Itsenäisen Suomen Ratsuväki

Alkuvaiheen ratsujoukot

Kun Suomessa alettiin vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen valmistella irtautumista Venäjästä jopa aseellista vastarintaa käyttäen, suunnattiin huomiota mm. ratsujoukkojen luomiseen. Sekä punaiset että valkoiset perustivat omia ratsujoukkojaan. Porvoon maalaiskuntaan perustettiin Saksanniemen ratsupoliisikoulu eli sotilaallisemmin järjestyslipusto. Siihen värvättiin Helsingissä mm. poliiseina toimivia Suomen Rakuunarykmentin entisiä rakuunoita. Myöhemmin järjestyslipustosta muodostui jääkäreillä täydennettynä Uudenmaan Rakuunarykmentti. Sen riveissä palveli Suomen vanhan ratsuväen edustajien ohella, Venäjällä ja Saksassa tai jopa Ruotsissa koulutuksensa saaneita sotilashenkilöitä. Rykmentti oli järjestetty suomalaisen ratsuperinteen mukaan. Toinen ratsujoukko perustettiin Joensuuhun ja se sai nimekseen Karjalan ratsujääkärirykmentti. Jääkäritaustansa vuoksi se oli järjestetty Saksan ratsurykmenttien mallin mukaan. Joukon johto koostui jääkäreistä ja miehistö asevelvollisuuden perusteella kerätyistä paikallisista miehistä.

Ratsuväkijoukot osallistuvat useisiin kansalaissodan taisteluihin. Mm. URR:n joukot osallistuivat Tampereen valtaukseen. Säilyneistä kuvista voidaan havaita, ettei joukko ollut varusteiltaan kovin yhdenmukainen. URR:n ohella Tampereen valtaukseen osallistui eri joukoissa pieniä ratsastavia osastoja. Itäisellä rintamalla toimivat valkoisten puolella suojeluskuntalaiset ja asevelvolliset, kun lännessä sotaväki pyrittiin luomaan värvätyksi armeijaksi. Jo varhain luotiin ratsuosastoja Joensuussa ja Sortavalassa. Myös Savonlinnassa ja Mikkelissä oli ratsuosastonsa. Taistelujen edetessä marssi ratsuväkiosasto joukkojen kärjessä 26.4.1918 vanhaan ratsuväen kaupunkiin Lappeenrantaan.
 

 

Sodan päätyttyä

255.

• Ratsuväen joukkoja paraatissa Helsingissä 16.5.1918.

Sodan päätyttyä pidettiin Helsingissä 16.5. paraati. Vapaussodan päätyttyä armeijan kehittämisestä oli vallalla kaksi näkemystä. Toisen (Mannerheim) mukaan armeijaa oli kehitettävä vapaussodan valkoisen armeijan pohjalta. Toisen (Svinhufvud) mukaan armeija oli kehitettävä Saksan armeijan malliseksi. Viimeksi mainittu kanta voitti ja sen mukaisesti maahan muodostettiin kolme divisioonaa, joille alistettiin kolme ratsuväkirykmenttiä: Uudenmaan Rakuunarykmentti N:o 1, Suomen Rakuunarykmentti N:2 (Viipuri) ja Karjalan Ratsujääkärirykmentti N:o 3.

Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen ratsuväkeä alettiin kouluttaa ja kehittää vakinaisiksi sotilasyksiköiksi. Ratsuväeltä puuttui kuitenkin yhtenäinen johto, kun kukin rykmentti oli liitetty omaan jalkaväkidivisioonaansa. Kolmen rykmentin luomista tässä vaiheessa pidettiin myös tarpeettoman raskaana. Sapelieskadroonien ja konekiväärieskadroonien rinnalle luotiin myös polkupyöräeskadroonat, mikä kertoo armeijan modernisoimispyrkimyksistä.

Uudenmaan Rakuunarykmentti

Uudenmaan Rakuunarykmentti (URR) oli sijoitettuna vuosina 1918-1921 Helsinkiin. Rykmentti sai pysyvät tilat Kampin kasarmeista. Rykmentin komentaja Gaston Ahrenberg luovutti jo kesällä 1918 rykmentin päällikkyyden everstiluutnantti Oskar Wilkamannille. URR oli kaksikielinen yksikkö, sillä neljästä eskadroonasta kaksi ja puolet konekiväärieskadroonasta oli määrätty ruotsinkieliseksi. Kokoonpanot muuttuivat alkuaikoina nopeasti. Silmään pistävää oli esikunnan runsas miehitys ja asioiden hoitaminen lukuisten kolmimiehisten komiteoiden ja komissioiden välityksellä. Rykmentissä toimi myös sotaoikeuden lisäksi upseereista koottu kunniatuomioistuin.

256.

• Upseerit Chrighton ja Boy ratsujen selässä vuonna 1919.

Vuoden 1919 juhlassa ylipäällikkö-valtionhoitaja Mannerheim ojensi URR:n lipun, jonka Carolus Lindberg on suunnitellut. Lipputangon kärkeen on asetuksen mukaan sijoitettava vapaudenristi ja kaulaan vapaudenristin nauhat varustettuna tekstein: Pohjanmaan vapautus, Länkipohja, Tampere, Lempäälä-Lahti. Tuolloin vahvistettiin myös rykmentin vuosipäiväksi 7.9. Breitenfeldin päivä. Kaikkien ratsuväkirykmenttien kunniamarssiksi oli vahvistettu jo 21.11.1918 30-vuotisen sodan marssi.

Kun K.J. Ståhlberg otti vastaan presidentin tehtävät heinäkuussa vuonna 1919, kävivät tavat koruttomammiksi. Rakuunoita ja rakuunaupseereita käytettiin kuitenkin vielä tuolloinkin mielellään edustustehtävissä adjutantteina. Mm. Tarton rauhanvaltuuskunnan käyttöön komennettiin vuonna 1920 kaksi rakuunaa. Varusmiehelle jaettiin palveluspuku ja paraatipuku, johon kuului punaiset housut, nauhatakki (attila), päällystakki, valkoinen käsivarsinauha, viitta, saappaat, kengät, säärystimet, vyö ja kenttälakki. Upseerien puvustuksesta vastasi Tukholmasta tuotettu vaatturi, jonka palvelukset olivat upseereille usein tarpeettoman kalliit. Kesäiset harjoitusleirit pidettiin Parolassa, joiden yhteydessä järjestettiin jalkaväen kanssa yhteinen manööveri.

Hämeen Ratsurykmentti

Hämeen Ratsurykmentin (HRR) vaiheet ovat moninaiset. Alun perin kyseessä oli Viipurin valtaukseen osallistunut Karjalan ratsujääkärirykmentti. Kierreltyään eri paikoissa mm. Kuopiossa ja Lappeenrannassa sen asemapaikaksi vakiintui Hämeenlinna ja täällä se sai karjalaisista juuristaan poikkeavan nimensä. Pitkään ja koko Hämeenlinnan kauden ajan rykmentin komentajana toimi Venäjällä koulutuksensa saanut everstiluutnantti Veli Gunnar Bogislaus von Hohenthal.

Kun tämän joukon juuret ovat jääkäreissä pidettiin sen vuosipäivänä 1.9., jolloin Libaussa oli perustettu (1917) ”Melderreiterkurssi”. Myöhemmin 7.9. vakiintui koko suomalaisen ratsuväen vuosipäiväksi. Rykmentillä oli ollut Joensuun naisten valmistama musta karjalan vaakuna-aiheinen lippu. Se korvattiin vihreäpohjaisella kaksikielekkeisellä rakuunalipulla, jossa koristeaiheena on hirvenkallo sarvineen. Kyseessä on keskieurooppalainen jääkäriperinteeseen liittyvä aihe, joka toistuu HRR:n olkaintunnuksessa. Lippu otettiin käyttöön Hämeenlinnan torilla järjestetyssä paraatissa 1921, jossa upseerit esiintyivät jo vaaleanharmaissa luurankotakeissa ja punaisissa keltanauhaisissa housuissa. Vanha lippu luovutettiin rykmentille Helsingin paraatissa 16.5.1921 ja sitä käytettiin vielä tuon päivän paraatissa.

257.

• Aliupseerit Kalle Järvinen ja Uuno Raninen
esikunnan edessä Hämeenlinnassa vuonna 1921.

Joukko-osaston kouluttajina oli saksalaisia upseereita ja ulaaneja, minkä vuoksi se poikkesi ryhtinsä puolesta muista itsenäisyyden ajan alun joukoista. Aivan kuin URR:ssä, niin myös HRR:ssä vaalittiin ratsastusharrastusta osallistumalla mm. kenraali Mannerheimin rahaston palkintoratsastuskilpailuun. Hauholla pidetyissä kilpailuissa HRR:n edustajat onnistuivat voittamaan kaikki kilpailijansa, ja mikä parasta myös URR:n edustajat.

Tilanne HRR:ssä oli kuitenkin myönteisestä kehityksestä huolimatta arka. Venäläistaustaisten ja jääkäritaustaisten upseerien välillä oli jännitystä. Jännitystä lisäsi miehistön taholla punaisten uuden kapinan pelko. Pelättiin, että punaiset aatteet leviäisivät Saksan armeijan tavoin myös Suomen armeijaan ja HRR:ään.

Suomen rakuunarykmentti – Karjalan ratsujääkärirykmentti

Omaksuttu saksalainen sotilasorganisaatio edellytti, että myös 2. divisioonalla oli oltava oma ratsuväkirykmenttinsä. Se sai alun perin nimekseen vanhan Suomen rakuunarykmentti 2, mutta se peri HRR:ältä sen alunperäisen nimen Karjalan ratsujääkärirykmentti sen jälkeen, kun HRR oli siirtynyt Hämeenlinnaan. Rykmentin upseeristo koostui pääosin vanhoista Venäjän upseereista. Myöhemmin tätä joukkoa täydennettiin omilla Markovillasta Viipurin upseerikokelaskurssilta ja Helsingin kadettikoulusta valmistuneilla upseereilla. Joukko sai kantahenkilökuntansa URR:stä. Joukko majoittui venäläisiltä vapautuneeseen Neitsytniemen kasarmiin Viipurissa. Koulutus tapahtui venäläisen ohjesäännön mukaan ja pääpaino oli siinä ratsastuksella.

Rykmentti otti käyttöön punanauhaiset attilat ja karmiininpunaisella vuorilla varustetut lakit. Värit olivat samat kuin tsaarin Venäjän 18. Severskin rakuunarykmentissä, jossa rykmentin komentaja eversti Georg Londén oli aikaisemmin palvellut. Kesän 1919 alussa rykmentti siirtyi kesäleirille Kannaksen Kaukjärvelle. Tilanne oli kuitenkin tulenarka. Suomea kaavailtiin mukaan Pietarin valtaukseen ja jännitys oli rajalla noussut molemminpuolisen tykistötulen asteelle. Ratsujääkärirykmentti siirrettiin Kivennavalle ja se partioi pitkin valtakunnanrajaa. Tilanne laukesi kuitenkin syksyllä 1919 ja rykmentti palasi Viipuriin.

258.

• Karjalan Ratsujääkärirykmentin kuusi upseeria, Londén vasemmalla vuonna 1919.

 

Vuonna 1920 kesäleiri pidettiin Lappeenrannassa, jonka kenttä tarjosi oivan mahdollisuuden suorittaa koko rykmentin voimin ratsuhyökkäysharjoituksia, joiden katsottiin olevan jo historiaa, mutta niillä oli edelleen koulutuksellista merkitystä. Karjalan ratsujääkärirykmentti hajotettiin jo 31.12.1920 ja sen eskadroonat liitettiin joko URR:ään tai HRR:ään. Se ennätti saada mustan kaksikielekkeisen lipun, jonka toisella puolella on laakeriseppeleen ympäröimä Karjalan vaakuna ja toisella puolella kuusenoksaseppeleen ympäröimä avain (Viipurin linna).

Ratsuväkiprikaatin perustaminen vuonna 1921

Suomen sotaväki päätettiin perustaa kaaderijärjestelmälle eli päällystö oli vakinaisesti palkattu, mutta miehistö asevelvollisia. Alunperäinen divisioonien yhteyteen perustetut ratsuväkirykmentit purettiin ja tilalle perustettiin Lappeenrantaan sijoitettu ratsuväkiprikaati ja sen alaisuuteen sijoitettiin URR ja HRR. Näissä rykmenteissä oli vaihteleva määrä ratsastavia eskadroonia, yksi konekiväärieskadroona ja yksi kantaeskadroona. Viimemainittuun kuului kantahenkilöstöön kuuluvia ratsuttajia, lääkintäupseereita, kengittäjiä jne. Eskadroonan tehtävänä oli mm. ratsujen kouluttaminen. Ratsuväkiprikaatin alaisuuteen kuului soittokunta, joka muodostettiin eri rykmenttien soittokunnista ja se käsitti yhden musiikkiupseerin, 20 aliupseeria, 12 miestä ja 9 soitto-oppilasta. Prikaatin alaisuuteen perustettiin myös aliupseerikoulu.

Joukkoja saapui eri järjestyksessä vuoden 1921 alusta lähtien Lappeenrantaan ja muutto saatiin päätökseen saman vuoden syksyn kuluessa. Ratsuväkiprikaati majoittui Suomen Rakuunarykmentin 30 vuotta vanhoihin kasarmirakennuksiin, joita välillä olivat käyttäneet venäläiset, punaiset, suomalaiset ja saksalaiset joukot sekä tykistökoulu ja tykistö. Vaikka rakennukset olivat kuluneet, merkitsi näihin tiloihin siirtyminen tason nousua varsinkin HRR:lle. Hallitseva asema koko kompleksissa on kolmen rinnakkaisen kasarmirakennuksen ryhmä. Ulkorakennuksista mainittakoon kaksi ratsastusmaneesia ja 7 tallia. Toisen maneesin erikoisuutena oli kookas peili, josta ratsastaja saattoi tarkastella omaa työskentelyään satulassa. Maneesit olivat jo kunnoltaan heikot ja ne korvattiin vuonna 1935 uudella aikanaan pohjoismaiden suurimmalla maneesilla. Oma rakennusryhmänsä oli varuskunnan sairaala.

259.

• Rakuunanmäen tiilikasarmeja.

Läheinen nykyään lentokenttänä toimiva 3x3 km laaja Leirikenttä muodosti silloisten käsitysten mukaan ihanteellisen ratsuväen harjoituskentän. Kasarmialue erotettiin jyrkästi piikkilanka-aidoin kaupunkialueesta ja liikkumista kaupungissa valvottiin tarkoin porttivartioin ja järjestyspartioin. Kaupunkilaisten etua katsottiin myös siinä, että ratsastus kaupungin halki oli joukoilta kielletty. Varuskunta eli paljolti omaa elämäänsä ja kaupungin porvaristo omaansa. Mistään sotaväen ja siviilien välisestä vihamielisyydestä ei kuitenkaan ollut kyse. Useat kantahenkilöstöön kuuluvat avioituvat mm. lappeenrantalaisten naisten kanssa.

 

Muutokset Ratsuväkiprikaatissa tultaessa 1930-luvulle

Ratsuväkiprikaatia laajennettiin 1930-luvulla niin, että siihen tuli kuulumaan ratsastava patteri, pioneerejä, panssarivoimia sekä viesti- ja pyöräjoukkoja. Ne olivat sijoitettuina eri varuskuntiin eivätkä itse asiassa liity Suomen ratsuväen historiaan. URR:n kunniapäällikkönä oli ratsuväenkenraali ja vapaaherra C. G. E. Mannerheim ja HRR:n kenraalimajuri Ernst Linder. Upseeristossa oli niin Venäjällä palvelleita kuin jääkäreitäkin. Joukossa saattoi olla vielä joku Ruotsin tai Saksan armeijassa koulutuksensa saanut ulkomaalainenkin. Nuoret upseerit olivat usein kadettiupseereja eli valmistuneet Suomen kadettikoulusta. Koko 1920-lukua sävyttivät upseeristossa tapahtuneet muutokset. Ratsuväkiprikaatissa oli ollut laaja 60 hengen esikunta. Järjestelyvaiheen jälkeen tätä yksikköä kevennettiin niin, että vuonna 1928 henkilökuntaa oli vain 35 upseeria. Toinen yksikkö, jonka koko pieneni oli soittokunta. Vielä vuonna 1922 kapellimestarin tehtäviin kuului yksiköiden signalistien koulutus. Käskyjä viestitettiin siis edelleenkin joukoille torvisignaalein.

Myös muuta henkilökuntaa supistettiin. Niinpä rykmenteissä oli vuonna 1921 145 aliupseeria, mutta vuonna 1928 enää 72. Vajetta pyrittiin korvaamaan perustamalla toimitusjoukkue, joka huolehti puusepän, räätälin, suutarin, keittäjän, muonittajan, leipurin ja satulasepän tehtävistä. Vuodesta 1926 kokeiltiin myös reservin kertausharjoitusjärjestelmää. Vuonna 1929 perustettiin ratsuhevosten koulutusta varten prikaatin Remonttikoulu eli Ratsukoulu. Erinäisten vaiheiden jälkeen se muutti Ypäjälle. Se huolehti ratsastuskoulutuksen ohella hevoskasvatuksesta. Hevoset hankittiin usein Seinäjoelta, Kokkolasta, Kuopiosta, Joensuusta, Viipurista, Forssasta, Hämeenlinnasta, Jyväskylästä, Helsingistä, Haminasta, Tampereelta, Turusta, Kouvolasta ja jopa Ruotsista, Virosta, Liettuasta, Unkarista ja Saksasta.

 

260.

• HRR:n konekiväärieskadroonan upseereita ja aliupseereita 1920-luvulla.

Armeijassa tapahtui 1930 siirtyminen aluejärjestelmään. Sen mukaan ratsumiehetkin tulivat koko maasta ja kutsuntaerästä voitiin valita kevyimmät yksilöt tähän joukkoon. Alokasaines ei tullut enää hyvinvoivilta alueilta (Hämeenlinna, Kymenlaakso, Viipuri, Kannas), vaan maan harvimmin asutuilta alueilta, mikä heijastui miesaineksen kuntoon. Ratsuväki prikaatin miesvahvuus oli vuonna 1938 4500 miestä eri varuskunnissa, joista Lappeenrannassa reilut 1500 miestä. Sellaisena sen uskottiin kykenevän vastaamaan sille annettuun tehtävään suojajoukkona, joka ottaisi vastaan vihollisen ensimmäistä aaltoa siihen asti kunnes täydellinen liikekannallepano ja joukkojen keskitys on saatu toteutettua.

Ratsuväen edustajat olisivat mielellään nähneet, että maahan olisi perustettu upseerikoulutusta palvelemaan Ratsuväkikoulu. Tämä ei toteutunut, mutta Lappeenrannassa toimi vuodesta 1921 lähtien ratsuväen aliupseerikoulu. Alun perin siinä oli A-kurssi kapitulantteja eli armeijan vakinaiseen väkeen siirtyviä aliupseereja varten ja B-kurssi varusmiehille. Koko 1920-luvun painopiste oli kapitulanttikoulutuksessa ja 1930-luvulla päinvastoin varusmieskoulutuksessa. Sodan kokemukset osoittivat, että painopisteen muutos oli ollut tarkoituksenmukainen. Kaiken kaikkiaan ratsuväkeä oli pyritty koko sotien välisen ajan kehittämään ajan vaatimukset täyttäväksi joukko-osastoksi. Se oli määrällisesti, koulutuksellisesti ja varusteidensa puolesta valmis täyttämään sen suojajoukkotehtävän, jonka ylin sodan johto oli sille määrännyt.

takaisin