4 RUOTSALAISEN KAUDEN JOUKKO-OSAST= OT

&nbs= p;

Uudenkaup= ungin rauhan jälkeen keskeiseksi itärajan kaupungiksi muodostunees= een Lappeenrantaan muodostettiin varuskunta jo aiemmin lähialueen Kymenkartanon läänin jalkaväkirykmenttiin kuuluneista Lappee= n ja Ruokolahden komppaniasta. Niihin kuuluvia joukkoja kerättiin jo syksyllä 1721 Lappeenrantaan. Osasto suoritti vartiopalvelusta ja rake= nsi Lappeenrantaan puolustusvallituksia linnoitusjoukkojen upsee= rin, everstiluutnantti Faberin johdolla. Samaan aikaan rajalla partioimaan määrättiin Uudenmaan rakuunoita. Syksyllä 1722 joukkoja lisättiin. Lappeenrannassa oli tällöin Toivasen mu= kaan 127 miehistön jäsentä ja aliupseeria.^{=
^[1]=}

&nbs= p;

Linnoitus= töiden etenemisen myötä kaupunkiin tuli lisää sotilaskomennuskuntia. Vielä vuoden 1723 talvella käytettiin Kymenkartanon rykmentin osastoja. Lappeen ja Ruokolahden komppanioista kaupungissa oli noin 60 miestä, ja uusina miehinä kaupunkiin komennettiin Äyräpään komppaniasta saman verran sotilai= ta. Uutena joukko-osastona helpotti linnoittajien töitä kesäll&a= uml; 1723 Olavinlinnan varusväki. Se lähetettiin kuitenkin jo syksyllä Ruotsiin. Seuraavana kesänä linnoitustöihin määrättiin miehiä Savon rykmentistä. Linnoitust&ou= ml;iden ohella kaupungissa olevat jalka- ja ratsuväkiyksiköt partioivat rajalla.^{^[2]=}

&nbs= p;

Vuosien 1= 724 ja 1725 jälkeen linnoitustyöt teetettiin pääasiassa palkkalaisilla. Varuskunnaksi määrättiin kaksi joukkuet= ta Pohjanmaan rykmentistä, joka oli nimenomaan varuskuntapalvel= ukseen tarkoitettu joukko-osasto. Pohjanmaan rykmenttiä täydensivät komennuskunnat Savon rykmentistä. Pohjanmaan rykmentistä kaupungi= ssa vuonna 1725 oli 85 miestä, joiden johdossa – ja samalla varuskun= nan päällikkönä – toimi kapteenin arvoinen upsee= ri. Komentajan apuna olivat luutnantti, vänrikki, kolme aliupseeria, kutsuntakirjuri, välskärin kisälli ja kaksi rumpalia. Pohjan= maan rykmentin miehet tulivat Toivasen mukaan Kemin, Ilmajoen, Siikajoen, Pyhäjoen ja Kalajoen komppanioista. Pohjanmaan rykmentin ohella o= li vuonna 1725 Savon rykmentistä varuskunnassa 36 miestä. Sotilaat o= li koottu yhteensä kuudesta eri komppaniasta. Pietari Suuren kuoleman pelättiin aiheuttavan levottomuuksia, ja tämän vuo= ksi Lappeenrantaan koottiin samana vuonna vielä 50 miehen vahvuiset joukot ratsumiehiä ja jalkamiehiä Kymenkartanon lää= ;nin rykmentistä. Joukot olivat Lappeenrannassa kuitenkin vain väliaikaisesti.^{=
^[3]=}

&nbs= p;

Pohjanmaan jalkaväkirykmentti toimi Lappeenrannan varuskuntajoukkona aina 1730-luvulle asti. 1730-luvun alussa Lappeenrannan varusväen määrä myös nousi. Pohjanmaan siirryttyä määräjakoisjärjestelmään rykmentin miehet kuitenkin kotiutettiin. Pekka Toivasen mukaan tämän jälkeen Lappeenrannan varuskunta muodostui lähinnä itäsuomalaisista joukko-osastoista. Kymenkartanon ja Savon rykmenttien ohella varusväkeä komennettiin Lappeenrantaan ainakin vuonna 1734 myös Hämeen läänin rykmentist&= auml;.^{^[4]=}

&nbs= p;

Varuskunn= an päällikkönä toimi Pohjanmaan rykmentin alkuaikoina komppanian päällikön vakanssilla ollut kapteeni Gustaf Grono= w. 1731 varuskunta oli jo isompi ja sen komentajana toimi rykmentin everstiluutnantti Joachim Georg von Ganschou. Pikkuvihan edellä vuode= sta 1736 Lappeenrannan taisteluun saakka entisestään laajenneen varuskunnan päällikkönä taas toimi eversti Ernst Gustaf= von Willebrand.

&nbs= p;

Vuodesta = 1727 lähtien linnoitukseen komennettiin myös vakituinen tykistöosasto. Osasto kuului osana samana vuonna perustettuun Suomalai= seen Tykistöosastoon. Vuonna 1934 järjestettiin tykistöjoukot uudelleen Kuninkaalliseksi Suomalaiseksi Kenttätykistöpataljoonak= si. Tällöin Lappeenrantaan sijoitettiin myös pataljoonan pieni esikunta. Lappeenrannassa tykistöosasto koostui aluksi yhdestä 25 miehen vahvuisesta komppaniasta ja neljän miehen vahvuisesta varikko- = tai varuskomppaniasta, jonka jäseniä olivat varikkokirjuri ja kisällin arvoiset laatikontekijä, pyöräntekijä ja karkeisseppä. Varsinaisessa komppaniassa oli tykkimiesten lisäksi runsaasti muitakin toimia.

&nbs= p;

Komennusk= unnan johdossa toimi Toivasen mukaan kapteenin arvoinen upseeri, tämän apuna olivat luutnantti, vänrikki, aliluutnantti, överfyrverkare = eli lähinnä ylitulittaja, tykkijunkkari, kaksi kersanttia ja kak= si alitulittajaa ja kolme konstaapelia. Komennuskunta jakaantui kahteen tulituskuntaan ja kolmeen konstaapelikuntaan. Näissä oli vielä kussakin opetuskonstaapeli ja oppilastulittaja. Hieman monimutkaisen tuntuinen organisaatio johtui siitä, että Ruotsissa oli tällöin käynnissä tykistön uudistus. Suomeen komennettu tykistö koostui lähinnä päällystöstä. Miehistöä taas värvät= tiin itse paikalta Suomesta, niin myös Lappeenrannasta. =

&nbs= p;

Ruotsin tykistö koostui ennen pikkuvihaa pääosin kolmen, kuuden ja kahdentoista naulan tykeistä. Linnoitustykistö oli 18 ja 24 naulaista. Lappeenrannan linnoituksessa oli lisäksi yksi 40 naulan mörssäri. Tykeissä oli parannettu lavettimallia ja niihin oli liitetty suuntausruuvit.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;n miehet olivat jalkaväkeä pienempi joukko-osasto Lappeenrannan varuskunnassa, mutta pysyivät toisaalta pitempään kaupungiss= a. Toivasen mukaan tykkimiesten ja kaupunkilaisten välillä oli jatkuvaa vuorovaikutusta ja noin 50 miehen laajuinen tykkimiesosasto muuttui lähes osaksi kaupunkiyhteisöä. Tykistö lienee ol= lut arvostettu joukko-osasto, sillä kaupungin arvokkaimman henkilön maaherra Frisenheimin poikapuoli palveli tykistössä ylitulittajana.

&nbs= p;

Tykist&ou= ml;n komentajina toimi vuonna 1727 komppanian saapuessa kaupunkiin kapteeni Engelbrecht Brockman. Vuoden 1934 jälkeen majuri Josua Adlerbielke oli pienen esikunnan johdossa ja kapteeni Lars Åberg varuskuntakomppanian johdossa. Åberg toimi myös Lappeenrannan taistelussa Wrangelin joukkojen tykistön komentajana. Taistelussa Åberg joutui toisen tykistöupseerin, luutnantti Israel Krookin tavoin vangiksi. Lappeenrannassa palveli myös aliluutnantti Hindrich Schrägell.

Lappeenra= nnan varuskuntaa voidaan tarkastella lähemmin ennen ruotsalaisen linnoituks= en kohtalonhetkiä vuonna 1741. Kaupunkiin oli komennettu osa jo 60-vuotia= an karoliinin, turkulaisen eversti Gustaf von Willebrandin johtamasta värvätystä rykmentistä. Willebrand oli saanut rykme= ntin komennukseensa vuonna 1739, sen aiemman päällikön Per Adlerfeltin jälkeen.

&nbs= p;

Willebran= din rykmentti koostui lähinnä Skånesta kotoisin olevista miehistä, joskin joukkoja täydennettiin myös suomalaisilla miehillä – ainakin pohjoiskarjalaisia palveli rykmentissä Lappeenrannan taistelun aikaan. Ennen komennusta Suomeen – Haminaan, Lappeenrantaan ja Savonlinnaan – oli rykmentti palvellut suurimmalta osaltaan Malmön varuskuntarykmenttinä. Rykmentissä oli 26 upseeria. Näistä 3 oli rykmentinupseereita ja 23 alempia upseeria. Aliupseereita ja kirjureita oli yhteensä 48, signaliste= ja 8, rummunlyöjiä 16 ja korpraaleita ja miehistöä yhteensä 800. Lisäksi rykmentin leivissä oli neljä siviiliä. Näiden joukkojen lisäksi tulivat vielä rykmenttiä seuraavat siviilit, naiset ja lapset.

&nbs= p;

Rykmentis= sä oli yhteensä kahdeksan komppaniaa. Näistä kolmen komentajana toimivat rykmentin upseerit: eversti Willebrand, everstiluutnantti Ruthensparre ja majuri Spaak. Jokaisessa komppaniassa oli viisi aliupseeria, joista korkea-arvoisin oli kenttävääpeli. Lisäksi kirju= ri, joita oli rykmentissä yksi komppaniaa kohden, laskettiin periaatteessa kuuluvaksi aliupseereihin. Komppaniaa kohden oli kaksi rummunlyöjä= ;ä. Teoriassa sotamiesten ja korpraalien lukumäärä komppaniassa = oli sata miestä, joista korpraaleja kuusi.

&nbs= p;

Willebran= din rykmentistä sijoitettiin Hans Hirnin mukaan Lappeenrantaan ensin puole= t ja sen jälkeen viisi komppaniaa. Rykmentin marssiessa kesällä 1739 Lappeenrantaan oli kaupungissa lisäksi jo edellä mainittu kapteeni Lars Åbergin ja yhden luutnantin komennuksessa 125 miehen vahvuinen kaupungin tykkikomppania ja joitakin työkomennuskuntia, jotka vahvistivat kaupunkiniemen eteläreunan linnoituslaitteita. Willebrand itse johti Lappeenrannan joukkoja. Joukot muodostivat Lappeenrannan varuskunnan yhdessä tykistön kanssa. Willebrand toimi myös varuskunnan komentajana.

&nbs= p;

Uusi varu= skunta oli aiempaan nähden huomattavan paljon suurempi. Viisi willebrandilais= ta komppaniaa mukana seuranneine siviileineen lisäsi kaupungin varuskunnan lukumäärää ainakin viidelläsadalla hengellä, = kun otetaan huomioon, että kaupungissa edelleen oli tykistöosasto ja komennuskuntia linnoitustöitä tekemässä. Siten majoi&sh= y;tusongelmat muodostuivat vaikeiksi pienessä kaupungissa. Syksyllä 1739 osallistuivatkin rykmentin sotilaat vanhan parakin korjaamiseen ja uuden rakentamiseen. Ennen talvea ei majoitustilannetta kuitenkaan saatu kuntoon, vaan puutteelliset majoitusolot ja etenkin rankka vartiopalvelus aiheu= tti paljon sairas- ja kuolemantapauksia.

&nbs= p;

Varuskunn= an sotilailla oli käytössään yhteensä neljä parakkia, kun uusi kaksikerroksinen parakki valmistui. Nämä olivat uusi parakki, neljän huoneen vanha parakki, kolmen huoneen rantaparakk= i ja kaupungin rakennuttama parakki. Uudessa parakissa asui yläkerrassa upseereita ja aliupseereita. Alakerta oli miehistölle ja heid&aum= l;n vaimoilleen ja lapsilleen. Parakki oli periaatteessa suunniteltu yhteensä 200 sotilaalle, mutta sinne ei pystytty majoittamaan kuin 168 miestä. Rantaparakkiin pystyttiin kaksoislavereiden avulla sijoittamaan jokaiseen huoneeseen 48 miestä eli yhteensä 144 miestä. Näiden lisäksi oli vanhaan vuoden 1739 syksyllä korjattuun neljän huoneen parakkiin majoitettu yhteensä 89 henkilöä. Kaupungin parakkiin mahtui vähiten ihmisiä. S= en kahdessa tuvassa oli yhteensä 58 miestä. Tilat sotilaille ja heidän perheilleen olivat äärimmäisen ahtaat, tämä aiheutti etenkin kosteassa paikassa sijaitsevaan rantaparakk= iin majoitettujen keskuudessa kulkutauteja ja kuolemantapauksia. Majoitusta vaikeutti myös lämmityspuiden vaikea saanti.

&nbs= p;

Willebran= din rykmentin Lappeenrantaan komennetuista miehistä oli jo vuoden 1739 syyskuussa 58 miestä sairaana, lokakuussa oli 95 sairasta ja 10 kuollu= tta. Sairaiden määrä nousi seuraavana vuonna toiselle sadalle ja vuoden 1740 alussa Willebrand raportoi varuskunnasta kuolleen 40 miestä= ;, joukossa upseereita. Saman vuoden maaliskuussa neljästäsadasta sotamiehestä tai korpraalista oli terveitä vain 233 miestä. Kesällä 1740 tautitilanne helpotti hetkeksi, mutta syksyllä sairastuneiden määrä nousi jälleen. Miehiä sairast= ui ja kuoli talven mittaan niin, että keväällä 1741, vaikka varuskuntaa oli vahvistettu siirtämällä Savonlinnassa aiemmin ollut komppania Lappeenrantaan, oli palvelukseen pystyvien määrä vain 342 miestä.

&nbs= p;

Sotilaiden tilannetta ei varmaankaan parantanut, että pääosin skånelaisilla sotilailla ja suomalaisilla kaupunkilaisilla ei ol= lut useinkaan yhteistä kieltä jolla kommunikoida ja hoitaa asioita. Rykmentin päällikön Willebrandin mukaan hinnat Lappeenrannas= sa olivat lisäksi korkeammat kuin Ruotsissa tai Pommerissa. Lisäksi useinkin myös käsityöammatin osaavilla sotilailla ei ollut köyhällä rajaseudulla mahdollisuutta hankkia sivutuloja. Tämä kurjisti sotilaiden ja heidän perheidensä tilannet= ta.

&nbs= p;

Tilanne kärjistyi siihen, että skånelaissotilaat hankkivat lisää toimeentuloa myymällä uusia varusesineitä, j= oita he olivat Suomeen komennuksen yhteydessä saaneet. Tämä oli jyrkästi kielletty, ja siitä rankaistiin muun muassa sotamies Nils Björkmania. Sotilaiden köyhyyttä kuvannee myös se, että Hirnin vuoden 1741 viiden ensimmäisen kuukauden ajalta tilastoimista varuskunnan sotilaiden tekemistä rikkomuksis= ta varastaminen oli yleisin.

&nbs= p;

Sotilaiden kannalta oli ongelmallista, että he saivat ruoka-annoksensa viljana, eivät siis valmiina leipinä. Annoksessa oli 2/3 ruista ja 1/3 ohr= aa. Tämä oli suuri puute Lappeenrannassa, sillä kaupungissa ei o= llut kunnollista myllyä. Lähin vesimylly oli kaukana kaupungista,= ja sotilaiden käytössä oli vain maaherran hankkimat 27 käsikiviparia. Lisää huolta aiheutui kaupungin leipomosta. Siinä oli vain kuusi pientä uunia, joiden teho ei riittänyt varuskunnan tarpeisiin. Tällaisessa tilanteessa jotkut sotilaat pyrkivätkin vaihtamaan annosviljansa kaupunkilaisilta saataviin v= almiiksi jalostettuihin tuotteisiin, olueen ja viinaryyppyihin. Willebrandin rykmen= tin surkeat olot Lappeenrannassa päättyivät lopulta vielä surkeammin Lappeenrannan taisteluun elokuun lopussa 1741. Hävityn taistelun jälkeen pääsi Haminaan pakenemaan willebran&sh= y;dilaisista vain 33 miestä muiden joutuessa vankeuteen tai kuoltua taistelussa.

&nbs= p;

Lappeenra= nnan varuskunta oli monin tavoin sidoksissa kaupunkiyhteisöön ja vaiku= tti monin tavoin muun muassa kaupunkilaisten elinkeinoelämään. Linnoituskauden alussa vaikeuttivat varuskunnan ja kaupunkilaisten oloa monet seikat. Elintarviketilanne oli kireä. Muona-annoksista piti vielä vuonna 1724 vähentää suolalihan osuutta ja korvata alenema joko ryyneinä, rahana tai korotettuna tupakka-annoksena. Ruokapulan takia myös kiellettiin kaupunkilaisia tekemästä viljastaan olutta tai viinaa. Tämä kavensi kaupunkilaisten toimeentuloa, sillä näiden tuotteiden myynti oli merkittäv&a= uml; tulolähde. Kaupunkilaisten toimeentuloa taas edisti se, että linnoitustöihin palkattiin myös kaupunkilaisia. Näit&aum= l; tarvittiin maansiirtotöihin ja ajureiksi, mutta myös kaupunkilais= iin kuuluville sepille, puusepille, lasimestareille ja muurareille riitti töitä. Kaupunkilaiset olivat myös upseeriston palkollisina. Vuon= na 1724 käytiin nimittäin oikeutta kapteeni Bermanin palvel= uksestaan ajaman piian Elli Eskontyttären tapauksesta. Tiedetään myös kersantti Prinzillä olleen vuonna 1737 Liisa-niminen piika.

&nbs= p;

Linnoitus= kauden alkaessa poistui ainakin osittain Lappeenrannassa aiemmalla kaupunkikaudella esiintynyt ilmiö, alueen ratsutalonpoikien asumi= nen ja kapakanpito kaupungissa. Vuonna 1724 määrättiin kapt= eeni Krahnin komppaniaan kuuluvat ratsumiehet Samuli Samulinpoika ja Matti Nuutinpoika myymään talonsa kaupungissa ja muuttamaan rustho= lleihinsa.

&nbs= p;

Varusv&au= ml;en sotamiehet asuivat etenkin parakkien valmistuttua omissa oloissaan. Pienessä kaupungissa väestön kanssa oltiin kuitenkin paljonk= in tekemisissä, etenkin vielä 1720- ja 1730-luvulla, kun varusvä= ;ki oli suomenkielisiä pohjanmaalaisia tai savolaisia. Lähes kaikkiin kämnerinoikeuden riitajuttuihin liittyi yhtenä osapuolena sotilas= , ja siten niitä käsitteli myös sotaoikeus. Sotamies J= uho Piispa oli tutustunut väestöön vuonna 1723 ainakin kuudessa eri ann= iskelupaikassa, tuntemattomaksi jäänyt pohjalainen sotilas oli taasen jo= ulun alla 1733 maannut Valpuri Juhontyttären varuskunnan parakin porst= uassa. Oikeuden kanssa eivät joutuneet tekemisiin ainoastaan vähäväkiset. Vuoden 1733 kuninkaallinen asetus, jolla kiellettiin julkinen juopottelu, koitui kapteeni Krahnin kohtaloksi seuraavana vuonna.

&nbs= p;

Varuskunt= a ja alueen muut joukot vaikuttivat Lappeenrannan käsityöläi= sten monipuolistumiseen. Muun muassa Karjalan rakuunoissa palveli Lappeenra= nnassa asuva pitkälle erikoistunut käsityöläinen, pistooliseppä Petter Hammarin. Sen leivissä oli myös kenttävälskäri Johan Jahn. Räätälit ol= ivat Lappeenrannan suurimpia käsityöläisryhmiä. Täh&aum= l;n vaikutti läänihallituksen ohella myös varuskunta, sillä upseerien ja heidän perheenjäseniensä vaatteiden te= ko oli räätälien merkittävä työllistäj= ä. Upseeristo elätti myös kaupunkiin vuonna 1728 muuttaneen peruukki= mestari Gustaf Rungiuksen.

&nbs= p;

Ei voi väheksyä myöskään sotilaiden saamia palkkarahojen merkitystä pienen kaupungin vähälukuiselle asujaimistolle. T= oivasen laskelmien mukaan Pohjanmaan ja Savon rykmentin miesten eli Lappeenrannan varuskunnan saamat palkkarahat nousivat vuosittain lähes 5 800 talarii= n. Summa oli suuri, kun sitä vertaa kaupungin henkikirjoitettuun väkilukuun, joka oli 1730-luvulla vain yhtenä vuonna yli kolmensa= dan.

&nbs= p;

^{^[1]}Toivanen 1979, = s. 336, 511.

^{^[2]}Toivanen 1979, = s. 354, 356, 360, 361. Lappeenrannan läheisyydessä sijaitsi edelleen 1600-luvun tapaan myös ruotujakoisia joukkoja. Uudenkaupungin rauhan 1= 721 jälkeen Kaarle XI:n aikana muodostettuun Viipurin ratsuväkeen pohjautuva ruotujakoinen Karjalan rakuunarykmentti menetti osan värväysalueistaan. Rauhan jälkeen rykmenttiin kuului kuusi komppaniaa, joissa oli yhteensä 720 miestä. Yksi komppanioista oli Lappeenrantaa ympäröivän kunnan mukaan nimetty Lappveden komppania. Lappvedeltä komppanian miehistä oli kotoisin 36 miestä. Lisäksi Majurin komppanian miehistä oli yksi Lappvedeltä. Miesmääränsä vähennettyä rykmentti sai nimekseen Karjalan rakuunaeskadroona. Myös Viipurin jalkaväkirykmentti menetti sodan jälkeen osan ruoduistaan. Rykmentistä muodostettiin 1920-luvulla Kymenkartanon läänin jalkaväkirykmentti, jonka komppanioihin kuului myös Lappveden komppania. VA Militaria II-luettelo.

^{^[3]}Toivanen 1979, = s. 337, 511. Pohjanmaan rykmentin vahvuus oli sodan jälkeen alkuper&= auml;isen 1200 miehen sijasta vain noin 350. Rykmentti oli ensin sijoitettuna Ruotsii= n, jossa muun muassa sen varustusta täydennettiin. Rykmentti siirret= tiin pian Suomeen varusväeksi Haminan, Savonlinnan ja Lappeenrannan linnoituksiin. Pohjanmaan rykmentti poikkesi muista suomalaisista rykmenteistä siinä, että se muutettiin ruotujakoiseksi vasta vuonna 1733. Rekola 1949, s. 214.

^{^[4]}Toivanen 1979, = s. 511, 512.

Toivanen 197= 9, s. 511. Ganschoun apuna oli majuri Johan Starck, kapteenit Winge ja Frese ja lisäksi vielä luutnantti, kaksi vänrikkiä sekä pataljoonan pappi Tallqvist. Sama.=

Hirn 1962, s= . 10, 32; Toivanen 1979, s. 513.

Roos 1949, s= . 524; Hirn 1962, s. 33; Hedberg 1964, s. 25; Toivanen 1979, s. 514, 515, 526, 527; Paulaharju 1982, s. 17, 18. Tykistöön värvätyt olivat Lappeenrannassa renkejä = ja kisällejä, mutta jotkut vähävaraiset porvaritkin ottivat pestirahan. Toivanen 1979, s. 515.

Toivanen 197= 9, s. 514.

Toivanen 19= 79, s. 478.

Hirn 1962, s. 33, 175; Hedberg 1964, s. 25; Toivanen 1979, s. 515; Paulaharju 1982, s. 18. Åberg kuoli vankeudessa. Hirn 1= 962, s. 177. Adlerbielke oli Lappeenrannassa ainakin vuoteen 1737. Vuonna 1736 Lappeenrannassa olleiden Savon rykmentin Henkikomppaniaan kuuluvien Hirven&= shy;salmen ja Ristiinan miesten kristinopin tiedot nimittäin todettiin piispantarkastuksessa huonoiksi. Tällöin moitteita sai tykist&oum= l;n majuri Adlerbielke. Majuri Adlerbielken komppanian tykkimies Lindeblad mainitaan lisäksi todistajana vuonna 1737 käydyssä oikeudenkäynnissä. Toivanen 1979, s. 491, 517.<= /p>

Ernst Gusta= f von Willebrand syntyi vuonna 1679 Liivinmaalla. Hän oli aloittanut uransa vapaaehtoisena Narvan varuskuntarykmentissä. Venäläisten vangiksi hän joutui vuonna 1714 Isonkyrön taistelussa palvellessaan suomalaisessa jalkaväkirykmentissä. Willebrand vapautui vasta vuonna 1722. Vuon= na 1724 hän sai everstin arvon. Ennen Willebrandin rykmentin muodostamista palveli Willebrand everstiluutnanttina Turun läänin jalkaväkirykmentissä. Hirn 1962, s. 10, 11.

Hirn 1962, = s. 9-11. Willebrandin rykmenttiä Lappeenrannassa käsittelevä osuus tässä tutkimuksessa perustuu Hans Hirnin kirjaan "von Willebrandska regementet 1739-1743".

Hirn 1962, = s. 9, 14; Saloheimo 1980, s. 26.=

Hirn 1962, = s. 13.

Hirn 1962, = s. 32, 73. Willebrandin rykmentin muista komppanioista everstiluutnantti Ruthensparren komppania oli välill&aum= l; komennettuna Savonlinnassa ja kolme komppaniaa oli Suomeen laivauksesta lähtien sodan syttymiseen saakka kapteeni Strömborgin komennukses= sa Haminassa. Sama.

Hirn 1962, = s. 32, 33.

Hirn 1962, = s. 33-35. Jäitten lähdön jälkeen vuonna 1740 oli willebrandilaisi= lla taas edessä toinen raskas tehtävä - linnoitusjoukkojen kapteeni Brunowin johdolla te= hty paalutustyö. Siinä kaupunki ympäröitiin järven puolelta paaluilla. Työ oli äärimmäisen kuluttavaa ja raskasta, sillä sotilaat joutui kantamaan tukit pois kylmästä vedestä. Tämän jälkeen sotilaat joutuivat korjaustöihin Frisenheimin redutissa. Sama.

Hirn 1962, = s. 45-47, 52. Sotilaitakin huonommassa asemassa olivat näiden vaimot ja lapset. Näille ei useinkaan ollut tilaa muualla kuin paljaalla lattialla. Hirn 1962, s. 51.

Hirn 1962, = s. 62-67.

Hirn 1962, = s. 54, 55. Sotilaat olivat oikeutettuja käsityöammatin harjoittamiseen alkukesän harjoituskautta lukuun ottamatta. Hirn 1962, s. 55.

Björkman tuomittiin oikeudessa kuolemaan. Toivasen mukaan kuolemantuomio olisi aiheutunut varusesineiden myynnistä. Hirn kuitenkin mainitsee Björkmanin syyllis= tyneen myös karkuruuteen. Täm= ä lienee oikeampi ankaran tuomion syy. Toivanen 1979, s. 518; Hirn 1962, s. 6= 8. Karkaamisia sattui varuskunnassa silloin tällöin. Vuoden 1741 tammikuussa henkikomppaniasta karannut sotilas saatiin kiinni jo helmikuuss= a. Hänen tapauksessaan rangaistuksena oli 18. helmikuuta nelinkertai= nen kujanjuoksu 300 miehen kautta, ja kolme päivää myöhemmin kolminkertainen kujanjuoksi 300 miehen kautta sekä vielä häpeärangaistus kirkkopenkissä. Hirn 1962, s. 69.

Hirn 1962, = s. 69.

Hirn 1962, = s. 60, 61; Toivanen 1979, s. 517.=

Toivanen 19= 79, s. 525, 528.=

Toivanen 19= 79, s. 360, 361.=

Toivanen 19= 79, s. 362.

Toivanen 19= 79, s. 396, 460, 463.

Toivanen 19= 79, s. 432, 433. Toivasen mukaan kaupunkiin asettuneet upseerit ja aliupseerit, jotka olivat "valantehneit&au= ml; kaupunkilaisia", saivat kuitenkin jäädä kaupunkiin ja harjoittaa anniskelua. Näiden joukossa oli ainakin vuonna 1723 porvariksi hyväksytty ja ilmeisesti Viipurista muuttanut vää= peli Sigfred Merlin. Toivanen 1979, s. 401, 423, 424.

Toivanen 19= 79, s. 466.

Asiasta k&a= uml;ytiin oikeutta vuonna 1724, sill&= auml; Piispa oli saanut kapakkakierrokseen käyttämänsä rahat varastamalla. Piispalta jäi vielä käymättä kuudessa paikassa, jotka edellisten tavoin myös olivat laillistettuja anniskelupaikkoja. Toivanen 1979, s. 433.

Toivanen 19= 79, s. 466, 467.

Krahn oli r= atsastanut vahvassa humalassa tulliportista ulos ja retkahtanut maahan heti tulliportista vasemmalle sijaitsevan pappilan rakennusten taakse. Toivanen 1979, s. 468, 469.<= /p>

Toivanen 19= 79, s. 441.

Toivanen 19= 79, s. 442, 443.=

Toivanen 19= 79, s. 404, 512. Vielä sotilaiden palkko= ja suurempi oli lääninhallituksen virkamiesten vuosittaisten palkkoj= en merkitys. He saivat vuosittain palkkoina yli 10 000 hopeatalaria. Toivasen mukaan usean käsityöläisen, esimerkiksi peruukintekijän= ja puutarhamestarin, toiminta Lappeenrannassa perustui lääninhallituksen paikalla oloon. Toiva= nen 1979, s. 483, 484.