VANHA ASEMA


Lappeenrannan keisarillinen elokuu 1885

Keisarillinen seurue saapui Lappeenrantaan 4. elokuuta 1885 klo 17. suomalaisten rakennuttamalla keisarillisella junalla Viipurista, joka oli heidän ensimmäinen vierailukohteensa. Keisarivierailu nopeutti niin Lappeenrantaan vievän rautatien kuin asemahallinkin rakentamista, jotka saatiin valmiiksi juuri ennen tärkeää päivää.

Kun keisarillinen juna pysähtyi asemalle, keisari sai kuulla ensimmäisenä ”Keisarihymnin” säveleet. Suuri joukko korkeita sotilasviranomaisia ja kaupungin virkamiehiä ottivat keisarillista seuruetta vastassa. Kaikki tienvarret olivat täynnä hurraavia ihmisiä keisarin ajaessa kaupunkiin. Keisarille tehdyn kunniaportin edessä seisoi parikymmentä kansallispukuista naista heitellen korkean vieraan vaunujen eteen kukkia. Samana iltana keisarilliset vierailivat linnoituksen ortodoksisessa kirkossa. Lisäksi keisari tarkasti leirikentällä sotajoukot.


Keisarivierailu Lappeenrannassa elokuussa 1891

Keisarillinen juna pysähtyi komeasti koristellulle Lappeenrannan asemalle 5. elokuuta 1891. Koko matkan Viipurista Lappeenrantaan rautatietä vartioi eri reservikomppanioita yhteensä 10 000 miestä, jotka oli asetettu radan kummankin puolin. Keisariparin mukana olivat tällä kertaa lapset Georgi, Ksenia ja Mihail. Seurueeseen kuului luonnollisesti korkea-arvoisia henkilöitä, kuten sotaministeri Vanovski, hovimarsalkka Obolenski ja henkivartioston päällikkö, kenraali Tsherevin, jotka olivat olleet Lappeenrannassa myös kuusi vuotta aikaisemmin.

Alla videopätkä vanhasta asemasta.

Video (7.2 Mt)

(Videon katsomiseen tarvitset esim. Windows Media Playerin.)


[ Takaisin ]

[ Etusivulle ]


Kuva vanhasta asemasta. [2004]


Aleksanteri III:n vastaanotto 4.8.1885