13 LAPPEENRANTA – ITSENÄISYYDEN KAUDEN VARUSKUNTAKAUPUNKI=

Vartiopat= aljoonan kaudelle olivat Toivasen mukaan tyypillisiä lukuisat järjestyshäiriöt ja rikkomukset, jotka heijastivat ajan levottomuutta.^{^[4]=} Sekava tilanne heijastui myös ensimmäisinä varsinaisina joukko-osastoina Lappeenrantaan vuonna 1918 siirretyn Tykistökoulun ja lähinnä tykistökoulun opetuksesta huolehtimaan tulleiden saksalaisten opetuspattereiden toimintaan. Tykistökoulussa muun muassa laadittiin useitakin puolustussuunnitelmia hälytystilan varalle. Esimerkiksi kesäkuussa valmistuttiin levottomuuksiin antamalla määräyksiä, jotka astuisivat voimaan käskyllä "Huomio/aika/" ja elokuun alussa laadittiin suunnitelma sekä hälytystilan että myös varsinaisen hälytyksen varalle. Hälytystilan aikana tuli muun muassa varustaa kaksi patrullia, jotka partioisivat kaupungin pääkadulla eli Kauppakadulla sekä kak= si kaupunkia kiertävää hevospatrullia. Varsinaisen hälytyk= sen sattuessa tuli osastojen kokoontua "suurella tykkipihalla kasarmin kes= kellä".^{^[5]=}

&nbs= p;

29.10.1918 päivätyssä Lappeenrannan saksalaisten tykistöjoukkojen puolustussuunnitelmassa oli hälytyksen sattuessa määrät= ty aseistetut osastot siirtymään reservikomppanian rakennusten eli kaupungin syyskuussa aloittaneen komendantin Palmrothin majapaikan mukaan "Palmrothoehe" luokse, varsinaisen kasarmialueen kasarmien luokse, lyseon kohdalle, bastionin eli entisen Nikolain linnakkeen luokse, koillise= en Nikolainkadulle, saksalaisten talleille ja suomalaisen leirin ammusvarastol= le. Lisäksi tuli varmistaa posti, rautatieasema ja puhelinlaitos.

&nbs= p;

Edelleen marraskuun alussa 1918 varoitti Saksan pääesikunta omia joukkoja ongelmista saksalaisten itäjoukoissa ja bolshevikkien uhasta sekä määräsi pitämään tehostettua valmiutta joukko= jen keskuudessa. Myös Suomen pääesikunta kiinnitti huomiota venäläisten joukkojen lisäykseen Karjalan kannaksella.

&nbs= p;

Vielä kesäkuun alussa 1919 varuskunnan päällikkö eversti Stjerncreutz laati puolustussuunnitelman, jonka lähinnä strategis= ten laitosten miehittämistä koskevat määräykset olisiv= at astuneet voimaan käskyllä "levottomuuksia on syttynyt".

&nbs= p;

Vuoden 19= 18 levotonta ja sekavaa tilannetta, jolloin kynnys väkivallan käyttöön ja koviinkin otteisiin oli matala, kuvaa esimerkkinä kersantti Toivo Södermanin kertomus 11.10. 1918 kadon= neen tykistökoulun hevosen etsimisestä.

Söde= rmanin mukaan aamupäivällä 11.10. oli syötettäessä hevosia kasarmialueen takana olevalla niemellä huomattu yhden hevosen olevan kateissa. "Lähetin heti muutamia miehiä sitä etsimään, mutta he eivät sitä löytäneet päivällä. Kun iltasella noin kello 7 tienoissa lähetin hevosmies Perilän panemaan veräjänpuita kiinni, niin huomasi hän silloin että kolme saksalaista sotilasta kuletti hevosta, jon= ka hän luuli kadonneeksi hevoseksi ja pyysi katsoa josko se olisi sama jo= ka aamupäivällä oli joutunut kadoksiin. Silloin nuo saksalaiset sotilaat löivät e= nsin puukolla Perilää olkapäähän että vaatteet menivät rikki mutta mitään haavaa ei tullut ja sitten nyrkkiraudalla käsivarsiin. Itsepuolustukseen otti Perilä puukon = ja siten syntyneessä kahakassa löivät saksalaiset vielä häntä niskaan ja käsivarsiin niin että hän meni tainnoksiin. Toinnuttuaan ei Perilä huomannut ketään lähettyvillä. Puukkonsa oli veressä ja arvelunsa mukaan l&ou= ml;i hän kahta saksalaista sotilasta..."

&nbs= p;

Tilanne vankileirien ja levottomuuden leimaamassa varuskunnassa ja kaupungissa alkoi tasoittua vuoden loppua kohti. Vuoden 1918 jälkeen ehdittiin jo urheilemaankin. Keväällä 1919 järjestettiin murtomaajuoksukilpailut, jotka voitti Raskaan tykistörykmentin 3. patt= eri ja toiseksi tuli Karjalan ratsujääkärirykmentin 1. eskadroon= a. Kesäkuun alussa järjestettiin LLS:n eli Lappeenrannan luistinseur= an ja sotaväen väliset urheilukilpailut. joiden lajeihin kuului muun muassa 10x500 metrin viestinjuoksu. Samana kesänä oli luistinseuran ja Raskaan tykistörykmentin välillä jalkapallo-otteluita ja elokuussa urheilukilpailuja, joihin sisältyi muun muassa sotilasviestejä.

&nbs= p;

Syyskuuss= a 1919 oli yhtenä normaaliin elämänmenoon palaamisen merkkinä myös Kenttätykistörykmentti 3:n soittokunnan Savitaipaleella pitämä konsertti, jonka päättäjäisiksi pidett= iin tanssiaiset. Tilaisuuteen oli järjestetty Lappeenrannasta kuljetus höyrylaiva Iniöllä.

&nbs= p;

13.2 Kaupunkirakenne itsenäisyyden kaudella

&nbs= p;

13.2.1 K= aavoitus

&nbs= p;

Lappeenra= nnan kaavoitukselle oli 1900-luvun alussa tyypillistä monien toteutumattomi= en asemakaavasuunnitelmien laatiminen. Vuosisadan vaihteen jälkeen vuonna 1906 J. Jaakkola laati luonnokset II:n ja III:n kaupunginosan ja myöhe= mmin koko kaupungin uudeksi asemakaavaksi. Vuonna 1908 annettiin uusien kaupunginosien Leirin ja Kimpisen kaavoittaminen Valter Thomélle ja = Hugo Liliukselle. Kaavoja ei kuitenkaan vahvistettu, vaan vuonna 1916 kaupungininsinööri Jalmari Janhunen laati uuden asemakaavan, jonka kaupunginhallitus hyväksyi vuonna 1917. Janhusen kaavaa ei toteutettu, kuten ei myöskään vuonna 1927 Otto-Iivari Meurmanilta tilatt= ua Kimpisen ja Taikinamäen asemakaavaa tai vuonna 1929 K.A. Jylhältä tilattua eteläisten kaupunginosien asemakaavaa.

&nbs= p;

Vuoden 19= 32 suuren alueliitoksen jälkeen tilattiin Meurmanilta kaupungin yleisasemakaava. Tämän vuonna 1936 vahvistetun yleisasemakaavan mukaan rakennettiin Kimpisen ja Taikinamäen lisäksi uudet kaupunginosat V–XI. Toivanen on osuvasti kuvannut vuoden 1936 kaavan luoneen Lappeenrannalle vanhan keisarinkaavan ympärille uuden "vuosirenkaan", joka sai rakennuskantansa 1940- ja 1950-luvulla. Yleisasemakaavassa keskustan alue jäi entiselleen ja uudet kaupunginos= at kaavoitettiin pientalovaltaisiksi. Lappeenranta oli edelleen – kuten Jormakka on todennut – pientalokaupunki melkein koko keskustaa my&oum= l;ten. ^{^[6]=}

&nbs= p;

Sotien jälkeisen ensimmäisen yleiskaavan suunnittelijaksi valittiin jälleen professori Otto-Iivari Meurman sekä arkkitehti Olli Kivin= en 1950-luvun alussa. Kaavaluonnos hyväksyttiin valtuustossa vuonna 1953. Olli Kivisen Lauritsalaan laatima yleiskaava hyväksyttiin vuonna 1956. Yleiskaavoilla on katsottu olleen merkittävä vaikutus kaupunkirakenteen kehittymiseen.^{=
^[7]=}

&nbs= p;

Lappeenra= nnan suunnittelualue kattoi kaupungin hallinnollisen alueen ja sen länsi- ja itäpuolella sijainneet Lappeen kunnan alueet, joille asutus oli jo levinnyt tai joille asutuksen voitiin katsoa leviävän lähitulevaisuudessa. Vuonna 1952 yleiskaavatyötä laajennetti= in antamalla Kiviselle myös Lappeenrannan itäpuolella sijaitsevan Lauritsalan kaavatyö.

&nbs= p;

Lappeenra= ntaa ja Lauritsalaa ei tällöin ollut vielä yhdistetty ja ne olivat siten hallinnollisesti kaksi eri kuntaa. Kunnat olivat kuitenkin jo aiemmin kasvaneet kokonaisuudeksi. Olli Kivisen kaavakuvauksen mukaan kunnat muodostivat esikaupunkialueineen Saimaan rantaan nauhamaisesti sijoittuneen kapean ja pitkän yhdyskunnan. Alueen pituus oli noin 15 kilometriä= ; ja leveys vaihteli 1–7 kilometriin. Asutuksen suunta ja vaihtelevuus johtuivat Kivisen mukaan osittain Salpausselän harjusta, jonka etäisyys Saimaan rantaviivasta vaihteli ja osittain Saimaan rantaa seuraavan liikenteen pääsuunnasta.

&nbs= p;

Kivisen m= ukaan Lappeenrannalle ja Lauritsalalle tyypillinen asutuksen ja teollisuuden nauhamainen muoto jatkui edelleen Saimaan rantaa seurattaessa Joutsenoon ja Imatralle. Rantavyöhykkeelle oli 1950-luvun lopussa sijoittunut 3/4 Etelä-Saimaan alueen teollisuudesta ja puolet alueen väestöstä.^{=
^[8]=}

&nbs= p;

Vuoden 19= 67 alussa Lappeenrantaan liitettiin Lauritsalan ja Lappeen kunnan alueet. Liitoksen jälkeen kaupunki oli pinta-alaltaan Suomen suurin. Vuonna 19= 67 Olli Kivinen laati vielä uuden yleiskaavaluonnoksen. Sitä ei kuitenkaan viety kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.^{^[9]=}

&nbs= p;

Alueliito= ksen jälkeen kaupungin keskustan tuli toimia laajan Suur-Lappeenrannan keskuksena. Keskustan asemakaavaa oli ratkottu kilpailun avulla jo aiemmin. Vuonna 1957 aatekilpailun voitti arkkitehti Erkki Pasanen ja vuonna 1963 varsinaisen suunnittelukilpailun arkkitehti Jere Juutilainen. Voittaneeseen ehdotukseen lisättiin myöhemmin muun muassa Viljo Revellin suunnittelema kaupungin hallintokeskus. Jormakan mukaan vielä vuoden 1= 956 yleiskaavassa keskustan rakentaminen oli haluttu keskittää muutam= iin korkeisiin tornitaloihin. Juutilaisen ehdotuksessa siirryttiin matalampaan rakentamiseen ja eritasojärjestelyihin. Juutilaisen ehdotuksesta muoka= ttu keskustan asemakaava on toiminut alueen rakentamisen pohjana aina 1980-luvu= lle saakka.

&nbs= p;

13.2.2 Kaupunkirakenne<= /span>

&nbs= p;

Matti Räsänen jakaa 1920-luvun Lappeenrannan erilaisiin vyöhykkeis= iin. Ensimmäisenä vyöhykkeenä toimi linnoitus, joka Räsäsen mukaan oli kaupungin vanha ydin, mutta 1800-luvulta alkaen taantuva kaupunginosa. Kaupunginosassa sijaitsi vankila, vankilan henkilökunta asui siellä ja siellä oli runsaasti asumattomia rakennuksia. Toinen vyöhyke oli ydinkeskus eli toinen ja kolmas kaupun= ginosa. Siellä sijaitsi suurin osa kaupungin elinkeinotoiminnasta ja asunnoist= a. Räsäsen mukaan tähän ydinkeskustaan liittyi myös rautatien siitä erottama Pallon alue eli neljäs kaupunginosa. Kol= mas vyöhyke oli sotaväen kasarmi- ja harjoitusalue kaupungin länsipuolella. Tämä oli kaupunkilaisten kannalta suhteellisen suljettu alue, joskin jännittävä retkien kohde. Neljäs vyöhyke oli teollisuusvyöhyke – etelän Ihalaisten kalkkitehtaan alue ja idän puunjalostustehtaiden alue. Tähän vyöhykkeeseen liittyivät myös teollisuuslaitosten työläisten asuinkäyttöönsä rakentamat mökkikylät eli esikaupunkialueet, joiden asukasluku kohosi jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä suuremmaksi kuin varsinaisen kaupungin.

&nbs= p;

Itsen&aum= l;isyyden kauden alussa kaupunkirakenne muuttui vain vähän. Ensimmäisen maailmansodan aikana Lappeenrannan rakennustoiminta oli lähes pysähdyksissä. Keskustassa ei vielä 1920-luvullakaan rakenne= ttu kovin runsaasti. Linnoituksesta aiempaan Viipurin esikaupunkiin johtanut Kauppakatu oli edelleen kaupallinen keskus ja tärkein katu. Matti Räsäsen kuvauksen mukaan "Toinen kaupunginosa muodosti –– Lappeenrannan ytimen ja Kauppakatu poikkikatuineen sen sykkivän valtaväylän".

&nbs= p;

Kun esikaupungit vuonna 1932 liitettiin kaupunkiin,

tuli niid= en vaatimaton ja pitkälti omin avuin rakennettu rakennuskanta ja miljöö virallisestikin osaksi Lappeenrannan kaupunkikuvaa. Rakennukset vaatimattomina yksikerroksisina puurakennuksina eivät sinänsä poikenneet varsinaisen kaupungin asuinrakennuksista. Esikaupungeissa ne olivat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin vanhan kaupunkialueen talot. Myös tontit olivat erittäin pieniä, ja esikaupunkien asemakaava ei muun kaupungin tapaan enää ollut ruutukaava. Esikaupunkien epäsäännöllinen katuverkko muodostui maaston, yksityisten rakentajien mieltymysten ja maan omistussuhteiden mukaan. Lisäksi kadut olivat kapeampia kuin vanhan ruutukaavakaupungin kadut ja esikaupungeissa ei sijainnut julkisia rakennuk= sia.

&nbs= p;

Räs&= auml;sen mukaan Lappeenrannan kaupunkirakenne säilyi teollistumisvaiheessa vielä koskemattomana, sillä teollisuusyritykset rakennettiin jo rakennusjärjestyksen määräystenkin perusteella kaupungin laidoille tai ulkopuolelle. Vanhaa kaupunkikuvaa alkoivat Räsäsen mukaan kuitenkin vääjäämättä rikkoa liike-el&= auml;mä ja sen vaatima liikenne sekä liikennevälineiden kehitys. Viel&aum= l; 1930-luvulle Lappeenranta säilyi puukaupunkina, jonka ulkoinen hahmo Räsäsen kuvauksen mukaan "periytyi esiteollisen kaupungin rakenteesta ja muovautui matalista yksikerroksisista asuinrakennuksista sekä muutamasta harvasta julkisesta rakennuksesta, jotka nekin olivat puisia kuten kaupungin raatihuone ja Lappeen kirkko. Poikkeuksen muodostivat vain tavallaan kaupunkiin kuulumattomat varuskunta-alueet: Linnoitus ja kasarmit".

&nbs= p;

Katutilaa jäsensivät 1800-luvun tapaan myös aidat ja portit. Vuoden 19= 10 rakennusjärjestyksessä oli tontin rajoille määrätty tehtäväksi aita. Epäilemättä paloturvallisuussyistä oli talot tai tontit varustettava sellaisella portilla (leveys 2,4 metriä), että niiden lävitse voitiin aj= aa ajoneuvolla. Tulipalovaaran vuoksi oli myös mahdollisuuksien mukaan tehtävä pienempi käyntiportti kadulle tai torille.

&nbs= p;

Sotien jälkeisellä kaudella – edelleen Räsästä lain= aten – "katutilan harmonia alkoi pirstoontua". Vielä vuoden 1944 rakennusjärjestyksessä tontti määrättiin rajattavaksi aidalla, mutta maistraatti saattoi erityisissä tapauksissa sallia aitauksen jätettäväksi pois. Vuoden 1964 rakennusjärjestyksen mukaan taas tontin omistajalla oli enää oikeus tehdä aita tontin reunalle, jollei maistraatti tätä kieltänyt. Porttien koot määrättiin suuremmiksi ja maan kaltevuudet portin kohdalla loivemmiksi. Nämä määräykset kuten myös aitojen rakentamismääräykset johtuivat Räsäsen mukaan uude= sta liikennevälineestä eli autosta: liikenteen tuli sujua ja aidat eivät saaneet vaarantaa näkyvyyttä.

&nbs= p;

Itse rakennuksiin alettiin 1890-luvulta lähtien lähinnä kaupoissa avata suoraan kadulle johtavia ovia ja myöhemmin myös suurentaa ikkunoita näyteikkunoiksi. Puurakennukset säilyivät yksikerroksisina. Vuoden 1910 rakennusjärjestyksessä kiellettiin puurakennusten rakentaminen kuutta metriä korkeammiksi kivijalasta katonrajaan mitattuna. Rakennuksen tuli olla yksikerroksinen, eikä ullakolle saanut rakentaa tulisijalla varustettuja huoneita. Räsä= sen mukaan väestöpaineen pakottamana vuonna 1923 tehtiin kuitenkin ra= kennusjärjestykseen lisäys, jonka mukaan ullakolle oli mahdollista rakentaa lämmitettäviä huoneita. Vuonna 1926 voimaan tulleen rakennusjärjestyksen lisäys salli kaksikerroksisten puurakennusten rakentaminen.

Lappeenra= nnan kaupunkikuvan osatekijöiksi 1800-luvulla tulleet istutukset vähenivät sotien jälkeisenä kautena katujen varsilta. Tähän johti liikenteen lisääntyminen. Autoja varten tarvittiin lisää tilaa niin kaduilla kuin talojen pihoillakin. Esimerkiksi Kauppakadulta kaadettiin keväällä 1959 lehmukset lähes koko kadun pituudelta.

&nbs= p;

Kaupunkir= akenteessa erottuivat 1900-luvun alkupuoliskolla edelleen jo edellisen vuosisadan aika= na siihen ilmaantuneet uudet rakennustyypit. Näitä olivat kaksikerroksiset kivitalot: esimerkiksi Haikalan kivitalo, Hotelli Saimaan rakennus, koulurakennus, Kansallis-Osake-Pankin graniittitalo ja Pohjoismai= den Yhdyspankin rakennus. Vielä vuonna 1926 rakennettiin Savo-Karjalan Osake-Pankin samantyyppinen rakennus Kauppakadun ja Raastuvankadun kulmaan. Kaupungissa oli edelleen myös 1890-luvulla kaupunkiin kotiutunut rakennustyyppi, jossa alakerta oli kivestä ja yläkerta puusta, sekä lähinnä liike-elämän käytössä olevia kaksikerroksisia rakennuksia, joiden alakerrassa oli liikkeitä = ja yläkerrassa asuinhuoneita.

&nbs= p;

Toivanen = katsoo sotien aikaisten pommitusten ja sodan jälkeen luovutetuilta alueilta kaupunkiin suuntautuneen siirtolaisuuden rikkoneen Lappeenrannan tasaisen kehityksen luoman melko yhtenäisen kaupunkikuvan. Asemakaavamuutokset, joilla pientaloasutuksen keskelle sijoitettiin muun muassa teollisuusalueit= a ja kartoitettiin tulevien kerrostalojen paikat, alkoivat jo vuonna 1944. Saman vuosikymmenen aikana käynnistettiin myös yleiskaavan valmistelu.

&nbs= p;

Kaupunkir= akennetta muutti myös osin laivaliikenteen taantuminen, jonka seurauksena Lappee= nrannan liiketoiminnan painopiste alkoi siirtyä satamasta Kauppakadun toiseen päähän, lähelle rautatieasemaa. Siirtoa joudutti my&oum= l;s linja-autoliikenteen alkaminen. Linja-autoasema sijoitettiin lähelle Lappeen kirkkoa. Kirkon tienoon keskusasemaa vahvisti vielä Valtakadun avaaminen länteen, jolloin aukeni suora poikittaisyhteys radan takaa lännestä itään Lauritsalaan. Rantatorin siirtämisestä etelämmäksi oli puhuttu jo 1930-luvulla, mutta vasta vuonna 1956 tori siirrettiin ns. Palokunnan aukiolle eli Oksase= n-, Toikan- ja Snellmaninkadun välin aukiolle.

&nbs= p;

Jo 1910-l= uvulla oli sallittu viisikerroksisten kivitalojen rakentaminen kaupunkiin. Ennen 1930-lukua ei rakennuttajilla kuitenkaan ollut tarvetta näin suureen rakennustehokkuuteen. 1930-luvulla rakennettiin sen sijaan vuonna 1930 nelikerroksinen Peltolan koulu ja vuonna 1938 Armilan koulu. Liikerakennuks= ista kohosi vuonna 1929 palaneen keisaritalon paikalle Rikkihappotehtaan kolmikerroksinen pääkonttori, ja osuusliike Yhtymä rakensi K= auppakadulle kolmikerroksisen talon vuonna 1936. Ensimmäinen asuinkerrostalo oli vu= onna 1938 rakennettu kaupungin ensimmäinen viisikerroksinen rakennus Saimaanlinna Valtakadun ja Kirkkokadun kulmassa. Seuraavana vuonna rakennet= tiin myös viisikerroksinen meijerin talo lähelle rantatoria ja liike- = ja asuinrakennus Valtakatu 26. Sotien jälkeen rakentaminen vauhdittui ja kerrostaloja alettiin rakentaa myös viidennessä ja kuudennessa kaupunginosassa. Räsäsen mukaan näihin kaupunginosiin rakennettiin ensimmäiset vuoden 1949 ARAVA-lakien mukaiset 2–3-kerroksiset kerrostalot. Rakennusvauhti oli ajoittain todella vilkasta. Hoffmanin laskelmien mukaan vuosina 1950 ja 1951 kaupunkiin valmi= stui kumpanakin vuonna seitsemän kerrostaloa, vuonna 1952 yhdeksän kerrostaloa, 1953 ja 1954 kumpanakin vuonna yksitoista ja asuntorakentamisen huippuvuonna 1955 neljätoista kerrostaloa.

&nbs= p;

On kuiten= kin huomattava, että varsinaiseen keskustaan ei sodan jälkeen rakenne= ttu kuin kolme viisikerroksista taloa, ennen kuin vuonna 1956 keskustan rakennuskorkeutta rajoitettiin. Nämä olivat Viljelystalo, Lappeen seurakuntatalo, Lappeen kunnan asuintalo ja Lappeen Osuuspankkitalo.

&nbs= p;

Uusien kerrostalojen myötä tonteilla ei enää tarvittu entisi&a= uml; varasto-, talli- ja käymälärakennuksia. Sen sijaan tarvittiin tilaa autoille, joille rakennettiin seisontapaikkoja ja autotalleja 1950-luvulta lähtien. Räsänen kuvaa Lappeenrannan sotien jälkeistä kaupunkirakenteen muutosta seuraavasti: "Kaupunkik= uva muuttui täydellisesti. Yksikerroksisten talojen aikaisten katujen reun= alla kohosivat nyt monikerroksiset kivitalot, joiden välissä siellä täällä säilyi vanhoja puutaloja. Keskusta o= li koko ajan muovautumistilassa, puurakennuksia purettiin ja kerrostaloja rakennettiin, joten kaupunkikuva on keskustan osalta pysynyt rosoisena."

&nbs= p;

13.3 Var= uskunnan alueet ja rakennukset itsenäisyyden kaudella

&nbs= p;

13.3.1 T= ilanne ennen sotia

&nbs= p;

Vuonna 19= 18 luetteloitiin ja tarkastettiin kaikki itsenäisessä Suomessa käytettävissä olevat kasarmit. Laskelma siitä, miten pa= ljon kuhunkin katsottiin voitavan majoittaa miehiä, antaa kuvan Lappeenrann= an varuskunnan merkityksestä verrattuna muuhun Suomeen – ainakin majoituskapasiteetin suhteen.

&nbs= p;

Venä= läisiä joukkoja oli ajoittain ollut majoitettuna 50 000 miestä. Suomalaisia katsottiin voitavan majoittaa enintään 60 000 miestä. Nämä olisivat jakautuneet puolustusministeriön historiassa esitetyn vuoden 1918 laskelman mukaan seuraavasti:^{^[10]}

&nbs= p;

Helsinki<= span style=3D'mso-tab-count:2'> &= nbsp; &nbs= p; = 5 620 &n= bsp; Koria &= nbsp; 650

Suomenlin= na = 11 000 &= nbsp; Kouvola = 2 000

Tuusula &= nbsp; &nbs= p; 1 000 &n= bsp; Kyminlinna 650

Tammisaar= i &= nbsp; 2 900 &nbs= p; Rankki &= nbsp; 500

Turku &= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; 3 050 &n= bsp; Hamina &= nbsp; 3 700

Tampere &= nbsp; &nbs= p; 1 200 &n= bsp; Lappeenranta1 850

Häme= enlinna = 3 300 &nbs= p; Viipuri ja ympär.9 630

Riihim&au= ml;ki &= nbsp; &= nbsp; &nbs= p; 2 250 &nbs= p; Lahti &= nbsp; 2 000

Someri-La= vansaari &= nbsp; 1 500 &n= bsp; Kuopio &= nbsp; 950

Uusikirkk= o = ; 500 &= nbsp; Vaasa &= nbsp; 930

Oulu &= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; 810 = Käkisalmi 1 000=

Tornio &= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; 130 = Muut &= nbsp; 250

&nbs= p;

Reservika= sarmeihin katsottiin lisäksi voitavan sijoittaa kesäaikaan yhteensä 8 = 000 miestä. Taulukon mukaan Helsinki Suomenlinnoineen sekä Viipuri ja= sen ympäristö olivat kapasiteetiltään merkittävimm&aum= l;t sotilaiden majoituspaikat. Lappeenranta kuului 1 850 miehen tiloineen keskiryhmään, etenkin jos majoituskapasiteettiin olisi laskettu mukaan vain kesäkäyttöön tarkoitetut Lappeenrannan reservikomppanian ja leirialueen rakennukset.

&nbs= p;

Kokonaisu= udessaan autonomian kauden kasarmien majoituskapasiteetti oli itsenäisen Suomen= puolustusvoimille riittävä. Ongelmallista oli kuitenkin rappeutumaan päästettyjen ja muun muassa sotavankileireinä käytettyj= en kasarmien kunto. Joukko-osastot tekivät itse kiireisimmät korjaustyöt vuosina 1918–1919. Keväällä 1919 perustettiin sotaministeriöön kasarmirakennustoimisto, ja vuodesta 1920 alkaen huolehti yleisten rakennusten ylihallitus puolustusvoimien rakennustöistä. Olot kasarmeissa olivat kuitenkin pitkää= ;n puutteelliset.

&nbs= p;

Ensimm&au= ml;iset uudet kasarmit rakennettiin Terijoelle, Kiviniemeen ja Valkjärvelle. Kuitenkin esimerkiksi Kiviniemen vuonna 1922 valmistuneisiin rakennuksiin oltiin armeijan piirissä tyytymättömiä. 1930-luvulla rakennettiin Kannakselle Sakkolan Kiviniemeen ja Jaakkiman Huuhanmäkeen sekä Viipuriin viestirykmentille uudet kivikasarmit sekä rakennus sotasairaalalle. Helsinkiin rakennettiin autokomppanian kasarmi Mechelininkadulle ja Tilkan sotilassairaala, Tuusulaan suojeluskuntain päällystökoulu, Korialle pioneeripataljoonan uudet kasarmit = ja Lappeenrantaan uusi kasarmirakennus.^{=
^[11]}

&nbs= p;

Lappeenra= nnan vanha varuskunta-alue otettiin sodan jälkeen lähes välittömästi harjoitusalueineen käyttöön. Vuo= den 1918 toukokuussa siirtyi Lappeenrannan varuskuntaan Tampereelta Tykistökoulu, jonka mukana tänne majoittui yli 700 sotilasta. Lisäksi Lappeenrantaan kerättiin valkoisen armeijan tykistöjoukkoja ja kalustoa. Kaupungissa oli kesällä myö= ;s Karjalan ratsujääkärirykmentti, ja varuskuntaan sijoitettiin saksalaisia tykistöjoukkoja.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;komentaja Hans Butz esitti saksalaisten opetuspattereiden majapaikaksi kasarmialueen tykistökasarmia ja varasi lisäksi muutamia parakkeja venäläisleiristä ampumakentän komennuskuntia varten sekä suomalaisesta leirialueesta koillisen puolella sijainneen kolmanneksen. Kaupunkiin tuli suunnitelmien mukaan sijoitettavaksi 1 300 miestä ja 1 200 hevosta. Upseereille Butz toivoi varattavan 50 asuntoa. Lisäksi tarvittiin upseerikoulua varten koulu- tai joku muu tilava rakennus sekä majoitustilaa suomalaista opetuskomennuskuntaa varten. Koulun käyttöön otettiinkin myöhemmin työväen= talo.

&nbs= p;

Lappeenra= nnan kasarmialue oli venäläisten joukkojen, sodan ja sotavankileirin jäljiltä huonossa kunnossa. Kasarmeja ja ampumakenttää kunnostamaan asetettiin majuri Butzin ehdotuksesta erillinen ampumakenttäkomissioni. Ampuma- ja leirikenttää laajennettiin tykistöammuntaa varten kaatamalla sitä ympäröivä&a= uml; metsää. Butz piti tärkeänä, että järvirikkaassa Suomessa toimiva tykistö pystyi harjoittelemaan ammuntoja myös vesistöjen yli. Tämän vuoksi rakennettiin ampumamaaleja Heposaloon, Puutsaarelle, Taippoon ja Kuiraksinpellolle. Yhteensä kunnostettiin 40 tykistömaalia, joiden läheisyyteen rakennettiin maanalaisia suojia puhelinasemille ja ammunnan tarkkailijoille. Ampumakentän järjestelyihin liittyivät puhelinlinjojen vetämisen lisäksi tuliasemien lähelle rakennetut tähystystornit. Rakennustöitä johti saksalainen vääpeliluutnantti Oberlinner. Ne saatiin valmiiksi heinäkuun puoliväliin mennessä.

&nbs= p;

Saksalais= ten joukkojen ja myös suomalaisen Tykistökoulun siirryttyä pois asettui varuskunta-alueelle vuodesta 1921 alkaen autonomian kauden tapaan ratsuväkijoukkoja, nyt Uudenmaan rakuunarykmentin ja Hämeen ratsurykmentin muodostama ratsuväkiprikaati. Ratsuväen perinnekeru= un yhteydessä prikaatissa palvellut Bruno Toivonen kuvasi itsenäisyy= den kauden alun varuskunnan ympäristöä seuraavasti: "Varuskunnan keskus oli kasarmialue, jota ympäröi korkea piikkilanka-aita. Nykyisen Valtakadun puolella piikkilanka kulki päävartiokentän eteläpuolisen kasarmirakennuksen kulmau= ksesta pengerryksen reunaa pitkin Chymoksen tehtaan kulmaan. Varuskunnan portit ol= ivat seuraavat: kaupunginportti, leiriportti, upseeriportti ja saunaportti. Kull= akin portilla oli vartio. Kaupunginporttia käytti URR ja osa HRR:ä. Leiriportista kulki osa HRR:ä ja suljetut osastot sekä vastaanoto= lle menevät yksityiset sotilaat. Upseeriportti oli nimensä mukaan tarkoitettu vain upseereille –– Leiriportin oikealla puolella o= li muuntaja, jossa oli sähkövuotoja. Hevoset tuntevat sähkö= ;n erittäin helposti, ja niitä oli joskus vaikea saada menemään muuntajan ohi. Kun ne pakotettiin menemään, ne hyppäsivät pitkän hypyn. Leiriportista vasemmalle oli rakennusryhmä, jossa asui Lebedeff-niminen, venäläistä syntyperää oleva perhe. Perhe viljeli maallaan kaalia ja juurikas= viksia. Lehmä antoi perheelle maidon. Emäntä myi aidan raosta asevelvollisille munkkeja ja maitoa––"=

&nbs= p;

Edelleen varuskunta-alueen ympäristöstä saa kuvan Bruno Toivosen kuvaamasta, 1920-luvun puolivälissä asevelvollisten kotiuttamispäivänä järjestetystä maastoratsastukse= sta. "Todella värikkäiksi muodostuivat nuo mieleenpainuvat ulaaniratsastukset silloin kun 'ratsumiesten ratsumies', ratsumestari C-G. Wahren, itse johti eskadroonansa ulaaniratsastuksia,–– Täyttä laukkaa poliisilaitoksen kohdalla yli rautatiemontun, kiid= ossa nupulakivikatua, että kipinät kavioista iskivät, kohti keltt= ua, missä kapeita kujia edelleen ja täyttä vauhtia kohti "kuolemanlaaksoa". Hetkessä jäivät jyrkät pehmeät rinteet taakse kiivaasti huohottavien ratsujen rynnätty&a= uml; harjanteelle ja jo oltiin tutulla esteradalla. Hevosetkin jo vauhdin hurmaannuttamina kiitivät yli esteiden, missä ennen olivat jopa kieltäytyneetkin, eteen aukeni laaja tuttu leirikenttä, vain pide= tyn eskadroonan päällikön käden viittaus ja ikäluokka = oli atakkivalmiina, ratsumestarin miekka vilahti tupesta ja samassa hetkess&aum= l; "ulaanienkin". Miekan ojennus ja raivoisa atakki alkoi kohti sairaalamäkeä, miekat välähtivät ja jokainen nautti vauhdin – ratsuväen suoman vauhdin hurmasta – viimeinen ratsastus "ulaanina" HRR:ssä ––"=

&nbs= p;

Bruno Toi= vosen kuvauksien mukaan siis Lappeenrannassa itsenäisyyttä edeltävän varuskunnan alueita käytettiin vielä ratsuväkiprikaatin kaudella pääosin samaan tarkoitukseen kuin aiemminkin. Suomen rakuunarykmentille rakennettu ja venäläisille = joukoille täydennetty kasarmialue toimi edelleen varuskunnan kasarmialueena, nimityksellä vanha kasarmialue.

&nbs= p;

Reserviko= mppanian alueella toimi prikaatin esikunta. Venäläisestä leirialueesta muodostetulla, myöhemmin uudeksi kasarmialueeksi kutsutulla alueella sijaitsivat reservin aliupseerikoulu, viestieskadroona ja erillinen panssarieskadroona. Sairaala-alue oli entisessä käytössään. Sen ja venäläisen leirialueen välinen maasto toimi ratsastusalueena, johon oli sijoitettu maneesi. Suomalainen leirialue oli edelleen leirialueena. Harjoitusalueet toimivat edelleen osin entisessä käytössä. Uusista harjoitusalue= ista voidaan mainita esimerkiksi Huhtiniemeen sijoitettu ampumarata ja lähinnä sotilaiden jalan tapahtuviin harjoituksiin lunastettu alu= e, "Ratsuväen harjoitusalue".

&nbs= p;

Vanhalla kasarmialueella sijaitsi maneesin edustalla keskuskenttä. Lisäksi molemmilla rykmenteillä oli omat kenttänsä, ja sairastallien= ja keskuskentän välimaasto oli kuormauskenttänä. Alueella = oli viisi nimettyä tietä: kaupungin puoleiselta portilta upseerikerho= lle johtava Päätie, Puistotie, Upseeritie, Huoltotie ja Sairaalakatu. Ulkopuoliset pääsivät piikkilangalla eristetylle kasarmialue= elle vain kahden vartioidun portin, Kaupunginportin ja Leiriportin, kautta.

&nbs= p;

Majoitust= ilat oli jaettu ratsuväkiprikaatin rykmenttien kesken siten, että Hämeen ratsurykmentti sai käyttöönsä kasarmialueen itäosan ja Uudenmaan rakuunarykmentti alueen länsiosan. Molemmilla rykmenteillä oli kaksi tallia, toinen alokkaiden ja toinen kauemmin palvelleiden hevosille. Konekiväärieskadroonien tallit sijaitsivat kuitenkin linnoituksessa.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin komentaja majoittui kasarmialueella entiseen Suomen rakuunarykmentin koment= ajan asuntoon. Myös upseerikerho pysyi edelleen tehtävässään ja rannan upseerirakennukset asuntoina. Osa upseereista asui venäläisten joukkojen linnoituksen ylätasan= teen itäreunalle 1910-luvulla rakentamissa tiilirakennuksissa.

&nbs= p;

Häme= en ratsurykmentin osastoista kolme eskadroonaa majoitettiin päävarti= on vieressä sijainneeseen venäläisten joukkojen rakentamaan suu= reen tiilikasarmiin. Kolmikerroksisen rakennuksen kussakin kerroksessa oli yksi eskadroona, joista ensimmäinen ylimmässä. Uudenmaan rakuunarykmentin kolmen eskadroonan hallussa oli yleisten rakennusten ylihallituksen suunnittelemista kolmesta kasarmirakennuksesta läntisin= . Molempien rykmenttien konekiväärieskadroonat majoitettiin keskuskentän viereen venäläisten rakentamaan rakennukseen: Uudenmaan rakuunarykmentti alakertaan, Hämeen ratsurykmentti yläkertaan. Rakennus sijaitsi myöhemmin sotilaskodiksi muutetun 1890-luvun artellin itäpuolella.

&nbs= p;

Niitemaan mukaan ratsuväkiprikaatin varusmiehet oli majoitettu eskadroonittain kasarmirakennusten suuriin tupiin. Tämä ei kuitenkaan pitäne paikkaansa ylihallituksen rakentamissa kasarmeissa, koska näiden tupii= n ei varmaankaan olisi mahtunut koko eskadroonaa. Sen sijaan venäläist= en rakentamissa kasarmeissa tuvat olivat suuremmat.

&nbs= p;

Venä= läisten joukkojen rakennuttaman kasarmin huonejärjestelystä ja sisustukse= sta ennen sotia saa käsityksen Olle Harjapään kuvauksesta. "Kaikki eskadroonan asevelvolliset asuivat samassa tuvassa – iso= ssa pylvässalissa – siten, että vanhin ikäluokka oli lähinnä ulko-ovea ja alokkaat tuvan perällä. Tuvissa oli kaksikerroksiset rautasängyt olkipatjoineen. Jokaisella miehellä = oli pieni, puinen kaappi. Kaapit oli asetettu päällekkäin vuotei= den viereen. Päällysvaatteet säilytettiin vaatetelineessä ikäluokittain. Kiväärit ja miekat olivat myös ikäluokittain telineissään. Jokaisella oli jakkaransa vuoteen jalkopään kohdalla. Oppitunnit pidettiin tuvassa, jolloin istuime= na käytettiin jakkaraa ja musta taulu kannettiin aulasta tupaan."

&nbs= p;

Erikoinen piirre ratsuväkiprikaatin kasarmien kalustuksessa olivat kasarmeihin sijoitetut puuhevoset. Näiden avulla esimerkiksi Hämeen ratsurykmentin vuonna 1923 annetun ohjeen mukaan opeteltiin oikeaa istumisa= sentoa, harjoiteltiin nousua ratsaille ilman jalustimia ja jalustimien kanssa, ohjausasentoa ja otteita. Puuhevoset tosin soveltuivat myös simputuksen harjoittamiseen.

&nbs= p;

Asumistas= oon ei vielä ennen sotia kiinnitetty paljonkaan huomiota. Tosin kuitenkin yli= hallituksen rakennuttamissa kasarmeissa rakennettiin 1920-luvun lopussa käytä= vien päihin kuivaushuoneita. Ruoka taas valmistettiin venäläisten joukkojen Päätien varteen rakennuttamissa kahdessa ruokalassa vielä 1920-luvulla suurissa muuripadoissa, joita lämmitettiin metrisillä haloilla. Tarjolla oli siis yleensä vain keitto- tai liemiruokia. Vuosikymmenen vaihteessa asennettiin uudet kattilat ja uunit, jolloin voitiin tehdä myös uuniruokia. Käyttöön otettiin myös tiskaus- ja perunankuorintakone.

Uutuutena= voidaan pitää varuskunta-alueella sijainneita kahta kenttäkauppaa. Hämeen ratsurykmentin kauppa oli sen ensimmäisessä kasarmiss= a ja Uudenmaan rakuunarykmentin kauppa kaupunginportin vieressä sijainneen rakennuksen päädyssä. Kaupoissa oli myynnissä erilaista= pientä tavaraa, esimerkiksi lukkoja, ompelutarvikkeita ja kirjoitustarvikkeita. Lisäksi myytiin limonaadia ja munkkeja tai piparkakkuja. Kauppojen tuo= tto käytettiin varusmiesten joulupakettiin. Kaupat lakkautettiin 1920-luvun loppupuolella.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaati harjoitteli päivittäin kasarmialueella, "Ratsuväen harjoitusalueella" ja harjoituslohkoilla. Harjoituslohkot sijaitsivat kauempana aidatusta kasarmialueesta linjalla Lappeenranta, Kourulansuo, Hanhijärvi, Syvämaisemanjärvi ja Simola. Harjoitusalue jaett= iin lohkoiksi sen vuoksi, että Uudenmaan rakuunarykmentti käytti kuukauden alkupuolella alueen länsilohkoa ja Hämeen ratsurykmentti taas itälohkoa. Kuun puolivälissä ne vaihdettiin.=

&nbs= p;

Eskadroon= at harjoittelivat omalla, kilvellä merkityllä ratsastusalueellaan. Niillä oli oikeus rakentaa sinne kaviouria, esteitä ja muita rato= ja. Eskadroonat eivät saaneet käyttää muiden osastojen ratsastusalueita.

Vuonna 19= 37 katsottiin tarpeelliseksi rakentaa aita prikaatin ja kaupungin maiden väliin leirikentän suunnassa. Aita kulki länteen sairaalan kaakkoiskulmasta ja edelleen etelään ja lounaaseen kaupungin raja= lle. Samaan aikaan aidan rakentamisen kanssa kiellettiin ratsastus kaupungin alueella.

&nbs= p;

Maneesin = ohella harjoitettiin ratsastusta prikaatin esteratsastusradalla sairaalan länsipuolella. Rata oli tarkoitettu ainoastaan kantahenkilökunnan koulutusta ja kilpailuja varten. Lisäksi prikaatilla oli 1930-luvulla kaksi laukkarataa, joista uudempi oli tarkoitettu vain kantahenkilökunnalle, ja samoin henkilökunnalle tarkoitettu kouluratsastusrata.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin hevoset käytiin uittamassa Saimaan rannassa. Varsinainen uittopaikka sijaitsi Huhtiniemen ampumaradan pohjoispuolella, ja toinen yksittäist= en hevosten uittamiseen tarkoitettu paikka sijaitsi esikunnan itäpuolella= . Veden saastumisen estämiseksi kiellettiin hevosten uittaminen kasarmialueen rannassa kokonaan vuonna 1935.

&nbs= p;

Lappeenra= nnan varuskunnan harjoitusalueissa tapahtuivat suurimmat muutokset ampumaratojen osalta. Ratsuväkiprikaati käytti aluksi varuskunnan väliaika= ista ampumarataa. Kesäkuussa 1921 saatiin valmiiksi vakinainen ampumarata, jonka jälkeen vanhan radan käyttö kiellettiin. Ampumaratoja rakennettiin vähitellen lisää, ja vuonna 1934 oli Niitemaan mukaan saatu valmiiksi kuusi ampumarataa: pienoiskiväärien ampuma= rata maneesin itäpuolella, pienoiskivääritaisteluampuma-alue leirialueen lounaispäässä tien ja sähkölinjan välissä, pikakivääriampuma-alue Lavolan tienhaaran eteläpuolella, konekivääriampuma-alue Lavolan tienhaaran itäpuolella, Huhtiniemen ampumarata ja taisteluampumar= ata. Lisäksi oli käsikranaattien heittopaikka Lavolan tien länsipuolella, vanhan laukkaradan keskustassa. Vaikka alueita oli melko runsaasti, niin näillä alueilla ampumista säädeltiin kuitenkin monin, usein asutuksen läheisyydestä johtunein määräyksin.

&nbs= p;

Kasarmial= ueen ja rakennusten kunnossapitoa vaikeutti koko sotia edeltävän kauden ajan rahan puute. Kasarmialueen teiden kiveämiseen tai edes tarvittavan soran ja hiekan ajamiseen ei tuntunut riittävän rahaa. Kasarmialu= een mainitaankin olleen sateisena vuodenaikana paksun liejun peitossa. Miehistökasarmit olivat kylmiä. Käytetty halkomäärä, joka vielä oli halkovajojen puuttuessa kost= eaa, ei riittänyt tupien kunnolliseen lämmittämiseen. Useinkaan ei päästy määrälämpötilaan 14 asteeseen. Lämmitys oli lisäksi kielletty toukokuun alusta syyskuun alkuun. Myös ratsuväkiprikaatin 25 upseeriasunnon ja 19 kapitulantti- eli aliupseeriasunnon valitettiin olevan kylmiä ja huonossa kunnossa.=

&nbs= p;

Vanhat puutallit olivat hoidon puutteessa rappeutuneet. Vuonna 1924 rakennettiin y= hden vanhan puutallin tilalle tiilinen talli. Siihen jouduttiin kuitenkin jo kesällä 1924 tekemään korjauksia, sillä tallin muu= raus talvella oli epäonnistunut. Ongelmaksi koettiin myös se, että= ; varuskunnan varastoja ei voitu lämmittää ja näin niitä ei saatu pysymään kuivina.

&nbs= p;

1920-luvun lopussa rakennettiin uusi talli, jonka sai käyttöönsä Hämeen ratsurykmentin ensimmäinen eskadroona. 1930-luvun lopussa rakennettiin myös viestieskadroonalle ja aliupseerikoululle uusi talli. Uusissa talleissa käytävät oli tehty sementistä, johon = oli sekoitettu karkeaa kivisepeliä. Myös syöttöruuhet olivat sementtiä ja potkupuomit rautaputkesta.

&nbs= p;

Vuonna 19= 30 havaittiin vanhassa puumaneesissa erilaisia pullistumia ja vikoja, joiden katsottiin saattavan aiheuttaa katon sortumisen. Prikaatin komentaja kielsi rakennuksen käytön, ja alettiin suunnitella uutta maneesia. Rahap= ulan vuoksi sitä ei kuitenkaan saatu aikaan, ennen kuin, Niitemaan mukaan, prikaatin komentaja kävi itse vuonna 1934 Helsingissä ajamassa uu= den maneesin rakentamista. Seuraava vuonna saatiin lopulta puolustusministeriön päätös sijoittaa Lappeenrannan kasarminhoitoalueelle rakennusmestari. Tämä merkitsi samalla uuden maneesin rakentamista. Se päätettiin nyt sijoittaa sairaalan ja kasarmialueen väliselle alueelle ja samalla korjata vanha sairaalarakennus. Korjaus ja uudisrakennus valmistuivat syksyllä 1935.

&nbs= p;

Uusi mane= esi oli tehty tiilestä, ja sen mainitaan, kuten 1800-luvun lopulla rakenne= tun vanhan puumaneesinkin, olleen aikanaan Pohjoismaiden suurin. Tiilimaneesi o= li ulkoasultaan sangen vaatimaton, hallimainen rakennus. Suorakaiteenmuotoisen= ja satulakattoisen rakennuksen ikkunat oli sijoitettu seinän yläosaa= n, aivan räystäslinjan alapuolelle. Ikkunalinja kiersi nauhana koko rakennuksen. Kun vanhassa maneesissa seinät olivat matalalinjaiset ja katto korkea, oli uudessa maneesissa päädytty matalaan kattorakenteeseen ja korkeisiin seiniin. Sisältä rakennus oli rap= attu valkeaksi ja katon metalliset tukirakenteet oli jätetty näkyviin. Hieman seinälinjasta ulkonevia sisäparvekkeita tukivat rapatut pylväät. Kahden rykmentin käyttämä maneesi oli jae= ttu kahteen osastoon, länsi- ja itäpuoliskoon. Maneesissa oli kahden hallin ohella estevarastot päätyovien luona ja musiikkiparvekkeen alla. Musiikkiparvekkeen lisäksi oli rakennettu erilliset parvekkeet pohjoispuolelle upseereita ja heidän vieraitaan varten sekä eteläpuolelle kanta-aliupseereita ja heidän vieraitaan varten. Upseereille oli oma pukeutumishuone länsiosassa, kanta-aliupseereita varten itäpuolella.

&nbs= p;

Puoliskoi= sta länsi oli Uudenmaan rakuunarykmentin ja itä Hämeen ratsurykmentin käytössä kello 9–18.00. Näiden ajo= ista oli lisäksi lohkaistu pienemmät ajat aliupseerikoululle, viestieskadroonalle ja prikaatin esikunnalle. Kuuden jälkeen maneesi o= li puolitoista tuntia upseerien käytössä ja tunnin aliupseereid= en. Viikonloppuisin oli lisäksi erikoisvuoroja. Maneesin käyttöä valvoi maneesimestari jolla oli käytössään kaksi apulaista.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaati käytti vielä 1920-luvulla leirikentän vanhoja, lähinn&a= uml; kesäkäyttöön rakennettuja puurakennuksia.

Niitemaan kirjaaman tiedon mukaan leirialueen "vanhassa leirikasinossa" toi= mi 1920-luvulla sotilaskoti, sittemmin vuonna 1928 Hämeen ratsurykmentin kantaeskadroona majoitettiin vanhalle venäläiselle leirialueelle = eli silloiselle uudelle kasarmialueelle. Myöhemmin alueelle sijoitettiin aliupseerikoulu.

&nbs= p;

Uudelle kasarmialueelle rakennettiin ensimmäisessä vaiheessa majoitusrake= nnus ja talli. Rakennukset valmistuivat vuonna 1937. Nykyään varusvarastona toimiva tallirakennus oli satulakattoine ja suorakaiteen muotoinen rakennus. Puolustusministeriön arkkitehtien suunnitteleman kasarmirakennuksen pohjakaava koostui kymmenestä vierekkäin sijoitetusta 71 neliön tuvasta ja sen edustalla sijainneesta käyt= ävävästä. Portaikot, pesutilat ja käymälät sijaitsivat rakennuksen päädyissä. Rakennus oli alun perin kolmikerroksinen. Vuonna = 1981 rakennukseen lisättiin neljäs, kavennettu kerros. Ulkoapäin valkeaksi rapattu kasarmirakennus oli ajan rakennustyylin funktionalismin edustaja koristelemattoman, valkoisen ulko-asunsa ja muusta rakennusmassasta kohoavien porrastornien puolesta. Myös rakennuksen neliön muotois= et ikkunat muistuttivat aikakauden lappeenrantalaisten funktionalististen talo= jen ikkunamalleja, vaikkakaan kyseessä eivät ole nauhaikkunat. Tiukas= ta funktionalismista poikkeavaa oli rakennuksen satulakatto ja räystään korostaminen.

&nbs= p;

Vielä vuonna 1939 alueen lounaisreunaan valmistui korjaus- ja puutyöpaja, nykyinen korjaamo sekä sen viereen autohalli, nykyinen ajoneuvohuoltam= o. Sotien jälkeen uuden kasarmialueen eli nykyisen Päällystöopiston alueella rakennettiin jälleen uusia rakennuksia.

&nbs= p;

Varuskunt= a-alueen pommituksissa talvisodan aikana paloi yhdeksän tallia. Varuskunta-alue= elle putosi pommeja myös maaliskuun alussa, Lappeenrannan viimeisen talviso= dan pommituksen aikana, jolloin kaupunkiin pudotettiin yli tuhat pommia.

&nbs= p;

13.3.2 T= ilanne sotien jälkeen

&nbs= p;

Kasarmira= kennukset olivat toisen maailmansodan jälkeen heikossa kunnossa. "Karjalan tykistöä" -kirjan elävän kuvauksen mukaan: "M= onien vuosikymmenien takaisista kerroksista karissut maali, pinttynyt tummuus ja lähtemätön vanhan haju, muhkuraiset, tervatut puulattiat, ko= lkot porraskäytävät ja suuret tuvat tekivät ainakin vastatulleisiin alokkaisiin masentavan vaikutuksen".

&nbs= p;

Lappeenra= nnan kasarmitilanne vastasi muun maan tilannetta. Suomen alueelle oli jäänyt noin 2/3 sotia edeltäneen kauden kasarmeista. Itärajan läheisyyteen oli kuitenkin rakennettu parakkivaruskuntia, joissa oli huomattavasti tilaa, ja länsirannikon satamakaupungeissa oli saksalaisten joukkojen rakentamia parakkikyliä. Sotien aikana rakennet= tuja parakkeja oli Suomen puolella yli 13 600 kappaletta. Pääosin autonomian kaudella rakennetut kasarmit olivat kuitenkin päässeet pahasti rappeutumaan niin Lappeenrannassa kuin muuallakin Suomessa. Leimall= ista oli myös koko maassa upseereja ja aliupseereja vaivannut vuokra-asunto= jen puute.

&nbs= p;

Vielä vuonna 1950 oli Suomessa 4 500 varusmiestä majoitettuna parakkeihin, ja suuri osa henkilökuntaa joutui majoittumaan väliaikaisiin asuntoi= hin. Tilanteen arvioitiin kuitenkin helpottuvan. Vuosina 1951–1955 peruskorjattiin vanhoja kasarmeja ja rakennettiin myös uusia koko maas= sa. Korjattuja kasarmitiloja valmistui 3 300 miehelle, josta Lappeenrannan osuu= den laskettiin olevan 684 miestä. Valtaosa korjatuista kasarmeista oli Etelä-Suomessa. Uusia kasarmeja rakennettiin noin 4 000 miehelle, enit= en Ouluun ja Joensuun tienoille Kontiorantaan ja Ylämyllylle. Henkilökunnan asuntojen rakentaminen pääsi vauhtiin läh= empänä 1950-luvun puoliväliä. Huomattavimmat rakennuskohteet olivat Helsinki, Hämeenlinna, Mikkeli, Niinisalo ja Oulu. Yhteensä rakennettiin lähes 1 000 asuntoa.

&nbs= p;

Asuntopul= aa esiintyi myös Lappeenrannan varuskunnassa, sinne sijoitettujen Uudenma= an rakuunarykmentin ja Kenttätykistörykmentti 3:n kantahenkilökunnan keskuudessa.

Useita up= seeri- ja aliupseeriperheitä jouduttiinkin sijoittamaan kauas varsinaisesta varuskunnasta, Kivijärven, Kantturaniemen, Taipalsaaren ja Konstun upseeri- ja aliupseerikyliin. Sinänsä hyväkuntoiset rakennuk= set oli rakennettu välirauhan aikana. Asuinalueilta lähti aamulla auto puoli seitsemältä Lappeenrantaan ja palasi taas illalla kuudelta. Asuntotilannetta parannettiin muuttamalla varuskunta-alueen rakennuksia asunnoiksi. Vuonna 1948 valmistui neljä asuinrakennusta, joissa oli yhteensä 19 asuntoa, ja vuonna 1949 sijoitettiin yhdeksän perhettä linnoitukseen. Tämän jälkeen voitiin kauimpana sijainnut asuinalue Kivijärvi jättää pois käytöstä. Ulkovaruskunnissa asuivat etenkin varuskunnan uuden tykistöjoukko-osaston henkilökuntaan kuuluvat – upseeri- ja aliupseerikylistä oli 80 % Kenttätykistörykmentti 3:n käytössä. Kylissä asui enimmillään noin 90 perhettä.

&nbs= p;

Kasarmira= kennusten korjaus ja kantahenkilökunnan asuntojen rakentaminen vauhdittui edelle= en 1950-luvulla. Valtakadun varteen valmistui vuonna 1953 kaksi kolmikerroksis= ta taloa ja vuonna 1955 toiset kaksi taloa. Taloissa oli 12 asuntoa, joissa kussakin 3 huonetta, keittiö ja kylpyhuone. Varuskunnalle myös luovutettiin ns. vanhan leirin asuinaluetta vastaan yhdeksän puutaloa Leirikadun varrelta. Tämän jälkeen voitiin luopua kokonaan kauempana sijainneista asuinalueista. Viimeiset alueet Konstu ja Taipalsaari jäivät asuinalueina pois käytöstä vuonna 1956. Tos= in senkin jälkeen alueiden asuntoja vuokrattiin kantahenkilökunnan kesänviettopaikoiksi. Kasarmien peruskorjaus alkoi vuonna 1955. Vuoden lopussa valmistui kasarmirakennus n:o 1, jossa suurten tupien tilalle rakennettiin kymmenen miehen majoitustupia. Rakennuksen ullakolle sijoitett= iin luokkahuoneita. Kasarmien peruskorjaus jatkui aina vuoteen 1959 asti.

&nbs= p;

Rakennust= yöt pani toimeen Emil Skog puolustusministerikaudellaan 1950-luvulla. Hän = oli myös sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja rakennutti kasar= meja työllistämistöinä. Kasarmien rakennustyömailla ann= ettiin myös rakennusalan ammattikoulutusta. Ensimmäisen kerran työllisyysvaroja saatiin käyttöön merkittäväs= ti vuonna 1953, ja vuonna 1955 alkoi laajamittainen uusien kasarmialueiden rakentaminen pohjoiseen. Suurimmat varuskuntien korjaus- ja rakennustyö= ;t olivat valmiina 1970-luvun loppuun mennessä.

&nbs= p;

Sotien jälkeen suurimmat rakennustyöt varuskunnassa tehtiin venäläisellä leirialueella eli nykyisen Päällystöopiston alueella. Oppilasmäärän nous= tua osoittautui vanha koulurakennus oheistoimintoineen liian pieneksi kanta-ali= upseerikoululle. Uudisrakennussuunnitelmat kaatuivat aluksi kuitenkin määrärahojen puutteeseen. Myös tämä hanke käynnistyi vasta, kun työllisyyden turvaamiseksi jaettuja rahoja alettiin sijoittaa myös puolustusvoimien töihin. Aliupseerikoulun johtaja määritteli esityksessään 16.10.1957, että koululle tuli rakentaa ruokala kaikkine lisätiloineen, voimistelu- ja juhlasali, sauna ja liinavaatevarasto, esikuntatilat, 10 luokkahuonetta, asunnot talonmiehelle ja keittiöhenkilökunnalle, tilat oppilaskomppaniaa varten, tilat varusmieskomppaniaa varten ja elokuvaluokka= .

&nbs= p;

Aliupseer= ikoulun rakennushanke toteutui kolmessa vaiheessa. Ensimmäisen ja toisen vaihe= en tilat sijoitettiin yhteen rakennukseen, jonka rakennustyöt alkoivat joulukuussa 1957 ja päättyivät vuonna 1959. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin keittiö ja ruokala 300 miehelle, voimistelusali, miehistön sauna, esikuntatilat, opetusluokki= a, talonmiehen asunto ja lämpökeskus. Heti ensimmäisen vaiheen jälkeen toteutetussa toisessa vaiheessa rakennettiin koulutustiloja. Kanta-aliupseerikoulun käyttöön rakennus luovutettiin 8.6. 1959. Rakennuksen arkkitehtina toimi Osmo Lappo. Sen luonnehdittiin Aliupseeri-lehdessä muutama vuosi sen valmistumisen jälkeen olevan "yksilöllinen, suomalaista arkkitehtuuria kauniisti edustava luomus. Se sulautuu maastoon erinomaisesti ja on myöskin käytännöllisyydessä&au= ml;n yksinkertainen ja luonteva".

Rakennuks= en suunnittelija Osmo Lappo kuvasi maaston olevan "vankkaa puuta kasvava harju, jolta on komea näköala Saimaalle". Rakennus oli arkkitehti Lapon kuvauksen mukaan suunniteltu kaksitasoiseksi. Huolto- ja ajoliikenne ohjattiin tien puolelta alempaan tasoon, kun taas ylemmän tason sisäänkäynnit palvelivat liikennettä majoitustilo= ista koulutustiloihin ja esikuntaan. Näin voitiin Lapon mukaan rauhoittaa rakennusten väliin jäävä harjualue yksinomaan jalankulkuliikenteelle. Rakennuksessa oli arkkitehdin mukaan pyritty kirjav= asta tilaohjelmasta huolimatta "rakenteelliseen selkeyteen ja rakenteiden yksinkertaisuuteen". Koulu rakennettiin teräsbetonisten pilareide= n ja seinien varaan. Julkisivut olivat punatiiltä ja kateaineena sinkitty teräspelti.

&nbs= p;

Pä&a= uml;llystöopiston alueen asemakaavassa rakennusten sijoittaminen maastoon ja jalankulkuliiken= teen ja huolto- ja ajoliikenteen sijoittaminen erilleen olivat puolustusvoimien rakennushankkeissa tuttua uusien varuskuntien yhteydessä. Kasarmialue = tuli uusissa varuskunnissa puolustusministeriön arkkitehdin Vilho Nokon laatimien suunnitelmien mukaan sijaitsemaan muutaman kilometrin laajuisella alueella. Periaatteena oli kasarmialueen eriyttäminen eri alueisiin käyttäjien mukaan. Varuskunta-alueen tiet järjestettiin suunnitelmassa siten, että eri ryhmät liikkuisivat mahdollisimman vähän toistensa alueella.

&nbs= p;

Kanta-ali= upseerikoulun rakennukselle oli tyypillistä matala seinälinja, jossa olivat korkeat, metsäiseen maastoon avautuvat ikkunat. Ikkunoiden ylä- ja alapuolella olivat kapeahkot seinälamellit. Seinäpinnasta ulkoniv= at julkisivun puolella kahdet portaat. Näiden päälle oli sijoit= ettu kaksiosainen lippa, joka oli tuettu tummaksi maalatulla tukirakenteella.

&nbs= p;

Takajulki= sivultaan rakennus oli kaksikerroksinen. Kerrosten välissä oli tiililamelli, yläkerroksen ikkunoiden yläpuolella valkoinen lamelli. Sisätiloille olivat tyypillisiä ylös sijoitetut sisäikk= unat huonetilojen välissä sekä avara ja valoisa vaikutelma. Uutuus Lappeenrannan varuskunnan rakennuksiin verrattuna oli rakennuksen nauhaikku= na, jollei 1930-luvun uuden maneesin seinän yläosan ikkunanauhaa oteta lukuun. Funktionalismin suosiman nauhaikkunan on sinänsä tode= ttu yleistyneen tai jopa olleen ensimmäinen laatuaan Lappeenrannassa vasta Päällystöopiston rakennuksen myötä.

&nbs= p;

Lappeenra= nnan päällystöopiston tapaan myös muut puolustusvoimain 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa rakennuttamat sotilasrakennukset nojasivat ratkaisuiltaan moderniin arkkitehtuuriin. Yhteisiä piirteitä rakennuksille olivat esimerkiksi niiden tarkkaan harkittu sopeuttaminen ympäröivään luontoon, yksinkertaiset, "puhtaat" muodot ja usein punatiilen käyttö hieman Alvar Aallon tapaan. Alueiden ja rakennusten suunnittelijoina toimivat Lappeenran= nan kanta-aliupseerikoulun lisärakennuksen suunnittelijan Osmo Lapon ohella muun muassa Timo ja Tuomo Suomalainen, Pentti Viljanen, Reino Lammin-Soila, Pertti Autio, Jorma Pankakoski ja Pentti Pajarinen. Parhaimmillaan rakennuk= set ja varuskunta-alueet ovat erinomaisia esimerkkejä sotien jälkeisen kauden alkuvuosikymmenten tyylikkäästä modernistisesta rakennustaiteesta.

Pä&a= uml;llystöopiston rakennussuunnitelman kolmas vaihe ei ollut vielä 1960-luvun alussa päässyt alkamaan, mutta rakennusohjelma oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyväksytty. Tässä vaiheessa tuli rakentaa komppanioiden majoitustilat, elokuvaluokka ja sotilaskoti. Rakennussuunnitelmat muuttuivat ja viivästyivät jonkin verran. Vuonna 1968 muutett= iin aliupseerikoulun vanha talli varastoksi. Muutostyön piirustukset laati ruokala- ja koulutusrakennuksen tapaan arkkitehtuuritoimisto Osmo Lappo. Rakennuksen katselmus pidettiin 11.6.1968.

&nbs= p;

Vuosien 1= 966 ja 1981 peruskorjausten jälkeen päällystöopiston vanhaan majoitusrakennukseen sijoitettiin myös luokkia, sotilaskoti, kuntosali= ja varastotiloja. Vuonna 1978 rakennettiin toinen majoitusrakennus. Osmo Lapon suunnittelemaan, tasakattoiseen ja kolmikerroksiseen rakennukseen oli oppilashuoneiden ohella sijoitettu kahvila ja varastotiloja. Lapon toimiston piirustusten mukaan rakennettiin vielä vuonna 1991 valmistunut kuntota= lo.

&nbs= p;

Varuskunt= a on aina 1990-luvulle saakka pysynyt Lappeenrannassa pääosin jo 1800-luvun aikana vakiintuneella alueella ja rakennuksissa. Sotien jäl= keen varuskunta joutui kuitenkin enenevässä määrin luopumaan kaupungin läheisyydessä sijaitsevista harjoitusalueistaan. Kaupun= ki lunasti jo vuonna 1947 puolustusministeriöltä 63 tonttia leiriken= tän itäpuolelta. Alue oli 1930-luvulla ostettu varuskunnan harjoitusalueek= si. Kesämäen-Soturimäen tontit varattiin maanhankintalain mukaan tontteihin oikeutetuille eli lähinnä rintamamiehille. Leirikentän harjoituskäyttöä lisäksi hankaloitti lisääntyvä lentoliikenne.

&nbs= p;

1960-luvu= lla luovutettiin edelleen harjoitusalueita kaupungille. Tilalle hankittiin alue= ita kaupungin lähialueilta, muun muassa Merenlahdelta. Alueista luovuttiin= ja korvaavia hankittiin usein vaihtokaupoilla kaupungin kanssa. Lisäksi esimerkiksi Taipalsaarella sijainnut "ulkovaruskunta" 12 hehtaarin maa-alueineen myytiin Virkamiesliitto ry:lle lomakyläksi.

&nbs= p;

Tärk= eimmät varuskunnan alueluovutukset vuoden 1952 jälkeen olivat luopuminen leirikentän alueella 143 hehtaarin alueesta, Huhtiniemen 51 hehtaarin, Kesämäen 20 hehtaarin alueesta, Saareksenmäen 25 hehtaarin ja linnoituksen n. 7 hehtaarin alueesta.

&nbs= p;

Viime vuosikymmeninä on varuskunnan alue edelleen käsittänyt vanhan kasarmialueen pihoineen ja varastoineen. Kasarmialueen pääportit sijaitsivat 1990-luvulle tultaessa edelleen kaupungin kirkon ja Chymoksen tehtaan luona. Varuskunnan lähiharjoitusalueena toimi noin kahden kilometrin päässä lentokentän eteläpuolella eli entisen leirikentän alueella sijainnut noin 220 hehtaarin laajuinen al= ue. Ampumakoulutus oli siirtynyt Huhtiniemestä Taipalsaarelle, yli 30 kilometrin päähän kasarmialueesta. Taipalsaarella sijaitsivat myös leiri- ja harjoitusalue suuria leirejä ja ammuntoja varten.

&nbs= p;

Uudenmaan rakuunarykmentin siirron jälkeen vuonna 1990 vanhan kasarmialueen viidestä kasarmista oli edelleen käytössä neljä.

&nbs= p;

13.4. Kaupunkirakenteen erityispiirteitä

&nbs= p;

Lappeenra= nnan kaupunkirakenne muuttui lopullisesti vasta sotien jälkeen. Uusiksi kaupunkirakenteen erityispiirteiksi tulivat autoliikenteen merkitsemät kadut, kiviset kerrostalot ja julkiset rakennukset. Sen sijaan aiemmalle kaupunkirakenteelle tyypilliset matalat puiset kaupunkirakennukset katosivat lähes kokonaan uudisrakentamisen myötä. Kaupunkikuvalle oli tyypillistä jatkuva muutos ja tietynlainen keskeneräisyys, jatkuv= a rakentaminen.

&nbs= p;

Vielä 1970- ja 1980-luvulla Lappeenrannan keskusta-alueen vanhojen puutalojen pur= ku jatkui kiivaana. Purkamiset herättivät toisaalta vastustustakin, joskaan tämä ei ollut kovin tehokasta – toki joitakin rakennuksia kuitenkin saatiin säilytetyksi. Kooste tapahtumia valppaas= ti seuranneiden sanomalehtien otsikoista aikakaudelta valaisee kaupunkikuvan muutosta. Vuonna 1975: "Museo- ja kuvataidelautakunta: Rakennushistoriallisesti arvokkaat rakennukset säilytettävä",^{=
^[12]} 1976: "Vanha ja arvokas on säilytettävä",^{^[13]} 1979: "Kilta vaatii: Vanhat puutalot säilytettävä"= ,^{^[14]} 1978: "Keskustan vanhoille puutaloille ei toivoa Lappeenrannassa"= ,^{^[15]} 1979: "Kaupunkikuvaselvitys lähtee kierrokselle",^{^[16]} 1981: "Kaksi arvokasta puutaloa puretaan Lappeenrannassa", "Purkutuomio", "Lappeenranta tuhoaa arvokkaan puukorttelin", "Lappeenranta menettämässä identiteettiään",^{=
^[17]} 1983: "Kauppakadun pikkukauppoja pois uuden liiketalon tieltä&quo= t;,^{^[18]} 1984: "Kauppakadun puutalot katoavat kevään aikana",^{^[19]} 1985: "Viimeinen puutalo" "Kilta puutalon puolesta",^{^[20]} 1987: "Museoväki pohtii rakennussuojelua"^{^[21]}.

&nbs= p;

Kun Lappeenrannan vanha puutaloihin perustuva kaupunkirakenne kirjaimellisesti hajosi sotien jälkeen, säilyivät varuskunta-alueet edelleen keskustan kaupunkirakenteen osatekijöinä. Kiinnostavaa on toisaal= ta myös Lappeenrannan suuren leirikentän esiintyminen edelleen kaupunkirakenteessa. Leirikenttä ei tosin kokonaan enää ollut sotilaiden käytössä – rakuunoiden jalkauttamisen jälkeen sillä ei enää olisi ollut varsinaista tehokasta käyttöä harjoitusalueena – vaan se toimii lentokentt&a= uml;nä. Jo 1950-luvun yleiskaavatyön yhteydessä todettiin, että Lappeenrannassa oli sijainniltaan ja kenttäpohjaltaan eräs Suomen parhaista lentokentistä,^{=
^[22]} ja edelleen ainakin kentän sijainti on hyvä matkustajien kannalta= , se kun on aivan kaupungin keskustan läheisyydessä.=

&nbs= p;

Vanhimman varuskunta-alueen, linnoituksen, muutos lakkauttamisen jälkeen ensin venäläisen varuskunnan sijoituspaikaksi, sitten vankila-alueeksi = ja laitakaupungiksi ja myöhemmin rakennusmuistomerkiksi oli keskeistä antikvaarisen vaikutustekijän kehittymisessä. Linnoituksen historiallinen merkitys paikallisena ja valtakunnallisena muistomerkkin&aum= l; alkoi selvitä vasta 1960-luvulta lähtien. Linnoituksen suojelua a= joi Lappeenrannassa erityisesti Lappeenrannan Kilta, joka perustettiin vuonna 1= 949 kaupungin 300-vuotisjuhliin liittyen. Kilta varoitti linnoituksen uudisrakentamisesta ja esitti alueen säilyttämistä ja entistämistä. Keskustelua herätti erityisesti linnoituksen ensimmäinen uudisrakennus pitkiin aikoihin: Yleisradion vuonna 1972 – samana vuonna kuin Sotilasaikakauslehden kasarmialuetta käsittelevä artikkeli julkaistiin – valmistunut radiotalo. Lopullisesti linnoituksen korjaustöihin ja alueen kehittämiseen myös rakennusmuistomerkkinä päästiin vasta 1980-luvulle tultaessa.

&nbs= p;

Linnoituk= sen suojelua vahvisti myös matkailuelinkeinon kehitys. 1980-luvun loppupuolella Lappeenrannan matkailupäällikkö katsoi linnoituksesta voitavan tehdä Lappeenrannan käyntikortti, "g= amla stan". Hänen mielestään historiasta voitaisiin aivan hy= vin tehdä hyviä matkailutuotteita. Kaupungin virkamiehistä asetettiinkin linnoitusta kehittämään työryhmä, jo= nka arvovaltaa korosti se, että sitä johti kaupunginjohtaja. Työryhmän tavoitteena oli muodostaa linnoituksesta toimiva vanha kaupunki, jossa jokainen rakennus olisi kunnostettu.

Puolustus= voimissa Lappeenrannan historia varuskuntakaupunkina ymmärrettiin jo varhain. Esimerkiksi aliupseeriliiton täällä pidetyn vuosikokouksen johdosta vuonna 1960 julkaistussa Lappeenranta-teemanumerossa tuotiin esiin kaupungin pitkät perinteet varuskuntakaupunkina.

&nbs= p;

Samassa teemanumerosta ilmenee toisaalta, että historian asema kaupungissa miellettiin kuitenkin uuden, dynaamisen ajan rinnalla toissijaiseksi. Linno= ituksen valleja selittävässä kuvatekstissä luonnehdittiin linnoituksen merkitystä seuraavasti: "Lappeenrannan vanhat vallit ovat muistona kaupungin sotaisesta historiasta. Ne antavat kuitenkin maisem= aan viehättävän vaikutuksen ja samalla kesäjuhlille sek&aum= l; kesäteatterille viihtyisän paikan. Maiseman keskellä nä= emme Lappeenrannan symbolin – vesitornin."=

&nbs= p;

Puolustus= voimien taholla historian oivaltaminen, antikvaarinen vaikutustekijä, juontaa toisaalta juurensa joukko-osastoissa jo pitkään harrastetusta nii= den perinteiden vaalinnasta. Tätä tekijää voidaan pitää osana sotilaskoulutusta ja maanpuolustustyötä, yhteishengen luomista. Perinteiden vaalinta korostui vuonna 1957, kun Suomen joukko-osastoille annettiin historialliset nimet – esimerkiksi Kenttätykistörykmentti 3:lle Karjalan tykistörykmentti ja jääkäreille Uudenmaan rakuunapataljoona. Lisäksi joukko-osastoissa aloitettiin kiltatoiminta. Esimerkiksi vuonna 1965 perust= ettu Tykistörykmentin kilta sai muiden kilta- ja veteraaniyhteisöjen tapaan tärkeässä roolissa vuonna 1968 vietetyissä rykme= ntin 50-vuotisjuhlissa. Paraatin jälkeen veteraanit marssivat ryhmittyneinä niiden joukko-osastojen mukaan, joissa he olivat palvell= eet. Juhlapuheessaan Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalim= ajuri Matti Hannila piti sotaveteraanien ja tykistökiltalaisten läsnäoloa juhlassa osoituksena veteraanien kiintymyksestä joukko-osastoonsa.

&nbs= p;

Kun joukko-osastoissa palvelleet reserviläiset ja kantahenkilökunta epäilemättä liittävät palveluaikansa muistoihin myös joukko-osaston fyysisen ympäristön, varuskunnan alueet = ja rakennukset, voi hyvin ymmärtää, että Lappeenrannan varuskunta-alueiden säilyttämisellä on kaikupohjaa heidä= ;n keskuudessaan.

&nbs= p;

Perinteid= en vaalimaan pantiin myös sotien jälkeisen Lappeenrannan varuskunnan kolmas tärkeä sotilasyksikkö eli Päällystöopi= sto. Se sai vuonna 1956 vaalittavakseen Vöyrin koulun perinteet ja vuonna 1= 990 niihin liitettiin Uudenmaan rakuunoiden perinteet.

&nbs= p;

Osana perinteiden vaalimista heräsi 1980-luvun puolivälissä my&oum= l;s ajatus Lappeenrannan varuskunnan historian kirjoittamisesta. Sitä valmisteleva toimikunta solmi syksyllä 1987 historian kirjoittamisesta sopimuksen. Hanketta perusteltiin varuskunnan suurella merkityksellä Lappeenrannan historiassa. Kaivattiin kaupungin historioita täydent&au= ml;vää, erilaista näkökulmaa edustavaa teosta, joka kattaisi koko kaupung= in historian pituisen ajanjakson 1600-luvun lopusta nykypäiviin.

&nbs= p;

Konkreett= isesti varuskunta-alueen rakennusmuistomerkki- arvo otettiin huomioon nimenomaan tiesuunnitelmien yhteydessä. Vanhan kasarmialueen tulevaisuutta pohdit= tiin jo 1960-luvulla kaupungin tiesuunnitelmien yhteydessä. Puolustusministeriö vastusti lausunnoissaan vuosina 1961 ja 1964 varuskunta-alueen kautta kulkevaa tieyhteyttä. Edelleen vuonna 1978 kaupunki esitti tien rakentamista vuosien 1978–1990 runkosuunnitelmas= sa. Puolustusministeriö antoi jälleen kielteisen lausunnon tiesuunnitelmasta – pohjoisesta sisääntulotiestä kaupunkiin – ja pyysi lisäksi museovirastolta lausunnon kasarmia= lueen kulttuurihistoriallisesta arvosta.

&nbs= p;

Museovira= ston rakennushistorian osaston lausunnossa torjuttiin ehdottomasti sisääntulotien rakentaminen kasarmialueen läpi. "Alueel= la olevat rakennukset, harjoitusalueet ja puusto sekä niiden tarkoituksenmukainen sijainti harjulla järven rannassa muodostavat rak= ennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän yhtenäisen kokonaisuuden, joka museoviraston käsityksen mukaan tulee ehdottomasti säilyttää koskemattomana." Museovirasto antoi samaan ai= kaan myös Lappeenrannan kaupungille samansisältöisen lausunnon.

Myöh= emminkin, kun esimerkiksi aiottiin purkaa eräitä varastorakennuksia ja muun muassa laajentaa ruokalarakennusta, pyydettiin museovirastolta vuosina 1980= ja 1981 lausunnot suunnitelmista.

&nbs= p;

Antikvaar= inen vaikutustekijä on näkynyt myös kaupungin suhtautumisessa varuskunnan alueeseen. Uudenmaan rakuunapataljoonan siirron myötä= oli jonkin aikaa esillä myös kasarmialueen siirto kaupungille. Sit&au= ml; pidettiin kuitenkin ongelmallisena. Alue tosin sijaitsi kaupungin keskustas= sa, mutta kaupungilla ei sinänsä ollut varsinaista puutetta maista. Toisaalta eräs lappeenrantalainen valtuutettu totesi: "jos vanha varuskunta-alue jää kaupungin käsiin, se saattaa olla suurem= pi rasite kuin hyöty. Museovirasto valvoo tunnontarkasti ettei vanhojen kasarmien ulkonäköön puututa. Se rajoittaa ratkaisevasti järkevää toimintaa alueella."

&nbs= p;

Linnoituk= sen säilyttämistä ja sen kaupunkirakenteen "jähmettämistä" tuki kaupungissa herännyt yksityisten henkilöiden, järjestöjen ja museoviranomaisten historiatietoisuus eli antikvaarinen vaikutustekijä. Sama tekijä = on lopulta ilmeisesti johtamassa myös Suomen rakuunarykmentin vanhan kasarmialueen ja reservikomppanian alueen säilyttämiseen. Tämä taas todennäköisesti merkitsee, että sotilasa= lueet – vaikka niiden käyttö saattaisikin siirtyä pois puolustusvoimilta – säilyvät osana Lappeenrannan kaupunkirakennetta, kaupunkikuvaa. Tämä koskee ainakin tällä hetkellä reservikomppanian aluetta, joka ei enä&a= uml; ole sotilaiden käytössä, vaan asuin- ja kulttuuritoimintojen käytössä.

&nbs= p;

Sotilasal= ueet ovat passivoineet kaupunkirakennetta 1900-luvulla. Rakennuksia ja alueita hoidettiin ja käytettiin. Vaikka ne oli rakennettu, ostettu tai lahjoitettu jo edellisinä vuosisatoina, ne tuntuivat edelleen kaupunkirakenteessa, muun kaupungin kaavoituksessa ja rakentamisen ja alueellisen kehityksen suuntautumisessa.

&nbs= p;

^{^[1]}Lappalainen 198= 1, s. 59; Toivanen 1988, s. 36, 37, 48, 56, 68-74, 106, 107. Venäläi= nen sotaväki toimi sekä valkoisten että punaisten joukkojen aseistuksen lähteenä. Aseita sekä annettiin että myytii= n molemmille osapuolille. Toivanen 1988, s. 41, 42.

^{^[2]}Toivanen 1988, = s. 83-85; Toivanen 1989, s. 589, 590.

^{^[3]}Niitemaa 1979, = s. 375.

^{^[4]}Toivanen 1988, = s. 83-85; Toivanen 1989, s. 589, 590.

^{^[5]}EKM Eero Muinos= en kokoelma, Lappeenrannan garnisoonin päällikkö, valmistusmääräyksiä Lappeenrannan Garnisoonille uhkaavi= en levottomuuksien odottaessa. Suomen tykistökoulu, hälytyksen valmistelu mahdollisen epäjärjestyksen sattuessa. 6.8.1918.

EK= M Eero Muinosen kokoelma, Artillerie Kommendeur des Deutschen Generale in Finnland 29.10.1918. Kapteeni Otto W. Palmroth oli Lappeenrannan reservikomppanian viimeinen päällikkö. Reservikomppanian lakkauttamisen jälkeen kaupunkiin asumaan jäänyt Palmroth sai myöhemmin everstiluutnantin arvon ja oli näkyvä hahmo kaupun= gin kunnalliselämässä. Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991.

EK= M Eero Muinosen kokoelma, Chef des Generalstabes. Sicherheismassnahmen 5.11.1918; EKM Eero Muinosen kokoelma, yleisesikun= nan päällikkö venäläisten joukkojen liikehdinnästä 11.11. 1918.

EKM Eero Mui= nosen kokoelma, puolustussuunnitelma Lappeenr= annan garnisoonille 4.6.1919.

EKM Eero Mui= nosen kokoelma, kersantti Toivo Söderman STK:n esikunnalle 12.10.1918.

EKM Eero Mu= inosen kokoelma, Etelä-Saimaa 3.6., 12.7., 5.8., 26.8.1919; Nieminen 1985, s.= 36.

EKM Eero Muinosen kokoelma, Etelä-Saimaa 4.9.= 1919.

^{^[6]}Jormakka 1984, = s. 6, 7; Toivanen 1988, s. 157-165, 180. Viidennen kaupunginosan eli Leirin kaupunginosan ensimmäinen kaavasuunnitelma sisältyi jo vuoden 1892 keisarikaavaan. Kaupunginosan suuret teollisuustontit eivät kuitenkaan menneet kaupaksi ja ne muutettiin pienemmiksi asuintonteiksi 1930-luvulla. Asuinalueeksi suunnitellun kaupunginosan eteläosa muutettiin vielä myöhemmin teollisuusalueeksi ja alueelle rakennettiin sodan jälke= en pistoraide. Räsänen 1989, s. 133, 134.

^{^[7]}Jormakka 1984, = s. 8 ja korjauslehti; Toivanen 1988, s. 166, 167; Räsänen 1989, s. 145, 147.

^{^[8]}Kivinen Arkkite= hti 1-2/1957, s. 25.

^{^[9]} Jormakka 1984,= s. 8; Toivanen 1988, s. 147.

Jormakka 19= 84, s. 8; Toivanen 1988, s. 170, 172,= 173, 179. Lappeenrannan keskustan asemakaavan suunnittelukilpailun vaiheista ks. Toivanen 1988, s. 170-180.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 109, 110.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 125; Toivanen 1989, s. 215.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 129.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 149, 150. Poikkeuksena kaupungin yksikerroksisten puurakennusten joukossa oli kaksikerroksinen puutalo, Kauppakadun ja Ainonkadun kulmatontilla sijaitseva ns. Wolkoffin talo. Sama= , s. 150.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 151,

Räs&au= ml;nen 1989, s. 151.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 151, 152, 157.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 153.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 155-158.

Toivanen 19= 88, s. 162-165; ks. myös Hoffman 1988, s. 516, 517.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 161, 162.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 160, 161, 164; Hoffman 1988, s. 519, 520.

Etelä-= Saimaa 28.12.1985. Rakennusneuvos Pentti Sallan artikkeli "Lappeenrannan kaup= unkikuva".

Räs&au= ml;nen 1989, s. 163.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 165.

^{^[10]}Terä & Tervasmäki 1973, s. 55.

^{^[11]}Kronlund 1988,= s. 264-267, 514, 515.

Rauanheimo = 1957, s. 81-84, 100; Paulaharju 1982, s. 41, 52, 56-61.

Rauanheimo = 1957, s. 85, 86, 94; Paulaharju 1982, s. 63.

Niitemaa 1979, s. 393, 394.=

Himanen 197= 9, s. 8.

Niitemaa 19= 79, s. 611, 612.=

Niitemaa 19= 79, s. 384-386, 394.

Niitemaa 19= 79, s. 393, 395, 398.

Niitemaa 19= 79, s. 395.

Niitemaa 19= 79, s. 402; Himanen 1979, s. 8. Ks. Himanen 1979, s. 8, konekiväärieskadroonan tuvan kaavakuva s.10.

Niitemaa 19= 79, s. 477; Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991.

Himanen 197= 9, s. 13; Niitemaa 1979, s. 404.=

Himanen 197= 9, s. 14.

Niitemaa 19= 79, s. 385-387, 389, 390.

Niitemaa 19= 79, s. 392, 395.=

Niitemaa 19= 79, s. 390. 391.=

Niitemaa 1979, s. 394-400.

Haario 1979= , s. 30.

Niitemaa 19= 79, s. 388. Niitemaan mukaan Suomen rakuunarykmentillä oli ollut käytössä kaksi maneesia keskuskentän molemmin puolin. Näin ei kuitenkaan tarkkaan ottaen ollut, vaan Suomen rakuunarykmentil= le rakennettiin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen vain yksi maneesi. Niitemaa 1979, s. 387.

Niitemaa 19= 79, s. 388, 389. Uusi maneesi on nykyisin osa Chymoksen teollisuusaluetta. Lappeeenrannan sotilaspiirin esikunta, Lappeenrannan kiinteistöpiirin päällikön tiedonanto 5.11.1991.

Niitemaa 19= 79, s. 377, 394.=

PLM Lappeen= rannan rakennustoimisto, tallirakennuksen piirustukset 25.5.36, kasarmirakennuksen= n:o 84 piirustukset; rakennusmestari Mikko Leppäsen tiedonanto 8.11.1991; Museovirasto, historian kuva-arkisto. Lappeenranta, kuvalehti 28.2.47, ratsuväkiprikaatin aliupseerikoulu; Himanen 1979, s. 8; Päällystöopiston esitte= ly; Lappeenrannan 1930-luvun funktionalismista ks. Jormakka 1984, s. 17, 18.

PLM Lappeenrannan rakennuskonttori. Rakennuksen n:o 87 piirustukset, korjaus- ja puutyöpajan piirustuks= et vuodelta 1938; rakennuksen n:o 86 piirustukset.

Toivanen 19= 89, s. 44. Itse kaupungin rakennuskannasta tuhoutui tai vaurioitui talvisodan pommituksissa 425 rakennusta. Asuntokannasta tuhoutui tai vaurioitui 8,4 %. Sama, s. 45.

Karjalan t<= /span>ykistöä. Viipuri–Lappeenranta–1984, s. 85, 86.

Tervasm&aum= l;ki 1978, s. 291, 293.

Tervasm&aum= l;ki 1978, s. 353, 354.

Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 84, = 85; Toivanen 1989, s. 611.=

Lappeenrann= an rakennusvalvontaviraston arkisto. Varuskuntaa koskevat piirustukset; Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 91. Kasarmialueen vähäisemmistä rakennushankkeista 1900-luvulla voidaan mainita lastentarhan rakentaminen v. 1949, halkovaja v. 1949, vesim= ittarin suojarakennus v. 1938, yksikerroksinen hirsinen asuinrakennus v. 1929, vara= sto ja halkovaja 1928, muuntaja v= . 1932 ja varasto v. 1935, 1980-luvun puolella tehtiin vuonna 1984 toimiupseerikerhossa muutostöitä. Vuosina 1984- 1986 oli käynnissä kasarmirakennuksen 1 laaja korjaustyö. Sairaalarak= ennusta korjattiin vuonna 1986 melkoisesti ja saman vuonna tehtiin muutoksia Valtak= adun varressa sijaitsevien kerrostalojen 28, 29, ja 30 kellarikerroksissa. Rakennuksen 31 muutostyöt tehtiin vuoden 1987 puolella. PLM Lappeenran= nan rakennustoimiston rakennuskortisto; Lappeenrannan rakennusvalvontaviraston arkisto. Varuskunnan rakennuksia koskevat piirustukset.

Tervasm&aum= l;ki 1978, s. 362, 367.

Aliupseeri = 2/1960, s. 43; Silvo 1963, s. 198, 199.

Aliupseeri = 2/1960, s. 57; Lappo Arkkitehti 1–2/1961, s. 14. Kanta-aliupseerikoulun lisärakennuksen suunnittelija arkkitehti O= smo Lappoa käytettiin runsaasti armeijan uudisrakennusten suunnittelussa. Vuosina 1958–1959 Lappo suunnitteli Kouvolaan varuskunnan ruokalan ja elokuvateatterin. Rakennus oli Lappeenrannan tapaan kaksitasoinen. Sijoitus rinteessä oli porrasteine= n, rinteen alaosassa oli "kellarikerros" ja varsinainen kerroksen satulakatto muodosti rakennuksen eteen arkadikäytävän, seinässä korkeat ikkunat. Betonia oli käytetty veistoksellisesti ja ruokalassa katon tukirakenteet olivat näkyvissä. Lappo suunnitteli myös esikuntarakennuksen Kontiolah= delle vuonna 1961. Rakennus oli kaksikerroksinen ja muotokieleltään pelkistetty, siinä käytettiin Lappeenrannan tapaan nauhaikkunoita. Suuria suunnittelutehtäviä Lapolta olivat ainakin varuskunnan kes= kus Kajaaniin ja varuskunnan keskus Säkylään 1960-luvun puolivälin tienoilla. Jo aiemmin valmistuneista voidaan lisäksi mainita vuoden 1962 Luonetjärven varuskunnan keskusrakennus. Rakennust= aiteen museo, valokuvakokoelmat. Osmo Lappo.

Lappo Arkkitehti 1-2/1961, s. 14.

Tervasm&aum= l;ki 1978, s. 438, 439, 448, 449. Vielä ennen sotia nykyisen päällystöopiston alueelle rakennettavat rakennukset suunniteltiin sijoitettavaksi ruutukaavaan. PLM Lappeenrannan rakennustoimi= sto, Panssaripataljoonan asemakaavasuunitelma.

Rakennustai= teen museo, valokuvakokoelmat. Osmo Lappo Kanta-aliupseerikerhon lisärakenn= us fasadipiirustus sign. 54/122, leikkaus sign. 54/123, asemapiirustus sign. <= /span>54/121, pohjakaava sign. 54/124, julkisivuva= lokuva sign. 56/169.

Jormakka 19= 84, s. 20; Toivanen 1989, s. 251. Vuoden 1959 rakennusta on myöhemmin laajennettu. PLM Lappeenrannan rakennustoimisto, rakennuksen n:o 90 piirustukset.=

Ks. Arkkitehti 1–2/1961, varuskunta-alueita ja rakennuksia esittelevä numero. Viljo Tervasmä= ki on tiivistänyt puolustusvoimilla olleen 1950-luvulla kolme mahdollisuutta alueidensa laajentamiseen ja koulutusolosuhteidensa parantamiseen. Ensiksik= in voitiin hankkia lisämaata vanhojen varuskuntien yhteyteen, toiseksi voitiin hankkia lisämaata kauempaa varuskunnasta ja asutuskeskuksesta = ja kolmanneksi voitiin luopua vanhasta varuskunnasta ja siirtää varuskunta maaseudulle esimerkiksi leirialueen yhteyteen. Tervasmäen mukaan puolustusministeriön rakennusosastolle vuonna 1956 osastopäälliköksi tullut arkkitehti Vilho Noko piti kolmatta vaihtoehtoa parhaana ratkaisuna.

Noko kehitti yhteistyössä pääesikunnan operatiivisen johdon kanssa perussuunnitelman, jonka perusteella prikaati sijoitettiin maaseutuympäristöön. Perussuunnitelman mukaan varuskunnan ihannekoko oli niin suuri, että siellä pystyi suorittamaan panssaritorjuntatykistön ja raskaan kranaatinheittimen taistelunmukaiset ammunnat. Alueella voitaisiin myös pitää prikaatin yhteisharjoitukset ja alueella olisi lähihar= joitus- ja ampumakenttä käsiaseille. Varsinainen kasarmialue tuli suunnitelmassa sijaitsemaan noin 1x2 kilometrin laajuisella alueella. Kasarmialue oli eriytetty eri alueisiin käyttäjien mukaan. Kantahenkilökunnalle ja heidän perheilleen oli oma asuinalue, toi= nen alue oli varattu varusmiesten kasarmeille ja koulutus- ja virkistysrakennuksille sekä esikunnalle, kolmas alue oli lähinn&a= uml; varusmiehiä palveleva huoltoalue ja neljäs alue oli lähinn&a= uml; kantahenkilökuntaa ja heidän perheitään palveleva kaupp= ojen ja liikkeiden alue. Varuskunta-alueen tiet järjestettiin suunnitelmassa siten, että eri ryhmät liikkuisivat mahdollisimman vähän toistensa alueella.

Perussuunnitelmaa käytettiin Tervasmäen mukaan lähes kaikissa uusissa varuskunnissa. Ensin perussuunnitelman mukaisen asemakaavan luonnos piirrettiin kartalle, tämän jälkeen kartan luonnos siirrettiin luonnollisessa koossa maastoon ja tarkistettiin maastossa ja lopulta kuvattiin lentokoneesta. Tämän jälkeen laadittiin lopullinen asemakaava valmiiksi ja hyväksytettiin rakennuspiirustusten kanssa. Varuskuntien rakentaminen jatkui tiiviinä 1950-luvun loppupuol= elta aina 1970-luvulle saakka. 1970-luvun loppuun mennessä oli puolustusvoi= mien rakennuskannasta jo valta-osa rakennettu vuoden 1945 jälkeen. Tervasmäki 1978, s. 438, 439, 448, 449.

Aliupseeri 2/1960, s. 57; Lappo Arkkitehti 1–2= /1961, s. 14.

Lappeenrann= an rakennusvalvontaviraston arkisto. Aliupseerikoulua koskevat piirustukset.

Pä&aum= l;llystöopiston esittely; PLM Lappeenrannan rakennustoimisto, rakennuksen n:o 89 piirustuks= et vuodelta 1975; rakennuksen = n:o 106 piirustukset.

Herranen 19= 88, s. 335; Hoffman 1988, s. 519.<= o:p>

Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 138.=

Tervasm&aum= l;ki 1978, s. 293.

Etelä-= Saimaa 27.4.1979. Everstiluutnantti Antero Karvisen kirjoitus "Varuskunnan toiminnan edellytykset Lappeenrannassa".

Etelä-= Saimaa 7.9.1990. Kapteeni Heikki Hokkasen kirjoitus "Rakuunaperinteitä vaalitaan edelleen Lappeenrannassa".

^{^[12]}Lappeenrantala= inen 5.11.1975.

^{^[13]}Etelä-Sai= maa 26.7.1976.

^{^[14]}Etelä-Sai= maa 3.3.1979.

^{^[15]}Etelä-Sai= maa 8.3.1978.

^{^[16]}Etelä-Sai= maa 7.8.1979.

^{^[17]}Helsingin Sano= mat 29.1.1981; Etelä-Karjala 22.7.1981; Helsingin Sanomat 11.7.1981; Saima= an Sanomat 3.9.1981

^{^[18]}Helsingin Sano= mat 22.2.1983.

^{^[19]}Etelä-Sai= maa 24.3.1984.

^{^[20]}Etelä-Sai= maa 12.1.1985 ja 10.9.1985.

^{^[21]}Etelä-Sai= maa 25.11.1987.

^{^[22]}Kivinen Arkkit= ehti 1-2/1957, s. 25.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 110, 131.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 110, 111.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 111, 112; Herranen 1989, s. 365.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 111, 112, 149; Herranen 1989, s. 308.

^{^[23]}Räsä= nen 1989, s. 101, 102.

^{^[24]}Jormakka 1984,= s. 8.

^{^[25]}Suviniemi Sotilasaikakauslehti 1972, s. 14.

Räs&au= ml;nen 1989, s. 111, 112, 149; Herranen 1989, s. 308. Linnoituksen historiallisiin arvojen huomioon ottamiseksi vastaisessa käytössä oli kä= ;yty keskustelua jo ennen radiot= alon rakentamistakin. Muinaistieteellinen toimikunta esitti 1960-luvun lopussa kaupungille, että linnoitusta varten tuli laatia kokonaissuunnitelma. Linnoituksesta ei tällöin vielä ollut muuta rakentamisen kokonaissuunnitelmaa kuin rauennut Itä-Suomen korkeakouluehdotus. Museovirasto, rakennushistorian osaston arkisto. Lappeenranta, Muinaistieteellisen toimikunnan lausunto Lappeenrannan kaupunginhallituksel= le 22.8.1969. Myöhemmin laadittiinkin käyttösuunnitelma.

Etelä-= Saimaa 18.6.1987; Etelä-Saimaa 12.3.1989.

Kinnunen Al= iupseeri 2/1960, s. 36-39.

Miettinen A= liupseeri 2/1960, s. 40.

Karjalan tykistöä. Viipuri-Lappeenranta-Valkeala 1984, s. 105, 120, 123.

Pä&au= ml;llystöopiston esittely.=

Etelä= -Saimaa 12.9.1987; EKM Lappeenrannan varuskunnan historiatoimikunnan paperit. Historiateoksen kirjoittaja vaihtui joulukuussa 1989. Kirjoituksen valmistumista valmistelevaan historiatoimikuntaan kuuluivat puheenjohtajana Lappeenrannan sotilaspiirin päällikkö Tauno Nieminen, sihteerinä museotoimenjohtaja Soile Rinno ja muina jäseninä Antti Lehtola, Lauri Liira, Per-Erik Hultin, Jyrki Härkönen ja Veijo Saloheimo. Puheenjohtajina toimiv= at Niemisen jälkeen sotilaspiiristä Markku Manninen ja Martti Tuusvu= ori. Nyt käsillä oleva varuskunnan historia valmistui vuonna 1992 pidettyihin varuskunnan 100-vuotisjuhliin. EKM Lappeenrannan varuskunnan historiatoimikunnan paperit.

Museoviras= to, rakennushistorian osasto, Lappeenranta. Kopio puolustusministeriön lausunnosta Lappeenrannan kaupunginhallitukselle 7.1978, lausunto puolustusministeriölle 30.11.1978, lausunto Lappeenrannan kaupunginhallitukselle 13.6.1978. Sisääntulotien varuskunta-alueen halkaisevista vaihto-ehdoista luovuttiinkin ainakin sillä erää. Tiesuunnitelma tuli kuiten= kin jälleen esiin konsultin vuoden 1990 lopussa laatimassa Lappeenrannan pitkän aikavälin tie- ja katuverkkosuunnitelmassa. Etelä-Sai= maa 10.4.1979; Etelä-Saimaa 20.12.1990.

Museoviras= to, rakennushistorian osasto, Lappeenranta. Lausunto purettaviksi esitetyist&au= ml; rakennuksista puolustusministeriölle 14.11.1980, lausunto kasarmialueen rakennusten n:o 11 ja 20 muutoksista; Lappeenrannan rakennusvalvontaviraston arkisto. Varuskuntaa koskevat piirustukset.

Etel&= auml;-Saimaa 28.4.1988.

13 LAPPEENRANTA – ITSENÄISYYDEN KA= UDEN VARUSKUNTAKAUPUNKI

13.1 Lappeenranta vuoden 1918 jälkeen

13.2 Kaupunkirakenne itsenäisyyden kaudella

13.2.1 K= aavoitus

13.2.2 Kaupunkirakenne<= /span>

13.3 Var= uskunnan alueet ja rakennukset itsenäisyyden kaudella

13.3.1 T= ilanne ennen sotia

13.3.2 T= ilanne sotien jälkeen

13.4. Kaupunkirakenteen erityispiirteitä

13.5 Kaupunkirakenteen vaikuttaneet tekijät itsenäisyyden kaudella