml; yhteen­sä 198 miestä, keskim­mäisessä ka­sa= rmissa 63 miestä, 19 vai­moa ja 23 lasta. Kol­mannessa ka­sarmissa asui alipäällys­töä sekä vaimoja ja lapsia.

 

Keskusaukion pohjoisreunalla län­tisessä upseeritalossa asui invalidikomen­nuskunnan päällikkö luutnantti Jakovleff. Hänen hallussaan oli ko= lme huo­netta, keittiö ja pal­velija­huone. Rakennuksen toises= sa puoliskossa asui vän­rikki Sa­veljev. Idempänä si&sh= y;jainneesta upseeritalos­ta oli puolet papin ja puolet muonavaraston tarkastajan hallussa. In­sinööritalossa oli esikuntaupseeri­puolella = kir­konpalvelijan käytössä kaksi huonetta ja keittiö, valtion apteekkaril= la yksi huone ja vanhemmalla välskärillä kolme huonetta. Yli&sh= y;up­seeripuolella oli vänrikki Sokolevilla huone ja keittiö, vahdilla yksi huone, ja kaksi huonetta oli tyh­jänä. Komen­dantin talon kahdeksas= ta huo­neesta asui paikallismajuri neljäs­sä. Lisäk­= ;si talossa oli kanslia, palvelusväen tila ja keit­tiö. Muut huon= eet olivat tyh­jil­lään.

 

Viipurin portin vartio toimi päävartiona. Osa varastoista oli edelleen invalidi­komennusku= nnan varastoina. Harmaakivi­set tykistön makasii­nit luovutettiin vuonna 1819 muonahal­lin­nolle. Toi­sessa oli kuitenkin edelleen tykistön varus­teita ja toinen oli muona­varastona.[96]

 

1800-luvun puoliväliss&au= ml; sotilaallinen toiminta Krimin sodan vuoksi lisääntyi, ja siksi linnoitukseen rakennet­tiin lisää majoi­tustilaa. Ainakin vuosina 1851 ja 1854 lin­noi­tusta korjat­tiin, ja siksi muun muassa osa invali­diko­men­nuskunnan per­heellisistä a= sui kaupun­gissa. Castrénin mukaan linnoi­tuk­sessa oli sodan kynnyksel­lä 1853 komendan­tin talo, neljä kasarmia, kaksi upseeritaloa, kaksi maka­siinia, va­rushuone, keittiö ja päävartio. Vuonna 1854 ra­kennettiin kaksi jauho­varastoa= ja sairaala. Seuraavana vuonna töitä jatkettiin ja niitä varten tuotiin Venäjältä työ­väkeä.

 

Castrén mainitsee Lappeenrantaan talveksi 1854– 1855 majoi­tettua tykistöä varten rakennetun kaupungin kustannuk­sella neljä työ­paj= aa, talleja, leipomo-keittiön, varas­to­suo­jia tykeille ja vaunuille sekä paja. Rakennuk­set mak­soi­vat 1000 hopearu= plaa ja kaiketikin sijoitettiin linnoi­tukseen.[97]

 

Kesällä 1862 linnoituksessa asui paikallismajuri ja tykis­tön päällikkö omissa upseeri­taloissaan. Invalidikomen­n= us­kunnan päällikön asunnossa majaili myös ortodoksi­sen kirk= on kirkkoher­ra ja invalidien välskäri. Siihen oli sijoitettu myös ap­teekki. Yksi kasarmeista oli varattu perheellisille invali= ­dikomennuskuntalaisille ja tykkimiehille, yksi kasar­mi oli invalidikomennuskunnan miesten ja k= aksi kasarmia tykkimiesten käytössä. Yh­teen kasarmiin oli varattu tilaa ohi marssiville joukoille. Lisäksi alueella oli pä&= auml;vartio, sauna, talli ja varastoja.[98]

 

Linnoitukseen 1800-luvun loppupuolella tehtyjä raken­nuksia kuvaava tiedossa oleva piirustusmateriaali on kovin puut­teellinen.[99] Joidenkin Suomessa säilyneiden piirustusten va­lossa voidaan kuite= nkin pintapuolisesti tarkastella 1800-luvun jälkipuoliskolla syntyneitä sotilasrakennuk­sia.

 

Uusista rakennuksista ulkoasul= taan koruton sairaa­lan

suorakai­teen muotoinen osa lienee raken­nettu 1850-luvun töiden yhteydes­sä ja neliönmuotoi­nen osa vuoden 1879 jäl­keen.[100] Sairaalan ohella tärkeimmät uudet linnoituksen ra­kennuk­= set olivat kaksi pitkittäin pääkadun varrella ollutta puis­ta soti­laskasarmia, joista kumpikin on purettu, ny­kyi­sinkin käytössä oleva sotilaskasarmi tai ennemminkin parak­ki entistä komen­dan­tinta­loa vastapää­tä aukion toisella puolen sekä pääportin lähel­le pääkadun varteen rakennettu upseeri­talo.

 

Knapaksen mukaan rakennettiin upseeriasunto pääkadun var­teen vastapäätä  Viipurin portin vartiota eli linno= ituk­sen päävar­tiota todennäköisesti vuon­na 1855 tai j= o­ka ta­paukses­sa 1850-luvulla. Samaan aikaan lienee valmis­tunut s= en pal­veli­ja- ja taloussiipi. Knapas arvelee ra­kennustoi­mi= nnan vil­kastuneen Krimin sodan aiheutettua sotaväen uudelleen­j&au= ml;r­jestelyjä. Säilynyttä upseeria­suntoa Knapas luonnehtii osuvasti: "yksin­ker­taisen tyy­likäs ja jatkaa ulko­hahmol= taan linnoituksen mel­kein 100 vuotta ai­kaisemmin syntynyttä ra&sh= y;kentamisperin­net­tä. Se muistuttaa suhteiltaan ja kattomuo­doltaan erit­täin paljon 1700-luvun upseeriraken­nuksia".[101]

 

"Äksiisikentän&= quot; etelälaidalle aiottiin vuonna 1879 laaditun suunnitelmapiirustuksen mu= kaan kasarmia tai pa­rakkia 120 miehel­le. Sitä ei kui­ten­= kaan tehty aukion etelä- vaan län­silaidalle. Parakki ra­kenne= ttiin il­meises­ti heti 1880-luvun alussa. Knapas toteaa yksiker­roks= isen hirsira­kennuksen edus­tavan 1800-luvun lopun koristeel­lista n= ikka­ri­tyyliä.[102]

 

Knapas toteaa linnoitukseen 1800-luvulla tehtyjen puura­ken­nusten edustavan suomalaisten silmin sel­vimmin "venä­läis­tä" rakennustapa= a. Tyypillisinä yksityis­kohtina hän mainit­see kasar­min pitsimäiset räystäslau­taleik­kaukset ja 1850-luvul&= shy;la rakennetun upsee­riasunnon pihara­kennuksen vuoraamat­toman hirsipinnan.[103]=

 

Linnoituksen insinöö= ritalo määrättiin purettavaksi rap­peu­tuneena ja palovaarallisena jo vuonna 1847. Se kuitenkin purettiin vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen.[104] In­sinööri­komennuskunnan talon tilalle rakennettu kasarmi (merkitty insinöörijoukkojen pohjakartoissa numerolla 23) oli suo= ra­kaiteen muotoinen ja aumakattoinen hirsirakennus. Koriste­aiheita oli muiden rakennusten tapaan vähän: ko­rutto­mien ikkunanpuitteiden= ja räystäs­listan ohella julki­sivua jäsen­si vain kuusi ikkunoiden välisiin vyöhykkei­siin sijoi­tettua pystyhirttä pultattuina seinän läpi kiinni sisä­puo= ­lella vastaavissa kohdissa oleviin hir­siin tukemaan lama­sal­vosta. Kasarmi mainittiin vuon­na 1873 per­heel­listen sotilaiden asunnoksi. Nämä liene­vät kuu­luneet tykis­t&oum= l;ön, sillä vuonna 1881 laadi­tussa pii­rustuk­sessa talon maini= t­tiin olevan ty­kistön kasarmi.[105]

 

Lähimpänä harmaakivisiä tykistömakasiineja sijainnut pitkä puukasarmi (merkitty insinöörijoukkojen kartoissa numerolla 21) oli vuonna 1= 900 laaditun pohjakaava- ja leikkauspiirus­tuksen mukaan suorakaiteen muo&s= hy;toinen. Raken­nuksen pitkiä lamasalvettuja seinähirsiä tuki­= vat vie­reisen tykistökasar­min tapaan molemmin puolin seinää pultatut pystyhirret.[106]

 

Sata vuotta linnoituksen lakkauduttua eli vuonna 1910 paik­ka toimi edelleen varuskun­ta-alu= eena ja sen kau­punkirakenne oli monista uusista ja pure­tuis­ta van= ­hoista rakennuk­sista huolimatta edelleenkin mo­nilta osin entisessä hahmossaan.

Ympäristöä muut= ti eniten niemen länsirantaan rakennettu rauta­tie, jonka alle läntisimmät linnoitus­lait­teet jäivät. Erityi&= shy;sesti ylätasan­teen luo­teisosan korkean lauta-aidan ero­ttama vankila-alue ja sinne kah­den vanhan kivi­kasar­min vä­= ;liin rakennettu korkea puna­tiili­nen vankila poikke­sivat aikaisem&= shy;mas­ta kau­punki­kuvas­ta.

 

Jäljelle jäänyt varuskunta-alue täytti sentään valtaosan ylätasan­t= een pinta-alasta ja sen katuverkko, kort­teli­raken­ne ja rakennuskorkeus säilyi ­pitkälti vanhassa asus­saan. Kivi= nen komendan­tintalo oli enti­sellä kaupun­ki­rakenteen kannalta tärkeällä paikalla pääka­tujen ristey= s­kohdassa. Se toimi nyt kui­tenkin upsee­rikerho­na. Sen edustalla kadun toisella puolel­la oli aiem­paan tapaan "äk­siisiauki= o­" –  vuo­den 1910 kart= an mukaan kui­tenkin mahdol­lisesti kadun puo­lelta ai­dattu. =

 

Ai­emmasta poi­keten n= yt oli aukion länsilai­taa sulke­maan ra­kennettu uusi koko aukion levyinen kasarmi. Aukion etelä­reunan sulki entiseen tapaan pohjoi= sin pääka­dun kivi­kasar­meista. Muut kaksi kivirakennusta säilyivät edel­leen pääka­dun varressa, ja niitä vastapäätä kohosi lin­noi­tuksen orto­= ;doksi­nen kirkko sotilasrakennusten yläpuolel­le. Corps de garde toimi edell= een vartiorakennuksena valli­en välistä linnoitukseen johtavan po= rtin kohdalla. Etelä­osaan oli kuitenkin tehty aiemmin aukioksi jätettyyn tilaan joi­takin uusia rakennuk­sia. Pää&s= hy;vartion ja tiilikasarmien väli­ssä oli kaksi isoa muonavarastoa (vuos= ien 1908– 1910 välise­nä aika­na), käymäl&aum= l; ja pääkadun varteen paloka­lusto­vaja. Kadun toiselta puolelta oli purettu vinot­tain sijain­nut varas­to ja sen tila= lle oli rakennettu pitkä upseeri­asunto. Sen takana si­jaitsivat palvelusväen asunnot, talli ja jää­kella­ri. Tiilist= en sotilaskasarmien ja linnoi­tusval­lien väliin oli rakennettu joitakin varastoja, talli, käy­mälä ja aiem­min main= ittu tiilinen keittiö.

 

Entisestä komendantin tal= osta eli upseerikerhosta poh­joi­seen oli ylätasanteen ulkonäk= ö muuttunut enemmän. Pääkatu­jen risteyskohdan päävartio oli purettu. Aukion poh­joisreu­nan upseeritalo= jen tilalle oli tehty T-volyyminen sairaala­rakennus apurakennuksineen. Ump= ikul­maisesta keskus­aukiosta oli luovuttu ja kadun toiselle puolelle oli insi­n&= ouml;öritalon paikalle sijoitettu aiemman rakennuksen kokoinen kasarmi ja sen jatkoksi sa= maan linjaan vastapäätä vankila-aluetta toi­nen pitkä kasarmi. Niiden tilalla olleet insi­nöörikomennus­kunnan = ja tykistön alueet oli yhdistetty yh­deksi alueeksi, jonka pohjoisosa= ssa oli kolme isoa muonavarastoa ja kuula­varasto sekä eteläosassa leipomo, ylimääräisinä palvelevien rakennus, käymälä, keittiö ja kaksi varastoa.

 

Kasarmit oli sijoitettu pitk&a= uml; sivu kohti katua. Niiden poh­jois­puolella sijaitsivat vuonna 1803 rakennetut harmaakivi­ma­kasiinit. Pohjoisempi pitkä kasarmi o= li raken­nettu tykis­tön up­seeritalojen ja sotilaskasarmin tontille. Se ei kui­tenkaan noudattanut vanhaa katulinjaa, vaan oli sij= oi­tettu vanhan insinööritalon seinälinjalle –  siten vanha keskus­aukio pident= yi aina harmaakivimakasii­neille asti. Näin muo­dostui vuoden 1774 asemakaavasuunni­telmassa linnoi­tuksen etelä­pää= ;ssä U-volyymisen kauppahallin edessä esiin­tyvää aukiota tai= jo 1750-luvulla pääkadun var­rella sijain­nutta pitkä&a= uml; kadun suuntaista aukiota muistut­tava ti­la, joka kui­tenkin niistä poiketen vielä laaje­ni eteläpääs­s= ä katujen risteyskohdassa vanhan keskusaukion levyiseksi.[107]

 

Aukioiden luonnetta kuvaa kaupungissa 1840-luvun alussa käyty kiista siitä, missä venäläiset soti­laat saisivat myydä lei­pää= ; –  kauppiaat nimit­täin= ha­lusivat keskit­tää sotilaiden leivänmyynnin yhteen paikk­aan= ja mie­luimmin vielä linnoi­tuksen alueelle. Kaupunki­laiset ehdot­tivat linnoituksesta kaupankäynnille sopiviksi pai­koiksi aukiota pääkadun varrella sotilaskasarmin ja ruis­kuhuoneen välissä eli siis melko lähellä päävartiota. T= oi­nen paikka olisi ollut avoin kenttä kasarmien pohjoispuo­lella. <= /o:p>

 

Paikallis­majuri Govinius vastusti jyr­kästi viimeksi mainit­tua ehdotusta –  kauppaa ei saanut tuoda sotavä= en paraati­pai­kalle, vaan myyntipaikaksi oli otettava esikaupungin to= ri tai jokin paikka sen läheltä. Kasarmien pohjoispuoli­nen aukio varattiin siis puhtaasti sotilas­käyttöön äksiisi- = ja paraati­kentäksi. Leivän­myynti­paikaksi valit­ti= in lopul­ta Suuresta esikaupungista Kauppa- ja Kuninkaan­katujen kulma, jossa sotilaat määrät­tiin tuot­teineen pysymään ton­tin puo­lella katuojaa.[108]

 

Keskusaukiolla kaupunkikuvaa m= uut­ti aiemman komendan­tinta­lon edustalle viimeis­tään 1870-luvul­la perustettu puutarha ja muun tontin tavoin aidattu etupuutarha. Aita jatkoi pää­ka­dun katuseinämän linjaa orto­doksiselta kir­kolta päin.[109]

 

Tämän jälkeen e= ntinen komendantin talo ei enää ollut 1700-luvun tapaan osa katuseinämää pääkadulle ja kes­kusaukiolle päin. Sisempänä tontilla se menetti asemansa jul­kisena = ra­kennuksena. Yhtenäisellä aidatulla kort­telin kokoi­sella alueella sijaitsi nyt upsee­rien asunto­na oleva entinen ko­men­dant= intalo, sen edustalla oleva puu­tar­ha, puinen varas­to- ja käymälärakennus, talli, niiden välinen piha sekä lähes puolet tontin pinta-alasta vievä takapuutarha.[110]

 

Linnoituksen viimeiset sotilasrakennukset tehtiin ensimmäi­sen maailmansodan aikana. Tällöin 1910-luvulla tehtiin usei­ta tii­lirakennuk­s= ia, joista osa kaksiker­roksisia asuin­taloja. Ne sijoitettiin ylä= ­tasan­teen kaak­koisosaan ja muut rantavyöhyk­keelle.[111] Tämä vai­he on osa koko Suo­messa 1910-luvulla käyn&= shy;nissä ollutta ja Venäjältä käsin johdettua soti­laal­= lisen rakenta­misen kaut­ta. Koko Suomessa tehtiin täl­löin punatii­lestä tyyppipii­rustus­ten mukaan sotilasra­ke= nnuksia Venä­jän jou­koille.[112] Rakennusvaihetta käsitellään jäljempänä tarke= mmin rakuunarykmentin kasarmialueen 1910-luvun rakennusvaiheiden yhteydessä= .

 

 

9.5 Lappeenrannan reservikomppania

 

9.5.1 Reservikomppanioiden perustaminen Suome= en

 

Pantaessa Asevelvollisuuslakia täytäntöön au­tonominen Suomi jaettiin vuoden 1882 alussa reservipiirei­hin. Niistä kulle­kin hankittiin reserviläisten koulu­tusta varten eri osiin Suomea harjoi­tusa= lueita sekä myös raken­nuksia harjoi­tuspai­koille.

 

Läänien kuvernöörien ehdotukset sopivista kokoontumis­pai­koista saatiin senaattiin jo vuoden 1881 aikana. Senaatti asetti alueille eräitä laatuvaatimuksia: maaperän tuli olla terveellinen, harjoituskenttä ja ampumarata tuli voida ra­kentaa, kokoontumispai= kan tuli sijaita reservi­piirin kes­kel­lä, muonitus ja veden&= shy;saanti tuli varmistaa. Kesällä 1882 kenraalikuvernöörin ja sotaväen esikuntaupsee­rit tarkasti­vat eri läänien kokoontumispaikat.

 

Tarkastuskäyntien yhteyde= ssä maanmit­tarit laativat alueista sijaintikartat. Näihin oli sijoite= ttu tarvittavat ampumara­dat ja har­joituspaikat.  Tässä vaiheessa myö= s jo katsottiin alus­tavasti kokoontumispaikkojen rakennusten paikat.[113]

 

Kokoontumispaikat valittiin yhteensä 32 reservikomppanial­le. Viipurin läänin nelj&a= uml; komppaniaa osoitettiin Lappeen­rantaan, Muo­laahan, Rautjärvel= le ja Sortava­laan.[114]

 

Senaatin mielestä ei reservikomppanioita tarvinnut kutsua harjoituksiin vielä vuonna 1882. Tällöin jo kuitenkin kou­lutettiin niiden vakinaista päällystöä. En­simmäiset reser­vin harjoitukset järjestettiin seuraavana kesänä.[115]

 

 

 

9.5.2 Kokoontumispaikkojen suunnittelu

 

Yleisten rakennusten ylihallit= us alkoi suunnitella re­servi­komppanioi­den parakkeja saatuaan senaatin soti­las­toi­mitus­kunnan niitä koskevan kirj= een 2.11.1881. Siinä pyydettiin vaihtoehtoisia suunnitel­mapiirustuksi= a ja kus­tan­nuslaskel­mia raken­nettavista para­keis­ta. Asia eteni sotilastoimitus­kunnan mielestä kovin hitaasti, sill&au= ml; se tiedusteli 21.3. 1­882 työn joutumista.

 

Ylihal­litus vastasi sotilastoimituskunnalle 12.4. 1­882 hiljattain kuolleen ylijohtaja Axel Hampus Dal­strömin ja ylimääräisen arkkitehdin Evert Lager­spetzin yhdessä laati­neen yhdessä Suomen sotav&aum= l;en pääl­likön ken­raa­limajuri Ram­sayn ja soti= ­lasraken­nusten intend­entin ever­sti Mansnerin kanssa kaksi hylättyä vai= h­toehtoa komppania- ja kasarmira­ken­nuksiksi sekä ra­kennusohjelma= n. Piirus­tusten laa­dinta oli kes­keytynyt Dalströmin kuo&sh= y;leman takia. Li­säksi Lager­spetz oli johti Uu­denmaan tarkka-am= puja­patal­joonan kasar­mien rakentamista. Monien muiden töiden rasit­tama yliha= lli­tus ei ehti­nyt jat­kaa pii­rustus­ten laatimis­ta ja jättänyt sen en­sim­mäisel­le arkki­tehti Bo= man­il­le. Kir­jeessään se ar­veli kui­tenkin saavansa suun­= nitel­mapii­rustuk­set ja kus­tan­nusar­vion valmiiksi muuta­man kuu­kauden ku= lues­sa.[116]

 

Reservikomppaniain parakkien suunnittelun alkuvaiheesta rakennushallituksen arkistossa säilynyt konseptimainen ra­portti kertoo ylijohtaja Dahlströmin, ken­ra= alimajuri Ram­sayn, evers­ti Mansnerin ja kokouksen sihteerin ark­kitehti Evert La­gerspetzin pohtineen rakennus­ten tar­vet­ta. Lage= r­spetz –  ainakin kä­s= ialasta päätellen –  o= li lisäksi luon­nos­tellut rakennuksia ruutu­paperille.[117]

 

Evert Lagerspetz otsikoi työryhmän ensimmäisen tapaamisen tuloksena syntyneen asiakir= jan ohjelmaksi Suomen asevelvol­listen puuparakeis­ta. Se totesi reserv= i­komp­panian koostuvan noin 300 miehestä, jotka tuli voida jakaa kahteen ra­ken= nuk­seen. Niihin tuli sijoittaa kaksi aliupseeri­huonet­ta, kaksi pesuhuonett= a, eteinen ja toimisto. Komppa­nialle tuli raken­taa artelli eli keittiörakennus, jossa olisi myös leipomo. Artellin yhteyteen tuli suu­rehko katos, joka toi­misi ruoka- ja harjoitussalina sekä kirkko­na.

 

Lisäksi tarvittaisiin muo= navarasto suurine kel­lareineen, varus­va­rasto jokaista kasar­mia varten, yksinkertainen lii­teri, joka toimisi miehistön käymälänä, ruutikellari ja kaivo. Lisäksi tarvitti= in upseeriasunto, jossa tuli olla 2– 3 huonet­ta ja keittiö kom= ppa­nian päällikölle sekä huo­neet yli­upsee­ril­= ;le, tarkastajalle ja kanslialle, yhteen­sä kuusi huonetta. Varusmestar= ille ja kenttävääpe­lille tar­vittiin kummallekin huone ja keittiö sekä huone plutoonan aliupsee­reille. Lisäksi ta= rvit­tiin ulkorakennus, jossa olisi tilaa neljälle hevoselle sekä yksi suur= empi ja kaksi pie­nempää halkoliiteriä erillisine käym&a= uml;­löineen.

 

Reservikomppania tarvit­si vielä sairaa­lan, jossa olisi myös välskärin asunto= na toimiva vastanottohuo­ne, keittiö varas­totiloi­neen, palvelijan­huone, suuri kah­deksalle sän­gylle mitoi­t= ettu huone, pieni kahdelle sän­gylle mitoitet­tu huone ja riittävät käymälätilat. Sai­raalan taloudenhoi= taja asuisi ullakkohuo­neessa. Rakennusma­teriaa­leina päätettiin asuinra­ken­nuksissa käyttää hi= rt­tä. Tilaoh­jelma oli ilmeises­tikin aivan alustava, sillä Lager&sh= y;spetzin allekirjoittamaan asia­kirjaan lisättiin myöhemmin kuuden sel= lin arestirakennus ja kent­tävääpe­lin ja varusmesta­= ;rin varastohuone.[118]=

 

Miehistön parakin pohja&s= hy;na oli suorakaide. Raken­nuk­sen pää­tyi­hin tuli&sh= y;vat aliupseerien tilat ja pesu­huo­neet. Kes­kellä oli iso mie= his­tötupa, jonka keskellä oli miesten ma­kuu­lave­rit kah­tena rivinä. Sa­maa soti­lasrakennuk­sissa suo­sit­tua = avoi­nta pohja­kaavatyyppiä, jossa aliupsee­ri voi yh­dellä silmäyksellä todeta komppanian järjes­tyksen ja jossa vo= i­taisiin tarpeen vaa­tiessa järjes­tää myös sisähar= ­joituk­sia, oli käyttänyt jo intenden­tin­konttorin pääl&sh= y;likkö Carl Ludvig Engel Katajanok­an mat­ruusi­kasarmissa. Eh­dot= etun pohja­kaavan laati evers­ti Mansner, niin­kuin ra­ken­n= ushal­lituk­sen arkis­toon talletettu kopio osoit­taa.[119]

 

Senaatti määräsi kirjeessään 3.6.1882 yhden yli­hal­lituksen ark­kiteh= din opintomatkalle Ruotsiin ja Norjaan tu­tustu­maan lähemmin joukkojen lei­ripa­rakkira­kennuksiin. Matkan teki ylimääräi­nen arkki­teh­ti Mag­nus Schjerf&s= hy;beck. Sen jälkeen hänen, yli­hallituk­sen yli­johtajaksi va= in vajaa­ta kuukautta aikaisem­min nimi­tetty arkkitehti Ludvig Lindqvis­t, kenraa­liluut­nantti Ramsay ja inten­dentti Man= sne­r pääsivät neuvot­telussaan lopullisten suunni­telmapi= irustus­ten te­koon. Sen teki Lud­vig Lind­qvist Magnus Schjerf­beckin = avus­tamana. Ne ja kus­tan­nusarvi­ot lähetet­tiin soti­lastoim= itus­kunnan käsit­te­lyyn 6.7.1882.[120]

 

Ylihallitus mainitsi lähetteessään, että piirustusten si­sältä= mien ra­kennusten luku­määrä perustui jo Dahlströmin aikaiseen oh­jel­maan. Ylihallitus ei esittänyt vaihtoeh­t= oja kenraaliluutnantti Ram­sayn il­moitettua yli­halli­tuksel&s= hy;le, että senaatti oli päättänyt reservikasarmeille kokoontu= van vain yhden komp­panian kerrallaan –  aiem­min oli pohdittu vaihtoeht= ona usean komppa­nian samanaikaisia harjoituk­sia.

 

Ylihallitus kirjoitti soveltan= eensa miehistöparakiksi Ruot­sissa viimeksi käyttöön otet= tua tyyppiä. Siitä nyt esitetty tyyppi poikkesi varatessaan enemm&aum= l;n ilmankuutioita miestä koh­den. Ruotsin pa­rakeis­sa ei oll= ut lämmitys­lai­tetta, mutta Suomen ylihal­litus ehdotti para= kin mo­lem­piin päihin rimauu­neja eli kamii­noita lä= ­hinnä pa­rakin kuivattamiseen keväällä ja syksyllä.[121]

 

Ylihallituksen hahmottama Suom= en miehistöparakki muistutti Ruotsin tyyppipiirustusten kuvaamaa mallia. Suomessa majoi­tet­tiin parakkiin 290 miestä ja 8 aliupseeria, Ruotsissa vuo­den 1873 tyyppi­piirus­tusten mukaan 336 miest&au= ml; ja 20 aliup­seeria. Parakkia ra­kennettiin Bergin mukaan noin 40 Ruotsin armei­jan kokoontumispai­koille.[122]

 

Ylihallituksen mielestä m= uista Ruotsin malleista –  ups= ee­ri­asunnoista, sairaa­loista ja muista rakennuksis­ta –  ei Suo­messa ollut hyöty&a= uml;, sillä ne oli suunniteltu suurem­mille joukoille. Ylihalli­tus ehdotti upseeriasunnon raken­tamista kaksikerrok­siseksi kus­ta= n­nussäästöjen ja muka­vuuden nimes­sä. Alaker­taan tuli ra­kent­= aa kolme huonetta, eteinen ja keittiö ja ullakkoker­rok­seen neljä huonetta tulisijoineen. Näitä komp­panian­p&au= ml;ällik­kö voisi käyttää talvella makuu- ja lasten­huoneina. Upsee&= shy;riasunnosta tehtiin tosin intendentti Mansnerin kehotuksesta myös yksikerrok­s= inen vaihtoeh­to.

 

Alipäällystön asuntolaan suunniteltiin kaksi asuin­huonetta, kaksi keittiötä= ;, eteinen ja yksi huone pal­velijalle tai plutoonanaliupseerille, jos tämä asuisi talvisin leirialu­eella. Sairaalaan määritettiin paikat kahdeksalle potilaal­le isompaan huoneese= en ja kahdelle pieneen huoneeseen. Li­säksi siinä oli huoneet välskärille ja palvelijal­le, vas­taanottohuone, keittiö, pesuhuone ja käymälä. Rakennuk­sen ullakol= le oli varattu tilaa taloudenhoita­jalle. Varus­varas­tossa oli sairaalan tapaan säilytystilaa ullakol­lakin. Pe­sutupa, arestirakennus ja ulkohuoneeseen kuuluva talli ai­ottiin rakentaa hirrestä. Sen sijaan artel­li, jossa oli 180 mie­helle ruokapaikka, ja leipomo rakennettai­siin lau­doista, samoin nelihuoneinen muo­navarasto. Siinä olisi koko raken­nuksen kok= oi­nen kellari. Laudasta piti rakentaa myös leiri­alueiden pie­nemm&a= uml;t suojat: ulko­ra­kennukset ja käymälät. Ylihal­li= tuksen kustan­nusarvio nousi 63 000 mark­kaan.[123]

 

Ehdotuksia käsitel­ti= in senaatin talousosastossa 21. heinä­kuuta 1882 ja sitä kar­= ;sit­tiin pääosin sala­neuvos Fu­ruhiel­min kannan mukaan. Sair= aa­lasta tuli senaa­tin mielestä ra­kentaa pienempi: eh­dotetun kymmenen sai­ras­paikan sijaan tuli tilaa vain kuu­del­le sairaalle. Siihen ei tulisi myös­kään erillistä keittiötä tai pal­velija­huonet­ta. Arestira­kenn= uk­sen senaatti määräsi puolta pie­nemmäk­si kuin ylih= al­lituksen ehdottama. Ulkoraken­nuksistakin voitiin pie­nen­tää talleja. Parakit päätettiin raken­nut­taa urakoitsi­j= oilla. Ta­lousosas­to lähetti asian vielä lausun­nolle ken&s= hy;raa­likuver­nö­ö­rille, joka hyväksyi suunnitelman huomautuk­sitta.[124]

 

Senaatin sotilastoimituskunta lähetti piirustukset muutet­taviksi yleisten rakennusten ylihallitukseen 16.8.1882. Tämä korjasi niitä, teki uudet kustannus­laskelmat syksyllä 1882 ja sai ne valmiiksi marras­k= uun puolivälissä 1882. Piirustuksia oli viisitoista plans­sia ja rakennusten kus­tannusar­vio nousi 70 000 markkaan. Näiden tyy= p­pipiirustus­ten mukaan tuli siis rakentaa kaik­kien ko­koon­tumis­paikko&sh= y;jen parakit. Rakennukset tuli si­joittaa harjoi­tuspai­koille va&sh= y;kiosijain­tikartan mukaises­ti. Piirus­tukset painai­si yli­hal­lituksen ehdotuksen mukaan lito­grafi Tilg­mann.

 

Piirustuksia korjailtiin viel&= auml; sotilas­toimitus­kunnan 18.11. 1882 lähettämän kirje= en ohjeiden mu­kaan kustan­nuksiltaan edullisemmik­si. Ylihallitus= sai piirustuk­sensa ja kustan­nusar­vionsa valmiiksi 15.12 1882. Nyt oli kustan­nusarvio puristettu 51 650 markkaan. Miehistö­para&= shy;kin piirustuk­set oli jo painatettu, sillä se oli rakennusohjelmassa e= n­sim­mäi­sten joukos­sa.[125]

 

Senaatti antoi 7.2.1883 sotakomissariaatin toimeksi ryhtyä varaamaan rahavaroja reser­viko= mppa­niain pa­rakkien rakenta­miseen. Parakkien yhteishinnaksi tuli aluet­= ta kohden 51 650 markkaa. Senaatti hyväksyi lo­pulli­sesti ylihallituksen pii­rustukset ja kustan­nusarvi­ot 19.12­.18= 82. Rakennustyöt teh­täisiin urakoitsijatyönä.[126]

 

 

Reservikomppanioille rakennett= iin seuraavia rakennuksia[127]

Miehistöparakki, jossa oli tilaa 290 mie­histön jäsenelle ja 8 aliupseerille<= /span>

Keittiörakennus, jossa oli avoin ruo­kailutila

Varusvarasto=

Upseerirakennus

Alipäällystön rakennus kenttävääpelille ja va­rus­mestarille<= /o:p>

Sairaala, jossa oli tilaa 10 sairaalle

Muonavarasto, jossa oli my&oum= l;s kellari

Arestirakennus, jossa oli my&o= uml;s var­tiohuone

Pesutupa

Ulkorakennus=

Ruutivarasto=

Käymälä

 

Senaatin sotilastoimituskunta määräsi reservikomppaniain rakennukset sijoitettaviksi mahdo= l­lisuuk­sien mukaan laadi­tun normaa­lisijoi­tuskartan mukaisina, mutta siitä voi­tiin poiketa maasto-olo­suhteiden niin vaaties­s= a.[128]

 

Urakoitsi­jain käytt&= ouml; ei onnistunut kaikissa 32 koh­teessa vaan yli­hallitus joutui paiko= in teettämään ne itse. Re­ser­vi­har­joitus­= ;ten läheisyyden vuoksi tehtiin ensin tärkein osa eli miehis­t&oum= l;parak­it ja keit­tiöra­kennukset. Maa­liskuun lo­pussa 1883 yleisten rakennusten ylihallitus ja soti­las­toi­mi­tus­= ;kunta sopivat siitä, että rakennus­töistä ra­por­= toitai­siin kuukausittain.[129]

 

Senaatin päätös reservikomppanioiden parak­ki­alueiden raken­tamisesta herä= ;tti epäilyäkin. Nya Pressen epäili maamme joutuvan tuntuviin taloudellisiin uhrauk­siin yllä­pitääk­seen sota= ­laitosta. Toisaalta oli kyseenalais­ta, oli­siko reservi­miehistä tosipaikan tullen maanpuolusta­jiksi. Lehti totesi valtiopäivill&a= uml; heränneen keskustelun sota­väen uudel­leenjär­je= stelystä.[130]

 

Rakennustyö ontui osittai= n, sillä reservi­komppanioiden huo­netiloissa todettiin kesällä 1884 pidetty­jen harjoitus­ten jälkeen suuria puutteita. Suomen sotaväen päällikköhallitus valitti niistä senaatin sotilas­toimi­tuskunnalle 2.12.1884. Tämä kertoi asian yleisten ra­kennus­ten yli­halli&sh= y;tuksel­le.

 

Huonon puutavaran takia olivat= parak­kien ovet ja ikkunat monin paikoin epäkunnossa, ja seinissä oli paikoin rakoja. Reservimiesten sängyt oli ala­kerroissa havaittu liian mat= a­lik­si. Ongelmia aiheu­tui sii­vouksessa, eivätkä miesten ta­= varat mahtuneet sängyn alle, vaan reppuja ja arkkuja oli pidettävä seinus­talla. Yläker­rassakin, jossa makuusijat olivat aivan lattian tasossa, pi­dettiin terveys­syistä tar­peel­li= sena nostaa ne pölyistä lattiaa ylemmäksi. Makuula­vitsoja no= stet­tiinkin myöhem­min.[131]

 

Oli muitakin puutteita. Pesuhuoneiden puulat­tia todettiin hankalaksi ja tilalle ehdotettiin asfaltti­latti­aa. Miehis­törakennuksessa puuttuivat kaite= et ylä- ja ala­kerran väli­sistä portaista, ovet ja luk= ot olivat huonoa tekoa, vesi­kouruja puuttui, ruokaloiden lattia pitä= isi tehdä sa­vesta tai kivestä sekä kattaa seinät lau&s= hy;doilla tai telt­ta­kankaal­la suojaksi likaa ja hiekkaa vas­taan. Varusva­raston luki­tusta tuli vahvistaa puomein ja rautasalvoin, kivääriteli­neiden paikkaa niissä tuli siirtää keskelle varastoa kyl­mältä ul­koseinältä, jossa kiväärit helposti ruostuivat. Komp­panioiden kel­lareihin kertyi vettä ja käy­mä­lät olivat yleensä liian lähellä miehistöpa­rakkia, muu­ten­kin epäkäy­tännöllisiä ja hankalasti puhtaana­ pidettä­viä.[132]

 

Artelleihin rakennettiin useis= sa komppanioissa jälkikäteen lautaseinät. Myös rakennuksen maapohja lau­doitettiin, ki­vettiin, asfaltoitiin tai betonoitiin. Varusvaras­tojen ik­kunoi­hin laitettiin rautaristikot. Saunat = oli aluk­si tar­koitettu vain miehistölle ja aliupseereil­le, mutta myöhem­min niihin lisättiin erillinen osasto upsee­= rille.[133]

 

Vuodelle 1886 varattiin reservikomppaniain parak­kien kor­jauksiin vielä joitakin tuha= nsia markkoja alue­tta kohden. Lappeenrannassa summa nousi 3 508 mark­ka= an.[134] Vuonna 1888 korjattiin reservikomppanioiden tiloja enää 465 marka= lla.[135] Suomen reserviparakit maksoivat yh­teensä 2 146 540 mark­kaa.[136]

 

Reservikomppanioiden alueille saatettiin –  kuten Saar= inen on osoittanut Hämeen tarkka-ampujien reser­vikomppanioiden osalla tapahtuneen –  rakentaa myös muita, "komppanian toi­mesta rakennettuja" tiloja. Ainakin Hämeen reservipiirissä rakennettiin kah­vilarakennuks= ia eli lähinnä sotilas­kodin edeltäjinä pidettäviä tiloja, komppanian päälli­köiden käyt­töön rakennettuja pesuloita, rengin asun­toja ja ainakin Ori­veden ja Saari­järven komppa­nioissa avonainen kahdeksan­kul­mainen paviljonki, jossa miehistö piti tans­= siaisia.[137] Lap­peenrannassa lisärakennuksia ei tehty –  kai­kitenkin tarvit­tavat palvelut olivat saatavilla lähikaupungista tai hiu­kan reservikomp= ­panian jälkeen valmistu­neelta leirialu­eelta.

 

Komppanioiden rakennuksista ainoastaan päällystön asunnot ja sairaala vuorattiin laudall= a ja maalattiin öljy­värillä. Muut rakennukset maalattiin ain= akin useimmissa komppaniois­sa punamullalla.[138]

 

Reservikasarmien ympärist= ö oli useimmiten hyvin hoidet­tu, ja alueelle istutettiin puistoja tai puutarhoja. Vuon­na 1901 verrattiinkin 18 vuotta toimineita reservikomp= pa­nioita "pieniksi keitaiksi au­tiomaissa", jotka tiettävästi antoi­vat ainakin istutusvirik­keitä naapuristoonsa ja myö= ;s reser­vimiesten kotiseu­duille.[139]

 

 

9.5.3 Lappeenrannan komppanian alue ja rakenn= ukset

 

Lappeenrannassa ei suomalaisil= la joukoilla ollut ennen re­servikomppanioiden perustamista varsinaisia ni= ille nimetty­jä raken­nuksia. 1870-luvulla senaa­tin sotilastoi= ­mitus­kunta piti suomalaisen sotaväen käyttämien sotilasraken­nusten määrää vähäi­senä. Lappeenran­ta= an harjoi­tuksiin tuleville suomalaisjoukoille ostet­tiin paroni von Kothenin aika­na vuonna 1855 1 000 hopearup­lalla ns. teatteritalo paikalli­selta omista­jalta tohtori Dammertilta. Siinä oli kak= si eri­ko­koista puuraken­nusta ja sen sai vuon­na 1856 perust= e­ttu suomalainen 9. tark­ka-ampu­japatal­joona käyttöönsä. Li­säksi venäläisten vuo= n­na 1854 tai 1855 rakentama suuri va­ruste- ja rehuvaras­to lah­joi= tet­tiin vuonna 1861 9. patal­joonalle. Vuonna 1872 myy­tiin molemmat rakennukset Suomen sotaväelle 792 markalla.[140]

 

Lappeenrannan reservikomppania= n alue lunastettiin Lappeen­rannan kaupun­gin omistamasta Lappeen pitäjän Mustolan kylän tilasta. Siitä lohkaistiin reservikomppaniaa varten va­jaat kymmenen tynnyrinalaa ampumaradaksi ja harjoitusken­t­äksi sekä parakkeja varten lähes yhtä paljon. Ti­lasta hankittiin tarvittavien laajennusten jälkeen yhteensä 20,661 tynnyrin­alaa maa­ta.[141] Reservikomppanian ampumarata ja har­joitus­kent­tä oli aie= mmin toiminut venäläisen sotaväen am­pumara­tana. Kaupun&= shy;ki oli saanut siitä vuotuisen 200 mar­kan kor­vauksen.[142] Nyt se tarjosi har­joi­tus­rataa ja am­pumapaikkaa ilmai&sh= y;seksi re­servikomppanialle.[143]

 

Viipurin läänin reservikomppanioiden sijoitus­paikat tutki­vat evers­tit Palin = ja Boxström. Lappeenrannan sijoitus­pai­kan valitsi vuonna 1882 eversti Boxström. Hän selitti suun­ni­tel­lun reservikomppanian alueen sijaitsevan Lappeen­ran­nasta lounaaseen puolentoista virstan päässä Haminan maan­tien poh­jo= is­puolella. Aiemmin oli siinä hänen mu­kaansa ollut Viipu­rin ruotupa= tal­joonan parakkeja. Reser­vi­komppani­an rakennuk­set tuli esikuntapäällikön mielestä sijoittaa yhdensuuntaisesti rantaviivan kanssa. Alueen maaperä oli kovaa ja hiekkaista; juomavesi = ja uimapaikka oli­vat lähel­lä. Pa­rakkien läheisyy= ­dessä pystyttäisiin pitämään yk­sin­kertai­sempaa koulutusta, mutta komppanian isommat har­joi­tukset tulisi pitää leiri­kentällä, joka oli virs­tan päässä alueelta.

 

Boxström tarkasti myö= ;s toisen 29. komppani­an sijoi­tus­pai­kaksi ehdotetun alueen= . Se sijaitsi keskempänä komppanian asevelvol­listen pii­ri&au= ml; –  Vii­purin pi­täj= ässä Sikaportin kestikieva­rin lähellä, Lap­peenrannasta 30 ja Viipurista 21 virstan päässä. Paikka oli kuitenkin muuten hu= onompi kuin Lappeen­ranta, ja vaih­toehto hy­lättiin.[144]

 

Boxströmin suunnitelman tarkastivat Lappeenrannassa 6.– 9. marraskuuta 1882 vielä yleist= en rakennusten ylihallituksen arkkitehti Jac. Ahrenberg ja sotilasviranomaisten edustaja everstiluut­nantti Neovius. Tarkas­tuksessa edustivat kaup= un­kia pormestari Schogster ja apteekkari Hallman sekä vara­maanmittari H= .G. Hackstedt. Aluksi mitattiin ja paalutet­tiin Hackstedtin johdolla­ = maas­toon noin yhdeksän tynnyrin­alan suuruinen alue. Tämän jälkeen si­joitettiin parakkira­ken­nukset Ahrenbergin ja = Neo­viuksen ohjeiden mu­kaan kartal­le ja paalutettiin näiden johdolla nii= den paikat maas­toon. Tarkastuskertomukses­sa mainittiin reservi­ko= mp­panian alueen olevan hiukan suu­rempi kuin suunniteltu 5– 6 tynnyrinalaa, koska rakennusten ja Saimaan välinen alue oli osittain huo­noa maaperää ja si­jait­si rakennuspaikaksi tar­koitettua aluetta alempana.

 

Boxströmin totesi suunnit= ellun alueen ympä­ristön joka suun­taan esteettömäksi. Äskettäin oli kuitenkin alu­eesta luo­tee­seen rakenn= ettu venäläisen tykis­tön labora­to­rio. Täm&aum= l;n vuoksi Ahrenberg ja Neovius päättivät sijoit­taa rakennu= kset mahdollisimman kauas kaak­koon eli poispäin laboratoriosta. Siit&a= uml; laskettiin lähimpään parak­kiin olevan matkaa 147 kyy&sh= y;närää ja alueella jo vanhastaan sijainneeseen ruutikella­riin 450 kyynärää.

 

Rakennusalaa pidettiin suhteel= lisen ahtaana. Ma­aperä oli kuitenkin niin tasaista, että vain arte= l­lin si­joituspaikal­la jouduttaisiin alemmal­le sivulle tekemään kuuden jalan perustusmuuri. Tätä pidet­tiin kui­tenkin hyö­dyllisenä, sillä kivijalkaan oli help= po tehdä parakkikoostumaan kuuluva kel­lari. Neo­viuksen ja Ahrenbergin mielestä ei ylihal­lituksen tekemää reservi&= shy;komppaniain nor­maaliasemakaavaa voitu tote­uttaa täällä, koska = komp­panian harjoitus­kentälle oli para­keil­ta matkaa puolitoista virstaa. Siksi pidettiin tarpeel­lise­na jättää parakkien lä­helle alue, jossa voitai­siin mie­histö&= auml; kouluttaa.Tämä alue oli raportin mukaan ra­kennus­ten välinen isompi piha. Sitä olisi vain vähän tasoi­te= tta­va.

 

Suunnitellulla parakkialueella kasvoi nuorta mäntymetsää, rannalla leppää ja koiv= uja. Puustoa pidettiin mahdol­lisen tulipalon varalta tärkeänä tekijänä. Tämän takia ra­por­tis­sa korostettiin, että urakoitsijaa tuli tiukasti vaa­tia vält&sh= y;tämään alueella kasvavan metsän hakkaa­mista. Puita sai kaataa vain aivan välttämättömissä tapauksissa. Puusto piti säilyttää erityisesti sai­raalan, upsee­rin ja ali&s= hy;pääl­lystön talojen sekä parakkialu­een ja maantien välissä.

 

Neoviuksen ja Ahrenbergin rapo= rtti käsitteli myös yleisem­min rakennusten sijaintipaikkaa ja Lappeenrannan seudun ra­kennusaineiden hintoja. Parakit rakennettai­= ;siin noin kahden virstan päähän kaupungista sille kuuluvan Mustol= an tilan maille. Hiekkainen ja vähäkivi­nen maaperä oli pai= tsi rannan pesu­tuvan kohta raken­nuspohjaksi erittäin hyvää. Alue koho­si noin sata jalkaa Saimaan pintatasosta. Sa= i­raa­lan, artel­lin, up­seeritalon ja alipääl­lystön talon edus­tal­la maasto putosi jyrkästi, ja rantaan muodostui erill= inen kosteikko, johon tuli sijoittaa pyykki- ja pesutupa.

 

Parakkien rakennustarvikkeita = oli saatavissa lähistöltä. Puutavaraa tarjosi tilanomistaja Grönroo­s, joka asui lähel­lä Viipuria ja omisti metsää Lappeenran­nasta viiden virstan päässä. Grönroos lupasi myydä 8– 9 tuuman pak­s= uista ja 4– 5 kyynärän pituista puuta 80 pennin kyynärä&sh= y;hin­taan. Jos sitä pidettäisiin liian kovana, niin Ruokolah­del­ta = oli saatavis­sa yhdeksäntuumaisia, mutta hiukan lyhy­empiä hirsiä kahden markan kappalehintaan.

 

Lankkuja ja lautoja oli saatav= issa neljän virstan päästä Luukalan höyrysahalta, jonka omisti kauppias Jakovleff. Lankut maksoivat 36 markkaa ja laudat 14 mark&sh= y;kaa toltilta. Lappeenrannan torilla myytiin lisäksi käsin sahattuja l= ank­kuja 21,60 markalla toltil­ta. Tarvittavat tiilet saataisiin Kau­salan tehtaalta. Hin­naksi tulisi paikalle kuljetettuna 55 markkaa tuhannelta tiilel­tä. Savi maksoi 80 pen­niä kuor­ma. Kalkkia ku= lje­tettiin vesitse Kuopiosta ja Viipuris­ta. Hintana oli kuusi markkaa tynnyriltä. Nyttem­min kuiten­kin oli kauppias Ruotsi alkanut valmistaa Lappeenrannassa kalk­kia, hinnaltaan korkeintaan viisi markkaa tyn­nyril­tä. Lou­hittua kiveä löytyi kaupungin maalta pa­rakkialueen vas­ta­päiseltä rannalta. Kaakeliuunit tuotaisiin Viipurista.

 

Neovius ja Ahrenberg tähd= ensivät rakennustyön urakoitsi­jan paikallistuntemusta. Ehdokkaina mainitt= iin lap­peenrantalai­nen rakennusmestari Nylund ja haminalainen rakennusmestari Silander, joka oli Lappeen­rannassa tehnyt töit&au= ml; venäläisel­le sotaväelle.

 

Tarkastus­kerto­muksen= sa päät­teeksi Neovius ja Ahrenberg kä­sit­teliv&au= ml;t vielä reservikomp­panian harjoituskenttää ja am­puma= ­rataa. Tämä Boxströmin ehdottama alue sijaitsi Neovi­uksen ja Ahrenber­gin mukaan aivan kaupungin lähellä leiri­kent&au= ml;llä. Noin 10 tynnyrinalan alue sopi tarkoi­tuk­seen­sa mainiosti,ja siellä oli jo valmiiksi rakennet­tuina ampuma­val­lit. Ruutikellari sijoitettaisiin 650 kyynä­rän pääh&aum= l;n ampu­mavalleista. Ampumarataa käyt­tivät myös Lap&sh= y;peenrantaan si­joitetut venäläiset joukot harjoituskent­tänä= ; ja am­pumara­ta­na keväisin ennen joukkojen siirtoa kesä= lei­rille.[145]

 

Reservikomppanioiden rakennustyöt käynnistyivät jo samana talvena. Lappeenrannassa työtä valvoi arkkitehti Ivar Amin­off. Rakennusmestarina toim= i A. Lillqvist ja ura­koitsijana F. Smirnoff. Viborgsbladet raportoi kesällä 1883 reservi­komppanioiden rakennustöiden edistymisestä. Sen mukaan sää­dyt olivat edellisen vuoden valtiopäivillä päättäneet kut­sua jo vuonna 18= 83 reserviläisiä harjoituksiin. Lehti piti aikataulua liian tiukkana. Millään ei ehdit­täisi tehdä ta­loudel­lisia valmisteluja, ja reser­vi­komp­panioiden raken­nukset pitäisi saada valmiiksi 1.7. men­nessä –  asuk­kaat tu­lisivat jo 6. heinäkuuta. Eri puolille maata oli va­jaassa viidessä kuukaud= essa saatu aikaan 32 parakkiko­konai­suutta, joihin ruutihuone mukaan lu= kien tuli­ kuhunkin 12 rakennus­ta. Yhteensä niitä tuli siis olemaan 384. Niistä viiden rakennuksen rakenne olisi Vi­borgs­= bladetin mu­kaan paaluista ja laudois­ta, ja suuremmat rakennuk­set tehtäi­siin lamasal­vetuista hirsistä, joiden välit = til­kittäisiin hyvin. Raken­nuksista oli kesä­kuun ensimmäiseen päivään 1883 men­nessä määrä olla valmiina joidenkin aluei­lla vain kuusi 12 raken­nuksesta. Mo­n= in paikoin oli kuitenkin pystytetty kaikki ra­kennukset kerralla.

 

Viipurin läänin reservikasarmit raken­nettiin Sortava­laan, Rautjärven Miettilään, Muolaan Kyyrölään,­ Taavet­tii= n ja Lappeenran­taan. Kyyrölää lukuun ot­tamat­ta työt edis­tyivät rivakasti, Taavetissa raken­nukset valmi= s­tuivat jo ennen juhannusta. Viborgsbladet tiesi rakennuskustannusten ylit­t&au= ml;neen Taavettia ja Lappeen­rantaa lukuun ottamatta lähes kaikkialla ylihallituksen las­kemat kustan­nusarviot. Taave­tissa ja Lappeenrannassa olivat ura­koit­sijat ottaneet työn muutaman s= ata markkaa alle kus­tan­nusehdotuksen.[146] 

 

Syksyllä 1883 ken­raa= liluutnantti Oker-Blom tarkasti Lap­peen­rannan reservikomppanian rakennustyömaan. Hän ha­vaitsi rakennustyössä puutt= eita ja vaadit­tiin työn valvo­jalta arkkitehti Ivar Aminoffilta selvitystä. Aminoff lä­hetti selvityskirjeen yleisten rakennu= sten ylihallitukselle 4.10. 1883 ja kertoi, ettei ehtinyt Viipurin vankilan rake= n­nus­töiden vuoksi käydä parakkityömaalla kuin ker­ran tai kaksi kuukaudessa. Hän lisäsi reser­vikomppanian päälli&s= hy;kön majuri von Herzenin ja kenttävääpeli Sirénin va­l= itta­neen, että alipäällystön uuni oli rakennettu vastoin pii­= rustuksia. Lisäksi oli muitakin vikoja; muun muassa käymä­län sijainti ei tyydyttänyt.

 

Aminoff vastasi, ettei hän ollut muiden vir­kavel­volli­suuk­siensa vuoksi voinut käydä paikalla, ja lisäsi lauseen, joka valot­taa muu&sh= y;tenkin Aminoffin roolia tässä tehtävässä­:"F&oum= l;r öfrigt uts­takades byg­gnaderne icke af mig utan af ar­kit= ek­ten J. Ah­renberg och öfverste­löjtnanten Neovius, hvil­ka för Wiborgs län haft sig detta uppdrag om­betrodt och en­= dast byggnader­nas läge och dimen­sioner kont­rollerades af und= er­tecknad i enlighet med situ­ations pla­nen". Aminoff siis vain valvoi alueen ra­kentamista Ahren­bergin ja Neo­viuksen kart­ta&sh= y;suunnitelman mu­kaan. Aminoffin selvitys il­meisestikin riit­ti ylihalli­= ;tukselle, sillä hä­nelle ei koi­tunut syytök­sistä mitään seuraa­muk­sia.[147]

 

Myöhäissyksyllä= 1883 Ivar Aminoff ilmoitti ylihal­litukseen Lappeenrannan reser­vipara&s= hy;kkien olevan valmii­na lopputarkas­tukseen. Ylihallitus ilmoitti 14.12.18= ­83 so­tilastoimi­tus­kunnalle lähettävänsä tarkastukseen ylimääräi­sen arkki­teh­din Jacob Ahrenbergin. Vastavalmistuneet raken­nukset tar­kastettiin lopulta = 9.– 10. tammikuuta 1884.[148]

 

Reservikasarmi sijoitettiin si= is Saimaan rantaan. Paikka si­jait­si samalla tavoin kaupungista louna= a­seen kuin aiemmat Sai­maan laivaston rakennukset. Reservi­miesten parakit oli­vat vain jonkin verran kauempana kaupun­gista. Arkkitehti M. Schjerfbeckin ylihallituksessa vuonna 1882 laatiman normaa­lisi­joi= tuskartan mukaan rakennukset olisi tullut sijoit­taa suorakaiteen muotoiselle, 27= 0 x 190 kyynärän laajuisel­le alueelle.

 

Normaalisuunnitelma määräsi alueen keskelle ra­kennuksis­ta suurimmat &#= 8211;  miehistöparakin ja artel= lin. Näiden toiselle si­vustalle olisi jätetty avoin reservimies&s= hy;ten harjoitus- ja järjes­täytymistila, tämän pienen auk= ion toi­selle puolelle aidan viereen sijoi­tettu aresti­huone ja käymälä. Miehistö­parakin ja artellin toisella puolella, mallisijoituskartas­sa järven puolella, olivat pääl­lystön asun­not, komppanian päällikön talo aivan aidassa kiinni ja sen edessä ikään kuin siipirakennuksina varus­varasto ja aliupsee­ri= asunto. Suora­kaiteen muotoisen alueen toisessa päässä si­ja= itsi ulkohuone ja ruokavarasto ja toi­sessa pääs­sä, mall= i­kartan mukaan veden puolella, pesu- ja pyykkitupa sekä sairaala.[149]

 

Lappeenrannassa eivät maa= ston korkeuserotkaan sallineet so­veltaa valmista mallia. Aivan Saimaan rant= aan sijoi­tettiin kaiketi jo huonon rakennuspohjankin vuoksi vain sauna. Ra= n­nan yläpuolelle tasanteen reunalle sijoi­tettiin ar­telli ja vastapäätä sitä aukion tai mieluummin pihan toiselle pu= olen miehistöparakki. Muut rakennukset ryhmittyivät saman pihan ympärille: rannan puolella oli­vat molemmin puolin ruokaka­tos= ta ja hiu­kan muista rakennuk­sista syrjässä sai­raala j= a up­seeri­asun­to, siitä itään ali­päällystön asunto ja sen = vie­ressä va­rus­varasto. Eteläpuo­lelle oli molemmin puolin mie­= ;histöpa­rakkia sijoitettu lin­jaan muonavarasto ja arestihuo­ne ja hiukan kauemmak= si ra­kennuksista käymälä. Länsireunas­sa oli vielä ulkorakennus. Rakennukset reunustivat tilavaa pihaa, jota voitiin käyttää harjoi­tuksiin –  var­sinai­nen harjoi­tu= s- ja ampu­makenttä si­jaitsi hiukan kau­empana.[150]

 

Lappeenrannan reservikomppanian rakennukset noudattivat sa­moja yleisten rakennusten ylihallituksen laatimia ja senaa­tin hyväksymien mallipiirustuksia kuin muutkin Suomen re­ser­vikomppaniat. Niistä parakki (A) oli painet­= uissa piirus­tuksissa suunniteltu 290 miehelle ja kah­deksalle ali­up= see­rille. Suorakaiteen muotoisen ja kaksi­kerroksisen rakennuk­sen molemmissa päissä oli leveät pari­ovet. Hirsitalon läm­mi&= shy;tyslaitteina vain kaksi kamiinaa kes­kellä raken­nusta. Ala­kerran tois= essa pää­dyssä oli erillinen huone aliup­see­reille ja symmetrisesti sitä vas­tapäätä keskik­äyt&= auml;vän toi­sella puolen pesuhuone. Sitä käytettiin myös lukusal= i­na. Para­kin kes­kellä kulki leveä käytävä, jo= nka molemmin puolin oli si­joitettu reservimiesten makuu­laverit kahteen kerrok­seen. Ne oli jaettu useam­paan moduuliin, joiden perusyksik&= shy;könä oli kolme vierek­käistä laveria. Niiden väliin jäi väljälti ti­laa, samoin sivu­seinien ja laveriri­vien välissä mies­ten va­rus­teille. Niitä varten oli laverien seinä­miin myös keski­käytäväll&a= uml; kiinnitetty koukut.

 

Keskikäytävält&= auml; johti neljä porrasta parakin yläker­taan. Portaitten jatkona = oli yläkerrassa kahdessa rivissä kaksi­kerroksisia lavereita ja lisäksi sivuseinien suun­taiset la­veririvit, satulakaton lappeiden vuoksi kui­tenkin vain yk­sikerroksiset. Alakerran tapaan laverien välissä oli melko paljon lattiapinta-alaa. Lave­reid= en seinämissä ja porrasra­ken­teessa oli koukkuja reppujen ja muiden tava­roi­den säi­lyttämistä varten. =

 

Rakennuksen pitkissä julkisivuissa tuki sokkelin yläpuolel­le kohoavaa vaakalaudoitettua seinää piirustusten mukaan kulmista ja kolmesta kohtaa seinästä pystyhirsi. Näin sei­nä­pintaan muodos= tui neljä vyöhykettä, joiden keskel­le oli­vat vuorilaud= oin koristetut isot 16-ruu­tuiset pari-ikkunat. Suhteellisen matalasta seinäpinnasta koho­si iso satu­lakat­to, jonka harjalla oli lähes koko rakennuk­sen pi­tui­nen, tuuletusikkunat sisältävä satulakat­toinen rakennel­ma.[151]

 

Sisältä kasarmit miellettiin Santeri Ingmanin vuonna 1892 ilmestyneen Reservikasarmista-kirj= an mukaan seuraavanlai­seksi: "Kasarmissa toiset katselivat kummissaan yksitoik­koisia, autioita seiniä ja kaksikerroksisia, liistapuilla miehittäin palstoitettuja lavereita, jotka heidän mieleensä = niin ehdottomasti muistuttivat tallin pilttuita, ja he tun­sivat jo ilkeästi melkein olevansa luontokappaleen kaltai­sia..."[152]

 

Reservikomppanian ruokala- ja keittiörakennuk­sessa eli ar­tellissa (B) oli suorakaiteen muotoinen, sei­nil­tään avoin ruokalakatos ja siihen rann= an puo­lelle liittyvä pienempi keittiöosa. Keittiön keskellä oli tulisi­ja, ruokalaosas­sa kiinteät ruokap&ou= ml;ydät ja rahit. Ruo­kasalin korkeaa teltta­kattoa tuki rakennuksen keskeltä nel­jä pysty­hirttä sekä ka­toksen reunoilla pystyhirret, joita oli vielä tuettu poi­kittaisin hirsin. Artellin ulko­asua dominoi ruokailukatok­sen korkea telttamainen ka= tto ja toisaalta keittiön tulisi­jan jykevä, korkealle nouseva piippu.[153]=

 

Artellissa ruokailun ohella pidettiin ainakin oppitunteja. San­teri Ingmanin kuvauksen mukaan: "Ruokasuojassa vääpeli piti haluttomasti kuuntelevalle miesjoukolle kan­santajuista esitelmää..."[154]

 

Kauniilla paikalla Saimaaseen viettävän rinteen ylätasan­teella seisova upseerirakennus (C) oli rakennettu tal­via­sut­tavak­si. Siinä oli kor= kea satulakatto; ulla­kolle ei kui­ten­kaan tehty asuinhuoneita, va= an se toimi säi­lytystila­na. Talossa oli kuusi huonetta, toi­= ;sella pit­källä sivulla kaksi kansliahuonetta ja keit­tiö, toisel­la sivulla huone komppa­niaa tarkas­tamaan saapuville upseereille sekä kaksi huonet­ta komp­panianpääl­= ;likön asunnoksi. Rakennuk­seen oli kolme sisäänkäyntiä: y= ksi pitkältä sivulta kansliahuo­neeseen ja lisäksi mo­le= mmissa päädyissä ovet. Keittiöpäädyssä oli li&s= hy;säksi kylmä porstua; toisessa päädyssä portaat olivat hie­= ;nommat ja portaiden päätteeksi pieni kuisti.

 

Talossa oli ainakin kansliasiv= ulla isot, moniruutui­set ik­kunat, joiden puitteita oli yläosal&sh= y;taan korotettu jykevällä puitelistalla. Keskellä sijait­sevan kansliahuo­neen edessä oli mallipiirustuksessa kuisti, jolla kansl= iaan asioimaan tulevan reservimiehen oli hyvä odottaa vuoroaan parioven tak= ana. Seinät oli mallipiirus­tuksen mukaan vaaka­laudoitet­tu ja seinäpinnan yläosassa oli vielä pintaa jaka­va vaaka­= ;lista. Rakennuk­sen kulmissa oli lisäksi pystylau­dat.[155]

 

Lappeenrannan reservikomppanian päällikön majuri von Herze­nin pyynnöstä tehti= in up­seerita­loon eräitä mallipiirustuk­sesta poikkeavia muutoksia. Komen­tajanasunnossa ruokasa­lin eli ison kans­liahu= oneen veranta siirrettiin toiselle puolen taloa, josta oli kauniimpi näköala. Lisäksi ik­kunoiden si­jain­tia muutett= iin ja talolle tehtiin erilli­nen käymä­lä.[156]

 

Myös alipäällystön hirsinen asunto(D) oli tal­vias­ut­= ;tava. Lähes neliön muotoisessa satulakattoisessa rakennuk­sessa oli= vat komppanian vääpelin ja varus­mestarin asun­not. Molem­= ;mis­sa oli huone ja keit­tiö. Lisäk­si keit­tiöiden väliin oli tehty leivintupa, jonka vierestä johtivat portaat ulla= kol­le. Keit­tiöiden ja leipomon alla olivat asuntojen isot kel­larit. Rakennuk­sen asuntoihin käy­tiin päädyistä, joi= hin oli upseeriasuntolan keit­tiö­päädyn tapaan rakennet= tu kylmät porstuat. Rakennus oli vuo­rattu vaakalaudalla. Porstuat ja ullakon vinoikkunalli­nen pääty olivat pystylautaa.[157]

 

Ulkorakennuksen (E) toisessa päässä oli kaksi puuva­jaa. Keskellä oli vaunuvaja, portaiden päässä upseeri­en ja ali­upseerien käymälät sekä eläinsuoja.[158] Muonavarasto (raken­nus F) oli yksinker­tainen rakennus, jossa oli = iso kel­lari. Kes­kellä rakennusta oli kellarin ilman­vaihtoto= r­vi, jonka hattu kohosi satulakaton yläpuo­lelle.[159]

 

Varusvarasto (rakennus G) oli yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen ja satulakattoinen hirsirakennus. Si= ihen päästiin sisään päädyistä. Rakennuk­= sen kes­kellä kulki käytävä, jonka molemmilla puolin sijaitsivat varus­teiden säilytys­hyllyt kahdessa kerroksessa. Rakennuk­sen keskeltä oli lisäksi por­taat korkeaan ikkunalliseen ullakkokerrok­seen, jossa hyllyt oli järjestetty sam= alla tavalla kuin alakerrassakin.[160]

 

Rantaan sijoitettu uloslämpiävä sauna (rakennus H) käsitti eteis-pesu­= huo­neen, jossa oli muuripata veden lämmi­tystä varten, ja varsinaisen löylyhuoneen, johon tultiin eteises­tä kiukaan molemmilta sivuilta.[161]

 

Sairaala (J) oli suorakaidepoh= jainen ja satula­kat­toinen ra­kennus, jonka iso ullakkokerros korotti= sen yleis­hahmoa. Vaaka­laudoitetun rakennuksen toiseen pääty= yn oli sijoitettu vuoteet kuudelle potilaal­le. Keskellä oli eteinen = ja keit­tiö, toisessa päädyssä ullakon portaiden lisäksi vastaanot­tohuone. Ullakko oli jaettu kahteen huonetilaan.= [162]

 

Muista rakennuksista hiukan sivummalle sijoitettu käymälä (K) oli pulpettikattoinen, 20-paikkainen ja neljällä ilman­vaih­toputkella varustettu laitos. Toisessa päässä sijaitsi pisoaa­ri. Aliup­se= e­reille oli oma osasto.[163]

 

Arestirakennus (L) oli varusva= raston tapaan suorakaiteen muotoi­nen, hirsinen ja satulakattoinen talo. Siinä oli kui­tenkin otettu käyttötarkoitus huomioon vahvistamalla kattoa ja lattiaa. Pohjakaava käsitti viisi selliä,= joi­den välissä kulki keskikäytävä. Neljä selleist&au= ml; oli yksit­täis­sellejä ja yksi kiinteistä lavereista päätellen kolmen hen­gen selli. Lave­reiden lisäksi selleihin oli piirustuk­sen mukaan sijoi­tettu jakkarat ja seinään kiinnitetty pöy­täta­so. Rakennuk­s= en ullakolle toi valoa vinoikkuna ja sellei­hin rakennuksen päätyihin sijoitetut kolme kalteril­lista ikkunaa. Pitkill&au= ml; sivuilla ei ollut ikkunoita, mutta keski­käytävään avautui ovi molemmilta puolin rakennusta.[164]

 

Reservikomppanian rakennuksiin kuului lisäksi ampumakentän lähistölle sijoitettu pieni puinen ruutivarasto.[165]

Komppanian hirsirakennuksista ainakin osa vuorattiin ulkoa laudoilla. Tämä lykkäytyi kuite= nkin muutaman vuoden, sillä vuonna 1896 komppanian pääl­likk&= ouml; mai­nitsi upseerita­lon saaneen laudoituksen kymmenen vuotta ai­= ;kaisemmin eli vuonna 1886. Sairaala­ taas määrättiin laudoitetta&s= hy;vaksi höyläämät­tömällä laudalla vuoden 18= 97 kor­jaustöiden yhtey­dessä.[166]

 

Vuonna 1885 maalattiin kaikki = rakennukset paitsi upseerita­loa ja alipäällystön asuntolaa. Sein&au= ml;t vedettiin punaväril­lä, kulmalaudat sekä ikkunoiden ja o= vien puitteet maa­lat­tiin valkoisiksi. Samalla maalat­tiin myös aluetta ym­päröivä säleaita maantien puolelta ̵= 1;  sekin punaiseksi. Päällys= tön rakennukset maalattiin ilmei­sesti laudoittamisen jälkeen. Rakennu= sten katoista oli ainakin vuonna 1896 up­seeri­asunto­lan päre&= shy;kat­tokin maalat­tu punaisella "komposi­tioväril­lä".= [167]

 

Kasarmialueelle istutettiin toiminnan päästyä alkuun ja ra­ken­nusten valmistutt= ua runsaasti kasveja. Up­seeritalon ja maantien väliin tehtiin nurmik= ko ja istutet­tiin pensaita ja ruusuja. Pää­sisään= käynnin kohdalla jatket­tiin terassia täyttämällä maata noin yhdeksän kyynärän alalta. Tähän is­tutettiin kukkia. Rakennuksen järvenpuolei­selle sivulle is­tu­tetti= in orapih­laja-aita ja rakennukselta rantaan tehtiin kiemur­televa pol= ku. Lisäksi istutettiin maantien puoleisel­le sivulle koko komppanian alueen pitui­nen koivurivi.[168]

 

Lappeenrannan reservikomppanian kiinteistöä viimeisteltiin vielä vuosina 1885– 1886. Vuonna 1892 rakennettiin uusi käy­mä­lä. Suurehko ko= r­jaus osui vuoteen 1894, jolloin koko­nais­kustan­nusarvio nousi yli = 2300 mark­kaan. Tällöin korjat­tiin pääosin reservi&= shy;miesten majoituspara­kkia. Vuonna 1898 teh­tiin uusi talous­kellari komppanianpäälliköl­le. Alue ja ra­kennukset luovu&s= hy;tettiin 15.4.1904 venäläisten jouk­kojen käyttöön.[169]

 

Venäläiset eivät liene muuttaneet rakennuksia paljoakaan, sillä ainakin vuonna 1908 teh= ty inven­tointi vastasi suoma­laisen sotaväen aikaista kuvaa. Rak= en­nukset olivat pä­rekat­toisia paitsi up­seeri- ja aliupsee­ri= talot. Raken­nukset oli­vat inventoinnin mukaan puisia, kaivo kui­tenk= in kives­tä.[170]

 

Vuonna 1918 tuli alue taas suomalaisten käsiin ja luovutet­tiin vuonna 1923 puolustusministeriöl­le.[171] Reservikomp­pani­an ti­loissa toi­mi it­se­näi= sen Suomen kaudella ainakin Rat­suvä­ki­pri­kaatin ja soti= ­laspiirin esi­kunta. Vuon­na 1979 alue siir­tyi rakennuk­sineen kaupu= ngin hal­tuun.[172]=

 

 

 

 

9.6 Leirikaupunki

 

Suurten asevelvollisuusarmeijo= iden yhteistoiminnan harjoit­tamisen katsottiin vaativan laajoja yhteiskokouksia. Näitä varten perustettiin erityisiä isoja leirialuei­ta, joiden tärkein osa oli laaja, erilaiset yhteis­= harjoi­tukset salliva avoin kenttä. 1800-luvun suurten soti­laso­sastojen leiriko­kousten esikuvana on pidetty vuo­desta 1857 al­kaen Ranskassa pidet­tyjä Châlonsin leirejä. Sen on jopa sa&= shy;nottu olleen so­tilaiden kesken samassa asemassa kuin Parii­sin muo­d= issa ja kirjallisuudes­sa. Tämä "sotilas­leirien Pariisi&= quot; syntyi, kun 10 000 hehtaarin alue os­tettiin ja kunnostet­tiin 1 600 mie­hen voimin leirialu­eeksi kesällä 1857. Se sijait= si lä­hellä Châlonsin kaupunkia, kah­den pie­nen kylän välissä. Sen ete­läreunassa kulki tie Reimsis= ta Bar le Du­ciin.

 

Tämän tien varressa sijainneella kukkulalla sijaitsi keisa­rin päämaja. Leirijouk= ot sijoitettiin perättäin asela­jeit­tain ja divisioonittain. Linjan pituudeksi tuli yhteen­sä 7 kilometriä, ja sen takana kulki rautatieasemalta läh­tevä raitiotielinja.=

 

Miehistö oli alkuvaiheessa linjan etuosassa majoittuneena telttoihin. Niiden takana sijaitsivat keittiöt, niiden ta­kana upseerien teltat ja heille puusta rakenne= tut kokoon­tumishuoneet. Hirsistä oli tehty myös sairaalaraken&sh= y;nukset. Leirialuetta kunnostettiin, laajennettiin ja paran­nettiin ajan mittaan. Teltat korvattiin parakeilla ja ra­kennettiin useita erilaisia tiloja. Leirille istutettiin myös puita ja pidettiin muun muassa keittiöpuutarho­ja. Läheisil­le kylille leirin perustamin= en merkitsi nousu­kautta, muun muassa ho­tellien, ravintoloiden, kahviloiden, tanssipaikko­jen ja teattereiden perustamista. Näit&a= uml; käytti­vät lukuisat leiril­lä vierailevat ranskalais= et ja ulkomai­set vieraat.[173]

 

Toinen ja huomattavan paljon Lappeenrantaa läheisempi esi­merkki sotaväen kesäleirist= ä oli Krasnoje Selo, Anna Kare­ninan Vronskin rykmentin leirialue ja kohtalokkaan ratsas­tuskilpailun tapahtumapaikka. Krasnoje Selon leiril= le saat­toi samanaikaisiin harjoituksiin osallistua jopa 60 000 miestä= ;. Suomalaisia asevelvollisia osallistui siihen ensim­mäisen kerran v= asta vuonna 1886. Aiemminkin vieraili toki Suomen kaar­tin pataljoona siellä.

 

Uuden Suomettaren vuoden 1886 leirikokouksesta julkaiseman artikkelin mukaan Krasnoje Selon tienoita asuttivat aiemmin suomalaiset. Muun muassa keisarillisen hovin ti­lalla= oli ollut suomalainen kirkko. Tasaista aluet­ta oli kuitenkin käytetty leiripaikkana jo Pietari Suuren kaudella.

 

Krasnoje Selon leiripaikka sij= aitsi Inkerinmaalla noin 25 virstan päässä Pietarista; Baltian rautatie kulki sen etu- ja takalinjan välitse ja jakoi leirin kahtia.<= span style=3D'mso-spacerun:yes'>  Etum­mai­sen linjan jatkona pohjoiseen sijaitsivat keisaril­lisen hovin palatsi ja paljon sotilasha= l­linnolle kuulu­via raken­nuk­sia. Pohjoisessa leirin jatkona oli myö= ;s muuta­man sadan talon Krasnoje Selon kylä, jonka mukaan leiri oli saanut nimensä.

 

Leirin toinen, etulinjan suun&= shy;tainen linja lop­pui leh­den mukaan etelässä Äijämäkeen. Etelässä oli linjo­jen vä­= ;lissä myös Tuutarin järvi. Suomalaisten pataljoonien paikaksi leirill&a= uml; tuli takalinjan päässä, äärimmäisenä eteläs­sä ran­nan lähellä sijainnut pieni kukku= ­la.[174]

 

Suomessakin alettiin asevelvollisuuslain säätämisen ja oman armeijan perustamisen jälkeen koota joukot kesäi­sin leiril­le.

 

 

9.6.1 Suomen asevelvollisten joukkojen leiri<= /a>

 

            &= nbsp;         "Ja kaupungeista Suomenmaan

            &= nbsp;         Tuo pieni Lappeenranta vaan

            &= nbsp;         Pääs muiden yli arvohon,

            &= nbsp;         Kun siellä leirikokous on."[175]

 

Lappeenrantaa ympäröi 1880-luvun alussa etelälounasta lu­kuun ottamatta kaikkiin ilmansuuntiin voimakkaasti mäki­nen maasto. Etelän puolella kasvoi tiheä mäntymetsä. Etelälou­naassa sijaitseva tasanko alkoi kaupungin ra­jalta ja levit­täytyi siitä edelleen. Täällä maa oli lähes tasais­ta.[176]

 

Lappeenrannan reservikomppanian paikkaa valittaessa esikun­tapäällikkö eversti A. Boxström kiinnitti rapor­tissaan huo­miota myös tähän kenttään. Boxström katsoi sen sopi­van h= yvin asevelvollisten joukkojen yhteiseksi leiri­alu­eeksi ja ehdotti sen tarkempaa tutkimista ja kartoitus­ta. Box­strö­mille kerrottiin tällä alueella olleen en­nen­kin merkittä= vi­en soti­lasosastojen leirejä. Nyt aluetta peitti pääosalta melko korkeaksikin kasvanut metsä. Maastos­sa voi toki edel­le= en havait­a merk­kejä telttojen paikois­ta.

 

Boxströmin mielestä = alue oli mitä sopivin suurelle leiril­le. Liikenneyhteydet olivat erinomaiset: rautatie oli 18 virstan päässä ja höyrylaivayhteydet olivat Viipuriin, Mikkeliin ja Kuopi­oon. Paikka oli lisäksi laaja, sijaitsi korkealla ja oli terveellinen. Vettä = oli saatavissa lähei­sen Saimaan lahdel­masta, vain puolen virstan päässä vanhal­ta leiripaikalta. Leirialueen tasanne oli = usea­mman virstan kokoisena tarpeeksi laaja, joskin metsä tulisi rai­vata po= is. Kentän ulkopuolella taas maasto oli hyvin vaih­televaa ja sopi sit= en hyvin taktisiin har­joituk­siin.[177]

 

Senaatin sotilastoimituskunnas= sa Boxströmin ehdotus­ta ase­velvollis­ten yhteisen leiripaik= an sijoittami­sesta Lap­peen­rantaan pidettiin huomionar­voise= ­na, joskin asiaa tuli vielä kehi­tellä ennen muita toimenpi­t= eitä.[178]

 

Alue valittiin leirialueeksi jo seuraavana vuonna 1883. Sitä kävivät 21. kesäkuuta 1883 tarkemmin tutki­massa evers­ti A. Boxström, ylilääkäri Winter ja Viipurin tarkka-ampu­ja­pa­= taljoonan komentaja evers­tiluutnantti V. Neovius. Kau­pun­gista oli muka= na asessori J.H. Holm, alu­een maanomis­tajista veljekset Esaias ja El= ias Kourula. Pöytä­kirjaa piti maan­mittari K.E. Hymén. Paikka havaittiin hy­väksi suun­ni­tellul­le leirikentälle. Hymén sai kartta­luon­noksen alu­ees= ta pian valmiiksi ja lähetti jo 23. kesä­kuuta sen Boxst­r&o= uml;mille hy­väksyttäväksi. Heinäkuun alussa kartta lähe= tet­tiin hyväk­syttynä takaisin Lappeen­rantaan, jossa Hymé= nin johdolla pidettiin 3. heinäkuuta alueen rajojen katselmus. Tällöin katsottiin, kuinka paljon alueel­la jo olevaan ty­= ;kistön ampu­ma-alaan tuli liittää alueen tiloista maita. Katselmus k= esti kaksi päivää. Lopullises­ti Hymén viimeiste­li leiri­alueen kartan  13. &= #8211;  14. elokuuta ja alle­kirj= oitti toimi­tusproto­kollan 25. elokuuta 1883.[179]

 

Lappeenrannan kaupunki myö= ;ntyi leirialueen perusta­miseen, mutta kaupunginvaltuutetut kiinnittivät erityi­sesti huomi­ota siihen, että suunnitel­lulle Simolan rauta­tieyh­teydel­le tuli jäädä tarpeeksi tilaa= .[180] 905 tynnyrin­alan leirialue käsitti pääo­sin Lap­= ;peen­rannan kau­pungin omistamat Mustolan ja Ihalais­ten tilat. Jon­kin ver= ­ran maata leiri­kenttää var­ten lohkais­tiin myös yk= ­sityisistä tilois­ta. Maa vuokrattiin valtiolle 50 vuodek­si ja vuokraa tuli maksaa vuosittain sen mukaan, jär­jes­tettiinkö kesällä leirikokousta vai ei.[181]

 

Leirialueella tarvittavien til= ojen rakennuttamiseksi Senaa­tin sotilastoimituskunta antoi 25. heinäku= uta 1883 yleisten ra­kennusten ylihallitukselle tehtäväksi laa&sh= y;tia niitä varten suunnitelmat. Rakennuskus­tannuksissa tuli sotilas&sh= y;toimitus­kunnan mukaan pyrkiä suu­rimpaan mahdol­liseen sääs­t&a= uml;väisyy­teen niin raken­nusaineissa kuin muissa­kin jär­jeste­lyiss= ä.

Ylihallitus määr&aum= l;si leirira­kennuksia suunnittelemaan arkki­tehti Theodor Deckerin, jon= ka tuli ylijoh­taja Lind­qvistin valvo­mana vastata hankkeen edistymises­tä. työn käynnisti neuvot­telu, mukana ylihallituk­sen edus­tajien li­säksi ken­raalima­j= uri Melan, everstit Mans­ner ja Palin sekä lääketie­teel= ­lisenä asiantuntijana todel­linen valtio­neuvos Winter.[182]

 

Ylihallitus selosti sotilastoimituskunnalle 2.10.1883 kir­jeitse hankkeen edistymistä.= Lap­peenrannassa tehty­jen tie­dustelujen jälkeen ylihallitus päätyi ehdottamaan pää­asial­li­sesti hal­vimpana rakenn= us­materi­aalina lautoja sekä hal­kais­tuja hir­siä, jotka asetettaisi= in seinään pyöreä puoli ulos­päin. Keittiö&s= hy;rakennuksia ylihalli­tus oli suunnitellut yhden jo­kaista neljää komppaniaa tai patal­joonaa kohden –  aiemmin suunnitelmissa oli ollut ke= it­tiö jokaista kahta komppaniaa kohden. Talleista oli tarjolla halvempi ja kal&sh= y;liimpi vaih­toehto. Leipomoita voitiin tehdä joko yksi iso, joka palvelisi koko leiriä, tai jokaiselle pataljoo­nalle omansa, jolloin jouduttaisiin raken­tamaan yhteensä yhdeksän leipomoa. Ylihallitus suo­sit­ti yhtä yhteistä lei­pomoa hal&sh= y;vempana vaihtoehtona. Tämän hinta tarvittavine uuneineen, jauhovarastoine= en ja leipureiden ma­kuu­parakkei­neen olisi mak­sanut vähintään 14 600 mark­kaa. Jos jokai­selle patal­= ;joonalle olisi rakennettu oma leipomo, olisi­vat kustan­nuk­set nousseet vähintään 36 000 markkaan.

 

Leirille suunniteltiin tässä vaiheessa raken­nuksia jalkavä­en lisäksi kahdelle tykistöpatterille. Yli­hallitus laati piirustukset ja kus= tan­nusar­viot näillekin tarvitta­viin ra­kennuksiin. Koko leirin kustannusar= vio nousi 224 800 mark­kaan. Lisäksi oli ylihallituksen mukaan viel&au= ml; varaudut­tava kohonneen hintatason vuoksi 25 %:n kustannus­nousuun = eli koko­naisuudessaan 279 425 markan kustannuk­siin.[183]

 

Leirialueelle suunniteltiin Lu= dvig Lindqvis­tin ja Theodor Deckerin syyskuussa 1883 allekir­joittaman kustan­nusarvion mukaan seuraavia rakennuk­sia:

 

Erikseen jokaiselle tarkka-ampujapataljoonalle:

Leirikeittiö upseereille<= o:p>

Neljän komppanian artelli=

Varusvarasto ja kanslia

Käymälä, jossa erilliset osastot upseereille ja miehistölle

Tallikatos 16 hevoselle tarvit= tavine varastotiloineen

 

Koko leirille yhteisesti<= /o:p>

Sairaala, jossa kolme paviljon= kia, joissa kussakin 16 sai­raspaikkaa sekä erillinen rakennus muihin tarpeisiin

Sairaalan keittiörakennus=

Ruumishuone<= /p>

Jääkellari

12 uunin leipomo

Ruutivarasto, jossa 10 erillistä osastoa

Paja

Arestirakennus, jossa 20 pimeää ja valoisaa selliä sekä vartiohuone

 

Kahdelle tykistön patteri= lle suunniteltiin rakennettavaksi: Upseerien keittiö

Miehistön artelli

Varusvarasto ja kanslia

Käymälä

Kaksi tallirakennusta

Kahden uunin leipomo

Paja

Arestirakennus[184]

 

Senaatin pudotti lokakuussa 18= 83 ohjelmas­ta leipomon, sai­raalan ja pajan. Yli­hallitus sai laa= tia uudet piirustuk­set ja kustannusar­viot leiriraken­nuksia var&s= hy;ten. Se lähetti pii­rus­tukset ja kustan­nusarvion soti­las= toimituskun­taan 23.11. 1883. Kustannusar­vio oli 113 450 markkaa tai korotettu­na 1= 40 562 markkaa.

 

Leirirakennuksia varten oli la= adittu ruutivarastoa lu­kuun ottamatta uudet piirus­tukset. Ruutivarastosta oli yli­halli­tuksessa poistettu vain aiemmassa piirustuksessa ol&s= hy;leet hyl­lyt. Sairaa­la ja leipomo jäivät senaatin mä&aum= l;­räyksestä pois leirin tiloista ja muun muassa arestira­kennuk­sen sel­lien lukumäärää vähennettiin. Rakennuksia oli nyt kymme= nen pataljoona kohden. Yli­hal­litus huo­mautti lisäksi, ett&a= uml; jos lautavuoraus osoit­tautuisi hal­kaistua hirttä edul­li= semmak­si, niin sitä käytet­täisiin ra­kennusmateriaali­na.= [185]

 

Vuoden 1883 rakennussuunnitelm= ia jouduttiin vielä kor­jaa­maan, ja lopulliset suunnitelmat teht= iin vasta seuraavana vuonna.

 

Rakennuksista muutettiin viel&= auml; käymälöitä, sillä Suo­men päällik&sh= y;köhallituksen ylilääkäri Win­ter ei pitänyt lei­rille suunniteltua käymäläjärjestelmää tarpeeksi hygieeni­senä, se kun käsitti van­han tavan mukaan lähinnä maahan kaivetta­van kuopan, joka myöhemmin peitettiin. Sotilas­toimituskunta an­toikin yli­hallitukselle vielä 9.4. 1­884 laaditta­vaksi uu­det suunnitelmapiirustu= kset leirialu­eelle rakennet­tavista yk­sinkertaisista käymälöistä, jotka voitiin tyhjentää. Pa­= taljoonankohtaiset käymälät tuli raken­taa lau­doista. Yli­hal­= litus laa­ti piirustukset ja lähetti ne se­naattiin kesä­ku= un kol­mante­na 1884.[186]

 

Senaatti hyväksyi ylihallituksen tekemät piirustuk­set ja alustavat kustannusehdotuk= set 16. heinäkuuta 1884. Jokai­selle pataljoonalle tuli upseerien keit= ­tiö ja ruo­kasali, artellikeittiö varastotiloineen, varus­varasto/= kan­slia, up­seerien käymälä, miehistön käymälä= ; ja tallikatos varastoi­neen. Kaikille yhteiseksi tuli var­tiora­ke= nnus ja ruutiva­rasto. Rakennuskustannukset nousivat 115 025 mark­kaan t= ai 25 %:n korotuksin 142 531 markkaan.

 

Ylihallitus määrättiin vielä tekemään lopulliset piirustu= k­set ja kustannusarviot. Se sai ne valmiiksi 2.10.1884 men­nessä. Sotilastoimituskunta esitti, että senaatti hyväksyi­si ylihallituksen ensimmäisen vaihtoehdon piirustuk­set pie­nin korjauksin. Kustannuksissa tuli edel­leen tinkiä. Leiri­rakenn= ukset tuli saada val­miiksi 1.6.1885 men­nessä.[187]

 

Ylihallituksen ensimmäisen arkkitehdin Deckerin laatimassa suunnitelmassa piirustuksia oli yhteen­= sä yhdeksän planssia, ja kustannusarvio nousi 123 225 mark­kaan, tai = kun lasket­tiin 25 % nousseet kustan­nukset, yhteensä 152 000 mark= ­kaan. Rakennusmateriaaliksi seiniin ylihallitus esitti edelleen halkaistuja hirsiä niiden edullisuuden vuoksi.[188]

 

Piirustusten lopullisen hyväksymisen jälkeen päästiin ra­ken­tamisen al= kuun marraskuussa 1884. Ylihallitus ilmoitti sotilastoimitus­kunnalle 18.11.1884, että leirialueen raken­nusten kustan­nusarvio oli = 152 781 markkaa. Rakennukset urakoisivat rakennusmes­tarit J.G. ja A. Wiklu= nd. Puutavara saataisiin leirikentäksi rai­vatulta alueel­ta. Ylih= alli­tus ehdotti, että työn ajan alu­eella asuisi arkki­tehti valv= o­massa sitä kymme­nen mar­kan päiväkorvauksin. Tehtä&s= hy;vään ehdo­tet­tiin Walde­mar Back­manssonia. Ylihallitus peruste= li ehdo­tus­taan sillä, että Backmansson valvoi parhaillaan leiri­kentän raivausta, oli johtanut aiemminkin parakkien raken&sh= y;nustöitä (Turun ja Porin läänissä) ja johti Lappeen­rannan vankil= an uu­dis­rakennusta. Ylihallituksen mukaan Backmansson kävisi ainakin kahdesti viikossa parakkien rakennus­pai­kal­la.[189] Veljekset Wik­lund Vii­pu­rista urakoi rakennukset, mut­ta valvojana toimi Backmans­sonin sijasta arkki­tehti Leander Ikonen. Backmansson taas piti lopputarkastuk­sen.[190]

 

Lappeenrannan leirialueelle laadittiin talvella 1884– 1885 Theodor Deckerin laatiman lopullisen, = 30 syyskuuta 1884 päiväämän kustan­nusar­vion muka= an seuraavat rakennuk­set:

 

Jokaiselle yhdeksälle komppanialle:

1 Upseerien keittiö ruokasaleineen

2 Miehistön artelli, jossa neljän komppanian varastotilat

3 Kanslia- ja varusvarasto

4 Tallikatos 14 hevoselle, jos= sa myös aseverstas, varus­varasto ja rehuvarasto

5 Upseerien käymäl&a= uml;

6 Miehistön käymälä

 

Koko leirille rakennettiin yhteisesti

1 Arestirakennus, jossa 10 selliä, yhteinen arestihuone ja vartion huone

2 Ruutivarasto

 

Kalleimmiksi arvioitiin miehistön artellit, joiden yksikkö­hinta oli 4 700 eli yhdek&= shy;sälle pataljoonalle yh­teensä 42 300 markkaa. Kokonaishinta oli 123 225 markkaa ja 25 %:n hin­nannousun arvioiden 152 781 markkaa.[191]

 

Leiriparakkien urakoitsija vel= jekset Wiklund lupasi luovut­taa rakennukset 1.6. 1885 mennessä 117 000 markalla. Urak­kasumma alitti ylihallituksen arvion, sillä leirial= u­een met­sästä oli saatu arvioitua enemmän puuta ra­kennu= k­siin.[192]

 

Rakennustyöt herättivät kiinnostusta. Helsing­fors Dagblad kertoi marrasku= un puolivälissä 1884 töit­ten Lappeenrannan tulevalla leiripaikalla jatkuvan vieläkin ko­valla kiireel­lä. Työtä johtavat arkkitehdit olivat lehden mukaan laskes­kellee= t, että jos päivittäin 300 miestä työs­kenteli siellä, niin työ valmistuisi 2– 3 kuukauden ku­lut­= tua. Työtä hidasti eräässä osassa suunnitel­tua lei= ­rialuetta ollut tiheä metsä, joka täytyi hakata ja kaivaa kannot ylös. Metsän hinnan määri­tyksen senaatti jätti met­sähal­li­tukselle. Sen tuli myös määrätä pai­kalle valvoja, joka joh­taisi puiden pois­kuljetusta.[193]

 

Nya Pressen pa­heksui sa&s= hy;moihin aikoihin leiri­alueen raivaus­kus­tannuksia, jotka sen arvion mukaan nousi­sivat 60 000– 70 000 markkaan. Leirialue tuli kuiten= kin tilava: kuusi virs­taa pitkä ja kolme virs­taa leveä. Leh= den mukaan leiri­aluet­ta raivasi nyt jo 700 miestä, koska työ= ;n oli määrä valmis­tua ennen talvea.[194]

 

Tammikuun lopussa työ jat= kui hyvää vauh­tia. Ainoak­si ongel­maksi pelättiin nousevan puhtaan ve­den saanti, sillä täl­löin ei vielä löydetty koeporauksin kai­von paik­kaa.[195]

 

Viborgsbladetin mukaan tammiku= inen lumen peittämä kenttä tarjosi pittoreskin kuvan: työmie= het kaivoivat esiin lumen peittämiä risukasoja, joita sitten poltetti= in "ikuisina tu­lina" niin päivällä kuin yölläkin; satavuo­tisten mänty­jen kantoja juuristoi= neen räjäytettiin ruudilla. Metsän suojaan oli kasattu halkoja valtaviin pinoihin. Leiripa­rakkien ra­kennustyö oli käynnissä ja lehti totesi raken­nuksia tehtä­vän kahtia sahatuista puista "i tu sågad bjelk­". Kokonai&s= hy;suus tulisi lehden mukaan tekemään maalaukselli­sen vaiku­tuks= en, mäntymetsään sijoitettuna rakennukset näyttäisivät eri­tyisen hyviltä. Lisäksi vielä hah­moteltiin tulevaa lei­riä sen valmistuttua. "Tänker man sig dertill de vita täl­ten, de glänsan= de uniformerna, ridande adjutanter och den lyx, som vid ett läger vanligen förekom­mer, har man bilden fullständig".[196]

 

Myös Östra Finland-l= ehti vieraili raken­nuspai­kalla tammi­kuun lopussa 1885, jolloin no= in puolet rakennuk­sista oli tekeillä, ja kiinnitti huomiota erikoise= en rakennustapaan. Halkaistusta puusta tehdyt rakennukset tekivät lehden = mu­kaan pittoreskin ja originellin vaikutuk­sen. Seinän sisä­pinta oli sileä, ikäänkuin paneloitu. Lehti arveli, että Suom= es­sa käytettiin nyt ensimmäistä kertaa tällaista konst­r= uktiota rakentamisessa. Rakennuksia oli lehden käydessä tutustumassa leir= ipaikkaan tekemässä 200 mies­tä.[197]

 

Helsingfors Dagbladissa 13.2.1= 885 julkaistussa kirjoituk­sessa kritisoitiin leirialueen raivaustöiden keskeneräi­syyttä. Paikalla poltettiin kantoja, juuria ja ris= u­ja, ja työ vaa­tisi var­maankin vielä kuukausia. Lehden mu&sh= y;kaan lei­rialueen rakenta­misesta olisi selvitty paljon hal­vemmal&s= hy;la, jos työt olisi järjestetty toisella tapaa ja etenkin käy­= ;tännöllisemmin. Leiria­lueen rakennust­en lisäksi mainittiin niiden viereisen rautatieaseman olevan rakenteilla. Tule­vak­si kesäksi rakennettiin lisäksi helsinkil­äisen muu­rarin Johan­= nes Nylundin johdolla sotaväen kokoontumista varten Lap­peen­ranta= an uusi suuri leipomo.[198]

 

Kesäkuun alkupuolelta lähtien lähetettiin Lappeenrantaan työmiesten lisäksi jokaisesta pataljoonasta yhden upseerin, kahden aliupseerin ja 40 miehen komennuskun­ta laittamaan asevelvollisten leiriä varten valmiiksi telttoja ja parak­keja.[199] Uudenmaan pataljoonan komennus­kuntaan kuu­lu­nut ni­mi­= ;merkki A.H. muisteli myöhemmin saapu­mistaan ko­men­nuk­sel&s= hy;le:

"Aamupuoleen päivää saavuttiin Lappeenrantaan. Kaupungin syrjäst&aum= l; kierrettiin kapeaa kujaa myöten aavalle kentälle, jossa oli harjoituksissa yksi komppania Lappeenrannassa sijaitsevasta Irkutskin rykmentistä. Muuten oli kaupungin puoleinen kentän sivu tyhjä= ;; kauempana oli joukko suuria risu- ja kantokasoja, joista osa oli sytytetty palamaan, ja niistä nouseva savu esti näkemästä kent&au= ml;n toista syrjää. Savun seassa oli tiheä miesjoukko raivaustyössä.    =             &nb= sp;   Ko­mennuskunnat vietiin eteläistä syrjää kohden, jossa met­sän sisällä näkyi muutamia uusia puurakennuksia. Lähemmäksi tultuamme näimme että koko metsä oli mitattu ja tiheään viitoitettu miehen mittaisilla teräväpäisillä seipäillä; sitten myös tiedettiin oltavan itse leiripaikalla, ja tun­nettiin rakennukset leiri= rakennuksiksi.– –  Noin puolen tun­n= in kuluttua tuli herra everstiluutnantti tervehtimään ja tarkastamaan meitä; tervehdittyään puhui hän seuraavaan tapaan: 'Te näetten itse miten tyhjä ja kolkko tämä metsä nyt vielä on, ja kumminkin muutaman viikon perästä saapuu koko Suomen vakinainen sotaväki tänne, tiedätten myöskin että te oletten tänne lähetetyt tekemään tämän tyhjyyden tovereillenne ja itsellenne mukavaksi ja kodikkaa= ksi kesä­asunnoksi, leiriksi, ja tämä toimi vaatii teilt&aum= l; ahkeraa työtä, eikä suinkaan missään tapauksessa laiskottelemista, turhaa lomalla juoksua, huonoa käytöstä ja juoppoutta. Toivon että teetten tehtävänne niin että päällikkökuntanne ja toverinne tänne tultuaan ovat teih= in tyytyväiset`."[200]

 

Komennuskuntien miehet majoitt= uivat jo valmiisiin varushuo­neisiin ja keittiörakennuksiin. Leirialueen kaupun­gin puo­leisen osan todettiin jo vanhastaan ruohottu­nee= ksi. Vaasan pataljoonan kohdalta alkoi kuitenkin uusi rai­vattu alue. Saimaan puoleiseen metsään oli pi­nottu pitkiä halkopinoja, jotka oli hakattu raiviolta. Uu­denmaan ja Kaartin leiripai­kan koh­d= alla eli alueen kaupun­gin puo­lei­sessa päässä komen= ­nuskun­nan miehet havaitsivat maatunei­ta jälkiä vanhasta lei­rist&a= uml;, linjan ja telttojen pohjapen­kereitä.

 

Seuraavana päivän&au= ml; ryhdyttiin varsinaiseen leirinrakennus­työhön.

"Ensiksi ruvettiin tekemään turpeista teltin pohjaa tai sitä pengerrystä, jonka päälle telttivaate on kiinetetty. Ensimmäistä tehdessä olivat kaikki miehet yhdessä, vaan jaettiin sen valmistu= ttua useampaan eri ryhmään, ja kulle­kin eri ryhmälle annetti= in eri tehtävänsä, mikä turpeita ottamaan, mikä paikalleen asettamaan, puunauloja tekemään, jolla turpeet kiinnitettiin toinen toisiinsa, uusia teltin pohjia piirtämää= ;n, teitä tekemään j.n.e. Turpeen saanti oli vaikeaa;– = 211;  Parhaat turpeet, niinkun koko etulinjaa ja pa­taljoonain linjoja ympäröivät turvepenkereet, ovat otetut Lappeenrannan linnan valleilta, joita irti otettaessa tuli useasti ihmisen luita näkyviin, muistuttamaan meit&aum= l; nuoria sotureita niistä monista verilöylyistä, joita Lappeenrannan linna ja sen sankarit aikojen kuluessa ovat kärsineet. K= un oli saatu telttien pohjat jotakuinkin valmiiksi, alkoi san­nan ajo linjoille ja teille. Vaikeammat tehtävistä teis­tä olivat ne, jotka johtavat leiriltä alas Saimaan rantaan, sillä siell&aum= l; oli poistettava ja paikoin maahankin kaivetta­va puita, kantoja ja kiviä."[201]

 

Leirille saapui Hämeen pataljoona 18.6., Uudenmaan patal­joo­na 19.6. ja Mikkelin, Kuopion= ja Vii­purin patal­joonat tulivat 20.6. Loput patal­joonat tulivat= seuraavalla viikol­la.[202] Har­joi­tus­kenttä oli pinnaltaan hienoa hietik­koa ja= al­ku­päästä melkein ruohikkoa. Edel­lisen talven raivaus­työt ja jäte= puun kulottaminen näkyivät vielä kesällä –  kun tel­tasta astui ulos, peitti jalan heti paksu, harmaa ja kuiva tomu.[203]

 

Finland-lehti kertoi kesä= kuun alussa 1885 kirjeenvaihtajan­sa lähettämässä kirjeessä Lappeenran­taan valmistuneesta "pienestä leirikaupungis­ta". Kirjeen­vaihtaja "Kalle Lapp." kuvasi leirialuetta kaupungin puo­lelta lähestyessä katsojan huomaavan ensin pitkän rivin valkoisia rakennuksia. Kun ha­vainnoi= ja siirtyi lähemmäksi, hän kuitenkin huomasi, ettei valkoisia rakennuksia olekaan vain yksi rivi, vaan useam­pia, kauempien rivien sijaitessa aivan metsän reunas­sa. Tä­män "kankaalla peitet­tyjen talojen" muodos­taman kau­pun= gin jakoivat yhdek­sään kort­teliin leveät kadut. Kullak= in patal­joonista oli oma kortteli. Kort­teleissa taas teltat erotti&s= hy;vat toisis­taan kujat. Ensimmäinen kortteli odot­ti vielä asujiaan –  kaarti ei ol= lut vielä saapunut leiril­le. Leiri­alueeseen kuuluviksi laskettiin vielä reservikomppani­an lähellä sijainnut uimahuone ja laiturit.[204]=

 

Leirin pataljoonien kortteleita erottivat siis toisis­taan leveät kulkuväylät, kadut ja metsän puolelta vielä isom­mat aukot. Tämän "Metsäkadun" telttojen puoleiselle si­vulle eli jokaisen pataljoonan telttakort­teliin rakennet­tiin kaksi puurakennusta: kanslia- ja varusvarasto ja upseerien ruo­kailu- ja kerhohuone. Kadun toiselle puolelle pystytettiin loput leiri­parakeista. Suorat rakennusr= ivistöt alkoivat kaupungista Simolaan johtavan tien kohdalta ja jatkuivat aina leirialueen polvekkeeseen saakka. Näistä rakennuksista tuli ty&ou= ml;n vielä ollessa kesken Östra Finland-lehden mukaan arestirakennuk&s= hy;sesta kaik­kein vai­kut­tavimman näköi­nen.[205]

 

Rakennusten lopputarkastuksen toimittivat niiden suun­nitte­lija arkkitehti Theodor Decker, sotilasrakennus­ten in­ten­dentti eversti F. Mansner, Viipurin tarkka-ampuja­pataljoo­nasta everstiluutnantti V. Neovius, tarkas&s= hy;tava arkkiteh­ti Waldemar Backmansson, johtava arkkitehti Leander Ikonen, kruunun majoitusvas­taava E.J. Holpainen ja urakoit­sijat veljekset Wiklund. Leirirakennusten todettiin käsittävän yhteensä= 56 erillisestä rakennusta yhdek­sänä eril­lisenä ryhmänä. Jokaiseen ryhmään oli rakennettu ruo­kasal= illinen upseerikeittiö, artellikeittiö miehistölle, kanslia- ja varusvarasto, tallikatos, upseeri­käymälä ja miehistökäy­mälä. Nämä oli ra­kennettu jokaiselle yh­deksälle pataljoo­nalle; lisäksi koko leiri= lle yhtei­sesti arestiraken­nus ja ruutivarasto. Tarkas­tuksessa &s= hy;raken­nukset ha­vait­tiin tehdyn täysin vahvistettujen piirustusten ja kus&= shy;tan­nusarvioiden mukaan ja työn kulkuun oltiin kai­kin puolin tyyty­väisi&= auml;.

Joitakin lähinnä rakennusten toimi­vuutta parantavia toivei­ta kuitenkin esi­tet= tiin, muun muas­sa varas­tohyllyjen tekoa eri ra­kennuk­siin.[206] Vel­jek­set Wiklund oli myös ura­koinut ns. kei­saripa= viljongin.[207]

 

Keisaripaviljonki oli leirin rakennuksista huomattavin. Se tehtiin periaatteessa keisarin leiri­vier= ailun varalta, ruo­kailua ja vastaanottoja var­ten. Normaalisti se kui&sh= y;tenkin toimi upsee­rien ruokailu- ja kerhoti­lana. Sen oli suunni­tell= ut yleis­ten rakennusten yli­hallitu­s. Muita kor­keampi ja ru= n­sain puuleikkauksin koristeltu raken­nus oli leirialueen kiinnekohta kaupung= in puoleisessa pääs­sä. 29.6. 1885 keisa­ripaviljonki o= li Helsingfors Dag­bladii­in lähete­tyn kirjeen mukaan lä= ;hes valmis –  lehden mukaan siitä oli tulossa ko­mea.[208]

 

Keisaripaviljonki saatiin kesäkuun lopussa käyttökuntoon. Sen sisus­tukse­na o= li pitkä yhteinen pöy­tä, jonka ääreen eri osissa maata palvelevat upseerit kerään­tyivät muistele­maan mennei­tä ja ta­paa­maan vanhoja luokkato­vereita. Ruo= kai­lun ai­kana soitti aina jokin soitto­kunnista, joskus jopa useam­pi yhdes­sä. Keisaripaviljongissa pidettiin myös upseerien tanss= i­aisia.[209]

 

Ainakin 11.7.1885 paviljonki o= li jo kokonaan valmis. Se ai­ottiin alun perin jakaa sisäpuolel­ta e= ri­värisin lipuin kol­meen osaan. Åbo Tidningin mukaan tästä kuite= nkin kus­tannus­syistä luovuttiin. Rakennus ei kuitenkaan kirjoitta= ­jan mie­lestä ollut yhtään vähemmän kaunis, "= ty hög och ljus som den är, med de otäckta taksto­larna, hv= ilka gifva den ut­seende af att vara hvälfd, tager den sig rätt bra ut."[210]=

 

Vuoden 1888 leirin aikana keisaripaviljongissa järjes­te­tyissä juhlissa oli sali koristeltu lipuin ja köynnöksin. Yhdellä seinällä = oli kuvat keisarista ja keisarillisen perheen jäsenistä.[211]

 

Muut kiinteät leirirakenn= ukset sijaitsivat lähinnä metsää olevien soittokun­nan telttojen takana. Ensim­mäisenä olivat upseeriparakit ja kans= liat ja taem­pana sotamiesten artel­lit. Parakit ja artellit muistuttivat kaikesta päättäen pe­riaatteessa reservikomppanioiden rakennuk­sia: esimerkiksi Uusi Suome­tar luonnehti artel­lia periaatteeltaan samanlai­seksi kuin reservikomp­pa­niois­sa: "...sotamies­ten keit­tolai­tos, iso, ympärik­&au= ml;ytävä uuni, jossa on sisäänmuu­rattuna 8 katti­laa. Sen molemmi= lla puolin on saman katon alla artel­lihuo­ne, joissa ruokatava­roi= ta säilytetään. Muita seiniä kuin nämä artellihuoneet ei keittolaitoksessa ole".[212]

 

Leirialueen rakennusten pii&sh= y;rustukset eivät ole tiettävästi tallella. Rakennushallituksen arkistos= sa on kuitenkin säi­lynyt niiden yksityiskoh­tai­set, 30.9.18= 84 päivätyt kustan­nusarvi­ot, joista voidaan pää&= shy;tellä jotakin ra­ken­nusten ma­teri­aaleista ja ulkonäöstäkin. Kus­tannusarvioi­den mu­kaan upseerien ruokala-keittiöraken­nus­ten, artellien, kans­li= a- ja varusvarastojen, tal­likatos­ten, arestira­kennuk­sen ja ruutivaraston perus­tuskivet olivat harmaa­kiveä, sei­n&au= ml;t halkais­tua hirttä, ulkoka­tot lautaa, pä­rein peitettynä, välika­tot, väli­seinät ja lattiat = lau­taa ja uloslämpeävät uunit tii­ltä. Upsee­rien ruok= a­laan piti tulla kymmenen ta­val­lista ja kaksi kattoikku­naa. Artelleissa oli varauduttu vain kah­teen "puoli-ikku­naan"= ; –  artellit olivat siis re­s= er­vi­komp­panioiden tapaan ruokala-osaltaan avoimia ja ikku­nat tuli­vat muihin rakennu= ksen tiloihin. Kansliaan ja va­rusva­rasto­on tuli tehdä kiinteät hyllyt, kolme ikkunaa ja yksi katto­luukku. Arestiraken&s= hy;nukseen saa­tiin jykevyyttä tekemäl­lä hir­siseinät kaksinker­tai­sik­si. Käymälöissä tyy­d= yttiin kevyisiin perus­tuk­siin ja lau­tasei­niin.[213]

 

Myöhemmin rakennettiin muutakin. Vuonna 1885 suunni­teltiin Lappeenrannan leirialueelle li­= ;sättäväksi vartiora­kennus. Sen perustusmateriaalik­si tuli harmaakivi ja seinät olivat lamasalvettua hirttä. Varsinaisessa tuvas­sa seinien tuli olla kokonaista hirttä ja vain eteisessä muiden rake= n­nus­ten tapaan halkaistua hirttä. Kustannus­arviossa oli muiden rakennusten kustannus­arviois­ta poiketen varattu rahaa myös ikkunanpuitte= iden maalaa­miseen öl­jyvä­rillä. Vartiorakennuk­= sen kustannusarvion allekir­joitti­vat 10.10.1885 ylihalli­tuksen johtaja Ludvig Lind­qvist ja ark­kitehti M. Schjerf­beck. Aiemp= ien rakennus­ten suunnitte­lija Theodor Decker ei kaiketi enää osal­listunut vartio­rakennuk­sen suun­nit­te­luun.= [214]

 

Leirialueen tarkastuskertomuks= issa ja kustannusarvioissa mainittiin myös leirisairaala. Siihen kuului sairaala­raken­nus, erillinen talousrakennus, jossa muun muas­sa talouden­hoitajan, lääkärin ja välskärin asunn= ot, sekä eril­linen ulkorakennus, jossa oli käymälä ja halko­lii­teri.[215] Rakennus tehtiin vuoden 1888 leiriä varten. Se seisoi vas­tapä= ;ätä keisari­pavil­jonkia kentän toisella puolella tiheäss&aum= l; metsi­kössä. Sairaala käsitti kaksi puura­kennusta sijoitettuna maastoon nurkat vas­takkain. Toi­sessa osassa oli sairashuone ja apteekki, toisessa muun muassa ruoanlaittajan ja vanhem­= man väls­kärin asunto ja sairashuo­neen kanslia. Puurakennus&= shy;ten kolmannelle sivulle oli leirin ajaksi sijoitettu suuri teltta, johon mahtui= 20 sairasta. Nuorempien välskärien ja apulaisten asunnoiksi oli pys&= shy;tytetty pienempiä teltto­ja.[216]

 

Lappeenrannan leirin rakennuks= ia voidaan ainakin pohjakaa­voiltaan verrata museoviraston venäläisten in­sinöörikomen­nuskuntien arkistos= sa säilyneisiin, suomalai­sjoukoille Krasnoje Seloon rakennettujen pa= ­rakkien piirus­tuksiin. Pian Lappeenrannan leirin rakentami­sen jäl&sh= y;keen vuonna 1886 teh­tyjen parakkien kustannus­arvioissa mainit­tiin näet osan niistä rakenne­tun Lappeenran­nan mallin mukaan= .[217]

 

Krasnoje Selon leirille pystyt= ettiin kesällä 1886 joukko pieniä leirirakennuksia ja 90 teltalle turpeesta tilat. Piirustukset laadittiin yleisten rakennusten ylihallituk&s= hy;sessa maaliskuus­sa 1886. Hirsiraken­nukset maalattiin ulkoa­päin tummanpu­naisiksi, ikkuna- ja nurkkalaudat valkeik­si. Näin ne Uuden Suometta­ren mukaan muistuttivat Suomessa yleisiä "puna= isia taloja".

 

Keskimmäinen ja suurin ra= kennus oli sielläkin upseerien ravintola isoine ruokasaleineen ja verantoinee= n. Sen molem­min puolin oli kaksi ylempien upseerien asun­toa, taempana neljä alempien upseerien asun­toa, kaksi va­rushuonetta, kaksi artellia ja tal­lia, jää- ja ruuti­kellari, paja, ares&sh= y;ti ja muita pienempiä rakennuksia. Ne urakoi pääosin viipu­= ril­ainen yhtiö Veljekset Wiklund suomalaisin työ­miehin suo­ma­= ;lai­sista ainek­sista Lap­peenrannan leiripa­rakki­en ta­paan.[218]

 

Kras­noje Selon rakennusten kustannusarviossa mainitaan sinne rakennettavan varusvarasto saman­kalt= aiseksi kuin Lap­peenrannassa, mutta Krasnoje Selossa lattiapin­ta-alaa li&= shy;sättiin. Keittiö tehtiin saman­lai­sek­si lukuun­ ottamatta tulisijan ja sivuhuoneiden pienem­pää etäi­syytt&aum= l;. Miehistön ruokakatokset olivat samanlai­set kuin Lap­peen­= rannassa mata­lampaa kattoa lukuun ottamatta. 14 hevo­sen talli vastasi Lappeenrannan tallia, mutta sii­hen kuu­luvas­ta verstaasta teh= tiin asui­nhuone kuormasto­miehille. Käy­mälä oli vastaava. Myös päävahti ja ruutiva­rasto teh­tiin jotakuinkin Lap­peen­ran­nan mallin mukaan. <= /p>

 

Krasnoje Selossakin rakennukse= t tehtiin halkais­tuis­ta hir­sis­tä, katot päreistä t= ai laudoista sen mukaan kummat oli­sivat hal­vempia. Asuinhuo­nei&= shy;siin sijoitettiin rautau­unit kukin tulisija lämmittämään kahta huo­netta.[219]

 

Säilyneiden piirustusten = mukaan para­kit oli­vat T-volyymista päävartiota lukuun otta­= ;matta suora­kaiteen muotoisia ja satu­lakattoisia. Ikkunoissa oli lauta&s= hy;puitteet. Jatkamalla pui­telauto­ja kulmissa oli aina­kin pii­rustust= en mukaan muo­vattu ikkunakulmiin puite­lautojen apilaa muis­tutta= va koris­teaihe. Ullakkokerrosten ikkunat olivat rombin muotoisia. Ra­= kennus­ten seinät oli lamasalvet­tu sivuseinien räystään tasol= le asti, ja ullakkokerros oli päädyissä vuo­rattu pys­t= ylaudoi­tuksella. Rakennuksien kul­miin oli lyöty pysty­laudat.

 

Pohjakaavan mukaan varushuoneen toisessa päädyssä sijait­si kaksihuoneinen kanslia ja väliseinän takana rakennuksen pi­tuisin hyllyin sisustettu varasto. Keittiön päädyissä si­jaitsi kolme identtistä varasto- ja majoitushuonetta. Kes­kiosa oli avoin, paal= ujen varassa seisova rakenne, jonka keskellä sijaitsi nelipatainen tulisija. Miehistön ruokaka­toksessa oli poikittain rahit ja pöydä= t, ja kes­kelle jätet­tiin läpikulkukäytävä. Tallin pilttuissa hevoset seisoivat turvat vastakkain ra­ken­nuksen keskellä. Molempiin päätyihin raken­net­tiin va­= rasto- ja muita tilo­ja. Päävar­tiossa T-vo­lyymisen poh­= ;ja­kaavan lävisti pit­kän sakaran päädyn oviau­kosta alka= va keskikäytä­vä. Sen varrella oli kuusi yksinäis­= selliä. T:n yläsakarassa oli käytävän jatkona var­tiohuo&sh= y;ne ja sen molem­milla puolin isom­mat arestihuoneet. Ruutivaras­to= oli jaettu kahteen erilli­seen ikkunattomaan huo­neeseen. Jää= kel­lari oli maahan kaivettu ja alaosastaan kivimuurattu pieni varastotila.[220]

 

Kruunun rakentamien tilojen lisäksi teettivät up­seerit Lap­peenrannassa itselleen jo vuoden 1885 leirille rakennuksia. Niistä ei liene säilynyt pii&sh= y;rustuksia. Hieman myöhem­min mainitaan kuitenkin jotakin rakennuksista ja nii= ­den ympä­ristöstä. Laatokka-lehden mukaan upseerit teettivät talvel­la 1888 metsään "sieviä, huvi= lan tapaan rakennet­tuja upsee­rien kesäasuntoja puusta". Muu= ten­kin alueen ulko­näkö muut­tui kesän 1888 leiriin mennessä: leirin met­sä­osuutta siis­tittiin edelleen, sinne istu­tettiin kuk­kia, ja polku­ja kiemurteli kukkapenk&sh= y;kien ohi. Istu­tuksia tehtiin etenkin upseerien asuinrakennusten ja keisa&sh= y;ripavil­jongin ympäril­le, ja kesällä 1888 tehtiin kei­saripaviljon= ­gin oi­kealle laidal­le vielä puinen soittolava.[221]

 

Myös leirin takalinjan mo= lemmin puolin istutettiin pensai­ta, jotka kasvoivat jo kesällä 1888= rehevinä. Linja –  siis tie tai ka= tu –  oli myös aidattu. Aita maalattiin vihreäk­si, tol­panpäät valkoisiksi. Leiripaikkaa pidettiin kaunii­na; muun muassa Turun Lehden kirjeenvaiht= aja yltyi vuoden 1888 harjoitusten aikana ylistämään leiriä= seu­raavas­ti: "Meidän leiripaikkamme on niin kaunis, että tus­kin mi&s= hy;kään paikka vetää sille vertoja! Teltat seisovat iha­nassa mä= nni­kössä, jotka monen väriseltä välähtelevät puit­ten joukosta, ja nurmi itse on mitä ihanin."[222]

 

Lappeenrannan leiripaikkaa pid= ettiin terveellisenä, sillä siinä oli kolmel­la puolella havume= t­sää, se sijaitsi korke­alla ja oli maas­toltaan kuivaa. Olipa Hämeen Sanomien edus­taja kuullut vanhempien upseereitten vuonna 1885 sano­= ;van leirin olevan parhaimpia Euroo­passa.[223]

 

Vuoden 1888 leirille laajennet= tiin myös ampumarataa. Leiri­paikalla käytettiin vuoden 1885 harjoitusten aikana sinne kaivet­tuja kaivoja. Sitten ne hylättiin kolmeksi vuodek­si, ja vuoden 1888 leirin alussa ne oli tyh­jennett= ä­vä, jotta puh­das vesi vir­taisi niihin. Vesi oli huonoa, ja sitä = oli tuota­va kaupun­gin kai­voista. Kaupungin­insi­nö&= ouml;ri eh­dottikin jo vuonna 1888 lei­rin liit­tämistä vesij= oh­toon.[224]

 

Vuoden 1890 syksyllä alue= tta laajennettiin. Kaupunkiin mää­rättiin raivaustöihin lähinnä puustoa poistamaan 500 miestä tarkka-ampujapataljoon= ista.[225] 1890-lu­vun puolivälissä ra­ken­nettiin leirille uusi ampuma­rata, johon lunastettiin maita Iha­laisten, Lavolan ja Vihto= lan kylistä. Alueen mit­tasi 4. elokuuta 1895 varamaan­mittari Axel Holmström.[226]

 

1890-luvun alussa leirialueell= a oli keisaripavil­jongin, up­seerien omien asuntojen, joidenkin kauppakojujen ja vastaa­vien rakennusten lisäksi erikseen jokaisel= le yh­dek­sälle suo­malai­selle pataljoonalle tehdyt rake= nnuk­set.

 

RAKENNUS            =            RAKENNU= SVUOSI

Upseerien ruokasali           1885

Kansliaparakki                =     1885

Varusvarasto                =       1885

Miehistön ruokala               1885=

Tallikatos                =             1= 885

Käymälät                =             1= 885

 

Lisäksi oli yhteiseksi yhdeksälle pataljoonalle rakennettu&nb= sp;            =             &nb= sp;            =             &nb= sp;           RAKE= NNUSVUOSI

Arestirakennus                =    1885

Ruutimakasiini                =     1885

Ruutimakas. vartiorak.       1891

Leirivahdin rakennus          1885

Sairaala ja talousrak.          1888

 

Leirirakennusten arvon laskett= iin olevan yhteensä 156 979 markkaa.[227]

 

1890-luvulla rakennuksia ainoa= staan kor­jattiin. 30.6.1893 päivätty kustannuslaskelma kertoo leir= i­alueen kaivoa uusi­tun. Siihen ra­kennet­tiin uusi suojus, jonka katto= teh­tiin asfaltista ja sei­nät slam­mat­tiin. Kai­vosta uusitti= in lahon­neet hirret. Vuon­na 1894 korjattiin Oulun pataljoonan up­= ;seerien ruokai­lupa­rakki, vuonna 1897 ruuti­kellari ja siihen kuuluva = var­tiotu­pa ja seuraavana vuonna korjat­tiin edelleen leiri­raken­nuk­s= ia.[228]

 

Leirialueen rakennuksia ja alu= een esineellistä ympäris­töä valaisee vielä vuodel= ta 1902 säilynyt irtaimistoluette­lo. Tällöin suomalaiset t= ark­ka-ampujapatal­joonat oli jo lak­kautettu. Leirirakennukset olivat kuiten­kin edel­le= en jäl­jellä leiri­kan­kaalla, ja lei­rivahti M. Suoninen inventoi toukokuun puolivälissä alueen rakennuk­sissa olleen Suomen valtion omaisuuden.

 

Esimerkiksi Uudenmaan pataljoo= nan kans­liassa oli kuusi pöy­tää, seitsemän tuolia, seinähyl­lyjä, puinen naulakko ja penkki. Varusvarastossa säilytet­tiin vain lautoja; artel­lissa oli 28 ruokapöytää ja 60 penkkiä. Tallin varas­tohuo­n= eissa säilytettiin pesutelinei­den ja saavien lisäksi kuis­tien kaihtimia, viikatteita ja vaatenaula­koita. Muiden pa­tal­jooni= en tilois­sa oli edellä mainittujen tavaroi­den li­säk&s= hy;si lippuja, lippu­tankoja, voimisteluteline, jonka Suo­ninen erityises= ti mai­nitsi olevan hyppäämistä varten, ki­vää= ;rite­lineitä, teltta­paaluja, saarnastuoli, puusänkyjä, suihku­laite, signaali­lippuja, maalitauluja, verhoja, lamp­puja ja erilaisia pal= o­varusteita.[229]

 

Sotilaat asuivat leirillä teltoissa. Ne oli si­joitet­tu leirikentän laidalle kaupungin puoleisesta lai­das­ta läh­tien järjestyksessä S= uomen kaarti, 1. Uudenmaan pa­tal­joona ja 2. Turun pataljoona. Nämä kolme pataljoonaa sijaitsivat samas­sa linjassa. Sen jälkeen oli hiukan eri suun­taan läh­te­vään linjaan sijoitet­tu loput kuusi tarkka-ampuja­patal­joo­naa= : 3. Vaasan, 4. Oulun, 5. Kuopion, 6. Mikkelin, 7. Hämeen­linnan ja 8. Viipurin pataljoonat. Telttojen lukumää­rä vaihteli kuss= akin pataljoonassa viidenkymmenen molem­min puolin. Esimerkiksi Kaartin pataljoonan korttelissa oli vuoden 1885 leirillä 57 telttaa.[230]

 

Leirin mittasuhteita kuvaa kauimmaisen eli Viipurin patal­joonan telttojen sijainti leirin viimei&= shy;sinä, noin kaksi virstaa keisaripa­viljongista eli leirin alku­pä&au= ml;stä. Siksi patal­joonan upseerit eivät esim. käyneet mui­den upseerien tavoin syömässä keisaripa­viljon­gissa; vi= erei­sen patal­joonan upsee­rit taas kulkivat sinne kuormastovau­nuilla. Viborgs­bladet pohtikin seikan vaikutus­ta lei­rin yhteishenkee= n.[231]

 

Kaiku-lehden mukaan asemalta o= li keisaripaviljongille noin 200– 300 askelta. Heti sen vieressä oli kaartin pataljoo­nan teltta-alue ja sen jälkeen suorassa linjassa muitten patal­joonien asemat. Kukin niistä oli noin 100 as­kel= ta pitkä ja niiden välissä kulkeva tie 20 as­kelta leve&aum= l;. Yhteen­sä lei­rin pituudeksi tuli siis yli 1000 askel­ta.[232]

 

Kunkin pataljoonan teltat oli = sijoitettu suorakaiteen muo­toon. Leirikentän puolella oli kaksi 16 teltan ryhmää ja niiden välissä kaksi telttaa. 16 teltan ryh&s= hy;mien takana oli leveä kulkutie ja sen toisella puolen pie­nempiin ryhmi= in sijoitetut teltat. Ryhmitys jätti teltta­kortteliin yhden isomman aukean keskel­le kort­te­lia ja yhden pienemmän sen metsänpuolei­selle reunalle. Aukioita tar­vit­tiin osasto&= shy;jen järjestäytymiseen ja huol­toon.[233]

 

Pataljoonan rintamaan kuuluval= la miehistöllä oli kaikkiaan 32 telttaa. Neljä neljän telt= an riviä muodosti ensim­mäisen puolen pataljoonaa. Kullakin komppanialla oli kah­dek­san telttaa. Keskellä olevat kaksi telttaa oli varattu patal­joonan päivystäjää ja vartiomiehistöä varten. Näiden telt­tojen takana oli toi= nen puoli pataljoonaa. Mie­histön telt­tojen takana olivat aseetto= mien ja upseeriston tel­tat. Etu­linjasta oli noin 150 askelta takalinja= an, jonka varrel­la puurakennukset olivat. Pataljoonan keskellä etummaisessa telttarivissä oli vartioteltta, jonka viereen oli ajettu rahastovaunut.[234]

 

Telttoihin mahtui 16 miest&aum= l;, mutta vuoden 1885 leirillä nii­hin majoitettiin vain 10– 12 miestä.[235] Alus= tana oli ne­li­ön muotoinen, noin kyynä­rän korkuinen= maa­valli, jonka sivu oli 12– 14 jalkaa. Kentäl­le päin oli kyy­n&a= uml;rän levyinen ovi­aukko. Vallin päällä si­jaitsi teltta, kuvausten mukaan paalujen varassa lepäävä tai­tettu tai = kat­kais­tu pyramidi, joka si­vuil­ta kiin­ni­tettiin nuo­rin pienempiin paaluihin. Taitet­tu katto-osa huipentui puusal­koon. Neljä katon kes­kisalosta tai­tokseen laskeu­tuvaa särmää oli päärmetty kan­gaslis­toin. Kaar= tin teltois­sa päärme oli pu­nainen ja vaale­anvihre­= ä. Vä­rit toistuivat salon kul­lekin sivulle kankaa­seen om&s= hy;melluis­sa pienissä kilvissä. Muissa pataljoonissa päärme oli vih&= shy;reä.

 

Teltan sisustuksena olivat seinämiä kiertävät puulave­rit. Vuode­vaatteina= oli oljilla täytetty patja ja tyyny sekä villai­nen peite. Oviauk= ko sijaitsi maavalliin tehdyn aukon pääl­lä. Sisää= ;n­käynnin voi sulkea puuluukulla. Teltan keski­tangon ympäril­lä oli kivääri­teline, jonka ylä­puolisis­ta koukuista = sota­miesten laukut roikkuivat. Tangon päässä oli Kaartin patal­joona= ssa kullattu ja muissa patal­joonissa kultaiseksi maa­lattu nup­pi, joka muodosti teltan huipun.[236]

 

Upseerien teltat vastasivat jotakuinkin sotilaiden teltto­ja. Niiden sisäpuolella oli kuitenkin lisäksi ohuet lauta­seinät, katto ja lattia. Ovessakin oli sa= ra­nat ja lukko. Kussakin teltassa asui yksi tai kaksi up­see­ria, jotka s= ai­vat itse hankkia huone­kalut.[237]

 

Leirin peseytymistiloja kuvasi= Uuden Suomettaren kirjeen­vaihtaja seuraavasti: "Pesemistä varten on telt­tarivin ta­kapuolella erittäin käytännölli= set pesulaitok­set, niissä ei tarvitse muuta, kuin koskea johonkin nas= ­taan, joita muis­taakseni on 4 tai 5 joka laitoksessa, niin heti rupee vett&a= uml; juoksemaan alas nastain yläpuolella, noin sylen korkealla maasta oleva= sta pitkulaisesta purtilosta eli ruuhesta." Laitteen alla oli vielä allas, johon vesi putosi.[238]

 

Vaatteet pestiin uimamatkoilla. Tätä varten oli rannassa erillinen pesulaituri. Saimaalle pääs­täkseen täy­tyi tel­toilta kulkea leirikentän yli ja jonkin matkaa met­sän läpi. Ennen ran= taa oli metsässä kukkula, jolta oli ai­nakin Åbo Tidningin kirjeenvaih­tajan mukaan upea näkymä Sai­maalle. Hän= en mielestään kannatti todella käydä au­ringon­las= kun ai­kaan, jolloin miehistöllä oli vapaa­ta, katselemas­= ;sa näky­mää, veneitä vesillä jne. Upsee­reille oli uima­ran­taan ra­kennettu hiukan sivummalle erilli­nen uimahuone, jonka lai­turin päähän oli sijoitettu myö= ;s "tram­poliini eli polku­lauta".[239]

 

Vielä Lappeenrannan leiri= n ollessa käytössä rakennettiin Suomeen uusi, samantyyppinen leiripaik= ka Vieru­mäelle, noin 19 kilometrin päähän Heino= lasta. Tämä johtui muun muassa tehokkaampien ns. kolmen linjan kiväärien käyt­töönotosta. Vierumäen leiri ampumaratoineen, teltanpoh­ji­neen, puisine parakkeineen, upseerikerhoineen ja sairashuo­neineen oli ensimmäisen kerran käytössä kesällä 1897­.[240] Lap­peenrannan leirialue taas siirtyi osin venäläisten jouk&s= hy;kojen käyttöön.

 

 

9.6.2 Venäjän leiri

 

Tiettävästi jo Aleks= anteri I:n aikana oli Lappeenrannan lä­hellä venäläisten joukkojen leirialue. Ka­zanzovin mu­kaan ei missään muual= la silloin ollut niin tasaista maasto­aluet­ta, jota ajan sotataidon mukaiset har­joituk­set vaati­vat. Lap­peenrannan aluetta käyttö kuiten­kin vä­heni, kun Hä­meenlin&s= hy;nan rautatien valmis­tuttua alet­tiin kokoontua Paro­las­sa.[241]

 

Venäläiset joukot käyttivät Parolaa 1890-luvulle saakka, jolloin sen leirialue kävi kenttähar­joituk­sille ah­taaksi –  se riitti Kazanzovin mukaan vain yh= delle kaksi­pa­taljoonai­selle rykmentille. Vaihtoehdoksi tuli Lap&sh= y;peenran­nan leiri­kenttä, jossa armei­jan koulutusta saa­tettai­si= in myös yhden­mukaistaa suoma­lais­ten ja venä­l&aum= l;isten jouk­kojen yh­tei­sissä lei­rihar­joituk­sissa= .

 

Vuonna 1892 muo­dostetun s= uomen­maalai­sen tarkka-ampujapri­kaatin kesälei­rit päätet­tiink= in pitää Lap­peenran­nassa. Suo­men sotilaspii­rin u= psee­reista ja lääkä­reistä koottu toimi­kunta tuli huh­= ;tikuus­sa 1893 Lap­peenran­taan etsimään venä­läisten jouk­kojen leiri­paik­kaa. Siksi va­lit­tiin leiri­= kentän suoma­lais­ten joukko­jen alueen vastapäi­nen puoli. Män­tymet­säi­nen alue oli lä­hellä Sai= maan ran­taa. Kazan­zovin mukaan juuri tällä alu­eella oli Aleksanteri I:n aika­na sijainnut venäläisten joukkojen leiri= .

 

Alueen valinta nosti Kazanzovin mukaan kiistan toi­mikun­nan suo­malais­ten ja venäläisten jäsenten kesken: suomalai­set oli­si­= ;vat halunneet venäläisten leirin sivum­malle, venäläis&= shy;ten edustaja, suomenmaalaisen tarkka-ampujaprikaatin komen­taja Popoff taas pysyi tiukasti vaatimuksessaan. Asian rat­kaisi venäläisten kannan mukaan lopulta ken­raaliku­ver­nööri Heide­= ;nin paikalle lähettä­mä jalkav­äenken­raali Gon= t­sarov.[242]

 

Venäläisten joukot majoittuivat uudelle alueelle jo kesällä 1893 pidetyssä leirikokouksessa. Niistä oli mukana 1. ja 4. suomen­maalainen tarkka-ampuja­rykmentti sekä suoma­laisis­ta joukoista 5. = ja 8. tarkka-ampujapatal­joona. Leiri­kokouk­sen päällikkönä toimi kenraa­limajuri Popoff. Venäläi­s­et so­ti­laat majoitettiin suoma­la= isten tapaan alaosasta tur­peilla ja laudoilla vuorattui­hin telttoihin. Samaa mallia noudat­ti­vat kiin­teät ruoka­sali- ja ke= it­tiörakennuk­set, kaksi up­see­ripa­rakkia, komenta­jan parakki ja upsee­= ri­kerho. Raken­nusten ulkoasusta on säilynyt melko vähän tie­= toja. Ve­näläi­sille joukko-osastoille empaattinen evers­ti Kazanzov kir­joittaa muis­tiinpanoissaan rakennus­ten ol­le= en "si­joituksel­taan, kool­taan ja näöltä&aum= l;n suoma­laisten joukko­jen vas­taavia pa­rem­pia". Kiinteiden rakennus­ten määrä kas­voi 1900-luvun puo= ­lella yli 70 yksikköön.[243]

 

Tiedossani on vain muutaman ha= rvan rakennuksen piirustuk­set. Museoviras­tossa venäläis­= ten insinöörikomen­nuskuntien arkistossa on säilynyt vuodelta 1893 suunnitel­mapiirustus keittiötä ja ruoka­salia varten Lappeenran­nan leirille. Siinä rakennus oli toimin­nal­lis= esti samanlainen kuin suoma­laisen leirin tai reser­vikomppanioiden artellit: keskellä keittotila, sivuilla varastohuoneet ja seinätön ruokalati­la, johon oli sijoitettu pitkät ruoka= p­öydät ja rahit. Suun­nitelman toteutuminen on kuitenkin epävarmaa.[244]

 

Venäläisten leirira&= shy;kennusten lähelle rakennettiin vuonna 1901 vaati­maton puukirkko, jota käytet­tiin vain har­joitus­ten aikaan kesäisin. Uude= n ja näkyvämmän leiri­kirkon hanke  heräsi kenraalikuver­n&ou= ml;öri Bobri­kovin tarkas­tusmat­kalla Lap­peenrantaan vuonna 1903. Tämän jälkeen kirkko näet puret­tiin ja rakennettiin uusi leirikirk­ko lähem­mäksi rau­tatie­ase­m= aa.

 

Lappeenrannan leirin Pyhä= lle Nikola­ok­selle omiste­tusta sotilaskirkosta on kuitenkin s&aum= l;i­lynyt jo vuonna 1902 laadi­tut sotilasin­sinööri Polkovni­k= in alle­kir­joittamat suunni­tel­mapiirustuk­set, joten uu= tta kir­kkoa suunniteltiin jo en­nen Bobrikovin matkaa. Polkovni­kin alle­kirjoit­tamien pii­rustus­ten mu­kaista kivikirkko= a ei lei­rille kuitenkaan ra­kennettu, vaan se tehtiin puusta ja sen suunnittelua ja ra­kenta­mista valvoi Kazan­zovin muis­tiin= pa­nojen kääntäjän ag­ronomi Wolkoffin tiedon mukaan so­= ti­lasin­sinööri M. Redj­ko. Kirkon peruskivi lasket­tiin juhlal­lisin menoin to= uko­kuussa 1903, kirkko val­mistui seu­raa­vana kesänä ja vi­= ;hit­tiin kesä­kuussa 1904. 400 hengelle suunni­tellun kirkon lähei= syy­teen rakennettiin myös asuinta­lo pa­pistolle.

 

Rakennuksen länsipäädyssä kohosi satulakatosta kello­torni ja ikonos­taasin puoleisesta päädystä sisä­ti­= loja valaiseva telt­takat­toinen kupo­li, joka hui­pen­tui sipuli­tor­niksi. Ku­polin koh­dalla oli pääty&sh= y;kol­miolla katettu sisään­käynti ja sa­manlai­nen myös länsi­tornin koh­dalla. Vuonna 1920 pure­ttu raken­nus= oli säily­neiden tieto­jen mukaan sisäl­tä kau­n= iisti pane­loitu ja muu­tenkin run­saasti koris­tel­tu. Kirkk= oa ympä­röi matala koris­teel­linen aita, ja sen ulko&sh= y;asua leimasi­vat run­saat puuleik­kauk­set. Kullatut kupo­lit lah­joitti lappeen­ran­talai­nen kaup­pias I. Wolkof&sh= y;f. Timo Lehto­nen luonneh­tii kir­kon tyyliä "koris­= teelli­seksi nik­kari­tyy­liksi" ja yleis­vai­kutel­maa "ke­veäksi ja ilmavak­si".[245]

 

Venäläinen leirialue= oli suomalaisen tapaan ase­makaavoitet­tu: teltat kortte­littain lähim­mäksi leiri­kenttää, ja telt­to­j= en edessä kulki tie suo­malai­sen leirin "ensimmäi­= sen lin­jan" tapaan.

 

Puurakennukset olivat telttoje= n ja rannan välissä. Rannan puolelta leirialuetta rajasi reservikomppa= nian pa­rakkien ohi Lappeenrantaan johtava maantie. Tähän yh­t= yvät eräässä itsenäisyyden aikana laaditussa kar­tassa e= n­simmäi­seltä lin­jalta johtavat tiet –  siten aina­kin myöhem­= mässä vaihees­sa koko leiriä kiersi tie. Myös teltta­kortte­= ;lien puurakennus­ten välissä kulki tie, samoin lei­ri­alue= en poikki ensimmäi­seltä linjalta rannan maan­tielle saakka.= [246]

 

 

9.7 Suomen rakuunarykmentin kasarmialue

 

9.7.1 Suomen asevelvollisille joukoille uusia kasarmeja –  Lappeenrann= an ratsuväkikasarmien suunnittelijat

 

Vuoden 1879 asevelvollisuuslain tullessa voimaan Suomessa oli sangen vähän uuden armeijan majoittamiseen sopivia ka­sarmeja. Tärkeimmät niistä oli= vat Suomen kaar­tin kasarmit Helsingissä, venäläisten joukko= ­jen käyttä­mät Katajanokan ja Espoon tul­lin kasar­m= it sekä Turun ja Hämeen­lin­nan kasar­mit muualla Suomes= ­sa. Suomalaisille jou­koille ei kasarmeja lii­ennyt läänien p= ääkau­pungeista. Siten pää­tet­tiin rakentaa kasarmit Vaasaan, Ouluun, Kuo= pi­oon, Mikke­liin ja Viipuriin. Myöhem­min Helsingin, Turun ja Hä= ;­meenlin­nan kasarmit jätet­tiin lopullisesti venäläisille joukoille = ja sinnekin raken­nettiin uudet kasarmit.[247]

 

Läänikohtaisten kasa= rmien piirustukset laati Yleis­ten ra­kennusten ylihallituksessa arkkiteh= ti August Boman.[248] Yli&= shy;hallitus ehdotti ka­sarmien rakentamista ki­ves­tä, jolloin yksikköhinta olisi noussut noin miljoonaan markkaan. Tätä pi= ­dettiin kui­tenkin liian kalliina, ja ka­sarmit käskettiin suunni­= tella puus­ta. Kustan­nukset oli­vat nyt 750 000 markkaa yksi­k&o= uml;ltä.[249] Ka­sar­mien noin 70 erillistä lehteä kä­sitt&aum= l;vät (tyyp­pi)pi­irustukset valmistuivat ylihal­lituk­sessa kesällä 1879 ja siir­tyivät senaa­tin tarkis­tet= tavak­si.[250]

 

Suomalaisille pataljoonille valmistuivat syksyllä 1881 Vaa­san, Oulun, Kuopion, Mikkelin ja Kuopion puu­kasar­mit. Näi­den jälkeen 1882– 18= 84 raken­nettiin samojen piirus­tusten mu­kaan Turun ja Hämee= n­linnan kasar­mit –  kui­= ;tenkin komenta­jan ahtaaksi havaittu asunto rakennettiin isompana kuin aiem&sh= y;missa. Myöhemmin vanho­jenkin kasar­mialueiden komentaja­ta­l= ot laajennet­tiin.[251]

 

Kasarmialueet valittiin kaupun= kien ulkopuolelta tai lieve­alueiden rakentamattomilta tonteilta. Niille si&= shy;joitettiin 38 yksi- tai kaksikerroksista rakennusta vähin­tään 15 m= et­rin päähän toisistaan. Upseereilla oli viisi asun­tolaa, yksi talo toimi kans­liana ja upsee­rikerho­na, miehis­tö m= a­jaili neljässä kasarmissa, opetus­ko­mennus­kunta omassaan.= Ruo­kasali ja neljä keit­tiötä toimi omassa ta­lossa, kaksi rak= en­nusta oli varat­tu vers­taille ja ali­pääl­lystön sekä aseetto­mien asun­noik­si, yksi kaksikerrok­sinen rakennus oli kah­dek­san per­heel­lisen aliupseerin asun&sh= y;tolana, sairaa­lalla oli oma ra­kennus ja monet talousti­lat sijaitsi&s= hy;vat erilli­sissä tilois­sa. Kivestä tehtiin vain kaksi raken&= shy;nus­ta: sauna ja yhdis­tetty leipomo, pesutu­pa ja ruo­kamakasii­ni= .[252]

 

Valmistuneita hirsirakennuksia= ei Finska Militären -julkai­sun mukaan aluksi laudoitettu eikä maalattu, mutta myöhem­min julkisivut vuorattiin laudoilla ja siveltiin vernissal­la. Kasarmien ympäristöön alettiin niiden valmis­tuttua is­tuttaa myös runsaasti puita.[253]

 

Kasarmien rakentamista valvoiv= at lääninarkkitehtien johta­mat kol­mi­miehiset rakennus= komiteat. Läänin­ark­kitehdit eivät kuitenkaan muiden virkavel= vol­lisuuksiensa takia ehtineet johtaa työtä kovin säännöllisesti ja rakennuk­siin jäi puut­teita.[254]

 

Rakennuksia jouduttiinkin korj= aamaan muutaman vuoden jäl­keen korjaamaan laajalti ja kalliisti. Lahoavat kat­tovasat oli uu­sittava. Erittäinkin Viipurin ka­sarmi&= shy;en kat­to­raken­teet ja lattiat vaativat suuria kor­jauk­s= ia. Vuo­tui­set kor­jaus­kus­tan­nuk­set nousi­= vat niin kor­keiksi, että maa­seu­tukau­pun­kien patal= ­joonat saivat uuden 4 000 markan kor­jausmäärä­rahan. Asevelvollisten ka­sar­mien sisäka­tot oli alun perin rapa= ttu. Se ei ilmeises­tikään vastannut tar­koi­tus­taan, sillä Gripenbergin ylijohtajakau­della alas­pu­don­nee= t ja hal­keilleet katot ra­ken­nettiin uu­delleen höy­l= ätyis­tä, sauma­tuista ja vernissa­tuis­ta laudois­ta.[255]

 

Tyyppipiirus­tusten mukais= ista puukasarmeista poikke­si­vat Hel­sinkiin rakennetut Uudenmaan pataljoonan tiiliset ja pelti­kattoiset kasarmit, jotka pääo&= shy;sin valmis­tuivat vuonna 1883. Ne si­jaitsivat kahdes­sa paikassa, pääryhmä aivan Hel­singin poh­joisran­nas­sa, toinen sen lähel­lä Marian­kadul­la ja Maneesi­ka= dulla. Pääryhmänä oli kaksi osittain kolmi­kerrok­si&s= hy;sta kasarmia, kaksikerrok­sinen rakennus, jossa si­jaitsi muun muassa r= uo­kala, sauna, varusvaras­to ja käymä­lä. Toi­sessa ra&s= hy;ken­nusryh­mässä oli yksi kolmi­kerroksi­nen upseeria­sunto­la, kaksiker­= ;roksineen upseeri­kerho- ja asunto­rakennus, asuntola per­heellisille aliupsee­reille ja talous­tilo­ja.[256]

 

Uuden­maan pataljoonan kas= armit olivat teknisesti uudenai­kaisia –  niissä muun muassa toimi aiemm= in vanki­lara­kennuk­sissa hyväksi todettu kes­kuslä= m­mi­tysjär­jestelmä.[257] Vesi kuu­men­nettiin höyrykat­tilassa ja pumpat­tiin p= ut­kia pitkin läm­mittämään eri huoneita. Järjestelmän säätämi­nen oli kuiten­kin hankalaa- talvella lämmitettäessä lämpenivät l&aum= l;­hin­nä höyrykattilaa ole­vat huoneet, mutta kauem­pana olevat jäivät kylmiksi. Talvisaikaan oli osa kauem­mista huoneis­= ;ta tyhjen­nettävä.[258]

 

Uudenmaan pataljoonan kasarmei= ssa ilma tuli huoneisiin lämmitettyjä putkia myöten ja poistui erillisten putkien kautta. Rakennuk­sissa oli pesu­huo­neiden takana sisäkäymä­lät. Niitä kuiten­kin käytet­tiin vain yöllä, päivällä taas pih= alla sijaitsevaa käymä­lää.

 

Vuosina 1885– 1887 ei enää rakennettu uusia kasarmeja.[259]

Vuonna 1889 alkaneiden Lappeen= rannan ratsuväkikasarmien rakennustöiden aikaan laajennettiin Suomen kaa= rtin kasarme­ja rakentamalla vuosina 1888– 1892 uusi pesu- ja lei­= pomo­tu­pa, varushuoneita sekä kolmikerroksinen tiilinen asuntola perheellisille aliupseereille ja miehistön jäse­nille. Ra­kennustyöt maksoi­vat yhteensä yli 300 000 mark­kaa.[260]

 

Suomen kaartin kasarmit sijait= sivat Helsingin Kasarmintorin laidassa. Ne täyttivät kokonaisen kortte&= shy;lin ja käsittivät kolmeker­roksisen upseeriasuntolan, kaksi kolmi= ker­roksi­s­ta miehistökasarmia, kolmi­kerroksisen rakennuk­sen perheellis&sh= y;ten aliup­seerien asuntolana ja työtupina, kak­sikerroksi­nen = keit­tiö-, ruo­kasali- ja aliupseerikerhorakennuksen sekä usei­ta talousrakennuk­sia. Upseeriasuntola ja läntinen ka­sar­mi rakennet­tiin vuonna 1824 Engelin piirustusten mukaan, itäi­ne= n ka­sarmi valmistui vuonna 1846, ruokala rakennettiin vuonna 1879 ja aliupseeriasunto= la vuonna 1891.[261]=

 

Rinnan rakuunakasarmien tö= ;iden kanssa teh­tiin Helsingin rakennus­töiden ohella pienehköjä korjauk­sia­ myös Oulussa, Kuo­piossa, Mikkelissä, Viipurissa, Hami­nan kadettikoulussa ja reservikomppanioiden rakennuk­sissa. Krasnoje Selon lei­ril­lek= in rakennettiin joitakin parakkeja lisää. Suurimmat työt olivat kuitenkin Lappeenran­nassa.[262]

 

Lappeenrannan kasarmikoostuman suunnitteli yleisten ra­ken­nusten ylihallitus. Herääkin kysymys, kuka tai ketkä yli­hal­lituksen virkamiehet itseasias= sa laativat pii­rus­tuk­set ja suunnittelivat kasarmit. Valtion&sh= y;arkis­toon tal­le­tet­un raken­nushallituksen piirus­tuskoko­e= l­man Lap­peenran­nan ra­kuunakasarmeja koskevat piirustuk­set allekir­joitti yleen­sä kaksi henkilöä: ylijoh­t= aja Se­bastian Gripen­berg ja ark­ki­tehti Johan Jacob Ah­r= enber­g.

 

Allekirjoitukset eivät sinänsä todista varmasti osallistu­mi­sta suunnitteluun &= #8211;  Gripenbergin tuli virkansa pu= olesta hyväksyä senaatille menevät piirustukset eikä allekir&s= hy;joitus välttämättä todistanut niitä ylijohtajan omiksi tuotteiksi. Gri­penbergin on kuitenkin mainittu laa­tineen Lappeenr= annan kasarmien pii­rustukset "mieskohtai­sesti", ja arkis­= toaines osoittaa hänen tiiviisti osallistu­neen rakuu­narykmen­tin kasarmien suun­nitte­lu­un aina paikan­valinnasta läht= ien. Gri­pen­berg kävi myös työ­maalla usein töi= den ku­lues­sa.[263]

 

Gripenberg toimi arkkitehtina Helsingissä 1870-luvun lopus­ta alkaen ja nimitettiin ylihallituks= en johtajaksi mar­ras­kuussa 1887. Hän oli Halilan mukaan tunnettu "hienostuneena raken­nustaiteen tuntijana ja pystyvänä organisaatto­rina". Raken­nushallituksen ylijohtajana Gripenbergiä pidet­tiin ob­jek­tiivisuuteen pyrkivänä ja rauhallisena hal­linto­miehe­nä. Gripenbergin arvovaltaa varmaankin vahvisti kuulu­minen hal­litseva= an virkamiesluokkaan se­naatto­ri Johan Gripenber­gin poikana.[264]

 

Lisätietoa Gripenbergin r= oolista rakuunakasarmien suunnit­telijana antaa ylihallituksen vuosikertomus. Se mainitsee: "piirustukset tehtiin Ylihallituk­sessa yliti­reht&= ouml;örin teke­mien eskissien mukaisesti".[265] Suo­men tek­nilli­sen seuran jul­kaisuun kirjoittamassaan Lappeen­rannan kasar­meja koske­vassa artikkelissa Gripen­b= erg taas mainitsi: "Ritningarna till samtliga byggnader äro uppgjorda å öfwer­styrelsen för all­männa byggnaderna. B= ygg­nadsarbetet utföres under ledning af arkitekten vid öfvers­tyrelsen J. Lybeck, som bor på plat­sen, och under­tecknads öfverinseende".[266]

 

Ylijohtaja Gripenberg siis teki luonnokset ja val­voi muu­tenkin työtä. Aiemmin mainittu = Jac. Ahren­berg lienee vii­meistellyt Gri­pen­bergin luonnokset = tai piirtänyt ne puh­taaksi­. Gripenbergin ja Ahrenber­gin ohe= lla hankkeessa oli tärkeä rooli arkki­tehti John Lybeckillä, joka valvoi Lap­peenran­nassa ra­ken­nustöi­tä= ;. Häntä avusti niiden alussa ylimää­räinen arkki= ­tehti Julius Sirén ja koko raken­nustyön ajan rakennus­mesta&= shy;ri ja työnjoh­tajat.[267]

 

Ylihallituksessa arkkitehti Th= eodor Decker allekir­joitti joitakin Lappeenrannan kasar­mialueen rakennu= sten kustannus­arvioita. Näin oli ainakin 5. toukokuuta päivä= tys­sä eskad­roo­nanpääl­lik­köjen kaksikerrok­= sista asunto­laa kos­ke­vassa kustannus­laskel­massa sekä joulukuussa 1889 Helsin­gissä päi­vä­tyssä laskel­massa.[268] 

 

Theodor Deckerin osuutta kuvaa myös ylihallituksen pöytä­kirjaan ra­kennus­ty&o= uml;n alkuvaiheessa mer­kitty määräys hänen virka­mat= kastaan Lappeenrantaan tutki­maan ratsuväen kasarmi­en rakentamista ko= skevia kysy­myksiä. Siinä ei kuitenkaan eritelty käsi­telt&= auml;viä asioi­ta.[269]=

 

 

9.7.2 Lappeenrannasta suomalaisen ratsuvä= ;en sijoituspaikka

 

Rakuunarykmentin perustamisen = ja sen kasarmialueen raken­tamisen käsittely senaatissa alkoi marras­= kuus­sa 1887, jol­loin keisari Aleksanteri III antoi luvan perustaa ratsuvä= ;­kiryk­mentin. Samana vuonna asetettiin komi­tea laati­maan ehdotusta rat­suv&= auml;kijouk­kojen organi­saatiosta, sijoituspai­kasta ja kustannuksista. Ehdotus valmistui vuonna 1888 ja sen pohjalta laadittu esitys hyväksyttiin sam= an vuoden valtiopäivillä.[270]

 

Lappeenrannassa oli ratsuväkijoukko-osaston perustamisen tullessa ajankohtaiseksi koko ajan venäläisiä, lin­noituk­sessa majailevia joukkoja. Suomalaisten asevelvollis­ten tarkka-ampujapataljoonien kasarmien sijoi= tuspaikkoja har­kittaessa 1870-luvun lopussa mainittiin Viipu­rin läänissä pää­kau­pungin vaihtoeh­tona myös Lappeen­ranta. Hel­sing­fors Dag­blad arveli ajat= uk­sen lähte­neen liikkeelle so­tilas­pii­reis­tä.[271] Kasarmit raken­net­tiin Viipuriin, mutta Lap­peen­rantaan sijoitet­tiin Vii­purin tarkka-ampu­japataljoo­nan alainen Lappeenrannan reser­vi­komppania, ja kaupungin lä­heist&au= ml; lei­rikenttää käy­tet­tiin enen­eväss&a= uml; mää­rin.

 

Ratsuväkikomitea – =  esittäessään perustettavaksi kaksi rat­suväkirykmenttiä –  ehdotti helmikuussa 1888 jättämässään mie­tinnössä rykmenttien sijoituspaikoiksi Hä­meen­linnaa ja Lappeenrantaa. Se piti niitä si­jainniltaan ja yhteyk­sil­tään parhaina, Näitä paikko­ja puolsi erityi­sesti se, että molem&s= hy;missa oli kruunun käytössä ratsu­väen rintama­har­= ;joituk­siin sopiva kenttä. Lisäksi Hämeenlinnassa voitiin sijoit­taa lähis­töl­le ryk­mentin reservihevo­sia; Lappeenr= an­nan etuna taas näh­tiin rehun halpuus.[272]

 

Taloudellisia tekijöit&au= ml; pidettiin tärkeinä. Senaatin pää­dyttyä vain y= hden rakuunarykmentin perus­tamiseen muun muas­sa Wasa Tidningen piti vahvana sijoi­tus­paik­kana ratsuväelle Lappeen­rantaa. Tätä suosivat lehden mukaan alu­een halvat hinnat. Lisäk= si Lappeenrantaan si­joittuneen ratsuväen lei­ritapaa­misiin osallistumisen kulut jäisivät näin pois.[273]

 

Suomen sotaväen päällikkö kenraaliluutnantti Ramsay piti Lap­peenrantaa sopivimpana rykmentin sijoi­tus­paikak­si. Tätä tuki korkea, kuiva maaperä, Saimaan ran­nan lähei­syy­s, r= au­ta­tieyhteydet ja vesiyhteys sisä­maahan. Nämä hel­potti­vat erittäinkin rykmentin hankin­toja. Lisäksi Ram­say tiesi Itä-Suomessa olevan enem­män hyviä hevosia kuin muussa S= uo­messa. Viimein Ramsay mainit­si erit­täin tärkeänä pitä­mänsä seikan: Lap­peenrannan äärell&a= uml; sijaitseva leiri­alueen har­joituskent­tä sopi myös r= at­suväen rintamaharjoi­tuksiin –  tämä oli Ram­sayn mu&= shy;kaan har­vinaista Suo­men maas­to-olo­suh­teis­sa.[274]

 

Kun Lappeenranta oli todettu soveliaaksi paikaksi, piti varmistaa sen sopi­vuus ryk­mentil­l= e. Lappeenran­taan kokoon­nuttiin heti vuoden 1889 alussa, maanantaina= 7. tammikuuta, pohtimaan ratsuväen si­joitus­paikkaa jo näin= no­peasti joulu­pyhien jälkeen. Pie­neen mutta arvo­val­taiseen komissioon kuului Suomen sotavä­en ylilääkä­ri, todellinen val­tioneuvos Winter, yleisten ra­ken­nusten ylihallituksen yli­johtaja vapaaherra Gripen­berg, vanhempi adjutan= tti, esikun­nan ever­stiluut­nantti Blåfjeld ja Raut­j&aum= l;r­ven re­ser­vi­komppa­ni­an päällikkö majuri Järnefelt. Gri­penbergiä lu­kuun otta­matta muut jäsenet olivat senaatin ratsuväkikomi­tean jäse­ni&a= uml;.

 

Ensimmäisek­si pidett= iin järkevimpänä tarkastaa kaupungin keskustan länsi­pu= olella uuden kan­sakoulun vie­reinen alue. Tämä si­jaitsi lähimpänä kaupun­kia ehdotetuista alueista. Sijaintia kaupungin lähellä pidet­tiin hyvänä, sillä t&a= uml;llöin jotkut upseerit voisivat asua kaupungissa ja valtion tar­vitsisi rakent= aa vähem­män upsee­rien asuntoja. Tämä valit­t= iinkin rykmentin sijoi­tuspaikak­si eikä vaihtoeh­toi­sia alu= ­eita ainakaan tarkas­tusrapor­tin mukaan enää tut­kit­= tu.

 

Sijoituspaikan kokonaisar­= vioinnissa todettiin, että kasar­mikoko­naisuuden sijoittaminen ei vaatisi poikkeuksellisia tasoi­tus-, täyttö- tai kaivutöitä. Alue käyt­töönotto edel­lyttäi­si kuitenkin maantien siirtoa. Maa­pohjaa pidet­tiin hyvänä sekä hygieeniseltä että raken­nus­töiden kan­nalta. V= eden saantia ja laatua komi­tea ei vuo­denajan vuoksi voi­nut tarkas= taa, mutta piti mahdottoma­na saada riittä­västi hyvä­= ;laa­tuista vettä muualta kuin vesijoh­toa pitkin Saimaas­ta. Järven rannat olivat alueella syvät ja vesi puhdas­ta.<= /p>

 

Komissio toimi Lappeenrannassa= kolme päivää. Maanantai­na 7.1. piirrettiin mukaan otetulle kartalle ne kasarmikoko­naisuudelle välttämättöm&au= ml;t rakennuk­set. Tiistai­na ja kes­kiviikkona tarkas­tet­t= iin maastossa raken­nus­ten si­joitte­lu. Alue todet­tiin kaikin puo­lin hy­väksi Suomen ra­kuunarykmen­tin sijo= it­tamista var­ten.[275]=

 

Kasarmialueen valintaa seuratt= iin kiinnostuneina myös leh­distössä. Muun muassa Finland -l= ehti kertoi 9.1.1889 halli­tuksen asettaman komission matkustaneen Lappeenra= ntaan kat­somaan paikkaa tulevan ratsuväen rakennuksille. Lehti piti tärkeänä terveydellisten näkökohtien ottamista eri= tyi­sen tarkoin huomioon paikkaa valittaessa, jotta samaa erehdystä kuin Viipurissa ei pääsisi sattumaan. Siellä­hän, vaik&s= hy;ka ter­veydelle edullinen paikka oli ollut ensim­mäinen vaa­t= i­mus, valittiin epäterveellinen paik­ka. Lehti piti tätä syynä korkeaan sairastelevuuteen patal­joonas­sa.[276]

 

Senaatin sotilas­toimitusk= unnan sihteeri Hans Chris­tiens­son laati 28.1.1889 muistion, joka totesi rakuunaryk­mentin pe­rus­tami­sen siihenastiset vaiheet ja miten siitä etee­npäin tuli edetä. Christiensson ehdotti seuraa­vaksi asetus­ta ryk­mentin asettami­sesta, sijoitta&= shy;mises­ta, kasar­meista ja aika­taulus­ta. Nämä tuli esittää keisarille samal­la kuin jo val­mis asetus hevost= en han­kin­nas­ta ratsuvä­elle. Tuli myös huo­le= h­tia tar­vittavien raken­nus­töiden edis­tymi­sestä= ;.[277]

 

Näin myös tapahtui. Senaatti esitti 5. maaliskuuta 1889 keisarin vahvistettavaksi asetusta Suom= en rakuuna­ryk­mentin perustamisesta. Sen si­joittami­ses­= ta Lappeen­ran­nan lä­histöl­le ja raken­nusten paikoista oli laadittu karttaluonnos. Se­naatti toisti pe­ruste­= ;luissaan sijoitus­pai­kan valin­nassa ai­emmin mainitut seikat: alue= si­jaitsi kor­kealla, kui­valla ja hiek­kaisella maal­la Sai­maan rannal&sh= y;la. Li­säksi sinne johti rau­tatie, ja ve­siyh­teydet maan sisä­osi= in olivat hy­vät. Välttä­mättömien tarvik­= ;keiden tuonti Lappeen­ran­taan oli help­poa. Kaupun­gin lähellä sijait­si myös Suomen jouk­kojen leiri­a= lue harjoi­tus­kenttineen. Kau­punki oli li­säksi luvan&sh= y;nut kasarmi­alueen maapohjan il­mai­seksi käyt­tö&oum= l;n.[278]

 

Samana päivänä, maaliskuun viidentenä 1889, yleisten raken­nusten ylihallitus sai määräyksen ryhtyä suunnittele­maan Lappeenrannan rakennuksia "så snart ske kan till". Samalla ylihal­lit= us sai rakuunaryk­mentin pe­rustamis­aika­taulun.[279]

 

Alueen luovutus ei kuitenkaan vielä toukokuun loppupuolel­la ollut aivan kypsä. Senaatti lähetti Lappeen­rannan kau­pun­ginval­tuustolle kasarm= ien vaati­maa maa-alaa kuvaavan kar­tan. Valtuusto käsitteli sit&a= uml; 25.5. pidetys­sä kokoukses­saan ja asetti viisimiehisen toimik= un­nan val­mis­telemaan asiaa kaupungin puolesta. Valtuusto hyväksyi toimikunnan ehdotuk­sen myö­hemmin ja lähetti senaa­t= ille. Valtuusto il­moitti kenraalikuvernöörille kau­pungin anta= van maan maksut­ta Suo­men ratsuväelle. Ehdo­tuk­sessa kui= ­tenkin muun muas­sa edelly­tettiin, että valtiol­le luovutettu maa-alue palai­si kaupun­gille, jos ratsuväki ei enää tar­vitsisi sitä. Suun­nitel­miin ha­lut­tiin myös joitakin muutoksia muun muassa vanhan maan­tien ja alueen raj= o­jen osalta.[280]

 

Vaikka Lappeenrannan valtuusto kokouksessaan kesäkuun alus­sa lupasi kasarmeja varten vähemmän maata kuin halli­tus karttasuunnitelmassaan ehdotti, Uusi Suome­tar arveli halli­tuksen silti suostuvan kaupungin tarjoa= maan mää­rään. Siten lehti valitti Lappeenrannan par­= ;haan paikan jäävän ratsuväen käyttöön. Itse kaupungil­le olisi siinä ollut sopi­vampi paikka kuin nykyisellä pai­kallaan, viet­tävällä rin­te= ellä.[281]

 

Senaatin sotilasasiain toimiku= nta ei kuitenkaan hyväk­synyt valtuuston esittämiä muutoksia. K= au­pungin eh­doista tär­kein oli rakuunaryk­mentille tarkoi­tetun alu­een pienentä­mi­nen. Sen lisäksi ehdot olivat seuraavat: 1. Reichardtin villan alue pysyy kaupungin hal­lussa, 2. kun kruunulle luovutettua alu­etta ei enää tarvit­taisi rakuu= na­rykmentin käyttöön, palaa se kau­pungil­le, 3. kalas­tusoi= keus kasar­mialueeseen rajoit­tuvalla lah­della säilyy kaupungi= lla, 4. alueelta kaadetta­van metsän arvo korvataan kaupungille, 5. kru= unu korvaa alueelta pel­toalaa vuokran­neille yk­sityi­sille ma= h­dol­lisesti aiheutuvat vahin­got ja 6. maantie siir­retään kaupungin = kan­sakoulun pohjois­puo­lelle.

 

Christiensson piti kaupungin esittämiä ehtoja useammaltakin kannalta mahdottomina. Aluetta ei voinut pienentää pajan joutumatta liian lähelle heinälatoja, ja muu­tenkin aiheu­tuisi toimintavaikeuksia esi&= shy;mer­kiksi hevosten ken­gittämi­sessä. Maantien siirto kau­pungin ehdot­tamalle pai­kalle taas pilaisi koko ka­sarmialu­een. Chris­tienssonin mu­kaan pöly oli –  kuten tie­dettiin –  mitä vahin­gollisinta miehistön sil­mil­le ja keuh­koille, ja voimak­kaasti pölyävän maantien sijoit­taminen ka­sarmiraken­n= usten rinta­maan olisi suuri virhe. Kaupungin ehdot n:ot 1, 3, ja 5 voitiin hyväk­syä, ehkä myös ehto 6. Sen sijaan ei voitu hyväksyä vaati­musta, että kruu­nulle luovutettu maa palaisi kaupungille, kun rat­suväki ei sitä enää ta= rvit­sisi. Koska alueel­le ra­kennet­tai­siin useita kallii­ta rak= en­nuk­sia, olisi ehdon kuuluttava siten, että alue luovutet­tai­siin kaup= un­gille, jos sitä ei enää tarvit­tai­si sotilaal­li­s= iin tai mui­hin yleisiin tarkoi­tuk­siin.[282]

 

Sotilastoimituskunta käsi= tteli kesäkuun 12 päivänä Viipurin läänin kuvernöörille lähettämässään kirjeess&au= ml; saman kuun 5. päi­vänä Lappeenrannan kau­pungilta saamaansa kirje­ttä, joka sisälsi kaupungin ehdot sen omista&= shy;man, ka­sarmialu­eeksi tar­koitetun maa-alueen siir­tämisek= si valtiol­le. Kaupunki halu­si pitää itsel­lää= ;n eräitä osia alueesta, ja sotilastoimi­tuskunta pyysi niist&au= ml; kartan tai kartta­kopion.[283]

 

Tämän jälkeen asetettiin uusi toimikunta jä­senenään muun muassa yleis= ten rakennusten ylihallituksen arkkitehti Ly­beck. Asiaa uudessa käsittelyssä kaupunki vetäy­tyi vaati­muksis­taa= n. Lopulta päädyttiin sanamuotoon, että mikä­li ra­= ;kuunaryk­mentti lakkautetaan, aluetta voidaan käyt­tää muuhun yleiseen t= ar­koitukseen. Tällöin saa kaupunki kuiten­kin alu­eesta vuokraa. <= /o:p>

 

Senaatti käsitteli valtion saaman alueen luovutusehdot lo­pulta 10. joulukuuta 1889. Kaupun­ki säi­lytti luovute­tun alueen kalastusoikeu­den, sai kor&sh= y;vauksen menete­tystä metsäs­tä ja säilytti omis­tus= oikeuden Reichard­tille rannasta vuok­rattuun alueeseen. Lappeenran­nan&= #8211; Pulsan maan­tie muutet­tiin alueiden rajalle. Muutostyön kustannukset maksoi val­tio.[284]

 

Valtuus­toa huoletti se, että ratsuväelle luovu­tettu alue oli aiemmin kaavoitettu tonteiksi ja kaupungin laaje­neminen oli siten luovutuksen jälkeen uhattuna.

 

Rakuunarykmentin lakkauttamisen jälkeen senaatti lunasti vuonna 1906 kasarmi­alueen valtiolle, sillä kaupunki ei katsonut voivansa enää luovut­taa alue= ­tta kor­vauksetta val­tiolle.[285]

 

Ratsuväelle luovutetulla = maalla ei ollut mainittavaa asu­tusta ennen sen luovutusta. Luonnonkauniis­= ;sa rannassa si­jaitsi viipurilaisen kauppias Reichardtin huvi­la. Ilman rakuunoit­ten tuloa olisi huvila-asu­tus varmaan kas­vanut, sillä ran­nalta päätet­tiin vuonna 1887 vuokrata huv= i­latont­teja mo­lemmin puolin Reichard­tin huvi­laa. Tämä rauke&sh= y;si kuitenkin pian. Reicha­rdt yritti ostaa vuokraa­maansa tont­tia= jo vuonna 1894. Kaupunki suos­tui kuitenkin myymään sen vasta vu= on­na 1898 ja tällöin­kin edel­lytettiin, ettei ton­tille saanut rakentaa mitään huvi­lan lisäksi.[286]

 

Keisari vahvisti senaatin 5. maaliskuuta 1889 päi­väämän päätöksen rykmentin asettamisesta huh­tikuun 5. päi­vänä. Sama= lla vahvistettiin senaatin jo helmi­kuussa 1889 esittämä asevelvo= l­lisuus­lain 121. pykälän muutos sota­väen rauhanai­kaista miesvahvuutta nostamisesta 5 600 mie­heen. Näin voi­tiin perus= taa kuuden eskad­roonan ratsuväkio­sasto.

 

Saman kuun 17. päivä= nä jul­kaistiin asetus Lappeen­rantaan sijoi­tettavasta ja Suomen rakuunaryk­mentti-nimisestä ratsu­väkiosas­tos­ta sekä sen varusta­misesta hevosin. Tämän jäl­keen kasar­mien paikkaa tarkasteltiin vielä yh­teis­työss&= auml; ken­raaliku­vernöörin kans­sa, jolle senaatin soti&sh= y;lastoimikun­ta lähetti asiaa koskevan kirjeen 17 huhtikuuta. Kesäkuun 20. päivänä ilmoitti ken­raaliku­vernöörin päi­väkäs­ky Suomen sota­väelle rakuu­n= arykmentin muodos­tamisen aika­taulun.[287]

 

 

 

9.7.3 Ratsuväkivaruskunnan rakennussuunn= itelma

 

Kasarmialueen perussuunnitelma vahvistui käytännössä jo edellä mainitun nelihenki= sen komission tammikuisella Lap­peenrannan-käynnillä. Tulevaa varuskunta-alue kaavail­tiin piirtämäl­lä paikanvalitsijoiden mukana olleelle kar­talle ne raken­nukset, joid= en ainakin arveltiin olevan tar­peellisia. Tar­kastajat olivat heti al= ussa yksimielisiä upsee­rien asun­tojen sijoittamisesta tilan voitt= ami­seksi eril­leen kasar­mikoostumasta. Niille sopi­vaksi paikaksi havaittiin alueen Saimaan puolei­nen reuna.

 

Tallit päätettiin sijoittaa apurakennusten tavoin siten, että niiden väliin jä= isi tuulelta suojattuja ratsas­tuspiho­ja. Varsinaiset kasarmit tuli si= ­joittaa ensimmäi­sinä suo­raan linjaan aluetta reunustavan leh&sh= y;tikujan (allé) varteen. Lehtikuja eristäisi kahdensa­dan jalan pituisella alu­eella sijait­sevan kasarmiryhmän maan­tiest= ä. Tie tulisi siirtää kansa­koulu­n lounaispuolel­le ero= tta­maan kasar­mikoostumaa koulusta.

 

Tämän järjestel= yn arveltiin tuottavan niin up­seerien kuin mie­histönkin asun&sh= y;noille tarpeek­si ilmaa ja va­loa. Tallit olisivat myös niin kaukana asuin­raken­nuk­sista, etteivät ne myr­kyttäisi a= sun­tojen ilmaa, ja toi­saal­ta kuiten­kin niin lä­hellä, j= otta talleilla vaki­tuises­ti oleske­lemaan joutuvat pystyivät kasarmeja käyttä­mään.

 

Tallien ja maneesien vä&s= hy;liin oli jä­tettävä avoimia ratsas­tuspi­hoja. Näillä oli kahtalai­nen mer­kitys: toisaalta ne tuotti&sh= y;vat talleille ilmaa ja valoa ja toisaalta niiden käyttö ratsas­tu= spihoina vähen­täi­si muuten tarvittavien manee­sien lukumäärää.

 

Upseerikerhon ja kanslian erot= ­taminen toisistaan pidettiin tarpeellisena. Kanslia, päivys­tyshuone ja kirjuriasun­to katsottiin par­haaksi sijoittaa kasarmi­en luoks= e, up­seeri­kerho adjutantin ja kassanhoi­tajan asun­toineen m= uit­ten up­seeri­asuntojen luokse Sai­maan rantaan, lähelle ko­= ;mentajan asuntoa. Pesutupa tuli erottaa lei­pomos­ta ja sijoittaa yh­des= sä saunan kanssa ran­taan. Samoin tuli paja palovaaral­lisena sijoit&s= hy;taa kauemmak­si muista ra­kennuk­sista. Sairaa­lalle löydettiin kaksi mah­dol­lista paik­kaa, joko lei­rial= u­een ja lei­risairaa­lan vie­reen tai kasar­mialu­eelle ete&= shy;läi­simmäksi Saimaan ran­taan.[288] Se sijoitettiin lo­pulta Suo­men sotaväen leiripaikan viereen leirisai­raa­lan alueelle.[289]

 

Suomen asevelvollisten joukkoj= en komentajan kenraaliluut­nantti Ramsayn vuoden 1888 loppupuolella laatim= an mie­tinnön mukaan rykmentin tilojen ra­kentaminen  tuli porrastaa. Vuo­den 1891 m= arras­kuuhun mennes­sä tuli saada val­miiksi ali­pääl­lys= tön ja mie­histön asuin­tilat ja tal­lit 2/3:lle ryk­mentin vahvuudesta. Sa­moin valmiina tuli olla maneesi ja kaikki ta­lous&s= hy;rakennuk­set. Seuraavan talous­kauden aikana tehtäisiin loput raken­nukset. Niiden tuli tämän suunnitel­man mukaan olla valmiina marras&s= hy;kuun alussa 1892 –  kui­t= en­kin voitiin tar­vittaessa siirtää upseeriasun­tojen raken­= ;ta­mis­ta myöhemmäksi. Upseerit asuisivat tar­vit­tavan ajan vuok&s= hy;ra-asun­noissa kau­pungissa.[290]

 

Senaatti ei 5.3. päivätyssä kirjeessään keisarille tiukkaan aikatau= luun vedoten lähettänyt rakennusten piirustuksia ja kustannus­lask= elmia, vaan pelkästään kasarmirakennus­ten ase­makartan. Senaatti ehdotti Ram­sayn mie­tinnön mukaisesti, että ratsuväki järjestäy­tyisi vuo­sina 1890– 1892.= Osa ka­sar­mialueen tilois­ta tulisi alipääl­lyst&oum= l;n  kou­luttamiseksi ra­kentaa kuluvana vuonna 1889. Näiden piirus­tukset ja kus­tan­nusa= rviot senaat­ti oli jo kä­sitel­lyt ja hyväksynyt.[291]

 

Senaatti määräsi samana päivänä ylihallituksen teke­mään kii&sh= y;reesti rakuunaryk­mentin luonnospii­rustuksia ja kustan­nusar­vioi= ta sekä sijoitus­karttaa. Upsee­reiden ja alipääl­l= ystön asunnoista sekä työtuvista piti tehdä vaih­toehtoiset ehdotukset tiili- ja puura­kennuksina. Työ tuli valmistella yhdessä Suo­men sota­väen ylilää­kärin= ja so­ti­laspäällys­tön kanssa –  kenraa­li­luutnant­ti R= amsay oli jo aiemmassa muis­tiossaan pitänyt tärkeänä ryk= ­mentinkomentajan nimittämistä mahdol­lisimman aikaisessa vaiheessa. Komenta&sh= y;jan tuli muiden toi­miensa ohella valvoa kasarmien ra­kenta­mis­= ;ta.

 

Ylihallitusta käskettiin valmistautua pystyttämään yksi kivikasar­mi ja ehkä muitakin kivirakennuksia jo kulu­vana vuon­na (1889). Erityises­= ;ti tuli val­mis­tella tarpeel­lisen tiilimää­rän varaaminen rakennustöihin ja perus­tus- ja sok­keliki­vien hankinta talven aikana Lap­peenran­taan.

 

Senaatti määritteli myös Suomen rakuunarykmen­tin rakennuk­sien tilaohjelman. Rykmentin päällikön rakennuksessa tuli olla 8 huonetta, etei= nen, keittiö ja pal­velijanhuone yksi­ker­roksisessa puurakennuksessa.

Adjutantille oli varattu 5 huo= netta, eteinen, keittiö ja palvelijanhuone.

Neljälle eskadroonan päällikölle ja rykmentin lääkäril­le oli kullekin 4 huonetta, eteinen, keittiö ja pal­velijan huone. <= /o:p>

Kahdelle ratsumestarille ja eläinlääkärille oli varattu kullekin 3 huonetta, eteine= n, keittiö ja palvelijan huone.

Nuoremmilla upseereilla oli ku= llakin kaksi huonetta ja yhteinen palvelijan huone.

Rakennukset voitiin rakentaa j= oko kaksi­kerrok­si­sena puuta­lona tai kolmikerroksisena kivitalona.

Lisäksi tarvittiin upseer= ikerho ja rykmentinkanslia.  Kaik­= ;kiin rakennuksiin tuli kuulua jääkellarit, ulkohuoneet ja liiterit.

 

Kuusi eskadroonaa sai kuvauksen mukaan kukin oman kaksiker­roksisen ja ullakollisen kasarmin. Jokaiseen näistä tuli mahtua noin 116 miestä ja lisäksi tilat var= us­mestarille ja varusvarastolle, es­kadroo­nan kans­lia, koulu­huone ja = pesu­huone.

 

Asiaan kuului vartiorakennus arestihuoneineen, keittiöra­kennus, varasto­rakennus ja suuri ruokasali. Verstaita tar­vittiin suutareille, räätäleill= e, satulase­pille, asesepille ja puusepille. Asuntoja laskettiin upseerist= on lisäksi tar­vittavan 45 perheelliselle aliupseerille. Näist&a= uml; osa oli huoneen ja keittiön asuntoja, osa hellahuoneita. Vielä ta= r­vit­tiin ma­joitustilat 60 trumpetistille ja aseet­tomalle. Vers­tashuo&= shy;neille ja asunnoille tehtäisiin kolme tai neljä erillistä puu­r= a­ken­nusta tai kolmi­kerroksi­nen kivita­lo.

 

Rakennusohjelma käsitti p= uiset käymälät; leipomo suun­nitel­tiin kivirakennukseksi. Ohjelmaan kuului myös varus­huone, kivinen sauna- ja pesutupa, jos= sa voi lämmittää vettä, sekä kivestä rakennettu paja. Hevo­sil­le suunnitel­tiin kuusi es­kadroonantallia, joihin kuhunkin tilat 115 hevo­selle, yksi 75 hevosen talli trumpe­= tis­tien, opetus­komennus­kunnan ja kuormaston hevosille ja 30 hevosen sai&sh= y;rastalli. Lisäksi tarvittiin yksi muonama­kasiini ja 6– 10 heinäl= atoa, joihin mahtuisi hei­nää kah­den kuu­kauden tarpei­= ;siin. Ratsuväki tar­vitsi myös useita vajoja vaunujen ja muun tava&= shy;ran säilytyk­seen. Ma­neesirakennuksia tarvittaisiin ­kaksi. Sairaala ajateltiin rakennettavak­si kivestä yksi-tai kak­si&s= hy;kerroksi­seksi. Sen viereen tai vaih­toehtoi­sesti yhteyteen suunni­teltiin myös ruo­kalaa. Vielä rakuuna­ryk­mentti tarvit­si rakennustensa joukkoon ruu­mishuo­neen.[292]

 

Ylihallitus ryhtyi maaliskuuss= a 1889 saamansa määräyksen mukaan tekemään kasarmirakennu= s­ten suunnitel­mapiirustuksia ja kus­tan­nusar­vioita. Toukokuun puoli­välissä ylihallitus lähetti piirustukset ja kustannusarvion 42 erillistä raken­nusta varten senaatin hyväksyttäväksi. Kus­tannus­arvio nousi aiemmasta hi= nnas­ta 1 624 276 markkaan tai vaih­toeh­toises­sa supistetussa versios= sa 1 477 075 mark­kaan. Ylihal­litus eh­dotti rakennustyön teke= mis­tä kolmen vuoden kuluessa marras­kuuhun mennessä 1892, jolloin rakuu&= shy;naryk­men­tinkin oli määrä olla täydessä toimintakunnos­sa.[293]

 

Rakennussuunnitelmassa, jota s= euraavassa selostetaan pääo­sin rakennushallituksen arkistossa säil= y­neen Sebastian Gri­penbergin allekirjoittaman asiakirjan valossa,[294] kasarmi­alu­een todettiin si­jaitsevan Lappeenran­nasta länteen. Sitä ra­joitti lännessä Saimaa. Pohjoises&= shy;sa, idässä ja etelästä ka­sarmi­alue rajoit­tui kaupungin aluee­seen. Uusi maantie muo­dostai­si kasarmialueen = ja kau­pun­gin alueen rajalinjan. Suu­rin osa kasarmikoostuman ra&= shy;kennuksista sijoitettaisiin alu­een etelä­osaan ja osa poh­joisosaan. Län­siosa eli Saimaan rantavyöhy­ke oli maastol­taan jyrkin. Rinteen puolivälissä oli noin 90 jalkaa leve&au= ml; te­rassi. Varsinainen kasarmialue oli tarkoitus si­joittaa kor­keammalla, noi= n 100 jalkaa Sai&s= hy;maan pintatason yläpuolel­la sijaitsevalle alueel­le, upsee­rir= akennukset län­siosan teras­sille, pesutupa ja sauna pi­tem­m&aum= l;lle poh­joi­seen jär­ven rantaan. Myös paja tuli palo­= ;vaaral­lisena si­joittaa kauemmas kasarmirakennuksista.

 

Monestakin syystä vältettiin kasarmien sijoittamista aivan maantien vie­reen –=  näitä syitä ei kuite= n­kaan suunni­telmas­sa mainittu. Aiemmin olivat jo tosin tulleet esiin pölyn ai­heutta­mat ter­veyshai­tat. Joka tapauksessa suunni­teltiin kau­pun­gista kasarmialu­eelle joh­tavan uuden tien ja maantien vä­liin jä­tettäväksi 190 jalan mittain= en istutettu vyöhy­ke.[295]  Ka­sar­mialueelle kaupungi= sta uuden kansakoulun si­vuit­se johta­van tien varteen aiottiin sijoittaa kasarmi­t, kans­lia ja vers­tasrakennus. Näiden taakse luo­teeseen, noin 150 jalan pää­hän tuli seu­raava rakennusri­vi. Näiden kahden ri­vistön vä­liin t= uli sijoittaa ruokala­ ja vartiora­kennus.[296] Näiden kah­den linjan taakse taas sijoitet­taisiin tallit muod= osta­maan maneesi­rakennus­ten kanssa tilavia ratsas­tuspi­hoja. Rake= n­nusten tuli suojata pihaa tuulelta, mutta olla niin kauka­na, että tulipa= lon sattuessa tulen etene­mi­nen raken­nuksesta toiseen saataisiin estetyksi.

 

Alueen itäiselle, kaupung= in puoleiselle sivustalle piti ra­ken­nettaman asuntoja ja niiden ulkoraken­nuksia per­heelli­sille alipäällystön = tai miehistön jäsenil­le. Tämän osan voisi helposti ero= ttaa ympäröi­västä alueesta säleai­dalla tai istutuk­silla. Istutusten arveltiin alueella asu­vien naisten ja la= sten suu­ren määrän vuoksi olevan parempi vaih­toehto. Kasarmialueen pohjois­osaan tuli sijoittaa trumpe­tistien ja kuorma= ston hevosten talli, sairastalli ja vilja­aitta ja niiden taakse 180 jalan päähän hei­näla­dot.

 

Upseerien talot ja kerhorakenn= us sijoitettaisiin länsiran­nan terassille ja  rannan pohjoisosaan sauna ja pesu&= shy;tupa. Sairaalaryhmän paikkaa ei ollut vielä lopulli­sesti päätet­ty. Vesihuollon järjestäminen oli Gripen­= ;bergin allekirjoit­taman asiakirjan mukaan vaike­aa. Maaperää ei ollut vielä tutkittu, mutta Gripenberg arveli, että vaikka kaivoja saa­taisiinkin aikaan, olisi vedentarve alueella niin "ko­los&= shy;saalinen", etteivät hyvätkään kaivot riittäisi tyydyttämään sitä. Sen vuoksi tuli Gripenbergin mukaan = jo alus­ta al­kaen ottaa vesi kasarmi­alueelle länsipuolen syväs­tä lah­desta. Tämä oli tarpeen jo aikaisempien kokemusten vuok­si –  suu­rin osa asevel­vollisten kasarmialueista kärsi hyvän veden puu­tet­ta. Lappeenran&= shy;taan tuli ison miesluvun lisäksi vielä 800 hevos­ta, jotka tar­= ;vitsivat oman päi­vit­täisen vesiannok­sen.<= /p>

 

Gripenberg piti parhaana mahdollisena veden saantikeinona rakentaa rannalla si­jainneen kaup­= ;pias Rei­ch­hardtin huvilan viereen pumppuhuone, joka tar­peeksi pit= ­kää putkea myöten ot­taisi puhtaan veden Sai­maas­ta. Pumppu&s= hy;huo­neesta vesi joh­dettaisiin maanalaista putkea myöten ylhääl­= ;lä sijaitsevalle alueelle vesisäiliöön. Sen tulisi olla ra­= kennuksen sisällä, jotta vesi saataisiin talvella 6– 8 as­teen lämpöiseksi. Tämä oli Gri­penbergin mielestä t= ar­peel­lista, sillä jääkylmä vesi oli hevosille vahingol­lista ja helposti jää­tyisi put­kis­sa.

 

Vesijohtoja ei Gripenbergin mielestä tullut vetää rakennuk­siin, sillä se lisäisi veden kulutusta huo­mattavas­ti ja tar­vi­ttai= siin myös viemärit. Tämä ei vielä tässä vaihe= es­sa ollut Gripenber­gin mielestä toivottavaa, vaan se tulisi toteuttaa myöhemmin. Viemäri olisi pakko johtaa joko samaan lahteen, josta puhdas vesi otet­tiin, tai sitten toiseen, kaupungin puoleiseen lahteen. Kumpikaan ei Gripenbergin mielestä voinut tulla kysymyk­seen. Tulovettä ei voinut pi­lata ja lahdessa oli kesäi­sin tarkoitus niin miesten kuin hevosten uida. Viemäröinti tuli järjestää rakenta­malla tii­viitä betonivalettu= ja jätekaivoja. varustamalla kaivot tii­vein kansin ja pumpuin turvattaisiin hygie­nian tar­peet.

 

Gripenberg piti tärkeimpinä rakennuksina sotilaskasarmeja. Näissä tuli hänen mukaansa ottaa huomioon niin rakentamis- kuin ylläpitokustannukset­kin ja vielä rakennusten, asumis­olo= jen, vaikutus miehistön terveyteen. Tässä hän vertasi tilann= etta asevel­vollisten­ tark­ka-ampujapataljoonien kasar­meihin. Nämä oli rakennettu puusta, ja niiden ylläpito vei vuosittain rahaa niiden vastaamatta niille asetettuja vaa­ti­muksia. Muun muas= ­sa tuu­letus ei toi­minut tyydyt­täväs­ti, syöpäläiset viihtyivät kasarmeissa, ja raken­nuk&sh= y;siin raken­ne­tuista käymälöistä oli valitettu.

 

Lappeenrannassa ei Gripenbergi= n mukaan saanut toistaa aiem­pia virheitä. Nyt kasarmit tuli rakentaa kivestä rautapal­kistoin. Kustannusten takia ei niitä voitu rakentaa yksi­kerrok­sisiksi, vaan kasarmien tuli olla kaksi- ja os= in kol­mikerroksisia. Lattiat tuli ylimmissä ker­roksissa tehd&au= ml; asfaltis­ta ja sen päälle rimojen varaan sijoitetuis­ta l= at­tialan­kuista. Alakerrassa lat­tiarakenne oli muu­ten sa­man­lainen, mutta pohjana oli täytetyn ja korotetun maaperän päällä betonilaatta. Näin vältet­tiin mä­tänevät lattiantäyt­teet ja kos­teusvauriot, mikä säästi kor­jauskus­tannuksia.

 

Sisäseiniä ei Gripen= bergin mukaan tarvinnut rapata. Öljyvä­ri voitiin sivellä suora= an tiilen pintaan kuuden jalan kor­keudelle ja loppuosaan voitiin käyttää slammausta tai kalk­kimaalia. Tulisijat tuli varustaa hormeilla, jotka kuljet­tivat lämmetessään raik= kaan ilman lämmenneenä huonee­seen. Ilman poistamiseksi oli ovien yläpuolelle tehtävä luukut. Tulevai­suutta ajatellen, jos joskus haluttaisiin vielä pa­rantaa ilmastointia, oli kasarmien muuraustyön aikana tar­koitus jättää seiniin hormej= a. Lämpiminä vuo­denaikoina voitiin tuvat tuulettaa avaa­mal= la ikkunoita. Käymälöitä ei aiottu rakentaa sisälle k= asar­meihin, mutta yön ajaksi pesu­huoneisiin oli tarkoitus tuoda palju, joka t= uli joka aamu kuljettaa pois ja pestä.

 

Muuttamalla kenttävääpelien huoneiden kokoa voitiin saada ai­kaan ullakkokerrokseen asun­not kahdelle perheelli­selle ali­upseeri= lle. Tätä Gripenberg piti suurena etuna kurinpi­don kan­nal&sh= y;ta.

 

Gripenberg viittasi selostukse= ssaan myös kasarmirakennusten mieskohtaiseen ilmamäärään. Sitä oli 750 kuutiojal­kaa. Tämä oli Gripenbergin mukaan vähän enemmän kuin Uuden­maan patal­joonan kasarmeis= sa.

 

Gripenberg piti puukonstruktio= ta kasarmirakennuksissa jon­kin verran ehdotettua rautapalkki –  ­kivira­ken­netta halve= m­pa­na, mutta puuversio aiheuttaisi ajan kuluessa kal­liita kor­jaus­t&= ouml;itä.

 

Keittiörakennuksen materiaaliksi Gripenberg ehdotti puuta, mutta siten, että siinä o= lisi kivinen kellari­ker­ros, jossa tulisi olla sekä ruoka- ett&aum= l; jääkellari. Näin vältet­tiin erillisen jää= ;kel­larin tarve ja voitiin tehdä ruokalan lat­tia asfal­til­la pääl­lys­tetystä kives­tä. Tämä säästi ruokalan lattian korjaus­kuluja. Ruokalara­kennuks= esta teh­tiin kaksi vaihtoehtoa. Toises­sa oli kuusi keit­tiöt&= auml; –  yksi jokaista eskad&s= hy;roonaa varten –  tai kaksi keittiötä, jolloin kolmella eskadroonalla olisi yhtei­nen ruokailu. Kummassakin versios­sa koko miehis­tö voi ruo­ka= illa kahdessa eräs­sä.[297]

 

Sairaala suunniteltiin kahden = kerrok­sen korkuiseksi kivita­loksi ja konstruoitiin pääosin miehist&oum= l;­kasarmien tapaan. Kuiten­kin muun muassa si­säseinät tuli sairaa&sh= y;lassa helpom­man puh­taanapidon vuoksi rapata ja maalata öl­jyma= alilla, eteis­ten ja käytävi­en as­faltoidut lattiat tuli maa= lata öl­jymaa­lilla ja vielä laka­ta. Paremman ilman­v= aihdon saamisek­si tuli sairaa­laan kaksi poistoilman imuhormia. Sai­r= aalara­kennuksesta tehtiin myös kaksi ver­siota. Ensim­mäisessä oli yhtä sän­kyä kohden suun­ni­teltu 1200 kuu­t= iota, toisessa 1500 kuutiota ilmaa.

 

Leipomon, saunan ja pesutuvan = rakennusmateri­aaliksi Gripen­berg ehdotti kiveä. Tätä valintaa hän puolus= ti tulenvaaral­la ja säästöllä vuotuisissa korjaustöissä. Rakennukset si­joitettiin rantaan siisteyden ja käytännöllisyyden vuoksi. Paikalle tuli Gripenbergin mielestä vielä hankkia käsipump­pu, jolla voitiin pumpata vettä Saimaasta, sekä likakaivo pois­tovedelle.

 

Tallit olivat puurakenteisia. = Ne eivät Gripen­bergin mieles­tä tarvitsisi välikattoa = ja vinttiä, koska rehun säilytys ylisillä ei ollut tarkoituksenmukaista. Väli­katto oli hänen mukaansa myös palo­vaaral­linen. Kun katon tukikonstruktio jätettäisiin näky­viin, voisi sen myös hel­posti tarkastaa ja korjata, Riittävän läm­pöeris­tyksen aikaansaamiseksi oli pä­re­katon ja sisäkaton laudoi­tuksen väliin jätettävä 4– 5 tuumaa paksu savi- ja olkitäyte. Talleissa tuli Gripenber­gin mielestä olla tasoitet­tu ja tiuk= ­kaan tampattu maa­lat­tia. Katon lanterniinit toi­mivat sekä valonläh­teinä että ilman­vaihtajina. Sairas­tal= li oli pääosin saman­lainen kuin muut­kin tallit, mutta siinä oli välikatto ja neljä tulisi­jaa korkeamman lämpöti­lan aikaansaamiseksi.[298]

 

Verstasrakennuksen Gripenberg = suun­nitteli saman jär­jes­tel­män mukaan kuin varsinaiset kasar&s= hy;mirakennuk­set­kin –  siis tiilirakennuksen= a. Sen yläkerras­sa oli asuin­tilat kuu­delle perheelliselle aliupseerille tai miehistön jäsenelle. Mo­lem­piin kerrok= siin oli erilliset sisään­käyn­nit.[299]

 

Perheellisille aliupseereille = tai miehis­tön jäsenille oli lisäksi kaksi muuta asuinraken&= shy;nusta. Näihin oli Gripenberg suunnitellut riit­tävän monta uloskäyntiä –  niitä tar­vit­tiin use= ampia paitsi asukkaiden viihtyvyyden vuoksi myös mahdol­lisen tulipalon varalta. Rakennuk­set aiottiin tehdä puusta. Gripenbergin mukaan kahden kolmi­kerrok­sisen kivira­kennuk­sen teko olisi 14 % kalliim­paa kuin hänen tässä esit­tä­mä= ;nsä raken­nuksen.

 

Kanslia- ja kerhorakennusta Gripenberg ehdotti rakennetta­viksi erilleen. Kanslia tulisi ylös kasar­mien lähelle, ja siihen sijoitettaisiin kans­liatilojen lisäksi asunnot yh­delle perheelliselle ja kol­melle naimattom= alle kirjurille. Kerho tuli sijoi­tettavaksi länsirannan terassille upseerien asuin­rakennus­ten tavoin. Kerhotalossa oli asunnot kahde= lle esikun­taupseerille. Kaksihuoneisilla asun­noilla oli yhtei­nen eteinen ja palvelijanhuone.[300]

 

Komentajan asunto oli yksikerroksinen puutalo. Gri­penbergin mukaan huoneistossa oli pyydetty huone­määrä. Huoneis­tojen kokoa hän piti sopiv= ana siihen näh­den, että komen­ta­jan tuli tavata koto&sh= y;naan koko upseeriston­sa ja ottaa usein vastaan muitakin vieraita. Tämän vuoksi vastaan­ot­tohuone, sali ja ruokasali oli te= hty kohtalaisen kook­kaik­si. Muita huo­neita hän piti melko vaatimattomina kool­taan. Suuren ulla­kon hyödyntämiseksi= oli sen toista päätä koro­tettu. Siellä oli tilaa adjutantin asun­nolle ja lisäk­si huone palveli­joille.

 

Neljän eskadroonanpäällikön asunnoiksi oli tehty kaksi vaih­toe= h­toa. Toinen oli kaksikerrok­sinen puuraken­nus ja toinen kolmikerroksinen kivirakennus, jossa kolmas ker­ros oli ma­talampi ja tarkoitettu ka= hdek­salle yliupseerille. Kaksi up­seeria asuisi kolmen huoneen asunnossa, molemmi= lla oma ma­kuuhuone ja yhtei­nen vastaanotto­huone. Samassa ker­= ;rokses­sa olisi lisäksi kaksi palve­lijain­huonetta. Gripen­berg piti puuraken­nusta kruu­nulle edulli­sempana vaihtoeh­tona. Hin= ta­ero kasvaisi hänen mukaan­sa vielä, jos upseerei­ta pi­t&= auml;isi ma­joittaa arvioi­tua enem­män.

 

Varusvaraston, kuormavaraston = ja pajan pohjakaavojen Gri­penberg kirjoitti saaneen muotonsa sotilashenkilöiden anta­mien tieto­jen mukaan. Myös manee= sin poh­jakaavan koko oli Gripenbergin mukaan saatu sotilasasiantuntijoilta. Sen konstruktiossa hän oli pyrkinyt mahdol­lisimman matalin sei&sh= y;nin saamaan rakennuk­sen sisälle mahdollisim­man suuri kor­keu= s, tila ja valo –  kuitenkin ilman, että rakennuksen hinta nousisi korkeaksi.

 

Osa ulkohuoneiden lattiaa tuli Gripenbergin mukaan betonoi­da ja asfaltoida, jotta vältettäi= siin maan pilaan­tumis­ta.

 

Yleensä Gripenberg ehdotti kalliimpiin rakennuksiin katto­materiaaliksi galvanoitua peltiä ja halvempiin päret­tä. Galvanoi­tuun peltikattoon Gripenberg oli päätynyt ase­vel­vollisten kasarmeista saatujen kokemusten nojalla. Nii­den katois­sa käytetty "musta levy" tai asfaltti vaativat sään­nöllisesti lisäsive­lyä ja muita korjauksia ja ne tuli­vat siten ajan mittaan kalliiksi.

 

Asiakirjan lopuksi Gripenberg = esitti vielä, että vesi­johto­jär­jes­telmän höyrykone voisi, silloin kun vettä ei tarvin­nut ­pumpata, pyörittää dynamoa tuottamaan sähkövaloa. Tämä lisäisi hänen mukaansa esimer­kiksi talleil&sh= y;la palo­turvalli­suutta. Sähkön voimanläh­teenä voisi käyt­tää myös petroli­moot­toria, jota Gripen­berg piti halpa­na käyttää verrattuna polttop= ui­den kulutukseen­.[301]

 

Viranomaiset käsitteliv&a= uml;t suunnitelmia useassa vaiheessa. Senaatti tutki yli­hallituksen toukokuun 14. päivänä lähet­tämiä pii­rus­t= uksia ja kustannus­ar­viot, hyväksyi osan niis­tä ja määräsi osan muutet­taviksi. Sotilastoi­mi­tus&s= hy;kunta toi­mitti li­säksi 21. tou­kokuuta ken­raa­li­= kuvernöö­rillä eli Suo­meen si­joitet­tujen joukkojen komen­tajalla hanket= ta koskevat asiakirjat ja piirustukset. Raken­nustyö Lap­peen­= ;ran­nassa ja rykmen­tin perustaminen voisi toteutua vuo­sina 1889– 1892. Kuluvana vuonna 1889 tulisi ra­kentaa rykmen­tin kans­lia n:o 7, kans­lian ulkohuo­ne n:o 8, sotilas­kasar­mi n:o 9, keit&sh= y;tiöra­kennus n:o 13, työhuonera­kennus n:o 14 ja sii­hen kuu­luva ulkoh= uone n:o 17, varus­huone n:o 19, talli n:o 22, kaurava­rasto n:o 30, hei= ­nälato n:o 31, halko­liiteri- ja käymälära­kennus n:o 34 ja maneesi n:o 36.

 

Jos rakennustyö pääsisi alkamaan vasta niin myö­hään, että= ; kasarmin muuraus ei enää kävisi päinsä, toimisi kaksi­k= er­rok­sinen verstasrakennus aliupseereis­ta koos­tuvan opetusko­mennuskunnan asuntona. Kuten edellä on mai­nittu, ei senaat­ti ehtinyt vielä tässä vaiheessa käsi­tellä kaikkia yliha= l­lituksen esittämiä ra­kennuksia. Se otti kuitenkin kantaa niihin, jotka tuli rakentaa vuonna 1889.

 

Rykmentinkansliassa tuli senaa= tin mukaan välttää taitettuja ulkoseiniä. Rakennusta tuli laajentaa jotenkin muuten, jotta kirjureille saataisiin riittävät asuintilat. Kahden eskad­roonan kasar­mis­sa haluttiin alim­= ;man kerroksen pohja­kaavaan pieniä muu­tok­sia. Ruokalassa oli= vat taas yli­halli­tuk­sen molemmat vaihtoehdot, kuusikeit­ti&o= uml;inen ja kak­sikeit­tiöinen, senaatin mielestä epätyydyttä­viä. Sen sijaan ha­lut­tiin rakennet= tavaksi kolmikeittiöinen ruokala, kahden es­kadroonan yhteisenä. Ken&= shy;raali­kuvernöörin kanssa neuvo­teltu­aan va­litsi sotilastoimi­tuskunta kuite= nkin kuuden keittiön vaihtoeh­don.

 

Verstaassa halusi senaatti muu= ttaa toisen kerrok­sen puura­kenteiseksi kustannussäästön vuoksi: rakennus olisi 15 000 markkaa kokonaan tiilistä halvempi. Yläkertaan tuli sijoit­taa 9 perheel­lisen aliupseerin asunnot. Niistä kahdessa tuli olla kaksi huonetta, muissa seitse­mäss&= auml; vain yksi. Varusvaraston senaatti hyväksyi sellaisenaan.

 

Talleissa senaatti halusi keskikäytävän katettavaksi katu­kivellä ja soveliai= siin paikkoihin vesipisteet. Viljamaka­si­ini, heinälato ja maneesi selvisivät senaatin käsittelys­tä muutoksitta. Lisä= ksi edellytettiin, että ka­sarmin ja vers­tashuoneen läheisyy= teen rakennettaisiin vuo­den 1889 aikana tarpeellinen määrä ulkohuoneita.

 

Senaatin päätös lähetettiin kesäkuun 4. päivänä yleisten rakennust= en ylihallitukselle. Sille luovutettiin 300 000 markan määrärah= a ja se velvoitettiin aloit­tamaan ehdotuk­sessaan mainittujen 12 raken&= shy;nusten raken­nustyöt. Ylihalli­tuk­sen todettiin esittäneen rakennus­työtä valvomaan yli­määräisen arkkiteh­din J. Lybeckin apu­naan nuorempi arkki­tehti sekä tarpeel­linen määrä rakennus­mes­tareita. Senaat= ­ti ei puuttunut ra­kennustöitä valvovaan henkilös­t&oum= l;ön, mutta edellytti sen edustavan riittävää päte­vyytt&= auml;. Ylihallituk­sen edellytettiin toimi­van yh­teis­työss&= auml; sotilastoimitus­kunnan kanssa työ­hön liitty­viss&aum= l; asioissa.

 

Ylihallitusta pyydettiin eriks= een suunnittelemaan ja laati­maan kustannusarvio kesän aikana Saimaasta kasarmiin, ruo­kalaan ja tal­liin johtavista vesijoh­doista sekä vesipos­teista. Viemärit tuli suunnitel­la kasar­= ;mista ja ruokalasta, mutta talleihin ei sellaista tarvittu. Tuli myös ottaa = sel­ville, voitiinko jätevedet laskea samaan lahteen, josta puhdas vesi ote­t= taisiin.[302]

 

Lehdistökin seurasi tässä vaiheessa hankkeen edistymis­tä. Viipurin Sanomat kertoi rakuunoi­den kasarmeja si­joitettavan ylängölle kaupungin leiri­paikan, reserviparak­kien ja Sai­maan kahden lahdelman väliin. Lehti piti paik­kaa ter­veydel­lisess&au= ml; suhteessa parhaim­pien joukossa Suomes­sa. Alue oli 120 jal­kaa Saimaan veden­pintaa ylempänä ja perustukseltaan sopiva rakennusta kan­nat­tamaan. Kun maaperä oli karkeaso­raista= , toisin paikoin sisältäen hienompiakin hiekkakerrok­sia, niin se oli = koko­naisuudessaan hyvin sopiva imemään sisäänsä kaato- ja lika­v= esiä. Kun tämän lisäksi kasarmialu­eelle tuli pistämään kaksi Saimaan syvää lahdel­maa, niin= ei lehti voinut parempaa toivoakaan. Jotta kasar­meille saatai­siin lisää tilaa, täytyi maantie siirtää kul­kemaan uuden kouluraken­nuksen eteläpuolitse 29. reservi­komppanian p= ara­keille päin. Uuden maantien viereen rakennettaisiin miehis­tön kasar= mit, niiden taakse maneesi­rakennukset, edem­mäksi tallit, näistä vielä edemmäk­si hei­näladot ja kau= rama­kasii­nit. Äärimmäisiksi rantaa pitkin lähemmäksi reservi­= ;komppa­ni­aa tulisivat lehden tiedon mukaan sairashuone ja lääkä­rin, upseerien ja rykmentin päällikön asunnot sekä kaikkein = kauimmaiseksi Tyyster­niemelle sauna- ja pesuhuo­neet. Muut rakennukset sijoittuisivat näiden pää­ra­kennusten ympärille sen mukaan kuin ter­veys- ja pai­kal­lisolosuhteet vaativat. Yleisten rakennusten ylihallitus oli lehden mukaan jo sopi­nut Lappeenrannan rauta­tieas­ema­päällikön kanssa neljän mil­joonan tiilen hankkimi­sesta kasarmirakennuksiin. Suurin osa kasarmirakennuksista tuli nimittäin lehden mukaan, vastoin Suomen muita kasarmi­raken­nuksia, tehtä­väksi kives&= shy;tä.

 

Artikkelin mukaan olisi kasarm= ien, sauna- ja pesuhuoneiden ja sairas- ja leipomohuoneiden lisäksi tallitk= in rakennettu kivestä. Suurin huomio rakennuksissa oli pantu terveysopil&= shy;lisiin suhteisiin. Lattiat oli kasarmeissa ja sairaalassa suunniteltu kuperiksi, eikä täytteenä käy­tetty sammalta, vaan ainoastaan asfalttia ja puhdasta so­raa. Ilmanvaihto oli suunniteltu mahdollisimman helpoksi ja yksinker­taisek­si. Kaikki liina- ja muut vaatteet tultaisiin puhdistamaan ennen pesua erityisesti tätä tar­koit= usta varten laitetuissa huoneissa höyrylaitoksella mahdollisista tartuntataudeista. Tällä pyrittiin samaan rykmentin miesten saira= s­tuvuus vä­häisemmäksi kuin muualla. Lehden mukaan ylihalli­= tuksen suunnitelma oli Suo­men oloihin nähden suurenmoinen. Piirus­tu= kset oli jo jätet­ty senaatin sotilastoimikun­nan käsitel­= täviksi. Kustannusar­vio nousi lähes 1 1/2 miljoonaan mark­kaan.[303]

 

Ylihallitus työsti suunni= telmia edel­leen vuo­den 1889 aika­na. Se lähetti 20.12 1889 sotilastoimi­tuskunnalle kasar­mialueen 19 rakennuksen pii­rust= ukset ja kustannusar­viot. Sen mukaan neljän eskadroo­nanpä&aum= l;llikön asuin­talosta oli luovuttava kustannus­ten vuoksi –  nyt kustannuk­set nousi­vat= jo 1 463 840 mark­kaan. Ylihal­litus pyysi myös toimitta­maan r= a­kentamiseen varatut rahat tililleen, jotta vuoden 1890 aikana saatai­siin valmiiksi suunnitellut 10 rakennusta.[304]

 

Tammikuun 28. päivän= ä 1890 senaatti vahvisti laaditut pii­rustukset ja kustan­nusarviot ja myönsi samalla ylihal­lituk­selle 1 469 840 markkaa rakennuskustannuksiin. Vuonna 1890 tuli ylihallituksen esityksestä rakentaa rakuunaryk­mentin päälli­kön asunto n:o 1 ja sen ulko­huo­ne n:o 2, up­seerien kokous­huone eli upseeri&= shy;ker­ho n:o 6, kasarmirakennus n:o 10, vartiorakennus n:o 12, perheellis­ten aliupseerien asunto n:o 15, leipomo n:o 18, sauna- ja pesutupa n:o 20, paja= n:o 21, tallit n:ot 23 ja 24, sai­raitten hevosten tallit n:ot 29 ja 29A, s= ai­raala n:o 38, sairaalan talousrakennus n:o 39, ruumis­huone n:o 40 ja tarpeen mukaan rakennettavat ulkohuoneet ja hei­näladot n:ot 41. Loput rakennukset se­naatti määräsi raken­nettaviksi vuosi= na 1891 ja 1892.[305]=

 

Vielä vuoden 1890 lopussa keskus­tel­tiin kasarmialueen vesi­johtojärjestelmäst= ä, mutta varsinaisia päätöksiä ei vielä tehty.[306]  Senaatti myönsi syksyllä= 1890 pieniä lisä­mää­rära­hoja tarvittaviin rakennus­töihin, esim. tallin pilt­tuiden savi­pohjan lait= ­toon ja sisä­seinien pääl­lystämi­seen, leivin&s= hy;uunin tekoon sairaalan ta­lousraken­nuk­seen, ruumis­huoneen asfa= lt­tilatti­aan ja muu­ten val­miiden raken­nusten viimeiste­lytyö­= ;hön. Yhteensä summa nousi 46 804 mark­kaan.[307]

 

Vuosien 1891 ja 1892 ohjelmaan määrättyjen rakennus­ten li­säksi päätettiin vielä tehdä eräitä rakennuksia. Senaatin 5 huhtikuuta 1892 päiväämän päät&oum= l;k­sen mukaan aloi­tet­tiin suun­nitelman viimeinen vaihe: aiemmin rak= en­tamattomat hen­kilö­kunnan asunnot apu­rakennuk­sineen. Ne val&sh= y;mistuivat ja luovutettiin rakuu­naryk­men­tille maaliskuus­sa 1893.[308]

 

 

9.7.4 Rakennustyöt

 

Suomen rakuunarykmentin rakennustyöt Lappeenrannassa kesti­vät varsi­naisesti kesästä 188= 9 a kesään 1893.[309] Hankkeesta keskusteltiin jo vuoden 1889 alussa ylei­sesti lappeenranta&= shy;laisten kesken, sillä sitä koske­vista materiaa­li- ja urak­k= atar­jouk­sis­ta il­moi­tettiin tammi­kuussa sanoma­leh­dis­tös= ­sä.[310] Ra­kuu­noiden ka­sar­mihankkeen yk­sityi­set ura&sh= y;koit­sijat valit­tiin Lappeen­rannan maist­raatis­sa pide­tyiss&au= ml; huuto­kaupoissa. Aluk­si oli vaikeata saada ura­koit­sijoi&= shy;ta työlle, sillä yk­sikään heistä ei hy­v&aum= l;ksynyt yleis­ten raken­nusten ylihalli­tuk­sen tarjoamaa korvausta. Sitä edel­lytet­tiin koho­tetta­van 20 000 mar­kal= la. Yli­hallitus saikin se­naatin soti­las­toimi­kunnalta useaan ot­tee­seen lisä­varoja, ja urak­kajär­= ;jes­tel­mään oltiin ainakin ylihallituk­sen vuosi­kerto­muksen mu­kaan t= yyty­väi­siä.[311]

Yleisten rakennusten ylihallit= us sai rakennusaineiden han­kintaan 50 000 markkaa jo tammikuussa 1889 ja vielä huhti­kuussa 85 000 markkaa tiilien ja kalkin os­toon.[312]

 

Tarvikkeita saapui työmaa= lle jo varhain vuoden 1889 alusta. Sebastian Gripenberg antoi 15.1. 1889 puutavaran laadusta ja säilytyksestä tarkat ohjeet; puut piti kaa­taa talvella, hirret tyves­tä vähintään 8 tuumaa ja latvas= ta 6 tuumaa pak­s= uja. Lappeen­rannassa kuulutet­tiin 17.1. puuta­varan toimi­tush= uutokauppa, joka pidet­tiin 26.1. Tarjous­ten perusteella maist­raatti suos= it­teli puuta­varan toimitta­jiksi lappeenran­talai­sia asemapääl­likkö Al­fred Sö­derbergiä, kauppias Kris­tian Haikalaa ja Lau­ritsa­lan karta­non omistajan eversti Emil von Haart­ma­nia.[313]

 

Täällä tarvike-= ja urakkatarjouksia hoitanut Julius Sirén lähetti ylihallitukseen = jo 19.2.1889 kirjeen yhdessä raken­nusmestarien J.A. Westerlundin ja = K. Nenosen kanssa, esitti hintavertailun saatavilla olevasta puutava­rasta= ja ehdotti sen ostoa asemapääl­likkö Sö­der­be= r­giltä.[314]

 

Ylihallitus piti kuitenkin von= Haart­manin tarjousta halvim­pa­na, ja helmi­kuun alussa hänet valitti= in päätoimitta­jaksi. Ylimääräinen ark­kitehti Julius Sirén määrättiin yli­halli­tuksen puol= esta valvomaan muun muassa puutava­ran toi­mitus­ta. Jo 24.2.1889 Ju= lius Sirén, K. Nenonen ja J. Wes­ter­lund rakennustyömaalla kuittasivat ensimmäisen hirsi- ja parru­erän vas­taanote&= shy;tuk­si evers­ti von Haart­manil­ta. Hänen toimi­tussopimuksen= sa arvo oli 41 030 mark­kaa; yksi hirsisy­li maksoi silloi­sessa rahassa 69 pen­niä.[315]

 

Lybeckin apulaisena Lappeenran= nassa toimiva arkkitehti Ju­lius Sirén tutki vuoden 1889 alussa ylihallituksen määräyk­sestä Lappeenrannan seudulla rakennustyöhön tarvittavan tiilen ja kalkin saantia. Hän raportoi 11.3. 1889 neljäs­tä var­teen­otettavasta ti= i­litehtaasta. Skinnarin ­tehdas sijait­si Saimaan ran­nal­la, maantiet&au= ml; kaupun­gista länteen noin kuu­den virstan päässä= ;. Tehtaassa oli kaksi uunia, joista toi­nen tuotti Sirénin mukaan = 100 000 tiiltä, toinen 60 000. Valmiina siellä oli 170 000 tiil­t= ä ja elokuuhun mennessä se saisi noin 300 000 lisää. Vaa­l= eista tiilistä tehdas laskut­ti 25 markkaa 1 000 kappalees­ta, tummi= sta ja pinnal­taan pa­laneista 35 markkaa 1 000 kap­paleesta. Kulje= ­tus maksoi erikseen noin 10 markkaa 1000 kappaleelta. Sirén totesi Skinn= arin tehtaan tiilien laadun olevan parasta seudulla.

 

Kaupungista itään no= in neljän virstan päässä Saimaan kana­van varrella sijaitsivat Oittisten ja Bambergin tehtaat vierekkäin. Niillä ei ollut valmiita tiiliä, mutta kesän aikana ne pystyisivät valmistamaan noin 300 000 tiiltä. Oittisten tehdas pyysi 55 markkaa 1 = 000 tiileltä. Neljäs mah­dollinen toimittaja asemapäällikkö Sö­der­berg tarjosi tii­li&a= uml; Saimaan rannal­la si­jaitsevalta tilaltaan 45 markalla 1 000 kappa&= shy;leelta. Elo­kuu­hun mennessä Söderberg lupasi val­mistaa yli = 100 000 kappa­letta.

 

Muita tiilitehtaita ei Sirénin mukaan ollut kaupungin lä­histöllä paitsi kaupunkilaisten omaan tar­peeseen tiiliä tuottavaa tehdasta kaupun= gin lähellä Mikonsaares­sa. Seuraa­vaksi lähimmät tehtaat olivat Viipurissa. Kalkkia Si­rén to­tesi saatavan k= auppaneuvos Jakowleffiltä, jolla oli kaksi kalkkiuunia rantatien varrella vähän matkan päässä kaupun­gista. Hinta oli 2 markkaa tynnyriltä sammute­tusta ja 35 penniä puudalta sammuttamattomasta kalkista.[316]

 

Mahdollisia tiilentoimittajia haastateltiin vielä 21.– 22.3. Lappeenrannassa kaupungin hotel&s= hy;lissa.[317] Tiilet tilat­tiin huhtikuun alussa Alfred Söderbergiltä.[318]

 

Ensimmäiset tilitykset Lappeenrannassa mer­kittiin tilikir­jaan helmikuussa 1889. Tällöin, 9.2. ja 27.2. maksettiin Emil von Haartmanille kummassak= in erässä 10 000 markkaa. Alkuvaiheen kuittaukset olivatkin pääosin tavarantoimitta­jien. von Haartmanille useaan otteese= en mak­settujen summien jälkeen osoitti asemapääl­lik&s= hy;kö Alfred Söder­bergin kuittaus 8.4. rakennustarvik­keiden saapum= i­sen. Yli­määräinen arkki­teh­ti Julius Sirén k= uit­tasi ensimmäisen palkkionsa Lap­peen­ran­nassa 13.6., arkkiteh&= shy;ti John Lybeck taas 10.7.188­9.[319]

 

Lybeck valvoi työmaata ja raportoi Lappeen­ran­nasta Helsin­kiin. Joskus hän osoitti kirjeet ylei­sten raken­nusten yli­hallitukselle, joskus suoraan "Till Öfver­direktö­ren Högväl­borne h= err Baron Seb. Gripenberg". Lybeck­in apulainen Sirén raportoi myös suoraan ylihalli­tuk­selle useim­miten tilittäen vastaan­otettua rakennus­mate­ri­aalia.[320]

 

Kevään 1889 koittaes= sa tarvikkeita alkoi saapua rakennus­paikal­le yhä enemmän. = 2.5. ja 10.5. 1889 tuli Lap­peenran­taan eversti v. Haartmanin puutavara= a, ja 11.6. 1889 men­nes­sä oli kaupunkiin toimitettu yhteens&aum= l; 45 276 kuutiojal­kaa lankkuja ja lautoja. Tavaroiden toimituksesta huol= ehti asemapäällikkö A. Söderberg.[321]

 

Keväällä 1889 tarkennettiin vielä rakennus­suunnitelmaa ase­makaavan osalta. Lybeck, arkkitehti Sirén sekä Lap­peenran­nassa olevat rakennusmestarit ehdottivat Lybeckin 30.7.1889 päivää­m&= auml;ssä kir­jeessä ylihal­lituk­selle joitakin pieniä muu­= ;tok­sia maanmittausinsinööri Hannikaisen laatimaan kasarmi­koostumaa koskevaan karttaan.

 

Karttasuunnitelmaan verrattuna kasarmirakennusten ja halko­liiteri/käymälöiden etäisyyttä oli vähennet­ty 180 jalasta 120 jalkaan. Mu= utos johtui maastosta. Jos etäi­syys olisi säilytetty suunniteltun= a, olisi kaavassa rinteen puolella sijainneiden tallin n:o 22 ja maneesin n:o = 37 osalla jou­duttu hankaliin perus­tustöihin. Toinenkin muutos johtui maaston muodosta. Soittajien tallia n:o 26 piti siir­tä&aum= l; hiukan alemmaksi Saimaata kohti, viettävästä rinteestä = ta­saisemmalle alueelle.

 

Ylihallituksen saaman kirjeen = mukaan kasarmialu­een tielin­jat mukau­tuivat melkein itsestä&aum= l;n maaston muotoihin. Yksi tie johti Saimaan ran­taviivan suuntaisena mane= esilta komen­ta­jan asun­non ohi. Asuintalot ja upsee­rikerho jäivät tien ja Saimaan väliselle alu­eelle. Komenta­= jan asunnon koh­dalta lähti taas pyöreällä kukkulalla sijaitsevan kans­lian ohi kasar­meille johtava länsi-itäs= uun­tainen tie.

 

Kirjeen kirjoittaja Lybeck hal= usi muuttaa myös upseeriker­hon si­jaintia. Alempi tasanne rinteellä oli raken­nukselle määrätyssä paikas= sa liian ahdas, jotta tiekin olisi mahtu­nut siihen rakennuksen lisäk= si. Aina­kin tie olisi vaatinut liian suuria kaivutöitä.

 

Lähellä oli kuitenkin yhtä kaunis paikka, josta Lybeck ni­menomaan mainitsi olevan yht&a= uml; hienon näköalan Saimaalle ja jonka lähellä oli myös puita. Tämän paikan etuna oli se, että siihen oli helppo suunnitella ajoneu­vojen kääntöpaik­ka. Lisäksi etäisyys sairaalaan ja kansliaan oli vielä so­piva. Komentajan talo pienempänä taas voitiin sijoit­taa aiem­min osoitetu= lle upseerikerhon pai­kalle. Alueen puus­to tuli siistiä ja tehd&a= uml; puistomaiseksi.

 

Lybeck esitti vähäisempinä muutoksina pienemmän saunan ja leipomon si= ­joittamista tiiviimmin ja pajan siirtämistä hiu­kan sivum­malle. Pajan Lybeck halusi siirtää pois mie­luummin pavil­jongille kuuluvalta pai­kalta: se kasvoi kau­nis­ta met­sää= ; ja siitä oli hie­no näkö­ala. Lybeck esitti myös eräi­tä muutok­sia sai­raalan aluee­seen ja kasar= ­min edus­tan esp­lana­diin. Näitä hän ei sentään pitänyt kovin kii­reelli­si­nä, vaan katsoi niiden voivan odot­taa Gri­penber­gin käyn­ti&a= uml; Lap­peen­ran­nassa. Täl­löin Ly­beck voisi esitellä muutos­ehdo­tuk­set suo­raan ylijoh­tajal= ­le.[322]

 

Lybeck lähetti Gripenberg= ille 30.7.1889 toisenkin kir­jeen ja raportoi erikseen rakennustöiden edistymi­sestä. Ne oli­vat jähmeän alun jälkeen päässeet käyntiin joskin hitaas­ti. Heinäkuun lopus= sa pe­rustus­kaiva­nnot kasar­mia ja vers­tas­rakennus= ta varten oli­vat lähes valmiina. Muuraus edis­tyi ja kasar­m= in sokkelityötä aloitettiin juu­ri. Ma­neesin paikka oli katsottu ja se oli määrä seu­raavana päi­vä= ;nä paalut­taa. Lybeckin mukaan töitä vii­västytti huono sää ja lakko työ­maalla.

 

Ehdottamiinsa muutoksiin Lybeck toivoi Gripenbergin suostu­musta säh­keitse, minkä jälkeen perustus­kaivu voi­si alkaa. Lybeck sanoi kaupungin edustajien vastus­taneen muutok­sia jossain määrin ja kai= pasi siksi Gripenber­gin kantaa niihin kirjal­lise­sti.[323]

 

Lybeck pyysi 5.7.1889 ylihalli= tusta lähettämään Lappeenran­taan valmiit detal­jipii= rustukset kasarmeihin tulevista rau­tapylväistä ja palkeista sekä kaipaa­miaan yhdistetyn halko­vajan ja latriinin sekä kanslian= ul­kohuo­neen kustan­nusarvi­oita. Hän toivoi myös keit­tiön p= ii­rus­tuksia toimi­tettavaksi Lappeenrantaan, kunhan ehdo­tus oli saatu val­= miiksi.[324]

 

Heinäkuun 19:ntenä 1= 889 Lybeck moitti kirjeessään urakoit­sija Leander Kron­holmia laiminlyönneistä ja vit­kastelus­ta työn aloittamise= s­sa. Lybeck antoi jo pitkälle edistyneen kesän hälyttämänä myös tiukkoja määräyksiä ura­koitsijalle. Muun muassa kot­tik= ärryjä ja rakennustelineitä tuli hankkia vä­littömästi, kivitöiden johto piti järjestää ja lisätä työ­väkeä suurim­paan mahdolliseen. Ura­koitsijan oli myös hyvä olla itse enemmän paikalla, järjes­t&= auml;ä työmaalle no­peasti paja sekä hankkia muuraus- ja kivityö= ;n johtaja.[325]=

 

Rakennustyöt kangertelivat vielä elokuun puoliväliin men­nessä. Lybeck valitti 15.8. 1889 päivätys­sä kir­jeessään Gripenbergil= le, ettei ra­kennustyö edistynyt hänen toivo­maansa vauhtia. Senaattori, kenraali Procopé oli edel­lisenä sunnuntaina käynyt Lappeenrannassa tarkastusmat­kal­la. Täl­l&oum= l;in oli pää­tetty aloittaa muuraustyö mahdolli­simman pi= an. Urakoitsija Kronholm ei kui­tenkaan pystynyt tähän vielä= .[326]

 

Rakennustöitä seurasi lehdistökin. Kesän 1889 ase­vel­vollis­ten leirin kynnyksellä kaupun­kiin saapuneiden tarkka-ampu­japa­taljo= onien miehet tutkivat innokkaasti uuden suomalai­sen aselajin, ratsuväen, kasarmien rakennustöitä. Uuteen Suomet­tareen lähetetyn kirjeen mukaan rakennuspaik­kaa oli­kin "mittailtu ristiin rastiin, niinkuin muija sai­rasta poi­kaansa, ja tottapa siitä hyvä tulee".[327]

 

Nimimerkki "Työmies&= quot; taas lähetti Kaiku-lehdelle 16.8.1889 päivätyn kirjeen, joka käsitteli rakuunoiden kasarmien ra­kentamista. Nimimerkin mukaan Lappeenranta vaurastui jatku­vasti kokonsa ja maineensa puolesta. Nimenomaan sota­varus­tuk­sien suhteen kaupunki oli merkittävä. Näistä kir­joittaja mainitsi entiset sotaväen kasarmit, kesä­leiripaikan sekä par­haillaa= n rakennettavat ratsuväen kasar­mit, tallit, ma­nee­sit, kansliat ym.

 

Työssä käytetty urakkajärjestelmä ei työmiestä miellyttä­nyt. Kirjoittaja tiesi, että rakuunakasarmien ensimmäisen vuoden ty&ou= ml;t oli ottanut tehdäkseen viipuri­lainen rakennus­mestari 224 900 markalla, joka alitti valtion arvion. Var­sinaiset työt oli kirjoittajan mukaan aloitettu heinä­kuun puoli­väliss&aum= l;. Työnjohtajat olivat val­tion puoles­ta. Nimi­merkki piti urakoitsijan käyttöä vääränä kansan ja työmies­ten hyväk­sikäyttönä, sillä v= altion säästä­essä varo­jaan ja myöntäes­= ;sä työn halvan tarjouksen teh­neelle ei työn saanut urakoitsija maksanut työn­tekijöille kunnollis­ta palkkaa.[328]

 

Ensimmäisen 33:n tarkka-a= mpujan komennuskun­nan saapuessa rakuunarykmenttiin Lappeenrantaan syyskuun pu= oli­välissä 1889 ei vielä yksikään kasarmi ollut val­mis. Yhden kasa= rmin tiiliseiniä oli muurattu noin kyynä­rän verran ja muutam= ien muiden raken­nusten kivijalat olivat valmiina. Komennuskunta majoitettiinkin leirikentälle Turun pataljoo­nan lei­riraken&s= hy;nuksiin, ja se käytti Uudenmaan pataljoonan keittiötä ja ruokailuti&s= hy;laa. Kasarmi­alueen rakennustöiden ohella komen­nuskunnan 40 hevose= lle ra­kennettiin leiri­alueelle talli ja hevosten hoitajan asun­to syksyllä 1889.[329]

 

Savo-lehti kertoi syyskuun puolivälin kasarmien valmistuvan joutuisasti, ja kaksi tiilira­ken= nus­ta oli jo muuratta­vana. Toisesta tuli kolme­kerroksi­nen, toisesta kaksikerrok­sinen, joskin viimek­simainitun toinen kerros rakennett= ai­siin puus­ta. Jälkimmäinen lehden mainitsema rakennus siis itse as= i­assa oli verstas. Toistenkin rakennusten perustuk­sia teh­tiin jo –= ;  tekeillä oli viisi rakennusta,= ja seuraa­vana kesä­nä piti olla kahdeksan erillistä rakennusta val­miina.

 

Työssä oli 350–= ; 400 miestä, muutamia naisiakin. Näistä noin 60 oli muurareita, kivimiehiä oli toista sataa, loput kir­vesmiehiä ja muita työmiehiä. Palkkaa muurari sai 25– 40 penniä tunnilta, kivimies 22– 27 penniä, kirvesmiehet sai­vat 2– 3,40 markkaa päivässä ja muu työväki korkeintaan 2,25 markkaa päivää kohden. Lehti kertoi yleensä viikolla työ­miesten elämä olevan siivoa, mutta pyhäisin ja etenkin pal­kan­maksupäivinä "kuuluu huudon mölinöitä joka taholta ja huma­laisia vilisee kuin `kir&= shy;javia kissoja' kadut täynnä". Työ­väki yleensä napisee, kun valtio antaa parhaat työt urakka­laisille, jotka eivät maksa kunnon palkkaa. "Sentäh­den sanovat muutamat juopottelevansakin, kun on niin vähän palkkaa".[330]

 

Lybeck sopi ylihallituksen määräämänä ruokalan­ rakentami­sesta urakoitsija Lean­der Kronholmin kanssa syys­kuun 19. päivänä. Samana päivänä lähettämässään kir­jeessä hän kertoi pohjatöiden olevan pääasiassa valmiina ja siis voitavan siirtyä muuraamaan.[331]

 

Muurauksen päästy&au= ml; alkuun edistyivät työt jo nopeasti. Lo­kakuun 10. päivänä 1889 Lybeck ilmoitti kasarmin nous­seen toisen k= erroksen ikkunoiden puoli­väliin. Kattotuolit oli kasattu valmiiksi. Versta= s­ oli lähes koko­naan muurattu ja vain vesikat­toa vailla. Talli= oli lähes valmis, sen katto­tuolit jo paikallaan, ja eristämi­= ;nen oli jo suori­tet­tu. Maneesiin alettiin asettaa vasta toista hirsi&= shy;ker­ros­ta pai­kal­leen. Senkin kat­totuolit oli sentään tehty v= al­miiksi etukä­teen. Kans­lian katto­tuolit olivat paikal­laan = ja lau­doitusta laitettiin par­haillaan. Ruokala­raken­nuksessa vii­meistel­tiin sokkelia, mutta kellarissa jatket­tiin perus&s= hy;tustöitä ja kaivamis­ta. Varusva­rastossa alkoivat kirves­miestyöt. Vilja­makasii­nissa oli perustus­ valmis ja be­toni­la&= shy;ttian valu aloi­tettaisiin pian.[332]

 

21.10. 1889 John Lybeck lä= ;hetti Gripenbergille sairaalan alueen tarkennetun kaavasuunnitelman.[333]

 

Lokakuun lopussa kasarmin mole= mmat siivet oli muurattu ja kattotuoleja asennettiin parhaillaan. Keski­osas= sa työ oli edistynyt konsolien kohdalle, ja tarvittavat muototiilet oli pääosin jo hakattu. Ruokalan muurausta vasta aloitet­tiin. Ve= rstas­rakennuk­sessa asennet­tiin katto­vasoja, tallis­sa oli kattotuolit ja ulkolaudoitus jo pai­koillaan. Manee­sissa oli­vat hirsiker­= ;rat jo niin kor­kealla, että Lybeck 31.10.­1889 kertoi aivan mar&s= hy;ras­kuun alussa pääs­tävän asenta­maan kattotuoleja pai&= shy;koil­leen.

 

Varusvaraston työ edistyi hitaasti, ja Ly­beck ar­veli sen valmistuvan vasta uutena vuonna (1= 890­). Ra­kennus tuotti muutenkin huolta. Eversti Schau­man valitti Lybeck= il­le use­aan kertaan sen olevan liian pieni varusvarastoksi. Ly­beck ehd= otti Gripen­bergille lisä­tilan saamiseksi ulkosei­nien nostami= ­sta nel­jällä hirsiker­ralla. Näin saa­taisiin ra&sh= y;ken­nukseen iso ul­lakko. Sitä va­laisisivat kattoik­kunat ja sinne jo= h­taisi kevyt portaik­ko. Kanslia­n katto oli val­mis. Lybeck kuiten&sh= y;kin valitti levysepän olevan hidas ja haluton ja oli siksi ot­tanut uu= den miehen vers­taan katto­työhön. Viljama­kasii­nin = poh­ja oli­ be­toni­laarei­neen valmis ja sei­nien salvostamin= en alka­mas­sa.[334]

 

Kasarmirakennus oli marraskuun alussa 1889 edennyt jo niin pitkälle, että Lybeck suositteli kirjeessään 6.11. ylihal­litukselle maksettavaksi urakoitsi&s= hy;ja Leander Kronholmil­le 60 000 markkaa eli toi­sen mak­suerän urak­kasum­mas­ta.[335]

 

Lybeck raportoi jälleen 7. joulukuuta 1889 töiden edistymi­ses­tä. Verstasrakennuksen peltikat­to oli valmistu­nut. Va­rusvaraston katto oli laudoite= ttu ja peltien lait­toa aloi­tettiin. Viljamakasiinin seinien salvos oli myös pääs­syt alulle. Verstasrakennuksessa ja kasarmissa olivat välikatot osittain valmiita.[336]

 

Mikkeliläiselle Suomi-leh= delle kertoi vuoden lopussa nimi­mer­kki "Heikki" Lappeenrannas= ta Suomen rakuuna­rykmentin kasarmialueesta. Töistä oli joulu&sh= y;kuun puolivälissä jo mel­kein valmiina suuri kolmekerroksi­nen toista eskadroo­naa varten määrätty tiilirakennus. Siinä oli katto päällä ja välikat­tojen kannattimia asennettiin. Kans­lia, verstasra­kennus, talli ja iso harjoitusmaneesi olivat myös "katon alla". Nyt tehtävien rakennusten tuli olla valmiina vuoden 1890 maaliskuun alussa.[337]

 

John Lybeck jatkoi töit&a= uml; Lappeenrannassa talvella 1890. En­simmäisinä oireina uuden vu= oden työsuorituksista Lyb­eck lä­hetti tammikuun 15. päivänä 1890 Gripen­ber­gille kus­tannus­arv= iot halkoliiteristä, heinä­ladosta ja ulko­huo­nees­t= a.[338]

 

Tammikuussa pidettiin myös julkinen huutokauppa kahden tal­lin rakentamisesta. Alim­man tarjou= ksen teki rakennusmestari Felix Wuorinen Viipu­ris­ta pyytäen 74 500 markkaa. Muut tar­joukset osui­vat häm­mästyt­t&a= uml;vän lähel­le, sillä lähinnä edul­lisin lappeen­= ranta­laisen urakoitsijan tarjous ylitti vain sadalla markalla Wuorisen tar­jouksen, Myöhem­min Wuori­nen lu­pasi tehdä tallit 68 000 markalla. Lybeck puolsi kirjees­sään 2.2.1890 Wuori­sen v= a­lintaa ura­koitsijak­si. Urakkasopi­mus solmittiin saman kuun 13. päivä­nä.[339]

 

Urakoitsija Leander Kronholm aiheutti taas han­ka­luuksia. 12.7.1889 tehdyn urakkasopimuk­sen perus­teel­la piti ruoka­lan ja kasarmin olla val­miina jo 20.3.­1890. Se­bastian Gri­pen­berg pidensi kuiten­kin käy­dessään 17.2.1890 Lappeenran­nassa vaikeuk­s= issa ole­van ura­koit­sijan sopimusai­kaa 1.8. 1890 asti. Kron&s= hy;holm oli saanut Viipurista F. Serge­jef­fin ja Seth Sohlbergin alle­= kirjoitta­man takuu­kirjeen urakan töille ja ennakoille. Helmikuun lopussa Kronh= olm pyysi 40 000 mar­kan ennakkoa saattaakseen työt loppuun.[340]

 

Helmikuussa 1890 käytiin myös seuraava laaja useiden raken­nusten urakkakilpailu. Sen voitti viipuri­lainen Antti Wik­lund. 423 680 markan arvoinen urakka sol&s= hy;mittiin 25.2. 1890.[341]=

 

Maaliskuun loppupuolella valmi= stui verstasrakennus. Rykmen­tin opetuskomennuskunta majoitettiin välia= i­kai­sesti tähän alaosaltaan tiiliseen ja yläosaltaan puiseen rakennuk&= shy;seen. Rakuunoiden hevoset sijoitettiin valmistunee­seen talliin, myöhempään toisen eskadroonan tal­liin.[342]

 

Yleisten rakennusten ylihallit= uksen arkkitehtien ohella rakuunain komentaja everstiluutnantti Schauman seurasi = ra­kennustöitä Lappeenrannassa. 19.3.1890 hän esimer­kiksi lä­hetti ylihallitukseen kirjeen, jossa toivoi tallin heinä­varastoon latti= aa, jottei heini­en alin ker­ros sekoittuisi hiekkaan ja saveen ja siten meni­si pilal­le.[343]

 

14.4.1890 rakuunarykmentti puu= ttui taas eräisiin upseeri­kerhon rakennustöiden yksityiskohtiin ja huo­mautti useista rakennuksissa ilmenneistä pienehköistä puut­teista.[344] Ken­raa­lima­ju­ri Renvall taas käydessään Lappeenrannassa huhti­kuun 26. päi­vänä 1890 tarkasti joukkojen lisäksi ka­sarmira­ken­nuksen, tallin ja talousrakennuksen.[345]

 

Kiireisen loppusyksyn ja talven hiljaiselon jälkeen raken­nustyöt nopeutuivat varhain keväällä 1890. Ly­beck rapor­toi huh­tikuun 24. päivänä töissä olevan 450 miestä ja 50–= 60 hevosta ajajineen. Lukumäärä kasvaisi Lybeckin mukaan vie&sh= y;lä. Raken­nustarvik­keita riittäisi.

 

Rakennustyöt olivat my&ou= ml;s jo edistyneet. Sairaalaryhmän ul­koraken­nus oli melkein valmi= s ja kattamista aloi­tet­tiin juuri. Talousrakennuksen sokkeli oli lähes valmiina ja itse sai­raalan seinistä oli 2/3 muurattu.<= o:p>

 

Muista rakennuksista oli leipo= mon sokkeli valmis ja muu­rausta oltiin valmiita aloittamaan. Saunankin sok= keli oli melkein valmis. Komentajan talossa olivat perustukset ja sokkeli valmii= na ja seinähirsien ja kattotuolien kasaamista valmisteltiin. Rakennuksen ulkohuo­neessa oli pohjatyöt teh­ty. Upseerikerhon sokkelia alettaisiin tehdä heti, kun pa­remmat kivityö­miehet olis= ­ivat lopettaneet työnsä leipomos­sa.

 

Pajassa oli pohja kaivettu ja perustusten tekoa aloitet­tiin. Sama tilanne oli sekä suuressa että pienessä sairas­tallissa. Eskadroonan tallissa n:o 22 ko= ot­tiin katto­tuole­ja, tallissa n:o 23 oli vasta perustuk­set tehty.

 

Kasarmi oli saanut peltikaton, samoin sai­raalan vie­ressä sijainnut ruumishuone. Urakoitsija Kronhol­min työt olivat pääosin valmiit. Kasarmin ikkuno= issa oli vielä puut­teita, ruokalassa ruokasalin kat­to laudoi­= t­ettai­siin myöhem­min, manee­sissa sisäka­ton slam­maus ja muurattu­jen pintojen rap­paus puuttui vielä huhti­kuun lo= pus­sa. Pie­niä puutteita oli muun muassa urakkaan kuulu­neiden ulko&s= hy;huonei­den maalauk­ses­sa.

 

Varusvarasto tuotti edelleen ongelmia. Vanhaa varastoa oli korotettu, mutta silti tarvittiin uusi varast= o, jossa olisi eril­liset huoneet satuloille, vaat­teille ja kivää­reille. Kir­jeessään ylihallitukselle Lyb= eck valitti, että paljon vai­vaa olisi säästetty, jos rykmen= tti olisi itse eh­dottanut piirustuksiin, kuinka kaikki olisi pitänyt järjes­tää.[346]

 

Suomen rakuunarykmentti valitti vielä toukokuun 21. päivänä 1890 ylihallitukselle varusvaraston ikkunaluukkujen lukit­tavuudesta. ­Helsingistä pyydettiin Lybeckiltä selvitystä ja Lybeck vastasi moitteisiin kirjeessään ylihal­lituk­selle. Samassa kuussa rykmentti valitti myös verstaan rännien ol­leen valmiina mutta asentama= tta jo kaksi kuukaut­ta. 25.7. 1­890 John Lybeck raportoi kiistakapulana olleen varus­varas­ton sisutustöi­den vihdoin valmistuneen= . Ne mak­soivat yh­teensä 1 798 markkaa.[347]

 

Eversti Schauman puuttui my&ou= ml;s komenta­janasunnon ra­kennus­töihin. Lybeck näet vali= tti 31.5­.1890 kir­jeessään ylihalli­tukselle, että Schauman oli omavaltai­sesti, vastoin senaa­tin hyväksymiä piirustuk­sia, määrän­nyt palvelijanhuo­neen ja keittiön välisen oven panta­vaksi um­peen. Lybeck määräsi oven taas avat­tavaksi.[348]

 

Rakennustöihin kuului tässä vaiheessa myös heinävaa'an teko. Se valmistui kesäkuun lopussa 1890. Kustannukset olivat 1 505 markkaa. Sen rakensi urakoitsija Kron­holm.[349]

 

Kasarmialueen rakentamisen oll= essa kesällä 1890 kiivaimmil­laan kaupungissa liikkui runsaasti työväkeä. Lappeenran­nan Uutisten mukaan kauttakulun aiheuttivat puheet sii­tä, että työ­väellä olisi Lappeenrannassa "oikein kultainen ai­ka". Täss&aum= l; lehti näki paljon perääkin, sillä ka­sar­mirake= n­nuksil­la tarvittiin väkeä. Palkat eivät ol­leet kovin hyvät, mutta vastasivat lehden mukaan hyvin rauta­tiellä tarjottuja etu&s= hy;ja.[350]

 

Lybeck ilmoitti 16.8.1890 ylihallitukselle Leander Kronhol­min rakennusten tulleen valmiik­si. Tarkas­tuksen jälkeen ne hyväksyttiin ja urakoit­sijalle = maksettiin viimeinen urakka­summa. Viimeistely kuitenkin jatkui vielä verstasrakennuk­sessa ja kansliassa. Kronholm rakensi edel­lä mainittu­jen lisäksi kasarmialueelle yhden kasarmin, ruoka­lan= , up­seeri­ker­hon ja erilaisia pienempiä rakennuk­sia.[351]

 

Marraskuun ensimmäisen&au= ml; päivänä 1890 tuli Suomen ra­kuuna­rykmenttiin ensimmäiset asevelvolliset. Alok­kaiden saapues­sa oli kasarmialueen rakennuksista jo niin moni valmistu­nut, että rykmen= tti pystyi toimimaan. Kasar­missa tosin asuivat ahtaissa tiloissa kaikki ko= lme eskad­roonaa, jotka oli perustettu asevelvollisten saapues­sa, ja rakennuksesta oli vielä yksi siipi perheellisten aliupsee­rien käytössä.[352]

 

Rakennukset luovutettiin virallisesti saman kuun 25. päi­vänä. Suo­men rakuun= aryk­mentti sai yleisten ra­kennusten yli­hallituksen luettelon mukaan seuraava= t ra­kennukset:

(1) Rykmentin komentajan asunt= o

(2) Asunnon ulkohuone

(7) Rykmentin kanslia, jossa o= li asunnot yhdelle perheel­liselle ja kolmelle naimattomalle kirjurille

(8) Kanslian ulkohuone

(9) Kasarmirakennus

(12) Vartiorakennus, jossa oli myös pidätettyjen tilat

(13) Ruokala=

(14) Verstasrakennus, jonka yläkerroksessa oli asuntoja yhdeksälle perheelliselle aliupseeris= toon tai miehistöön kuuluvalle

(15) Asuntoja 16 perheelliselle aliupseerille tai miehis­töön kuuluvalle

(17) Ulkorakennus rakennuksiin= 14 ja 15

(19) Varusvarasto

(21) Paja

(22) Talli yhdelle eskadroonal= le

(23) Talli yhdelle eskadroonal= le

(24) Talli yhdelle eskadroonal= le

(29) Sairastalli 24 hevoselle<= o:p>

(29A) Sairastalli 8 hevoselle<= o:p>

(30) Viljamakasiini=

(31) Kaksi heinälatoa ja vaakahuone

(34) Halkoliiteri ja käymälä

(36) Maneesi=

(39) Sairaalan talousrakennus<= o:p>

(40) Ruumishuone

(41) Ulkohuone, rakennuksen luovutuspäivä luettelon mukaan 25.11.1890

(18) Leipomorakennus, rakennuk= sen luovutuspäivä luette­lon mukaan 5.12.1890

(20) Sauna ja pesutupa

(6) Upseerikerho[353]

 

Arkkitehti Lybeck ja eversti Schauman eivät tulleet kovin­kaan hyvin toimeen keskenää= n. Elokuussa 1890 Schauman va­litti Suomen sotaväen päällikköhallitukselle, että Lybeck käytti komenta= jan kanssa käydyssä virallisessa kirjeenvaih­dossa epäasiallista sävyä. Riitaa oli tullut ainakin komen­tajan taloon valittava= sta tapettimallis­ta.[354]

 

Lybeck taas vastasi 29. syysku= uta 1890 ylihallituksen tie­dusteluun, että rakuunarykmentin kolmas ta= lli olisi valmii­na luovutettavissa lokakuun alussa.  Hänen mielestään ta= l­liin olisi jo aiemmin voitu hyvin sijoit­taa 48 he­vosta, jos vain rykme= ntti olisi ollut halu­kas yhteistyö­hön. Lisäk­si Ly&= shy;beckin mukaan syksyllä leiriko­kouksessa käy­tetyt ­tal­= lit olisivat olleet aivan hyvin käytettävis­sä, eikä Ly= beck käsittänyt, miten Schauman oli voinut unoh­taa niiden ole­= ;massaolon, vaikka oli niitä jo kerran syksyl­lä käyttä­nyt= .[355]

 

Rakuunarykmentti piti kasarmia= luetta liian pienenä. Tämän vuoksi rakennukset jouduttiin sijoittam= aan palotur­vallisuu­den kannalta liian lähekkäin. Alueen rat= su­pihat olivat huo­noja, eikä alueella ollut tilaa, johon koko rykmen­= tti olisi mahtunut kerralla ojen­nukseen. Ryk­mentin pitämän päi­väkir­jan mukaan jotain pys­tyttiin kuiten­ki= n, tosin vai­voin, pe­lastamaan. Sen mu­kaan rykmentin ko­mentajan eversti­luutnant­ti Schau­manin vai­kutuk­sesta siir&sh= y;rettiin kolmen uuden tallin paikka alkupe­räisestä suunni­telmasta vähän kau­emmak­si ja saatiin siten hieman suurempi aukio. Kasarmin asuk­kaita kiusasi käy­mälöiden syrjäi= nen sijain­ti itse ka­sarmi­en ulko­puolella. Rykmentin pajakin= oli liian pieni, eikä sen ka­pasiteetti tahto­nut riittää paljoon kengitys­työ­hön.[356]

 

Ilmeisesti juuri Schaumanin vaatimien muutosten vuoksi tam­mikuussa 1891 laadittiin kasarmialueesta uusi, täsmen­netty kartta, joka hyväksyttiin myös sotilastoimi­tuskunnas­sa.[357]

 

Leander Kronholmin rakentamass= a 1. eskadroonan tallissa ha­vaittiin helmikuussa 1891 suuria vesivahinkoja, jotka tuot­ti Ly­beckin mukaan katolle keräytynyt lumi ja liian ohuen eris­teen läpi tiivistynyt vesi. Lybeck joutui edel­leen= vuo­den 1891 alussa vastaamaan ylihallitukselle rakuu­narykmen­tin senaa&sh= y;tille lähettämiin valituksiin, jotka kos­kivat ka­sar­mikoo= stuman raken­nuk­sissa ilmenneitä puut­teita. 26.2.  1891 ylihallituk­sen saaman  kirjeen mu­kaan on­gelmia = ilmeni muun muassa tal­lien ja mui­denkin raken­nusten kat­tora&sh= y;ken­teissa –  katot vuotivat. Ka&sh= y;sar­meissa uunit savut­tivat pa­hasti; tämän vian poisti nuohous.[358]

 

Urakoitsija Anders Wiklundin k= anssa solmittiin 17.2.1891 toinen suuri urakkasopimus. Siinä Wiklund lupasi = 260 000 markalla rakentaa muun muassa kasarmin ja kolme eskad­roo­nanta= llia.[359] Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1891 rakuuna­ryk= ­mentti otti vastaan toisen kasarmin[360] ja lopulli­sesti Wik­lund sai rakennustyönsä valmiiksi vu= oden 1891 marraskuus­sa.[361] Vuonna 1891 valmistui kasarmirakennus n:o 10, 40 vuo­teen sairaala n:o = 38, tallit n:ot 25, 26, 27 sekä yhdistet­ty halkovarasto ja käymälä n:o 35.[362]

 

Wiklund urakoi lisäksi vu= oden 1892 aikana valmistuneen kol­mannen eli viimeisen kasarmin n:o 11, trum= pe­tistien 75 he­vosen tallin n:o 28, vaunuvajan n:o 32 ja yhdistetyn vajan­/k= äymälän n:o 42.[363]=

 

Saimaan pintatasoa paljon korkeammalla sijaitsevana ja run­saan hevosmäärän vuoksi kasarmialueen katsottiin tarvitse­van vesijohdon. Vesijohtoasia oli esillä jo rakenta­misen alusta alkaen. Kustannusten ohella ongelma= na oli kuitenkin kokemattomuus tällaisen järjestelmän rakentamisessa.[364]

 

Vesijohto- ja viemärijärjestelmän suunnitelma laadittiin ensin tie- ja vesirakennusten yli­hallituksessa. Tämä ehdo­tus ei kuitenkaan tyydyttänyt eikä sitä to­teutettu, vaan suunnitelman ja kustannusarvion laati­minen annettiin insi­nö&= ouml;ri Robert Huberille. Hänellä oli yleisten rakennus­ten ylihallit= uk­sen mukaan "suurin kokemus näissä asioissa".[365]

 

Huberin ehdotus hyväksytt= iinkin senaatissa kesäkuussa 1891 ja kustannusarvioltaan 64 000 markkaan nous= evia vesijohto- ja viemäröintitöitä päästiin tekemään. Ne valmistuivat vuonna 1892. Vesijoh­to oli alueella erittäin tarpeellinen, sillä alueella oli valmistuttuaan 800 hevo= sta ja yhtä monta miestä.[366] Ennen vesijohtojen saamista olivat kasarmialueel­la jo majailevat opetuskomennuskunta ja ensimmäiset asevel­vol­liset joutuneet kolmasti päivässä juottamaan hevoset lähes kilometrin päässä sijaitsevassa rannassa ja talvella vetä­m&au= ml;än veden rannasta talleille ja kasarmeihin.[367]

 

Vesijohdon ja pumppaus­j&a= uml;rjestelmän suunnittelun ja urakoin­nin kustannukset olivat 64 000 markkaa. Pumppausjär­jestel­mää varten rakennettiin rantaan p= umppuhuone ja sen yhtey­teen pumpunhoitajan asunto. Pumppu syö­tti veden ylös mäelle 60 000 litraa vetävään lämmitett&au= ml;­vään säiliöön, joka oli ka­sarmin ullakolla. Säi­li&= ouml;stä vesi johdettiin ka­sarmien pesuhuoneisiin, keittiöi­hin, talleihin, manee­siin, upseeri­en leipomoon ja per­heel­lis= en alipäällystön asuntolan edessä sijainneeseen vesi­p= os­tiin. Vesijoh­tojärjestelmään liittyi myös viemäri&s= hy;jär­jestelmä. Jätteet aiottiin aluksi pois­taa Saimaa­seen viemäriä pitkin. Tästä kuitenkin kaupun­gin vas­tustuk­sen ja = oman tuloveden pilaantumisen pelossa luovut­tiin, ja viemä­rit joht= ivat yhteen isoon ja useaan pie­nem­pään jätekai­voon= .[368]

 

Senaatin 5. huhtikuuta 1892 päiväämän päätöksen perusteella voitiin aloit­taa kasarmikoostuman viimeisten tilojen raken­taminen. Huhtik= uun 30. päivänä 1892 käytiin niistä urakka­kil­= ;pailu, ja tarjouksia teki­vät P. Roiha, A. Wiklund, H. Loh­man, F. Wuorinen ja J. Mantila. Urakkasopi­mus solmittiin seuraavan kuun alussa H.E. Lohmanin kanssa 141 000 markas­ta. Viimeisinä rakennettiin adjutantin, eläin­lääkärin ja naimattomi­en upseereiden asuntola n:o 3 (ra­kennuk­sen ala­kerta kivestä= ;, yläkerta puusta), neljän eskad­roonan­ko­menta­jan asuintalo n:o 4 (raken­nuksen alaosa kives­tä, ylä­ke= rta puusta),  ulkorakennus n:o 5 edellä ­maini­ttui­hin ra­kennuk­siin, leivintupa = n: 5A upseeriper­heille ja up­seeri­kerholle ja asuinrakennus n:o = 16 ker­hohuoneis­toineen ali­päällystöl­le. Ne luovutettiin rakuunarykmen­tille maaliskuus­sa 1893.[369]

 

Hankkeen kustannukset olivat v= uoden 1892 kuluessa nous­seet 1 850 056 markkaan. Tämän jälkeen seuraaville vuosille myönnettiin vain pienehköjä määrärahoja remontti- ja täy­dennystöitä varten. Rahaa kului muun muassa työpaja­raken­nuksen sisus­= ;tuksen muuttamiseen, kuormaston vajan ra­kenta­mi­seen ja likakai­= von sekä palopor­taitten tekoon.[370]

 

Viimeiset varsinaista rakennustyötä koskeneet tilityk­set tehtiin Lappeenrannassa vuoden 1893 alkupuolella. Hel­mi­kuussa ja maaliskuussa maksettiin urakoitsija H.E. Loh­manille yhteensä 10 000 markkaa, Helsingfors = Asfalt Aktie­bolagille maksettiin kaksi pienempää summaa. John Lybeck kuittasi maaliskuun neljäntenä vielä yhden 705 markan suu&sh= y;ruisen palkkiosumman, vesijohtoverkon urakoinut Robert Huber kuittasi viimeisen su= mman 17.3. Vielä 18. huhtikuuta oli tilikirjassa yksi kuittaus, jolloin maksettiin H.E. Lohmanille 8 000 markkaa.[371]

 

Täydennystyönä johdettiin sairaalaan vesi vuonna 1894 sa­malla kun vesijohto vedet­= ;tiin kasarmi­alueen varaa­jasta leiri­kentälle.[372]

 

Hiukan suurempia muutos­t&= ouml;itä tehtiin vuonna 1895. Porvoon hiippakunnan tuomio­kapituli teki aloitteen huo­neis­ton hank­kimi­seksi jumalan­palveluksia varten rakuu­naryk­men­tissä. Aloite tutkittiin ja todettiin sen toteutuvan liittämällä rykmen­tin keit­tiö-ruo&= shy;ka­lan ruo­kasaliin pieni lisära­kennus, johon si­sustettiin altt= ari ja sakaristo ja jonka voi liuku­ovin ero­ttaa var­sinaisesta ru= oka­salis­ta. Senaatti hy­väksyi ylihal­lituk­sen laatiman ehdotuk­s= en 7. helmikuuta 1895 eh­dolla, ettei suunnitelmassa esitet­tyjä mahdollisia parvia rakennettaisi ja juma­lan­palvelushuoneis­ton saarnas­tuoli tehtäisiin liiku­telta­vaksi siten, että= ; se voitiin palveluk­sen ajaksi työntää esiin ja taas poistaa suljettuun osas­toon. Senaatti edellytti myös ruokalan asfaltti&sh= y;lattian maa­lausta ja vahausta. Muutostyöt ruokalara­ken­nuk­s= essa maksoi­vat hiukan yli 5 000 markkaa.[373]

 

Suomen rakuunarykmentin kirkko= on hankittiin myös tarpeel­liset liturgiset välineet. Senaatti määräsi sotakomis­sari­aatin tallettamista vanhoista kirkkoastioista yhden suuren ja yhden pienen rippikalkin leipätarjot&s= hy;timineen sekä kaar­tin­patal­joonan käytössä olleet kalkki­liinan ja messu­kasukan annettavaksi Lappeenrantaan.[374]

 

Senaatti hyväksyi helmiku= ussa 1895 myös ra­kuunarykmentin ko­mentajan anomuksen muutostöiden suoritta­miseksi upseeri­kerhon rakennuksessa. Si= ­säseinä piti purkaa tilan aikaan­saamiseksi kerhon biljardipöydälle. Senaatti hyväksyi muu­toksen ehdolla, ettei se aiheut­taisi ku= s­tannuk­sia kruunulle ja että se suoritettaisiin Viipurin läänin­rak= ennuskonttorin esimiehen valvomana. Vuonna 1895 teh­tiin myös pieneh­köj= ä muutoksia rykmentin varushuoneessa.[375]

 

Maaliskuun 26. päivänä vuonna 1896 paloi rykmentin paja. Se korjattiin vielä samana vuonna. 1898 rakennettiin ryk­mentin paloka­lusto= lle huopakattoinen ja ristikkoraken­teinen lauta­vaja. Vuosire­mont= tien yhteydessä myös ojitettiin ratsastus­pihoja ke­väisen tulvaveden poistamiseksi.[376]

 

Vuonna 1898 rykmentin hevosissa esiintyi vaikeaa keuhkomä­tätautia. Sen arveltiin aiheutuvan tallien lattioi­den huo­noudesta. Vika korjattiin puhdis­tamalla tallit ja uusimalla kahden tallin latt­iapäällystykset. Tal&s= hy;lien ympä­rystä kui­vattiin ojittamalla.[377] Vielä vuonna 1901 liitettiin vesi­joh­to saunaan ja pesutu­= ;paan sekä rakennettiin sinne "desin­fek­tiolaitos".[378]

 

Suomalaisten viranomaisten rak= ennustyöt rakuunarykmentin kasarmialueella loppuivat rakuunarykmentin lakkautuessa. Venäjän insinöörihallinto siirtyi rakennustöiden johtoon 29.1.1902, jolloin kasarmialue rakennuksineen siir­rettiin venä­läisille joukoille.[379]

 

 

9.7.5 Suomen rakuunarykmentin rakennukset=

 

Rakuunarykmentin rakennukset sijoitettiin alueelleen pääo­sin aiempien suunnitelmien mukaa= n. Pääryhmä –  kans­lia, ka­sarmi- ja keittiörakennukset, tallit, työhuoneet ja per­heellisten aliupseerien ja rakuunoiden asunnot –  sijoitet­tiin noin 90 metriä Saimaan yläpuolella sijaitsevalle alu­eelle. Näiden läheisyydessä sijaitsi myös kaupungin uusi kansakou­lu. = Up­seerien asunnot ja kerho sijoitet­tiin Saimaan ran­taan ns. Upseeritien varteen.

 

Alemmalle tasanteelle rakennet= tiin soittajien tal­lit, hei­näladot ja liiterit. Saimaan rantapenkereelle teh­tiin up­seerien asunnot ja kerho. Aivan ran&sh= y;nan läheisyyteen sijoi­tettiin leipomo, sauna ja pesutupa. Sairaala ra= ken­nettiin erilleen muusta kasarmialueesta lä­helle leiri­alueen sairaa&s= hy;larakennuksia. Rakennusten sijoit­telua yleisten rakennusten ylihallitus perusteli vuosiker­tomuk­sessaan:"täten tuli joka eri rakennus mahd= ol­lisimmasti terveelli­simmälle sijalle, valoisiksi, ei liian lähelle tois= iaan sekä hyvälle ja kui­valle san­taperus­tukselle".= [380]

 

Ylihallituksen perustelut kert= ovat rakuunarykmentin raken­nusten asemakaavallisen sijoittelun noudattaneen samoja pe­riaatteita kuin tarkka-ampujien kasarmialu­eita perus­= ;tetta­essa. Näiden kasarmien piirustuk­set laati yleis­ten raken­nusten ylihallituksessa arkkitehti August Boman. Kasarmit noudattivat paviljonkijärjestelmää, jonka Boman omaksui Pekka Laineen ar= vion mukaan opintomat­koillaan Pohjois­maissa ja muualla Euroopassa.[381]

 

Paviljonkijärjestelmä= ;, jonka piti estää tartunta­tautien le­viäminen, kehit= ettiin Krimin sodan jälkeen Eng­lannissa. Se suosi yksikerroksisia rakenn= uk­sia ja toi­min­tojen eriyttä­mistä. Majoitustilat tehtiin valoi­sia ja ilma­via –  ikku­nat vastak­kaisilla pu= olil­la ma­joitusti­laa. Järjestel­mää sovel­lettiin sairaa­loihin ja kasarmeihin, ja se levisi laa­jalti Euroop­paan 1850-luvun jälkipuolella.

 

Bergin mukaan Saksassa järjestelmästä omaksuttiin toiminto­jen ja majoitustiloj= en eriyttäminen. Niinpä vuonna 1874 keisari Vilhelm I käski rakentaa kasarmin jo­kai­seen kerrok­seen noin kahden met­r= in sivu­käytä­vän ja siitä yhtey­den pa­lo= turval­liseen porraskäy­tävään. Ruoka­lat ja muut vastaa­= vat toimin­not tuli sijoittaa omiin raken­nuk­siinsa. Saksa­lai= sia kasarmeja Berg piti parhaina koko Eu­roopassa, ja aina­kin Ruot­= ;sissa ne toi­mivat esikuvana aina 1900-luvul­le saak­ka.[382]

 

Suomessa paviljonkiperiaatetta pidettiin ainakin 1890-luvun puolivä­lissä parhaana mahdollis= ena hygieenisesti. Koska se vaati paljon tilaa, sen kat­sot­tiin vähentävän niitä tervey­delli­siä haittoja= , joita suu­ren väki­määrän ka­sautumi­nen ai&s= hy;heut­ti. Pidettiin myös edullisena, että jär­jestelmän soti&= shy;laal­linen perusyksikkö eli komppa­nia asui ja toimi muuten mahdollisimman itsenäisenä ja erillisenä osas­tona. Suomen kasarmialuei= sta useimmat edustivat tätä raken­nustapaa, poik­keuksena vain pääkaupungin kasarmit. Lappeen­rannan ra­kuuna­kasar&= shy;mien katsottiin noudat­tavan jär­jestelmää osit­tain.= [383] Täällähän majoitettiin kuhunkin kasarmiin enem­m&au= ml;n soti­laita kuin tarkka-ampujapataljoo­nien yksi­ker­roksi&s= hy;siin puu­kasarmeihin.

 

Ylihallitus perusteli vuosiker= tomuk­sessaan Lappeen­rannan kasarmien rakentamista kivestä kaksi-, osin kolmi&s= hy;ker­roksi­seksi muun muassa korjauskus­tannusten sääs­töillä ja palo­turvallisuudella. Lisäksi näin saatiin tilaa ra­kuun= oil­le tär­keille ratsupihoille.[384]

 

Sotilaatkin puolsivat ylihalli= tuksen kantaa. Ennen ra­ken­nustöiden alkua päällikköhallituksen adjutantti evers­ti­luutnantti Blåfjeld esitti jopa harkittavaksi kasarmien korvaamista yhdellä isolla kivirakennuksella, jolloin alu­eelle olisi saatu lisää tilaa. Yleensä Blåfjeld kan­natti mahdollisimman monen puurakennussuunnitelman muut­tamista ki­viseksi, jol­loin säästettäisiin ajan mittaan kor­jauskus­tan­nuks= ia.[385] Muutok­sia ei kuiten­kaan toteutettu. Joka tapa­uk­sessa vi= elä vuonna 1895 Finsk Militär Tidskrif­tissä il­mes­tynyt Lappeenrannan kasar­mirakennuksista kertova ar­tik­keli piti kolmikerroksista konst­ruktiota edul­li­sempana eskad­rooni= en majoitustapana kuin esi­merkiksi yk­sikerroksi­sia puukasarme&s= hy;ja –  jos olisi raken­n= ettu kuudelle eskadroo­nalle yksiker­roksiset kasar­mit, olisi joukk= ojen tar­vitsema vapaa tila jäänyt liian vä­häi­= seksi.[386]

 

Lappeenrannan kasarmialueen rakennukset ja toiminnot eriy­tettiin saksalaisten kasarmien tapaan toisistaan –  välte= t­tiin siis yhtenäistä rakennusblokkia. Majoitus­kasarmeissa oli lisäksi saksalaiseen tapaan sivukäytävä. Tätä= oli so­vellettu ennenkin suomalai­sessa sotilasarkkitehtuurissa.[387] Varhai­nen esi­merk­ki siitä on Helsingissä. Kata­= ;janokan meri­kasar­min jälkeen seuraa­va merkit­tä soti&s= hy;lasrakennus eli Suo­men ope­tuspatal­joonan kasar­mi, myö­hemm= in Kaartin kasar­mina tunnet­tu, poik­kesi miehis­tö­= kasar­min poh­jakaavassa Ka­ta­janokan avoi­mesta kasar­misali&sh= y;rat­kaisusta.

 

Sinisalon mukaan Engel noudatti vuonna 1818 laati­missaan pii­rustuksissa miehistökasarmin poh= ja­kaavassa Suomen sota­väen ylitarkastajan H. C. Reuters­kiöldin ohj= ei­ta. Tämän mielestä mukavan ja ter­veel­lisen asumisen vu= oksi oli mitoi­tettava erillis­et majoitusti­lat aina 18– 20 miehelle. Tupi­en edessä tuli olla leveä sivukäytävä, jota voisi käyttää ase­har&s= hy;joitteluun ja sulkei­siin. Käytä­viin voisi tar­vitta­essa majoittaa reservi­läisiä­kin. Sivukäytävät sijoi­tettiin ka­sarmin kai­kissa kerroksis­sa kadun puolel= le, kah­deksan tupaa ja porrashuone niiden keskellä riviin pihan puo&s= hy;lelle.[388]

 

Sivukäytävä rakennettiin asevelvollisuuslain aikana läänien tark­ka-ampu&= shy;japataljoonien puukasarmeihin sekä Helsin­gis­sä Uu­den­maan pataljoonan kasarmiin. Lappeenrannan ra­kuunain kol­men ka­sarm= in U-vo­lyyminen ja sivu­käytävällinen pohjakaa­va = muis­tuttaakin samoja ratkaisuja. Eri­tyi­sesti Lap­peenran­nan kasarmit lähestyvät Uudenmaan patal­joo­nan tiloja si­sä&= auml;n­käynnin järjestelyssä. Molem­missa se oli jul­kisivun puolel­= la eli U:n ulkosyrjällä, raken­nuksen kes­kiosassa.[389]

 

Lappeenrannan rakuunakasarmit jatkoivat koti­maista perin­nettä ja liittyivät samalla 1700-luvun sotilas­kaavoi­tuk­sen ja rakentamisen tapaan my&oum= l;s ajanmukaisiin eurooppa­lai­siin valtavirtauksiin. Kasarmialueen suunnitte­lija Se­basti­an Gripenberg oli jo ulkomaisissa jouko= issa pal­vellessaan tu­tustunut kasarmirakentami­seen ainakin Venäjällä ja Itäval­lassa. Opintomatkoillaan hä= ;n lienee perehtynyt muidenkin Euroopan maiden vastaaviin tapoihin.=

 

Voidaan lisäksi todeta, m= iten rakuunakasarmien jäsentely muistut­ti ratkaisuiltaan ylihallituksen kirjastossa olevan Deutsches Bauhandbuchin ratsuväkikasarmeja varten laadittua mallipiirustusta ja varsinkin samassa kirjassa esitettyä, Tilsitiin viidelle eskadroonalle rakennettua kasarmialuet­ta. Suomen rakuunarykmentin alueen ase­makaava on ratkaistu sotilaiden majoitustilojen, erillisten talousrakennus­ten ja tallira­kennusten rajaamien kolmen ratsastuspihan osalta sa­moin kuin Til­sitissä= ;.[390] Saksa­lainen teos painet­tiin vuonna 1884, siis vain viisi vuotta e= nnen Lap­peenran­nan kasar­mien suunnit­telun alkua. Hyvällä syyllä voi myös olet­taa, jos­kaan ei aukottomas­ti todistaa, Gripenbergin tutus­tuneen niihin mallipiirustuksiin saatuaan teh­tä­väksi suun­nitel&s= hy;la Suomeen kokonaan u= uden rakennuskoostu­man, ratsuvä­en kasar­mialueen. Ainakin hän saattoi tutustua ylihal­lituksen kir­jastoon tunnollisena virkamiehe­nä ja = uu­tena ylijohtaja­na.

 

Gripenbergin suunnitelmaa ei v= oi kuitenkaan pitää kopiona mainitusta kirjasta, vaan hän sovel= si hyväksi havaittua mallia kasarmien pohja­kaavoissa ja varus­ku= nta-alueen asema­kaavas­sa. Samaa kasar­mira­kennusten pohjakaavan so&= shy;vellus­ta edusti­vat myös helsin­kiläinen Uu­denmaan tarkka-amp= u­jien kasar­mi, joka itse asiassa muistut­ti eu­rooppa­laisia ver= tai­lukoh­tia enemmän kuin Lappeenranta, ja myös läänien tark­ka-= ampujapa­tal­joonien komp­paniakasarmit.

 

Kasarmien julkisivut oli linnoituksen 1700-luvun sotilaska­sarmien tapaan tehty tiilestä. Gripenberg jätti kui­tenkin tiilen rappaamatta. Ylihallituksen vuosikertomuksen mukaan rappaamat­tomuus sekä ulkoa että sisä­puolelta johtui säästä­väisyyssyist&a= uml;.[391] Li­säk­si on lisäksi huomattava, että puna­tiili= raken­taminen oli Suomen julkisessa rakentamisessa verraten yleistä. Jo 1850-lu­= vulta lähtien alettiin korjaus­kus­tannusten säästämi= ­seksi välttää julkisten rakennusten rap­paamista. Voi myös todeta, että aivan kasarmialueen viereen juuri ennen sen rakenta­m= ista valmistuneessa koulu­rakennuksessa oli punatii­liset rappaa­mat= tomat jul­kisivut. Pääkaupungin Uuden­maan pataljoo­nan kasarmit olivat punatii­lisiä ja Gripenberg oli itse­kin suunnitellut jo aiemmin punatiilisiä rakennuksia.[392]

 

Punatiiliset, gotiikasta tai renessanssista koristeaiheensa poimivat tiilikasarmit olivat yleisiä muuallakin romantiik­kaa ja historismia elävässä Euroopa= ssa. Aina­kin Saksan ja Itävallan kasarmirakennukset jätettiin use= in rappaa­mat­ta. Puuttumatta tar­kemmin ulko­arkki­tehtuu= rin histo­riallisiin esi­kuviin tai arkkiteh­tuurin viestiin kan&sh= y;salai­sille mainit­takoon kuiten­kin, miten Suomen rakuunaryk­mentin lää­käri Maxi­milian Buch vuonna 1891 Euroopan kasar= ­mialueil­le suun­tautu­neen opintomatkansa raportissa muun muassa luon­nehti erään Wienin keskustassa sijainneen kasarmin muistut­tuvan ke= ski­aikaista linnoitusta.[393]=

 

Suomen rakuunarykmentin kasarm= ien ulkoarkkitehtuu­ri on kuitenkin huomattavasti hillitympää kuin Buch­in Wie­nissä näkemät kasarmit. Lappeenrantalais= en tyylin lähtökoh­tia selviteltäessä todettakoon ensi= n, että pääosa rakennuk­sen pinnan koristeaiheista sekä= ; jako korkeampaan kes­kiosaan ja sivurisaliitteihin esiintyi yleisesti Suo&sh= y;men ra­ken­nus­tai­teessa 1800-luvul­la.[394] Kiintoisa vertailukoh­ta on hiu­kan aiemmin valmistunut Uudenmaan pataljoonan kasarmikoostuma. Tähän verrattuna Gripenberg käy= tti erilais­ta ja kuten edel­lä on mainittu, hillitympää muotokieltä.

 

Rakuunakasarmien arkkitehtuuri= n voi ainakin osin liit­tää Gripenbergin tyyliin. Urho Åberg luonnehti Gripenbergin kuolinvuonna 1925 oman aikansa käsitysten mukaisesti tämän arkkitehtuuria ja totesi sen liit­tyvän lähinnä 1800-luvun loppupuolella vallalla olleeseen renessanssiin. Tyyli ei Åbergin mielestä suvainnut ehjiä rauhallisia pinto= ja, vaan käytti ylenmäärin erilaisia ark­kitehtonisia motiiv= eja ja sijoitteli tuhlaillen fasadei­hin ornamentteja ja pintako­ristel= uja.

 

Åbergin mukaan Gripenberg kuitenkin pyrki selvempään ja rauhallisempaan arkkitehtoniseen jäsen­telyyn kuin tyylin tyypillisten edustajien. Hän nä= ki Gripenbergin etsineen tai­teel­lisia vaikutuksia eri rakennus­o= sien kes­kinäisten suh­teitten avulla Frans Sjö­ström tavoin, jonka oppilaana ja toi­mistoapulaisena hän aikai­semmin oli.[395]

 

Eri rakennusosien keskinä= isen suhteen merkitykseen rakuuna­kasarmien arkkitehtuurissa viittaa myö= ;s Gripen­bergin alle­kirjoittamassa ylihallituksen vuosikerto­muk= sessa ainoa nii­den tyyliä arvottava lause. Siinä maini­taan&sh= y; kasarmi­en osin kaksi-, osin kolmiker­roksisesta raken­nustavas= ta: "Täl­lä ra­kennus­tavalla voittivat – R= 11;  rakennukset ulkomuodol­taanR= 11; – ".[396] Gri­penberg näyttää siis rakuunakasar­meissa kuten u= sein muus­sa­kin arkkitehtuuris­saan valinneen teho­keinoksi mie= ­luummin rakennus­osien ryh­mitte­lyn tiilipin­nan runsaan ko­ri= stelun sijasta. Tähän liit­tyen voi pitää sivurisaliittien= ja kor­keamman keskusosan kattojen kompli­soituja tai­toksia ja suhteita merkittävänä osana ra­kennus­ten arkkiteh&s= hy;tuuria.

 

Rakuunakasarmien ulkoarkkiteht= uuriin nähden todet­takoon vielä, että nyt toteutettiin Suomen ensimmäistä tämänkal­taista insti­tuutiora­= ken­nusta. 1800-luvun lopun arkki­tehtien tärkeimpänä tehtäv&a= uml;nä onkin todettu uusien insti­tuutiora­kennusten kehittäminen uus= ille yhteis­kuntatekijöille. Teh­tävä toteutettiin ulkoarkkitehtuurin osalta etsimällä his­torias­ta uudelle rakennuk­selle sen käyttöä vastaava tyy­li.[397]

 

Asevelvollisuuslain sanelemalle uudelle instituuti­olle, asevelvollisuusarmeijalle rakennettujen maaseutukau­punkei­hin sijoitettujen puukasarmien tyy­liksi valittiin klassis­mi. Sen puitteissa viittaus sotilai­siin ja sotil= aal­lisuu­teen hoi­dettiin selkeästi klassismin perinteistä muo­tokiel&s= hy;tä käyttäen valitsemalla ulkoarkkiteh­tuurin pylväs­mal= liksi karu doorilainen järjestelmä.

 

Viljon mielestä vuosien 1= 875– 1895 välisen arkkitehtuurin tyyli ei ollut kovin yhtenäistä, vaan siinä näkyivät monet tekijät, esimerkiksi arkki&sh= y;tehdin oma maku ja muoti. Siten sen kauden arkkiteh­tuurista puuttuu selke&aum= l; normis­to, ja yk­sit­täisten arkkiteh­tien tuotannossa= kin erot­tuu tyyli­muutok­sia.[398]

 

Hiukan myöhemmin Helsinki= in rakennetun Uudenmaan pataljoo­nan tiilisiin miehistökasarmeihin sovelletussa pyörökaari­tyylissä esi­in­tyi goti= ikan ja renessanssin ai­heita. Lap­peenrannan ra­kuunakasarmien tyyli taas siirtyi klas­sis­min aiheisiin. Helsingis­sä käy= tet­tiin goti­soivas­ti ikkunoi­den pyörökaaria, pyör&oum= l;ik­kunoita ja kattoratsastajia. Nämä tyy­lielementit puuttuivat Lappeenr= an­nasta. Sen sijaan Gripen­bergin käyttämät tyylielementit –= ;  koko pys­tyseinän mittai&s= hy;set liseenit eli muurinauhat, ikkunankehykset ja liseenin "tukema" räystään alapuolinen friisi –  viittaavat klassis­min ja osin = toki renessanssinkin muotokieleen. Muutosta se­littänee osin vuoden 1890 vaihteen tie­noilla Suomen ark­ki­tehtuurin suunnanmuutos. Ylih= alli­tus siirtyi tällöin Viljon mu­kaan arkkitehtuurissaan klassis­= ;miin, ja ylijohtaja Gri­pen­bergillä oli siinä rat­kaise&sh= y;va rooli.[399]=

 

Sinänsä kasarmien ulkoarkkitehtuuri kytkeytyy Suo­messa jo vuosikym­meniä aikaisemmin esiintyneeseen vapaaseen klassis­miin. Kasar­mien lisee= nit kyllä kanta­vat periaatteessa räys­tään alla si= ­jaitsevaa friisiä, mutta friisinä toimivat ul­lakon ik­kunat ja nii= den väliset kasetit. Lisäksi kol­man­nen kerroksen osoittava vaakalista on luon­teeltaan atek­toninen   liseenit kannattavat vain kattoker&= shy;rosta.[400]

 

Kasarmirakennusten seinäp= innan sinänsä yksinkertaisen jä­sentelyn juuret ulottuvat siten perinteisen klassismin ai­heiden ohella muuallekin ajan tyyleihin. Jotk= ut julkisivu­jen yksityiskohdat on esimerkiksi liitetty englan­tilaise= en Tudor-gotiikkaan.[401]

 

Siirtyminen puukasarmeista pun= atiili­kasarmeihin voidaan liittää myös yleisempään muutosproses­= siin yksikerroksisten puutalojen leimaamista esiteolli­sista kaupungeista ko= hti teollistuneen yhteisön kivikaupun­keja. Tältä kannalta t= ark­ka-ampujapataljoonien puiset ja yksikerroksiset kasarmialu­eet noudattavat perin­teisen suomalaisen ruutu­kaavaan raken­netun puu­kaupungin rakennustap= aa. Punatiili­set, histo­ris­tista arkki­tehtuuria edustavat kasarmit taas ilmentävät muuttunutta kaupunkia, johon teollistumi= nen oli jo tuo­nut mukanaan tiilisiä tuotantorakennuksia.

 

Jäljempänä Suom= en rakuunarykmentin kasarmialueen rakennus­koh­taisessa kuvauksessa ei enää puututa tarkemmin erillis­ten rakennusten valmistumisjärjes­tykseen tai yksit­täisiin ra­kennus= töihin. Rakennuksen nimen jäljessä oleva numero vastaa ylihallituk­sen rakennuspii­rustusten raken­nusnume­rointia. Nume­ro viittaa myös kaavion rakennusnu­meroin­tiin.[402]

 

 

 

Kasarmialueen rakennus n:o 1, yksikerroksinen rykmentinko­mentajan talo, sijaitsi alueen länsirannassa hiukan kaup­pias Reichardtin huvilasta kaakkoon. Pohjakaavaltaan u-vo­lyymi­seen rakennukseen oli kaksi sisäänkäyntiä u:n saka­roista, jotka olivat kohti ylärinteen puolella kulkevaa tietä. Talon tienpuoleisella sivulla sijaitsi keskellä iso kolme­ikkunainen ruokasali, jonka molemmilla puolilla olivat pal­velijoiden tilat, eteiset ja keittiö. Jär= ven puo­lella si­jaitsi neljän huoneen –  lastenhuoneen, makuuhuo­neen, s= alon­gin ja rakennuksen kulmassa sijaitsevan huoneen­   ryhmit­tymä. Huoneita liittivät yhtenäiseksi tilasarjak­si lähellä ulkoseinää samalla tasolla sijaitsevat kaksoisovet: avat­tuin= a ne tarjosivat ra­kennuksen päästä päähän vap= aan nä­ky­män. Keskellä sijaitseva salonki oli huo­n= eista suu­rin ja siitä johti ovi tien puolella taloa si­jaitse­v= aan ruo­kasa­liin. Toiminnoiltaan rakennus ja­kautui kahteen osaan. Lä­hempänä Reichardt­in huvilaa si­jaitseva pää oli rykmentin komentajan ja hänen per­heensä käytös­sä. Siel­lä oli kaksi las­tenhuonett= a, keittiö, pal­velijan­huone ja makuuhuo­ne. Talon toinen pää voitiin omine sisäänkäynteineen eristä&au= ml; virka-asioiden hoitoon. Tätä kuvastaen merkittiin kahden tämän päädyn huoneen käyttötarkoitukseksi pii= rus­tuksiin "Herrns rum" –  täällä voitiin pitää muun muas­sa ryk­mentin upseereiden käskynjako= .

 

Talon julkisivu koostui kahdes= ta ulkonevasta sivuri­salii­tista ja niiden keskelle jäävästä raken­nusrun­gosta. Sivuri­saliitt= eja korosti päätykol­mio. Rikkaim­min muotoiltu oli raken­= ;nuksen "viral­linen", virka-asioiden hoitoon tar­koitet­tu pääty. Sokkelin yläpuolen vaakalautojen jälkeen seurasi lyhyt vaakalistaan päättyvä pystylaudoitus. Tämän jälkeen seinän peitti kulmien pysty­lautojen rajaama vaakalau= ­doitus, kunnes tultiin parioven katoksen yläpuolelle. Siinä vaaka­lau= doi­tus päättyi vaaka­listaan, jonka yläpuolella oli lyhy­es= tä pystylaudasta koos­tuva horisontaali kaistale, joka palkis­ton tapa= an "tuki" sen yläpuolella sijaitsevaa vaaka­lau­taista karniisia. Näin päätyyn muotoutui klassisen ark­kiteh&sh= y;tuurin tympanonia jäl­jittelevä tila. Päätykol­mion ke= s­kiosan peitti pys­tylaudoi­tus, ja keskelle sitä oli sijoi­tet&sh= y;tu ullakolle avautuva y-kehyksinen ikkuna. Räystäslinjan alustaan oli sijoitettu konsolirivistö ja  päätykolmion katolle rakennuksen ainoa kattoratsastaja.

 

Muualla rakennuksessa tyydytti= in vaatimattomampaan muotoi­luun. Seinien alaosassa oli vaaka­laudan rajaama pys­ty­laudoitus, varsinainen seinä oli vaakalaudoitet= tu ja räys­tään alaosa oli jälleen vuorat­tu pystylaudoituksella. Huo­mionar­voisaa oli kuiten­kin pys­t= yvuorauksen jäsentely. Sii­hen oli sijoi­tettu varsinaises­ta seinäpinnasta ulkonevia lautoja friisi­mäiseksi kokonaisuudek= si. Alemman pysty­vuori­laudoi­tuksen ulkonevat laudat oli sijoitet= tu T-puitteis­ten ikkunoiden kehyslautojen kohdalle, yläosan pystyvuoraukses­sa "tri­glyy­fit" oli­vat tiheämmässä. Siten laudoitus ei ollut pelkäs­tä= ;än deko­ratiivinen elementti, vaan seinäpin­nasta ul­konevilla pys­tyillä laudoilla ja niiden jatkona olevilla ikkunake­hyksi= l­lä luotiin klassismin tektoninen jäsentely –  illuusio sii­tä, että= ne tukivat yläpuo­lella olevaa "frii­siä".[403]

 

Komentajan asuinrakennuksen ulkorakennus (rakennus n:o 2) sijaitsi asuin­rakennuksen pohjoispuolell= a, Reichardtin hu­vilatontin vieressä. Rakennus oli suorakaiteen muotoinen ja satu­lakattoinen. Molemmissa päädyissä oli kapeat etei­set. Toisessa päädyssä oli rengille tarkoite= ttu eteisen ja läm­mitet­tävän tuvan muodostama asunto, = kes­kellä vaunuliite­ri, toisessa päädyssä talli, josta pääsi myös ullakol­le, ja vii­meisenä rakennuks= en kapeammassa päätyosassa kahden eril­li­sen huo­neen muodostama käymälä. Sinne johti­vat ulko­por­taat komen­ta­jan talon puolelta sekä myös ulkorakennuksen tak= aa.

 

Rakennuksen julkisivussa oli jykevähkön sokkelin päällä olevan vaakalaudan päälle sijoitettu lyhyt pystylaudoitus, sitten seurasi pääosan seinäpinnasta kattava vaakalauta­vuoraus ja räystään alla jälleen pystyvuoraus. Julkisivun jaotteli= vat osiin laudasta muodostetut pystypilasterit si­joitettuina välisein= ien kohdalle. Näin julkisivus­ta muodos­tui symmetrinen sommitelma keskustassa kaksi-ik­kunai­nen vaunuvaja. Keskellä oli kuusi&s= hy;peilinen vaunuvajan ovi, jonka peilit oli vuorattu vino­laudoilla. Tallin toisel= la puolella oli rengin asunto, jossa oli kuu­siruutuinen ikkuna. Tallin ovi vastasi rakenteeltaan vaunu­vajan ovea, mutta sen ylä­osassa o= li lisäksi ikkuna.[404]

 

Upseerien asuinrakennus n:o 3 sijaitsi Reichardtin huvilan pohjoispuolella. Muiden upseeritalojen tapaan = se oli sijoi­tettu Upseeritien ja rannan väliin. Sebastian Gripenber&= shy;gin allekirjoittamien piirustusten mukaan rakennus oli tarkoi­tettu adjutan= tin, eläinlääkärin, ratsumestarin ja neljän nuoremman upseerin käyttöön. Kaksikerroksinen aumakattoinen rakennuksen pohjakerros oli kivestä ja yläkerros puusta. Siihen oli kaksi sisään­käyntiä päistä ja kolmas tienpuole= i­selta pitkältä sivulta. Järven puoleiselle sivul­le oli si­= ;joitettu molempiin kerroksiin yhteensä neljä parveketta. Pitkän si&sh= y;vun sisäänkäyn­nin jatkona oleva käytävä ulot= ­tui puoliväliin rakennusta. Käytävästä oli portaat yläker­taan sekä ovet molemmille puolille alakerran keskiosas= sa kulke­vaa eteiskäytävää. Keskiosan sisäänkäynti jakoi siten osit­tain talon kahteen erillis= een huoneis­tokokonai­suuteen. Kummallakin huoneistolla oli oma keittiönsä raken­nuksen tienpuoleisissa kulmissa. Päätyjen ovista pääs­tiin porras­käytä= ;viin ja niistä juuri näihin molem­missa ker­roksissa si­ja= it­seviin keittiöihin.

 

Keskikäytävän k= ahteen osaan jakaman talon Reichardtin huvi­lan puoleinen osa oli isompi kuin toinen puoli. Siellä si­jaitsi keittiön lisäksi tien puolella kaksi nuoremmille up­seereille tarkoitettua huonetta. Niihin o= li käynti eteis­käytävästä ja niitä yhdisti vielä toisiinsa vä­liovi. Eteis­käytä­v&aum= l;stä pääsi myös rakennuksen päädyssä si­jaitse= ­vaan kapeaan huoneeseen ja siitä taas eteläisimpään kulmahuo= nee­seen. Tästä oli edelleen sisään­käynti isoon huonees= een jossa oli myös parveke. Sen käytä­vän puoleiset kul= mat oli taitettu. Parvekehuoneesta oli taas ovi seuraavaan huonee­seen ja vielä sen jatkona oli yksi pieni huone. Kaikki nämä huoneet = oli merkitty nuorem­pien upseereiden käyttöön –  ran­nanpuoleisten neljän h= uoneen pariovet oli si­joitet­tu samaan linjaan lä­helle ikkunoit= a. Näin voitiin saada huo­neis­ta yhtenäinen tila. Kaikista huoneista lukuun­ otta­matta si­sään­käynnin jatkona sijainnutta pientä huonetta oli kui­tenkin myös ovi suoraan eteiskäytävään. Huoneet voi­tiin siis muun&= shy;nella erillisiksi asunnoiksi tai yhte­näiseksi huoneis­toksi. Pohjoispäädyn huoneet oli sijoitettu yhdeksi neliömäise= ksi huoneistoksi. Pääsi­säänkäynti johti pieneen eteiseen. Tien puo­lella oli makuu­huoneeksi merkitty huone, josta = oli käyn­ti pieneen huonee­seen ja edelleen jo aiemmin mainittuun kulma­keittiöön.

 

Rannan puolella sijaitsi kolme huonetta. Keskellä oli sa­lonki, talon toisen päädyn parvekehuoneen tapaan kulmistaan taitettu ja suurempi kuin muut huoneet. Siitä oli myös ovi parvek­keelle. Salongin toisella puo­l= ella oli suora­kaiteen muotoinen huone ja kulmassa ruokasa­li. Yläkerran huonejako vastasi alakerran huonejakoa. Reic­hardtin hu&= shy;vilan puoleinen pääty oli kuitenkin yhtenä huoneistona, kun ala&sh= y;kerran vas­taavat huo­neet olivat useam­man nuoremman upsee­rin käytössä.

 

Hieman viettävää= ;n maastoon sijoitetussa asuin­talossa oli järven puolella jykevist&a= uml; harkoista muurattu sokkeli. Kivi­jalka nousi niin korkeal­le, ett&a= uml; siihen voitiin raken­taa koko talon mittainen kellari. Sokkelin päällä lepäsi alem­man kerroksen muodostava tiilinen asuinkerros. Tämän päällä oli puinen yläkerta sekä korkea aumakatto. Rakennuksen ul­koark­kitehtuuria luonnehtivat pitkät horisontaali­set sokke­lin ja asuinkerros&= shy;ten sekä niiden välisten voimak­kaasti profiloi­tujen listo&s= hy;jen muodostamat lamellit. Julkisivua elävöitti­vät ikkunan kehyslaudat. Näissä oli erityisesti rakennuksen keskikohtaa korostettu muotoilemalla kehyslau­toja monipuoli­semmin ja suurentamalla ikkunoita. Tii­lises­sä alakerrassa oli ikkuna-aukkoja tyydytty koristamaan ylä- ja alapuolelta vaakasuorilla koristelistoilla, mutta ala­ker­rassakin olivat keskimmäiset k= aksi ikkunaa leveäm­mät.

 

Toinen julkisivuja rikastava tekijä olivat sveitsiläistyy­liset parvekkeet ja ulkoportaat katoksineen. Alakerran par­vekkeita tuki neljä klassisistista pylvästä, joiden keskel­le oli avattu oviaukko sokkelikerroks= en kella­riin. Vielä on ulkoark­kitehtuurista huomattava rakennuk= sel­le ulkonaista mah­tavuutta antava korkea aumakatto ja friisimäinen räys­täslista sen alapuolella. Korkeaa auma­kattoa lienee pidet­tävä esteet­tisenä valin­tana, sillä = ulla­kolle ei piirustus­ten mukaan johtanut portaita eikä siinä ollut ik= ­kunoita. Sitä ei siis käytetty esimer­kiksi säilytys­tilana.[405]

 

Upseerirakennukselle n:o 3 on läheinen vertailukohta sen viereinen upseerien asuinrakennus n:o 4. Sen pii­rus­tukset on Seb. Gripenberg päivännyt samana päivä­nä ja rakennusma­teri­aali, pohjakaa­v= a ja julkisivut ovat monin paikoin sa­mankal­taisia. Ident­tisiä talot eivät kui­tenkaan ole.

 

Pohjakaavassa rakennuksen n:o 3 suorakaiteen muotoiseen ko­konaisuuteen oli lisätty päihin pi= enet porraskäytävien muo­dostamat ulokkeet. Siten pohjakaavasta muodostui u-vo­lyymi­nen kokonaisuus. Rakennuksen n:o 3 tapaan oli neloses­sa  keittiöt = taloon kulmissa, ja sen pohjakaava noudatti kolmo­sen tapaan järjes­t= elmää, jossa rakennuksen jakoi huoneis­toihin keskiosan pääsisään­käynnin jatkona oleva, puoleen v&aum= l;­liin rakennusta ulottuva porras­käytävä/eteinen ja siitä= er­kaneva, huoneiden koon mukaan polveileva keskikäytävä. Huo­netil= at oli jäsennelty samoin kuin raken­nuk­sessa kol­me. Kulla&s= hy;kin neljällä eskadroonanpäälli­köllä oli talo= ssa eteis­ten ja keittiön lisäksi viisi huonet­ta.

 

Nelosen julkisivut poikkesivat kolmosesta runsaammin koris­te­ltuina. Kolmosen tapaan rakennus jak= aan­tui kolmeen hori­sontaaliin lamelliin –  sokkeliin, tii­liosaan ja vaaka= ­lau­doitettuun yläkerrokseen. Kun rakennuk­sessa kolme oli muun muassa ikkunoita suurentamalla pyritty korostamaan julkisi­vun keskiosaa, ko­rostett= iin rakennuksessa neljä rakennuksen kulmia. Tien puolella tähän viittasivat jo sivurisaliitit, ja rannanpuo­leisessa julkisivussa reunimmaiset ikkunat oli­vat isompia ja kehykset koristellumpia kuin ke= skio­sassa. Toisessa kerrokses­sa oli kulmiinkin sijoitettu vaakavuo­rauk­s= esta pys­tylaudoin erotetut pääty­kolmiot. Niiden koris­te= aiheena olivat yläkerran leveiden ikkunoiden lisäksi pie­net ullakkoikkunat, räystäslin­jassa rykmentin komenta­jan ta= lon tapaan konsolirivi ja katolla kattoratsastaja.[406]

 

Upseeriasuntojen vieressä sijaitsi niiden ulkorakennus, rakennus n:o 5. Sen keskellä oli käymälä ja pää­dyissä va­rasto­hu= oneet. Koska käymälän lattiataso nousi muuta ra­ken­nusta ylemmäksi, oli sinne johtava ovi molemmille si­vuil­le viet&sh= y;tävine portaineen nostettu keskellä rakennuk­sen pitkää sivua. Varastoihin päästiin päätyihin rakennet­tuja luiskia pitkin. Pystylautavuoratussa rakennuksessa oli vielä kaksi ilman­v= aih­totorvea.[407]

 

Upseerien asuintalojen käyttöön rakennettiin myös yhdistet­ty pesutupa ja leipomo, rakennus n:o 5A. Tiilinen suorakai­teen muotoinen ja satulakattoinen rakennus si­jaitsi hiukan komentajan talosta pohjoi­= ;seen, upseeritalojen editse kulke­van tien toisella puolel­la. Talon pohj= a­kaava oli hyvin yk­sinkertainen. Ovi oli toi­sessa pää­dys&= shy;sä, jossa ole­vasta eteisestä oli käynti alaker­ran leipo­= ;mo- ja pesutupaan sekä matalampaan toiseen kerrok­seen. Kaksi lei­= vinuunia ja lämmi­tettävä pesupalju sijaitsi­vat talon toises= sa pää­dys­sä. Ylä­kerta avatta­vine puuluukkuineen lie­nee tarkoi­tettu pyy­kin kuivatukseen. Tiili= fasa­dia koristi vain kerros­ten väli­en lista ja ensim­mäisen= ker­roksen kak­soisik­kunoiden pyörökaa­riset ke­hyk­set. Ainoastaan tässä ra­ken­nus näyttää kä= ;y­tetyn pyörökaarta edes jossain mää­rin jul­kisivun de= ­tal­join­nis­sa.[408]

 

Tärkeitä rakennuksia kasarmialueella olivat rakuunarykmen­tin henkilöstökerhot. Alipääl­lystön kerhohuoneisto oli si­joitettu Lappeenrannan kansakoulun viereisen asuinrakennuk­sen toiseen pä&a= uml;­tyyn –  nykyisin kerholla on = oma rakennuk­sen­sa. Upseerikerho toimii kuitenkin edelleen samassa ra&= shy;ken­nuk­sessa kuin rakuu­narykmentinkin aikana. Upseerikerho­jen on katsottu olle= en suomalaisten joukkojen keskuudessa tär­keitä etenkin naimat&s= hy;tomille upseereille. Kerholla syö­tiin muun muassa aamiainen ja juotiin p&= auml;ivä­kahvi. Lappeen­rannan tapai­sissa maaseutukaupungeis­sa, joissa upseer= iker­hoilla pidet­tiin muun muassa teatteri­näytäntöjä ja konsert­teja, kerhon merkitys sosiaalisessa elämässä oli lisäksi tär­keä.[409]

 

Upseerikerho (rakennus n:o 6) suunniteltiin kaksikerroksi­seksi puura­kennuk­seksi. Se sijoitettiin länsirannan tien eteläpäähän. Kerhota= lon yläkerroksen päädyissä si­jaitsi­vat asunnot na= i­mattomille up­seereil­le. Niillä oli oma si­sään­kä= ;ynti päädyistä por­taikon ja eteisen kautta. Matalam­massa kes­kiosassa si­jaitsevasta vestibyylistä pääsi musi= ik­kileh­terille, joka avautui ensimmäisen kerrok­sen juhlasa­liin.

 

Sali toimi ensimmäisen kerroksen pohjakaavan keskipis­teenä, jota korosti lähes kuud= en metrin huonekorkeus ja seinien pilasterikoristelu. Sali avautui järven puolei­selle teras­sille, jolta oli hieno näköala. Salin toisella puolella si­jaitsi ruokasali ja pieni kul­mahuone. Toisella puo­lella oli salin viereisen huoneen käyt­tötarkoituksek= ­si merkitty bil­jardisali. Päädyssä oli kaksi upseeriasun&s= hy;noksi merkit­tyä huonetta. Tien puolella raken­nusta oli keit­ti= ötilat, palve­lija­huoneet, pää­ovelta saliin johtava etei&sh= y;nen ja yksi up­seeri­asunto.

 

Rakennuksen pääjulki= sivu avautui järvelle. Upseerikerhossa Gripenberg varioi pohjakaavan H-teem= aa piirtämällä raken­nuksen keskiosan matalammaksi kuin sivusiivet, siis päin­vas­toin kuin esi­merkiksi sotilaskasarmeissa, joissa keski­osa oli korkeampi. Gripen­berg kuitenkin korosti keskiosaa avaamal­la salista koko huoneen korkuiset ikkunat terassille ja muodostamalla sivusiipiin juhlasalin puoleisiin sivui= hin kokonaan uudet pilastereilla erotetut, kon­solein ja ver­ti­kaa= ­lisin ikkunasommitelmin korostetut päädyt. Julkisi­vun pystylautaverhousta jäsenteli sokkelin ylä­puolella ensin­ vaakalista alakerroksen ikkunoi­den ala­reunan tasalla ja toinen ra= ­ken­nuksen ylä­osassa, josta pys­ty­laudoi­tus jatkui räystäs­lin­jaan saakka.[410]

 

Rakuunarykmentin kanslia (n:o = 7) sijoitettiin ka­sarmialueen ylätasanteen äärimmäise= en etelänurkkaan, osa­puilleen samaan linjaan kuin kolme kasarmirakennusta. Kuten aiemmin mainit­tiin, vältettiin rakennuks= essa senaatin toivomuksesta tai­tet­tuja seiniä. Siitä tuli si= is suorakaiteen muotoinen –  ja epäilemättä halvempi kuin poh­jakaavaltaan monimutkai&sh= y;sempi ehdotus. Satulakattoiseen puurakennukseen oli kaksi sisään­k&= auml;yntiä. Kasarmialueen puo­lella pitkän sivun keskel­lä ole­va= sta ovesta päästiin eteiseen, jota tarvittaessa käy­tet­= tiin myös sotaoi­keuden odotushuonee­na. Sen toisel­la puolel&s= hy;la oli käymälä ja kas­sanhoitajan huone, toi­sella puol= ella vanhem­man kirjurin kaksihuoneinen asunto. Sotaoi­keuden is­tun= ­tosalina oli etei­sestä suoraan eteenpäin si­jainnut kol­mi-ik= kunainen ar­kis­tohuone. Sen toi­sella puo­lella oli huone talouden&= shy;hoitajalle ja vanhemman kirjurin asuin­huoneiden vieressä kolmelle kirju­= rille tar­koitettu asuin­huone. Kirju­reiden asuntojen ulko-ovi oli rakennuksen pää­dyssä, josta pääsi myös u= lla­kolle.

 

Rakennuksen järvelle p&au= ml;in avautuvan julkisivun järjestely oli selkeän klassistinen. Rakennus oli vuorattu sok­kelista lukien pysty-, vaaka- ja pystylaudoitusvyöhykkein. Vaaka­laudoitus peitti siten seinän keskiosan. Tätä lauta­vuoraus­ta sitten jäsenneltiin= eri vuoraukset erottavien vaaka­lautojen ja vuorauksen päällä olevien pystylautojen avulla. Vaakalaudoin luotiin illuusio palkistosta ja pystylau­doin pilastereista tai pylväistä, jotka tukivat pal&= shy;kistoa ja viime kädessä rakennuksen kattoa. Kulmapilas­terit ja kaksi muuta pilasteria jakoivat julkisivun kolmeen eri lohkoon. Keskellä sijaitsi kolmi-ikkunainen osa, jonka ta­kana si­jaitsi sotaoikeuden istuntosali. Laidoilla olivat symmet­risesti kaksi-ikkunaiset päätyosat. Julkisivun sym­metriaa korosti savupiippujen sijai= nti sen pystypi­lasterei­den koh­dalla. Poikkeuksena rakennuksen julkisivun muuten tektoni­sesta käsittelystä voidaan pitää ikkunoiden kehysten käsit­telyä. Ikkunakehys&= shy;ten kohdalla oli alempaan pystylau­doituk­seen sijoitettu seinäpinnasta ulkonevat pi­lasterit, jotka "kannattivat" ikkunoiden kehyslautoja. Niiden jatkee­na ei kuitenkaan ollut rakennuks= en yläosan vaakalautaa kan­natta­via pilastereita, vaan sitä "tuki" aino­astaan julkisi­vun neljä korkeaa pilaste= ­ria. Kenties ala­reunan lyhyillä pilas­te­reil­la haluttiin vain luoda illuusio jykeväs­tä pe­rustuk­sesta ja muu= alla pyrittiin kevyem­pään vaikutel­maan.

 

Rakennuksen päätyjulkisivussa vuorilaudoitus jatkui Seb. Gripenbergin allekirjoittamien piirustusten mukaan saman­laisena kuin pitkäll&a= uml; sivullakin. Päätyyn ei ollut sijoi­tettu lainkaan ikkunoita paitsi ullakolle valoa antavaa pientä ikkunaa ja sen alla oven päällä sijain­nutta pientä ikkunaa. Niiden välissä oven yläpuo­lella oli pieni katos. Päädyssä ei ollut julki­sivua jaottelevia pilasterei­= ;ta lu­kuun ottamatta kulmien pystypilastereita, jotka "kan­natti&= shy;vat" päädyn kehyslaudoil­la seinäpinnasta irrotettua pääty­kolmiota.[411]

 

Kanslian ja upseerikerhon yhte= inen ulkorakennus (n:o 8) sijaitsi niiden välisessä rinteessä. Rakennus oli muuten puinen, mutta rinnetontin vuoksi oli alarinteen puolella yli kaksi metriä korkea maanpäällinen kellarikerros. Sinne o= li käynti alarinteen puolelta, yläkertaan ylärinteen puo­le= lta eli kanslian suunnasta. Rakennuksen luoteispää­dyssä oli käymälä ja keskellä halkoliiteri. Nämä toimin= not tois­tuivat molem­missa kerroksissa. Toisessa päädyss&aum= l; sijaitsi­vat ala­kerras­sa kellari ja yläkerrassa ruoan ja jauhojen varasto­tila. Kellari- ja varasto-osasta ei ollut ovea muu­= ;alle ra­kennukseen, mutta siellä oli muusta rakennuk­sesta poike&sh= y;ten portaat yläkerroksesta alakertaan. Ruokaosastoa lukuun otta­matta alakerta oli eriytetty kerholle ja yläker­ta kanslial­le. Ulkoasultaan satu­lakat­toinen rakennus oli ko­ristelema­to= n. Puuosan pääty oli pysty- ja alaosa vaaka­lau­doitettu. Käymälä­päädyssä oli li­säksi ilmanvaihto­tor­vi.[412]

 

Varuskunta-alueen kasarmit (n:= ot 9, 10 ja 11) sijaitsivat alueen kaakkoisreunaa rajaamaan muodostetun esplanadin varrel­la. Keskenään samanlaisten raken­nusten pohjakaa&s= hy;vat olivat H-volyymisia. Keskiosaan oli kuitenkin sijoitettu siitä erkanev= a, lähes yhdeksän metriä pitkä pesuhuoneen ja porraskäytävän muodostama sakara. Rakuunoi­den makuusali= t, tuvat, sijaitsivat rakennuksen esplanadin puoleisella si­vulla. H:n sakaroissa oli tuvat, joihin oli merkitty 27 vuodepaik­kaa. Vaakasakara= ssa oli kaksi tupaa, joissa molem­missa 28 vuodetta. Vuoteet oli tuvissa si= joi­tettu neljän vuoteen ryhmiin tuvan keskelle sekä yksittäi­siin makuuti­loihin sisäseinien puolelle. Kes­kellä tupia sijaitsivat välipohjia tukevat rautapylväät.

 

Vaakasakaran tupien välissä oli aliupseereiden käyttöön merkitty huone, jossa oli neljä vuodepaikkaa. Tuvista ja aliupseerien huoneesta oli käynti yli neljä metriä leveään käytävään. Siitä taas oli edelleen ovet H:n pysty&= shy;sakaroiden ka­sarmialueen puoleisiin tiloihin. Näitä olivat symmetri­= ;sesti vastapäisissä siivissä sijait­sevat varusvarasto ja vapaaehtoisten kahdeksalle hengelle mitoitettu tupa. Äärim­m&= auml;isenä sakaroiden päissä sijait­si kouluhuone ja pieni kans­lia, toisessa päässä kenttä­vääpelin kaksihuo&= shy;neinen asunto ja sen rakennuk­sen kul­massa sijainnut portaikko. Ra­ku= unoiden portaikkona toimi jo edellä mainittu rakennuk­sen keskiosasta ulko= neva pesu­huone/­portaikko.

 

Pohjakaava oli ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa lähes sama. Kolmannen kerroksen keski­osassa oli edel­leen samat tilat kuin alemmissa kerroksis­sa, mutta huonekorkeus oli Seb. Gripenbergin allekir­joit= tamissa pii­rustuksissa pudo­tettu 4,59 metristä 3,67 metriin. Ra­kennuksen kolmikerrok­sista keskiosaa matalammis­sa H:n pys&= shy;tysakaroissa kolman­nen kerroksen tilalla oli ullakko. Tästä oli kuitenkin poikkeus toisen sivusakaran kasarmialueen puoleisessa pää­dys= sä, johon oli huonekor­keutta madaltamalla muo­dostettu kolme asuinker&= shy;rosta. Kol­mannessa kerroksessa oli kaksi kahden huoneen asuntoa per­heell= isille plu­toonan aliupsee­reille. (Huonekor­keudet olivat alkaen ensimmäisestä kerrok­sesta 3,35, 3,35 ja 3,15 metriä; muualla kasarmira­kennuk­sessa 4.59 metriä).

 

Kasarmien pääjulkisi= vu oli kohti kaakkoa, kasarmi­alueen reu­naa ja sinne suunniteltua puistokatua. Julkisi­vut jäsen­tyivät kor­keammaksi k= es­kiosaksi ja niiden sivuri­salii­teik­si. Kaikissa oli aumakatto. Sivuris= a­liittien reunoihin tii­limuurauksella profiloidut kaksois­liseenit kan­n= attivat räystään alaista friisiä. Si­vusii­pien keskel&= shy;lä oli päällek­käin kaksi valeik­kunaa. Näiden p&a= uml;ällä olevassa frii­sissä oli kaksi ul­lakolle valoa tuovaa pient&au= ml; ikkunaa. Kolmiker­roksiset keskiosat oli jaoteltu muurauk­sella ulk= o­seinästä profi­loiduin liseenein kolmeen osaan.

 

Keskelle kahden liseenin v&aum= l;liin jäi suoraan aliup­seeri­en tupaan johtava, rikkaasti koristell= un kehyksen rajaama kak­soisovi, jonka päällä olivat toisen= ja kol­mannen ker­roksen aliupsee­ritupien ikkunat. Sisäänkäynnin molem­mille puolille jäivät julkisivulohkot, joissa oli neljä ikkunaa. Kolmatta kerrosta erottivat= jul­kisivussa kolman­nen kerrok­sen ikku­noiden alareunan tasolla kulkevat hammaslistat. Ikkunoiden yläosassakin oli hammas­lista, joka aina = ik­kunoi­den kohdalla muodosti niille osittaisen kehyksen. Ik­kunoi­den kehyksissä oli yli­pää­tään niukat koristeaiheet. Räys­tään alla kulke­vassa friisiss&a= uml; oli aina ik­kunarivistön kohdalla ullakkoa valaiseva pieni kaksoisikkuna.

 

Kasarmien sivujulkisivujen silmiinpistävin piirre oli ra­kennuk­sien erikorkuisten osien porrasteinen aumakatto. Jyr­kimmil­lään se oli keskiosan miehistötupien yläpuo­lella, siis pääjulkisivulla, mutta porraskäytävän kohdalla se oli matalammalla. Nämä keskikaton osat yhdisti räys­tään alapuo&= shy;lella kulkeva friisi. Tämän tason alapuo­lella oli sivusii­pien katto, jota myös kiersi räystään alapuoli­nen oma f= rii­si. Siinä oli seinän ikkunarivistö­jen koh­dalla ul­= lakon kak­soisikkunat. Sivuseinää jakoivat raken­nuksen kul­= ;missa ja keskellä kul­kevat kaksoispilaste­rit kah­teen osaan. <= o:p>

 

Näistä toisessa puistokadun puolella kahdessa kerrok­sessa olevat suuret kahdeksanruutu= iset ikkunat valai­sivat sivu­siipien miehistötupia. Ikkunoiden yläpuolel­le oli pää­jul­kisivun ikkunoiden tapa= an muurattu U-volyymi­set ke­hykset, toisen kerroksen ikkunoissa oli vielä alake­hys, ja alemman kerroksen ikkunoiden alalistan muodosti seinäpin­nasta erka­neva muurattu kehys. Toisen osan sivujul&s= hy;kisivusta muodosti­vat kasarmialueen puoleisissa osissa sijait­sevat kenttävää­pelien ja vapaaehtoisten asui­ntilat. Kasa= r­mien tämän osan madalletun huonekorkeuden aikaan­saamat kolme asuinkerrosta näkyivät myös sivujulki­sivun kolmessa ker= rok­sessa olevista kuusiruutuisista ikkunoista. Niitä ei ylim­män ikkun= ari­vis­tön alareunaa pitkin kulkevaa listaa lukuun­ otta­matta ko­ris­= teltu. Alimman ik­kunakerroksen tasal­la johti asuntoihin vielä kaksoisovi.[413]

 

Päävartio (n:o 12) sijaitsi kasar­mialueen itäkulmas­sa, jul­kisivu kohti alu= een kaak­kois­reunan esplana­dikatua. Ra­kennus oli puinen, yksikerroksinen ja aumakat­toinen. Pohjakaava oli T-volyyminen. Pitkässä siivessä sijaitsivat 12 aresti­selliä kesk= ik­äytävän varrel­la. Ne olivat kooltaan 2,90 x 2,07 metriä, huonekorkeus 3.40 metriä. Sellien jatko­na oli käymälä ja ullakol­le vievät portaat. T:n lyhyess&a= uml; osas­sa sijaitsivat var­tiomiehistön huoneet. Keskellä oli iso, Seb. Gripenber­gin allekirjoit­tamissa piirustuksissa vahtihuo= ­neeksi nimetty huone, sen toisella puolella miehistölle tarkoi­tettu iso huone ja toisella puolella aliupseerien ja upseerien huoneet. Rakennuksen sisäänkäynti oli kes­kellä T:n lyhyttä osaa. Ulkopuolella oli leveä aidattu kuisti, johon oli askelmat kolmelta suu= nnal­ta. Kuistilta oli ovi noin kaksi metriä pitkään ja neljä metriä leveään, raken­nuksen sisään vedettyyn tasoon. Tältä sisäkuistilta oli eril­linen sisäänkäynti itäkulman upseerihuoneeseen ja toi­nen= vah­tihuoneeseen. Ulkokuistin portailta vahti­huonee­seen ja edelleen vah­tihuone= esta sellien keskikäytä­välle oli käynti suoraa linjaa pitkin.

 

T-volyymisen vartiorakennuksen pääjulkisivun muodosti T:n lyhyempi osa. Sokkelista kohosi muiden kasar­mialu­een puura­ken­nusten tapaan pystylaudoitus, sen päällä vaaka­laudoitus ja ylimpänä aumakaton räystään alla kasetoitu pääasiassa pys­tylauda= sta muodostettu vyöhyke. Julkisivun sivuilla tyy­dyttiin koristeaiheis= sa kulmapilas­teriin, ikku­noiden ala­reunan tasolla sijaitsevaan vaaka­lautaan ja niiden sivu­puitteita alaosan pystylaudoi­tuks= en päällä "tu­keviin" pi­lastereihin. Julkisi= vun koristeaiheet korostivat rakennuk­sen pääsisään­= ;käyntiä ja osoitti samalla sen takana olevan var­tiohuoneen ja sellien keskik&a= uml;ytävän paikan. Kuis­tia kan­nat­tivat koristeelliset pilarit ja sit&au= ml; koristi vielä ba­lust­radi­kaide. Sisäänkäy= nnin molemmin puolin olivat taas kak­sitoistaruutuiset ikkunat ja kak­so= isovelle oli veistetty klassistinen kehys. Oven yläpuo­lelle oli tehty pieni pääty­kolmio ja sen päälle kattorat­sastaja.[414]

 

Rakuunarykmentin keittiö-= ja ruokalarakennus eli artelli (rakennus n:o 13) sijoitet­tiin alueen kolm= esta kasar­mista keskimmäisen eteen, tallien ja maneesin reunus­tam= an keskus­aukion kaakkoisreunalle. Rakennuksen keskusosa oli ruokasa­l= ina, ja kummassakin päädyssä oli kolme erillistä keittiötä –  s= iis yksi keittiö kutakin eskadroonaa varten. Ruo­kala oli kokonaan avo= inta tilaa ilman väliseiniä. Kattoa tukivat kah­dessa rivissä kulkevat pylväät. Näiden väli­seltä osal­ta sisäkatto oli nostettu korkeam­malle. Ruokalan seitsemän pitkää pöytää oli sijoitettu pylväiden väliin siten, että ne aina yhdistivät vastak­kaisella puolella ruokalaa olevat pylväät. Ruokalaan oli –  paitsi keittiöistä –= ;  myös kaksi sisäänk&a= uml;yntiä suoraan ulkoa. Ne sijaitsivat keskusaukion puolella rakennusta ja olivat ai= van ruokala­osan reunoissa. Keit­tiöihin käytiin päädyistä niiden välissä sijainn­eiden eteisten kautta. Molemmis­sa päädyissä oli siten kaksi etei­s= tä. Ka­sar­mien puoleisista eteisistä oli käynti myös ra= ken­nuksen kellariin. Se oli koko artellin ruoka­salin laajuinen ja holvattu. Valoa sinne saatiin kahdesta kasarmien puolei­sen sivun sokke­liin tehdystä aukosta.

 

Rakennuksen pääjulki= sivu oli keskusaukion puolella. Fasadi koostui leveästä keskiosasta, s= en reunoissa sijait­sevista, päätykolmioiden korostamista sivurisaliiteista, joissa oli­vat oviaukot, sekä risaliitteja hiuk= an kauempana sijaitse­vista pulpettikattoisista reunim­maisista keittiöis­tä. Jul­kisivun vuorilaudoitus noudatti samaa järjestelmää kuin useissa muissakin kasarmialueen puurakennuksissa. Sokkelin yläpuolella oli pystylauta­vuoraus, sen päällä vaakalauta­vyöhyke, jossa sijaitsivat ikkuna= t, ja kolmantena räystään alla taas pystylautavuoraus. Artellis= sa ylimpänä oli vielä kasetointi. Vaihtelua lautapin­taan saatiin aikaan jatkamal­la ikkunoiden kehyslautoja lautapilasterein ja sijoittamal­la rakennuksen keskiosaan ikkunoiden välisiin vyöhykkeisiin kasetoitua vyöhykettä "tukevat" lautapilaste­rit. Sivurisa­liittien koristeaiheet olivat kuusipeili= set kaksoisovet, oven yläpuoliset katokset, katoksen yläpuolel­le sijoitetut rombin muotoiset ikkunat ja päätykolmiot.[415]

 

Kun upseeriston asunnot sijoit= ettiin kasarmialueen länsi­reunaan lähelle Saimaan rantaa, päädyttiin alipääl­lystön ja perheellisen miehistön asunnot sijoit­tamaan kasar­mialueen toiselle, kaupu= ngin puoleiselle laidalle. Näistä kolmesta rakennuksesta kauimpana luo= tees­sa oli rakennus n:o 14, yh­distetty verstas- ja asuinraken­nus. Sen ti= i­liraken­teisessa alakerrassa sijait­sivat työpajat räätälil­le, = vaat­teiden leikkaajalle, suutarille, satulasepälle, puusepälle ja asesepälle. Yläkerrassa sijaitsivat asuinhuo­neet.

 

Rakennuksen poh­jakaava oli selkeä. Pääjulkisivulla oli kaksi sisäänkäyn&= shy;tiä, jotka jatkuivat yli suorakaiteen muo­toisen raken­nuksen puolivälin ulottuvana eteiskäytävänä. Eteisist&aum= l; oli ovet käytävän molemmin puolin sijaitse­viin työ= ­huoneisiin. Keskellä rakennusta sijaitseviin suuriin työhuoneisiin oli käynti molemmista eteisistä. Verstaitten eteiskäytäv&au= ml;t päättyivät heti perimmäisten verstaiden ovi­aukkojen jälkeen muurattuihin seiniin. Näiden seinien taka­na sijaitsi= vat kuitenkin yläkerran asuntoihin joh­tavat por­taikot, joiden ulko-ovi oli rakennuksen toi­selta sivul­ta. Työhuoneet ja asuinraken­nus oli siten eristetty toisis­taan eikä niiden väli­nen kulku ollut sisäkaut­ta mahdollis­ta.

 

Yläkerroksessa porraskäytävien jatkona olleet eteiset ulot­tuivat läpi rakennuksen. Niistä päästiin asuin­huonei­siin. Toi&= shy;seen päätyyn oli sijoitettu kolme yhden huoneen asuntoa komero- ja välieteistiloineen, toisessa päädyssä oli kaksi huoneen= ja keittiön muodostamaa asuntoa. Keskellä rakennus­ta oli nelj&a= uml; yhden huoneen asuntoa, joista jokai­seen kuului vielä ikkunaton 2,= 6 x 2 metrin suuruinen= huone.

 

Rakennuksen ulkoarkkitehtuuri = oli koruton. Alaosan muo­dos­ti sokke­li ja reunoiltaan voimakkaasti profiloitu tiili­nen osa. Sen ylä­puolella oli kapea pysty­= ;laudalla vuorattu sui­ka­le, joka ulottui yläkerran ikkunoiden alareu&s= hy;nan tasol­la sijait­sevaan vaakalautaan. Siitä jatkui vaaka­la= uta­vuoraus kasetoi­tuun räystään alareu­naan ja korkeahkoon aumakattoon asti. Ikkunat oli profiloi­tu niukasti –  tiili­ses­sä alaker&sh= y;roksessa oli ikkunain yläosaan muurattu ke­hys­lista, ja ylä­k= erran kehyslautoja ei ollut koristeltu. Ik­kunoiden sijoit­telu korosti kuitenkin raken­nuk­sen keskio­saa. Sekä verstas­huone= isiin että yläker­ran asuntoihin oli rakennuksen kes­kelle sijoitettu pari-ikkkunat. Näin muodos­tui rakennuk­sen pitkille sivuille oviaukkojen väliin kaksi pari-ikku­naa, kun rakennuksen päädyissä oli vain yhdet ik­kunat.[416]

 

Yhdistetystä verstas- ja asuinrakennuksesta kaakkoon, aivan Nikolain linnakkeen vallien kohdalla, sijaitsi 16 per­heel­lisen aliupseerin ja miehistön asuinra&sh= y;kennus n:o 15. Suora­kaiteen muotoiseen puurakennukseen oli sisään&s= hy;käynti molem­milta puolin. Niiden jatkeena oli kaksi koko talon lävist&au= ml;­vää eteistä, joista johtivat myös por­taikot yläker­taan. Niiden molem­min puolin oli sym­metrises­ti si­joitet­tu keit­tiön ja huo­neen asun­not. Porras­käytä= ­västä oli ovi aina keit­ti­öön, jonka jatkona oli suurempi asui= n­huone. Toi­sen ker­rok­sen huonejär­jestely oli samanlainen. = Yh­teensä molem­missa kerroksis­sa oli kah­deksan kahden huo­neen asu= n­toa.

 

Asuinrakennuksen julkisivu oli sokkelin päältä pystylaudoi­tettu ensimmäisen kerro= ksen ikkunoiden alareunan tasolla sijaitsevaan vaakalautaan asti. Siitä alk= oi vaakavuoraus, joka jatkui räystäslistan friisimäiseen pystylaudoitukseen ja taas päätykolmioiden tasalla vaihtui kaseto= inniksi. Jul­kisivuja elävöittivät ja oviaukkoja korostivat ovien ylä­puoliset päätykolmiot. Ne käsittivät vaaka= lau­doi­tuksen päälle sijoitetut, koko rakennuksen korkuiset pystypilaste­ri= t, niiden "tuke­man" ikkunallisen pää­tykol­mi= on, räystäs­listan alapuolen kasetoinnin ja pää­tyk= ol­mion katon katto­ratsas­tajan. Pystypilareiden vä­liin jäi= ­vät kak­soisovet ja nii­den päälle sveit­si­läis= ­tyyli­set ka­tokset. Niiden ylä­puo­lella oli klassisti­sin ik&s= hy;kunapuit­tein va­rustettu porras­käytävää valaise­va ikku= na.

 

Päätykolmiota vaakalaudoitetusta vuorauksesta erottavien pilastereiden lisäksi oli v= as­taavat pilasterit sijoitettu myös rakennuksen kulmiin. Kiintoisa piirre pilastereissa oli se, että räystään alla oleva ja alimm= an ikkunakerroksen alapuitteena toimiva vaakalauta muodosti pystypilaste­r= eiden kohdalle klassis­tisen kapiteelia muistuttavan raken­teen. Pys­= typilastereiden jaotteleman julkisivun rakennetta voi­daan kuvata kaaviolla a/b/aa/b/a, jossa a vastaa kolmea ik­kunaa ja b päätykolmiota. Rakennukse= n päätyjulkisivuissa ei ollut ikkunoita, ja vuori­laudoitus vastasi pitkän sivun pysty&= #8211; vaaka– pysty -järjestelmää.[417]

 

Asuinrakennus n:o 16 sijaitsi = muiden alipäällystön raken­nusten jatkeena kasarmialueen poikki kulkevan tien kaak­koispuolella. Rakennuksen julkisivut ja poh­jaka= a­va olivat identtiset asuinrakennuksen n:o 15 kanssa lukuun ot­ta­matta luoteispäätyyn sijoitettua alipäällystön kerho­= ;huoneistoa. Siksi oli rakennettu suora­kaiteen muotoi­sen ra­kennusrun­= gon päätyhuoneistojen jatkoksi kapeam­pi, hiukan yli kolme met&sh= y;riä korkea ja seiniltään tait­teinen lisäke. Näin muodo= s­tui alakerran kaksi pääty­huoneistoa ja lisäkkeen käsittävä kerhohuoneis­to.[418]

 

Perheellisten aliupseerien asuinrakennusten n:o 14 ja n:o 15 välissä sijaitsi niiden ulkorakennus (rakennus n:o 17). Suorakaiteen muotoisessa puutalossa sijaitsi neljä varasto­huonetta ja käymälä. Rakennuksessa ei käytetty eri­tyisiä koristeaiheita, vaan pääosin va= aka­laudoitettuihin julkisi­vuihin toivat vaihtelua vain ikkunat ja ovien vino­laudalla vuoratut peilit. Tilojen ryhmittely oli kui­tenkin ratkaistu kiinnostav= alla tavalla. Varastoti­lat oli sijoitettu ilmei­ses­tikin hygieenisistä syistä ra­kennuksen päätyihin ja asuntojen puolei­selle sivul­le. Niiden puolelta johti kui­tenk= in leveä portti­käytävä rakennuksen läpi toi­= sella sivul­la sijaitsevaan sisäpihaan. Sitä kiersi ylös noste= ttu te­rassi, jolta oli käynti käymäläti­loihin.[419]

 

Kasarmialueen länsinurkka= an, aivan Saimaan rantaan, raken­nettiin leipomorakennus (numero 18). Suorakaiteen muotoinen ja aumakattoinen rakennus tehtiin tiilestä. Ovi= oli rinteen puolella, Siitä avautui eteinen, josta oli käynti myö= ;s ul­lakolle. Rakennuksen toisen puoliskon muodosti kol­miuuninen lei= pomo aputiloi­neen ja toisen osan holvattu makasiini, joka oli avoin koko ra= kennuksen le­veydeltä. Julkisivuja ko­ristivat ikkunoiden ja oven kehyk&= shy;set, sokkelin yläpuolel­le ja rakennuksen kulmiin muuratut leveät liseenit sekä räys­tään alapuolen friisimäinen tiili­koristelu, jonka lomaan oli sijoitettu ullakon ikkunat.[420]

 

Rakuunarykmentin varusvarasto (rakennus n:o 19) sijaitsi kasarmialueen etelänurkassa kanslian vieressä. Se oli suo­rakaiteen muotoinen ja satulakattoinen puurakennus. Se oli ulkoasultaan vaatimattomasti koristeltu. Se oli vaakala= u­doituksella vuorattu, ja laudoi­tuksen päällä oli välisei­n= ien kohdalla ja kulmissa pystylaudat. Ik­kunoi­den kehykset oli niukasti koristel­tu. Kasarmeille päin sijoitetussa julkisivussa oli kolme vinolautapeileillä varustettua kak­soisovea. Raken­nuk­sen pohjakaavan muodostivat päädyissä ole­vat varas­tohu= o­neet, joihin oli omat si­säänkäynnit. Kes­kellä oleva tila oli jaettu kahteen osaan, joihin molempiin oli ovet eri puolelta rakennusta. Kasar­meille päin olevan pit­kän sivun puoleisesta huoneesta pääsi myös korkealle ulla­kolle, j= onne oli myös rakennettu varas­tohyllyjä.[421]

 

Leipomon viereen rakennettiin yhdistetty sauna- ja pesutupa (rakennus n:o 20). Se oli leipomon tapaan tiilinen, suora­kaiteen muotoinen ja aumakattoinen rakennus. Sille loi = eri­koisen ulkonäön puuluukuin varustettu korkea ul­lakko­kerros. Se lienee rakennettu vaatteiden kuivatusta varten. Luukku­jen osalta tavoiteltiin julkisivuun vaihtelua sijoittamalla laudoitus vuorotellen vaak= a- ja pystysuun­taan. Luukkujen alapuolelle julkisivuun oli sijoitettu tiilikrenelointi, ja seinäpin­taa reunusti leveä muurattu lis= ta. Ra­ken­nuk­sen ik­kunat olivat kuusiruu­tuisia ja lähes kehyksettömiä. Toises­sa päädyssä olevan saunan kohdalla oli pitkille sivuille tehty valeikkunat. Koris­t= eellisuutta rakennuk­seen toi katon koris­teellis­ten savupiippujen ja puul= uu­kuin varustet­tujen ilmanvaih­toput­kien vaihtelu.=

 

Rakennuksen toiseen päätyyn oli siis sijoitettu sauna. Sen lauteet olivat keskell&aum= l; suorakaiteen muotoista tilaa ja kiu­kaat molemmissa päädyissä. Saunan vieressä oli pukuhuone ja huone, jossa lämmitettiin vettä. Väliseinän takana toi­sessa päädyssä oli pesutupa ja mankelihuone. Käynti ulla­= kolle oli mankelihuoneen vieressä sijainneesta eteises­tä. Viel&aum= l; rakennuksessa oli erillisillä sisäänkäyn­neillä varus­tetut ammeellinen pesuhuone ja pieni pesutupa, jotka liene­v&= auml;t olleet tarkoi­tetut upseerien käyttöön.[422]

 

Leipomon ja pesutuvan koillispuolella, kasarmialueen rajal­la sijaitsi paja (rakennus n:o 21)= . Se koostui suora­kaiteen muotoisesta keskusrakennuksesta, jossa sijaitsivat kaksi vä­liseinän erottamaa pajaa. Kes­kiosaan oli liitet= ty kummal­le­kin pitkälle sivulle kolme pienempää huone= tta hii­len ja ma­teri­aalien säilytystä varten. Näi= den huoneiden ulkoseinän suun­taisesti koko pajaa kiersi pylväiden varaan perustettu, hiukan yli rakennuksen puolivälin korkeuteen nouseva ulko­katos. Sen yläpuolella oli päätyseinissä isot puoli­kaaren muotoiset ikkunat.[423]

 

Tallit (n:ot 22, 23, 24, 25, 2= 6 ja 27) oli sijoi­tettu ka­sarmialueen poikki kulkevan tien luoteispuo&= shy;lelle jättäen nii­den väliin tuulelta suojat­tuja ratsastu= s­piho­ja. Kukin talli oli suunniteltu yhden eskad­roonan tar­pei­siin; ku= ssa­kin niissä oli 116 pilttuuta. Pilt­tuut oli si­joitettu ra­ken= nuksen keskelle kahteen riviin sekä rakennuksen reunoil­le yhteen riviin.= Siten koko tallin pituisten keskikäytävi­en molemmilla puolilla oli aina pilt­tuu. Ne olivat 6 jalkaa leveitä ja 10 jalkaa pitki&a= uml;. Pilttuitten lisäksi talleissa oli vielä "boxit" neljälle hevoselle.Tallien päädyissä olivat tilat kuivikkeita, heinää ja kau­raa var­ten. Näiden säily­tystilojen välissä oli eteiset, joista päästiin tallin keskuskäytäville. Niiden molemmin puolin oli tehty puiset juot­tokaukalot hevosille. Tallin keskellä oli ov= et, joista päästiin kulkemaan tallin läpi.

 

Tallit tehtiin ylihallituksen suunnitelmien mu­kaan ilman vinttiä; katonkannattimet olivat näkyvissä sisä­puolelta. Kannattimien yläpuolella o= li laudoitus kannatta­massa saha­jauhotäytettä. Sen päällä oli myös pärein peitetty laudoi­tus. Tallien pilttuiden lattiat olivat tiiviisti poljetusta savesta ja käytävät oli kivetty.[424]

 

Suorakaiteen muotoiset rakennu= kset oli vuorattu vaakalau­doituksella. Ulkoarkkitehtuurille oli ominais­= ;ta matala sei­näosa (3,90 metriä) ja korkea satulakatto (= 4,74 metriä). Katon korkeutta ja "goottilaisuutta" koros­ti vielä viisi ilmanvaihtoa varten katolle rakennettua ja vinoikkunoin varustettua hattua = tai lanterniinia. Toisena kiintoisaa ja osittain myös gotiikasta muistutta= vana piirteen kattoa tuke­va puurakenne jätettiin sekä sisällä että ulko­puolella täysin näkyviin. Ulkopuo­lella oli sään­nöllisin välimat­koin sijoitettujen kattotuki­en väliin avattu seinän yläosaan pieni kaksoisikkuna,[425] jonka keskipuite oli aina pilttuiden seinämän kohdalla. Kutakin pilttuuta vastasi siten yksi ik­kunaruutu. Rakennuk­sen keskell&aum= l; olevia sisäänkäyntejä ko­rostivat päätyko= l­miot. Myös rakennuksen kaksoisovien ylä­puolella oli kolmion muotoi= set, vinoruutuiset ikkunat.[426]

 

Eskadroonien tallien lisä= ksi oli trumpetistien ja kuormas­ton hevosille oma, pienempi talli (rakennus n:o 28). Raken­nus oli erillään eskadroonien talleista. Se oli luoteisen­kasar­mialu­een rakennusryhmän suurin raken­= nus. Sen ulkonä­kö ja pohjakaava vastasi lähes täysin es= ­kad­rooni­en talle­ja.[427]=

 

Sairaille hevosille tarvittiin kasarmialueella omat tallin­sa. 24 hevoselle tarkoitettu sairastalli (rakennus n:o 29) oli kasarmialueen luoteisnurkassa, ortodoksisen hautaus&s= hy;maan vieressä. Rakennus oli ulkoasultaan vaakalaudal­la vuo­rattu ja satulakattoinen. Pituutta sillä oli lähes 60 met­riä. Hevosten pilttuut sijaitsivat aiempaan tapaan keskellä rakennusta. Uun= it oli sijoitettu ulkoseinille. Savu­piippu­jen ohella oli katolle ved= etty myös ilmanvaihto­tor­vet. Tal­liin oli käynti päätyjen lisäksi myös pitkien sivujen kes­keltä= ;. Ilmeisestikin sairastallin tarvit­seman paremman lämpöeristyk= sen vuoksi oli rakennukseen lisätty porstuat. Rakennuksen päädyissä sijaitsivat eläinlääkärin hoit= ohuo­neet, apteekki ja varastohuoneita.[428]

 

Suuren sairastallin viereen oli rakennettu kahdeksalle he­voselle talli (rakennus n:o 29A). Suorakaiteen muotoiseen ja satulakattoiseen puurakennukseen oli käynti molemmista päädyistä. Keskelle oli sijoitettu kahdeksan pilttuuta ja kulmiin laitettu kaksi uunia. Kattoraken­netta ja ullak­koa tukivat keskeltä pilttuiden kulmauksis­sa sijaitsevat pyl­vää= ;t. Ulkoarkkitehtuuriltaan rakennus oli suuremman sairas­tallin tapaan vaatimaton. Vaakalaudoituk­sella vuorattu seinäpinta jaoteltiin lohkoihin pysty­laudoilla. Pitkän sivun kol­meen keskimmäiseen kenttään oli sijoi­tettu kuhun­kin vinoruutui­nen pari-ikkuna. Päädyissä oli vaakalaudoitus pitkän sivun tapaan jaettu ovien molemmin puolin pystylau­doilla erilli­siin kenttiin. Lisäksi oven yläpuolinen vaaka­lauta muodosti päätyyn päätykolmion. Sen keskellä olevas= sa ken­tässä oli luukku ullakolle ja sen yläpuolella kaksi = va­loaukkoa. Oviaukon päällä oli vielä kolmion muotoinen ikku­na= ja sen päällä katos.[429]

 

Rakuunarykmentille tärke&= auml; kauramakasiini (rakennus n:o 30) sijoitettiin alueen pohjoisreunaan tallien kupee­seen. Va­rasto oli satulakattoinen, suorakaiteen muotoinen rakennus. Siihen tuli mahtua 200 000 kiloa eli 4 300 hehtolitraa kau&s= hy;raa. Se varastoitiin keskikäytävän mo­lemmilla puolilla si&sh= y;jaitseviin huoneisiin, joita molemmin puolin oli kolme. Va­rastohuoneet olivat korkeat, piirus­tusten mu­kaan 4,55 met­riä. Keskikäytävästä johtivat myös portaat ullakolle. R= a­kennus oli vuorattu vaakalau­doituksel­la. Julkisivua koris­tivat vain oviaukon ja ullakon luukun vinolaudoitus, niu­kasti muotoillut kehys&sh= y;laudat ja oviaukon molemmilla puolin ja kulmissa sokkelista räys­tä&= auml;seen ulottuvat pystylaudat.[430]

 

Rykmentin heinäladot (rakennukset n:ot 31) sijoitettiin kasarmialueen luoteisnurkkaan siten, että niiden ja trumpe­tistien tallin edustalle muodostui piha. Heinälatoja oli aikai­semmissa suunnitelmissa kahdeksan, mutta niitä raken­nettiin kuitenkin vain kuusi. Ladot olivat lähes = 25 metriä pitkiä ja 12 metriä leveitä rakennuksia. Korkeutta si&s= hy;vuseiniltään ylöspäin kapenevilla ladoilla oli yli kuusi metriä. Oviau&sh= y;kot ja ylisten luukut sijaitsivat päädyissä. Seinät oli vaakalaudoitettu, päätykolmiot taasen pys­ty­laudoitettu. Heinävajojen viereen rakennettiin myös vaa­karakennus (n:o 31= A). Se oli pieni, lähes neliön muotoinen ja satulakattoi­nen. Yhdellä sivulla oli kuusiruutui­nen ikkuna antamassa sisälle valoa. Punnit­tavat kuormat voitiin ajaa rakennuksen sisään toisen puolen pariovista ja toisel­ta puolelta taas ulos. Rakennus oli vuorattu pystylaudal­la.[431]

 

Vaunuliiteri (rakennus n:o 32)= oli rakennettu heinälatojen koillispuolelle kasarmialueen rajalle. Satulak= attoinen ja suorakaiteen muotoinen vaja oli varustettu pariovil­la. Kattoa tukiv= at keskeltä parrut. Seinät olivat leveäs­tä pys­ty= laudasta. Vaunuliiterin viereen rakennettiin myös kuor­mastolle suuri, 46.5 x 11.5 metrinen vaunuvaja (raken­nus n:o 33). Siinä oli pitkällä sivulla kuusi oviaukkoa ja yksi päädyssä. Rakennus muistutti pienempää vaunuvajaa, joskin siinä oli ka= ton tukirakenteet rakennettu itsekantaviksi. Myös kuormas­ton vaunuvaj= an seinät olivat pystylaudasta.[432]

 

Kasarmien edustalle, molemmin = puolin keittiö- ja ruokalara­ken­nusta sijoitettiin yhdistetyt halkoliiteri- ja käymälä­raken­nukset (n:ot 34 ja 35= ). Yli 35 metr= iä pitkien, suo­ra­kaiteen muotoisten ja satulakattoisten puurakennust= en kes­kiosat toimivat halkovaras­tona. Ruokalan puoleisissa pä&a= uml;­dyissä oli kolme erillistä huonetta. Näistä ei ollut ovea liiterin puolelle, vaan vain ruokalaan päin. Ulommat päädyt toimivat kasarmien käymälöinä. Ne oli jaettu kolmeen eril­li= ­seen osastoon, joihin käytiin kaksipuolisen ulkopor­taan ja kuistin kau= tta. Portaan alapuolella sijait­sivat huolto­luu­kut. Valoa saatiin päätyjen kaksiruu­tuisista pystyikku­noista ja ullakon kuusiruutuisista ikkunoista. Käymälöi­den ilmanvaihtoa varten sijoit­ettiin välisei­nien kohdille ka­tolle johtav= at ilmanvaih­totorvet.[433]

 

Kasarmialueen maneesi (rakennu= s n:o 36) rakennettiin talli­rakennusten viereen, jolloin se sulki alueen keskellä ole­van aukion luoteesta. (Toinen maneesi n:o 37 jätettiin ra­kentamatta). Rakennus oli isokokoinen: yli 83 metriä pitkä, 23 metriä le­veä ja lähes 14 metriä korkea. Siinä oli kolme si­säänkäyntiä. Päissä sijait­sivat porstual­liset sisäänkä= ;yn­nit ratsastajille ja keskellä pitkää sivua rikkaasti koris­t= ellulla eteisellä varustettu sisäänkäynti. Pitkällä s= ivul­la sijainneen oviaukon kohdalle ei aluksi suunniteltu pors­tuaa, mutta eve= rsti­luutnantti Schau­manin toivomuksesta keskiovien taakse lisättiin yksinker­= ;tainen eteinen.[434]=

 

Rakennus oli sisäpuolelta= avoin koko rakennuksen mitalta. Reunaa kuitenkin kiersi suojus, jonka takana kats= ojat saat­toivat oleilla ja joka toisaal­ta suojasi myös hevosia tör­mäykseltä katon tukiraken­teisiin. Suojuksessa o= li aukot pitkillä sivuilla sijain­neiden uunien kohdalla. Näiden= nel­jän uunin lisäksi myös rakennuksen kulmissa oli uunit. Silmiinpistävää rakennuk­sen interiöörissä olivat näkyviin jätetyt katon tukirakenteet –  maneesissa oli vain aivan pieni ull= akko. Rakenteet olivat muuten puuta, mutta räys­tään kohdalta = oli seinien pullistumista estämään asennettu rautatangot, jotka = oli sidottu vielä eril­lisillä tangoilla ylälappeeseen. Rakennuksen sisustukseen kuului lisäksi suuri peili. jonka avulla ratsastaja pystyi korjaa­maan ratsastusasentoaan.[435]

 

Maneesin ulkoarkkitehtuurissa vallitseva elementti oli yli kahdeksan metriä korkea satulakatto. Myös sen esiinjä­tetyt ja seinäpinnasta ulkonevat tukirakenteet jäsensivät seinä­pin­taa. Rakenteet oli sijoitettu aina ikkunoiden väliseen lohkoon. Muuten rakennuksen pitkän sivun seinäpinta koostui sokkelin yläpuolelle sijoitetusta, pystylaudoituksella vuo­ratusta kentästä, sen päällä olevasta vaakalaudasta, joka samalla toimi ikkunoiden alapuitteena, ja räystääseen asti ulottuvasta vaakalaudoi&sh= y;tuksella vuoratusta osasta. Ylemmäs­sä osassa sijaitsivat kaksitoistaruutuiset ikkunat. Niiden yläpui­te oli nostettu aivan räystään tasolle ja sivupuit­teet jatkuivat lautapi­= lastereina alemman lauta­vuorauksen päällä sokkeliin asti. Näin saatiin aikaan il­luusio raskas­ta kattoa kannattavasta rakenteesta. Vaihtelua maneesin pitkän sivun julkisivulle toivat kohdat, joissa sisäpuolel­la oli uuni –  näihin neljään kohta= an oli ulkosei­nään jä­tet­ty pelkkä laudoitus. Julkisivua jäsensivät myös päätyjen pulpettikattoi= set porstuat ja keskellä rakennusta sijain­nut, päätykolmion korostama sisäänkäynti. Pääty­eteisten pitk&au= ml;n sivun puolelle oli seinässä yhdet ik­kunat. Seinän lautavuoraus noudatti samaa järjestelmää kuin pit­kiss&a= uml; sei­nämissäkin. Pulpettikaton kohta oli vuo­rattu pystyla= u­dalla, jonka poikki kulki räystäslinjan ta­salla vaakalauta. Katol&s= hy;le oli sijoitettu vielä yksi pääty­seinää tukeva = puu.

 

Keskeltä pitkää= sivua erkani kymmenen metrin levyinen ja lähes kuuden metrin pituinen eteine= n. Oviaukko oli kohti tallien väliin jäävää kasarmial= ueen keskusaukiota ja koris­teai­heistaan päätellen maneesin pääsisäänkäynti. Eteisen keskellä sijaitsivat pariovet ja niiden päällä kolmion muo­toinen ikkuna. Oven molemmilla puolilla ja sivuseinillä oli kahdek­sanruutuiset ikkuna= t. Eteisen alaosa oli seinä­pinnan tapaan pystylaudoitettu, aumatun k= aton alapuolella oleva osa taas vaakalaudoitettu. Oviaukkoa korosti eteisen kato= l­le sijoitettu klassistinen päätykolmio. Räystäslinjan pääl­lä sijaitsivat doorilaisen järjestelmän palkiston ark­kit­raavia ja friisiä kuvaavat koristeaiheet sekä niiden pääl­lä kattolistoitus ja päätykolmio. Ylimmäisenä pääty­kolmion huipulla oli vielä lipputanko.

 

Maneesin päätyjen et= eiset olivat pulpettikattoisia. Eteis­ten ovien molemmilla puolilla oli pitkän sivun eteisen ta­paan ikkunat ja päätyseinässä eteisen ikkunoiden tasalla molemmilla puolilla kolmoisikkunat. Eteisen yläpuolelle seinään oli sijoitettu iso kolmoisikkuna, jonka yläosa oli vinoruudutettu. Tämän molemmilla puolilla oli vielä pyörö­ikku= nat. Seinän vuori­laudoitus noudatti räystäslinjaan saakka pitkän sivun vuorausta. Päätykolmio oli vuorattu pystylaudal= la ja jaettu lautapilasterein viiteen lohkoon. Räystään alareuna oli kasetoitu.[436]

 

Kasarmialueen sairaala (n:o 38) sijaitsi erillään kasar­meista leirialueen pohjoispuolisella mäellä. Tiilinen kak­sikerroksinen rakennus noudatti pohjakaa= val­taan osittain H-volyymisia kasarmirakennuksia. Sairaalassa oli kuitenkin jätetty rakennuksen takana sijaitsevan porraskäy­täv&aum= l;n vie­ressä sijainneet H:n sakarat pois. Siten sairaa­larakennuk= ­sesta muodostui U-volyyminen kokonaishahmo, jonka julkisivu oli kaakkoon, talousr= akennusten suojaamalle etupihalle.

 

Rakennukseen oli sisäänkäynti alemmasta kerroksesta raken­nuksen takaa porraskäytävästä sekä edestä keskeltä ra= ken­nusta. Julkisivun puolen sisäänkäynti oli samanlainen kuin kasarmien aliupseerien tupaan johtanut ovi­aukko. Sairaalas­sa oviaukon jatke= ena ei ollut suoraan asuinhuonet­ta vaan eteinen, josta oli käynti sen toisella puolella sijaitse­vaan päivystäjän huoneeseen ja toisella puolella vastaanot­tohuoneeseen.

 

Vastaanottohuoneesta oli k&aum= l;ynti vielä lääkärin huoneeseen.

Porraskäytäväst= ä päästiin alemmassa kerroksessa samassa rakennuksen osassa sijaitseviin pesutiloihin ja keskiosan takareunassa olevaan leveää= ;n käytävään. Sinne pääsi myös julkisivun puoleisesta eteisestä. Käytävän järjes­tely va= s­tasi kasarmi­rakennusten pohjakaavan käytävän si­joittelu= a. Käytävän päissä oli pienemmät potilashuoneet yksit­täispoti­laille ja sivusiivissä isot, seitsemä= lle poti­laal­le tarkoi­tetut sairassalit. Eteläisen sairassal= in ja päivystäjän huoneen välissä oli vielä apteekkihuone.

 

Toiseen kerrokseen oli kä= ynti takaosan porraskäytävästä. Samassa rakennuksen osassa sijaitsivat edelleen pesutilat ja yläkerroksen pohjakaava vastasi muutenkin pitkälle ala­kerrosta. Käytävä oli ylhäällä kuitenkin koko rakennuk­sen pituinen ja siit&au= ml; oli käynti kaikkiin julkisivun puoleisiin huoneisiin. Huoneista ei oll= ut keskinäistä yhteyttä. Julki­sivun puoleisista huoneista = oli alakerran eteistä, päivys­täjän huonetta ja vastaanottohuonetta vastaavista tiloista yhdistetty yksi kahdeksan hengen sairassali. Tämän toisella puolella oli kahden hengen sairashuone= ja toisella puolella operaatiohuone. Sivusiivissä oli alakerran tapaan seitsemän hengen sairassalit. Käytäväosa ja porras­= käytävä oli­vat sai­raa­larakennuksessa –  kuten kasarmeissakin –  holvat­tuja.<= /p>

 

Sairaalan sisäseinät= ja katot oli kasarmeista poiketen ra­pattu ja maalattu öljyvärillä. Tätä perustel­tiin terveys­sy= in. Sairaalassa oli tilaa 40 sängylle. Jo­kaista vuodet­ta kohti o= li laskettu pinta-alaksi 10,3 neliö­metriä ja ilmaa 43,2 kuutiot= a. Kasarmeissa vas­taaviksi luvuiksi oli saatu 4,5 ja 19,5, joten sairaala= ssa katsottiin tarvittavan run­saas­ti enemmän väljyyttä. Sairaa­laa lämmitettiin peltipääl­lysteisillä uuneilla, ja lisäksi oli ilmanvaihtoa varten rakennettu kaksi hormia, joita lämmitettiin rautakamiinal­la.

 

Sairaalarakennuksen julkisivui= ssa käytettiin samoja koris­teaiheita kuin kasarmeissakin. Pääjulkisivu koostui kolmes­ta osasta –  keskiosasta ja sen sivurisa­lii= teista. Myös auma­katto, räystäänalusfriisi ja ik­kunoi= den puit­teet oli muo­toiltu pitkälti samankaltaisesti. Sairaalara= ­kennuksen keskiosa ei kuitenkaan ollut kasarmien ta­paan kolmikerrok­sinen. Sitäkin oli tosin korostettu nosta­malla sen katto sivusiipiä korkeammalle.

 

Sairaalassa oli ikkunapinta-al= aa lisätty muodostamalla kes­kiosaan kaksoisikkunoita ja sijoittamalla kumpaankin sivu­risaliittiin julkisivun puolelle molempiin kerroksiin k= ol­moisikkunat. Kasarmeissa tyydyttiin kes­kiosassa yksittäi­siin ikkunoihin ja sivusiivissä oli julkisivun puo­lella vain valeikkunat. Sivujulkis= i­vuis­sa oli poti­las­huoneiden ik­kunat koristeltu ylä- ja alapuol= en kehyksel­lä, ja sisä­puolen huonejakoa osoittivat muuratut listat, "pal­kis­tot".[437]

 

Sairaalan talousrakennus (n:o = 39) sijaitsi sairaalaraken­nuksesta kaakkoon, sairaalarakennuk­sen eteen muodostetun pihasommitelman toisena sivuraken­nuk­sena. Rakennuksen= tii­lisessä alakerrassa oli pääasiassa työtiloja, puisessa yläkerroksessa olivat sairaalan henkilökunnan asunnot. Ra­ken= nuksen pohjakaava perustui periaatteessa keskik­äytävään, jonka molemmilla puolilla sijaitsivat työtilat ja asuinhuo­neet. Käytävä ei ollut kuitenkaan avoin läpi raken­nuksen= .

 

Suorakaiteen muotoiseen rakenn= ukseen oli kolme oviaukkoa. Länsipäädyn eteisestä päästiin taloudenhoitajan kaksihuo­nei­seen huoneistoon ja rakennuksen eteläreunassa sijaitse­vaan keittiön, varastohuon= een ja mankelihuoneen ryhmitty­mään. Eteisestä oli myös portaat toiseen kerrokseen. Itä­päädyn eteisestä päästiin välie­teisen kautta kosthollarin huoneen vieressä sijaitsevaan pesutu­paan ja mankelihuonee­seen sek&au= ml; desinfiointihuonei­siin. Pohjoispuolelta eli sai­raalan edustan puolelta ei ollut lainkaan sisäänkäyntiä rakennuk­s= en tiiliseen alakertaan, vaan ovesta käytiin suo­raan yläkerran asuntoihin johtavaan portaikkoon. Siitä päästiin rakennuksen päädyssä sijaitseviin kahteen väls­kärin huone= e­seen, viidelle palvelijalle tarkoi­tettuun huo­neeseen ja rakennuksen kulmassa sijain­neeseen päällysmies­ten huonee­seen. Toinen sisäänkäynti yläkerran asuntoihin oli siis länsipäädystä. Siellä portaikko ja eteinen muodos&= shy;tivat rakennukseen keskik­äytävän, jonka toi­selle puolelle jäi perheellisen välskärin kaksihuoneinen asunto ja toisel&s= hy;le puolelle samanlaiset perheel­liselle välskärille ja pääl­lysmiehelle tarkoitetut asunnot. Pääl­lysm= iehen asunnon mo­lempiin huoneisiin oli käynti käytäväs&s= hy;tä, joten asunnon voi muunnella kahdeksi yhden huoneen asunnoksi. Keskikäytävältä johtivat vielä portaat ullakol­= ;le.

 

Rakennuksen ulkoasu noudatti n= iukkaa muotokieltä. Sok­kelis­ta kohosi tiilinen alakerta, jota el&au= ml;­vöitti­vät ainoastaan muuratut ikkunakehykset. Kasar­mialu­een up­seerien = asun­noista ja yhdis­tetystä vers­tas- ja asuinraken­nuksesta poi­= keten ei sairaalan talous- ja asuin­rakennukses­sa käytet­ty tiiliosan kulmia pro­filoimaan li­seeniä. Myös ikkunoiden kehysmalli oli eri­lainen. Tiili­osan yläpuolella oli kuiten&s= hy;kin voimak­kaasti profiloitu lis­ta, ja sen päällä raken= nuk­sen puuosas­sa oli lyhyt lamel­li pysty­laudoitusta, joka päättyi ikku­noiden alaosan vaakalau­taan. Siitä ete= en­päin alkoi vaaka­lauta­vuoraus, jota raken­nuk­sen kulmissa raja= si­vat pilaste­ri­maiset kulmalau­dat. Puu­osan ikkunoiden kehys&s= hy;lautoja ei ollut koristeltu. Räys­tään alapuolella oli jäl&= shy;leen kapea pystylaudoi­tus ja sen alla si­jaitsevien ikku­noiden tas= alla kuusi ullakol­le valoa tuovaa aukkoa. Pysty­laudoi­tuksen ja au= kko­jen vuo­rotellessa syntyi aumaka­ton alle friisim­äiseltä vaikuttava raken­ne.[438]

 

Rakuunarykmentin ruumishuone (rakennus n:o 40) sijoi­tettiin sairaala-alueen pohjoisnurkkaan. Se teh= tiin puusta ja oli kooltaan 3,86 x 4,90 metriä. Kuuden metrin korke­= ;us oli poikkeuksellisen iso ulkomittoihin näh­den. Tällä li= enee haluttu antaa rakennukselle juhlavam­paa leimaa. Raken­nuk­seen= oli käynti lyhyellä sivulla si­jaitse­vasta eteises­t&aum= l;. Takaseinällä oli uuni. Pitkällä sivulla antoi rakennuk&= shy;seen valoa kolme ikkunaa, ja ulko-ovenkin yläpuo­lella oli kol­mois= ikkuna. Satulakat­toisen rakennuksen seinäpinta oli ala­osastaan vuora= ttu vaaka­laudoituksella, ja ullakon osuus oli pystylaudoitettu. Raken­= nuksen käyttötar­koituksesta kertoi Seb. Gripenbergin ja Jac. Ahrenbergin allekirjoittamissa piirustuksissa eteisen katolle piirretty ris= ti. Kolmoisik­kunoiden valinta ikkuna­malliksi voidaan myös tulkita "kir­kollisek­si" viittauksek­si.[439]

 

Sairaalan alueella talousraken= nuksen eteläpuolella sijait­si sairaalan ulkosuoja (rakennus n:o 41). Satulakattoi­nen, suo­rakaiteen muotoinen rakennus käsitti toisessa päädyssä käymälän, keskellä ison varas­toti­lan ja päädyn pie­nemmän varaston. Varastojen ovet oli­vat pitkän sivun keskellä ja päädyssä. Käymälään käytiin pää­dystä ja molemmilta sivuilta ulkorap­pusten ja terassin kautta. Kasarmialueen muista käy­mä­löist&a= uml; poiketen oli jo­kainen käymälän 12 kopista eristet­ty väliseinin oman ovensa taakse. Tämä osoittanee, että sa= i­raalas­sa py­rittiin tarkempaan hy­gieniaan kuin muu­alla ka­sarmi&sh= y;alueella oli tar­peen. Käymälässä oli myös il­man&s= hy;vaih­totorvi. Ulkoarkki­teh­tuuril­taan pys­tylaudalla vuo­rattu ulko= ­rakennus oli täy­sin koris­telema­ton lukuun otta­matta peiliov= ia ja isomman varas­tohuo­neen kaksoisoven ke­hyslauto­ja.[440]

 

Heinälatojen viereen kasarmialueen luoteisreunaan rakennet­tiin liiteri maalitauluille, ja samaan rakennukseen tehtiin myös käymälä (rakennus n:o = 42). Liiteri oli suorakaidepoh­jainen­, satulakattoinen ja ulkoasultaan koristele­maton pys­tylaudoitettu rakennus. Sen jakoi keskeltä väli­seinä kah­teen erilliseen varastotilaan, joihin oli = omat sisään­käyn­nit Saimaan puoleiselta sivulta. Käymäläosa oli raken­nettu erilliseksi lisäkkeeksi viereisen heinäladon puolelle ra­kennusta.[441]

 

Kasarmialueen vesijohtojärjestelmää hoitamaan tarvittiin vettä Saimaa= sta nostava pumppu, sen suojaksi pumppuhuone ja pumppua hoitamaan palkatulle miehelle asun­to. Näitä varten rakennettiin aivan kasarmi­= ;alueen länsireu­naan Saimaan ran­taan yhdistet­ty koneenkäyt= ­täjän asunto ja pumppuhuone (ra­kennus n:o 43). Yksikerrok­sisen, aumakat= toi­sen rakennuksen toinen pääty oli tiilinen. Tämä osa raken&s= hy;nusta toimi pump­pu­huoneena. Väliseinän takana oli koneen­= käyttäjän puisen asunnon eteinen. Siitä oli käynti asun­toon, joka käsitti keit­tiön, tuvan ja pienen etei­sen jatko­na olevan varasto­huoneen. Rakennuksen tiili­osa oli muurat­tua ke= hys­listaa lukuun ottamatta koristelema­ton. Puu­osas­sa oli myös reu= na­listat, ja väliseinän paikkaa osoi­tti lauta­pilasteri. Puu­o= san julkisivussa oli kolme kuusi­ruu­tuista ikku­naa. Seinä&sh= y;pintaa elä­vöittivät kehys­laudat sekä oven peilien va= aka- ja pysty­laudoitus. Räystään alai­sessa ka­peassa vyö­hykkees­sä oli kaksi ullakkoa valaise­vaa auk­= ;koa.[442]

 

Kasarmialueen oltua jo pitkään valmiina täydennettiin ra­kennuksia vielä palokalustovajalla (rakennus n:o 44). Ra­kennus sijoitettiin alueen luoteiseen rakennus­ryh­mään trum­petistien tallin koillispäädyn puolelle. Seb. Gripen­bergin vuonna 1897 alleki= rjoittamien piirustus­ten mukaan vaja oli suorakaidepohjainen ja satulakat­toin= en puura­ken­nus. Päädys­sä johti sinne luiska ja leveät pa­riovet. Toi­seen päätyyn oli sijoitettu ka= ksi uu­nia. Rakennuksen jul­kisivuissa oli sokkelin yläpuolella pystylaudalla vuorattu vyöhyke, sen päällä vaaka­vu= oraus ja räystään alla ja pää­tykolmioissa jäll= een pysty­lautavuo­raus. Pitkää sivua elä­vöitt= ivät lisäk­si kahden ikkunan klassistiset kehyslaudat.[443]

 

 

9.7.6 Venäläisten joukkojen rakennu= kset 1910-luvulla

 

Lappeenrannan ympärist&ou= ml;n erilliset sotilasalueet: reservi­parakit, rakuunakasarmit, linnoitus ja koko leirialue,  siirtyivä= ;t venäläisten joukkojen käyttöön Suomen armeijan lakkauttamisen jälkeen. Viimeisinä autonomisen Suomen ar­meij= an Lappeenrannan sotilasrakennuksista luovutettiin reservikasarmit venäläisille vuonna 1904.[444] Lappeenrannassa oli taas pelkästään venäläinen varuskunta.

 

Joukko-osastojen vaihdos ei al= uksi aiheuttanut muutoksia sotilasrakentamiseen. Tärkeintä varuskunta-= alu­etta eli ra­kuunoiden kasarmialuetta ei täydennetty, vaan kunnostet­= ;tiin entisiä rakennuksia. Alueella toimi edel­leen ratsu­väki = –  vain joukko-osaston kansal&sh= y;lisuus vaihtui. Vuo­delta 1907 eräässä puolus­tusministeri&= ouml;n Lappeen­ran­nan rakennus­toimis­tossa säilynees­s&= auml; vesijohtoverkon laajen­tamiseen liit­ty­neessä kartassa näkyy kuitenkin lisära­kennus­suunnitel­ma.

 

Uudet, silloisen 55. rakuunarykmentin kasarmialueen raken­nukset tuli kartassa esiintyvä= ;n hahmotelman mukaan si­joit­taa alueen ylätasanteelle. Hahmotel= man mukaan artel­lin eli ruokalarakennuksen molemmin puolin sijainnei­d= en halkovajan ja käymälän tilalle suunniteltiin kahta isompaa rakennusta. Vesijohtoverkkoon liitettävät pesutupa ja kuivakäymälät taas aiottiin sijoittaa kasarmien si­s&aum= l;lle, kes­kiosan por­taikon kohtaan rakennuksen korkuiseksi jatkeeksi.

 

Keskiaukion molemmin puolin sijaitsevien tallien väliin suunniteltiin uudisrakennuksia. Nähtävästi idän­puoleisin tal­li ja sen ja alipäällystön asuntojen välinen käy­mäl&a= uml; aiottiin purkaa ja raken­taa tilalle kaksi uutta tallia tai muuta raken= nus­ta. Kes­kusauk­ion mo­lemmin puolin olisi nyt siis sijainnut kum&sh= y;mallakin puolen kolme rakennusta. Raken­nus­kantaa tiivis­tettiin lisää maneesin takana. Maneesin ja trumpetistien tallin väli= in tuli yksi uudisrakennus ja sen länsipuolelle vanhan puutallin taakse vielä toinen samanko­koinen. Vielä oli hahmotelmassa piirretty sairastallien viereen T-volyyminen rakennus.[445]"Käymälätor­nien" rakentami­nen lykkäytyi kuitenkin vuoteen 1910. Siihen liitty­= vän asemakartan mukaan vielä tällöin myös ruokalarakennuk&s= hy;sen molemmin puolin sijainneet halkovarastot olivat ennal­laan.[446]

 

Suomeen rakennettiin 1910-luvu= lle tultaessa venäläisille joukoille uusia varuskuntia lähinn&au= ml; Pietarin rautatien varteen ja rannikolle: Kouvolaan, Kori­alle, Hen­= ;nalaan, Rii­himäelle ja Dragsvikiin. Kasarmeja ja muita sotilasra­ken&= shy;nuk­sia tehtiin lisää myös Santahami­naan, Tuusulaan, Hä&sh= y;meen­linnaan, Haminaan ja Lappeenrantaan. Näin haluttiin sekä varautua suomalai= sten kapinan varalta että varmistaa Pieta­ri– Helsinki-linja kent= ies Ruotsin avulla tapah­tuvaa Saksan maihinnousua vastaan.[447] Suomeen oli saatava sijoite­tuksi kolmas prikaati siellä jo olevien kahden li­säksi. Kasarmien rakentamista pidettiin välttämättömänä, sillä majoitus yksityis= asun­toihin tuntui mahdottomalta pai­kalli­sen väestön eli siis suomalaisten vihamielisyyden vuoksi.[448]

 

Kasarmien rakentaminen oli pitkälti Venäjän keskus­soti­las­johdon projekti. Autonomisen Suomen viran­omaiset eivät oman armeijan lakkauttamisen jälkeen ottaneet siihen osaa. Myös yleisten rakennusten yli­h= allitus pysyi siitä syr­jässä, ja kasarmien suunnittelusta ja rakentamisesta vasta­sivat Venä­jän soti­lasinsin&oum= l;örit. Kun Suomen kuitenkin tuli osal­listua edel­leen valtakunnan sotilasmenoihin, oli raken­nus­kus­tan­nuksia maksettava. Esimerkiksi venäläi­sille jou­koil­le Lap­peenran= taan tehdyistä sotilasraken­nuksista mak­settiin 500 000 ruplaa.[449]

 

Luntinen ilmoittaa Venäj&= auml;n sotaministeriön esittäneen ka­sarmien rakentami­seen käytettäväksi vuoden 1910 lisäbudje­tista 11 784 000 ruplaa. Rahaministeri Kokovcov vastusti menoerää, mutta ministerineuvosto puolsi kasarmien rakenta­mista. Venäjän sotaministeri Suhomlinov halusi majoittaa uusiin kasarmei­hin joukot jo ennen talvea 1909– 1910. Tämä ei kuitenkaan onnistunut pait= si rahoi­tusongelmien muun muas­sa tonttien luovutusten hitauden vuoksi. Aluksi tehty­jen vapaa­ehtoisten maakauppojen jälkeen käytettiinkin no­peu= tettua pakkolunastusta muun muassa Kouvolassa, Korialla, Tampe­reella, Riihimäellä ja Dragsvikissa.[450]

 

Lappeenrannan uusien sotilasrakennusten työt olivat Castré­nin mukaan ainakin periaatteessa salaisia. Kaikessa hiljai­suudessa kaupungissa kuitenkin havaittiin linnoituk­sen ylä­tasanteelle Kaupunginlahden puoleiselle reunalle kohoavan korkeita tiilisiä majoi­tusraken­= ;nuksia sekä ra­kuunarykmen­tin kasar­mialueelle useita tiili­= rakennuk­sia. Paikalliseen byro­kratiaan ja siten myös arkis­toainek­seen rakennustyöt jätti­vät lei­mansa tänne pitkähköksi ajaksi sijoi­tetun soti­las­rakennus­= komitean vuok­si –  sen majoi= ttami­seen nimittäin joudut­tiin mak­samaan majoitusra­haa.[451]

 

Tiivistynyt sotilasrakentaminen näkyi myös maankäyttörii­toina kaupungin ja sotilasviranomaisten välillä. Esimerkik­si kasarmialueen vieressä sijainnut Nikolain etulinnake oli 1800-luvulla siirretty muid= en linnoituslaitteiden ta­paan kaupungin haltuun. Keväällä = 1911 kuitenkin kenraaliku­ver­nööri pyysi alueen luovuttamista venäläisille joukoille kir­kon tontiksi. Kaupunkia ei Castrénin mukaan sortokauden pahetessa erityisesti kiinnostanut nähdä keskellä kau­punkia venä­läistä sotilaskirkkoa.

 

Valtuusto lykkäsi asiaa v= uoteen 1912 ja yritti estää raken­nustyöt muun muassa vedoten muinais­tieteel­liseen toimikun­taan, mutta ei on­nistunut. Soti­laskir­kon peruskivi lasket­tiin 29.6.­1913, mutta rak= ennus­työt keskeytyivät jo seuraa­vana vuon­na. Itsenäisty­misen myötä kirkko siirtyi kau­pungin seura­kunnalle ja muu­= ;tettiin lute­rilaiseksi. Vuon­na 1915 taas venä­läinen soti&s= hy;lasrakennuskomite­a ja kaupunki kiiste­livät kaupun­gin suorit­tamista satamatöistä. Samassa yhtey­dessä komi­tea ilmoitti linnoituksen kuulu­van Venäjän kruu­nulle.[452]

 

Lappeenrannan varuskunnan rakennustoimistossa säilyneen piirustusaineisto viittaa siihen, ett&au= ml; raken­nuksia alettiin tehdä vasta vuonna 1914, joskin jo vuo­d= elta 1910 on säily­nyt joitakin uusien rakennusten suunni­telmapiir= ustuk­sia.[453]

 

Osa kasar­meis­ta lien= ee Lappeenrannan majoitus­lautakun­nan lausuntojen mukaan ollut valmii= na jo vuonna 1915. Vuonna 1917 valtuusto totesi sotilasrakennushankkeet jo rau= han aikana päätetyiksi eikä töissä enää sen = tie­tojen mukaan ollut työväkeä. Sotilas­raken­nuskomitealle myönnet­tiin kui­tenkin majoitusrahaa vielä vuoden 1917 l= op­puun asti.[454]

 

Uudet sotilasrakennukset sijoitettiin –  jo vuonn= a 1907 esiintyneiden hahmotelmien tapaan –  lisäraken­nuksina van­= hoille alueille. Varsinaista uutta kasarmialuet­ta ei siis perustettu. Suomen rakuunarykmentin kasarmialu­een asemakaa­va säilyi lisärakentamisenkin myötä ranta-alu­een upseerien asuinalueen ja osin ylätasanteen osalta. Esimerkiksi kes­kusaukio, ylätasanteen Nikolain linnakkeen puolinen sivusta ja eteläosan esplanadi osin jäivät aiem­paan asuun. Uudet tallit kuitenkin täyttivät aiemmat tallienväli­set ratsas­tus­pih= at, ja kasarmialueen pohjoisosan väljyys katosi uusi­en varastojen ja = tallien jälkeen –  vanhan maneesin poh­jois­puo­lelle sijoitet­tiin toistakymment&aum= l; uutta sotilas­ra­kennus­ta.

 

Rakuunarykmentin kasarmialueel= la merkittävimmät rakennukset olivat kolmen vanhan rakuunakasarmin täydennyksek­si raken­netut kaksi uutta kaksikerroksista kasarmirakennus­ta. Li­säksi rakennettiin muun muassa ruokala, leipomo ja mesta­reitten asuin- ja verstasrakennus. Useimmat uudisraken= nuk­set olivat kuitenkin talleja ja va­rastoja. Vuo­teen 1918 mennessä kasarmialueelle oli raken­nettu yhteensä 26 uutta sotilasrakennust= a. Vaikka valtaosa niistä sijoitet­tiinkin rakuunoiden kasarmi­al= ueelle, niin myös linnoitukseen raken­nettiin kolme isoa kaksikerroksista päällystön asuintaloa ja eräitä muita sotilasrakennuksia.[455]

 

Rakennusten ulkoasu oli hyvin = yhtenäinen. Kaikkien ma­teri­aalina oli punatiili ja lähes kaikki ne olivat suorakaiteen muotoisia ja satulakattoisia. Niiden arkkiteh­tuuri ei sit= en nojannut Gripenbergin suun­nittelemien raken­nusten tavoin rakennusmassan veistokselli­seen ryhmittelyyn, vaan lähinnä julkisivujen koristeluun.

 

Julkisivut taas edustivat historistista punatiiliark­kiteh­tuuria, joka oli 1800-luvun loppupuolella ja vielä 1900-luvun alus­sakin muodikas tyyli.[456] Koriste­aiheet nojasivat tiilen materiaalina suomiin mahdollisuuk­s= iin. Julkisivuja jäsensivät liseenit ja räystään alai&s= hy;nen tiilinen ham­maslis­ta. Niitä voitiin käyttää myös oviaukkojen ko­rostami­seen. Oviaukkoja saatettiin ko­= ;rostaa jatkamalla ovea reu­nustavia liseenejä yli räystäs­l= injan ja muodostamalla siten fronto­ni. Useimpien raken­nusten ylä&s= hy;osassa esiintyi palmet­tikoris­te. Liseeneiden kohdalla se oli luon­te= eltaan kapi­teeli, mutta päädyissä sitä käytettiin at= ek­tonisesti, ilman että sitä olisi "tukenut" mikään ra­= ;kenne. Kokonaisuudessaan sei­näpin­nasta ulkonevat muuratut palmetit yhdistettynä ham­maslis­taan ja katon sakaraharjaan voidaan nähdä historis­tise­na viitteenä  gotiikan linna-arkkitehtuu­rii= n.

 

Koristeaiheiden mahdollisten historiallisten esikuvien ei tarvinnut tulla Keski-Euroopasta, vaan Venäjällä voitiin epäi­lemättä käyttää omien linnojen, puolustus­luos­tareiden tai vaikkapa Moskovan Kremlin muurin tiiliark­ki­tehtuurin aiheita. Punatiilen historistinen käyttö tunnettiin myös venäläisten joukkojen aiemmin Suomeen tuottamissa sotilas­ra&= shy;kennuk­sissa. 1910-luvun tiilisten sotilasra­kennus­ten voi­daan katsoa jatka= van samaa arkkitehtuuriperin­töä kuin esi­merkik­si Suomenlinnaan 1880-luvun alussa rakennettu puna­tiilinen tykistömaneesi.[457]

 

Todettakoon, että Suomessa 1800-luvun loppupuolel­la sovel­let­tiin ortodoksisiin kirkkoih= in ns. vanhavenäläis­tä tyy­liä. Se käytti Venäjän ja Bysantin vanhan ra­kennustai­teen <= /span>

aiheita. Ainakin Tampereen ortodoksinen kirkko toteutettiin puna­tiilisenä.[458] Myös Lappeenrantaan rakenteilla ollut, alun perin suomen­maalaisen rakuunarykmentin sotilaskirkoksi tarkoitettu ra­kennus oli punatiilinen. Akateemikko Georg Koshkovin vuonna 1912 laatimien piirustusten mukaan aloit= e­tut raken­nustyöt keskeytyivät vuonna 1914. Sodan jälkeen ra= ppe­utu­maan pääs­syt kirkko muutettiin Ilmari Launiksen suunni­telmien mukaan luterilaisen kaupunkiseurakunnan kir­koksi.[459]

 

1910-luvulla Suomeen tehtyjen sotilasrakennusten ark­kiteh­tuuriaiheita ei ole toistaiseksi perusteellisesti analysoi­tu eikä vertailtu. Lap­peen­rann= an rakennusten arkki­tehtuuri näyttää kuitenkin noudat­= tavan hyvin tarkkaan muu­alle tehty­jen raken­nus­ten muotokiel&s= hy;tä. On kuitenkin epävarmaa, onko niille identtisiä vastineita muualla= .[460]

 

Rakennuksista kasarmeissa käytettiin julkisivuissa runsaim­min koristeaiheita. Esimerkiksi 2= 2. mörssäritykistö­rykmen­tille rakennetun kaksikerroks= isen kasarmin (kaa­vion raken­nus n:o 2), suorakaiteen muotoisen ja satu= la­kattoisen ra­kennuksen julkisivuja jäsensivät liseenit ja räystään ala­puolinen tiilinen hammaslista. Pitkällä sivulla symmetri­sesti sijainneita oviaukkoja korost= ivat fronto­nit. Ne oli muodostettu jatkamalla ovea reunustavia liseenej&aum= l; yli räys­täslinjan. Liseenien yläosaan oli sijoi­tet= tu palmettikoris­teet. Oven yläpuolelle oli osin hammas­listalla koristettuun kehykseen sijoitettu ikkuna.

 

Rakennuksen yläkerran ikkunoiden yläpuolista kaarta korosti lakikiven omainen tiilikoriste. Rakennuk­sen pää­dyssä ikku­noita oli vain yksi kerrosta kohden kes­kellä rakennus­ta. Myös ullakon kohda= lle oli sijoitettu ikkuna. Ikkunoiden yläpuolelle oli neljällä palmetilla ja hammaslistalla muo­dostettu frontoni, joka muutti satulak= a­ton linnamaiseksi sakaraharjaksi. Hammaslista jatkui edel­leen räystääseen asti, jossa liseenit "tukivat" rakenne= tta. Räystään päällä oli vielä kulmissa vasti= neet katonharjan saka­roille.[461]

 

Pohjakaavan päädyiss= ä porraskäytävien takaisessa rakennus­osasta sijaitsivat käymälät, kanslia ja päällys­tön käytös­sä olleet huoneet. Miehistön majoitus­ti= la keskel­lä raken­nusta oli periaattees­sa avoin, mutta tu&s= hy;kimuu­rit jakoi­vat sitä jossain määrin. M­akuusijat oli jaet&= shy;tu kymme­neen 12 sängyn tai laverin ryh­mään keski­= lattian mo­lem­min puolin. Kasarmiin tuli majoittaa yksi pat­te­ri.= [462]

 

Rakuunoiden kasarmialueen toin= en kasarmi (rakennus n:o 1) kohosi aivan sen kaakkoisnurkkaan. Kasarmi peit&sh= y;ti alleen osan esplanadin puista. Rakentamalla kasarmi aivan alueen laitaan saatiin kasarmialueen puolelle pieni kokoon­tumis- ja harjoitusaukio. 1= 1. suomenmaalaiselle tarkka-ampu­jaryk­men­tille tehty rakennus oli suurin alu­een ka­sar­meista. Sen julkisivujen muoto­kieli noudatti artel­lin viereen rakenne­tun kasar­min tiilikoris­= ;teiden muotoja. Rakennuksen suurempi koko edellytti enemmän ik­kunoita. S= a­moin oviaukot ja risa­liitit sijaitsivat toisin kuin toi­sessa kasarmiss= a. Oviau­kot olivat poik­keuk­selli­sesti molem­missa päädyis­sä. Tämän aihe­utti kenties raken&= shy;nuksen ahdas sijain­ti alu­een kulmas­sa. Julkisivun si­vu­ris= alii­tit osoit­tivat pohja­kaavan por­raskäy­tävien sijain= ­nin ja keski­osan risaliit­ti taas raken­nuksen keskustan pienem&sh= y;män huone­jaon.

 

Rakennuksen pohjakaava noudatti samoja periaatteita kuin artellin vie­reen rakennettu kasarmi. Isommassa kasarmissa pohjakaava kuiten­kin kaksinkertaistui. Pohjakaavatyyppiin o= li lisätty keskelle ilmeisestikin aliupseerien käytössä tai  säilytystiloina toim= ivia huoneita. Niiden molemmilla puo­lilla taas sijaitsivat peilikuvina majoitussalit ja päädyn pesutuvat, käymälät, porta= ikot ja toimistohuoneet.[463]

 

Linnoituksen kaksikerroksisissa asuintaloissa esiintyivät jälleen tyypillinen hammaslistakoriste sekä kasarmeja vielä hiukan useammin palmettikoristeet. Kasarmeis= ta niitä erotti sivu­risaliittien frontonipääty. Kun ka­= ;sarmeissa jul­kisivu­jen frontonit päättyivät torni­maisi&= shy;na saka­rahar­jaan, oli asuinrakennuksissa torni­maisuus vaihdettu päätykolmioon. Toisaalta pääty­kolmionkin katkaisi huipultaan sakara­har­ja.[464]

 

Yksikerroksisen ruokalarakennu= ksen julkisivut jäsen­tyivät ka­sarmien tapaan. Keittiöt sijaitsi­vat päädyissä ja raken­nuksen keskiosa oli avointa rautapyl­väillä tuettua ruokala­tilaa. Leipomo ja mestareiden vers­tasrakennus olivat julki­sivuiltaan koristelematto= mia.[465]

 

Lappeenrantaan rakennettujen varastojen (rakennukset n:ot  = 5– 17) julkisivujen tiilikoristelu oli niukempaa kuin muis­sa rakennuksiss= a. Usein kalterin suojaamia ikkunoita koris­ti­vat yksinkertaiset ikkunanpenkit. Räystäslista oli vain lievästi profiloitu, eikä hammaslistaa esiintynyt. Pohja­kaavat olivat avoimia, rakennu= ksen keskellä sijaitsivat kattoa tukevat pilarit.

 

Pääosa varastoista o= li rakennettu tykistölle. Tykistövaras­toissa julkisivuja korist= ivat jykevät liseenit. Seinäpin­nalla ne olivat yksittäisi&au= ml;, mutta rakennuksien tuke­vuutta korostamaan oli kulmiin sijoitettu kaksoisliseenit. Hiukan seinäpinnan puolivälin yläpuolella o= li liseenit vahvasti profiloi­tu, ja sitten liseeni jatkui koristele­m= atto­ma­na muu­rinauhana räystääseen. Liseeneillä lienee oma merkityk­sensä seinän tukirakenteena, mutta samalla ne osoitt= ivat raken­nuksen käyttötarkoi­tuksen. Profilointi muistut­= ;taa jos­sain määrin kapitee­lia ja samalla luo illuusion roma= anis­tyyppisestä, paksua muuria tuke­vasta tukipilarista, mahdol­lisesti myös ru= uti­kellarista.[466]

 

1910-luvun tallit (n:ot 18R= 11; 23) tunnisti muiden tiiliraken­nusten joukosta pienistä ikkunoistaan ja katon ilmanvaihto­putkien hatuista. Kuusiruutuisten ikkunoiden alapenkit oli koristeellisesti muurattu ja kukin ikkuna sijoitet­tu leveän liseenin erottamaan vyöhykkeeseen. Ullak­koikkunat olivat puolikaa= ren muotoisia.

 

Rakennusten päädyiss= ä oli pulpettikattoiset porstuat. Nii­hin oli käynti sivuilta ja nii= hin oli sijoitettu myös va­rastohuo­neet. Isompien tallien kes­= ;kiosaan oli lisäksi si­joitettu tallin levyinen, molemmille sivuille aukea= va etei­nen. Pilttuut oli ryhmitelty porstuoista alkavien käytäv= ien molemmin puo­lin. Rakennuksen keskelle oli sijoitettu kattoa kannatta&s= hy;va pilarisarja. Tallit olivat yleensä suorakaiteen muotoi­sia ja satulakattoisia. Tästä mallista poikkesi kui­tenkin T-volyymi= nen sairastallityyppi. Erilainen pohjakaa­vavolyymi johtui hoitotilojen sijoittamisesta rakennukseen. Näin voitiin myös eristää mahdollisesti tarttuvia tauteja sairastavat hevoset. Talliosien julkisivuja leimasi sama kuusiruutuisen pienen ikkunan malli kuin muissa­kin tallei= s­sa, mutta hoitotiloissa ikkunakoko oli suurem­pi.[467]

 

9.8 Kaupunkiyhteisön muista rakennuksist= a

 

Vuoden 1812 liitoksen yhteydessä todettiin valtion omista­van linnoitusniemellä lakkautetun Kyminkartanon provinssi­kans­lian talon kivisine kassakellareineen, tal­leineen ja talous­rakennuksineen. Kaupunkikin oli rakentanut lin­noituk­seen kaksi sotilasasuntolaa, joita käytet­tiin aina­kin vielä 1812.[468] Suuressa esikaupungis­sa oli si­viili­hallin­nolla lak­= kautetun rajatul­lin ra­kennus ja piiri­koulu. Kaupunkiyhtei­sön tärkeimpiä julki­sia rakennuk­sia olivat vaati­maton = raa­tihuone ja ortodoksinen kirkko linnoituksessa sekä Suuressa esi­kaupungissa kaupungin ja Lappeen pitäjän yh­teinen lute­rilainen kirk= ko, kaupungin vuonna 1780 rakentama kou­lutalo, sairaa­la ja Lappeen pitäjäntupa.[469]

 

Vuoden 1812 jälkeen kaupu= nkiin rakennettiin edelleen 1700-luvun tapaan yhteisön toimintojen vaatimia tiloja, muun muassa uusi raatihuone ja useita koulutaloja. Linnoi­tukse= s­sa muunnet­tiin vanhoja sotilasrakennuksia kehruuhuo­neeksi ja vanki&s= hy;laksi ja rakennettiin myöhemmin uusi puna­tiilinen sellivan­kila.

 

Vuonna 1856 arvioitiin Venäjän valtion omistavan Lappeen­rannassa rakennuksia 58 625 hopearuplan ja Suomen valtion samoin 32 000 hopearuplan arvosta. Viimeksi&s= hy;maini­tuis­ta ar­vok­kaim­mat olivat kehruuhuo­neen rakennukset ja tark&s= hy;ka-ampu­ja­pataljoonan 1200 hope­aru­plan arvoinen varus­huone.[470]

 

Ennen 1880-lukua muiden valtion rakennuksia kuin sotilasra­kennuksia oli Lappeenrannassa vähä= n. Tilasto Vii­purin lää­nin valtionrakennuksista 1880-lu&sh= y;vulla sisälsi täältä ennen ratsuväen kasarmien valmistum= is­ta vain kolme kruunun varoin korjattavaa ra­kennuskohdetta –  29. re­ser­vikomp­pania= n ra­ken­nuk­set, työvan­kila ja keisarin talo.[471]

 

Autonomian kauden loppupuolella Lappeenrannan kaupunkiin ilmaantui yhä enemmän julkisia rakennuks= ia. Tosin on huo­mattava, että enemmistö niistä oli yhä sotilasrakennuksia.

Valtion ja kaupungin ohella tarvitsivat myös palvelut, teolli­suus ja yhdistystoiminta nyt runsaammin rakennuksia. Jotkut niistä, kuten apteekit tai kahvilat, eivät tosin vält­tämättä erottuneet kovin palj= oa yksityista­loista. Teol­lisuusraken­nukset usein tiilisinä erottuivat muista, mutta niitä ei yleensä sijoitettu kaupungin ke= s­kustaan. Kaupun­kiin raken­nettiin tai joskus muunnettiin vanhoista taloista esimer­kiksi kolerasairaala, köy­häintalo, kaksi ap­t= eekkia, palo­kunnan talo, työväenyhdistyksen talo, Seura­huone ja= kak­si hotellia, asemarakennus ja ns. keisarin talo.[472]

 

Keisarin talo sai alkunsa vuod= en 1885 keisarivierailun yh­teydessä kaupungin ostettua Fontellin tal= on keisarin maja­paikak­si, keisa­rintaloksi. Sinne vedettiin vesijohto ran­ntakaivosta ja myöhemmin Rantapuistoon sijoitettiin höyry­kone sähkön saamiseksi. Talon kor­jaustyöt suunnitteli Jac. Ahrenberg, ja siitä koiti pian paikallinen nähtävyys, jota kylpyvieraat ja matkaili­jat kävivät katso­massa.[473]

 

Useat kaupungin uusista rakennuksista liittyivät tavalla tai toisella sotaväen läsnäoloon kaupungissa. Upseeristo perheineen käytti julkisi= sta laitoksista eten­kin kasinoa ja kylpy­lää. Osin sotaväeltä toimeentulonsa savat esi­merkiksi partu­rinlii= kkeet ja 1900-luvun alussa perustettu kaupungin en­simmäinen kahvila.[474]

 

Julkisten rakennusten ohella v= oidaan vielä luoda katsaus yksityistaloihin. Ne jatkoivat pitkään 1700-luvun puutalo­perinnettä. Parempaa lappeenrantalaista asu­= ;mistasoa kuvaa keskustelu, joka käytiin venäläisen kenraa­limajuri Labra­zinoffin saapuessa vuonna 1829 kaupunkiin muutamia päivi&aum= l; ennen ilmoitettua aikaa. Hän moitti majapaikkaansa kauppi­aanleski Olga Dmitrijeffin taloa. Maistraatti puolustau­tui selittäen, että kaik­ki kaupungin rakennuk­set olivat "van­hanai= kaista arkkiteh­tuuria"; lesken talo ei ollut mitenkään huono, = vaan sinne oli ennenkin majoitettu kenraa­leja. Ta­lossa oli maistraatin mukaan suuri sali eril­lisine sisään­käy­tä= vineen, kaksi kamaria sekä huoneita pal­veluskun­nal­le.[475]

 

Lappeenrannan kaupunkitaloille= oli monin paikoin tyypillis­tä korkea sokkeliosa. Tätä vaati maaston topografia –  ri= n­tee­seen kaavoitetun asutuksen korkeuserot olivat suuret. Yk­sittäisten rakennusten ulkonäöstä on säilynyt joitakin tietoja. Es= im. Lappeenrantaan vuonna 1835 asettunut profes­sori A.E. Afzelius korjasi Tyysterniemen pääraken­nusta eli aiem­paa Saimaan laivast= on komentajan asuintaloa maalaamalla sen keltaisella öljy­värill= ä. Katto oli punainen ja ovet, ik­kunanpielet ja pi­lasterit maalattu helmen­har­maalla.[476]

 

1830-luvulta säilyneet palovakuutuskirjat kertovat keltai­sen julkisivuvärin olleen muiss= akin rakennuksis­sa ylei­nen. Nurkkalaudat olivat valkoisia. Talot olivat yksiker­roksisia ja korkeudeltaan 12– 15 kyynärää. Talo saat­toi olla jopa 40 kyynärää pitkä. Katot ol= ivat ylee­nsä pä­reestä ja ainakin joissakin tapauksissa maalatut punaisiksi. Suu­ren Esikau­pungin va­kuutetut rakennuk= set olivat vuotta 1812 nuorempia. Pohjakaavoista palovakuu­tukseet eivä= ;t anna tark­ko­ja tieto­ja, mutta esimer­kiksi pormestari Åkerblomin vuon­na 1812 valmistuneessa rakennuksessa oli yksi sal= i, viisi kamaria, ruokavarasto, yksi keittiö, eteinen ja kaksi pors­t= uaa. Palovakuutus mai­nitsi myös neljä kaakeliuunia.[477]

 

1860-luvulle tultaessa ainakin palovakuutettujen rakennus­ten korkeudeksi näyttää vakiintuneen 12 kyynärää. Usein vinkkelin muotoiset rakennuk= set olivat 20– 50 kyynärää pit­kiä. Tonttien ympärysaidan korkeudeksi mainittiin useimmis­sa tapauksissa 4 kyynärää. Sekä lautavuoratut ra­kennuk­set että aidat oli useimmiten maalattu öljyvärillä. Joissa&= shy;kin raken­nuksissa oli jo rautapeltiset katot.[478]

 

1880-luvun loppupuolella yksit= yinen rakennustoiminta vil­kastui. Esimer­kiksi Uusi Suometar kertoi rake= nnusinnon Lappeenran­nassa nousseen vuonna 1889; eten­kin Pal­loon oli kesän aikan rakennettu paljon. Kaupungissa asui lehden mu­kaan val= tion rakennuk­sia varten kaksi raken­nus­taiteilijaa eli arkkitehtia= ja useita raken­nusmes­tarei­ta, joilta yk­si­tyisetkin sa= ivat tarpeellisia tietoja. Suo­men rakuunaryk­mentin rakennustyöt heijastuivat siten laa­jemmin­kin ympä­ristöön.[479]

 

Vuonna 1887 Lappeenrannassa poikennut Fredrik Chydenius totesi kaupungin rakennukset maalatun yleens&au= ml; joko keltai­sek­si tai harmaaksi. Punaista väriä oli vain jois­sakin ulko­rakennuksissa. Seurahuoneen ja apteekin ohel­la= oli eräitä muitakin rakennuksia rapattu. Katot olivat valta-osaltaan pärekattoja, mutta myös as­faltti- ja pel­tikattoja. Nämä Chydenius mainitsi maalatun vaaleanvihreiksi.[480]

 

Palovakuutukset vahvistavat Chydeniuksen tiedot. Katemate­riaalina mainitaan yhä useammin raut= a­pelti tai asfaltti­huopa. Ra­kennusten koot ja korkeudet pysyivät ennallaan. Iso osa vakuute­tuista rakennuksista oli ainakin 1800-luvun loppu­puolella matalia, vinkkeliin rakennettuja kadunkulma­taloja. =

 

1880-luvun jälkeen yksityisrakennuksissa kuitenkin il­meni jo vaihtelua materiaaleissa ja joissakin yksityiskoh­dis­sa. Rakennuskorkeus kuitenkin pysyi matal= ana huolimat­ta muuta­mista kaksikerroksisista rakennuk­sista. Eräissä ta­loissa muun muassa oli "pylväskatos"= ;, jolla lienee tarkoi­tettu kuistia. Esimerkiksi pankinhoitaja Juho Pelko= sen vuonna 1892 kokonaan uudelleen raken­netussa talossa katos oli yli 5 metriä pitkä, yhtä leveä ja yli 4 metriä korkea. Pylväs­katos sijaitsi pihan puolella.

 

1890-luvulla vakuutuksissa mai= nitaan rakennusosina usein kellarihuoneet, joissa asuttiin tai joissa sijaitsi esi= mer­kiksi leivintupa. Kellarit lienevät rinteisessä Lap­peenran­nas= sa olleet maanpäällisiä ja ilmei­sesti myös ikku­n= allisia.

 

Ensimmäisenä yksityisenä Lappeenrantaan kivitalon rakenta­neella kauppias Chris= tian Haikalalla oli tontillaan hirsi­nen asuinakennus n:o 1 sekä tiilestä vuonna 1887 rakennettu kaksikerroksinen rakennus n:o 2. Puurakennuksen mitat oli­vat 17,70x9 metriä ja vinkkelin toisessa sivussa 14x5,30 metriä. Rakennuksen korkeus oli palovakuutuskirjan muk= aan "kivijalasta katonrajaan" 5,20 metriä. Uusi kaksikerroksi­= nen tiilirakennus oli 13,70 meriä pitkä, 11,10 metriä leveä ja 9 metriä korkea "maasta katonrajaan". Rakennuksen ala­kerrassa olivat puodit ja muutama kamari. Yläkerra= ssa oli kolme asuinhuonetta, keittiö, eteinen ja porraskäytäv&au= ml;. Ullakolla oli lisäksi yksi lämmitettävä huone. Tontin k= ol­mas asuinrakennus n:o 3 oli rakennettu vuonna 1894. Sen alakerta oli tehty tiilistä ja yläkerta hirsistä. Se oli vuo­rattu laudalla= ja katettu muiden rakennusten tapaan rauta­peltikatolla. Talon pituus oli = 25,94 metriä, leveys 11 metriä ja korkeus maasta katonrajaan 8,20 metriä.

 

1890-luvun palovakuutuksiin ei enää merkitty samalla tapaa puutarhatontteja kuin 1800-luvun alkupuolen karttoi­hin. Tonteilla oli kuitenkin rakennusten lisäksi edelleen tilaa huolimatta kaupunkialueen lisäraken­tami­sesta.= On epävarmaa, jäivätkö puutarhat pois palo­vakuutus&sh= y;kar­toista siksi, että niiden merkitsemistä ei enää pidetty niin tär­keänä palon­torjunnan kannalta vai eikö niitä vain enää tonteilla ol­lut. Tyhjät tontit joka tapauk­sessa olivat vähentyneet.