Lappeenrannan
julkiset veistokset ja muistomerkit
Lallukan hautamuistomerkki, Emil Wikström 

Juho ja Maria Lallukan harmaa graniittinen vuonna 1919 valmistunut hautamuistomerkki siirrettiin  Viipurista Lappeenrantaan vanhan hautausmaan pohjoisreunalle vuonna 1986. Alun perin Viipurin Ristimäen hautausmaalle pystytetty muistomerkki kärsi vaurioita kesän 1944 taisteluissa. Teoksen siirtäminen Suomeen tuli ajankohtaiseksi vuosikymmenten jälkeen muuttuneissa olosuhteissa.

Hautamuistomerkki siirrettiin Viipurissa perustetun Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain seuran Pamauksen ja Lappeenrannan kaupungin aloitteesta. Silloisen Neuvostoliiton viranomaiset suhtautuivat myötämielisesti muistomerkin siirtoon, sillä teos oli jäämässä suunniteltujen tietöiden alle. Teoksen vauriot kunnostettiin ja se paljastettiin uudessa paikassaan virallisesti 30.8.1986.

Juho Lallukka (1852 -1913) oli suuri persoonallisuus, joka viihtyi hyvin taiteilijoiden ja iloisten ihmisten seurassa. Karjalan Kannakselta tullut pienviljelijän poika nousi nopeasti liikemieseliittiin Viipurissa. Hän toimi elämänsä aikana useissa kunnallisissa ja valtiollisissa luottamustehtävissä. Teatteri, musiikki ja kuvataiteet olivat lähellä hänen sydäntään. Lallukka oli perustamassa ja rahoittamassa mm. Viipurin maaseututeatteria, sillä teatteri oli hänen suuri rakkautensa. Juho Lallukan kuoleman jälkeen kauppahuoneistoa johti menestyksellisesti hänen vaimonsa Maria (1858 -1923) aina kuolemaansa saakka.

Ensimmäisen suomalaisen tukkuliikkeen menestys loi pohjan parinkunnan lahjoituksille. Lapseton parinkunta halusi jättää huomattavan omaisuutensa keskinäisen testamentin perusteella kulttuurin edistämiseen. Molempien kuoleman jälkeen Viipurin kaupungille testamentatut varat mahdollistivat Alvar Aallon kirjaston rakennuttamisen. Helsingissä rakennettiin Juho ja Maria Lallukan nimeä kantavan Lallukan taiteilijakoti, joka edelleen toimii taiteilijoiden ateljeekotina.

» Katso teoksen sijainti kartalla » Katso lisätietoa tekijästä » Katso muut alueen teokset

ETELÄ-KARJALAN TAIDEMUSEO
Faktat

Tekijä: Kuvanveistäjä Emil Wikström (1864-1942)

Pystytysvuosi: 1919,1986

Paikka: Vanhan hautausmaan pohjoisreunassa, Kauppakadun läheisyydessä

Materiaali: Harmaa graniitti


SIJAINTI: Tykki-Kiviharju