Lappeenrannan
julkiset veistokset ja muistomerkit
Saimaan kanavan muistomerkki, Reino Puustinen
1968

Kaksiosainen kuvanveistäjä Reino Puustisen suunnittelema muistomerkki Mälkiän sulun viereisessä puistikossa, kertoo kanavan rakentamisen historiaa:

Toisessa paadessa vanhan kanavan rakentamiseen liittyvä teksti:

Vanha Saimaan kanava rakennettiin vuosina 1845 -1856. Saimaan ja Suomenlahden korkeusero on noin 76 metriä, sen voittamiseksi kanavassa oli 28 sulkua. Mälkiän sulkuryhmään kuului kolme sulkukammiota.

Uutta rakentamista presidentti Urho Kekkosen aikana kuvataan seuraavasti:
Saimaan kanava rakennettiin uudelleen vuosina 1963 -1968. Rakentamisen teki mahdolliseksi sopimus Neuvostoliiton puoleisen osan vuokraamisesta Suomelle. Uudessa kanavassa on kahdeksan sulkua, joista Mälkiä on korkein.

Uuden kanavan puoleisella sivulla on Puustisen toteuttama Mälkiän aluetta kuvaava suuri pronssinen reliefi.

Lisäkuva: Mälkiä
Mälkiän kohdalla oli vanhassa Saimaan kanavassa kolmikammioinen sulku, joka myöhemmin laajennustöiden yhteydessä muutettiin yksikammioiseksi. Vuosiluvut 1927 - 1933 ja 1965 - 1968 viittaavat kanavan näihin myöhäisempiin rakennusvaiheisiin.

» Katso teoksen sijainti kartalla » Katso lisätietoa tekijästä » Katso muut alueen teokset

ETELÄ-KARJALAN TAIDEMUSEO
Faktat

Tekijä: Kuvanveistäjä Reino Puustinen s. 1920-

Pystytysvuosi: 1968

Paikka: Mälkiän sulun lähellä, vanhan ja uuden kanavan välisessä puistossa, Urho Kekkosen puisto

Materiaali: Pronssireliefi, harmaa graniitti


Lisäkuvat
SIJAINTI: Mälkiä