14 JOUKKO-OSASTOT ENNEN SOTIA

&nbs= p;

Retken tuloksena oli, että sijoituspaikaksi päädyttiin ehdottamaan Lappeenrantaa. Sen puolesta puhuivat siellä valmiina olevat kasarmirakennukset sekä harjoitusammuntojen tarpeet tyydyttäv&aum= l; ampumakenttä. Päämaja hyväksyi siirtoehdotuksen 13.5.19= 18. Seuraavana päivänä tykistökoulun komentaja, ruotsalainen kreivi, everstiluutnantti Adolf Hamilton matkusti komennuskunnan kanssa Tampereelta Lappeenrantaan valmistelemaan koulun siirtoa. Kokonaisuudessaan koulu siirtyi Lappeenrantaan toukokuun loppuun mennessä. Lappeenrantaan siirtyvän koulun kokonaisvahvuus oli 686 miestä, 46 aliupseeria j= a 8 upseeria. Tykistökoulun johtaja everstiluutnantti Hamilton nimitettiin koulun siirryttyä Lappeenrantaan toukokuun lopussa myös varuskunn= an päälliköksi ja komendantiksi.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;koulun lisäksi Lappeenrantaan siirrettiin myös eri tahoille sijoitettu tykistö. Tykistöosastojen miehistöt kotiutettiin ja kalusto varastoitiin Lappeenrantaan. Se saapui kaupunkiin heinäkuun loppuun mennessä. Lappeenrannassa tykistökoulun tuli koota kahden patterin patteristo ja esikunta. Tämän tykistöosaston tuli vapauttaa itäarmeijan Kannaksella oleva jääkäritykistöprikaa= ti. Muuten kenttätykistö tuli demobilisoida, kotiuttaa suurin osa miehistä ja sijoittaa jäljelle jääneet miehet tykistökoulun rulliin. Kotiuttamisen jälkeen aloitettiin itäarmeijalle varustettavan patteriston kokoaminen.<= /p>

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;kouluun jäi yli- ja alaikäisten valkoisten joukkojen kotiuttamisen jälkeen kesäkuun puolivälissä palvelukseen 513 miest&au= ml;, 67 aliupseeria ja 6 upseeria. Kutsuntavaikeuksien vuoksi ei saatu uusia asevelvollisia. Miesten vähyys vaikeuttikin koulutusta sekä kalus= ton ja hevosten hoitoa. Tilanne parani vasta saksalaisten joukkojen saavuttua. Jääkäritykistöprikaati siirrettiin 8. heinäkuuta Lappeenrantaan ja liitettiin Tykistökouluun. Tämän jälk= een Tykistökoulun vahvuus nousi heinäkuun puolivälissä 1 326 mieheen, 92 aliupseeriin ja 38 upseeriin. Jääkäritykistö= ;stä alettiin kuitenkin myös heti kotiuttaa yli- ja alaikäisiä sekä värvättyjä aliupseereita ja miehistöä. <= o:p>

&nbs= p;

Heinä= ;kuun loppuun mennessä oli Lappeenrantaan ja Perkjärvelle sijoitetussa Tykistökoulussa yhteensä enää vain 900 miestä, joi= sta Lappeenrannassa vajaat 600. Tykistökouluun pyrittiin saamaan edelleen uusia asevelvollisia; heinäkuun aikana saatiin kuitenkin vain 238 miestä, joiden määrä ei korvannut kotiutettuja. Suunniteltujen uusien joukko-osastojen – kenttätykistörykmentin, vuoristopatteriston ja raskaan tykistöpatterin – perustamiseen olisi tarvittu yli 2 000 miestä. Joukko-osastojen perustaminen viivästyikin miehistöp= ulan vuoksi. Samaan suuntaan vaikutti myös hevospula.<= /p>

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;koulua johtivat Lappeenrannan alkuaikoina pitkälti ruotsalaiset vapaaehtoiset. Toukokuussa 1918 kenttätykistössä palveli Paulaharjun mukaan yhteensä 24 ruotsalaista upseeria ja 73 aliupseeria. Toukokuun loppupuolella tykistökoulun henkilöstöä alkoi kuitenkin muuttaa vahvistuva saksalaissuuntaus. Mannerheimin eron jälkeen saksalaisten upseerien vaikutus kasvoi armeijan organisaatiossa. Tykistökoulun johtajalle everstiluutnantti Hamiltonille ilmoitettiin kesäkuun alussa, että ruotsalaisten vapaaehtoisten sopimuksia ei enää uudistettaisi heinäkuun lopun jälkeen ja siihen sa= akka he voisivat saada lomaa täysin palkkaeduin. Ruotsalaisille järjestettiin laivakuljetus jo 13.6.1918, ja lähes kaikki upseeri= t, mukaan luettuna everstiluutnantti Hamilton, jättivät tykistökoulun. Lappeenrantaan jäi ruotsalaisista upseereista enää kapteeni G. Ek ja suomalainen jääkäriluutnant= ti Veikko Kyander.

&nbs= p;

"Ruo= tsalainen kausi" Lappeenrannan tykistökoulussa ja varuskunnan johdossa j&au= ml;i siten lyhyeksi. Hiukan pitempi – ja etenkin suomalaisen tykistön perustamishistorian kannalta myös merkittävämpi – oli "saksalainen kausi" Lappeenrannassa. Everstiluutnantti Hamiltonin ohella kenttätykistö= ;ä johtaneen tykistön tarkastajan, eversti V.P. Nenosen viran lakkauttami= sen jälkeen saksalaiset upseerit alkoivat järjestää Suomen tykistön rauhanaikaista organisaatiota. Tykistöjoukkojen organiso= imisen oli jo aiemmin saanut tehtäväkseen Itämeren divisioonan tykistökomentaja majuri Hans Butz. Ruotsalaisten upseerien poistuttua maasta Butz lähetti välittömästi sotaministerille kasarmivarauspyynnön saksalaisia opetuspattereita varten. Opetuspatterien tuli saapua Lappeenran= taan 20.6. ja 17.7.1918 välisenä aikana. Majoitustilojen varmistamisek= si Butz edellytti, että Karjalan ratsujääkärirykmentti tuli siirtää Lappeenrannasta muualle

&nbs= p;

Kesä= kuussa Lappeenrannassa jatkettiin, nyt Butzin johdolla, jo aiemmin määrätyn itäarmeijan tykistön patteriston muodosta= mista. 12.7.1918 annettiin Suomen tykistökoulun nimen saaneen osaston ensimmäinen päiväkäsky ja nimitettiin koulun päälliköksi jääkärieverstiluutnantti Lauri Malmberg.

&nbs= p;

Karjalan ratsujääkärirykmentin muutettua Kuopioon ja kasarmien kunnostustöiden valmistuttua kesä- ja heinäkuun vaihteessa saapuivat kaupunkiin saksalaiset patteristot. Joukkoihin kuuluivat Rauanheimon m= ukaan toisen baijerilaisen vuoristo= tykistöpatteriston 7. ja 12. patterit päällikköinään kapteeni Beschke= ja yliluutnantti von Zwehl, kahdeksannen preussilaisen kenttätykistörykmentin 6. kenttähaupitsipatteri päällikkönään kapteeni Köhler ja neljännentoista reservin raskastykistörykmentin 1. patteri päällikkönään luutnantti Hausbrandt. Reservin raskastykistörykmentin patteri vaihdettiin jo elokuussa 1918 yliluutna= ntti Moldenhauerin komentamaan toisen kaartin raskastykistörykmentin 4. patteriin. Saksalaisten joukkojen kokonaisvahvuus Lappeenrannassa oli heinäkuun lopussa 45 upseeria, joista neljä oli lääkäreitä, sekä 1 111 aliupseeria ja miestä.

&nbs= p;

Butz pyysi lisäksi lähettämään Saksasta vanhempia tykistöupseereita johtamaan perustettavien tykistöjoukkojen järjestelyjä ja koulutusta. Syyskuussa Suomeen ja Lappeenrantaan saapuivatkin majurit Laporte ja Schilling. Laporte otti Butzilta 16.9. vast= aan koulutustoiminnan ylijohdon, Schilling toimi Laporten apulaisena ja nimitet= tiin myöhemmin suomalaisen vuoritykistön tarkastajiksi. Majurit Butz ja Wülfert erosivat järjestelyn yhteydessä tykistökoulusta. Rauanheimon mukaan tarkoituksena oli, että siinä tapauksessa että kokeneita suomalaisia upseereita ei olisi ollut käytössä, pystyisivät saksalaiset tykistöupseerit tarvittaessa ottamaan komentoonsa perustettavat kenttätykistörykmentit 2 ja 3.

&nbs= p;

Rauanheim= on mukaan tykistökoulun välitön johto muuttui suomalaiseksi everstiluutnantti Lauri Malmbergin tullessa koulun johtajaksi 12.7. Samalla koulun nimi muuttui Suomen tykistökouluksi. Malmbergin ja Butzin välisiä käskyvaltasuhteita kuvattiin Rauanheimon mukaan saksalaisella taholla niin, että Malmberg oli koulun suomalainen esiupseeri ja ylin johto ja tarkastusoikeus oli edelleen majuri Butzilla. Tilanne olisi voinut luoda edellytykset ristiriitojen syntyyn suomalaisten = ja saksalaisten upseerien välille; aiheita tähän oli muun muassa näkemysten erossa sotasaaliskaluston käyttömahdollisuudessa, kaluston hankinnassa, ampumamenetelmissä, organisaatiomuodostuksessa ja koulutuskysymyksissä. Rauanheimon mukaan minkäänlaisia ristiriitoja ei kuitenkaan syntynyt tykistön piirissä – tähän hän näkee olleen syynä sen, että sek&au= ml; majuri Butzilla että jääkärieverstiluutnantti Malmbergillä oli samassa Saksan armeijassa palvelleena pitkälti samansuuntaiset näkemykset ajankohtaisista asioista.

&nbs= p;

Ensin ruotsalaisten ja sitten saksalaisten upseereiden voimakas vaikutus tykistöjoukkojen perustamisvaiheessa johtui paljolti siitä, ett&a= uml; Suomessa ei autonomian ajan sotaväessä ollut tykistöjoukkoja; maassa ei siten tunnettu mittavasti aselajin erikoisominaisuuksia. Venäjällä tykistössä palvelleita suomalaisia taas karsastettiin eikä, myöskään jääkäritykistössä ollut kuin noin 20 tykistökoulutuksen saanutta upseeria.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;upseerien huutavaa puutetta poistettiin Lappeenrannan upseerikokelaskursseilla. Yleisesikunta julkaisi 23.6.1918 sanomalehdissä ilmoituksen, jossa se ilmoitti Lappeenrantaan perustettavan tykistökoulun tykistöupseerikokelaiden valmistamista varten. Kouluun pyrkijöitä kehotettiin lähettämään hakemuksen= sa ennen heinäkuun 5:ttä; noin 8 viikon kurssi alkaisi 12.7. Kurssil= le hyväksyttiin 164 hakijaa, joista osa sijoitettiin Perkjärvelle. Lokakuun lopussa aloitettiin jo toinen kurssi.

&nbs= p;

Upseeriko= kelaskurssi toimi aluksi yhtenäisenä osastona kapteeni Jarl Fr. Lundqvistin johdossa. Myöhemmin se jakaantui kolmeen osastoon, jotka toimivat Lundqvistin ohella kapteenien A. Snellmanin ja Väinö Valveen johdolla. Luentoja ja harjoituksia pitivät sekä suomalaiset ett&a= uml; saksalaiset upseerit. Varsinaisessa tykistökoulutuksessa saksalaiset upseerit toimivat opettajina ja johtajina, usein tulkin välityksell&au= ml;.

&nbs= p;

Lappeenra= nnassa 15. heinäkuuta 1918 alkanutta tykistön upseerikokelaskurssia nimitettiin A-osastoksi, kun taas Perkjärvellä toiminut kurssi oli nimeltään B-osasto. Lappeenrannassa oli kurssilla 135 miestä= ja Perkjärvellä vain 24 kokelasta. C- ja D-osastot kouluttivat miehistöä. Edellisessä koulutettiin tykkimiehiä ja jälkimmäisessä opetettiin hevosten hoitoa ja ratsastusta.

&nbs= p;

Upseeriku= rssit jatkuivat koulumaisessa muodossa lokakuun alkuun, jolloin kokelaat jo siirrettiin perustettuihin joukko-osastoihin. Toinen, 59 kokelaan kurssi al= koi 25. lokakuuta. Tämän kurssin kokelaita siirrettiin jo marraskuun alussa uuteen Kenttätykistörykmentti 2:een.

&nbs= p;

5. maalis= kuuta 1919 aloitettiin asevelvollisten ryhmänjohtajien koulutus. 21 oppilaan kurssin johtajana toimi vänrikki Mandelin. Hänen apunaan olivat u= pseerikokelaat, vahtimestari Mäki, jääkärivaravahtimestari Ottelin ja aliupseeri Schütz. Kurssi kesti puolitoista kuukautta.

&nbs= p;

Aliupseer= ien koulutus Lappeenrannassa alkoi 1.10.1918 Suomen tykistökoulun aliupseerikurssina. Myöhemmin kurssi siirrettiin Kenttätykist&oum= l;rykmentti 3:n täydennyspatteristoon, joka myöhemmin nimettiin Kenttätykistörykmentti 2:ksi.

&nbs= p;

Saksalais= et siirtyivät Suomesta pois länsirintaman tappioiden myötä. Senaatin sota-asiaintoimituskunta taas määräsi Suomen tykistökoulun lopettavaksi ja sen tehtävät siirrettäväksi Kenttätykistörykmentti 3:n esikunnalle. Ainakin osa saksalaisista joukoista siirtyi pois kaupungista 20.10. Marrask= uun loppupuolella vuonna 1918 majuri Laporte siirtyi esikuntineen Helsinkiin. Lappeenrantaan jäi kuitenkin tykistökoulun asioita hoitamaan maju= ri Schilling apunaan luutnantit Pilz ja Heselberg. Lappeenrantaan kootut kaikki Saksan Suomessa sijainneet tykistöosastot vapautettiin siellä uskollisuudenvalastaan. Saksaan tykistöjoukot palasivat vuoden lopussa muun divisioonan mukana.

&nbs= p;

14.1.2 Elämää tykistövaruskunnassa

&nbs= p;

Suomen tykistökoulun siirtäminen Lappeenrantaan aiheutti kaupungissa muutaman kuukauden ajan majoittuneena olleen Karjalan ratsujääkärirykmentin komennuksen Kuopioon ja sittemmin Hämeenlinnaan ja Viipuriin.

&nbs= p;

Karjalan ratsujääkärirykmentti ei kuitenkaan jättänyt Lappeenrantaa kokonaan, sillä jo kesällä 1920 se saapui leir= ille Lappeenrannan leirikentälle. Varuskunnassa itse asiassa suoritettiin vahdinvaihto: talvella kasarmeissa majaillut raskas tykistörykmentti s= iirtyi kesäksi leirille Perkjärvelle ja Karjalan ratsujääkärit majoittuivat kesäksi sen varuskuntaan.

&nbs= p;

Lappeenra= ntaan siirtyi kesäksi myös muita joukko-osastoja. Toivasen mukaan esimerkiksi kesällä 1920 Lappeenrannassa olivat Karjalan ratsujääkärirykmentin ohella Viipurin paikallispataljoona, miinanheittäjäkomppania n:o 2 sekä Uudenmaan rykmentti. Leirialueen rakennukset olivat vielä tällöin käytössä, ratsujääkärit majoitettiin venäläiseen ja Uudenmaan rykmentti suomalaiseen leiriin.

&nbs= p;

Leirikent= tä tarjosi hyvät mahdollisuudet harjoituksiin. Se oli tarpeeksi laaja, jo= tta koko rykmentti pystyi suorittamaan yhteisharjoituksia, esimerkiksi rynnäköitä. Rykmentti suorittikin sotasaaliina saaduilla venäläisillä ratsuilla ja puoliverisillä rajuja ratsuväen hyökkäysharjoituksia.

&nbs= p;

Kesä= 1920 päättyi nujakkaan – jota lehdistössä kutsuttiin j= opa sotilaskapinaksi – ratsuväen ja tykistön välillä. Tykistö nimittäin palasi Perkjärven leiriltä vakituiseen varuskuntakaupunkiin ennen kuin ratsujääkärit vielä oli= vat palanneet Viipuriin. Tällöin syntyi Niitemaan kirjaaman tiedon mu= kaan eräänä sunnuntaipäivänä mahtava tappelu siitä, ketkä olivat oikeutettuja seurustelemaan lappeenrantalaist= en tyttöjen kanssa. Kaupungin asukkaat suojautuivat taloihinsa lähinnä kaupungin rantapuistossa käydyltä taistelulta, = ja vasta kahden aseistetun upseeripartion onnistui rauhoittaa tilanne.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;n tilannetta Lappeenrannassa helpotti se, että kasarmirakennukset ja muut tilat olivat jo venäläisten joukkojen jäljiltä valmiina. Myös aseistusta oli riittävästi. Muita ongelmia kuitenkin ri= itti sodan jälkeen. Ruokatilanne oli vaikea ja vaatetus sekä varusteet olivat kirjavat ja puutteelliset. Lisäksi tykistön tarvitsemat hevoset olivat lähinnä rehun puutteen vuoksi huonossa kunnossa. Hevosia kuolikin runsaasti, ja rehupulan vuoksi niitä jouduttiin laiduntamaan muun muassa Saimaan kanavan varsiniityillä.

&nbs= p;

Ilmeisesti juuri rehun puutteen tai ehkä myös yleisen heikon elintarviketilanteen vuoksi Tykistökoulu lainasi kesällä 1918 hevosiaan kaupungin ympäristön maanviljelijöille käytettäviksi maatöihin.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;n koulutus sisälsi oppituntien ohella tykkiharjoituksia, aseiden käsittelyä, äksiisiharjoituksia ja suppeita ajoharjoituksia hevosten vetämillä tykeillä. Tykistö myös suoritti harjoitusammuntaa aivan kasarmialueen liepeillä. Turvallisuussyist&aum= l; ammunnoista ilmoitettiin lehdistössä. Jo 11.7.1918 ilmoitettiin paikallisessa lehdessä tykistön järeillä laukauksilla tehtävistä ampumaharjoituksista; ampuma-alue rajoittui idässä Voisalmen saareen, Lappeenrannan kaupunkiin ja rautatielinjaan. Samassa kuussa ammuttiin myös kohti kaupungin lähellä sijaitsevia saaria, muun muassa Kuivaketveleen, Heposalon, Sikosalon ja Naurissaaren saaria kohti Saimaan etelärannalta. Saarten asukkaat velvoitettiin korjaamaan saarista irtain omaisuutensa ja karjansa pois. Ammunnan oli määrä jatkua elokuun loppuun saakka. Heinäkuun lopussa suoritettiin vielä ammuntoja leirikentän suuntaisesti. 24.9.1918 ammuttiin "Lappeenrannan ampumakentäll&au= ml;" kovapanosammunta ja marraskuussa ammuntoja suoritettiin useampia. Tuliasemi= sta oli yksi kasarmialueella nykyisen tykistön muistomerkin kohdassa. Ammu= nta tapahtui leirikentälle päin.

&nbs= p;

Leirikent= än suunnassa noin 4–5 kilometrin päässä sijaitsevassa Lav= olan kylässä kovapanosammunnat herättivät levottomuutta, sillä tulen suuntaamisessa oli alkuaikoina jonkin verran vaikeuksia – ammuksia nimittäin lensi kylän laitamille ja pelloille as= ti. Varsinaisia henkilövahinkoja ei kuitenkaan sattunut, joskin kylän pojilla oli tiettävästi tapana vielä Tykistökoulun lähdettyä Lappeenrannasta räjäytellä taivaalle löytämiään räjähtämättömiä ammuksia.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;koulun oppilaat majoitettiin ensimmäisen kurssin aikana aluksi kaikki hankalahkoihin olosuhteisiin Lappeenrannan työväentalolle. Sen elokuvateatteria käytettiin lisäksi luentosalina. Kun kurssi jakaantui kolmeen osaan, siirtyi vuoritykistöosasto kasarmirakennuksii= n. Syksyllä 1918 talossa asuivat vain raskastykistöosaston kokelaat. 14.10. talo paloi asuinkelvottomaksi. Toinen upseerikokelaskurssi majoitetti= in upseerikerholle. Upseereiksi ylettyään kokelaat siirtyivät u= sein yksityismajoitukseen.

&nbs= p;

Kurssilai= set käyttivät vielä kesällä 1918 osin siviilivaatteita. Tykistökoulun oppilaille saatiin kuitenkin hankittua ruskeat puuvillakankaiset kesäasusteet sekä saappaat ja kengät. Syksyllä jaettiin päällystakit ja otettiin käyttöön yhtenäinen arvomerkkijärjestelmä. Sitä ennen käytettiin saksalaisia olkaimia ja tähtiä. Lomilla kurssilaiset käyttivät omia vaatteitaan.

&nbs= p;

Koulun ku= ri oli tiukka ja opetuksessa jouduttiin kokelaiden erilaisen peruskoulutuksen vuok= si lähtemään, etenkin kurssin lyhyeen aikaan nähden, melko yleiseltä tasolta. Alussa etenkin saksalaisten jääkärie= n ja aliupseerien pitämä ratsastuskoulutus otti voimille. Paulaharjun mukaan kurssin alussa oli esimerkiksi osaston B päiväpalveluohjelma kurssin alussa 19.7.1918 seuraavanlainen.

&nbs= p;

5.30 &= nbsp; Herätys

7.00 &= nbsp; Järjestäytyminen=

7.00̵= 1;11.00 Kasarmin kuntoonlaitto

13.00 &= nbsp; Oppitunti

14.00 &= nbsp; Äkseeraus=

15.00R= 11;16.00 Uinti ja voimistelu

19.00 &= nbsp; Päiväkäsky

&nbs= p;

Saksalais= et upseerit kantoivat päävastuun tykistökoulutuksesta toisen kurssin alkupuolelle saakka. Tämän jälkeen opettajat joudutt= iin saksalaisten poistumisen vuoksi kokoamaan suomalaisista upseereista. Paulaharjun mukaan alkuperäistä ohjelmaa pystyttiin lyhyen ylimenokauden jälkeen noudattamaan melko hyvin.

&nbs= p;

Toivasen = mukaan saksalaiset pyrkivät pitämään selvän eron saksalai= sen ja suomalaisen sotaväen välillä. Tämä ilmeni muun muassa päiväkäskyssä ilmoitetussa sotilasarvojen vastaavuudessa. Niissä esimerkiksi saksalainen kapteeni vastasi suomal= aista majuria. Lisäksi rajoitettiin eri kansallisuuksien tykkimiesten kanssakäymistä.

&nbs= p;

Kurssien huoltaminen tuotti suuria vaikeuksia vaikean elintarviketilanteen vuoksi. Rauanheimon kuvauksen mukaan

tyypillis= iä ruokia olivat liemiruoat. Niistä mieleenpainuvimpia oli tanskalaisista kuivatuista juureksista tehty tummanruskea liemi, jossa joskus oli mukana naudanlihaa; useimmin kuitenkin liha oli savustettua hevosenlihaa, sill&aum= l; hevosia piti lopettaa runsaasti niiden heikon kunnon vuoksi. Päivitt&a= uml;in tarjottiin yhtenä ateriana kaura- tai ruispuuro maitolasin kera. Leipä oli hätäleipää eli näkkileipää= ;, johon oli Rauanheimon arvelun mukaan sekoitettu jäkälää= tai selluloosaa – taittopinta oli nimittäin kirkkaan lasimainen. Juo= mana saatiin aamulla ja illalla teetä.

&nbs= p;

14.1.3 Tykistökoulun kaudella perustetut joukko-osastot

&nbs= p;

Itsen&aum= l;isen Suomen tykistöjoukkojen pääosa perustettiin Lappeenrannassa. Kokonaisuudessaan perustettiin kolme kenttätykistörykmenttiä. Nämä olivat kaksipatteristoinen Kenttätykistörykmentti = 1, kolmipatteristoinen Kenttätykistörykmentti 2 ja kolmipatteristoinen Kenttätykistörykmentti 3. Lisäksi perustettiin Vuoristotykistöpatteristo ja kaksipatteristoinen Raskas tykistörykmentti. Uuden tykistön sijoituspaikoiksi tulivat Tuusul= a, Viipuri, Hämeenlinna ja joksikin aikaa myös vielä Lappeenran= ta.

&nbs= p;

Perustami= nen hoidettiin pääasiassa Lappeenrannassa majailevan majuri Butzin ja hänen esikuntansa laatimien suunnitelmien mukaan. Ensimmäisen&aum= l; perustettiin Kenttätykistörykmentti 1:n esikunta heinäkuun lopussa 1918. Rykmentin komentajaksi määrättiin everstiluutnantti Lauri Malmberg, joskin Malmbergin tuli edelleen hoitaa tehtäviään myös Tykistökoulussa. Koska rykmentin varusmiehet suunniteltiin otettaviksi Hämeestä, annettiin rykment= ille aluksi nimi Hämeen kenttätykistörykmentti. Rykmentin ensimmäisessä päiväkäskyssä 11.11.1918 se määrättiin kuuluvaksi Suomen armeijan saksalaisen tykistökomentajan alaisuuteen 1. divisioonaan liittämiseen saakka= . Lappeenrantaan rykmentistä sijoitettiin aluksi esikunta ja kolmannelle divisioonalle alistettu II patteristo. Rykmentin ensimmäinen patteristo siirrettiin Tuusulaan 11.11. ja esikunta 21.11. mennessä. Toinen patteristo jä= ;i Lappeenrantaan, jossa siitä muodostettiin vuoden 1919 alussa Kenttätykistörykmentti 3:n runko.

&nbs= p;

II patter= iston upseeristoon kuuluivat vuoden 1918 lopussa

Komentaja jääkärimajuri Sievert, 4. patterin päällikkö jääkäriluutnantti V. Räsänen, I jaosjohtaja reserv= in vänrikki E. Heimolainen, 5. patterin päällikkö jääkärivänrikki O. Nordenswan ja 6. patterin pä&au= ml;llikkö jääkärivänrikki A. Möttönen

&nbs= p;

Kentt&aum= l;tykistörykmentti 2:n perustaminen lähti käyntiin, kun kapteeni G. af Forselles siirrettiin elokuun lopussa Perkjärveltä Lappeenrantaan. Rykmentin komentajan toimeen suunniteltu af Forselles sai aluksi tehtäväkse= en perustaa esikunnan. Lappeenrannassa af Forselles oli alistettuna saksalaiselle majuri Laportelle. Rykmentti muodostettiin lopulta Lappeenrannassa 31.10. lopetetun tykistökoulun D-osastosta eli opetuspatteristosta sekä tykistökoulun aliupseerikurssista. Lisää miehistöä rykmenttiin siirrettiin kenttätykistörykmentti 1:stä, jossa supistettiin määrävahvuuksia.

&nbs= p;

Kentt&aum= l;tykistörykmentti 2:n ensimmäinen patteris= to perustettiin 3.11.1918. Patteriston komentajaksi määrättiin luutnantti I. Preezman ja patterien päälliköiksi vänrik= ki A. Airo, vänrikki Palin, upseerikokelas P. Tarkka ja ruotsinkielist&au= ml; miehistöä varten perustetun neljännen patterin väliaikaiseksi päälliköksi vänrikki V. Kinnunen. Rykmentin vahvuus oli 10 upseeria, 37 upseerikokelasta, 33 aliupseeria ja 2= 42 tykkimiestä. Esikuntaan kuului marraskuun loppupuolella majuri af Forsellesin lisäksi vänrikin arvoinen intendentti sekä upseerikokelaat, jotka toimivat adjutanttina, lähettiupseerina ja tiedustelu-upseerina. Nyt nimitettiin patteriston komentajaksi kapteeni B. Vegelius ja 2. ja 3. patterin päälliköksi vänrikit Savolainen ja O. Nylund.

&nbs= p;

Joulukuus= sa rykmenttiin siirrettiin edelleen lisää miehistöä ja hevosia. Siihen muodostettiin II patteristo, jonka päällikök= si tuli luutnantti Gäddnäs. Vuoden lopussa vahvuus nousi yli neljänsadan, ja lopullinen määrävahvuus saatiin kevätkutsuntojen jälkeen. Rykmentti siirrettiin Lappeenrannasta Viipuriin huhtikuussa. Viipurissa rykmentti majoittui autonomisen Suomen kaudelta peräisin oleviin entisiin Viipurin tarkka-ampujarykmentin kasarmeihin. Viipurissa palvelukseen astuivat vuosina 1897 ja 1898 syntyneet ikäluokat.

&nbs= p;

Kentt&aum= l;tykistörykmentti 3:n komentajaksi suunniteltiin saksalaista tykistökomentaja majuri Schillingiä. Hänen alaisuuteensa määrättiin jo everstiluutnantti Lauri Malmbergin kenttätykistörykmenttiä varten perustama esikuntakin. Schilling kuitenkin joutui toimimaan saksalai= sena tykistökomentajana majuri Butzin siirryttyä esikuntineen Helsinki= in. Majuri Schillingin tilalle Kenttätykistörykmentti 3:n tilapäiseksi komentajaksi määrättiin sitten kapteeni K.= E. Lundqvist. Saksalaisten poistuttua Suomesta joulukuussa 1918 sai Lappeenrannassa sijainnut esikunta tehtäväkseen järjestää Lappeenrannan jäljelle jääneen tykkikaluston.

&nbs= p;

Rykmentin muodostaminen vauhdittui vuoden 1919 alussa, jolloin Kenttätykistörykmentti 1:stä irrotettiin sen toinen patteri uuden rykmentin ensimmäiseksi patteriksi. Patteriston komentajaksi saksalaisen majuri Siewertin jälkeen tullut luutnantti V. Räsänen toimi jonkin aikaa myös koko Kenttätykistö= rykmentti 3:n komentajana. Vakinaiseksi rykmentinkomentajaksi tuli 27.1.1919 eversti = V. Stjerncreutz. Huhtikuussa rykmenttiin alettiin muodostaa toista ja kolmatta patteristoa. Rykmentti kärsi vielä pitkään etenkin upse= eri- ja hevosvajauksesta. Syyskuussa rykmentin komentajaksi vaihtui everstiluutnantti L.M. Schwanck. Rykmentin varuskunta sijaitsi Lappeenranna= ssa, josta käsin rykmentin patteristoja oli ajoittain sijoitettuna rajalla. Rauanheimon mukaan kahdeksas patteri jopa kävi kesällä 1919 kahteen otteeseen rajataisteluja Salmin Manssilassa ja yhdeksäs patteri talvella 1920 Porajärvellä. Kenttätykistörykmentti 3 siirtyi vuonna 1920 Lappeenrannasta Riihimäelle. Rykmentin kolmas, vielä Lappeenrantaan jäänyt patteristo siirrettiin vuonna 19= 22 Mikkeliin.

&nbs= p;

Raskaan tykistörykmentin kokoaminen aloitettiin muodostamalla tykistökoul= un A- ja C-osastoista raskaan patterin runko elokuussa 1918. Marraskuussa tätä laajennettiin patteristoksi. Patteristoa laajennettiin edell= een keväällä 1919, jolloin perustettiin esikunta ja toinen patteristo. Raskaan tykistörykmentin nimen saaneen joukko-osaston komentajaksi nimitettiin aiempi patteriston komentaja kapteeni V. Valve. Ra= skas tykistörykmentti siirtyi joulukuussa 1920 Viipuriin.

&nbs= p;

Koulutus tykistökoulussa oli alussa muun muassa kaluston puutteen vuoksi hankal= aa. B-osasto eli vuoristotykistöosasto ei voinut antaa vuoristotykkien ja hevosien puutteessa kuin jalkaväkikoulutusta. Elokuun puolivälissä 1918 osasto kuitenkin jaettiin kahteen patteriin, jo= ita täydennettiin toisaalta koulusta. Patteristoa johti kapteeni A. Snellman. Aselajikoulutus saa= tiin käyntiin sen jälkeen, kun Baijerin vuoristotykistöjoukoilta lainattiin 75 Lk/14-kanuunoita. Vuoristotykistön katsotaan toimineen myöhemmän, rauhan aikaisen jääkäritykistörykm= entin kantajoukkona. Patterit siirrettiin Lappeenrannasta Hämeenlinnaan syksyllä 1918 ja Vuoritykistöpatteriston nimi muutettiin maaliskuussa 1919 Jääkäritykistöpatteristoksi.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;n joukko-osastojärjestelyjen alkaessa valmistua oli Lappeenrannassa kesäkuussa 1919 sijoitettuna Kenttätykistörykmentti 3 ja Ras= kas tykistörykmentti. Huhtikuussa 1919 toimitetun kutsunnan jälkeen perustetusta Viipurin vartiopataljoonasta oli lisäksi yksi komppania sijoitettu Lappeenrantaan. Seuraavan vuoden alussa Lappeenrannan joukko-osa= stoja olivat edelleen Kenttätykistörykmentti 3 ja Raskas tykistörykmentti, komp= pania Viipurin vartiopataljoonasta ja Lappeenrannan sotilassairaala.

&nbs= p;

Vuoden 19= 21 tammikuussa Lappeenrantaan saapuivat ratsuväkijoukot. Tykistön joukoista kaupungissa viipyi pisimpään eli vuoteen 1922 Kenttätykistörykmentti 3:n kolmas patteristo. Vuodesta 1934 alkaen taas Ratsastava patteri, jonka vakituinen varuskunta oli Mikkelissä, vieraili sotaharjoitusten yhteydessä kaupungissa.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;koulun kausi Lappeenrannassa oli ajallisesti lyhyt. Ajanjakso oli kuitenkin merkittävä itsenäisen Suomen tykistön historiassa uusien joukko-osastojen perustamisen vuoksi. Lisäksi siellä koulutettiin upseerioppilaiden lisäksi koko kenttätykistön aliupseerit ja miehistö. Voidaan myös huomata monien Tykistökoulun henkilökunnasta ja oppilaista kohonneen myöhemmin aina kenraaliluutnantin arvoon asti; näitä olivat L. Malmberg, V. Valv= e, J.F. Lundqvist, A.F. Airo, T. Ekman, E. Järvinen, U. Poppius ja K.O. V= aala. Kenraalimajureiksi ylenivät H.E. Hannuksela ja A. Snellman.

&nbs= p;

14.2 Ratsuväkiprikaati=

&nbs= p;

14.2.1 P= rikaatin perustaminen Lappeenrantaan=

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;varuskunnasta siirryttiin Lappeenrannassa jälleen varuskuntakaupunkia jo ennen itsenäistymistä leimanneen ratsuväen kauteen. Suomen ratsuväkirykmentit oli itsenäistymisen jälkeen jaettu tasan divisioonien kesken; siis kullakin kolmella divisioonalla oli oma ratsuväkirykmenttinsä. Jako ei kuitenkaan ollut toimiva ratsuhevo= sten vähyyden, yhteistoiminnan hankaluuden ja koulutusongelmien vuoksi.^{^[6]=}

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;en uudelleenjärjestelyssä entisestä autonomian kauden Suomen rakuunarykmentin ja suomenmaalaisen rakuunarykmentin sijoituspaikasta Lappeenrannasta tuli aiempien Helsinkiin, Hämeenlinnaan ja Viipuriin sijoitettujen ratsuväkijoukko-osastojen uusi sijoituspaikka. Lappeenrannassa näistä divisioonien rykmentteinä toimineista osastoista muodostettiin ratsuväkiprikaati. Se taas koostui vanhat nimensä säilyttäneistä Uudenmaan rakuunarykmentistä= ; ja Hämeen ratsurykmentistä, joita oli lisäksi vahvistettu Karja= lan ratsujääkäreillä.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kirykmentit rinnastettiin Niitemaan mukaan uudessa organisaatiossa jalkaväkipataljooniin ja eskadroonat jalkaväkikomppanioihin. Ratsuväkiprikaatia johti esikunta, johon kuului kenraalimajurin arvoin= en prikaatin komentaja ja esikuntapäällikkö. Esikunta oli jaettu kolmeen toimistoon. Toimistoissa työskenteli 9 upseeria sekä 51 aliupseeria ja miestä. Prikaatin kahdella ratsuväkirykmentill&aum= l; oli lisäksi omat 38 henkilön esikuntansa everstin arvoisien rykmentinkomentajien apuna.^{=
^[7]=} Ratsuväkiprikaatin rykmenteissä oli kummassakin neljä ratsastavaa eskadroonaa, konekiväärieskadroona ja kantaeskadroona. Määrävahvuus oli 1 635 henkilöä. Hevosia taas oli 1 551 kappaletta, joista 1 478 ratsu- ja 73 ajohevosta.

&nbs= p;

Lappeenra= ntaan perustettiin myös ratsuväen aliupseerikoulu. Sen johtajana tuli o= lla majuri, muina koulun upseereina taloudenhoitaja ja koulutusupseeri. Aliupseereita oli seitsemän: ratsuvääpeli, rehumestari, varusmestari ja neljä koulutusaliupseeria. Muuta henkilökuntaa oli kuusi henkeä. Ennen Lappeenrannan kautta ei ratsuväellä ollut omaa kiinteää ja määrävahvuista aliupseerikoulua.^{^[8]=}

&nbs= p;

Kun Viipu= rissa varuskuntaansa pitänyt Karjalan ratsujääkärirykmentti lakkautettiin eikä se siis enää toiminut joukko-osastona, rykmentin viimeiselle vakinaiselle komentajalle kävi kuitenkin paremmi= n. Ratsuväkiprikaatin perustamiseksi jo syksystä 1920 työskenne= llyt ja ahkerasti matkoja Helsinkiin ja Lappeenrantaan tehnyt eversti (vuodesta = 1922 kenraalimajuri) Georg Londén nimittäin nimitettiin uuden ratsuväkiprikaatin komentajaksi. Virkaa hoidettiin jo marraskuusta lähtien.

&nbs= p;

Lond&eacu= te;nin prikaatin esikuntapäälliköksi nimitettiin majuri Evert Lagerspetz. Esikunta aloitti toimintansa Lappeenrannassa tammikuun alussa 1= 921. Esikuntatehtäviä hoitamaan määrättiin alkuvaiheessa Uudenmaan rakuunarykmentistä luutnantti Gustaf Ehrnrooth ja Hämeen ratsurykmentistä ratsumestari Ilmari Relander. Esikuntaan kuului my&ou= ml;s Karjalan ratsujääkärirykmentin vt. komentaja majuri (vuodesta 1924 everstiluutnantti) Otto Appelgren, joka hoiti lakkautetun rykmentin asioita.^{^[9]=}

&nbs= p;

Lappeenra= ntaan itsenäistymisen kauden alussa sijoitettujen tykistön joukko-osast= ojen leirialueena toimi Perkjärvi. Oleskelu Perkjärvellä katsotti= in niin säännölliseksi, että Lappeenranta ja Perkjärvi oli yhdistetty yhdeksi varuskunnaksi. Tämän päällikkönä toimi toisen divisioonan komentaja ja komendanttina everstiluutnantti Otto Palmroth. Järjestely oli kuitenkin voimassa vain niin kauan kuin Lappeenranta toimi lähinnä tykist&o= uml;varuskuntana.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin sijoittamisen myötä Lappeenrannan ja Perkjärven hallinnollin= en yhteys katkaistiin. Varuskunnan päällikkönä tuli toimim= aan aina ratsuväkiprikaatin komentaja oman toimensa ohella. 15.6.1921 molempien alueiden yhteinen komendantin virasto muutettiin Lappeenrannan komendantin virastoksi. Komendantiksi nimitettiin aluksi ratsumestari Ilmari Relander ja vuodesta 1925 lähtien prikaatin yleisesikuntaupseeri B. Stackelberg.

&nbs= p;

Kasarmial= ueelle ratsuväen joukoista ensimmäisinä, vuoden 1921 alussa, saapui= vat Karjalan ratsujääkärirykmentin Hämeen ratsurykmenttiin liitettävät osastot ratsumestari Wikbergin johdolla. Joukot asettuivat niille määrättyihin tiloihin ja ottivat vastaan kenttätykistörykmentti 3:lta kasarmirakennukset, erilaiset varast= ot ja kaluston. Pian Lappeenrantaan saapui myös Uudenmaan rakuunarykmentt= i, joka asettui sille määrättyihin rakennuksiin. Hämeen ratsurykmentin saapuessa muita joukkoja myöhemmin kaupunkiin syntyi rykmentille kuuluvista rakennuksista jonkin verran erimielisyyttä. Rakennusten jaosta päästiin sopimukseen vasta Hämeen ratsurykmentin komentajan ponnekkaiden valitusten jälkeen.

&nbs= p;

Uudenmaan rakuunarykmentin siirtoa Helsingistä oli valmisteltu tutustumismatkoil= la Lappeenrantaan jo vuoden 1920 puolella ja rykmentin komentaja eversti Oskar Vilkama kävi itse Lappeenrannassa 3.1.1921. Tammikuun kahdeksantena rykmentti oli lopulta valmis siirtoon. Helsingin Kampissa rykmentti järjestäytyi aamulla maneesiin lähtötarkastukseen. Pääkatselmus pidettiin Lappeenrannan maneesissa saman kuun 20. päivänä. Uudenmaan rakuunarykmentin vahvuus oli helmikuun al= ussa 777 miestä, 530 ratsuhevosta ja 50 kuormahevosta. Ensimmäiset asevelvolliset kotiutettiin ja alokkaat otettiin tilalle Lappeenrannassa huhtikuussa 1921.

&nbs= p;

Häme= en ratsurykmentti siirtyi Hämeenlinnasta Lappeenrantaan 28.8. – 31.8.1921. Muutto tapahtui rykmentin komentajan everstiluutnantti V.G.B. von Hohenthalin johdolla. Lappeenrannassa rykmenttiin liitettiin kaupungissa jo pitkään sijoitettuna olleet lakkautetusta Karjalan ratsujääkärirykmentistä muodostetut Hämeen ratsury= kmentin kolmas ja neljäs eskadroona.

&nbs= p;

Tilantees= ta ratsuväkiprikaatin varuskunta-alueella kauden alussa saa käsityks= en sotaväen päällikön Karl Wilkaman syksyllä 1921 suorittaman tarkastuksen jälkeen julkaisemasta päiväkäskystä. Pohjanpään lainaamassa pä= iväkäskyssä mainittiin eskadroonien pienuudesta, joka johtui hevosten vähyydest&au= ml;. Eskadroonaa kohti oli vain 50–60 ratsastajaa. Hevoset olivat ylipäätään liian laihoja ja rasittuneita, joskin tarkastuksessa hyvin puhdistettuja. Kasarmit ja tallit olivat kenraalimajuri Wilkaman mielestä hyvässä järjestyksessä.

&nbs= p;

Helmikuus= sa 1921 vahvistettujen uusien määrävahvuusmääräy= sten mukaan Lappeenrantaan sijoitettuihin ratsuväkirykmentteihin tuli muodo= staa ns. kantaeskadroona. Niitemaan mukaan tämä oli uutuus verrattuna rykmenttien aikaisempaan ryhmitykseen. Kantaeskadroonien tarkoituksena oli huolehtia ratsujen kouluttamisesta. Kantaeskadroonien perustaminen käynnistyi Lappeenrannassa syksyllä 1921. Ensin perustettiin syys= kuun lopussa Hämeen ratsurykmenttiin majuri Robert Gustavsonin komentama kantaeskadroona. Lokakuun puolella nimitettiin Uudenmaan rakuunarykmentin kantaeskadroonan päälliköksi lakkautetun Karjalan ratsujääkärin asioita hoitanut ja sittemmin esikunnassa intendenttinä toiminut majuri Otto Appelgren. Kantaeskadroonien lopull= inen muodostaminen kesti kuitenkin vielä pitkään, aina vuoteen 19= 23 saakka.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;en aliupseerikoulun perustaminen käynnistyi tammikuussa 1921. Ensin koulu= lle määrättiin taloudenhoitaja, ja helmikuun puoliväliss&au= ml; ratsuväkiprikaatin komentaja määräsi koulun johtajaksi ratsumestari Ilmari Relanderin. Koulutusupseeriksi nimitettiin 17.2. luutna= ntti Zachris Helsingius Uudenmaan rakuunarykmentistä ja 13.10. luutnantti E= mil Lönnroth. Niitemaa arvelee varojen puutteen viivästyttäneen koulun käynnistymistä; koulu siirrettiin vasta toukokuussa huollollisesti Uudenmaan rakuunarykmentin yhteyteen, ja ensimmäiset mi= ehet ilmoittautuivat kouluun vasta 1.6. 1921. Koulun opetus jakaantui kahteen kurssiin. Kesäkuun alussa alkanut kurssi oli ns. B-kurssi. Se kesti neljä kuukautta ja oli tarkoitettu asevelvollisille. Toista, 11 kuukau= den kurssia, kutsuttiin A-kurssiksi. Se oli tarkoitettu kapitulanteiksi aikovil= le. Sille otettiin jo kesäkuussa koeoppilaita, jotka määrät= tiin heinäkuussa vakinaisiksi oppilaiksi. 10.3. 1929 alkaen ratsuväen kanta-aliupseerien peruskoulutus tapahtui Taistelukoulun kanta-aliupseeriosastolla, 4. joukkueessa. Sen kurssin kävivät myös polkupyöräpataljoonien aliupseerit.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin perustamisen yhteydessä vuonna 1921 muodostettiin aiempien kolmen ratsuväkirykmentin soittokunnista yksi yhteinen, prikaatin esikuntaan liitetty soittokunta. Soittokunnan johdossa toimi musiikkiupseeri ja siihen kuului 20 aliupseeria, 12 miestä ja 9 soitto-oppilasta. Musiikkiupseer= ina eli kapellimestarina toimi vuoteen 1937 saakka aiempi Hämeen ratsurykmentin kapellimestari, musiikkiluutnantti August Huttunen. Hän= en jälkeensä kapellimestariksi tuli musiikkikapteeni Juho Leskinen.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kirykmenttien organisaatio muuttui jonkin verran kun vuonna 1926 muodostettiin erillinen alokaseskadroona. Tämä tehtiin niin, että prikaatin komentaja määräsi kummankin rykmentin neljännen eskadroonan asevelvolliset siirtymään muihin eskadrooniin ja 8.6. palvelukseen astuneet alokkaat siirrettiin neljänteen eskadroonaan. Muutos johtui siitä, että vuoden 1922 asevelvollisuuslain voimaantulon jäl= keen alokkaita otettiin vuodesta 1923 lähtien vain neljä kertaa vuodes= sa. Aiemmin alokkaita oli viisi erää vuodessa.

&nbs= p;

Toinen, suurempi muutos tapahtui, kun vuonna 1929 lakkautettiin hevoskoulutuksesta huolehtivat kantaeskadroonat. Niiden tilalle perustettiin remonttikoulu. Sen perustamistöitä johtamaan nimitettiin Uudenmaan rakuunarykmentin kantaeskadroonan päällikkö ratsumestari E.V. Lönnroth j= a koulun koulutusosaston päälliköksi Hämeen ratsurykmentin kantaeskadroonan päällikkö C.H. Cleveland. Lisäksi remonttikouluun tuli kaksi luutnanttia ja 26 aliupseeria. Koulu tuli toimim= aan ratsuväkiprikaatin esikunnan alaisena ja sen sijoituspaikka oli viel&a= uml; aluksi Lappeenranta. Kasarmialueella koululla oli käytössään yhden kasarmirakennuksen yläkerta ja ka= ksi tallia. Koulun laidunmaat olivat aluksi kantaeskadroonan tavoin Suurmerijoe= lla. Vuosien 1930 ja 1931 kesiksi vuokrattiin Lappeenrannan kaupungilta Korkea-a= hon kylästä laitumia. Ilmeisestikin laidunmaiden puutteen vuoksi remonttikoulu siirrettiin syksyllä 1933 Ypäjälle. Siellä koulu toimi Porin rykmentin yhteydessä, mutta kuitenkin ratsuväkiprikaatin yksikkönä.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin henkilöstön määrää supistettiin 1920-luvulla siten, että rykmenttien kantahenkilökuntien määrävahvuudet putosivat reilusti alle 100 henkilön. 1930-luvulla taas koulutusta pyrittiin tehostamaan ja samalla kantahenkilökunnan määrä nousi jälleen.

&nbs= p;

Vuoden 19= 30 organisaatiouudistusten jälkeen ratsuväkiprikaati toimi Viipurin armeijakunnan komentajan H. Öhquistin alaisuudessa. Prikaatiin kuului esikunnan, Uudenmaan rakuunapataljoonan ja Hämeen ratsurykmentin lisäksi Viestieskadroona ja Ratsuväen aliupseerikoulu. Näiden Lappeenrannassa toimivien yksiköiden lisäksi prikaatiin kuului vielä Ypäjän ratsukoulu. Vuonna 1933 prikaatiin liitettiin edelleen Mikkelissä toimiva Kenttätykistörykmentti 3:n patte= ri, josta muodostettiin Ratsastava patteri. Kapteenin komentaman patterin vahvu= us oli kolme nuorempaa upseeria, 12 aliupseeria ja 165 varusmiestä. Puolustusvoimien uudelleenjärjestelyjen yhteydessä lakkautettiin Viipurissa ollut Raskas kenttätykistörykmentti. Sen kantahenkilökunnasta siirrettiin joitakin henkilöitä myö= ;s Ratsuväkiprikaatiin.

&nbs= p;

Toivasen = mukaan puolustusvoimien siirtyminen uuteen aluejärjestelmään merkit= si suurta muutosta ratsuväkiprikaatin asevelvollisten suhteen. Uudessa järjestelmässä miehet tulivat pääosin harvaan asutuilta ja köyhiltä seuduilta, ja tulokkaiden koulutus oli heik= ompi kuin aiempien alokkaiden.

&nbs= p;

Vuonna 19= 36 ratsuväkiprikaatille alistettiin edelleen Terijoen Polkupyöräpataljoona 1 ja Erillinen pioneerikomppania. Polkupyöräpataljoona, jonka nimi muutettiin vielä vuonna 1936 Jääkäripataljoona 1:ksi, jäi varuskuntaansa Terijoelle. Samoin jäi Hämeenlinnaan prikaatiin vuonna 1937 liitetty Erillinen panssarikomppania. Lappeenrantaan taas perustettiin samana vuonna alkuvuode= sta Panssariosasto, joka toimi aliupseerikoulun yhteydessä, sekä ratsuväkiprikaatin komentajan alaisuudessa ja Uudenmaan rakuunarykment= in huoltojärjestelmässä toiminut Erillinen panssarieskadroona.

&nbs= p;

Palveluai= ka ratsuväkiprikaatissa oli aluksi 15 kuukautta miehistöllä ja = 18 kuukautta upseereiksi ja aliupseereiksi koulutettavilla miehillä. Palveluaika oli kolme kuukautta pitempi kuin jalkaväessä, sill&au= ml; ratsuväki laskettiin kuuluvaksi erikoisaselajien joukkoon. Vuoden 1932 asevelvollisuuslaissa lyhennettiin miehistön palvelusaika 350 vuorokau= teen ja päällystön 440 vuorokauteen.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin komentajina toimivat

Kenraalimajuri Georg Londén 1920–1927

Eversti Georg Palmroth 1927–1941

Eversti L= .G. Melander 1942–1944

&nbs= p;

14.2.2 Ratsuväkiprikaatin rykmentit

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin toisen rykmentin, Uudenmaan rakuunarykmentin perustaminen itsenäiseen Suomeen käynnistyi vuonna 1917, kun senaatin määräykses= tä perustettiin 200 ratsumiehen kokoinen poliisiosasto. Yleistä epäjärjestystä poistamaan perustetun osaston johtoon kutsutt= iin Suomen rakuunarykmentissä palvellut aliratsumestari Carl Gaston Ahrenb= erg.

&nbs= p;

Helsingin lähelle Saksanniemen kartanoon sijoitettu osasto sai nimen järjestyslipusto. Lipusto saavutti täyden vahvuutensa lokakuussa. Vuoden lopussa osasto joutui punaisten joukkojen kanssa käydyn kahakan jälkeen hajautumaan ja siirtymään Pohjanmaan Lappajärve= lle. Helmikuussa 1918 jo neljän eskadroonan laajuisen osaston nimi muutetti= in Uudenmaan rakuunarykmentiksi. Vuoden 1918 taistelujen jälkeen rykmentti majoitettiin Helsingin Kamppiin Turun kasarmeille.

&nbs= p;

Häme= en ratsurykmentin kantajoukko eli Karjalan ratsujääkärirykmentti perustettiin jääkäriratsumestari Sven Weckströmin johdo= lla vuoden 1918 alussa Joensuussa.

Vuoden 19= 18 sodan päätyttyä alistettiin Uudenmaan rakuunarykmentti ja Karjalan ratsujääkärirykmentti 1. ja 3. divisioonalle. Karja= lan ratsujääkärirykmentti koottiin sodan jälkeen Lappeenran= taan, josta se siirrettiin elokuun alussa 1918 Kuopioon. Rehun puutteen ja hevostautien vaivaamista ratsujoukoista muodostettiin vielä kolmas ratsuväkirykmentti jakamalla Uudenmaan rakuunarykmentti kahtia. Uusi, toiselle divisioonalle alistettu osasto sai nimekseen Viipurin rakuunarykme= ntti n:o 2. Pian nimi kuitenkin muutettiin Suomen rakuunarykmentiksi.

&nbs= p;

Ratsujouk= kojen nimiä muutettiin edelleen: 13.12.1918 Karjalan ratsujääkärirykmentistä tuli Karjalan ratsurykmentti ja 11.3.1919 Hämeenlinnaan sijoitettu Hämeen ratsurykmentti. Toiseen divisioonan kuuluvan, Viipuriin sijoitetun Suomen rakuunarykmentin nimi muutettiin nyt Karjalan ratsujääkärirykmentiksi.

&nbs= p;

Uudenmaan rakuunarykmentin komentajat 1940-luvulle saakka olivat

&nbs= p;

Ratsumestari Carl Gaston Ahrenberg 1918

Eversti Oskar Vilkama 1918–1928

Eversti Harry Alfthan 1928–1941

Everstiluutnantti Gösta Blomqvist 1940–1941 (vs)

Eversti Hans Olof von Essen 1941–1944

Eversti Carl Gustaf Palmgren 1944 (vs)

Eversti A= dolf Ehrnrooth 1944–1947

&nbs= p;

Häme= en ratsurykmentin komentajat olivat

Ratsumestari Sven Erik Weckström 1918

Everstiluutnantti V.G.R von Hohenthal 1918–1922

Everstiluutnantti Evert Christian Lagerspetz 1923–1925

Majuri Ragnar Mellin 1925–1926

Everstiluutnantti Georg Palmroth 1926–1927

Everstiluutnantti Woldemar Oinonen 1927–1931

Eversti I= lmari Relander 1931–1932

Eversti M= atti Tiiainen 1932–1940

Eversti Reinhold Stackelberg 1940–1941

Eversti Gustaf Ehrnrooth &nb= sp; 1941–1944

Everstilu= utnantti Carl-Gustaf Wahren 1944–1946

&nbs= p;

14.2.3 Elämää ratsuväkivaruskunnassa

&nbs= p;

Niitemaan= esittämän esimerkin mukaan päiväjärjestys ratsuväkiprikaatissa noudatti seuraavanlaista runkoa:

&nbs= p;

5.00 &= nbsp; herätys

5.20 R= 11; 6.20 t= allipalvelus

6.30 &= nbsp; peseytyminen

7.00 R= 11; 7.20 a= amiainen

7.30 R= 11; 7.45 s= atuloiminen ja järjestyminen

7.45 R= 11; 10.00 ratsastus

10.00 = 211; 11.00 tallipalvelus=

11.15 = 211; 11.45 päivällinen

13.00 = 211; 13.45 alkeisopetus, valistuslu= ennot ja tähtäysharjoitukset

14.00 = 211; 16.45 taistelukoulutus

17.00 = 211; 18.00 tallipalvelus=

18.15 = 211; 18.45 illallinen

19.00 = 211; 20.30 aseitten puhdistus, vaat= teiden paikkaus ja urheilu

21.00 &= nbsp; iltahuuto

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin sotilaan päivä alkoi päivystäjän suorittamasta herätyksestä. Se oli talvisin kuudelta, kesällä jo puoli tuntia aikaisemmin. Aliupseerikoulussa herätys oli jo viideltä. H= erättyään varusmies peseytyi, sijasi vuoteensa, ja jos oli vuorossa, laittoi myös varusmiesaliupseerin tai korpraalin vuoteen kuntoon. Tämän jälkeen oli vuorossa aamuvoimistelu. Voimistelun jälkeen seurasi hevosten puhdistus ja vasta sen jälkeen aamutee: teetä, sokeria ja näkkileipää. Sunnuntaisin saatiin aamuteellä vehnäpulla, jota ainakin 1920-luvulla nimitettiin jynssyksi.

&nbs= p;

Aamiaisen jälkeen ryhmänjohtajat ilmoittivat ryhmänsä eskadroonan vääpelille. Useimpien osalta alkoi tällöin normaali päiväpalvelus oppitunteineen ja harjoituksineen. Jotkut taas saat= toivat saada työkomennuksen, esimerkiksi keittiölle kuorimaan perunoita. Palveluksen lomassa käytiin syömässä, kumpikin prikaatin rykmenteistä omassa ruokalassaan. Päiväpalvelukseen kuului myös sisäpalvelusta. Siihen kuuluivat muun muassa aseiden ja varu= steiden huoltotyöt. Varusteiden kunnosta oltiin tarkkoja, ja jos esimerkiksi katsottiin että vaatteita oli tahallisesti liattu, saattoi likaaja jou= tua puhdistamaan tai korvaamaan vaatteen. Niitemaan mukaan puhdistuspalvelusten yhteydessä oli havaittavissa myös simputusta. <= /p>

&nbs= p;

Palvelus päättyi illalla iltahuutoon tai rukoukseen. Tämä oli yleensä yhdeksän tienoilla ja pidettiin kesäaikaan usein keskuskentällä ja talvella kasarmien käytävillä. Keskuskentällä pitivät rykmenttien papit vuorotellen hartaud= en. Kasarmeissa rukouksen luki päivystäjä, sen jälkeen veisattiin virsi, joka saattoi olla esimerkiksi "Joutukaa sielut...&qu= ot;, ja pidettiin käskynjako. Tämän jälkeen kasarmilla oli hiljaisuus ja asevelvollisten tuli siirtyä vuoteisiinsa.

&nbs= p;

Suunnille= en puolet ratsuväkiprikaatin miesten päiväpalveluksesta kului toimintaan hevosen kanssa. Prikaatin hevoskanta oli 1920-luvun alussa huonokuntoista. Tähän vaikuttivat rehun puute ja sekalainen hevoskanta. 1920-luvun loppupuolella hevosten terveydentila jo parani. Hevo= sten lukumäärä vaihteli eri vuosina, enimmillään hevosia saattoi olla lähes 2 000 kappaletta. Eläinten hyvinvoinnista vastasivat varusmiesten ohella eläinlääkintä-aliupseeri= t, kengitysseppäaliupseerit ja rehumestarit. Suurin auktoriteetti hevosten hoidon suhteen oli kuitenkin eläinlääkäri.

&nbs= p;

Hevoset o= li sijoitettu talleihin, joissa jokaisella eskadroonaan kuuluvasta kolmesta joukkueesta oli oma osastonsa. Tallin neljännessä osastossa olivat kantahenkilökunnan, lähettien ja kuormaston hevoset. Osalla upsee= rien hevosista oli omat karsinansa, joissa ne saivat olla vapaina. Hevoset nimettiin ratsuväkiprikaatissa aakkosellisessa järjestyksessä. Tämä tarkoitti sitä, että kaikkien samana vuonna syntyneiden hevosten nimi alkoi samalla kirjaimella. Nuoremmat taas nimetti= in aakkosjärjestyksen seuraavien suomalaisten kirjainten mukaan. Kun aakkoset loppuivat, aloitett= iin uudelleen A-kirjaimesta. Hevoset numeroitiin rykmentittäin ja numero poltettiin oikeaan etukavioon. Eri eskadroonien hevosilla oli omat vär= insä. Esimerkiksi 1920-luvulla oli Hämeen ratsurykmentin ensimmäisell&a= uml; eskadroonalla vaaleat hevoset, toisella ruskeat raudikot, kolmannella tummat hevoset. Neljännellä eli alokaseskadroonalla oli kaikenlaisia hevosia. Konekiväärieskadroonaan sijoitettiin mustat hevoset.

&nbs= p;

Hevoset o= sti ympäri Suomea kiertänyt hevosostolautakunta, jota johti puolustusvoimien ylieläinlääkäri. Ostopaikkoina olivat = muun muassa Seinäjoki, Kuopio, Lahti ja Lappeenranta. Ratsuhevoset olivat o= ston jälkeen aluksi remonttikoulussa – 1930-luvun puolivälin jälkeen nimeltään ratsukoulu – koulutettavana. Runsaan vuoden koulutuksen jälkeen hevoset tuotiin Lappeenrantaan ja jaettiin varuskunnan keskuskentällä. Ensin jaettiin upseerien ja aliupseer= ien hevoset ja sen jälkeen tapahtui jako eskadrooniin värin perusteel= la.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin asevelvollisten koulutukseen kuului monia eri harjoituksia. Hevosia puhdistettaessa harjaannutti torvensoittaja miehiä signaalien eri merkityksissä, harjoituskentälle päästäessä pidettiin muun muassa sulkeisharjoituksia, marssiharjoituksia ja ratsastusharjoituksia. Ainakin 1920-luvulla pidettiin tärkeän&aum= l; ratsastuskoulutuksessa suljettuja harjoituksia. Harjoitukset siis tehtiin ryhmän puitteissa ja pyrittiin siihen, että osastot komennon kuullessaan pystyisivät nopeasti siirtymään muodostelmasta toiseen. Leirikenttä olikin kesäisin jo aamusta alkaen täynnä suljettua harjoitusta pölypilvessä harjoittavia osastoja. Sisäpalveluksessa harjoiteltiin muun muassa sotilasarvojen tuntemista, sotilaallista käyttäytymistä, henkilökohtai= sten varusteiden hoitoa ja aseen käsittelyä.

&nbs= p;

Sulkeisko= ulutus aloitettiin heti kun alokas oli sijoitettu yksikköönsä. Niit= emaa kertoo tähän kuuluneen harjoituksia sekä ratsain että jalan. Harjoiteltiin muun muassa ratsautumista ja jalkautumista, käyntiä, ravia, laukkaa ja kiitoa. Vielä oli kunniantekoharjoituksia, aseharjoituksia, järjestäytymisharjoituk= sia ja vikellystä eli voimisteluliikkeiden suorittamista liikkuvan hevosen selässä. Ratsastusharjoitukset aloitettiin, kun alokkaiden saapumisesta oli kulunut viikko. Ampumaharjoitukset kuuluivat alokasajasta lähtien säännölliseen koulutusohjelmaan.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;en käytössä oli useampia asemalleja. Niitemaan mukaan aluksi oli käytössä vuonna 1919 ranskalaisten sotasaalisvarastoista ostettuja saksalaisia mauserkarabiineja. 1920-luvun puolivälissä tilalle tulivat venäläinen rakuunakiväärimalli 91. Sitä parannettiin vuonna 1927 ns. pystykorvan lyhyemmällä ratsuväkimallilla; tämä tuli kuitenkin käyttöö= ;n vasta vuonna 1935. Pikakiväärinä olivat aluksi tanskalainen Madsen, sitten Lahti-Saloranta vuodelta 1926 ja lopuksi Suomi-konepistooli. Upseerien käytössä oli useimmiten vuoden 1923 mallia oleva Parabellum. Konekiväärinä käytettiin Maximia ja 1930-luvulla käyttöön tulivat myös kranaatinheittimet.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin aseistukseen kuuluivat myös miekat. Upseereilla ja aliupseereilla miek= at erosivat muiden joukko-osastojen käyttämistä kaarevan ter&au= ml;n ja niklatun tupen osalta. Miehistön miekat ostettiin kivääri= en tapaan Ranskasta vuonna 1919. Näitä vuoden 1822 mallia olevia sap= eleita korjattiin muun muassa lyhentämällä niitä vuosina 1923–1925.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaati osallistui säännöllisesti&n= bsp; sotaharjoituksiin. Manööverejä, joihin osallistui yleensä useampia joukko-osastoja, pidettiin joskus Lappeenrannassa, mu= tta usein ne suuntautuivat Parolan ja Utin leireille, Kymijoen muodostamalle linjalle ja Kannakselle. Kannaksella pidettiin esimerkiksi vuoden 1928 elokuussa siihen asti suurimm= at sotaharjoitukset. Harjoituksia oli seuraamassa ulkomaisiakin tarkkailijoita. Harjoituksen erikoisuuksiin kuului muun muassa kenttäpostin kokeilu. Niitemaan mukaan harjoitukseen osallistuvat saivat kehotuksen pyytä&au= ml; tuttaviaan ja omaisiaan lähettämään mahdollisimman palj= on vapaakirjeinä kulkevaa postia. Itse harjoituksessa ratsuväkiprika= atin toiminta tuli esiin muun muassa yllätyksellisellä hyökkäyksellä puolustavan osapuolen päämajaan. Manöövereitä pidettiin vuosittain sotaan saakka.

&nbs= p;

Varusmieh= et pääsivät ennen sotia sangen harvoin lomalle, joskin suojeluskunnassa hyvän alkukoulutuksen saaneet alokkaat saattoivat saa= da pitkiäkin kuntoisuulomia. Iltalomien lisäksi oli palvelusajan loppupuolella myös kotiloma. Kasarmialueelta saattoi pääst&a= uml; pois myös ns. prikkalomalle. Siinä eskadroonan toimistosta lunastettavaa metallista kiekkoa vastaan voitiin kulkea kasarmialueen porti= sta ulos henkilökohtaisten asioiden hoitoa varten tai esimerkiksi jonkin kantahenkilökunnan määräämän tehtävä= ;n suorittamista varten. Iltalomille oli mahdollista päästä anomuksen jälkeen lauantaina ja sunnuntaina. Iltaloma kesti yhteentois= ta. Asevelvolliset eivät saaneet ostaa ja nauttia väkijuomia. Näin iltalomakohteiden joukosta jäivät pois esimerkiksi upseerien suos= imat ravintolat Kasino ja Patria. Tanssia sen sijaan sai: tätä harrastettiin Lappeenrannassa kahdessa paikassa, työväentalolla ja palokunnantalolla. Iltalomalla saatettiin lisäksi käydä Valtakadun ja Kauppakadun kulmassa sijaitsevassa elokuvateatterissa ja satamatorin laidassa sijainneessa Vellamo-kahvilassa.

&nbs= p;

Ruoka oli ratsuväkiprikaatin aikana sangen vaatimatonta, eikä sitä ain= a riittänyt tarpeeksi ainakaan alokkaille. Ruokailuun mentäessä – kummallakin ratsuväkirykmentillä oli oma ruokala – jaettiin miehille leipä jota kutsuttiin faneeriksi. Tämä kovaksi kuiv= attu leipä oli usein niin kovaa, että huonohampaisimmat saattoivat kat= kaista siihen hampaansa. 1930-luvulla heikkohampaisimmat velvoitettiinkin kastamaan leipänsä ensin vedessä. Varsinainen ruoka oli useimmiten kei= ttoa tai perunaa ja kastiketta. Tyypillistä oli lihan niukkuus keitoissa ja kastikkeissa. Parhaimpana ruokana 1920-luvun puolivälin Hämeen rakuunarykmentissä muisteltiin myöhemmin olleen veteen keitetyn riisivellin.

&nbs= p;

Urheilu o= li erityisen suosittu harrastus Lappeenrannan varuskunnan piirissä ennen sotia. Jo pian Lappeenrantaan siirtymisen jälkeen aloitettiin ratsuväkiprikaatissa puuhata voimistelu- ja urheiluklubin perustamista. Rykmentteihin valittiin myös erityiset urheilu-upseerit. Varuskunnassa harrastettujen urheilulajien piiriin kuuluivat ratsastuskilpailujen lisäksi muun muassa yleisurheilu, pesäpallo, jalkapallo, jääpallo, uinti, suunnistus, eri hiihtolajit murtomaahiihdosta hiihtoratsastukseen ja tietenkin ampumakilpailut. Upseerit harrastivat erityisesti "gentlemannilajina" pidettyä nykyaikaista viisiottelua. Urheilukilpailuja käytiin prikaatin eri yksiköiden = välillä ja armeijan eri yhtymien välillä. Käytiin myös varuskun= nan ulkopuolella siviilikilpailuissa. Ratsuväkiprikaati järjesti itse= kin kilpailuja. Kilpailuissa kunnostautuneille annettiin erilaisia palkintoja. = Hyvin menestyneelle saatettiin antaa myös ylimääräistä lomaa. Niitemaan mukaan ratsuväkiprikaatin menestynein urheilija lienee ollut Hämeen ratsurykmentin kornetti Eino Penttilä, joka heitti keihäässä vuonna 1927 maailmanennätyksen 70,64 ja sai m= uun muassa Los Angelesin olympialaisissa keihäänheiton pronssimitalin= .

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin vahvin laji oli kuitenkin ratsastus. Prikaatin rykmentit olivat harrastaneet sitä jo aikaisemmillakin sijoituspaikoillaan, Niitemaan mukaan etenkin Uudenmaan rakuunarykmentin ja Suomen Kenttäratsastusseuran yhteisty&ou= ml; Helsingissä oli antoisaa lajin kehityksen kannalta. Lappeenrantaan sijoitettujen ratsuväkiupseerien keskuudessa ratsastusurheilulla oli v= ahva asema. Innokkaita olivat etenkin jo ennen itsenäisyyttä Suomen rakuunarykmentissä palvelleet upseerit. Jo kesällä 1921 järjestettiin Lappeenrannassa Suomen rakuunarykmentin 20-vuotisjuhlien yhteydessä ratsastuskilpailut, joissa oli mukana joukko vanhan rakuunarykmentin upseereita ja aliupseereita.

Lappeenra= ntaan muuton jälkeen perustettiin vuonna 1923 Hubertusklubi. Upseerikerholla kokoontuvaan klubiin liittyivät kaikki upseerit. Ratsastusurheilua keh= itti myös joidenkin upseerien Euroopan eri ratsuväkiopistoissa suoritt= amat tutkinnot.

&nbs= p;

Ratsastus= lajeihin ottivat upseerien ohella osaa aliupseerit, ja varusmiehillekin oli omat sar= jat. Erilaisia kilpailuja järjestettiin lähes kaikissa mahdollisissa lajeissa lähtien koulu- ja esteratsastuksesta useisiin eri laukkakilpailuihin ja muun muassa upseerivikellykseen ja sapelinlyöntikilpailuihin. Talvisin kilpailtiin vielä hiihtoratsa= stuksessa ja kestävyysratsastustakin harrastettiin. Kilpailu liitettiin usein juhlatilaisuuksiin. Tärkeimmät kilpailut olivat vuodesta 1919 alk= aen järjestetyt ja vuodesta 1921 alkaen säännöllisesti Lappeenrannassa järjestetyt kilpailut kenraali Mannerheimin palkinnosta eli "Championat de cheval d'armes. Tässä kilpailussa kilpail= ivat A-sarjassa ratsuväen upseerit, B-sarjassa tykistön upseerit, C-sarjassa muut upseerit ja D-sarjassa aliupseerit. Myöhemmin kilpailut jakaantuivat vain upseeri- ja aliupseerisarjaan. Vaikka kilpailu ei siis rajoittunutkaan vain ratsuväkiprikaatin henkilökuntaan, voittivat= sen jäsenet useimmiten kilpailun.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin upseerit osallistuivat useisiin kilpailuihin pohjoismaissa, Puolassa ja Saksassa. Osallistujina olivat Niitemaan mukaan useimmiten Y. Bützow, = K.E. Bäckman, G. Ehrnrooth, A.E. Ehrnrooth, C. Gripenberg, K.H. Lauri, L. Rönnquist, R.B.M. Stackelberg, W. Walldén, L.J. Wrede ja N.E.J. Åkerman. Prikaatin upseerit ottivat osaa myös olympialaisiin vuodesta 1920 lähtien. Antwerpenin olympialaisissa oli mukan eversti O. Vilkama Uudenmaan rakuunarykmentistä ja Pariisin kisoihin otti osaa luutnantti L. Ehrnrooth. Paras menestys Lappeenrannan varuskunnan kilpailijoilla oli kuitenkin Amsterdamin olympialaisissa, joissa Uudenmaan rakuunarykmentin luutnantti H. Avellan tuli viidenneksi nykyaikaisessa viisiottelussa, ja voitti kilpailun ratsastuslajin. Samoissa vuoden 1928 olympialaisissa ratsumestari H.O. von Essen sijoittui kenttäratsastuks= essa viidenneksi. Vielä Berliinin olympialaisiin vuonna 1936 osallistuivat Hämeen ratsurykmentistä luutnantti W. Walden ja kornetti A.K. Kiviperä.

&nbs= p;

Autonomian kauden Suomen rakuunarykmentti oli vielä upseeristonsa kielen perustee= lla täysin ruotsinkielinen. Suomenmielinen paikkakunnan lehti laski vuonna 1925 ratsuväkiprikaatin upseereista vain 21 prosentin olleen suomenkielisiä. Toivanen onkin todennut ratsuväen ennen sotia houkutelleen riveihinsä ruotsinkielisiä upseereja. Vuonna 1921 annetun kielilain muka= an ratsuväkiprikaati oli kaksikielistä Uudenmaan rakuunarykmentti&au= ml; lukuun ottamatta kuitenkin suomenkielinen. Vuonna 1928 määrättiin rakuunarykmentin ohella myös prikaatin esiku= nta kaksikieliseksi. Vuonna 1930 taas muutettiin prikaati kokonaan suomenkieliseksi.

&nbs= p;

Niitemaa = katsoo muutoksen johtuneen Suomessa vallinneista kielipoliittisista kysymyksist&au= ml;, ei niinkään prikaatin sisäisistä kieliriidoista. Vuonna 1937, kielikysymyksen laannuttua, palattiin prikaatissa vuoden 1922 asetuks= een eli Uudenmaan rakuunarykmentistä tuli taas kaksikielinen. Prikaatin sisällä kielikysymys tuli esiin lähinnä molempien rykmenttien yhteisessä aliupseerikoulussa käytettävästä kielestä. Niitemaan mukaan kielikysy= mys rykmentissä "oli molempien rykmenttien välisen keskinäi= sen kilpailuhengen yhtenä tekijänä".

&nbs= p;

Rakuunary= kmentin miehiä nimitettiin juuri kielen vuoksi hurreiksi. Rakuunoiden tunnukse= n, ristikkäin asetettujen F-kirjainten, sanottiin kuvaavan kaviokoukkuja. F-kirjaimet tulivat Ruotsin kuninkaasta Fredrik I:stä – Haminall= ekin nimensä antaneelle – , jonka aikana aiempi Uudenmaan rakuunarykmentti perustettiin. Hämeen ratsurykmentin olkamerkki, pyhän Hubertuksen eli metsästyksen ja ratsastuksen suojeluspyhimy= ksen symboli hirvenpää, kuvasi rakuunoiden mukaan taas lentävää sammakkoa.

&nbs= p;

Lappeenra= ntalaista tapakulttuuria tutkineen Riitta Räsäsen mukaan upseeristo oli lappeenrantalaisessa yhteisössä oma huomattava "sisäryhmänsä". Upseerit ratsupalvelijoineen erottuivat vielä ennen sotia muusta väestöstä pukunsa, käytöksensä ja tapakulttuurinsa puolesta. Upseereilla perhei= neen oli muuhun väestöön verrattuna aristokraattinen vivahde R= 11; "kuin hienoja rotuhevosia, ne ihmiset". Tavallinen lappeenrantala= inen ei useinkaan ollut henkilökohtaisesti tekemisissä upseeriston perheineen muodostaman ryhmän kanssa. Toki upseeristoa näki kaupo= issa, lainanhakijoina pankeissa ja muuten liikkumassa kaupungissa. Räsä= sen mukaan kuitenkin vain harvat muut kaupunkilaiset tutustuivat ryhmä&aum= l;n kutsuttuina johonkin juhlaan tai yhteisissä maanpuolustukseen liittyvissä asioissa. Upseeriston tapakulttuurin Räsänen näkee pysyneen omana, ryhmän sisäisenä "muilta kaupunkilaisilta suljettuine kerhoineen, kuukausittain toistuvine iltajuhlineen, karnevaaleineen ja talvisine rekiretkineen".

&nbs= p;

Kuvaa vah= vistaa Sinerma, joka on Adolf Ehrnroothin elämänkerrassa luonnehtinut Lappeenrannan varuskunnan upseeriston elämää ennen sotia sisäänlämpiäväksi, eräänlaiseksi "perhe-elämäksi". Upseeristo kyllä seurusteli kaupunkilaisten kanssa ja kaupunkilaisia muun muassa kutsuttiin suurempiin juhliin upseerikerholle, mutta muuten pitäydyttiin omassa piirissä= ;.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin tai ainakin Uudenmaan rakuunarykmentin upseerikunnan luonnetta ruotsinkieli= sen yläluokan osana luonnehtii Sinerman kertomus Adolf Ehrnroothin sijoittumisesta joukko-osastoon. 17-vuotiaan Ehrnroothin astuessa rykmentin palvelukseen alokkaana 1920-luvulla olivat Uudenmaan rakuunarykmentissä upseereina jo Adolfin kaksi veljeä ja muutkin upseerit tunsivat Adolfi= n. Alokasajan ja kadettikoulun jälkeen kornetti Ehrnrooth valitsi ilman epäröintiä vanhempien veljiensä tapaan joukko-osastokse= en Uudenmaan rakuunarykmentin.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiupseerien taloudellinen asema ei usein kuitenkaan ollut muun, korkeankin, yhteiskunnallisen arvostuksen veroinen. Upseerit esimerkiksi menivät lähinnä taloudellisista syistä melko myöhään = naimisiin. Nuoret upseerit asuivat joko varuskunnan omissa asunnoissa tai vuokrasivat yhteisen asunnon kaupungilta. Esimerkiksi liittyessään Uudenmaan rakuunarykmentin upseerikuntaan kornetti Adolf Ehrnrooth muutti aluksi luutnantti Leo Franckin asuinkumppaniksi upseerikerhon yläkerrassa ole= vaan toiseen huoneeseen. Toisessa yläkerran huoneessa asuivat Adolfin vanhe= mmat veljet. Kun varuskunnan päällikkö päätti muuttaa upseerikerhon huoneet vierashuoneiksi tilapäisesti varuskunnassa yöpyville upseereille, muutti Ehrnrooth kaupungilla sijaitsevaan kornettien Bäckmanin ja Palmgrenin asuntoon. Yhteisessä asunnossa majaili kolmen metsästystä harrastavan kornetin ohella viisi koir= aa.

&nbs= p;

Kornetin = palkka oli 1920-luvulla noin 1 600 markkaa kuukaudessa ja osa siitä luovutett= iin upseerikerholle ruokalaskujen maksamiseen. Alkoholikulut maksettiin vielä erikseen. Etenkin palveluk= sen alkuvaiheessa oli lisäksi suuria kuluja. Jokaisen upseerin tuli kustan= taa upseerikerholle kaksi hopeahaarukkaa, kaksi veistä ja kolme lusikkaa s= ekä hankkia virkapuvut ja ratsastusvälineet.

&nbs= p;

Nuoret up= seerit oleskelivat yleensä upseerikerholla. Kerholla oli gramofoni ja levyj&a= uml; sekä laaja kirjasto. Vaikka elettiin kieltolain aikaa, oli kerhon yläkerrossa klubihuone, josta voitiin ostaa kotitekoisen viinin ja liköörin ohella apteekin reseptikonjakkia. Suosittu juoma oli myös vahva sprii, josta tehtiin teegrogeja. Upseerikerhon lisäksi pidettiin juhlia ja esimerkiksi ratsastuskilpailujen päättäjäisiä Lappeenrannan kasinolla.

&nbs= p;

Vaikka varuskunta tietyllä tavalla toimikin erillään kaupungista, nähtiin jo 1920-luvulta lähtien – ainakin paikallisessa lehdistössä – ratsuväen olevan oleellinen tekijä Lappeenrannan kaupunkikuvassa ja Lappeenrannan olevan nimenomaan ratsuväkikaupunki.

&nbs= p;

14.3 Varuskuntakaupungin sotavuodet

&nbs= p;

6.10.1939 määrättiin armeijakunnan alaiset joukot suojajoukkokokoonpan= oon siirrettäviksi yleisesikunnan määräämille paikoille. Seuraavana päivänä lähtivät Ratsuväkiprikaatin joukot ratsain Lappeenrannasta keskitysalueelleen Karjalan Kannakselle. Ratsuväkiprikaati vahvennuksineen muodosti Uudenkirkon ryhmän (U-ryhmä). Muut maavoimien kaaderijoukkojen perustamat ryhmät oli= vat Muolaan ryhmä, Lipolan ryhmä ja Raudan ryhmä. Uudenmaan rakuunarykmentin keskitysalue oli Kanneljärven pitäjän Kuuterselkä ja Sahakylä. Hämeen ratsurykmentti sijoitettiin = sen lounaispuolelle. U-ryhmän esikunta oli Uudenkirkon kirkonkylässä.^{=
^[10]}

&nbs= p;

Lappeenra= nnan varuskunta ei suinkaan jäänyt tyhjilleen ratsuväkiprikaatin lähdettyä. Talvisodan aikana Saimaan etelärannasta alkava al= ue Lappeenranta mukaan lukien toimi Kannaksen armeijan ensimmäisenä huoltoalueena. Lappeenrannan varuskunta sijaitsi toisen armeijakunnan noin 50–60 kilometrin syvyisen toimintavyöhykkeen takana. Kasarmeja o= li siten mahdollista käyttää huoltoon tai majoittaa sinne saira= ita tai lepoa tarvitsevia joukkoja. Huoltokeskus Lappeenrannassa oli ammus- ja ruokavarikkojen lisäksi muun muassa korjaamoja, kenttäpostikontto= ri ja sotasairaala. Sairaala tosin siirrettiin myöhemmin Sippolaan.^{^[11]}

&nbs= p;

Varuskunt= aan sijoitettiin myös kenttäarmeijan tarvitsemia täydennysjoukko= ja. Ratsuväen täydennysrykmentti aloitti toimintansa Lappeenrannassa = jo lokakuun puolivälissä 1939. Sen komentajana toimi majuri C-G. Wah= ren. Rykmenttiin kuului esikunnan ja esikuntaeskadroonan ohella viestiosasto, 4 kiväärieskadroonaa sekä konekiväärieskadroona. Tammikuun alussa muodostettiin uudet yksiköt. Kokonaisvahvuudeksi tuli kaksi pataljoonaa, joissa kummassakin oli kolme eskadroonaa. Yksiköistä muodostettiin Sissipataljoona 3 ja Ratsuväen koulutuskeskus 2. Sissipataljoona siirrettiin Laatokan koillispuolelle.^{^[12]}

&nbs= p;

Lappeenra= nta oli myös liikenteen solmukohta esimerkiksi evakuoinnissa keskemmä= lle Suomeen. Mikkelistä koottiin liikennepiirin autoja Lappeenrantaan, jos= ta ne lähetettiin edelleen. Lappeenranta oli myös hinaajilla ja proomuilla suoritettujen vesikuljetusten solmukohta. Evakuoituja eläimiä kuljetettiin Lappeenrannasta eteenpäin pää= osin jalkaisin, mistä merkkinä oli Lappeenrannan ja Mikkelin väli= set tienvierustat syöty kokonaan puhtaaksi ruohosta.^{^[13]}

&nbs= p;

Huolto- ja korjaustoimintaa hoitamaan keskitettiin Lappeenrannan varuskuntaan sodan aj= aksi useita osastoja. Näitä osastoja olivat Toivasen mukaan muun muassa Turussa, Lahdessa ja Helsingissä perustetut ja Lappeenrantaan keskitet= yt 8. ja 10. polttoaineosasto, 19. ja 20. autokomppania, 9. ja 10. sairasautokomppania ja 8. autokorjaamo. Lappeenrannassa perustettiin lisäksi 8. radanrakennuskomppania ja 8. erillinen autokorjaamo.^{^[14]}

&nbs= p;

Lappeenra= nnan varuskunta toimi ylimääräisen kertausharjoituksen aikana mui= den varuskuntien tapaan keskuksena, jossa perustettiin lukuisia myöhemmin sotaan osallistuneita joukko-osastoja. Lappeenrannassa lokakuun puolivälistä lähtien perustetut reservijoukot kuuluivat pääosin 11. divisioonaan (vuoden 1940 alusta nimeltään = 2. divisioona). Divisioonan komentajana toimi eversti Eino R. Koskimies koko talvisodan ajan.^{^[15]}

&nbs= p;

Monet Lappeenrannan ja sen lähikuntien reserviläisistä kuuluivat everstiluutnantti Lasse Leanderin komentamaan Jalkaväkirykmentti 31:ee= n, joka aloitti sodan 11. divisioonan pääpuolustuslinjalla. Lappeenrannassa myös perustettiin tai ainakin varuskuntaan koottiin perustamispaikoistaan Jalkaväkirykmentti 13, lokakuun puolivälissä 1939 Kenttätykistörykmentti 11:n ensimmäinen patteristo, 11. linjanrakennuskomppania (vuoden 1940 alusta nimeltään 2. linjanrakennuskomppania ja myöhemmin osa Viestipataljoona 19:ää) ja 17.10. Viipuriin keskitetty 12. tienkorjauskomppania.

&nbs= p;

Eero Muin= osen kokoamien tietojen mukaan edellä mainittujen osastojen ohella perustet= tiin Lappeenrannassa 14. kenttäsairaala, 11. sillanrakennuskomppania, Eskadroona/Kevyt osasto 11, osia 11. viestikomppaniasta, Kuljetusesikunnat 8–11 (Lappeenrannan ympäristö), 8. erillinen autokorjaamo j= a 8. radankorjauskomppania. Helmik= uuhun 1940 oli Lappeenrantaan sijoitettuna myös Topografikunnan alainen Karttavarasto 2, 23. raskas ilmatorjuntakiväärijoukkue ja Sotasairaala 3.

&nbs= p;

Joukko-os= astojen kiireistä perustamista varuskunnassa ja siirtoa rintamalle kuvaa esimerkiksi Hämeen ratsurykmentin reserviläisen ratsumiehen Arvo Karhun kertomus Kevyt osasto 2:n alkuvaiheista. Rauhan ajan ratsuväkivaruskunnan reserviläisistä muodostettuja eskadroon= an vahvuisia kevyitä osastoja käytettiin divisioonien yhteydessä tiedusteluun, sivustojen suojaamiseen ja reservitehtäviin. Osastoja komensi yleensä vakinaisessa väessä palveleva upseeri, hevos= et olivat pakko-otettuja maalaishevosia.

&nbs= p;

Lappeenra= nnassa perustettuun yksikköön reservistä kutsutun Arvo Karhun mukaan osasto koottiin 13. lokakuuta 1939 varuskuntaan Hämeen ratsurykmentin kolmanteen eskadroonaan jossa miehille jaettiin punaiset housut, kannukset = ja ratsuturkit. "Haimme Huhtiniemestä pimeästä metsästä hevoset, joita isännät viluissaan oikein tarjosivat meille. Veimme hevoset kasarmialueen talleihin, koska vakinainen ratsuväki oli jo lähtenyt Karjalan kannakselle. Hevoset satuloiti= in pimeässä yössä. Kyllä siviilihevoset pelkäsivät sitä hulinaa. Ratsastimme rautatieasemalle ja lastasimme hevoset junaan lutin perkeleitten säestämänä= . Määränpäänä oli Äyräpään sotalaituri".

&nbs= p;

Varsinais= en varuskunnan ulkopuolella toimi kaupungissa talvisodan aikana – Lönnrotin kansakoululla – myös kaksi alokaskurssia. Kurssil= le osallistui lyseolaisia ja kansakoulun päättäneitä poiki= a. Kurssi toimi Lappeenrannan sotilaspiirin piiripäällikön maju= ri E. Karvisen valvonnassa, kurssin vääpelinä toimi Johannes Wolkoff ja sivutoimisina johtajina eri reservin upseereita.

&nbs= p;

Joulukuun puolivälissä 1939 alkaneen ensimmäisen kurssin pojista siirt= yi valtaosa tammikuun Kouvolan järjestelykeskukseen ja sieltä rintamalle. Lappeenrannassa kurssilaiset ottivat osaa muun muassa vartiopalvelukseen, partiointiin ja tulipalojen sammutuksiin. Helmikuun alu= ssa alkoi toinen alokaskurssi, jonka toiminta jatkui huhtikuun alkupuolelle. Kakkoskurssi jouduttiin pommitusten vuoksi siirtämään helmik= uun 20. päivänä Lappeelle.

&nbs= p;

Kurssille osallistuneen Niilo Karhun erääseen lehtiartikkeliin kirjaamista kurssin aikaisista muistelmista saa välähdyksen myös talviso= dan aikaisesta, rintaman takana sijaitsevasta varuskuntakaupungista, Lappeenrannasta. "Lönnrotin koululta painelimme tietenkin hälytyksen alkaessa ilmasuojaan kirkonvallien suojahautaan kuusten all= e. Siellä meni joskus pitkäkin aika. Harjoituksissa kävimme Huhtiniemessä. Sitten muistaakseni muutimme Palokunnantalolle, mist&au= ml; mentiin hälytyksen alkaessa Etelä-Savon pommisuojaan. Siellä olimme silloinkin, kun Yhtymän pommisuoja sai täysosuman. Koneet olivat vielä näkösällä, kun juoksimme pahoin pommitettua Kauppakatua alas Yhtymän suojaa raivaamaan. –– Muistissa ovat säilyneet myös ne hyytävän kylmät tähtikirkkaat yöt, joina alhaalla satamassa pyöritimme lotjan ruumasta 50 kilon rotulitynnyreitä jäisiä lankkuja pitkin laiturille ja lastasimme niitä kuorma-autoihin, samoin kuin ne yö= t, joina lastasimme vanhalla asemalla hyökkäysvaunuja rintamalle."

&nbs= p;

Talvisodan pommitukset aiheuttivat tuhoja myös varuskunnassa. Kaupungissa oli sat= anut lunta sunnuntaihin 25.2.1940. Tämä oli estänyt lentotoiminna= n, mutta sunnuntaina havaittiin kaupungin yllä yksinäinen pommikone; ilmeisestikin varuskunta-aluetta tiedustellut kone myös pommitti Lappeenrannan viidettä kaupunginosaa. Ratsuväki oli juuri tuonut varuskunta-alueen talleihin hevosensa ja siirtynyt hiihtojoukkoina Laatokan Karjalaan mottitaisteluihin.

&nbs= p;

Liikehdin= tä oli ilmeisesti havaittu, sillä maanantaina 26.2. kohdistui Lappeenrann= an varuskuntaan ja rautatieaseman tienooseen rajuja pommituksia. Ensimmäi= nen 56 koneen aalto ilmestyi kaupungin yläpuolelle kello 11.50 ja toinen 45 koneen aalto kello 12.25. Varuskunnassa muutama kasarmirakennus vaurioitui pommituksissa ja yhdeksän tallia tuhoutui kokonaan.

Åke Nordstöm kertoon Lappeenrannan pommituksia käsitteleväss&aum= l; kirjassaan sirpale- ja palopommien tehneen erittäin suurta tuhoa osues= saan hevosia täynnä oleviin hevostalleihin: "Suuret naftaa sisältävät palopommit sytyttivät varsinkin hirsirakente= iset tallit välittömästi täydellisesti tuleen niihin osuttua= an. Niiden sammutustyö oli tuomittu epäonnistumaan jo alkuunsa. Talle= ihin osuneet sirpalepommit lennättivät sirpaleensa hevosten joukkoon tappaen ja haavoittaen niitä. Sammutusmiehistä oli sydänt&au= ml; raastavaa kuulla haavoittuneiden ja tallissa pilttuihinsa palavien hevosten karmivaa hätähuutoa ja tuntea voimattomuutensa näiden auttamisesta. Monen sammutustyössä mukana olleen palomiehen miele= en on tästä jäänyt häviämätön ikävä muisto." Joidenkin sotilaiden kuoleman ohella talleihin tuoduista hevosista kuoli noin 70.

&nbs= p;

Talvisodan suurpommituksissa havaittiin puutteita Lappeenrannan väestönsuojeluorganisaatiossa – Toivasen mukaan osa väestönsuojahenkilöistä siirtyi maaseudulle pommituksia pakoon. Tämän vuoksi helmikuussa 1940 perustettiin väestönsuojakomppania. Sitä johdettiin aikaisemmasta vapaaehtoisorganisaatiosta poiketen sotilaallisesti ja se asui kasarmimajoituksessa. Väestönsuojakomppania huolehti väestönsuojelutehtävien ohella desanttien torjunnasta ja erilaisista vartiointi- ja evakuointitehtävistä.

&nbs= p;

Rauhan tu= ltua talvisodan jälkeen vetäytyi toinen armeijakunta luovutetuilta alueilta ainoaa kunnollista autotietä eli Viipurista Lappeenrantaan johtavaa tietä pitkin. Osa joukoista majoittui Lappeenrantaan.

&nbs= p;

Lappeenra= ntaan sijoitettiin välirauhan solmimisen jälkeen eri ryhmittymien esiku= ntia – muun muassa Rajavartiosto 2:n esikunta kesällä 1940 edell= een vuoteen 1941 saakka. Varuskuntaan sijoitettiin myös huoltojoukkoja ja koulutusyksikköjä. Lappeenrannan kautta siirtyi myös luovute= tun alueen väestö evakkoon. 2. divisioonan joukkoja ei kotiutettu, va= an talvisotaan asevelvollisina lähteneiden miesten palvelusaikaa pidennet= tiin kahteen vuoteen.

&nbs= p;

Moskovan = rauhan jälkeen I armeijakuntaan alistetun 2. divisioonan joukot olivat vetäytyneet maaliskuun puolivälin jälkeen Lappeenrannan seud= ulle ja ryhmittyneet Lappeenrannan ja Vuoksen välille. Toivasen luonnehdinn= an mukaan välirauhan kaudella Lappeenranta, Lauritsala ja Lappeen pitäjän osat muodostivat "eräänlaisen suuren sotaleirin". Sotilaitten määrän vuoksi jouduttiin muun muassa päävartion arestihuoneiden täytyttyä käyttämään arestikoppeina myös linnoituksen vankil= an sellejä. Prikaatijärjestelmään siirtymisen jälkeen= oli 1. prikaati majoitettuna Lemin seudulla ja 2. prikaati Taipalsaaren seudull= a. Joukkojen määrää nostivat laajamittaiset linnoitusty&ou= ml;t.

&nbs= p;

Rauhan tu= ltua myös ratsuväkiprikaati palasi Lappeenrantaan. Varuskuntaan tuli uutena joukko-osastona kasarminsa Terijoella menettänyt, jo vuonna 1936 prikaatille alistettu Jääkäripataljoona 1. Ratsuväkiprikaatin rykmenteille välirauhan aika merkitsi joitakin sotakokemuksiin perustuvia organisaatiomuutoksia. Koulutuksessa kiinnitetti= in erityistä huomiota muun muassa panssarintorjuntaan, maastoliikuntaan ja toimimiseen hiihtoratsain. Esitettiin myös ajatuksia siirtymisestä motorisoiduiksi joukoiksi. Joukot osallistuivat myös Salpalinjan rakennustöihin.

&nbs= p;

Vanhaan varuskuntakaupunkiinsa palanneen prikaatin mukana seurasi myös aiemmin muualle sijoitettu Ratsastava patteri. Se majoitettiin aluksi vanhalle kasarmialueelle. Myöhemmin patteri siirrettiin nykyisen Päällystöopiston alueelle 1930-luvulla rakennettuun kasarmirakennukseen, jossa oli aiemmin ollut majoitettuna Ratsuväkipri= kaatin aliupseerikoulu. Ratsastavan patterin päällikkönä toimi kapteeni Uolevi Vesenterä. Lappeenrannassa patteri rakensi ns. Lappeenrannan sillanpääasemaa, muun muassa tuliasemia, korsuja ja erilaisia esteitä. Jääkäripataljoona 1 majoite= ttiin linnoitukseen. Vuonna 1940 linnoituksessa oli myös 18. talouskomppania, joka hoiti elintarvikekenttämakasiinia.

&nbs= p;

Kesä= kuun alussa 1941 tuli kenraalimajuri Georg Palmrothin tilalle ratsuväkiprikaatin komentajaksi Uudenmaan rakuunarykmentin komentaja H= arry Alfthan. Samalla hänet korotettiin kenraalimajuriksi. Uudenmaan rakuunarykmentin komentajaksi määrättiin everstiluutnantti H= ans von Essen.

Jatkosodan edellä 14.6.1941 Lappeenrannan varuskuntaan välirauhan aikana sijoitetut joukko-osastot – ratsuväkiprikaati ja Jääkäripataljoona 1 – siirrettiin junalla Uimaharjuun. Siellä ne muodostivat Ryhmä O:n yhdessä 2. jalkaväkiprikaatin kanssa.

&nbs= p;

Ratsuv&au= ml;kiprikaatin siirryttyä kesäkuun puolivälissä 1941 Uimaharjuun sijoitettiin varuskuntaan syyskuun alusta 1941 Jalkaväen koulutuskeskus 18. Osin Lahdessa sijainneella koulutuskeskuksella oli Lappeenrannassa toimintaa marraskuun loppupuolelle asti. Syyskuussa 1941 Lappeenrantaan perustettiin myös kotiseutuhevossairaala sekä vielä verentutkimusasema. Syksyllä 1941 kaupungissa oli lisäksi Lappeenrannan jakelutoimisto, Linnoitustöiden keskuskassa sekä työpiirejä ja työryhmiä. Vuosina 1942–1944 taas varuskuntaan oli sijoitettu Jalkaväen koulutuskeskus 3, vuosina 1941–1944 myös Ratsuväen koulutuskeskus ja vuosina 1941–1942 Järjestelykeskus 1. Lisäksi Lappeenrantaan oli sijoitettu huoltojoukkoja, 65. sotasairaala ja Ilmatorjunta-asekorjaamo. Lappeenrannan rooli neljännen armeijakunnan huoltokeskuksena korostui edelleen kesällä 1944. Kesällä 1944 oli Lappeenrannassa myös Henkilötäydennyskeskus 1.

&nbs= p;

Varuskunt= aan sijoitettiin myös hevosia. Uudenmaan rakuunarykmentti luopui hevosista= an 24.1.1943 Äänislinnaan suorittamansa marssin jälkeen ja tais= teli sen jälkeen loppusodan jalan. Hevoset lähetettiin Äänislinnasta Lappeenrantaan. Lappeenrannassa ratsuväen koulutuskeskus otti hoitaakseen myös Hämeen ratsurykmentin hevose= t. Sodan päättyessä oli Lappeenrannassa hevosia yhteensä n= oin 1 300.

&nbs= p;

Lappeenra= nnan leirikenttää käytettiin sotien aikana ilmavoimien tukikohtan= a, välirauhan aikana kenttä taas oli paalutettu mahdollisten maahanl= askujoukkojen varalta. Ilmavoimien osastoista toimi Lappeenrannassa Suur-Merijoella perustettu Lentolaivue 10 alkaen 11.10.1939. Laivue suoritti muun muassa tiedustelulentoja Kannakselle. Loppuajan talvisodasta laivue oli hajautettu= na Taipalsaarella ja Puumalassa. Myös Lentolaivue 24 toimi osin Lappeenrannassa. Ilmailukenttävarikko 1 oli Lappeenrannassa 14.10.1939 alkaen, ilmatorjuntajoukoista oli kaupungissa 23. raskas ilmatorjuntakonekiväärijoukkue. Lappeenrannassa toimi myös Ilmavalvontapaikalliskeskus.

&nbs= p;

16.6.1944 siirrettiin Lappeenrantaan Immolasta Hävittäjälaivue 24. Messerschmitt-laivue ampui 19.6.1944 kaupunkia pommittaneista venäläisistä koneista alas 11 kappaletta. Myöhemmin taas venäläiset koneet hyökkäsivät lentokentälle. Hävittäjälaivue 24 hajoitettiin juhannuksena siten, että osa koneista siirrettiin Taipalsaarelle.

&nbs= p;

Venä= läisten joukkojen suurhyökkäyksessä kesäkuussa 1944 Kannaksella hajosivat monet suomalaiset joukko-osastot täysin. Näiden joukko-osastojen sotilaista hakeutui yli 10 000 Lappeenrannan varuskuntaan tullakseen taas siellä palautettavaksi joukko-osastoihinsa. Osa sotila= ista ei ilmoittautunut viranomaisille ja heidät katsottiin paenneiksi. Tällaisia sotilaita vangittiin ja heitä säilytettiin sotilas= piirin esikunnan rakennuksissa. Toivasen mukaan Lappeenrannassa toiminut kenttäoikeus tuomitsi kesäkuun loppupuolella useita kymmeniä karkureita teloitettaviksi. Ammutut haudattiin joukkohautoihin esikunta-alueelle.

&nbs= p;

Varuskunn= an vakinaisista joukko-osastoista Hämeen ratsurykmentti jalkautettiin sod= an jälkeen Kouvolassa 10.11.1944. Ratsurykmentti ei enää palann= ut Lappeenrantaan, sillä vaikka rykmentti perustettiin myöhemmin uudelleen, tuli sen sijoituspaikaksi Lahti. Uudenmaan rakuunarykmentti sen sijaan palasi vanhaan varuskuntaansa. Rykmentti kuljetettiin sodan päätteeksi junalla Kouvolaan, ja sieltä se marssi 2.11.1944 Lappeenrantaan. Hämeen ratsurykmentin siirtyessä Lahteen lakkautettiin Ratsastava patteri. Jääkäripataljoona 1 sijoitettiin Vaasaan.

&nbs= p;

^{^[1]}Toivanen 1988, = s. 86; Toivanen 1989, s. 589, 590.

^{^[2]}Kronlund 1988, = s. 61, 155.

^{^[3]}Etelä-Saim= aa 6.4.1978. Koulun muistoksi pystytettiin vuonna 1978 muistomerkki, Salpalinj= asta irrotettu graniittipaasi, Leirin kaupunginosaan, ns. Ratsumestarin kent&aum= l;n itäpäätyyn. Sama.

^{^[4]}Kronlund 1988, s. 135-145.<= span style=3D'mso-ansi-language:FI'>

^{^[5]}Hankipohja & Leinonen 1948, s. 30, 37; Itsenäisen Suomen kenttätykistö rauhan aikana, s. 130; Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991; Tykistökoulun perustamisesta ks. my&ou= ml;s Toivanen 1989, s. 590–592.

Paulaharju 1= 982, s. 41, 52, 56-58.

Tiili & = Konno 1961, s. 11; Paulaharju 1982, s. 59.

Rauanheimo 1957, s. 122, 123.

Paulaharju 1= 982, s. 59.

Rauanheimo = 1957, s. 81-84; Paulaharju 1982, s. 61.

Paulaharju = 1982, s. 62.

Rauanheimo = 1957, s. 85, 94; ks. myös Paulaharju 1982, s. 63. Brunsin mukaan elokuussa Lappeenrantaan saapunut patte= ri oli 8. armeijakunnan erikoiskäyttöön asetettu 4. raskas haupitsipatteri ja sen päällikkönä kapteeni Moldenhauer. Bruns 1943, s. 68, 69.

Bruns 1943,= s. 68, 69; Rauanheimo 1957, s. 94; Paulaharju 1982, s. 72.

Rauanheimo 1957, s. 86, 96.<= /p>

Paulaharju = 1982, s. 72. Vaikka tykistön erikoisominaisuuksien tietämys upseerien keskuudessa yleensä olikin heikkoa, voidaan V.P. Nenosta pitä&aum= l; erinomaisena poikkeuksena.<= o:p>

Rauanheimo = 1957, s. 96-98; ks. myös Paulaharju 1982, s. 72, 73.

Rauanheimo = 1957, s. 98-101; Paulaharju 1982, s. 73, 74.

Itsenä= isen Suomen kenttätykistö rauhan aikana, s. 131; Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 9.

Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 9.

Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 13.

Paulaharju = 1982, s. 79.

Bruns 1943,= s. 68, 69, 87; Rauanheimo 1957, s. 95, 96; Paulaharju 1982, s. 79, 80. Tykistökoulutus siirtyi vuonna 1919 Helsinkiin, jossa lähinnä keskityttiin paikkaamaan koulutuksessa esiintyviä aukkoja. Vuonna 1926 koulun nimi muutettiin kenttätykistön ampumakouluksi. Voidaan kuitenkin sanoa, että tykistöllä ei ennen sotia ollut vielä vakinaista tykistökoulua. Vasta vuonna 1941 perustettiin vakinainen tykistökoulu, johon kuuluivat upseeri- ja kanta-aliupseerilinjat. Vuon= na 1943 annettiin kurssimuotoista koulutusta upseereille Itä-Karjalan Suvi-Kumsan kylässä ja aliupseereille Vaasassa vuosina 1942-1944. Sodan jälkeen tykistökoulu aloitti toimintansa Helsingissä vuoden 1944 lopussa. Aliupseeriosastot toimivat Hyrylässä ja Lappeenrannassa. Vuonna 1960 yhdistettiin tykistökoulun osastot Santahaminaan. Itsenäisen Suomen kenttätykistö rauhan aikana= , s. 136, 139, 207.

Niitemaa 19= 79, s. 313, 352. Rykmentti oli ollut Viipurin jälkeen koottuna Johann<= /a>eksessa ja sen jälkeen hajotettuna Kannaksella erilaisissa varmistustehtävissä. Lappeenrantaan rykme= ntti siirrettiin touko-kesäkuun vaihteessa. Lappeenrannassa rykmentti oli muiden joukko-osastojen tapaan kenraaliluutnantti Löfvingin alaisuudes= sa. Sama.

Niitemaa 1979, s. 353.

Toivanen 19= 89, s. 596.

Niitemaa 19= 79, s. 353.

Niitemaa 19= 79, s. 353. Karjalan ratsujääkärirykmentin kesät Lappeenrannas= sa jäivät yhteen, sillä rykmentti hajotettiin vuoden 1920 lopus= sa. Hajotus liittyi ratsuväen uudelleenjärjestämiseen= , jota rykmentin komentaja eversti Lond&eacu= te;n oli jo syksystä 1920 lähtien valmistellut. Uudelleen organisoinni= ssa Karjalan ratsujääkärirykmentin eskadroonat liitettiin Hämeen ratsurykmenttiin ja Uudenmaan rakuunarykmenttiin. Sama.

Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 9-11.

EKM Eero Mu= inosen kokoelma, Etelä-Saimaa 13.6.1918 ja 9.7.1918.

EKM Eero Mu= inosen kokoelma, Etelä-Saimaa 11.7., 23.7., ja 25.7.1918; Tiili & Konno 1= 961, s. 13, 14; Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 10, 11, 13.

EKM Eero Mu= inosen kokoelma, Etelä-Saimaa 15.10.1918; Rauanheimo 1957, s. 100, 114; Paulaharju 1982, s. 77.

Rauanheimo = 1957, s. 115; Paulaharju 1982, s. 77,

Rauanheimo = 1957, s. 101, 102, 106, 108.

Paulaharju = 1982, s. 72-75.

Paulaharju = 1982, s. 75.

Toivanen 19= 89, s. 593.

Rauanheimo = 1957, s. 113.

Itsenä= isen Suomen kenttätykistö rauhan aikana, s. 93.

Hankipohja = & Leinonen 1948, s. 38-41; Rauanheimo 1957, s. 137, 138.

Hankipohja = & Leinonen 1948, s. 41.<= /o:p>

Rauanheimo = 1957, s. 138, 139; Karjalan tykistöä. Viipuri–Lappeenranta–Valkeala 1984, s. 9, 13, 14.

Rauanheimo = 1957, s. 139, 140; Itsenäisen Suomen kenttätykistö rauhan aikana, s. = 132, 133; Toivanen 1989, s. 596.=

Rauanheimo = 1957, s. 140, 141.=

Rauanheimo = 1957, s. 141, 142; Jääkäritykistö 1916-1966, s. 47, 48; Itsenäisen Suomen kenttätykistö rauhan aikana, s. 132; Toivonen 1989, s. 593.<= /o:p>

Kronlund 19= 88, s. 144, 145, 155.

EKM Eero Mu= inosen kokoelma, vapaussodan jälkeinen Lappeenrannan tykistö, E. Muinosen esitelmä 4.11. 1988; Toivanen 1989, s. 596.

EKM Eero Muinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinosen käsikirjoitus.

^{^[6]}Pohjanpä&a= uml; 1968, s. 36; Himanen 1979, s. 7.

^{^[7]}Niitemaa 1979, = s. 365, 366; Toivanen 1989, s. 597-600.

^{^[8]}Niitemaa 1979, = s. 367.

^{^[9]}Niitemaa 1979, = s. 367, 368. Appelgren opiskeli myöhemmin jumaluusoppia ja toimi pappina useissa seurakunnissa, viimeksi Kivennavan seurakunnan vt. kirkkoherrana. E= ero Muinosen tiedonanto 15.12.1991.

Niitemaa 19= 79, s. 378, 379.=

Pohjanp&aum= l;ä 1968, s. 37; Niitemaa 1979, s. 393, 394.

Niitemaa 19= 79, s. 369, 370. Rykmentin määrävahvuus oli 826 miestä ja 718 hevosta, rykmentti oli siis jonkin verran alivahvuinen. Sama, s. 370.

Niitemaa 19= 79, s. 371.

Pohjanp&aum= l;ä 1968, s. 38.

Niitemaa 19= 79, s. 371, 372.=

Pohjanp&aum= l;ä 1968, s. 41, 45; Niitemaa 1= 979, s. 372, 373; Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991.

Niitemaa 19= 79, s. 370. 371; musiikkimajuri Matti Miikkulaisen tiedonanto 20.11.1991.

Niitemaa 19= 79, s. 436-438.<= /p>

Toivanen 19= 89, s. 603.

Toivanen 19= 89, s. 604.

Himanen 197= 9, s. 8; Toivanen 1989, s. 604-606.<= /span>

Himanen 197= 9, s. 7.

Toivanen 19= 89, s. 606.

Pohjanp&aum= l;ä 1968, s. 7, 8. <= /span>

Rakuunan käsikirja 1932, s. 3, 4; Pohjanpää 1968, s. 9-32; Castr&eacu= te;n 1984, s. 28.

Harjapä= ;ä 1963, s. 128, 130, 132, 133; Kronlund 1988, s. 146, 162. Vuonna 1918 perustettuihin ratsujoukkoihin eli Uuden= maan rakuunarykmenttiin ja Karjalan ratsujääkärirykmenttiin liitettiin myös Saksassa ratsastuskoulutuksen saaneet 44 jääkäriä. Toivanen 1989, s. 597, 598.=

Toivanen 19= 89, s. 608.

Harjapä= ;ä 1963, s. 257; Toivanen 1989= , s. 598, 606; Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991.

Niitemaa 19= 79, s. 472.

Niitemaa 19= 79, s. 630-634.<= /p>

Himanen 197= 9, s. 7; Niitemaa 1979, s. 635. Varuskunnan eläinlääkäreinä toimivat vuodesta 1921 alkaen eläinlääkärieverstit J.S. Talvitie, L. Immonen, S.A. Saarenmaa, K.M. Jokinen ja H. Svanberg, eläinlääkintäeverstiluutnantit K.G. Ekholm ja J. Lö= ;nn sekä eläinlääkintämajurit G. Holm, J. Malinen ja Lahtonen. Varuskunnan viimeinen eläinlääkäri oli eläinlääkintäkapteeni K. Hanski. Eero Muinosen tiedonan= to 15.12.1991.

Haario 1979= , s. 29, 37.

Niitemaa 19= 79, s. 482-487.<= /p>

Himanen 197= 9, s. 19, 20; Niitemaa 1979, s. 487-489.

Niitemaa 19= 79, s. 488.

Niitemaa 19= 79, s. 492-504.<= /p>

Heliö = 1979, s. 53, 54; Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991.

Niitemaa 19= 79, s. 405, 406.=

Niitemaa 1979, s. 587, 588; Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991. Varuskunnan urheilutoiminnasta ks. myös Toivanen 1989, s. = 626, 627.

Niitemaa 19= 79, s. 577, 578, 589, 590.

Niitemaa 19= 79, s. 590.

Niitemaa 19= 79, s. 592.

Niitemaa 19= 79, s. 598; Toivanen 1989, s. 620. Uudenmaan rakuunarykmentissä ruotsia käytettiin toisen eskadroonan komentokielenä. Heliö 1979, s. 50.

Heliö = 1979, s. 30. Ratsuväkiprikaatin kaudelle on pidetty ominaisena muun muassa muis= ta joukko-osastoista erottuvasta ja koreilevasta pukeutumisesta, palveluksesta sekä kahden rykmentin – rakuunoiden ja ratsumiesten välisestä kilpailuhengestä ̵= 1; muodostunutta "ratsuväen henkeä". Himanen 1979, s. 7.

Räs&au= ml;nen R. 1989, s. 436, 437; Uudenmaan rakuunarykmentin alipäällystö koostui pääosin vuoden 1918 aikana ylenneistä aliupseereista. Asevelvolliset tu= livat Etelä-Pohjanmaalta, Hämeestä, Varsinais-Suomesta ja ruotsinkieliseltä Uudeltamaalta. Pohjanpää 1968, s. 39.=

Sinerma 198= 1, s. 81.

Sinerma 198= 1, s. 36, 65, 66.

Sinerma 1981, s. 67.

Sinerma 1981, s. 77-79.<= span style=3D'mso-ansi-language:FI'>

Toivanen 1989, s. 622, 623.

^{^[10]}Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991; Pohjanpää 1968, s. 52; Toivanen 1989, s. 2= 5.

^{^[11]}EKM Eero Muino= sen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinos= en käsikirjoitus; Öhquist 1949, s.353; Toivanen 1989, s. 31.

^{^[12]}Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991, (Suomen ratsuväen historia II, s. 95-97).<= /o:p>

^{^[13]}Länsman 1= 969, s. 125, 126, 128, 129.

^{^[14]}Toivanen 1989,= s. 26-29.

^{^[15]}Toivanen 1989,= s. 26, 27.

Toivanen 1= 989, s. 27, 29; EKM Eero Muinosen kokoelma, vapaussodan jälkeinen Lappeenrannan tykistö, E. Muinosen esitelmä 4.11.1988; Perustetuista joukko-osastoista jaettiin esimerkik= si Jalkaväkirykmentti 31:n miehille ratsuväkiprikaatin varastoista varusteiksi luurankotakkeja ja punaisia housuja. EKM Eero Muinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinosen käsikirjoitus.

EKM Eero M= uinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinos= en käsikirjoitus.

Himanen 19= 79, s. 24, 27.

EKM Eero M= uinosen kokoelma, Etelä-Saimaa 11.5.1982.

Nordst&oum= l;m 1985, s. 67.

Toivanen 1989, s. 48, 49. Väestönsuojelukomppanian ohella toinen uutuus ol= ivat kesäkuussa 1941 perustetut ilmasuojelujoukot. Kahdesta ilmasuojelukomppaniasta ja kahdesta erillisestä ilmasuojelujoukkueesta koostuneitten joukkojen päällikkönä oli Lappeenrannassa ilmasuojelupäällikkö, luutnantti Paul Uro. Toisen komppanian miehet olivat palokuntalaisia ja komppanian joukkueet oli sijoitettu kaupun= gin paloasemille. Toinen komppania oli sijoitettu kasarmialueelle, jossa sen tehtäviin kuului muun muassa vartiointia ja järjestyksen valvonta= a ja erilaisia väestönsuojelun tehtäviä sotilashautausten haudankaivamiseen saakka.

Kun Lappeenrannan jatkosodan pommitukset hiljenivät elokuussa 1941, lomautettiin ilmasuojelukomppanioiden miehistöt. Nuorimmat joutuivat asevelvollisina asepalvelukseen ja reserviläiset komennettiin rintamapalvelukseen. Vuonna 1944 venäläisten suurhyökkäyksen edellä komppanioita jälleen täydennettiin, mutta ei enää saatu täysilukuisiksi. Ilmasuojelupäälliköksi tuli vuonna 1943 luutnantti Oiva Kähö. Ilmasuojelujoukot kotiutettiin lopulta 15.11.1944 ja niiden tilalle tulivat rauhanaikaiset palokunnat. Toivanen 1989, s. 48, 49, 67, 68, 71.

Öhqui= st 1949, s. 366. Nykyisen Päällystöopiston kasarmirakennukseen oli t<= /span>alvisodan päättyessä majoitet= tuna unkarilainen vapaaehtoisosasto, joka palasi kotimaahansa 20.5.1940. EKM Eero Muinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. = E. Muinosen käsikirjoitus.

Toivanen 1= 989, s. 35, 47; EKM Eero Muinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinosen käsikirjoitus. Uuteen sotaan varustauduttiin muun muassa rakentamalla Salpalinja. Tähän Lappeenrannan lähettyvillä sijainneen linjan rakennustyöhön hakeutui kaupungista runsaasti työvelv= ollisia. Toivanen 1989, s. 89. Talvisodan aikana Lappeenrannassa perustettu 11. sillanrakennuskomppania oli runkona työosastolle, joka sai tehtäväkseen rakentaa Suomenvedenpohjan ja Lauritsalan välis= elle alueelle 53 tiesulkua sekä tulvapadon Juustilan selän eteläpäähän. Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991.<= /o:p>

Pohjanp&au= ml;ä 1968, s. 62-64.<= /span>

EKM Eero M= uinosen kokoelma, vapaussodan jälkeinen Lappeenrannan tykistö, E. Muinosen esitelmä 4.11.1988.

EKM Eero M= uinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinosen käsikirjoitus; Eero Mu= inosen tiedonanto 15.12.1991.

Pohjanp&au= ml;ä 1968, s. 65.

Pohjanpää 1968, s. 65; To= ivanen 1989, s. 53.

EKM Eero M= uinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinos= en käsikirjoitus; Eero Muinosen tiedonanto 15.12.1991; Öhman Suomen Eläinlääkärile= hti 1948, s. 227, 234. Lappeenrannasta käsin myös harjoitettiin tiedustelutoimintaa jo välirauhan ajalta saakka. Eero Muinosen tiedona= nto 15.12.1991.

Pohjanp&au= ml;ä 1968, s. 80, 99.=

Toivanen 1= 989, s. 26-29; EKM Eero Muinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiviin. E. Muinos= en käsikirjoitus.

Eero Muino= sen tiedonanto 15.12.1991; Toivanen 1989, s. 68, 69.

Toivanen 1= 989, s. 91, 92.

Pohjanp&au= ml;ä 1968, s. 98, 99; EKM Eero Muinosen kokoelma, Lappeenrannan varuskunta 1650-luvulta nykypäiv= iin. E. Muinosen käsikirjoitus. Monet Hämeen ratsurykmentin aliupseere= ista hakeutuivat sodan jälkeen takaisin Lappeenrantaan. Pohjanpää 1968, s. 98, 99.

14 JOUKKO-OSASTOT ENNEN SOTIA

14.1 Tykistövaruskunta=

14.1.1 Tykistökoulu

14.1.2 Elämää tykistövaruskunnassa

14.1.3 Tykistökoulun kaudella perustetut joukko-osastot

14.2 Ratsuväkiprikaati=

14.2.1 P= rikaatin perustaminen Lappeenrantaan=

14.2.2 Ratsuväkiprikaatin rykmentit

14.2.3 Elämää ratsuväkivaruskunnassa

14.3 Varuskuntakaupungin sotavuodet