Viipurin ja Savonlinnan läänin maaherra Johan Rosenhane kertoo muistiinpanoissaan, "diariumissaan", Lappeenrannan alkuvaiheista: "21. (maaliskuuta 1653) tuomittiin kaksi irtolaisasiaa. Sitten menin raatihuoneelle ja perustin uuden kaupungin Lappeenrannan, annoin lukea privilegit, asetin maistraatin ja annoin jokaisen vannoa valansa. Sitten il= taa vasten matkustin sieltä ja tulin yöllä Viipuriin. Pilvistä säätä."[1]

Rosenhanen kirjaama episodi ei tarkoittanut sitä, että Lappeenranta olisi perustettu juuri kyseisellä käynnillä, vaan tapahtumalla vain vahvistettiin kaupungin vuonna 1649 saamat kaupunkioikeudet.[2] Lappeenrannan kaupungin perustamiseen Lappeen pitäjän Lapvedenrannan markkinapaikalle vaikutti kaupungin kaupallisesti erinomainen sijainti. Markkinapaikka sijaitsi Viipu= rin ja Hämeenlinnan välisen vilkkaan tien varrella, Savonlinnan ris&s= hy;teyksen kohdalla. Markkinapaikalle saapui venekuntia koko Lappeenrannan pohjoispuolisen Saimaan alueelta. Markkinoilla talonpojat myivät tuotteensa viipurilaisille porvareille, jotka taas kuljettivat tavarat R= 09; joista tärkein oli terva ‑ myöhemmin maantietä pitkin Viipuriin ja sieltä laivoilla ulkomaille. Maantiekuljetusten vaikeuksia kuvaa se, että raskaammat tavarat kuljetettiin Viipuriin vasta talvisin rekikelien aikaan. Tämän vuoksi viipurilaisilla kauppi&= shy;ailla oli markkinapaikalla säilytystiloja, aittoja ja muita rakennuksia.[3]

Lappeenrannan perustamiseen markkinapaikan ja jo 1430-luvulla asiakirjoissa mainitun kirkon läheisyyteen[4] voi edellä mainittujen tekijöiden lisäksi nähdä valtakunnallisena vaikuttajana kruunun harrastaman merkantilistisen kauppapolitiikan. Sen mukaisesti katsottiin, että kauppaa – ja verokertymää – pystyttäisiin lisäämään perustamalla lisää kaupunkeja. Suomen köyhyyden katsottiin johtuvan kaupunkilaitoksen heikkoudesta.[5] Vuosien 1617–1668 aikana Suomen kaupunkien lukumäärä kolminkertaistui.[6]= Kaupunkeja perustettiin etenkin Pietari Brahen kenraalikuvernö&ou= ml;rikautena – Lappeenrannankin perustaminen vuonna 1649 ajoittuu hänen toise= lle virkakaudelleen. Lappeenrannan perustaminen voidaan siten nähdä sekä keskushallinnon otteen lujittumise= na valtakunnan rajamaasta Suomesta että merkantilisti= sen kauppapolitiikan ilmauksena.

Lappeenrannassa – kuten monessa muussakaan uudessa kaupungissa – keskushallinnon suunnitelmat eivät toteutuneet. Viipurilaiset olivat saaneet jo aiemmin privilegioissaan käyttöoikeuden perustetun Lappeenrannan kaupunkialueella sijaitsevalle markkina-alueelle. Lappeenrant= alaisten vuoden 1652 privilegioanomuksesta kuningatar Kristiinalle ilmenee, että viipurilaiset porvarit eivät olleet luovuttaneet tuottoisaa tervakauppaa uudelle kaupungille, vaan pitivät edelleen markkinansa kaupungissa ja pitämällä puotinsa ja talonsa rannalla estivät lappeenrantalaisten&= nbsp; kaupankäynnin ja kuljetukset.[7] Pekka Toivasen mukaan nimenomaan ran= nan tonttien yksityisomistuksellinen luonne oli syynä siihen, etteivät lappeenrantalaiset onnistuneet karkottamaan viipurilaisia rakennuksine= en pois markkina-alueelta.[8] Viipurin läheisyys osoitta= utui uudelle kaupungille kohtalokkaaksi: Lappeenrannan kaupunkioikeudet lakkautettiin vuonna 1683. Viipurin painostuksen lisäksi kaupunkioikeuksien lakkaamista edisti kuningas Kaarle XI:n alulle pane= ma verotulojen palauttaminen kruunulle. Lappeenrannan kaupunkioikeuk= sien menettämisen myötä sille lahjoitetut tilat palasivat kruunul= le.

Kaupunkioikeuksien lakkauttaminen ei kuitenkaan vaikuttanut Lappeenrannan ulkoiseen olemukseen ja elämänmenoon kovinkaan nopeasti. Vuonna 1688 mainit= tiin Lappeenrannalla olevan oma pormestari ja Toivasen mukaan kruunun viran= omaiset käsittelivät Lappeenrantaa ikään kuin se olisi viel&aum= l; ollut kaupunki. Lappeenrannassa siis asuttiin vielä kaupunkioikeuksien= lakkauttamisen jälkeenkin, ja yhteisön sosiaalinen rakenne poikkesi kirkon&= shy;kylistä. Vaikka väkiluku välillä laskikin vähäiseksi, = oli Lappeenrannassa vuodelta 1702 säilyneen luettelon mukaan 41 viipurilaisella rakennuksia ja 42 viipurilaisella tontteja. 1720-luvul= le tultaessa lakkautetun kaupungin asukasluku alkoi jälleen nousta.

2.1 Lappeenrannan ensimm&a= uml;inen asemakaava

Henrik Lilius nimittää suurvalta-ajan eli vuosien 1617–1721 välisen aikakauden kaupunkirakentamista uutta luovaksi kaude= ksi Suomen arkkitehtuurin ja kaupunkitaiteen historiassa. Liliuksen mukaan suurvalta-ajalla tapahtui renessanssin ruutuasemakaavan ja kaupunkirakenteen läpimurto Suomessa.[9] Vuonna 1628 perustetun maanmittaus&s= hy;laitoksen tehtäväksi tuli muun muassa laatia kaupungeille mittauspiiru= stukset, joissa määriteltiin katulinjan kulku ja tonttien rajat. Suom= essa maanmittarien käyttämä, kruunun määräämä ruutuasemakaava yleistyi Pietari Bra= hen kenraalikuvernöörikausina 1637–1641 ja 1648–1653= .[10]

Lappeenrannan vanhimmasta asemakaavasta on säilynyt maanmittari Erik Nilsson Aspegre= nin tekemä päiväämätön ja signeeraamaton luonnos = tai varsinainen asemakaava.[11] Karttaan oli piirretty kaupunkiniem= i ja rinteen muotoja noudattava korkeuskäyrä. Niemi ja korkeusk&a= uml;yrä ovat yhtäpitävät myöhemmän karttamateriaalin kanss= a, joten kartta on ainakin niiden suhteen luotettava. Kaavaan oli myös merkitty aiemmasta rakennuskannasta kirkko, joka sijaitsi niemen – ja kaupungin – eteläreunassa. Kaupunkialue rajoittui niemen rantoihin, paitsi etelässä tulliaitaan. Tulliaita lienee oll= ut kirkon tavoin kaavoitusta vanhempaa perua, sillä kuten Lappeenran= nan ensimmäistä asemakaavaa tutkinut Aarne Heimala huomauttaa, kaupun= kialueelle kaavoitetuista kortteleista lounaisin osui osittain tulliaidan päälle. Tulliaitaan oli merkitty kaksi porttia, jotka olivat olle= et paikalla ilmeisesti jo vuoden 1622 pikkutulliasetuksesta lähtien.[12]

Suurvaltakaudella kaupungeista pyrittiin tekemään suorakaiteen tai neliön muotoisia kokonaisuuksia. Paikallinen maasto sen sijaan jätettiin usein huomiotta, esimerkiksi säännöllistä muotoa estävät vesistöt aja= teltiin täytettäviksi.[13] Aspegren aloitti ruutukaavansa samojen periaatteiden mukaan. Niemelle kaavoitettu kaupunki muodostui suorista, kohtisuoraan toisensa leikkaavista kaduista ja suorakaiteen muotoisista kortteleista. Kaavoitetun alueen voi ajatella muodostuneen suorakaiteen muotoisesta kokonaisuudes= ta, josta kaupunkiniemen luonnolliset vesiesteet ja etelän puole= lta tulliaita leikkaavat osan pois. Jos kuitenkin vertaa Aspegrenin kaavaa sama= naikaiseen Claes Claessonin ehdotukseen vuodelta 1649 Raahen asemakaava= ksi,[14] havaitsee, että Aspegren = oli ottanut Claessonin ehdotukseen verrattuna suuremmassa määrin huomioon paikallisen topografian ja olosuhteet. Claesson piirsi suunnitelmassaan suorakulmaisen kaava-alueen ulottumaan suoraan kaavoitettavalla alueella olevan lahden yli. Aspegren – vaikka pitikin suorakulmaista kaavaa lähtökohtanaan – otti huomi= oon alueen topografian. Hän tosin tontitti niemen jyrkät rinteet, mutta ei kuitenkaan Claessonin tavoin suunnitellut vesistö&a= uml; täytettäväksi suorakaiteen muotoisen kaavaihanteen vuoksi. Lisäksi Aspegren poisti osan niemen rantaan rajautuvista tonteist= a ja lisäsi kauimpana idässä oleviin kortteleihin kaksi tonttia. =

Lappeenrannan asemakaavaa voidaan myös verrata Aspegrenin vuonna 1649 päiväämään Haminan edeltäjän Vehkalahden asemakaavaan.[15] Tämä muodostui Lappeen&sh= y;rannan tavoin kahdesta pitkittäiskadusta ja kuudesta poikittaiskadu= sta. Samoin kaavoissa oli käytetty samaa 1:2 suhdejärjestelmä&aum= l;, ja tori oli jäsennelty samaan tapaan. Aukioita muodostui kaavojen muka= an molempiin kaupunkeihin kaksi, joista Vehkalahden aukiot olivat säännöllisempiä, kun taas Lappeenrannassa oli kirk= komaan takia jouduttu kirkkoa ympäröivässä, aukioksi luet= tavassa tilassa tinkimään regulariteetista. Kirkon ja tulliportin väliin jäävä aukio perustunee vuoden 1622 pikkutul= liasetuksen vaatimukseen, jonka mukaan kaupunkien porttien sisäpuolelle = tuli muodostaa aukioita tullauksen odottamista varten.

Korttelit olivat molemmissa kaupungeissa suorakaiteen muotoisia ja jakaantu= ivat perusmuodossaan 12 samankokoiseen tonttiin. Lappeenrannassa korttelity= yppi oli kaksiakselinen leveä kortteli, Vehkalahdella yksiakselin= en leveä kortteli. Tontit olivat samanlaisia, suorakaiteen muot= oisia, ja niiden pituus oli kaksinkertainen leveyteen verrattuna. Lappeenrannan as= emakaavassa leveydeksi merkittiin 30 kyynärää ja pituudeksi 60 kyynärää (kyynärä on 59,5 cm). Tontit oli kuitenkin sijoitettu katuihin nähden eri tavalla. Vehkalahdella tonttien ly= hyet sivut olivat kohti kuutta poikkikatua, kun taas Lappeenrannassa tonttien ja= ko oli komplisoidumpaa ja perustui siihen, että kahdesta pitkäst&aum= l; kadusta haluttiin muodostaa pääkatu sijoittamalla niitä vastaan tonttien lyh= yt sivu. Tonttijako perustui suurvalta-ajan asemakaavoitukseen, jossa yksia= kselisessa korttelissa kaikki tontit olivat poikittaissuuntaisia, kun taas kaksiakselisessa päätytontit olivat korttelin pituusaks= elin suuntaisia. Kaksiakselisella korttelilla pyrittiin välttämään ruutukaavan monotonisuus.

Vehkalahti muodosti kaavana tiukan säännöllisen suorakaiteen = muotoisen kokonaisuuden, kun taas Lappeenrannassa tonttijako oli vaihteleva= mpaa ja kaavan ulkoreunat muodostuivat niemen rajojen mukaan. Heimalan muka= an korttelien ryhmittelyssä niemen itä- ja länsireunalla o= li symmetrisyyttä. Symmetria-akselina olisi toiminut torin eteläpuolella sijainnut poikkikatu. Toivanen taas pitää uskottavampana selityksenä tilan tarkkaa hyväksikäytt&o= uml;ä. Lappeenrannassa Aspegren otti huomioon ennen kaavoittamista syntyneet merkittävät rakennukset ja rakenteet. Lappeen pitäjäyhteisön kirkkoa ei voinut siirtää edes kruunun vaatiman regulariteetin vuoksi, vaikkakin ilmeisesti juuri kaavoituksen yhteydessä linjattiin kirkkomaa suorakulmaiseksi. Samaten lähtivät kaupunkialueen etelästä pohjoiseen lävistävät kadut juuri tulliporttien kohdalta. Ni= iden kohdalta olivat todennäköisesti lähteneet jo kaavoitusta edeltäneen ajan kulkutiet läntiseltä tulliportilta rantaa pitkin markkina-alueelle ja itäiseltä portilta Viipurintien jatkeena kirkolle.

Niemen kapeuden ja kirkon sijainnin vuoksi Aspegren ei voinut sijoittaa ruutukaavassaan käyttämänsä suhdejärjest= elmän puitteissa niemelle pitkittäissuuntaan kuin kaksi katua. Useampien pitkittäiskatujen kaavoittaminen ei toisaalta liene ollut tarpeellistakaan, eikä Vehkalahdellakaan ollut pitkittäissuunnassa kahta katua enempää. Ilmeisesti juuri ni= emen ahtauden lukuun on laskettava se, että Aspegren poikkesi Lappeenrannas= sa jossain määrin Vehkalahden kaavan tiukan säännöllisestä tontti- ja korttelijaosta. Lappeenrannas= sa haluttiin tontittaa kaupunkiniemi mahdollisimman täyteen, ja tämä toteutettiin lisäämällä kortteleihin pituussuunnassa lisää tontteja. Tilan mahdollisimman t= arkan hyödyntämisen tiliin on ilmeisesti luettava sekin, että luoteiskulman korttelissa jäi yksi tontti umpitontiksi korttelin = keskelle. Merkille pantavaa on kuitenkin, ettei Aspegren Claessonin tapaan ehdottanut vesistöä täytettäväksi täyden säännönmukaisuuden saavuttamiseksi. Syynä siihen saattoi olla se, että täytettävänä olisi ollut etelänpuoleinen, markkinapaikan satamana toiminut lahti. Toi= saalta ajateltiin ehkä myös puolustusnäkökohtia R= 11; täyttäminen olisi saattanut heikentää puolust= usmahdollisuuksia eteläpuolella ja ainakin pidentänyt tulliaidalla rajatt= avaa matkaa.

Lappeenrantaan tuli siis kaavan mukaan rakentaa kaksi pitkittäiskatua ja kuusi poikkikatua, jotka jakoivat niemen 19 kortteliin. Suorakaiteen muotoisten kortteleiden mitat vaihtelivat tonttien määrän mukaan, eräänlaisena perusmittana oli kuitenkin asemakaavan mukaan 120x240 kyynärää. Tällainen normaalikortteli puolestaan jakautu= i 16 tonttiin, joiden mitoiksi oli kaavassa merkitty 30x60 kyynärä&aum= l;, etenkin kaava-alueen reunoille oli kuitenkin piirretty yhdenmukaisesta tonttikoosta poikkeavia tontteja. Katujen leveydeksi oli kaavassa merkitty = 16 kyynärää. Kaavoitus kattoi koko niemen alueen, mukaan= lukien korkeusviivalla merkityt jyrkät rinteet ja eteläreunalla sijaitsevan viipurilaisten omistaman markkina-alueen, jota tosin ei ol= lut merkitty kaavaan.

2.2 Asemakaavan toteutumin= en

Lappeenrantalaiset aloittivat rakennuksien pystyttämisen kaavan mukaisesti jo ennen vuotta 1653, jolloin kaupunki sai privilegionsa. Privilegiossa määrättiin lisäksi kaksi rakennusmestaria valvomaan, että kaupunkilaiset pystyttivät rakennuksensa heille annetun asemakaavan mukaan.[16] Asemakaava ei liene kuitenkaan toteutunut kokonaisuudessaan.

Toivasen mukaan raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa on merkintöjä v= ain neljästä kadun nimestä: Pitkäkadusta, Kirkkokadust= a, Johan Vohlen kadusta ja Hans Hertelin kadusta. Pitkäkadun on täyt= ynyt olla Viipurista tulevan maantien jatkeena itäiseltä tulliportilta alkanut, sen jälkeen ohi kirkon ja torin aina niemen pohjoisrantaan kulkenut katu.[17]&nb= sp; Kirkkokatu oli mahdollisesti aivan kirkon pohjoispuolella kulkenut poikittaiskatu, ja myös muut kaksi olivat ilmeisesti poikkikatuja. Edellä mainittujen neljän kadun lisäksi mainittiin katu, joka johti alas Kuninkaan huoneelle. Sillä tarkoitettiin katua, = joka kulki asemakaavan toriaukion reunaa pitkin länsireunan markkinarantaan.[18] Kadut tuli kaupungin privilegi= oiden mukaan kivetä, mutta se jäi kuitenkin tekemättä kuten muissakin suomalaisissa suurvalta-ajan kaupungeissa.[19]

Asemakaavan toteutumista on varmaankin edistänyt se, että kaavan laatija Erik Aspegren jakoi Lappeenrannassa tontteja vielä vuonna 1664. Asemak= aavaa ja rakennusvalvontaa sovellettiin ainakin Pitkänkadun osalta, sillä vuonna 1663 Lappeenrannan maistraatti kielsi rakentama= sta tervapuotia kadun pohjoispäähän regulariteetin vastaise= sti.[20] Katua on pidettävä kaupun= gin pääkatuna, koska se ohitti sekä kirkon että torin ja sijaitsi topografisesti niemen laen keskellä. Toivanen arvelee, ett&au= ml; koska puhutaan Pitkästäkadusta ilman ilmansuunnan määritettä, ei läntistä pitkääkatua olisi saatu valmiiksi.[21] Lisäksi Aspegren korosti sen merkitystä, kuten edellä on jo mainittu, sijoittamalla sen varrelle tulevat tontit lyhyt sivu katua kohden.[22] Toisaalta läntinen tulliportti on kuitenkin ollut käytössä ja voisi olettaa, että länsireunan markkinatorilta ei olisi tavaroita kuljetettaessa lähdetty viemään niitä ensin jyrkälle mäelle ja sieltä taas alas, vaan länsirannan markkinapaikalta olisi johtanut jonki= nlainen kulkutie läntiselle tulliportille.

Vertaamalla väkilukua joihinkin asemakaavasta ja kaupunkirakenteesta tiedetty= ihin seikkoihin voidaan tehdä suuntaa antavia päätelmiä siitä, miten tiheään asuttu Lappeenranta oli eli siis toteut= uiko asemakaava myös käytännössä, tuliko kaupunkirakenteesta asemakaavassa suunnitellun mukainen. Vertailuainei= stoa väkiluvulle saadaan, kun otetaan huomioon, että kaupunkia asutettiin ja taloja rakennettiin ainakin jossain määrin asemakaa= van mukaan. Lisäksi asemakaavaan on merkitty korttelit ja tontit. Kaupungin väkiluku taas saadaan osapuilleen selville säilyneistä henkikirjoista. Voidaan myös olettaa, ett&a= uml; henkikirjaan merkityistä osa omisti talon ja tontin kaupungissa – näin on laita ainakin porvarien suhteen.[23] Summittaisuutta laskelmiin tuo se, että henkikirjan ulkopuolelle jäävät ovat voineet asua loisina toisten talouksissa tai rakentaa mökin kaavoitetun alueen ulkopuolelle, vaikkakin he saattoivat asua myös talossaan kaavoitetulla alueella. Yhden epävarmuustekijän tuo mukaan se, että joku henkikirjaan merkitty on voinut omistaa useamman rakennuksen ja tontin= .

Taulukko Lappeenrannan henkikirjoitettujen määrän kehitys vuoteen 1710

vuosi väk= iluku &= nbsp; &nbs= p; vuosi väkiluku

1665 246 &= nbsp; &= nbsp; 1690 122

1670 158 &= nbsp; &= nbsp; 1694 101

1675 145 &= nbsp; &= nbsp; 1699 66

1680 200 &= nbsp; &= nbsp; 1705 80 =

1688 129 = ; &n= bsp; &= nbsp; 1710 46

Lähde: Pekka Toivanen, Lappeenrannan kaupungin historia 1649–1743. Lappeenranta 1979. Taulukkoon on otettu henkikirjoite= tut viiden vuoden väliajoin, tai jos henkikirjoja ei ole säilynyt, niin lähinnä olevasta säilyneestä vuodesta. Kaupungin ensim&= shy;mäisinä vuosikymmeninä asukkaat olivat vapautettuja henkiverosta, joten myöskään luetteloita veroista ei ole. Taulukkoa tarkasteltaessa täytyy muistaa, että luvut ovat vain suuntaa anta= via ja ilmoittavat vain veroa maksavan täysi-ikäisen väestön määrän. Koska henkikirjojen ulkopuolelle jäi aina osa väestöstä, saadaan summittainen väkil= uku kertomalla henkikirjaväkiluku luvulla 2,5.

Tonttien lukumääräksi oli asemakaavaan merkitty 198, joskin niitä oli siihen piirretty 200. Osa tonteista sijoittui kuitenkin jyrk= kiin rinteisiin ja osa viipurilaisten rakentamalle markkina-alueelle, joten= ne eivät liene olleet henkikirjassa mainittujen käytettävi= ssä. Karttaan piirretyn korkeusviivan erottamalla varsinaisella kaupun= kimäellä sijaitsi 119 tonttia tai tontin osaa. Pitkänkadun, kaupungin pääkadun, varrella oli 43 tonttia. Vuonna 1665 kaupungissa oli 246 henkiveroa maksavaa asukasta; kokonaisväkiluku oli lähes 600 henkeä. Samaan aikaan käyttökelpoisia tontteja oli karkeasti arvioiden 100–150. Henkikirjoitettujen ja tonttien lukumäärän vertaaminen viittaa siihen, että kaupungin tonteista suuri osa on ollut rakennettu.

Väkiluvun ja tonttien vertailu antaa kuitenkin lukujen summittaisuuden takia san= gen epäluotettavan kuvan asutuksen tiheydestä kaupunkimäellä= ;. Kiintoisan vertailukohdan tontti- ja väestöluvuille saa kuitenkin Lappeenrannan kaupungin valtiopäiville esittämistä vali= tuksista vuosilta 1660 ja 1664. Vuoden 1660 kirjelmässä todetaan, että kaupunkia oli rakennettu määräysten mukaan ja valmiiksi oli saatu 120 taloa. Vuoteen 1664 mennessä oli valmistunut jo 140 tal= oa. Vuonna 1665 Lappeenrannan väkiluku oli korkeimmillaan ja alkoi sen jälkeen pudota; kun lisäksi muistetaan, että länsirannan markkinapaikan alueen oli vallannut viipurilaisten "puo= tikylä", voitaneen päätellä, että kaupungin ylätasanne oli 1660-luvulla suhteellisen tiiviisti rakennettu ja lienee ain= akin pääkadun osalta

vastannut rakennuskannan tiheydeltään asemakaavan pyrkimyksi= ä. Vuoden 1665 jälkeen ei kaupungin asutuksen tiheydestä tai ul= konäöstä voi päätellä mitään varmaa. Rakennuskanta ei varmastikaan muuttunut väkiluvun kanssa samassa suhteessa. Todennäköistä on, että 1600-luvun kuluessa kaupunkiin jäi yhä enemmän autiotontteja ja kaupunkimainen as= utus harveni.

Tilanne oli sama useissa muissakin 1600-luvun aikana perustetuissa kaupungeissa. Tilannetta havainnollistaa vuonna 1651 perustetusta Kajaanista säilynyt tussipiirros, joka osoittaa kaupungin vähäisen asutuksen. Verrattaessa Lappeenrannan asukaslukua muihin Viipurin läänin ylämaankaupunkeihin voidaan kuitenkin todeta, että Lappeenrannan asukasluku oli korkeampi kuin Vehkalahden tai Savonlinna= n. Korkeimmillaan Lappeenrannan henkikirjaväkiluku oli 1660-luvulla (yli = 200 henkeä) ja pienimmillään kaupunkioikeuksien menettämisen jälkeen 1710-luvulla (alle 50 henkeä). Läänin kaupungeista ylivoimaisesti suurin oli Viipuri, jonka väkiluku vaihteli 1630-luvun noin 3 500 asukkaasta isoavihaa edeltäneeseen 1800 asukkaaseen.

2.3 1600-luvun kaupunkirak= enne Lappeenrannassa

Suurvalta-ajan kaupungin rakenteesta voidaan erottaa kolme erityispiirrettä. Uuden korttelirakenteen seurauksena syntynyt kapea ja matala katutila oli yksi, tiiviiden katuseinämien tonteille erottamat yksityiset pihatilat olivat toinen ja tori oli kolmas elementti.[24]

Lappeenrannassa katuleveys oli kaavan mukaan vajaat 10 metriä. Toivasen mukaan kapeus aiheutti ihmisten kesken raastuvanoikeuden pöytäkirjojen kertoman tiiviin sosiaalisen kontrollin. Pöytäkirjat myös vahvis= tavat, että katu oli kapea, matalissa rakennuksissa käytettiin jo avatta= via ikkunoita, taloihin kuljettiin porttien kautta ja aidat olivat todennäköisesti matalia ja harvoja.[25]

Raastuvanoikeuden pöytäkirjojen kuvaa kaupunkirakenteesta tukevat myös Aspegre= nin asemakaavakartan mittatiedot: kun muistetaan, että Lappeen&s= hy;rannassa esimerkiksi Pitkällekadulle antava tontin reuna oli leveydeltään 30 kyynärää (n. 18 m) ja hirrestä tehdyt rakennukset eivät olleet kovin suuria,[26] niin on todennäköistä, että umpipihan aikaan&= shy;saamiseksi oli eri tonttien talojen ja porttien välissä aita.[27] Katuseinämää si= is rytmittivät rakennukset, portit ja aidat. Lappeenrannan tapauksessa on kuitenkin muistettava, että kaupunki oli pieni ja köyhä, joten tiivistä kaupunkirakentamista ei todennäköisesti syntynyt kuin Pitkällekadulle ja korkeintaan muutamalle sivukadulle.[28]

Kaupunkitalo ei koostunut ainoastaan asuinrakennuksesta, vaan kaupunkilaisilla oli tontillaan lukuisia muita talousrakennuksia, jotka oli ryhmitetty tont= in laidoille siten että muodostui umpipiha. Rakennusten välisiin aukkoihin rakennettiin aita.[29] Pihamaasta muodostui asukkaiden omassa käytössä oleva, yleisestä alueesta rajattu tila, jonka yksityisyyttä korosti se, että sinne käytiin portin kautta. Yksityisen vastakohdaksi miellettiin kadut, joita luonneh= dittiin yleisiksi kaduiksi ja joilla siis oli julkisen tilan luonne.[30]

Katujen lisäksi toinen kaupunkirakennetta jäsentävä julkinen ti= la oli toriaukio. Toria on luonnehdittu suurvalta-ajan kaupungin keskukseksi. Siellä käytiin kauppaa, tavattiin ihmisiä, ja sen laidalla sijaitsivat yleensä kruunun rakennukset ja raatihuone.[31] Torin virallista luonnetta kuvaavat myös tiedot sen toimimisesta = teloituspaikkana.[32]

Lappeenrannan tori oli ensimmäisen kaupunkivaiheen aikana sijoitettu niemen pohjoiso= saan ylätasanteelle. Tori oli muodostettu jättämällä yk= si kortteli rakentamatta ja siten siitä oli muodostunut ns. avokulmainen aukio. Torialueeksi kaavoitettu alue ei ollut kokonaan tasaisella kaupunkimäellä, vaan se ulottui länsirinteeseen siten, ett&a= uml; torin länsireunan ja rannan väliin jäi eteläinen kaupungin kahdesta pitkästä kadusta ja vielä kadun ja rannan väliin kaavoitettiin neljä tonttia.[33] Aspegren ei kaavoituksessaan ottanut huomioon viipurilaisten mark= kinapaikalle rantaan rakentamia aittoja ja asuntoja, vaan tontitti rantavyöhyk= keen regulariteettiin. Lappeenrantalaisten tori kuitenkin avautui sataman ja markkinapaikan jatkona Saimaalle, ja lienee tarkoitettu, että talonpojat laskiessaan veneillään rantaan olisivat päässeet helposti torille kauppaa käymään. Toria 1600-luvulla ympäröineistä rakennuksista ei ole säilynyt tietoja, mutta 1720-luvulle tultaessa raatihuone sijaitsi sen länsireunassa, markkinapaikan ja ylätasanteen välisessä rinteessä olevalla tasanteella ja itse asiassa ennemminkin markkinapaikan reunalla.

Markkinapaikalla sijainneen viipurilaisten kauppiaiden mökkikylä haittasi paljon Lappeenrannan ensimmäisen kaupunkivaiheen kehitystä. Kaupunkilaiset valittivat vuoden 1660 valtiopäivillä viipurilaist= en "30 vuotta tai jo kauemmin sitten" rakentaneen markkinarantaan tervapuoteja, mutta Lappeenrannan saatua kaupunkioikeudet he olivat rakentaneet lämmitettäviä, tuvilla ja kamareilla varust= ettuja taloja niemen rannoille siten, että ne ympäröivät kaupunkia ja estivät kaupungin kehitystä. Kaupunkilaisten mukaan tuo asutus sulki parhaan pa= ikan, joka olisi ollut kaupungille hyödyksi ja koristukseksi.

Viipurilaisten rakennukset sijaitsivat niemen länsireunan tasaisella ranta-alueella, Aspegrenin kaavaan merkityn torin länsipuolella. Rakennuksia ei o= llut muun kaupungin tapaan rakennettu regulariteetin mukaan, vaan ne oli sijoite= ttu tiheään ryhmittymään, joka aiheutti lappeenrantala= isten mielestä jatkuvan tulipalovaaran. Viipurilaiset olivat samoi= lla valtiopäivillä laatineet vastineen lappeenrantalaisten kirjelmään, jossa ilmoittivat heille kuuluvan markkina-aluee= lla ikimuistoisen nautinnan. Samaten he valittivat Lappeenrannan vastoin viipurilaisten oikeuksia alkaneen rakentaa markkina-alueelle ja siten aiheuttavan palovaaran alueelle. Vielä vuonna 1680 lappeenrant= alaiset valittivat valtiopäiville viipurilaisten heille aiheuttamista vaikeuksista: "Kun maamies silloin (markkinoiden aikaan) tulee monine tavaroineen –– useimmiten vesitse veneillä; ja kun ve= neet tulevat rantaan, asettuvat ne Viipurin porvarin puodin viereen, hänen, jonka kanssa he ovat kauppasuhteissa ja jota he täkäläisellä kielellä kutsuvat majamieheksi. Tämä porvari ottaa talonpojalta heti koko hänen venekuormans= a, mitä tavaroita ne sitten olivatkin, jättämättä edes sellaista tavaraa, joka tulisi viedä tiettyyn paikkaan, torille." Osoittautui, että viipurilaisten oikeudellinen nautinta markkina-alueella oli lappeenrantalaisten pyrkimyksiä voimakkaamp= i, ja viipurilaisten rakennukset säilyivät alueella yli Lappeen= rannan ensimmäisen kaupunkikauden aina 1700-luvun alkupuolelle asti= .

Vuosisadan vaihteessa alkoivat Lappeenrannan kaupunkikehitykseen jälleen vaikuttaa uudet tekijät. Pitkäikäinen rauha Itämeren ympäristössä murtui vuonna 1700 ja syttyi suuri pohjan sota, jonka Suomea koskevaa osuutta nimitetään isoksivihaksi. Lappeenrannan seutuja sotatapahtumat koskettivat Viipurin valtauksen jälkeen vuonna 1710, jolloin Suomen joukkojen ylipäällik&oum= l;n Georg Lybeckerin mukaan venäläisen tekivät surmatöit&au= ml; Lappeenrannassa sijaitsevalla sairashuoneella. Venäläiset eivät kuitenkaan vielä 1710 miehittäneet Lappeenrantaa, vaan uusi Suomen joukkojen ylipäällikkö Nieroth piti armeijan päämajaa Lappeenrannassa vuoden 1711 lopulla. Vuoden 1712 aikana armeija kuitenkin joutui aloittamaan hitaan vetäytymisensä Kymijoelle. Vetäytymisen aikana Vehkalahti poltettiin mutta Lappeenran= nan polttamisesta ei ole tietoja. Ruotsalaisten poistuttua seudulta k&aum= l;ytettiin Lappeenrantaa vuorostaan venäläisten joukkojen kokoamispaikkana. = Muun muassa keväällä 1714 koottiin Lappeenrantaan Olavinlinn= an valtausta valmistelemaan 1 687 miestä ja 30 tykkiä. Lappeenr= annasta joukot siirrettiin osin lotjilla ja veneillä, osin maanteitä pitk= in Savonlinnan läheisyyteen.

Viipurin komendanttikuntaa vuosien 1710–1721 välisenä ajanjaksona tutkineen Raimo Rannan mukaan Lappeenranta oli noussut Venäjän miehityskaudella yhä tärkeämmäksi kaupungiksi, koska se= oli yksi joukkojen kokoamis- ja huoltokeskus ja edelleen tärkeä markkinapaikka. Lappeenrannan merkitystä vahvisti kaupungin sijai= nti muun muassa edelleen postinkulun nivelkohtana. Posti tuli Lappeenranta= an veneillä ja sieltä taas hevosilla Viipuriin. Postimestari Lindrootin tiedetäänkin olleen miehitysaikana Lappeenrannassa kom= issaarina ja palanneen rauhan jälkeen postimestariksi. Kaupungissa toimi myö= ;s kyytiasema. 1710-luvun lopulla Lappeenrannasta muodostui markkinoiden vahvistumisen myötä jossain määrin myös hallintokeskus, ja Ranta päättelee kaupunkiin muodostetun kaupunkihallinnon venäläisine "pormestareineen" huolehtimaan tullien ja verojen perinnästä.

Edellä mainitut toiminnot edellyttivät Lappeenrannassa olevan tietyn määrän väkeä ja rakennuksia. Lappeenranta ei siis = isonvihan aikana ainakaan autioitunut, vaan vaikuttaa siltä, että paikka hiljaiselon jälkeen siirtyi kaupunkitoimintojen kasvun kauteen. Miehityksen jälkeen vuonna 1721 Lappeenranta siirtyi jälleen Ruot= sin alaisuuteen ja kaupunkia alettiin linnoittaa.

2.4 Sotilaat 1600-luvun kaupungissa

Lappeenranta ei ensimmäisellä kaupunkikaudellaan 1600-luvulla ollut vielä linnoituskaupunki eikä siellä myöskään ollut varsinaista varuskuntaa. Sotaväen kanssa maa- ja vesireittien risteyskohdassa ja rajamaakunnassa sijainnut Lappeenranta joutui kuitenkin = jo varhain tekemisiin. Ensimmäiset asiakirjoihin jääneet tiedot sotaväestä Lappeenrannassa ovat jo ennen kaupunkivaihetta vuodelta 1623, jolloin käskynhaltija lähetti Lappeen markkinoille 20 sotamiestä pitämään yllä järjestystä.[34] 1600-luvun jälkipuolella Lappeenrannassa vieraili yhä useammin sotilaita. Kaupungin ohi marssi runsaasti sotilasosastoja jotka usein leiriytyivät kaupungissa ja sen läheisyydessä. Kaupungissa pidettiin myös useita sotavä= en kokouksia ja katselmuksia.[35]

Lappeenrannassa asui muiden kaupunkilaisten joukossa myös sotilaita. Sotilaat olivat ratsumiehiä tai rakuunoita; useimmat lienevät kuuluneet Viipurin läänin rakuunoihin. Rakuunarykmentillä oli ollut kaupungin läheisyydessä sotilasmaakirjaan kuuluvia tiloja. Rakuunat eivät kuitenkaan muod= ostaneet varsinaista varuskuntaa, vaan olivat lähinnä muiden kaupunkilaisten – porvareiden, ajomiesten, työmiesten, kirvesmiesten, palkollisten, kalastajien ja harvojen virkamiesten – kiusana. Erityisesti kaupunkilaisia harmitti, että kaupungissa vakituisesti asuvien sotilaiden ei muiden tapaan tarvinnut maksaa veroa, etenkin kun jotkut sotilaat olivat ostaneet kaupungista tontin ja talon sekä harjoittivat tuottoisaa oluen ja paloviinan myyntiäkin.[36] Periaatteessa sotilailla oli kuiten= kin palkkatilansa, joista heidän tuli saada laillinen elantonsa.

Lappeenrannassa asuneista suurvaltakauden sotilaista on säilynyt vain raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin sisältyviä hajatietoja. Niiden mukaan Lappeenrannassa asuivat ja vierailivat ainakin ajoittain 1600-luvun loppupuolella rakuunarykmentin kapteeni Fredrik von Harrigenin komppanian luutnantti Christoffer Hind= rich Horn, kornetti Gerhardt Hendrich Kuhlman, vääpeli Pertti Nykäinen, korpraali Henrich Michellsson, rykmentin kirjuri Anders Göransson, ratsumies Heikki Matinpoika Hatara, ratsuväen signalisti Yrjö Myllärinen ja sotamies Mikko Mikonpoika Jurvainen.[37]

Sotaväen katselmukset, joihin osallistui rakuunoita ja jalkaväkeä, olivat Lappeenrannassa monipäiväinen ja säännöllinen, ilmeisesti jopa vuotuinen tapahtuma.[38] Katselmukset liittyivät Suomen rooliin 1600-luvun suurvallan Ruotsi= 209;Suomen armeijan täydennysalueena. Lappeenrannan ympäristön väestö antoi siten osansa muualla Euroopassa taistelevaan armeija= an. Värväystoimintaa on käsitelty rakuunoiden osalta esimerkiksi Karl Grotenfeltin tutkimuksissa. Lappeenrannan seutua kosketti jo ennen kaupunkioikeuksien saamista vuosina 1644 ja 1645 aloitettu rakuunarykmentin värvääminen. Keväällä 1645 oli saatu kokoon jo osa komppanioista, joista ensimmäisessä, everstiluutnantti Ridder= in komppaniassa, oli Lapvedeltä 34 miestä. Yhteensä rykmenttiin tuli koottavaksi kahdeksan komppaniaa. 1650-luvun alussa rykmentin eli Fabi= an Berndesin komentaman Viipurin rakuunarykmentin vahvuus nousi yli 1100 miehe= n, näistä Lapvedeltä oli yhteensä 77 miestä. Rakuunarykmentti siirrettiin Puolaan vuonna 1655. Sitä ennen kuitenkin rykmentin toiselle, everstiluutnantti Ridderin johtamalle eskadroonalle suo= ritettiin katselmus Lappeenrannassa 25.4.1655. Rykmentti kärsi sodassa pahoja tappioita mutta siihen värvättiin jälleen uusia miehiä. Lappeenrannassa pidettiin harjoitusten yhteydessä rykmentin katselmus syyskuussa 1661 ja jälleen 28.9.1663 sekä 19.10.1667. Lappeenrann= an ohella rykmentti kokoontui harjoituksiin ainakin Viipuriin.

Lappeenrannan seudulta värvättiin myös vuoden 1665 jälkeen toinen rakuunarykmentti, Karjalan rakuunarykmentti, usein vain komentajansa, aiemm= in Viipurin rakuunoissa palvelleen Herman von Burghausenin nimellä tunnet= tu rykmentti. Tässä rykmentissä oli myös Lappeenrannan välittömästä läheisyydestä Lapvedeltä eli Lappeelta värvättyjä miehiä. Rykmentti tuhoutui myöh= emmin lähes kokonaan sodassa Tanskaa vastaan. Rykmentin Lundin taistelussa 1= 676 menettämää lippua muun muassa säilytetään edelleen museossa Kööpenhaminassa.

Ennen sotaan lähtöä rykmentti kuitenkin oli ainakin vuonna 1667 katselmuksessa Lappeenrannassa. Katselmukset olivat markkinoiden aikaa= n. Tällöin kaupunkiin majoittuneiden, eri aselajeihin eli rakuunoihin ja jalkamiehiin kuuluvien upseereiden välillä sattui riita, jota käsiteltiin myöhemmin raastuvanoikeude= ssa. Riita, joka huipentui kaksintaisteluksi sai alkunsa siitä, ett&au= ml; upseerit olivat pelaamassa torin laidalla olleessa talossa korttia siten, että voittaneen piti ensi tyhjentää pikari ja ottaa vasta si= tten rahat. Riidaksi juopottelu muuttui, kun kapteeniluutnantti Braas epäili hevosensa kaupungin ulkopuolelle jättäneiden ja tulliportin kautta niemen ylätasanteen torille talon ohi marssivien rakuunoiden äkseeräyskykyä.

Oikeudessa käsitellystä tapauksesta ilmenee, keitä upseereita Lappeenrannassa oli kortteerissa pääkatsastuksen aikaan. Lappeenrannassa oli ainakin rakuunoista eversti Herman Burghausen, luu= tnantti Zitting ja vänrikki Byckling. Muita upseereita olivat vänrikki Cornelius Tijhle, kapteeniluutnantti Braas, kapteeni Adankewitz ja eversti&= shy;luutnantti von Löwe. Upseerien keskustelukielenä käytettiin ruotsia ja saksaa. On kuitenkin huomattava, että monet upseereista kuuluivat Itä-Suomessa jo pidempään asuneisiin sukuihin.

Vuosina 1680 – 1686 ei Suomessa ollut lainkaan rakuunoita. Vuonna 1686 sai kuitenkin everstiluutnantti Nils Grotenfelt kuninkaalta tehtäväks= een värvätä Itä-Suomesta kaksi komppaniaa rakuunoita. Eloku= un alussa vuonna 1691 kokoontuivat Grotenfeltin värväämät rakuunat, neljän komppanian laajuinen Karjalan rakuunaeskadroona eli suomalaiset rakuunat, Lappeenrantaan katselmukseen. Tässä katselmuksessa tiedetään olleen mukana myös Viipurin lä= änin maaherra Lindhjelmin. Grotenfelt hoiti värväystä tukikohtana= an Viipuri, mutta matkusti myös paljon värväysalueella; ainakin 24.9.1695 hän oli myös Lappeenrannassa. Lappeelta rakuunoihin oli värvätty 27 miestä. Vuonna 1700 Grotenfeltin rakuunat siirre= ttiin Baltiaan

Grotenfeltin rakuunat eli Karjalan rakuunat tuhoutuivat pääosin Pultavan taistelussa, mutta jo vuonna 1710 perustettiin Karjalan maarakuunarykmentti. Myös siihen värvättiin miehiä Lappeelta. Toinen komppan= ia oli nimeltään "Lappvesi kompani". Karjalan maarakuunat kuuluivat kenraali Armfeltin joukkoihin, ja osasto siirrettiin vuonna 1714 Ruotsiin. Karjalan maarakuunoihin kuului myös Uudenkaupungin rauhan jälkeen Lappeenrannan linnoitusjoukkoihin liittynyt kapteeni Pehr Cedersparre.

Lappeenrannan lähiseutujen jalkaväestä Viipurin jalkaväkirykmentti harjoitteli ainakin Viipurissa ja Vehkalahdella ja mahdollisesti myös Lappeenrannassa. Savon jalkaväkirykmentin harjoittelusta Lappeenrannas= sa on säilynyt myös kirjallista tietoa. Ainakin 4. syyskuuta 1661 ol= ivat Lappeenrantaan kokoontuneet harjoituksiin eversti Berent von Gertensin, everstiluutnantti Conrad von Giertensin, kapteeni Johan von Billi= nghausenin, kapteeni Gustaf Appelbomin, kapteeni Hans Breutgamsin, kapteeni Lukas Sprin= zin ja kapteeni Hans von Giertensin komppaniat.

Vuosina 1656–1658 käytiin sotaa Ruotsin ja Venäjän välillä. Ruotsin vakituisten joukko-osastojen ollessa Puolas= sa käyttivät venäläiset tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsivät kesäkuussa 1656 rajaseudulle. Varsinaiset sotatapahtumat eivät koskeneet Lappeenranta= a. Ryöstöretkiä tehtiin kuitenkin myös Lappeenrannan seu&s= hy;dulle, kaupungin ympäristöstä kerättiin nostomiehi&a= uml; ja pakolaisia sekä sotaväkeä liikkui runsaasti. Yleensäkin venäläisten yllätyshyökkäys ja lev= oton "ruptuurin" eli metelin aika järkytti Toivasen mukaan tavattomasti kaupunkilaisia.

Kaarle X Kustaan Venäjän sota aiheutti Lappeenrannassa muun muassa sen, että kaupunkiin perustettiin porvarikaarti. Vaikka kaartia ei voidakaan nimittää varsinaiseksi varuskunnaksi tai edes sotilasosastoksi, on kuitenkin syytä jossain määrin tarkaste= lla tätä sotilaallisten mallien mukaan järjestäytynyttä kaupunkilaisten kaartia. Porvarikaartille oli organisaationa vastineen= sa myös muiden ruotsalaisten kaupunkien osalla. Porvarikaartin tehtävänä oli vartioida kaupunkiaan ja myös torjua mahdollisia vihollisen hyökkäyksiä sodan aikana. Kaartien mu= ut tehtävät mahdollisen sotavankien vartioinnin lisäksi olivat lähinnä seremoniallisia – paraatien pito ja esiintymin= en juhlatilaisuuksissa korostivat kaartilaisten omaa ja kaupunkiyhteisön arvoa. Lappeenrannassa kaartille oli erityisesti käyttöä markkinoiden aikana järjestyksenpidossa; sitä käytettiin myös kaupunkilaisten yhteisissä rakennushankkeissa.

Porvarikaarteja oli Ruotsin kaupungeissa jo keskiajalla. 1500-luvulla vakinaiset joukot vastasivat kaartien aiemmista tehtävistä, mutta 1600-luvun puolivälissä kaupunkeihin perustettiin sotilasorganisaatioista saatujen mallien mukaan järjestettyjä porvariskaarteja. Aluksi kaarteihin kuului kaupungin palvelukelpoinen miespuolinen väestö kokonaisuudessaan. 1600-luvulla kaarteissa palveli lähinnä porvareita. Kaartit lopetettiin vuonna 1793. Lappeenrannassa kaartin toimin= ta lienee lakannut kaupunkioikeuksien menettämisen myötä 1670-luvun loppupuolella.

Lappeenrannassa porvarikaarti järjestäytyi ilmeisesti pian venäläisten vuoden 1656 kesäkuussa rajaseudulle tekemän hyökkäyksen jälkeen. Kaarti järjestettiin Toivasen mukaan ruoduittain kaupung= in ruutuasemakaavan korttelijaon mukaan. Lappeenrannan porvarikaartissa oli luultavasti vain yksi joukkue. Kaartin johdossa toimi kapteeni. Ensimmäiseksi kaupunginkapteeniksi valittiin raatimies Matti Minkkinen. Kapteenin alapuolella hierarkiassa oli luutnantti ja tämän alapuolella vänrikki. Alipäällyst&= ouml;nä oli yksi kersantti ja jokaista ruotua kohden yksi korpraali. Lisä= ksi kaartiin kuului kirjuri ja rumpali, joka huolehti myös kaupungin tiedotusten julistamisesta. Ruotujen määrä tai suuruus = ei ole tiedossa, mutta se lienee ollut vain 5–10 henkeä vuosien 1656–1658 sodan aikana tehdyistä vartiointijärjestelyist&au= ml; päätellen. Vartio järjestettiin silloin puoliruoduittain. Portilla pidettiin parivartiota, päivällä kaupungissa t= aas piti kiertävää vartiota kolme ja yöllä kuusi miestä.

Kaartin kapteenin Minkkisen kuollessa vuonna 1663 valittiin uudeksi kapteeniksi Anders Carstensson. Carstensson oli entinen rykmentinkirjuri, joka oli muuttanut kaupunkiin jo 1650-luvun alussa. Luutnantiksi valittiin porv= ari Lauri Mikonpoika ja vänrikiksi räätäli Matti Heikinpoik= a. Aliupseerit pysyivät muuten samoina, mutta katselmuskirjuriksi valittiin kirjoitustaitoinen, kaupungissa ylioppilaana tunnettu Olli Nuutinpoika.

Kaupungin kaartilla ei tiedetä olleen erityistä asepukua. Tupsukoristeinen = ja kaupungin oman räätälin ompelema lippu porvariskaar= ;tille kuitenkin saatiin vuonna 1663. Lippua säilytettiin käytö= ;n väliaikoina raastuvan seinällä. Kaartin aseistuksesta ei o= le säilynyt tietoja. Toivanen arvelee kaartin käyttäneen yleise= sti Lappeenrannassa käytössä olleita aseita: musketteja, pistooleja, miekkoja ja hilpareita.

1600-luvulla, Lappeenrannan ensimmäisen kaupunkivaiheen aikana kaupungissa ei viel&a= uml; ollut vakinaista varuskuntaa. Kaupungissa ja jo ennen kaupunkioikeuksien saamista niemellä sijaitsevassa Lappeen kirkonkylässä majailevat, ruotujakoiseen armeijaan, lähinnä ratsuväkeen kuuluvat upseerit ja sotilaat löivät kuitenkin oman leimansa yhteisön elämään. Sotilaiden vaikutusta voidaan itse asiassa pitää monilla alueilla suurena. Raastuvanoikeuden pöytäkirjoista esille tulevien haittojen lisäksi sotilaat vaikuttivat kaupunkiyhteisöön muutenkin, esimerkiksi monet kaupun= gin hallintomiehet ja porvarit pormestaria myöten olivat toimineet jossain vaiheessa armeijassa, muun muassa signalisteina tai kirjureina.

Kaupungin fyysiseen olemukseen sotilailla ei kuitenkaan vielä 1600-luvulla ollut niin suurta vaikutusta kuin myöhemmin linnoitusvaiheen alettua. Tarkoi= tan tällä sitä, että 1600-luvulla sotilailla ei vielä Lappeenrannassa ollut erityisiä rakennuksia eikä kaupungin suunnittelua ja rakentamista vielä siinä määrin johdettu sotilaiden toimesta. Kaupunkikuvassa sotilaat kuitenkin jo erott= uivat 1600-luvulla yhtenäistyneen ja kaupunkilaisten asusteista poikenneen vaatetuksensa ansiosta.

^{^[1]}Käänn= ös Pekka Toivasen Ruotsin valtionarkistossa säilytettävästä Johan Rosenhanen päiväkirjasta. Toivanen 1979, s. 74.

^{^[2]}Jalkanen 1913, = s. 22; Heimala 1960, s. 11; Toivanen 1979, s. 57, 71, 74.

^{^[3]}Toivanen 1979, = s. 46-49; Ylönen 1976, s. 253-258.

^{^[4]}Heimala 1960, s= . 9.

^{^[5]}Toivanen 1979, = s. 55.

^{^[6]}Lilius 1982, s. 306.

^{^[7]}Heimala 1960, s. 21; Toivanen 1979, s. 59.<= /o:p>

^{^[8]}Toivanen 1979, = s. 81.

Jalkanen 1913, s. 106; Toivanen 1979, s. 308.

Toivanen 1979, s. 157, 310.

^{^[9]}Lilius 1982, s. 305.

^{^[10]}Lilius 1982, s. 305, 306.

^{^[11]}Eimer 1961, s. 211, 212; Toivanen 1979, s. 8= 8, 89. Toivanen on identifioinut Lappeenrannan asemakaavan Aspegrenin tekemäksi vertailemalla sitä Aspegrenin tekemiin ja signeeraamiin Vehkalahden asemakaavaan sekä Viipurin kaupung= in ja Lappeen kihlakunnan karttoihin. Sama.

^{^[12]}RA kfm utan känd prov. 443; Heimala 1960, s. 11; Toivanen 1979, s. = 89.

^{^[13]}Lilius 1982, s. 309.

^{^[14]}Lilius 1982, s. 311, kuva 86.

^{^[15]}Toivanen arvel= ee Aspegrenin saaneen toimeksiannon kaupunkien asemakaavoituksen tekemise= en "jokseenkin samanaikaisesti". Toivanen 1979, s. 88.

Vrt. Lilius= 1982, s. 310.

Heimala 196= 0, s. 13; Toivanen 1979, s. 221.

Lilius 1985= , s. 15; korttelityypeistä Lilius 1985, s. 216.

Heimala 196= 0, s. 13. Toivanen 1979, s. 89.<= /o:p>

Toivanen 19= 79, s. 89.

Toivanen 19= 79, s. 90.

Heimala 196= 0, s. 12, 13; Toivanen 1979, s. 89. <= o:p>

R= A kfm utan känd prov. 443; vrt. H= eimala 1960, s. 11, 12; Toivanen 1979, s. 87, 90.

^{^[16]}Toivanen 1979,= s. 62, 88, 90.

^{^[17]}Ks. Toivanen 1= 979, s. 91.

^{^[18]}Toivanen 1979,= s. 92.

^{^[19]}Toivanen 1979,= s. 91; Lilius 1985, s. 15.

^{^[20]}Toivanen 1979,= s. 88, 91.

^{^[21]}Heimala 1960, = s. 11; Toivanen 1979, s. 91.

^{^[22]}RA kfm utan känd prov. 443; Heimala 1960, s. 11; Toivanen 1979, s. = 90. Suurvaltakauden kaupunkitaiteelle oli ominaista, että kadunvieret pyrittiin rakentamaan tiiviisti ja siten että kadun varrella oli vain asuintaloja, ei talousrakennuksia; samalla katuleveys oli kapea, joten syntyi matalaksi ja kapeaksi luonnehdittu katutila. Lilius 1985, s. 15.

^{^[23]}Henkiveroluett= eloon merkityistä oli noin 10 % palkollisia, jotka tuskin ovat asuneet omissa taloissaan. Porvareilta sen sijaan edellytettiin oman talon ja tontin hankkimista, samaten on käsityöläisillä ollut oma asuntonsa. Toivanen 1979, s. 104, 116, 117.

Toivanen 19= 79, s. 267, 271. Vuoden 1660 asiakirjassa kaupungin pormestari korostaa kaupunkilaisten halua rakentaa lain sekä hyvien ja terveellisten määräysten mukaan, vaikkakin tuo esille, että rakennustoiminta tapahtuu terävällä ja joka sivulta rajatulla hiekkaharjulla. Toivanen 1979, s. 268. <= /p>

Lilius 1985= , s. 17, 51, kuva 18.

Toivanen 1979, s. 118-121.

^{^[24]}Lilius 1982, s. 310; Lilius 1985, = s. 15.

^{^[25]}Toivanen 1979, s. 103.

^{^[26]}Vrt. Heimala 1= 960, s. 13.

^{^[27]}Toivanen 1979,= s. 102; vrt. Lilius 1985, s. 15.

^{^[28]}Toivanen 1979,= s. 91. Lappeenrannan kaupunkioikeuksien lakkauttamiseen pyrkivä Viipurin läänin uusi maaherra Lindhielm ilmoitti 1682 kuninkaalle, ettei kaupungissa ollut ainoatakaan taloa, vaan savupirttejä, ja että porvariston yhteenlaskettu omaisuus jäi 200 hopeatalari= in. Toivanen 1979, s. 308.

^{^[29]}Toivanen 1979,= s. 102; vrt. Lilius 1985, s. 15.

^{^[30]}Toivanen 1979,= s. 93.

^{^[31]}Lilius 1985, s. 15.

^{^[32]}Toivanen 1979,= s. 257.

^{^[33]} RA kfm utan känd prov. 443; Suurvalta-ajan aukiotyypeistä ks. = Lilius 1985, s. 15, kuva 286.

K= rA SFP. Villmanstrand nr 4-6, 8-11, 13-28.

Toivanen 19= 79, s. 268.

Toivanen 19= 79, s. 268, 269.=

Kä&aum= l;nnös Pekka Toivasen, Toivanen 1979, s. 136.

Toivanen 19= 79, s. 98-102, 272.

Ranta 1987,= s. 14, 25, 58.

Ranta 1987<= /span>, s. 85, 88, 89. Vrt. Jalkanen 1913, s. 122; Toivanen 1979, s. 283, 284, 382.

Ranta 1987,= s. 114; Saloheimo 1990, s. 569.

Ranta 1987,= s. 257, 258, 280, 305, 318-320.

^{^[34]}Toivanen 1979,= s. 44.

^{^[35]}Toivanen 1979,= s. 83. Katselmuksien Lappeenrannassa pitoon lienee vaikuttanut ensinnäkin Lappeenrannan keskeinen sijainti ja hyvät liikenneyhteydet ympäröiviin pitäjiin. Marsseja ajatellen kaupunki oli hyv&au= ml; etappipaikka. Lappeenrannan edustalla sijainnut maastoltaan tasainen a= lue, myöhempi leirikenttä, on myös saattanut vaikuttaa siihen, että joukkoja koottiin Lappeenrannan seudulla. Ainakin ratsuväen manöövereihin tarvittiin aukeaa tilaa, ja myös jalkaväen lineaaritaktiikkaan perustuva sotataito vaati tasaisen kentän harjoituksia varten.

^{^[36]}Toivanen 1979,= s. 83, 84, 115, 122, 124, 125, 157, 166, 168, 169, 212.

^{^[37]} Toivanen 1979= , s. 104-106, 108, 110, 111, 125, 161, 164, 168, 180, 182, 204, 250, 255, 283, 3= 03, 399.

^{^[38]} Toivanen 1979= , s. 245.

Grotenfelt 1940, s. 5-15, 18-20, 24= ; ks. myös Harjapää 1963, s. 189-191, 194. Syyskuussa 1663 harjoitteli Lappeenrannan edustalla myös eversti Erich Pistolhielmin komentama Karjalan ratsuväkirykmentti. VA Militaria I.<= /p>

Grotenfelt 1949, s. 39-43, 57; Harjapää 1963, s. 202. Lappeelaiset kuuluivat rykmentin ensimmäiseen komppaniaan muun muassa Joutsenon, Taipalsaaren ja Viipurin pitäjän miesten tavoin. Grotenfelt 1940, s. 43.

Toivanen 1979, s. 245. Riidan yksityiskohdista ks. Toivasen perusteellinen selvitys. Toivanen 1979, s. 245-249.<= /p>

Grotenfelt = 1940, s. 68-80; Harjapää 1= 963, s. 211-213.

Grotenfelt 1940, s. 93-103; Harjapää 1963, s. 216.

V= A Militaria I.

Toivanen 19= 79, s. 313-315.<= /p>

Roudasmaa 1= 981, s. 50-53; Toivanen 1979, s. 208, 314, 315.

Toivanen 19= 79, s. 206, 207, 314, 315.

Toivanen 19= 79, s. 68, 124, 207, 208.

Toivanen 10= 79, s. 68, 207. Lipun kuviosta ei ole tietoa, Toivanen arvelee siinä mahdollisesti olleen kaupungin tunnuksen, villin miehen. Sama.

Toivanen 19= 79, s. 208.

Toivanen 19= 79, s. 187, 188.

Poikkeuksena voidaan hyvin perustein pitää kuitenkin kaupungin ruutuasemakaavaa. Se voidaan tulkita sotilasfunktiosta käs= in tehokkaammaksi kuin esimerkiksi epäsäännölliseen katuverkkoon perustuva kaava. Ainakin Lappeenrannan porvariskaartin ruotujen muodostamista selkeä ruutukaava helpotti. Myös kaavan iso tori soveltui tarvittaessa sotilaiden harjoitus- ja muuhun käyttöön.

Oman tutkielmansa ansaitsisi Toivas= en Lappeenrannan historia= ssaan osoittama sotilaiden vaatemuodin leviäminen myös kaupunkilaisten keskuuteen. Toivanen 19= 79, s. 106-112.

2 LAPPEENRANNAN ENSIMMÄINEN KAUPUNKIVAIHE

2.1 Lappeenrannan ensimm&a= uml;inen asemakaava

2.2 Asemakaavan toteutumin= en

2.3 1600-luvun kaupunkirak= enne Lappeenrannassa

2.4 Sotilaat 1600-luvun kaupungissa