Lappeenranta koki vuonna 1812 = suuren muutoksen, kun se Vanhan Suomen muiden alueiden ohella palasi muun Suomen yhteyteen.[1] Kaupungin ja varuskunnan suhteisiin muutoksella ei kuitenkaan ainakaan aluksi ollut suurta merkitystä. Pietarin läheisyys oli autonomian kaudellakin ratkaiseva tekijä varuskuntien sijoittamis= en kannalta. Tämän vuoksi Suomen varuskunnat sijoittuivat eteläiseen ja lounaiseen Suomeen. Edelleen käytettiin varuskuntina myös jo aiemmin Pietarin suojaksi rakennettuja linnoituks= ia.[2]

Lappeenranta, jossa siis liitoksen jälkeenkin sijaitsi venäläinen varuskunta, ku= ului autonomisessa Suomessa Viipurin lääniin. Siinä oli 1820-luvulle tultaessa viisi kaupunkia: Viipuri, Hamina, Lappeenr= anta, Käkisalmi ja Sortavala. Läänissä oli esimerkiksi vuonna 1824 yhteensä 225 019 asukasta, joista kaupungeissa asui vielä äärimmäisen pieni osuus. Eri kaupunkien väkiluku ilman sotilaita laskettuna oli vuonna 1824

&= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; Viipuri &= nbsp; &nbs= p; = 3 748

&= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; Hamina &= nbsp; &nbs= p; 1 403

&= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; Käkisalmi &= nbsp; &nbs= p; 1 130

&= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; Sortavala = 521

&= nbsp; &nbs= p; &= nbsp; Lappeenranta &= nbsp; 417

Yhteensä kaupungeissa asu= i 7 219 ihmistä.[3] <= /o:p>

Oleellinen tekijä Lappeen= rannan olemassaololle oli edelleen Saimaan alueen kauppa. Kaupunki kokosi eteläisen Saimaan alueen tuotteita, muun muassa viljaa, karjaa, villakankaita ja puutavaraa; kaupungista taas ostettiin suolaa, erilaisia kankaita ja vaatteita, rautaa ja terästä. Osan tuontitavaras= ta Lappeenranta toi sotaväen muonaksi.&n= bsp; Castrénin mukaan tällaisia tarvikkeita olivat ainak= in voi, tali ja karja. Myyntitavarat sisämaahan Lappeenranta hankki Pietarista. Erityisen tärkeää kaupungille ja sen lähiympäristölle oli myös viljan tuonti Pietarista= .[4] Myös kevät- ja syysmarkkinoilla kävi edelleen runsaasti väkeä, esimerkiksi vuonna 1832 kävijämääräksi laskettiin yhteensä noin 6 000 henkeä.[5]

Kaupungin väestön muodostivat entiseen tapaan kauppiaat, käsityöläiset ja työväki perheineen. Valtion virkamiehistä jäi osa provi= nssikanslian lakkauttamisen myötä pois. Tilalle tuli kuitenkin kaupunkiin vuonna 1823 sijoitetun kruunun kehruuhuoneen mukana uusia virkamiehiä.[6] Lappeenrannan kämnerinoikeus oli lakkautettu vuonna 1784. Sen til= alle perustettiin aluksi kahden ja myöhemmin yhden pormestarin jo= htama raastuvanoikeus, joka johti hallinnollisissa asioissa maistraattina kaupunkina.[7] Kaupungin tärkein tulonlähde oli 1700-luvun tapaan viinanpol= ton- ja myynnin vuokrauksesta saadut tulot.[8]

Lappeenrannan liikenneyhteyksi= ä paransi vuonna 1875 sataman rakentamisen lisäksi päivit= täinen vaunuyhteys, "postidiligenssi" eli neljä matkustajaa ja pakettiposti rautatielle. Pietarin – Riihimäen rautatien rakennustöiden aikaan oli jo esillä sivuraiteen rakentaminen Lappeenrantaan. Tätä perusteltiin kaupallisilla syill&a= uml; – katsottiin, että= rautatien avulla saataisiin Saimaan alueen tuotteita viedyksi Uudellem= aalle. Esiin nousivat kuitenkin jo tässä vaiheessa sotilaallis= etkin tekijät. Katsottiin että Lappeenrannassa toimiva varusk= unta ja harjoitusjoukot tarvitsisivat rautatieyhteyttä. Viipurin lehdissä pohdittiin sivuraiteen myötä jopa uuden Saimaan laivaston perustamista ja sijoittamista Lappeenrantaan.<= o:p>

Sivurataa Lappeenrantaan asti = ei kuitenkaan saatu vielä 1870-luvulla. Lopullisesti rautatiehanke toteut= ui Castrénin mukaan sotilaallisista syistä. Hänen mukaan= sa Lappeenrannan (leirin) asevelvollisten pataljoonien kuljetuksessa pidettiin rautatietä tärkeän&au= ml;. Lisäksi vuoden 1885 keisarivierailu kiirehti toteuttamista. Ratatyöt alkoivat Simolasta toukokuussa 1884 ja Lappeen= rannasta käsin heinäkuussa. Maatyöt valmistuivat jo elokuus= sa, ja kiskotus oli valmiina toukokuun lopussa 1885. Kesäkuun alussa = 1885 saapui Lappeenrantaan ensimmäinen juna uutta rautatieyhteyttä myöten. Juna otettiin leirikentän vieressä sijaitsevalla asemalla juhlallisesti vastaan venäläisen sotilassoittokunnan soittaessa Porilais= ten marssia ja puheiden saattelemana. Leirikentän vieressä sijaitsevan aseman ohella linnoitusniemen kärkeen Rapasaareen tuli satamaraide.[9] Ranta-asema oli toki myös lähempänä linnoituksen venäläistä varuskuntaa kuin leirikentän luona sijainnut asema.

Sotilasliikenteen merkityst&au= ml; rautatielle kuvaa se, että varsinaista asemaa vastapäätä= ; leirikentän puolelle rakennettiin sotilaskuljetuksia varten erillinen laituri. Castrénin mukaan asemaa ei käytetty sotilasliikentees= een ainoastaan kesäleirien aikoina, vaan ennen maailmansotaa ja so&sh= y;dan aikana suoritetut varustus- ja muut kuljetukset aiheuttivat ajoittain ruuhkan, joka jopa katkaisi ajoittain siviililiikenteen.[10]

Rautatie helpotti sotilaiden liikkeiden lisäksi myös kauppaa ja teollisuutta. Kaupungin vanhimmat teollisuuslaitokset olivat viinanpolttimoita. Myöhemmin perustettiin muun muassa puusepäntehdas, höyrymylly ja erilaisia pajoja. Saimaan kanavan avauduttua vuonna 1856= ja rautatien valmistuttua Lappeenrannan lähistölle sijoitt= ui vuosisadan loppupuolella ja 1900-luvun alussa useita teollisuus&s= hy;yrityksiä. Useat niistä, muun muassa puunjalostusta harjoittava Kaukaan tehd= as, sijoittuivat kaupungista itään Lauritsalaan. Vaikka teollisuuslaitokset eivät pyrkimyksistään huolimatta päässeet kaupungin alueelle, ne Castrénin mukaan vaik= uttivat suuresti kaupungin tulevaan kehitykseen. Tehtaiden työväest&= ouml; nimittäin asui suurimmaksi osaksi Lappeenrannan etelä- ja itäpuolelle muodostuneissa esikaupungeissa. Lappeenrannan tavoin kasvoivat 1880-luvulta lähtien myös muut Suomen kaupungit.

Autonomian kauden lopussa ensimmäinen maailmansota rajoitti Lappeenrannan kaupankäyntiä monin tavoin. Castrénin mukaan kauppa Venäjän kanssa kuitenkin vilkastui ja Lappeenrantaan kohdistui mo= nia hankintoja.

Lappeenrannan väkiluku ka= svoi pääosan 1800-lukua hyvin hitaasti. Vuodesta 1885 alkoi väkiluku kuitenkin kohota. Vuosisadan lopussa väkiluku nousi yli 2 000 ja 1910-luvulla yli 3 000 henkilön. Vaikka väkiluku pysyi muutamassa tuhannessa oli kaupunki kuitenkin monella alalla laajemman = alueen keskus. Alueen laajuudesta saadaan summittainen käsitys siitä, että esimerkiksi 1890-luvun lopussa apteekkioikeuksia pohdit= taessa Lappeenrannan ainoan apteekin vaikutuspiiriin katsottiin kuuluvan yli = 34 000 henkeä. Siten kauempana lähialueesta asuville Lappeenranta oli Castrénin ilmausta käyttäen "kaupunki" eli paikk= a, josta tehtiin ostokset ja jossa kulutettiin myös muuten vapaa-aikaa.[11]

Lappeenrannan väestö= 1815–1920

vuosi = &nb= sp; lukumä= ;ärä

1815 &nb= sp; = 235

1820 &nb= sp; = 339

1825 &nb= sp; = 415

1830 &nb= sp; = 459

1835 &nb= sp; = 567

1840 &nb= sp; = 591

1845 &nb= sp; = 592

1850 &nb= sp; = 648

1855 &nb= sp; = 720

1860 &nb= sp; = 845

1865 &nb= sp; = 738

1870 &nb= sp; = 775

1875 &nb= sp; = 731

1880 &nb= sp; = 795

1885 &nb= sp; = 907

1890 &nb= sp; = 1923

1895 &nb= sp; = 2026

1900 &nb= sp; = 2014

1905 &nb= sp; = 1893

1910 &nb= sp; = 2450

1915 &nb= sp; = 2889

1920 &nb= sp; = 2892

Väkilukutiedot Liisa Castrénin Lappeenrannan historiasta, s. 299, 687. Luvut ovat todennäköisiä väkilukuja. Niissä ei ole mukana sotaväkeä eikä vankiloiden vankeja.

Väkiluku ei kasvanut niinkään kohonneen syntyvyyden kuin muuttoliikkeen vuoksi. Castrénin mukaan muuttoliike Lappeenrannassa alkoi jo 1880-luvun alussa, tällöin kuitenkin kaksisuuntaisena. Vasta vuosina 1885= 211; 1900 tulomuutto ylitti poismuuton. Väkilukua kasvattivat Castrénin mukaan rautatien tulo ja rakuunarykmentin liepeillä saapunut lisäväki. Itse rykmentin miehet eivät kuitenkaan olleet kaupungin kirjoissa.[12]

Sotaväkeä houkutteli 1800-luvun loppupuolen parantuneiden liikennesuhteiden ohella harjoituksiin sopiva maasto. Salpausselkä levisi Lappeenrann= an kohdalla laajaksi tasamaaksi, jota pidettiin erinomaisena sotaväen leiri- ja harjoituspaikkana.[13] Muutenkin ympäristö katsottiin sotaväelle sopivaksi. Esimerkiksi Lappeenrannassa 1890-luvulla vierailleen lehtimiehen mukaan siellä voitiin pitää hyviä harjoituksia, koska käytettävissä oli Saimaa, vallituksia ja metsiä.[14]

Sotilasosastojen kaupunkiin sa= amisen katsottiin hyödyttävän sen kehitystä. Lappeenrannan valtuusto tarjosi esimerkiksi vuonna 1880 Suomen sotalaitokselle = korvauksetta ruotuväen aikaisemmin käyttämiä alueita.[15] Samana vuonna 1880 venäläisen jalkaväkirykmen= tin pataljoonanpäällikkö tiedusteli kaupungilta ostettavaksi ampumaharjoituskenttää. Kaupunki ei suostunut myymään tätä, mutta oli valmis edelleen vuokr= aamaan sen 100 markan vuosivuokrasta.[16]

Lappeenranta koki leirikokoust= en ja rautatien rakentamisen ansiosta nousukauden, jota vuonna 1885 viel&aum= l; leirikokouksen yhteyteen sijoitettu keisarivierailu korosti.[17] Kaupungilla raportoitiin olevan leirin johdosta vilkasta; väke&au= ml; käveli kaduilla ja puodeissa kävi vilkas kauppa, joka varmaan lisäisi varallisuutta "tähän vähälä= ntäiseeen Itä-Suomen sotilaskaupunkiin".[18]

Asevelvollisten tultua muuttui= kin liike kaupungin kaduilla Uuden Suomettaren Lappeenrannan kirjeenvaihtajan mukaan täydellisesti "pääkaupunkimaiseksi". Upseereja kulki runsaasti kaduilla ja kenraaleja näkyi usein ajam= assa hienoilla vaunuillaan. Elokuussa taas hänen mukaansa muuttui= vat kadut ihmismereksi keisarin leirivierailun vuoksi.[19]

Seuraavan kerran asevelvollist= en harjoituksia pidettiin Lappeenrannassa vuonna 1888, pitkälti vuoden 18= 85 malliin.[20] Leirikokousten ajaksi Lappeenranta heräsi elämään ja mu= uttui osittain niiden ansiosta muutenkin. Helsingfors Dagbladin Lappeenrannan kirjeenvaihtaja raportoi vuonna 1888 asevelvollisten toisen leirikokouksen alussa kaupungin muuttuneen kolmessa vuodes= sa huimasti. Oli rakennettu paljon uusia taloja; sinne oli tull= ut uusi pramea kansakoulutalo ja monta huvilaa ja – kirjoittajan mukaan – jopa Lappeenrannan ensimmäinen kivitalo. Suuri joukko puutaloja oli myös korjattu. J= otta yleisölle tarjoutuisi mahdollisuus nauttia maisemasta, rakennettiin valleille parhaillaan näkötornia.[21] Kaupunkia siistittiin muutenkin; Viipurin Uutiset raportoi vuoden 1888 leirikokouksen edellä elämän Lapp= eenrannassa taas virkistyneen; kadunvieriä kivettiin ja tehtiin muitakin korjauksia.[22] =

Savonkin kirjoittaja kuvasi vaikutelmiaan Lappeenrannasta. Se näytti hänen mielestään enemmän venäläiseltä tai venä= läis-ruotsalaiselta kaupungilta kuin suomalaiselta. Siellä oli suuri joukko venäläisiä, jotka myös näkyivät katukuva= ssa. Parempi säätyluokka puhui kirjoittajan mukaan tuskin kos= ;kaan suomea, yleensä vain venäjää tai ruotsia.[23]

9.2 Autonomian kauden asemakaavoitus ja kaupu= ngin alueen laajeneminen

Lappeenrannan asemakaava s&aum= l;ilyi muuhun Suomeen liittymisen jälkeen edelleen 1700-luvun loppu= puolella muodostuneessa hahmossa. Kaupunki jakaantui siis kolmeen eri kokonai&s= hy;suuteen, linnoitukseen, Suureen esikaupunkiin ja Pieneen esikaupunkiin, jo= tka linnoitusesplanadi erotti toisistaan.

Pienen esikaupungin asutus pys= yi lähes koko kauden entisellään. Linnoituksen asemak= aava muuttui rakennuksia purettaessa jonkin verran lähinnä aukioi= den osalta. Linnoituksessakaan aluetta ei laajennettu. Suuren esikaupunginkin asemakaavan ydin pysyi samana kuin jo 1700-luvun lopussa. Kaupunki laajeni kuitenkin juuri siellä. Alussa alue kasvoi laajentamalla ruutuasemakaavaa ja kaupunkir= akennetta, jatkamalla katuja ja kortteleita sekä kaavoitta&sh= y;malla lisää tontteja.

Kaupunkialue käsitti vuon= na 1812 23,48 h= ehtaaria, jota pidettiin etenkin laiduntamisen kannalta liian pienenä.= Rakennettavia tontteja oli kuitenkin vapaina. Liitoksen aikaan Suuressa esikaupungis= sa oli rakennettuna 52 tonttia, joista 23 autiota. Paldossa oli kahdeksan rakennettua ja kaksi autiota tonttia.[24]

Yksityistalojen luku vanhassa kaupunkikeskustassa jäi lopulta vähäiseksi. Linnoitukse= ssa oli vuosisadan vaihteessa ollut siviilihenkilöiden omistamia taloja kymmenkunta. Asutus sijoittui kahteen ylätasante= en pohjoisosassa kivikasarmien vieressä sijainneeseen kortteliin, komendantin talon ja linnoitusvallin vä= liin sekä ortodoksisen kirkon läheisyyteen. Linnoitusupseeri= en kirjaamat talonomistajat olivat nimistä päätellen virka= miehiä tai venäläisiä kauppiaita.[25]

Vuonna 1812 oli linnoituk= sessa yksityisten omistamia taloja enää seitsemän ja rakentamattomia tontteja kuusi. Vuonna 1820 oli linnoituksessa edelleen 7 yksityistaloa, kun Suuressa esikaupungissa lukumäärä oli noussut 63:een ja Paldossa 10:een. Suuren esikaupungin taloluku nousi vuonna 1825 67:ksi ja vuoteen 1830 me= nnessä putosi 66:ksi. Vuonna 1830 Paldossa oli 13 taloa.[26]

1830-luvun lopussa yksityiston= tit linnoituksessa vähenivät edelleen. Kauppias Kuffshinoffin perilliset ja lukkari Rehell myivät tonttinsa valtiolle, ja kauppias Savander lahjoitti linnoitustalonsa kaupungille. Täm&aum= l; osoitti Liisa Castrénin mukaan, että kaupunkilaiset eivät enää halunneet asua linnoituksessa.[27] Päätelmää voi pitää uskottavana, kun ott= aa huomioon, että kaupungin siviilitoiminnot – kauppa, hallinto ja muut palvelut o= livat pääosaltaan siirtyneet siviiliväestön mu= kana Suureen esikaupunkiin. Linnoituksen erotti esikaupungista vielä linnoitusesplanadi, ja vaikka matka linnoituksessa asuvalle ei sinänsä ollut kovin pitkä, niin taival oli mäkinen. Lisäksi linnoituksessa sijaitsivat venäläisten joukkojen kasarmit ja kehruuhuone, jotka saivat tavallisen kaupunkilaisen kaihtamaan sitä asuinympärist= önä.

Vuonna 1839 oli koko kaupungis= sa 87 yksityistaloa. Näistä parikymmentä oli Castrénin muka= an verrattain uusia. Vuonna 1842 oli luku pudonnut 83:een. Tällöin kaupungissa oli kahdeksan rakentamatonta tonttia. Vuonna 1854 laskettiin kaupungissa olevan 80 yksityistaloa. Linnoituksissa oli enää kolme yksityistaloa kehruuhuoneen johtajan asunnon lisäksi: postimestarin, Kuffschinoffin ja Scheschunoffin tal= ot. Julkisia rakennuksia oli sotilasrakennusten lisäksi nelj&aum= l;.[28]

Asutus pysyi melko vakaana aina 1880-luvulle saakka. Liisa Castrén on laskenut Lappeenrannan tonttien lukumäärän lukuun ottamatta ensimmäistä kaupunginosaa olleen vuosina 1830– 1875 seuraavaksi:

vuosi = II &= nbsp; II= I &= nbsp; IV &= nbsp; yht.

1830 &nb= sp; 64 &= nbsp; - &= nbsp; 13= &= nbsp; 77<= /span>

1835 &nb= sp; 65 &= nbsp; - &= nbsp; 13= &= nbsp; 78<= /span>

1840 &nb= sp; 65 &= nbsp; - &= nbsp; 13= &= nbsp; 78<= /span>

1845 &nb= sp; 77 &= nbsp; - &= nbsp; 13= &= nbsp; 90<= /span>

1850 &nb= sp; 41 &= nbsp; 36 &= nbsp; 14 &= nbsp; 91<= /span>

1855 &nb= sp; 41 &= nbsp; 36 &= nbsp; 15 &= nbsp; 92<= /span>

1860 &nb= sp; 41 &= nbsp; 56 &= nbsp; 15 &= nbsp; 112=

1865 &nb= sp; 41 &= nbsp; 56 &= nbsp; 16 &= nbsp; 113=

1870 &nb= sp; 41 &= nbsp; 56 &= nbsp; 16 &= nbsp; 113=

1875 &nb= sp; 41 &= nbsp; 56 &= nbsp; 16 &= nbsp; 113=

Taulukko kuvaa vain kaupungin tontteja, eikä siitä siten ilmene, kuinka moni tontti oli rakenne= ttu. Castrénin mukaan tonttiluku kuitenkin vastaa hyvin myös kaupung= in väkilukua; rakentamattomia tontteja oli vähän. Ens= immäisen kaupunginosan eli linnoituksen siviiliväki rajoittui muuta&s= hy;maan henkilöön tarkasteltavana aikana. Neljännen kaupungin&s= hy;osan eli Paldon asutus pysyi koko kauden lähes samana. Suuressa esi&sh= y;kaupungissa, joka 1850-luvulla jaettiin kahdeksi kaupunginosaksi, tonttien määrässä näkyy Krimin sodan jälkein= en kaavoituspiikki. Kokonaisuudessaan kaupungin = alue pysyi vakinaisen väestön väkiluvun tavoin läh= es samana koko kauden.[29]

Kaupungin siviiliasutuksen painopiste oli Suuressa esikaupungissa, ja vähitellen seurasivat kaupunkiyhteisön julkiset toiminnot ja niiden vaatimat raken= teet esimerkkiä. Vuonna 1826 toivoi osa kauppiaista kauppatorin siirtämistä kauppiaskunnan asuma-alueelle esikaupunkiin. Paikaksi ehdote= ttiin tonttia numero 10 Kauppakadun ja Nikolain etulinno= itukseen kulkevan poikkikadun kulmasta.

Kauppatori kuitenkin pysyi vielä linnoituksessa ortodoksisen kirkon vieressä aukiolla eikä siis enää länsirannassa eikä keskusaukiollakaan. Ken&sh= y;raalikuvernööri Zakrevskin vieraillessa Lappenrannassa 2.8.1827 päätett= iin siirtää tori esikaupunkiin tontille 10. Samalla päätettiin Zakrevskin kehotuksesta rakentaa myös raatih= uone esikaupunkiin.[30]

Lappeenranta ei saanut uutta asemakaavaa ennen 1880-lukua, vaan Suurta esikaupunkia avarrettiin jatkamalla 1700-luvun kaavan katuverkkoa ja kortteleita. Esikaupu= nkeja mitattiin ensimmäisen kerran varsinaisesti 1820-luvun puoliv= älissä. Vuonna 1825 otti nimineuvos G.A. von Zweigberg laatiakseen kar&sh= y;tan. Sitä kiirehti osittain sekin, että palovakuutuk&sh= y;sia varten tarvittiin siihenastista tarkempaa karttaa. [31]

Vuoden 1825 jälkeen seura= avan kartan laati Castrénin mukaan vuonna 1836 maanmittari W. Gahmberg. Asutus oli pysynyt kymmenen vuoden aikana lähes ennallaan.[32] Vuonna 1838 taas julkaistiin C.W. Gyldénin painettu Lappeenrannan ka= rtta.[33] Tässä esiintyy edelleen kolme kaupunginosaa: Linnoitus, Suuri esikaupunki ja Paldo. Linnoituksen kaupunkirakenne ei Gyldé= ;nin kartan mukaan suuresti muuttunut, ei myöskään Paldo eli Pieni esikaupunki. Kaupunki oli sen sijaan kasvanut Suuressa esikaupungissa. Sielläkin muutokset olivat kovin suuria. Linnoituksesta esikaupungin länsipuolitse Viipuriin johtavan tien toiselle puolelle oli ruutukaavaa jatkettu ja muodostettu ka= ksi uutta korttelia, joissa oli yhteensä 16 tonttia. Lisäksi oli syntynyt yksi uusi kortteli saman tien varteen nykyisen Kaupungin= lahden rantaan sekä joitakin uusia tontteja aiempien kortteleiden jatkok= si.[34]

Suuressa esikaupungissa Gyldén merkitsi karttaan myös katujen nimet. Linnoituksesta Viipuriin johtava tie oli kaupungin kohdalla nimeltään Hande= ls Gatan, sen itäpuoleinen samansuuntainen katu Stora Kyrko Gatan ja sen itäpuolella kaupungin laidassa oli Lilla Kyrko Gatan. Lännestä itään kulkevista kolmesta kadusta oli ran= nimmainen katu nimetty luontevasti Stora Strand Gataniksi, sen eteläpu= olella Rådstugugatan ja eteläisimpänä kulkenut katu Kungs Gatan.[35] Käytän jäljempänä ruotsinkielisistä= nimistä suomenkielisiä muotoja Kauppakatu, Suuri kirkkokatu, Pieni kirk&s= hy;kokatu, Suuri rantakatu, Raatihuoneenkatu ja Kuninkaankatu. 1840-luvun lopussa avattiin vielä uusi katu, jonka nimi vuonna 1849 valmistuneessa kartassa oli Lilla strand gatan eli Pieni rantakatu.[36]

Vuonna 1857 kaupunkialuetta sa= atiin senaatin luvalla laajentaa osalla Puhakan tilan alueesta. Se sijaitsi kaupungin itäpuolella Taikinalahden eli nykyisen Kaupunginla= hden rannalla ja ulottui siitä kapeana kaistaleena etelään kau&sh= y;pungin ja pappilan maiden välissä. Alueelle oli jo syntynyt asutusta ja lisäksi peltoja. Nyt se jaettiin rakennustonteiksi ja samalla muodostettiin uusia tontteja käyttämättömän&a= uml; olleesta alueesta.

Samassa yhteydessä jaettiin toinen kaupunginosa kahtia Isoa Kirkkokatua pitkin.= Sen länsipuoli nimettiin II ja itäpuoli III kaupunginosaksi. Pal= losta tuli IV kaupunginosa.[37] Linnoitus säilyi I kaupunginosana.[38]

Castrénin mukaan jo 1870-luvun lopussa kaupungissa tarvittiin lisää asemakaava-aluetta. Tämä johtui rautatien varmoista odotuksista, ja lisäksi uusi satama lisäsi liikenn= että. Osa tontteja oli tosin vielä rakentamatta, sillä vuonna 1878= kaupunki varasi itselleen laitumeksi Paldon kaupungino= san tyhjät tontit 18– 22 ja 24– 27.[39] Tämäkin osoitti toisaalta valtuuston varautuvan ka= upungin kasvuun varaamalla tontteja itselleen.

Kaupunkialueen laajennushankke= ita lienee kiirehtinyt asutuksen kasvu sen rajojen ulkopuolella 1870-lu&sh= y;vun lopussa. Sinne muutettiin Castrénin mukaan usein kaupungin perimien maksujen välttämiseksi.[40] Lappeenrannan kaavoitus ei kuitenkaan juuri muu&sh= y;ttunut ennen 1880-lukua.[41]

Tori sentään siirret= tiin. Raatihuoneen tori kävi näet 1880-luvulla liian ahtaaksi. Uus= ina toripaikkoina mainittiin rautatieaseman seutu ja nykyisen Kaupunginlahden ranta. Tori siirrettiin 1890-luvun alus&= shy;sa rantaan, mutta halko- ja heinäkauppa määrättiin ra= utatien lähialueelle. Rantatorille rakennettiin 1900-luvun alussa myö= ;s kauppahalli.

Torin kaupallinen merkitys väheni vuosisadan vaihteessa ja kaupan vapautuessa. Tilanteen muutosta kuvaa kaupungin kehitykselle aiemmin niin tärkeiden Lap= peenrannan markkinain lakkauttaminen vuonna 1901. Tori säilyi kuitenkin mui&= shy;den aukioiden ohella yhtenä kaupunkirakenteen osatekijänä.

Rautatieasemaa yritettiin siirtää kaupungin eteläpuolelta sen alueelle. Tätä pidettiin Castrénin mukaan tarpeellisena mu= un muassa järjestyksenpidon vuoksi. Myöhemmin aseman alue liitettiinkin kaupunkiin. Aseman länsipuolelta ei asu&s= hy;tukselle kuitenkaan voitu kaavoittaa tontteja, sillä sinne sijoittuivat Su= omen rakuunarykmentin kasarmit.

Kaupunkialuetta yritettiin laa= jentaa. Vuonna 1883 valtuusto päätti jakaa tontteja Simolan- ja Pulsantien varrelta. Vuonna 1886 taas haluttiin kaavoittaa ja asuttaa Lappeen kir= kon ympäristöä, mutta seurakunta vastusti palovaa= raan vedoten asutuksen tuomista liian lähelle kirkkoa ja esitti kirkon ympärille istutettavaksi puistoa.[42]

Ajankohtaisia kaupunkirakenteen ongelmia pohdittiin keväällä 1885, muun muassa tien rakentamista kaupungista rautatieasemalle. Rahatoi= mikamari sai tehtäväkseen valmistella kaupungin puiston laajen&s= hy;tamisen valleihin saakka. Parhaillaan anottiin myös Kimpisen niemen liittämistä kaupunkiin. Osin tämän vuoksi asetetti= in kaupungin rakennusjärjestyksen muuttamiseksi komitea keväällä 1885.[43]

Helmikuussa 1888 virkaansa val= itun kaupungininsinöörin Oskar von Schoultzin ehdotus Lappeenrannan asemakaavaksi valmistui keväällä 1888. Se sis= älsi 45– 55 uutta tonttia. Se herätti kaupungissa suurta mielenk= iintoa ja se asetettiin nähtäville raatihuoneen saliin. Kaavaehdo&s= hy;tusta vastaan esitettiin kaksi muutakin ehdotusta, kauppias W. Couperin ja insinööri W. Grönlundin ja vielä tohto= ri Buchin ehdotus.[44]

Kaavaehdotuksista – joista ei loppujen lopuksi toteutet= tu sellaisenaan yhtään – käytyä runsasta keskustel= ua referoineen Liisa Castrénin mukaan von Schoultz esittelee = vuoden 1888 ehdotuksessa kaupungin seuraavien vuosien asemakaavoi&s= hy;tuksen ydinkysymyksen, itä- länsisuuntaisen liikenneyh&sh= y;teyden avaamisen kaupunkiin. Hän esitti sen rakentamista II kaupunginosa= an idästä Lappeen kirkon editse Kauppakadulle asti. Tämä myöhemmin toteutunutta Valtakatua vastannut h= anke ei 1880-luvulla toteutunut. Castrénin mukaan se vaa&s= hy;ti muun muassa pormestari Schogsterin Kauppakatu 19:ssa sijaits= evan tontinosan lunastamista ja muutenkin tuli kalliimm= aksi kuin muut vaihtoehdot. Lopulta laajennettiin asemakaa&s= hy;vaa kaupungin ja rautatieaseman yhdistävillä pohjois-ete&sh= y;läsuuntaisilla kaduilla. Asemakaavasuunnitelmassa kaupun= ;gin alue laajeni 11 tontilla aseman suuntaan. Castrénin mukaan odotettiin alueen liittyvän kaupunkiin.[45]

Vuoden 1889 alussa asemakaavaehdotuksen tarkistaminen nousi esille. Kaupungin lehti esitti, että taloja ei rakennettaisi kiinni katuihin, vaan terveydellisten seikkojen vuoksi keskemmälle tontteja pienten puutarhojen sisään. Syksyllä taas valitettiin, ettei uuden V kaupunginos= an tontteja ollut vielä mitattu. Näin työväki rakensi talo= nsa Lappeen puolelle. Kaupunki kiirehti tonttien mittausta, mutta nyt oli = jo selvinnyt, että suurin osa uuden kaupunginosan maasta tulisi Suom= en rakuunarykmentin käyttöön. Kaupunkia oli siis laajennettava muualle.

Kaupungininsinööri v= on Schoultz esitti edelleen valtuuston edellisenä vuonna hylkäämän suunnitelman mukaisesti lännestä Kauppakatuun päättyvän eli nykyistä Valtakatua vas= taavan kadun avaamista. Sitä olisi voitu myöhemmin jatkaa kirkon ohi itään. Näin olisi voitu laajentaa kaupunkia etel&a= uml;n lisäksi itään ja länteen. Lisäksi se sijaitsi huomattavasti tasaisemmalla maalla kuin pohjoisempi Kuninkaankatu, jossa oli jyrkkä nousu. von Schoultz esi= tti kadun leveydeksi 8= 0 jalkaa ja puiden istutusta sen varteen. Näin se olisi von Schoultzin mukaan miellyttävä ja turvallinen kävelytie ja ja&= shy;kanut kaupungin paloturvallisesti kahteen puoliskoon. Leveys = poikkesi tuntuvasti aiemmasta 20– 30 kyynärästä.[46]

Kaupungin lehtikin vastusti länsi-itäsuuntaisen kadun rakentamista. Täm&a= uml; olisi palvellut vain yksityisten etuja, kun sen sijaan pohjois-eteläsuuntaisesta tiestä hyötyisivät sekä Paldo että ensimmäinen kaupunginosa eli linnoitus. Katukiistassa vahvistettiin valtuuston kokouksessa maaliskuu= ssa 1890 aiempi päätös pohjois-eteläsuuntaisesta kadusta, Sammonkadusta. Samana vuonna päätettiin myös siirtää lännestä rautatielle ulottuva Pu= lsantie kulkemaan kasarmialueen eteläpuolelle notkoon.

Maanmittausinsinööri= A. Hannikainen laati radan länsipuolen V kaupunginosaan uuden ehdotu= ksen tonttijärjestelyjä varten. Siinä muun muassa pienennettiin tontteja, ja liikenne kaupungintalon edustalle toria koh= ti sekä itään tuli kulkemaan lähinnä Raastuvanka= tua pitkin. Valtuusto hyväksyi Hannikaisen ehdotuksen ja tilasi häneltä uuden asemakaavakartan Lappeenrannasta. Hannikaisen kartta hyväksyttiin valtuustossa helmikuussa 189= 1 ja esitettiin keisarille tämän vieraillessa vuonna 1892 kaupungissa, jolloin Aleksanteri III vahvisti sen.[47]

Keisarinkaavan kadut toteutett= iin vitkalleen. Ensimmäisen eli Lönnrotinkadun rakennustyöhön myönnettiin varoja 1896, ja Snellmaninka= tua rakennettiin vasta vuonna 1899. Matkailijayhdistyksen karttakirjassa 1890-luvun puolivälissä merkittiinkin erikseen rakentamattomat korttelit. Ajan kuluessa palattiin taas kaupu= ngininsinööri von Schoultzin jo aiemmin esittämään itä-länsisuuntaisen kadun avaamiseen. Nyt todettiin Aleksanterinkadun tarvitsevan jatkoa ohjaamaan Mikkelis= tä ja Pulsasta ajavien maalaisten ja samalta suunnalta tulevi&s= hy;en sotilaiden kulkua keskikaupungille.

Pohjois-eteläsuuntaisen Sammonkadun rakentamista vastustettiin siksi, että katu olisi pirstonut keskikaupungin tontit pieniksi ja se taas kaupunkilaist= en mukaan tuonut keskustaan epätoivottavaa köyhälistöasutusta. Sammonkatua ei sitä paitsi tarvittaisi muutenkin hyvin rautatieasemalta pohjoiseen toim= ivia yhteyksiä varten. Aleksanterinkatu päätettiinkin vuonna 1898 jatkaa rautatien yli itään. Päät&= ouml;s toteutui vasta vuonna 1900. Lappeen kirkon viereisen puiston koh&= shy;dalla katu oli aluksi 11 metriä leveä, mutta vuonna 1914 sitä levennettiin kolmella metrillä VI kaupunginosan kas= ;vaneen liikenteen vuoksi. Samaan aikaan alettiin avata myös Sammonkatua Aleksanterinkadulta rautatieasemalle päin.[48]

Keisarinkaava alkoi vanheta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Kaavaan V kaupunginosaan piirretyt suuret teollisuustontit eivät Castr&eacu= te;nin mukaan menneet kaupaksi, ja muutenkin pidettiin tonttien jak= oa tarpeellisena. Lisäksi kaupunki oli hankkinut idästä noin 60 hehtaarin suuruisen Kimpisen alueen. Kaupunki yritti jo vuonna 1898 pa= kkolunastaa Kimpisen niemen ja pappilaan kuuluvat maat Lauritsalaan vievä= ;n tien eteläpuolelta. Senaatti suostui siihen vuonna 1902. Alue liitettiin kaupunkiin vuonna 1907 ja sinne muodostettii= n VI ja VII kaupunginosat. Kimpisen alue liitettiin senaatin päätöksellä kaupunkiin vuonna 1910. Uutta, koko kaupunkia koskenutta asemakaavaa ei kuitenkaan saatu enää ai= kaan autonomian kaudella.

Toteutumattomia suunnitelmia o= li useita. J.E. Jaakkola teki vuonna 1906 luonnoksen II ja III kaupungino= san asemakaavoiksi ja myöhemmin keisarinkaavan pohjalta asemakaa= van koko silloisesta kaupunkialueesta. Vuonna 1908 kaupungin asemakaava annettiin arkkitehti Valter Thomén ja insinööri Hugo Liliuksen tehtäväksi. Nämä laativat samaan aikaan muuallekin Itä-Suomeen asemakaavoja. Thomén ja Liliuk= sen kaava keskittyi pääosin Kimpiseen, jonne kaavoitettiin kaksi uutta kaupunginosaa, runsaasti huvilatontteja ja muun muassa enti= sen Kimpisen etulinnakkeen päälle urheilukenttä. Tontteja kaavoitettiin myös Pallosta länteen Tyysterniemelle päin. Suunnitelma poikkesi radikaalisti kaupungin aiemmasta ruutukaavaan perustuvasta kaavoituksesta. Nyt luovuttiin suorista kaduista ja säännöllisestä korttelir= akenteesta ja siirryttiin jugend-tyylin kaareviin katulinjauksiin. Kimpiseen kaava määräsi pääkadut 18 ja sivuka= tujen 12 metriä leveiksi.

Thomén ja Liliuksen kaa= van hyväksyntä kuitenkin viivästyi ensin kaupungissa ja sittemmin keskushallinnossa sotilasviranomaisilta vaadittujen lausunto= jen vuoksi. Uuden asemakaavan ohella tilattiin vuonna 1909 professori E. Piponiukselta uusi kaupunginkartta kiintopisteineen. Tämä ei= kuitenkaan ollut asemakaavasuunnitelma, vaan lähinnä kaupungin mittaus. Lopulta kaupunki perui Thomén ja Liliuksen kaavan, ja uuden, valtuustossa vuonna 1917 hyväksytyn kaavan laati uusi kaupun= gininsinööri Jalmari Janhunen. Hänen laatimansa asemakaava lähinnä täydensi Thomén ja Liliuksen työtä. Se vahv= istettiin 1920-luvulla, mutta sitäkään ei toteutettu. Ensimmäinen pääosin toteutetun asemakaavan ke= isarinkaavan jälkeen laati vasta Otto Iivari Meurman vuonna 1932, joka vuonna = 1936 vahvistettiin yleisasemakaavaksi.[49]

Kun varsinaisen kaupunkialueen asemakaavoitus ja tonttien jako edistyi vain hitaasti, kasvoi sen ulko= puolinen asutus edelleen vuosisadan loppupuolella. Se laaje= ni pääosin suunnittelemattomasti. Kaupungin rajo= jen taakse syntyi lähinnä muualta muuttaneen väes= tön yhteisöjä. Ne sijaitsivat Lappeen kunnas= sa, mutta olivat Castrénin mukaan taloudellisesti kau= ;pungista riippuvaisia ja sopivat huonosti sijaintikuntaansa. Kau= pungin rajojen taakse asetuttiin usein veroja ja ammattikuntam= aksuja pakoon. Itse kaupunkialueelta ei myöskään oll= ut helposti tarjolla tontteja vähävaraisille. Niiden määrää vähensi myös asemakaavan vah= vistamattomuus. Lappeelaiset maanomistajat taas mielellään vuokrasivat = tontteja 25– 50 pennillä neliösylen. Vuoteen 1895 menness&= auml; – Castrénin mukaan viimeisen 6– 7 vuoden aikana – kaupungin rajojen ulkopuo= linen asutus vastasi talomäärältään jo va= rsinaista kaupunkia. Esikaupungit alkoivat kasvaa rakuunarykmentin kaupunkiin sijoittamisen myötä, jolloin kaupunkiin tuli runsaasti työläisiä.[50]

Kaupungin kasvu sen rajojen ul= kopuolelle oli yleistä Suomessa – kaupunkilaiset pelkäsivät= kustannuksia eivätkä siksi halunneet ottaa kaupunkiin köyhä= ;ä työväestöä. Maanomistajat taas vuokrasivat mielellään tonttimaata kaupungin läheltä. Näin syntyi Räsäsen mukaan sokkeloisia ja tiiviisti rakennettuja yhdyskuntia. Tontit olivat usein pieniä, epäsäännöllisiä ja silmämäär&a= uml;isesti mitattuja.[51]<= /o:p>

Kaupungin ulkopuolelle rakenne= tuilta tonteilta puuttui siis varsinainen asemakaava. Castrénin mukaan maanteiden varsilla tontit olivat jotenkin järjestyksessä, m= utta niistä sivussa rakennukset oli rakennettu mielivaltaise= sti. Kiviharjussa saatiin vuoteen 1899 mennessä talot ryhmit= ellyksi katujen varteen, mutta usein paikoin korvasivat katuja polut. Talot ol= ivat Castrénin luonnehtimina sietämättömän pieniä "...pää usein kolahti kattoon ja seinät eivät olle= et syltä etäämpänä toisistaan asunnoissa, joihin kumminkin oli ahdettu 6– 7 henkeä". Tontitkin olivat pieniä.

Asukkaat koettivat parant= aa asuinalueiden laatua ja perustivat vuonna 1895 talonomistajayhdistyksen. Vuonna 1910 hyväksyttiin raken= ;nus- ja palojärjestys, ja 1910-luvulla alueelle saatiin jo sähkövalo.[52]

Esikaupunkialueet olivat Castrénin mukaan idässä Taikinanmäki papin virkatalon alueella (tästä alueesta erotettiin myöhemmin vielä Peltolan alue), Taikinamäen länsipuolinen Kivihar= ju ja siitä etelään kaksi aluetta Siivola ja Tykinkaupunki. Asutuksen määrää kuvaa se, että vuonna 1895 ta= ;lonomistajayhdistykseen liittyi lähialueista Kiviharjulta 40 taloa, Tykinkaupun= gista 26 ja Siivolasta 28 taloa. Kun vuonna 1904 kaupunkiseurakunnan erottam= ista suunniteltiin, laskettiin Castrénin mukaan Lappeen alueelta eli esik= aupungeista tulevan kaupunkiseurakuntaan yhteensä 2800 henke&a= uml; eli enemmän kuin kaupungin väkiluku.

Kaupunki osti vuonna 1904 Kivi= harjun maat sen omistajalta ja muodosti sinne 176 asuintonttia vuonna 1905. Aluetta kutsuttiin vanhan päätilan mukaan Reijolaksi. Myös Siivolan alue ostettiin. Vuonna 1905 siellä oli 176 rakennustontt= ia ja 15 viljelyspalstaa.

Asutus laajeni edelleen etelään. Vuonna 1909 Reijolan ja Laihian tilan alueelle oli syntymässä Kiviharjun tapaan järjestämätönt&a= uml; esikaupunkiasutusta, jota pidettiin muun muassa terveysoloil= taan ja paloturvallisuuden kannalta vaarallisena. Laihian alueella oli= 73 vuokralaista, ilmeisestikin omissa mökeissään. Alueen osto kaupungille oli esillä vuonna 1910, mutta silloin kau= ppa vielä raukesi.

Vuonna 1913 laskettiin esikaupunkialueilla asuvan 2500– 3000 henkeä. Kaupungin lehti suositteli ainoana ratkaisuna aluekysymykseen alueiden ostoa kaupungille, mutta maan hinta oli kohonnut niin ylös, ettei kaupu= ngilla katsottu olevan varaa ostoon. Toivottiinkin, että valtio ostai&sh= y;si alueet ja luovuttaisi ne kaupungille. Alueliitos ratkesi kuitenkin vas= ta itsenäistymisen jälkeen.

Lappeen ja Lappeenrannan seura= kunnan jaossa vuonna 1916 kaupunki sai osan seurakunnan maista muun muassa Tyyster= niemen, useita saaria ja eräitä muita alueita, yhteensä yl= i 14 000 hehtaaria. Vuonna 1917 valtuusto palasi kaupungin laa&sh= y;jentamiseen rautatieaseman suunnalla tavoitellen Armilaa ja Kourulanmäkeä. Liitos ei vielä t= oteutunut, mutta lisäalueiden hankintaa varten asetettiin kom= itea.

Eräänä kaupungin kehittämis- ja lisätulojen hankkimiskeinona nähtiin osin kylpylaitostoimintaan liittyvä huvilatonttien vuokraaminen. = Valtuusto päätti vuonna 1887 vuokrata kauppias Reichardtin huvilan läheltä tontteja. Vuoden 1888 asemakaavaehdotuksessa oli länteen päin suunniteltu rakennettavaksi tie, josta poikkikadut olisivat johtaneet myös Reichardtin huvilan ympäristöön suunnitellulle huvila-asutukselle. Myös Kimpisen suuntaan suunniteltiin huviloita ja alueen tontit piirrettiin Castrénin mukaan siksi melko suuriksi. Vielä vuonna 1894 rahatoimikamari esitti maan hankkimista Kimpisestä vuokrattavaksi huvilatonteiksi.[53]

Sotaväen tarvitseman maan= osuus nousi kaupungin maankäytössä merkittäväk= si 1880-luvun alussa. Reservikomppania käytti kaupungin ma= ata, venäläinen sotaväki vuokrasi edelleen kau= ;pungilta harjoituskenttää, ja tarvetta kasvatti suomalaisten tarkka-ampujapataljoonien leirialue. Valtuusto pää= ttikin vain vuokrata leirialueen ajatellen kaupungin laajenta&= shy;mista ja tulevaa maankäyttöä. Vielä vuonna 1894 kaupunki vuokrasi Ihalaisista alueen sotaväen ampumarad= aksi. Myös kaupunkiin sijoitettu Suomen rakuunarykmentti tarvitsi maata. Lähinnä korvatakseen rakuunarykmentille menetetyn tontt= imaan kaupunki anoi vuonna 1889 lupaa lunastaa osa Reijolan kruunu= ntilasta kaupunkialueeksi.

Kaupunki luovutti Suomen rakuu= narykmentin alueen sillä ehdolla, että se saisi rykmentin alueen ja kaupungin välisen Puhakan tilan. Sitä pidettiin välttämättömänä kaupungin laa&= shy;jentumista ajatellen – idäss&= auml; kaupunkialuetta rajoittivat kirkkoherran virkatalon maat ja etelässä asema-alue, sotaväen leirialue ja Reijolan tila. Tästä mahdollisesti saatava lisämaa ei kor&sh= y;vaisi Puhakan tilaa, sillä Reijolan alueesta oli kaupungin mukaan tarkoitus muodostaa kaupungin etelälaitaan markkinatori. Lopulta vuonna 1892 Puhakan tilan liittäminen kaupunkialueeseen hyväksyttiin. Reijolan tilasta lunastettavan Kiviharjun liit= os raukesi tässä vaiheessa alueen asukkaiden valitusten vuoksi.[54]

Asutuksen ja kaupan keskittyessä itään ja etelään sijoittui teolli= ;suus 1800-luvun loppupuolella Paldon kaupunginosaan lähinnä sen syrjäisemmän sijainnin ansiosta. Esimerkiksi vuonna 1880 ei kolmannesta kaupunginosasta luovutettu tonttia epäterveellisenä pidetylle nahkatehtaalle, vaan se sai tontin Pallosta. Vuosisadan vaihduttua nyt jo Palloksi kutsu&sh= y;tussa kaupunginosassa oli höyrymylly, sahoja, konepajoja, laivatel= akoita, korkkitehdas ja puusepäntehdas.[55]

Teollisuuden pääosa sijoittui kuitenkin kaupungin ulkopuolelle. Kauempana sijaitsi muun mu= assa insinöörijoukkojen jo 1700-luvulla käyttämä Ihalaisten kalkkilouhos, joka erilaisten vaiheiden jälkeen siirtyi vuonna 1909 Paraisten Kalkkitehdas Oy:lle. Siitä kasvoi alkaen 1910-luvulta yksi Lappeenrannan huomattavimmista teollisuusyrityksistä.[56]

9.3 Kaupunkirakenne autonomian kaudella

Pietariin matkalla ollut Georg= von Schults kuvasi kirjeessään vaikutelmiaan Lappeenrannasta kesäkuussa 1833. Saapuessaan maantietä pitkin aukeni mat= ;kustajan eteen yhtäkkiä kimalteinen järvimaisema, joka toi hänen mieleensä peilikaupan. Suurimmasta "peilistä" nousi kaksihaarainen kohouma. Toisessa haarassa huomio kiinnittyi, persoonallisia vertauksia käyttävän von Schultsin mukaan, valtavaa vyöti= ;äistä muistuttavaan hahmoon. Tämä kauempaa vyötiäist&aum= l; muistuttava hahmo ilmeni sitten tietä pitkin lähemmäksi kulkiessa kaupungin luterilaiseksi puukir&sh= y;koksi, jonka puiset seinät, jyrkkä, musta paanukatto ja kunnioitettava korkeus tekivät von Schultsiin vaikutuksen. Kirkon ohitettuaan havaitsi matkustaja kauempaa näkemänsä kohouman toisessa haarassa joukon rakennuksia, joita ympäröivät vihreät n= urmipenkit. Lähemmäksi kuljettuaan von Schults hämmästyksekseen havaitsi kyseessä olevan linnoituksen – nurmipenkit olivat linnoitusvalleja= .[57]

Juhannuksena 1838 Lappeenranna= ssa vieraillut Fredrika Runeberg taas kuvasi kaupunkia seuraavasti: "Lappeenranta on pienenpieni kaupunki ja kun tulimme Dammerteilta katsoimme sen tai oikeammin esikaupungin, sillä kaupunki ei olekaan mu= uta kuin sellainen. Varsinainen kaupunki on vain linnoituslaitteet ja ojennuslaitos ja muutamia taloja sotaväen käyttöön.&quo= t;[58]

Runeberg tarkoitti Suurta esikaupunkia. Siellä varakkaimmat kauppiaat asuivat linnoitu= ksen pääportilta suoraan etelään johtavan Kauppakadun varrella. Käsityöläiset taas asuivat yleens&a= uml; nykyisen Kaupunginlahden rannasta luterilaiselle kirkolle johtavan Kirkkokadun itäpuolella tai Paldossa. Kahta esikaupunkia yhdisti toisiinsa linnoitusesplanadin sivuitse kulkeva tie, jota alettiin ajan mittaan nimittää Esplanadiksi.[59]

Kaupunki eli vielä läheisessä suhteessa maaseutuun. Pellot ulottuivat eteläst&a= uml; aivan Suuren esikaupungin laitaan, ja yksi ympäristön pelloista rajoittui kirkon aitaan. Sotilaat viljelivät Suuressa esikaupungissa ja Esplanadilla kaalia ja rinteiltä korjattiin heinää. Linnoituksen vallit tunnettiinkin kaupungissa hyvinä heinäma= ina. Niiden vuokraoikeudesta kilpailtiin usein. Tavallisesti= ne vuokrasi paikallismajuri taatakseen varuskunnan heinien saannin.[60]<= /o:p>

Suuri esikaupunki sijaitsi Sai= maan rannan ja Salpausselän tasanteen välimaastossa. Rannan ja tasangon välissä jyrkähkössä rinteessä risteili kaupungin ruutukaavan mukainen katuverkko. Katujen varsilla = oli 1880-luvulle saakka yksikerroksisia puutaloja, rakennus= määräyksistä huolimatta edelleen pärekattoisia. Vain harvoissa taloi= ssa oli pelti- tai asfalttihuopakatto. Tonttien rajoille oli yleensä istutettu 25 kyynärän leveydeltä lehtipuita, mu= tta useissa rakennusjärjestyksen voimaantuloa vanhemmissa t= aloissa rakennukset ryhmittyivät tontin reunoille, jolloin muodos&sh= y;tui umpipiha.[61]

Taloilla oli sangen tilavat to= ntit, joista osaa viljeltiin kasvimaina. 1800-luvun alkuvuosikymmenin&a= uml; oli Castrénin mukaan tapana jättää rakennuk= sen ja kadun väliin kapea puutarhakaista. Näitä katuti= laa kaventavia puutarhavyöhykkeitä esiintyi Suuressa esikaupungi= ssa jo 1810-luvun linnoitusupseerien selostuskartoissa, vieläp&a= uml; vuoden 1875 tonttikartassa. Etupuutarhat katosivat ajan mittaan.[62]

Katuvartta reunustivat aidattu= jen puutarhojen ohella talojen julkisivut ja rakennusten portit. Aivan kaikkialla katuvartta ei kuitenkaan ollut "paikattu" aidoin, sillä vuoden 1847 kartan valmistuttua määrättiin ne talonomistajat, joilta vielä puuttui aita tonttien välistä ja katua vasten, rakentamaan lauta-aidat kyseisiin paikkoihin.[63]<= /o:p>

Katuseinämän ja kadun kulma ei ollut täysin rikkeetön. Sisään rakennuksi= in käytiin edelleen pihan puolelta, mutta kauppojen portaat ulkonivat kadulle ainakin Kauppakadulla, jolla sijaitsi useita kauppaliikkeit&au= ml;[64]. Siten katutilaa jäsensivät suoraviivaisesta katusein&au= ml;mästä ulkonevat kauppojen portaat mahdollisine katoksineen. Niitä pidet= tiin kaikesta päättäen haitallisina ainakin liikenteelle, sillä uutta asemakaavaa 1880-luvun loppupuolella koskene= en keskustelun aikana – rakennusjärjestyst&a= uml; oli vuonna 1889 Castrénin mukaan tehty jo kolmatta vuotta = – alettiin kauppi&sh= y;aiden kadulle ulkonevia puuportaita muuttaa kivisiksi ja samalla rajoittaa niiden laajuus yhdeksi jalaksi.[65]

Kaupungin pääkaduista Raatihuoneenkadun, Kuninkaankadun ja Suuren kirkkokadun katuleveys oli 1830-luvulle ajoittuvien palovakuutusasiakirjojen perusteella 27– 30 kyynärää (n. 16– 18 metriä). Kauppakadun leveydeksi o= li merkitty 30– 33 kyynärää. 1860-luvulla pääosa kaduista oli merkitty karttoihin 25 kyynärää leveiksi, mutta Kauppakadun leveydeksi merkitt= iin 35 kyynärää. 1890-luvun lopussa siirryttiin palovakuutu= ksissa jo metrijärjestelmään. Kauppakadun leveydeksi merk= ittiin 17,81 metriä ja esimerkiksi Kuninkaankadun ja Ra= atihuoneenkadun leveydeksi 14,85 metriä. Palovakuutusmittausten perusteella voidaan selkeästi todeta Kauppakatu Suuren esikaupung= in eli myöhemmän II kaupunginosan pääkaduksi leveydessäänkin. Talot olivat yksikerroksisia, nii= den korkeudet vaihtelivat yleensä 12– 18 kyynärän välillä ja seinäpituudet kadun puolella jopa yli 70 kyynärää. Katutila oli siis Suuressa esi= kaupungissa leveä ja matala.[66]

Sivummalla katsottiin kapeampi= enkin katujen riittävän."Normaalikatuleveyttä" rakuunarykmentin kasarmien rakennusaikaan kuvaa se, että siitä itse paikalla vastannut arkkitehti Johan Lybeck, jonka tehtävänä oli myös uuden tien rakentami= nen kasarmialueelta Pulsan asemalle, tiedusteli kaupunginvaltuustolta elokuussa 1891, osallistuisiko kaupunki tien leventämis= een kadun mittaan. Valtatie määriteltiin 8 ja katu 18 = kyynärää leveäksi.[67]

Kadut oli kivetty ainoastaan linnoituksessa. Lappeenrannan maistraatti ilmoitti vuonna 1900 vastauksena senaatin kyselyyn, että linnoituksessa oli kaikki kadut "aik= oja sitten, luultavasti Venäjän valtion varoilla kivetty ja ovat sitä vieläkin kaikki kadut. Eräs avonainen paikka samassa li= nnoituksessa, jossa sotaväki harjoitteli, oli kuitenkin luultavasti tarkoitukse= lla kivittämättä."[68] Tällä lienee tarkoitettu keskustan harjoituskenttää= ;.

Vuonna 1840 kaupungin katuojat= jo kivettiin, mutta vielä 1800-luvun loppupuolella perusteltiin pääkatujen kiveämättömyyttä muun mu= assa sillä, että kivikatujen kolina olisi häirinnyt kyl= pylävieraita. Katujen pölyn vähentämiseksi oli kuitenkin talojen edustalle ajettava soraa entisen hienon hiekan tilalle. Keisarivierail= un vuonna 1892 katuja kunnostettiin ajamalla kaduille sepeliä, niiden reunoille sijoitettiin rapakiveä ja vilkkaammille paikoille oli valtuuston määräyksestä tehtä&s= hy;vä kivetyt käytävät kadun yli.

Nihkeyttä ryhtyä kalliiseen katukiveyksen laittoon kuvaa se, että vuonna 1901 kaupunki = ei suostunut maksamaan sotaväen käytössä olleen linnoituksen katujen kiveämistä, vaan se kustannet= tiin Suomen sotilasvaroista. Muun kaupungin katuja alettiin kivet= ä vuonna 1911 ja lopullisesti useimmat kadut saatiin kuntoon vuonna 1913.[69]

Autonomian kauden Lappeenranna= ssa erottuivat kaupunkirakenteessa ajan mittaan yhä enemmän myös kaupunkikalusteet – "kaupungin tekniikka". Vu= onna 1847 tänne hankittiin katulyhtyjä, joskin aluksi melko vähän. Vuonna 1850 oli kaupungissa 31 katulyhty&au= ml;; näistä neljä linnoituksessa, Paldossa ei yhtään, mutta sinne johtavalla tiellä kaksi. Loput lyhd= yt olivat II:ssa ja III:ssa kaupunginosassa ja niiden välisill&= auml; tieosuuksilla. Talvella 1914 kaupunkia valaisi katuvalaistu&= shy;ksena 115 lamppua.

Tolppien määrä&= auml; kaupunkikuvassa lisäsi myös tänne Krimin sodan vuoksi vedetty sähkölennätinjohto sekä 1880-luvun loppupuolella puhelinpylväät. Ensimm&au= ml;iset puhelimet otettiin käyttöön heinäku= ussa 1887, ja 1890-luvun puolivälissä puhelimen tilaajia oli jo 70.[70]

Autonomian aikainen kaupunkiku= va alkoi rikastua myös muilla tavoin. Viipurin pataljoona pystytti vuonna 1817 linnoitukseen johtavan pääkadun varteen jalus= talle luotien repimän vanhan virstanpylvään Lappeenrannan taistelun muistomerkiksi. Se lienee ollut laatuaan kaupungin ensimmäinen hautakiviä lukuun ot= ;tamatta.[71]

Linnoituksen aluetta muutti 1870-luvun sataman rakentaminen. Satama sijoitettiin linnoitusnie= men pohjoispäähän. Tie sinne vedettiin niemen rantaa pitkin, jol= loin oli purettava eräitä linnoituslaitteita. Paldoon johtava katu eli Esplanadi kunnostettiin sataman rakennustyön yhteydes&sh= y;sä. Satamaan rakennettiin lisäksi ensimmäiseen purjehduskau= teen 1876 mennessä joitakin makasiineja sekä kiviarkuille perus&s= hy;tettu ja hirsipäällysteinen 150 jalkaa leveä laituri. Lii&s= hy;kenteen vilkastuessa vuonna 1886 rakennettiin uusi laituri niemen koillisreuna= an. 1880-luvun jälkipuoliskolla täytettiin myös ranta-aluetta. Rautatien tultua rakennettiin Rapasaaren kohdalle kivinen satamalaituri ja siitä ulkoneva pistolaitur= i. Rapasaari liitettiin tässä vaiheessa (1889) osaksi nientä. Nykyiseltä Kaupunginlahdelta Rapasaareen johtavan kadun varrelle istutettiin 1890-luvulla puita ja sijoitettiin penkkejä; kadu= sta koitui suosittu kävelypaikka. Ensimmäiseen maailma= nsotaan mennessä nykyisen Kaupunginlahden eli silloisen Taikina= nlahden puoli oli vakiintunut sisäsatamaksi lähinnä henkilö= ;liikenteen käyttöön. Rapasaaren kärki taas oli varattu tavara= liikenteelle.[72]

Rautatie rakennettiin toisen esikaupungin ja Pallon välistä Saimaan rannan satamaan. Siten se mäkisestä maastosta johtuvine jyrkkine penkereineen ja leikkauksineen, jotka muun muassa lohkaisivat osan Nikolain etuli= nnakkeesta, erotti Pallon kaupunginosan muusta Lappeenrannasta. Nikolain lin&= shy;nakkeen leikkauksen kohdalta radan yli rakennettiin silta, ja myöhemmin viel&a= uml; esikaupungin pohjoisimman kadun eli Esplanadin kohdalle avattiin penke= reeseen kulkutie.[73]<= /o:p>

Keskustassa eli toisessa kaupunginosassa vanha kaupunkirakenne säilyi 1880-luvun muutosten= kin jälkeen lähes ennallaan. Uusi määräys sääsi kuitenkin jalkakäytävien leveydeksi kuudesosan ajotien leveydestä. Lisäksi päätettiin = avata jyrkkään rinteeseen Raastuvankadulta Rantakadulle johta= vat portaat, myöhempi Hyväntuulentie. Perustettavaan Kimpisen hu= vilakaupunginosaan päätettiin myös avata tie.[74]

Puistot ja istutukset muodosti= vat autonomian kaudella osan myöhemmin "lehmusten kaupunkina" tunnetun Lappeenrannan kaupunkirakennetta. Osaan linnoitusesplanadia o= li jo vuonna 1854 perustettu puisto. Mutta vasta 1880-luvulla kaupungin kaunistamistoimet voimistuivat. Tämä näkyi kaupunki= ;rakenteessa lähinnä puistojen rakentamisena ja istutusten määrän kasvuna. Matkailijayhdistys rakennutti anniskelu= voittovaroista saaduilla rahoilla muun muassa puistoja. 1880-luvulla Vanhaa puistoa laaj= ennettiin linnoitusvalleihin saakka ja luterilaisen kirkon ympäryspellot muutettiin puistoksi.

Vuonna 1895 valtuusto päätti perustaa käytöstä pois jääneen raatihuoneen edustatorin tilalle puistikon. Lisäksi pää= tettiin istuttaa vaahteroita Kauppakadun molemmin puolin sekä Isolle Ranta= ;kadulle. Huonoon kuntoon päässeen Esplanadin talot valtuusto päätti kunnostaa kaupungin varoilla.

Matkailijayhdistys, jonka puheenjohtajana toimi kylpylaitoksen johtaja Buch vuoteen 1894 as= ti, alkoi kaupungin tukemana kunnostaa myös kylpylaitoksen lähellä sijainnutta Halkosaarta puistoksi. Sieltä rakennettiin silta mantereeseen, ja vuonna 1895 saareen rakennettiin paviljonki.

Kaupungin katujen varsille päätettiin istuttaa vuonna 1899 Castrénin mukaan tarkemmin määrittelemättömiä, mutta ilmanalaan sop= ivia puita Raastuvankadulle, Yhdyskadulle sekä sen ja Esplanadin väliin. Vuonna 1902 valtuusto myönsi varoja puiden istuttamiseen Aleksanterinkadulle, Ainonkadulle ja Rantakadulle.[75]

Sotilaiden läsnäolo näkyi 1700-luvun tapaan autonomian kauden kaupunkirakenteessa. Esimerk= iksi Uusi Suometar kertoi vuonna 1883 Lappeenrannasta, että vanki= lan ohella venäläiset kasarmit muodostivat erityisen kaupunginos= an Lappeenrannassa. Ne – kuten koko niemi – oli lehden mukaan mahtavilla vallei= lla aidattu. Lisäksi mainittiin kaupungin länsipuolella ole= van luja linnoitus, mikä lienee tarkoittanut Nikolain etulinnaketta. Lehti mainitsi Lappeenrantaan nyt sijoitetun venäläistä jalkaväkeä ja tykistö&au= ml;.[76] Tämän jälkeen kaupunkiin sijoitettiin vielä reservikomppania ja Suomen rakuunarykmentti, joille molemmille raken&s= hy;nettiin omat muusta kaupunkirakenteesta eriytyneet sotilasalueensa.<= /o:p>

Hiljaiseloa eläneeseen Lappeenrantaan tutustui asevelvollisten yhteisiä leiriharjoi= tuksia seuraamaan tulleita sanomalehtien toimittajia ja kirjeenvaihtajia. Artikkelit valaisevat sitä, millaiseksi Lappeenranta ja sen kaupunkirakenne miellettiin 1800-luvun jälkipuolella.<= /span>

Kirjoituksissa kuvataan leirin= ja leiriharjoitusten lisäksi yleensä kaupungin sitä osaa, jossa valtaosa väestöstä asui eli 1700-luvun Suureen esikaupunkiin muodostuneita asuinkortteleita. Vanha kaupungin keskus eli linnoi= tus mainitaan joskus ja silloin yleensä venäläisen sotaväen yhteydessä. Linnoituksen valleja tosin käytet&= shy;tiin vielä harjoituksissa. Ilmarinen-lehteen lähetetyssä kirjoituksessa kuitenkin todettiin, että linnoitus ei näyttänyt "ensinkään kammottavalta", vaan sen vallihaudoissa ja valleissa kasvoi nykyään kauniita puita ja pensaita.[77] Linnoituksen sotilasrakennuksia käytettiin edelleen. Leirin aikaan oli lisäksi ainakin osan aikaa tykistön kahdeksan tykkiä ruutivaunuineen sijoitettuna linnoitukseen keskusaukiolle. Tykkejä vartioi leht= ien mukaan sotilas paljas miekka kädessään.[78]

Hufvudstadsbladetin toimittajan alkuvaikutelma oli Lappeenrannan kuumuus ja pölyisyys. Kaupu= nkia ei voinut pitää kauniina, jollei ottanut lukuun sen sijaintia Saimaan rannalla. Lappeenranta oli kirjoittajan mu= kaan kuin vähän isompi kylä. Nyt siellä tosin kuljeskeli runsaasti ulkopaikkakuntalaisia kaduilla – etenkin univormupukuisia henki= löitä näkyi runsaasti.[79]

Englantilainen matkailija taas kuvasi Castrénin mukaan vuonna 1885 kaupunkia näin:"Kaupunki on ikäänkuin siroiteltu vihreä= lle rinteelle, joka nousee ongenkoukun muotoisesta poukamasta, jota hieman etäämpänä honkapukuiset saaret ympär&oum= l;ivät. Matalat valkoiset talot kirkkaanpunaisine kattoineen pilkistävät esiin puutarhojen keskeltä. Poukamien ran&s= hy;noille on rakennettu pieniä pistolaitureita, joiden vierellä on kiinnitettynä useita niistä lukemattomista höyryla= ivoista jotka kyntävät Saimaan vesiä. Uimahuoneet ovat myös monilukuiset, ja koko päivän näkee ihmisten polskutte&s= hy;levan kirkkaassa vedessä."[80]

Lappeenranta ei siellä vu= onna 1890 vierailleen Hämeen Sanomien toimittajan mielestä tarjon= nut paljoakaan katseltavaa, sillä kaikki rakennukset olivat matalia. Tosin kadut olivat leveitä ja keisarin komean talon ohi kulkeva katu o= li jopa valkeasta asfaltista. Toki kaupungissa oli tori, joskin pieni. To= rin yksi kulma oli jätetty rakentamatta ja sen kummallakin puolella o= li "yksi torni päällysteinen rakennus". Näist&au= ml; kirjoittaja huomasi toisen parvekkeella miehen kävelevän kai= ken päivää ja kilauttelevan kelloa.[81]

1880-luvulta lähtien kaup= unkiin ilmaantuivat ensimmäiset oireet kaupunkirakennetta myöhemmin suuresti muokanneesta rakennuskorkeuden muutoksesta. Rakennu= stehon jonkinasteista lisäämistä kaivattiin jo 1880-luvun alus= sa. Lappeenrannan eli "Suomen Aachenin" kylpylaitoksen vieraat asuivat yleensä vuokralla kaupunkilaisten taloi= ssa, Esimerkiksi kesällä 1884 kerrottiin kaupunkitalojen ikkunoissa näkyvän valkeita lappuja merkkinä siitä, että tarjotuissa huoneissa oli jo vuokralainen.

Kylpylaitoksen uusi johta= ja Maximilian Buch pyrki valtuuston jäsenenä muuttamaan ra= kennusjärjestystä siten, että puutaloihin saisi rakentaa lämmit= tämättömiä ullakkohuoneita. Näitä voitaisiin vuokrata kolmena= kesäkuukautena 125 markalla kuukaudessa. Buch ei uskonut kaupunkiin rakenne= ttavan ainakaan sataan vuoteen kivitaloja, mutta puutalotkin voi&sh= y;sivat tukea kylpylaitosta, kunhan kerroslukua lisättäi&s= hy;siin. Vuonna 1886 rakennusjärjestykseen hyväks= yttiinkin lisäys, jossa ullakolle sallittiin rakentaa tulisijatto= mia huoneita. Puurakennusten korkeus sai olla 20 jalkaa kivija&= shy;lasta räystääseen. Talot saivat olla vain yksikerrok= ;sisia. Samana vuonna Buchin onnistui saada 40 välitettäv&= auml;ä asuntoa lisää.[82]

Kivitaloja ei tarvinnut odottaa sataa vuotta, vaan ensimmäinen niistä kasarmien lisäksi valmistui jo vuonna 1887. Ensimmäiset oireet puukaupungin rakente= en muutoksesta alkoivatkin näkyä kaksikerroksisi= na kivitaloina. Ensimmäinen tämän Suomen maaseutukaup= ungeissa yleisen rakennustyypin edustaja täällä oli ns. Haikalan talo Kauppakatu 31:ssä. Kauppakadulle valmistui myös hotelli Saimaan tiilirakennus ja tulevan rakuunarykment= in kasarmialueen viereen kaksikerroksinen punatiilinen kou= lu. Seuraavaksi kohosivat pankkien rakennukset, 1910-luvulla gra= niittinen Kansallis-Osake-Pankin talo Koulukadulle (aiempi K= uninkaankatu) ja Pohjoismaiden Yhdyspankin rakennus Kauppakadun = ja Valtakadun kulmaan. Itsenäistymisen jälkeen vuonna 1926 rakennettiin Savo-Karjalan Osake-Pankin kivitalo Kauppakadun= ja Raastuvankadun kulmaan.

Toinen uusi ja muuallakin Suom= essa suosittu rakennustyyppi oli kaksikerroksen talo, jonka alakerta oli kivestä ja yläkerta puusta. Tällainen rakennus sai vuod= en 1910 rakennusjärjestyksen mukaan olla kahdeksan metriä korkea mitattuna kivijalasta katonrajaan. Tätä tyyppiä rakenne= ttiin Koulukadulle (aiempi Kuninkaankatu) vuosina 1891 ja 1892 ja vuonna 1894 torin laitaan. Vuonna 1912 valmistui kylpylän uudisrakennus, jossa oli samoin kivinen ala- ja puinen yläkerta.[83]

Uutta, korkeampaa rakennustapaa edusti Räsäsen mukaan vuonna 1907 satamarantaan, ran&sh= y;tatorin kupeeseen rakennettu tehdas-, sauna- ja asuinkortteli ositta= in kolmikerroksisena. Yleensä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä liike-elämän tarpeisiin rakennettiin kuitenkin edelleen kaksikerroksisia taloja, joskin kooltaan aikaisempaa suu= rempia. Näiden alakerrassa sijaitsi erilaisia kauppoja ja liikkeitä = ja yläkerrassa asuinhuoneita. Tätä tyyppiä edust= ivat Lappeenrannassa vuonna 1909 Valtakadun ja Snellmanin kadun kulmauk= ;seen rakennettu talo, samana vuonna Kauppakadun ja Valtakadun kul= maan noussut ns. Apteekin talo ja vuonna 1927 Lappeen kirkon kellotapu= lia vastapäätä Kauppakadulla Osuuskunta Mäki= tuvan liikerakennus.[84]

Jo vuoden 1910 rakennusjärjestys salli rakentaa viisikerroksisia kivitaloja. Ennen 1930-lukua ei kuitenkaan rakennuttajilla ollut tarvetta näin suureen rakennustehoon.[85]

9.4 Sotilasrakennukset linnoituksessa vuoden = 1810 jälkeen

Linnoitus menetti suurelta osin strategisen merkityksensä, kun Venäjä valloitti Suomen ja li= itti kaupungin autonomiseen Suomeen. Tänne jäi sentä&au= ml;n varuskunta, invalidikomennuskunta, ja kaupunki sijaitsi edelleen = marssireittien varrella.

Vallituksia ei linnoituksen lakkauttamisen jälkeen enää korjattu, mutta ei myöskään purettu. Vallit ja linnoitusesplanadi erottivat hoitamattominakin edelleen linnoituksen varuskunnan muusta kaupungista. Castrénin mukaan ns. suuri linnoitusten – Haminan, Lappeenrannan, Savonl= innan ja Kymenkartanon – lakkauttaminen vuonna 1835 jätti tilanteen ennalleen vallitusten ja esplanadialu= een osalta.

Linnoituslaitteet luovutettiin kyllä kaupungille juhlallisesti, mutta maistraatin tuli edel= leen huolehtia niiden säilymisestä. Niitä tosin ei tarvinnut korjata. Kaupungille luovutettiin vain vallitukset, ja sotil= asrakennukset jäivät kruunulle, samoin alueella olevat venäläis&= shy;ten sotilaiden viljelypalstat, vaikka kaupunki yritti senaa= tinkin avulla karkottaa niitä. Vuoteen 1835 tullessa linnoituslait&= shy;teet jo ränsistyivät. Turvepeitteet ja täytemaat painui= vat ja reunukset vyöryivät. Muuritkin lähes sortu= ivat ja Nikolain etulinnake luhistui kokonaan. Viipurin portti pysyi sentään kunnossa.

Vuonna 1839 kruunun linnoitus&= shy;laitteista antama julistus selvitti suhteita ja muun muassa salli tarvittaessa täyttää vallihaudat. Laitteita ei kuitenkaan saa&s= hy;tu tahallaan vahingoittaa tai hävittää. Linnoitusesplanadeista annettiin vielä erilliset määräykset lokakuussa 1839. Niiden mukaan ensimm&a= uml;isen linjan alueelle eli 150 sylen päähän vallin huipusta ei saan= ut rakentaa mitään. Toiselle linjalle eli 450 sylen etäisyydelle saatiin tehdä puurakennuksia ilman kivijalkaa ja kel= lareita. Vuonna 1847 senaatti sääti, että rakennuspiirustuksia ei enää tarvinnut antaa insinöörihallituksen tarkaste= ttaviksi, mutta linnoitusesplanadien rakennukset säilyivät e= delleen insinöörijoukkojen vallassa.[86]

Valleja kunnostettiin tiettävästi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1862. Silloinkaan eivät liene ainakaan keskeisesti rakennustöitä määränneet sotilaalliset tekijät, vaan vallit korjattii= n hätäaputyönä linnoitukseen johtavan tien oikaisemisen ohella suurten nälkävuosien edellä.[87]

Linnoituksen rakennuksia käytettiin osittain. Niitä korjattiin ja tarpeen vaatiessa alueelle tehtiin uusiakin rakennuksia. 1800-luvun ensim= mäisellä puoliskolla rakennuskanta oli varsin stabiili. Vanhoja rakennuk&s= hy;sia käytettiin, mutta osa huonokuntoisista purettiin. Suure= na toiminnallisena muutoksena sijoitettiin linnoituksen lu= oteisreunalle vanhoihin kivisiin kasarmirakennuksiin kehruu= huone eli naisvankila. Invalidikomennuskunta asui kahdes= sa pääkadun varren kivikasarmissa kolmannen ollessa tyhjillään.[88]

Vuonna 1817 tehty Viipurin läänin julkisten rakennusten luettelo mainitsee linnoitusniemeltä 26 sotilasrakennusta. Nikolain etulinnakkeessakin oli kasarmi ja ruutikellari. Rakennuksia valvoi luettelon mukaan Lappeenrannan invalidikomennuskunta.[89]

Insinöörikomennuskun= ta teki keväällä 1818 linnoituksessa rakennustöit&aum= l;, joihin kaupunkikin lähetti 14 työmiestä. Komennusk= unnan karttojen mukaan korjattiin ainakin pääkadun varrella kolmen kivikasarmin sadeveden poisto-ojaa.[90]

Kivirakennuksista purettiin päävartio jo 1810-luvun lopussa. Sen korvasi Viipurin portin corps de garde linnoituksen ainoana vartiorakennuksena. Vuonna 1820 puretti= in insinöörikomennuskunnan kivinen paja.[91]

1820-luvulla insinöörikomennuskunnan rakennukset otettiin upseerien asunnoiksi – lakkautetu= ssa linnoituksessa ei komennuskuntaa enää tarvittu lin= noituslaitteita huoltamaan. 1820-luvun alusta lähtien rakennusten kunno= ssapitoa koskeneet selostuspiirustukset päivättiin säännöllisesti Viipurissa. Knapas onkin huomauttanut, että lakkauttamisen jälkeen Lappeenrannan linnoitus itse asiassa toimi Viipurin alaisena sivuvaruskuntana.[92]

1830-luvulle tultaessa linnoit= uksen sotilasrakennukset harventuivat ja keskittyivät ylätasa= nteen pääkadun varteen. Pohjoisessa olivat makasiinit, niistä etelään sijaitsivat kahden upseeritalon ja aiemman insinööritalon muodostamat korttelit, niistä edelleen etelään komendantin talon kortteli, kolmen kasarmin ja niiden takana sijainneiden puisen makasiinin ja keittiön muodostama kortteli ja viimeisenä portilla päävartiorakennus.[93]

Vuonna 1843 linnoitus käs= itti venäläisten sotilasviranomaisten laatiman luettelon muk= aan seuraavat sotilasrakennukset:

1) Tiilinen yksikerroksinen va= rtio Viipurin portilla

2) Yksikerroksinen tiilinen komendantintalo

3) Hirsinen kahdeksanpilttuinen talli vajoineen

4) Yksikerroksinen hirsinen upseeritalo

5) Yksikerroksinen hirsinen upseeritalo

6) Yksikerroksinen hirsinen insinööritalo

7) Talli (purettu)<= /span>

8) Kärryvaja

9) Yksikerroksinen esikuntaups= eerien talo (purettu 1838)

10) Lautarakenteinen käymälä (rakennuksen paikalla oli aiemmin yliupseerien talo, joka purettiin v. 1819)

11) Palokalustovaja=

12) Tiilinen yksikerroksinen sotilaskasarmi

13) Tiilinen yksikerroksinen sotilaskasarmi

14) Tiilinen yksikerroksinen sotilaskasarmi

15) Tiilinen keittiö=

16) Lautarakenteinen käymälä

17) Nikolain linnakkeen sotilaskasarmi upseerihuoneineen (purettu vuonna 1823)

18) Harmaakivestä rakenne= ttu tykistön varasto

19) Harmaakivestä rakenne= ttu tykistön varasto

20) Hirsinen varasto

21) Kasarmien 12, 13 ja 14 yhteydessä oleva lautarakenteinen käymälä

22) Insinöörikomennuskunnan tiilinen paja (purettu v.1820)=

23) Yksikerroksinen ruutikella= ri

24) Yksikerroksinen ruutikella= ri

25) Ylemmässä päälinnoituksessa kurttiinia vastapäätä ollut ruutikellari (purettu vuonna 1820)

26) Hirsinen makasiini

Luettelon osoittaa rakennuksis= ta uusiksi linnoituksen lakkauttamisen eli vuoden 1810 jälkeen numero 10 käymälän (vuonna 1826), numero 11 palokalustovajan (vuonna 1827), numero 15 tiilisen keittiörakennuksen ruoan valmistukseen ja leivän paistoon (vuonna 1833), numero 16 käymälän (vuonna 1830) ja numero 21 eli kolmen tiili&sh= y;kasarmin yhteydessä olleen käymälän (vuonna 1827).[94] Vuoteen 1843 mennessä linnoitukseen rakennettiin siis tiilikeittiötä lukuun ottamatta vain aivan vältt&a= uml;mättömiä aputiloja. Nykypäiviin asti säilyneessä keitti&oum= l;ssä oli kaksi isoa uunia ja kahdeksan keittopataa. Rakennuk= sessa oli satulakatto ja kaksi kerrosta. Yläkertaan pääsi ulkopuolelta portaiden ja puolikaaren muotoisen ikkunan kautta. Rapattu rakennus oli ikkunoiden alapenkkejä lukuun ottamatta koristelematon.[95]

Kehruuhuoneelle luovutettuja t= iloja lukuun ottamatta sotilasrakennuksia käytti varuskunta. Vuonna 1843 täällä oli vain Lappeenrannan invalidikomennus= ;kunta pääkadun varrella sijaitsevissa kolmessa tiilisessä= ; sotilaskasarmissa – linnoituksen ylätasanteen luoteisosan kasarmeja käytti keh= ruuhuone. Lähinnä Viipurin porttia sijainneessa tiilikasarmi= ssa asui invalidikomennuskunnan naimatonta miehistö&au= ml; yhteensä 198 miestä, keskimmäisessä kasa= rmissa 63 miestä, 19 vaimoa ja 23 lasta. Kolmannessa kasarmissa asui alipäällystöä sekä vaimoja ja lapsia.

Keskusaukion pohjoisreunalla läntisessä upseeritalossa asui invalidikomennuskunnan päällikkö luutnantti Jakovleff. Hänen hallussaan oli ko= lme huonetta, keittiö ja palvelijahuone. Rakennuksen toises= sa puoliskossa asui vänrikki Saveljev. Idempänä si&sh= y;jainneesta upseeritalosta oli puolet papin ja puolet muonavaraston tarkastajan hallussa. Insinööritalossa oli esikuntaupseeripuolella = kirkonpalvelijan käytössä kaksi huonetta ja keittiö, valtion apteekkaril= la yksi huone ja vanhemmalla välskärillä kolme huonetta. Yli&sh= y;upseeripuolella oli vänrikki Sokolevilla huone ja keittiö, vahdilla yksi huone, ja kaksi huonetta oli tyhjänä. Komendantin talon kahdeksas= ta huoneesta asui paikallismajuri neljässä. Lisäk= ;si talossa oli kanslia, palvelusväen tila ja keittiö. Muut huon= eet olivat tyhjillään.

Viipurin portin vartio toimi päävartiona. Osa varastoista oli edelleen invalidikomennusku= nnan varastoina. Harmaakiviset tykistön makasiinit luovutettiin vuonna 1819 muonahallinnolle. Toisessa oli kuitenkin edelleen tykistön varusteita ja toinen oli muonavarastona.[96]

1800-luvun puoliväliss&au= ml; sotilaallinen toiminta Krimin sodan vuoksi lisääntyi, ja siksi linnoitukseen rakennettiin lisää majoitustilaa. Ainakin vuosina 1851 ja 1854 linnoitusta korjattiin, ja siksi muun muassa osa invalidikomennuskunnan perheellisistä a= sui kaupungissa. Castrénin mukaan linnoituksessa oli sodan kynnyksellä 1853 komendantin talo, neljä kasarmia, kaksi upseeritaloa, kaksi makasiinia, varushuone, keittiö ja päävartio. Vuonna 1854 rakennettiin kaksi jauhovarastoa= ja sairaala. Seuraavana vuonna töitä jatkettiin ja niitä varten tuotiin Venäjältä työväkeä.

Castrén mainitsee Lappeenrantaan talveksi 1854– 1855 majoitettua tykistöä varten rakennetun kaupungin kustannuksella neljä työpaj= aa, talleja, leipomo-keittiön, varastosuojia tykeille ja vaunuille sekä paja. Rakennukset maksoivat 1000 hopearu= plaa ja kaiketikin sijoitettiin linnoitukseen.[97]

Kesällä 1862 linnoituksessa asui paikallismajuri ja tykistön päällikkö omissa upseeritaloissaan. Invalidikomenn= uskunnan päällikön asunnossa majaili myös ortodoksisen kirk= on kirkkoherra ja invalidien välskäri. Siihen oli sijoitettu myös apteekki. Yksi kasarmeista oli varattu perheellisille invali= dikomennuskuntalaisille ja tykkimiehille, yksi kasarmi oli invalidikomennuskunnan miesten ja k= aksi kasarmia tykkimiesten käytössä. Yhteen kasarmiin oli varattu tilaa ohi marssiville joukoille. Lisäksi alueella oli pä&= auml;vartio, sauna, talli ja varastoja.[98]

Linnoitukseen 1800-luvun loppupuolella tehtyjä rakennuksia kuvaava tiedossa oleva piirustusmateriaali on kovin puutteellinen.[99] Joidenkin Suomessa säilyneiden piirustusten valossa voidaan kuite= nkin pintapuolisesti tarkastella 1800-luvun jälkipuoliskolla syntyneitä sotilasrakennuksia.

Uusista rakennuksista ulkoasul= taan koruton sairaalan

suorakaiteen muotoinen osa lienee rakennettu 1850-luvun töiden yhteydessä ja neliönmuotoinen osa vuoden 1879 jälkeen.[100] Sairaalan ohella tärkeimmät uudet linnoituksen rakennuk= set olivat kaksi pitkittäin pääkadun varrella ollutta puista sotilaskasarmia, joista kumpikin on purettu, nykyisinkin käytössä oleva sotilaskasarmi tai ennemminkin parakki entistä komendantintaloa vastapäätä aukion toisella puolen sekä pääportin lähelle pääkadun varteen rakennettu upseeritalo.

Knapaksen mukaan rakennettiin upseeriasunto pääkadun varteen vastapäätä Viipurin portin vartiota eli linno= ituksen päävartiota todennäköisesti vuonna 1855 tai j= oka tapauksessa 1850-luvulla. Samaan aikaan lienee valmistunut s= en palvelija- ja taloussiipi. Knapas arvelee rakennustoimi= nnan vilkastuneen Krimin sodan aiheutettua sotaväen uudelleenj&au= ml;rjestelyjä. Säilynyttä upseeriasuntoa Knapas luonnehtii osuvasti: "yksinkertaisen tyylikäs ja jatkaa ulkohahmol= taan linnoituksen melkein 100 vuotta aikaisemmin syntynyttä ra&sh= y;kentamisperinnettä. Se muistuttaa suhteiltaan ja kattomuodoltaan erittäin paljon 1700-luvun upseerirakennuksia".[101]

"Äksiisikentän&= quot; etelälaidalle aiottiin vuonna 1879 laaditun suunnitelmapiirustuksen mu= kaan kasarmia tai parakkia 120 miehelle. Sitä ei kuiten= kaan tehty aukion etelä- vaan länsilaidalle. Parakki rakenne= ttiin ilmeisesti heti 1880-luvun alussa. Knapas toteaa yksikerroks= isen hirsirakennuksen edustavan 1800-luvun lopun koristeellista n= ikkarityyliä.[102]

Knapas toteaa linnoitukseen 1800-luvulla tehtyjen puurakennusten edustavan suomalaisten silmin selvimmin "venäläistä" rakennustapa= a. Tyypillisinä yksityiskohtina hän mainitsee kasarmin pitsimäiset räystäslautaleikkaukset ja 1850-luvul&= shy;la rakennetun upseeriasunnon piharakennuksen vuoraamattoman hirsipinnan.[103]=

Linnoituksen insinöö= ritalo määrättiin purettavaksi rappeutuneena ja palovaarallisena jo vuonna 1847. Se kuitenkin purettiin vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen.[104] Insinöörikomennuskunnan talon tilalle rakennettu kasarmi (merkitty insinöörijoukkojen pohjakartoissa numerolla 23) oli suo= rakaiteen muotoinen ja aumakattoinen hirsirakennus. Koristeaiheita oli muiden rakennusten tapaan vähän: koruttomien ikkunanpuitteiden= ja räystäslistan ohella julkisivua jäsensi vain kuusi ikkunoiden välisiin vyöhykkeisiin sijoitettua pystyhirttä pultattuina seinän läpi kiinni sisäpuo= lella vastaavissa kohdissa oleviin hirsiin tukemaan lamasalvosta. Kasarmi mainittiin vuonna 1873 perheellisten sotilaiden asunnoksi. Nämä lienevät kuuluneet tykist&oum= l;ön, sillä vuonna 1881 laaditussa piirustuksessa talon maini= ttiin olevan tykistön kasarmi.[105]

Lähimpänä harmaakivisiä tykistömakasiineja sijainnut pitkä puukasarmi (merkitty insinöörijoukkojen kartoissa numerolla 21) oli vuonna 1= 900 laaditun pohjakaava- ja leikkauspiirustuksen mukaan suorakaiteen muo&s= hy;toinen. Rakennuksen pitkiä lamasalvettuja seinähirsiä tuki= vat viereisen tykistökasarmin tapaan molemmin puolin seinää pultatut pystyhirret.[106]

Sata vuotta linnoituksen lakkauduttua eli vuonna 1910 paikka toimi edelleen varuskunta-alu= eena ja sen kaupunkirakenne oli monista uusista ja puretuista van= hoista rakennuksista huolimatta edelleenkin monilta osin entisessä hahmossaan.

Ympäristöä muut= ti eniten niemen länsirantaan rakennettu rautatie, jonka alle läntisimmät linnoituslaitteet jäivät. Erityi&= shy;sesti ylätasanteen luoteisosan korkean lauta-aidan erottama vankila-alue ja sinne kahden vanhan kivikasarmin vä= ;liin rakennettu korkea punatiilinen vankila poikkesivat aikaisem&= shy;masta kaupunkikuvasta.

Jäljelle jäänyt varuskunta-alue täytti sentään valtaosan ylätasant= een pinta-alasta ja sen katuverkko, korttelirakenne ja rakennuskorkeus säilyi pitkälti vanhassa asussaan. Kivi= nen komendantintalo oli entisellä kaupunkirakenteen kannalta tärkeällä paikalla pääkatujen ristey= skohdassa. Se toimi nyt kuitenkin upseerikerhona. Sen edustalla kadun toisella puolella oli aiempaan tapaan "äksiisiauki= o" – vuoden 1910 kart= an mukaan kuitenkin mahdollisesti kadun puolelta aidattu. =

Aiemmasta poiketen n= yt oli aukion länsilaitaa sulkemaan rakennettu uusi koko aukion levyinen kasarmi. Aukion eteläreunan sulki entiseen tapaan pohjoi= sin pääkadun kivikasarmeista. Muut kaksi kivirakennusta säilyivät edelleen pääkadun varressa, ja niitä vastapäätä kohosi linnoituksen orto= ;doksinen kirkko sotilasrakennusten yläpuolelle. Corps de garde toimi edell= een vartiorakennuksena vallien välistä linnoitukseen johtavan po= rtin kohdalla. Eteläosaan oli kuitenkin tehty aiemmin aukioksi jätettyyn tilaan joitakin uusia rakennuksia. Pää&s= hy;vartion ja tiilikasarmien välissä oli kaksi isoa muonavarastoa (vuos= ien 1908– 1910 välisenä aikana), käymäl&aum= l; ja pääkadun varteen palokalustovaja. Kadun toiselta puolelta oli purettu vinottain sijainnut varasto ja sen tila= lle oli rakennettu pitkä upseeriasunto. Sen takana sijaitsivat palvelusväen asunnot, talli ja jääkellari. Tiilist= en sotilaskasarmien ja linnoitusvallien väliin oli rakennettu joitakin varastoja, talli, käymälä ja aiemmin main= ittu tiilinen keittiö.

Entisestä komendantin tal= osta eli upseerikerhosta pohjoiseen oli ylätasanteen ulkonäk= ö muuttunut enemmän. Pääkatujen risteyskohdan päävartio oli purettu. Aukion pohjoisreunan upseeritalo= jen tilalle oli tehty T-volyyminen sairaalarakennus apurakennuksineen. Ump= ikulmaisesta keskusaukiosta oli luovuttu ja kadun toiselle puolelle oli insin&= ouml;öritalon paikalle sijoitettu aiemman rakennuksen kokoinen kasarmi ja sen jatkoksi sa= maan linjaan vastapäätä vankila-aluetta toinen pitkä kasarmi. Niiden tilalla olleet insinöörikomennuskunnan = ja tykistön alueet oli yhdistetty yhdeksi alueeksi, jonka pohjoisosa= ssa oli kolme isoa muonavarastoa ja kuulavarasto sekä eteläosassa leipomo, ylimääräisinä palvelevien rakennus, käymälä, keittiö ja kaksi varastoa.

Kasarmit oli sijoitettu pitk&a= uml; sivu kohti katua. Niiden pohjoispuolella sijaitsivat vuonna 1803 rakennetut harmaakivimakasiinit. Pohjoisempi pitkä kasarmi o= li rakennettu tykistön upseeritalojen ja sotilaskasarmin tontille. Se ei kuitenkaan noudattanut vanhaa katulinjaa, vaan oli sij= oitettu vanhan insinööritalon seinälinjalle – siten vanha keskusaukio pident= yi aina harmaakivimakasiineille asti. Näin muodostui vuoden 1774 asemakaavasuunnitelmassa linnoituksen eteläpää= ;ssä U-volyymisen kauppahallin edessä esiintyvää aukiota tai= jo 1750-luvulla pääkadun varrella sijainnutta pitkä&a= uml; kadun suuntaista aukiota muistuttava tila, joka kuitenkin niistä poiketen vielä laajeni eteläpääss= ä katujen risteyskohdassa vanhan keskusaukion levyiseksi.[107]

Aukioiden luonnetta kuvaa kaupungissa 1840-luvun alussa käyty kiista siitä, missä venäläiset sotilaat saisivat myydä leipää= ; – kauppiaat nimittäin= halusivat keskittää sotilaiden leivänmyynnin yhteen paikkaan= ja mieluimmin vielä linnoituksen alueelle. Kaupunkilaiset ehdottivat linnoituksesta kaupankäynnille sopiviksi paikoiksi aukiota pääkadun varrella sotilaskasarmin ja ruiskuhuoneen välissä eli siis melko lähellä päävartiota. T= oinen paikka olisi ollut avoin kenttä kasarmien pohjoispuolella. <= /o:p>

Paikallismajuri Govinius vastusti jyrkästi viimeksi mainittua ehdotusta – kauppaa ei saanut tuoda sotavä= en paraatipaikalle, vaan myyntipaikaksi oli otettava esikaupungin to= ri tai jokin paikka sen läheltä. Kasarmien pohjoispuolinen aukio varattiin siis puhtaasti sotilaskäyttöön äksiisi- = ja paraatikentäksi. Leivänmyyntipaikaksi valitti= in lopulta Suuresta esikaupungista Kauppa- ja Kuninkaankatujen kulma, jossa sotilaat määrättiin tuotteineen pysymään tontin puolella katuojaa.[108]

Keskusaukiolla kaupunkikuvaa m= uutti aiemman komendantintalon edustalle viimeistään 1870-luvulla perustettu puutarha ja muun tontin tavoin aidattu etupuutarha. Aita jatkoi pääkadun katuseinämän linjaa ortodoksiselta kirkolta päin.[109]

Tämän jälkeen e= ntinen komendantin talo ei enää ollut 1700-luvun tapaan osa katuseinämää pääkadulle ja keskusaukiolle päin. Sisempänä tontilla se menetti asemansa julkisena = rakennuksena. Yhtenäisellä aidatulla korttelin kokoisella alueella sijaitsi nyt upseerien asuntona oleva entinen komendant= intalo, sen edustalla oleva puutarha, puinen varasto- ja käymälärakennus, talli, niiden välinen piha sekä lähes puolet tontin pinta-alasta vievä takapuutarha.[110]

Linnoituksen viimeiset sotilasrakennukset tehtiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Tällöin 1910-luvulla tehtiin useita tiilirakennuks= ia, joista osa kaksikerroksisia asuintaloja. Ne sijoitettiin ylä= tasanteen kaakkoisosaan ja muut rantavyöhykkeelle.[111] Tämä vaihe on osa koko Suomessa 1910-luvulla käyn&= shy;nissä ollutta ja Venäjältä käsin johdettua sotilaal= lisen rakentamisen kautta. Koko Suomessa tehtiin tällöin punatiilestä tyyppipiirustusten mukaan sotilasrake= nnuksia Venäjän joukoille.[112] Rakennusvaihetta käsitellään jäljempänä tarke= mmin rakuunarykmentin kasarmialueen 1910-luvun rakennusvaiheiden yhteydessä= .

9.5 Lappeenrannan reservikomppania

9.5.1 Reservikomppanioiden perustaminen Suome= en

Pantaessa Asevelvollisuuslakia täytäntöön autonominen Suomi jaettiin vuoden 1882 alussa reservipiireihin. Niistä kullekin hankittiin reserviläisten koulutusta varten eri osiin Suomea harjoitusa= lueita sekä myös rakennuksia harjoituspaikoille.

Läänien kuvernöörien ehdotukset sopivista kokoontumispaikoista saatiin senaattiin jo vuoden 1881 aikana. Senaatti asetti alueille eräitä laatuvaatimuksia: maaperän tuli olla terveellinen, harjoituskenttä ja ampumarata tuli voida rakentaa, kokoontumispai= kan tuli sijaita reservipiirin keskellä, muonitus ja veden&= shy;saanti tuli varmistaa. Kesällä 1882 kenraalikuvernöörin ja sotaväen esikuntaupseerit tarkastivat eri läänien kokoontumispaikat.

Tarkastuskäyntien yhteyde= ssä maanmittarit laativat alueista sijaintikartat. Näihin oli sijoite= ttu tarvittavat ampumaradat ja harjoituspaikat. Tässä vaiheessa myö= s jo katsottiin alustavasti kokoontumispaikkojen rakennusten paikat.[113]

Kokoontumispaikat valittiin yhteensä 32 reservikomppanialle. Viipurin läänin nelj&a= uml; komppaniaa osoitettiin Lappeenrantaan, Muolaahan, Rautjärvel= le ja Sortavalaan.[114]

Senaatin mielestä ei reservikomppanioita tarvinnut kutsua harjoituksiin vielä vuonna 1882. Tällöin jo kuitenkin koulutettiin niiden vakinaista päällystöä. Ensimmäiset reservin harjoitukset järjestettiin seuraavana kesänä.[115]

9.5.2 Kokoontumispaikkojen suunnittelu

Yleisten rakennusten ylihallit= us alkoi suunnitella reservikomppanioiden parakkeja saatuaan senaatin sotilastoimituskunnan niitä koskevan kirj= een 2.11.1881. Siinä pyydettiin vaihtoehtoisia suunnitelmapiirustuksi= a ja kustannuslaskelmia rakennettavista parakeista. Asia eteni sotilastoimituskunnan mielestä kovin hitaasti, sill&au= ml; se tiedusteli 21.3. 1882 työn joutumista.

Ylihallitus vastasi sotilastoimituskunnalle 12.4. 1882 hiljattain kuolleen ylijohtaja Axel Hampus Dalströmin ja ylimääräisen arkkitehdin Evert Lagerspetzin yhdessä laatineen yhdessä Suomen sotav&aum= l;en päällikön kenraalimajuri Ramsayn ja soti= lasrakennusten intendentin eversti Mansnerin kanssa kaksi hylättyä vai= htoehtoa komppania- ja kasarmirakennuksiksi sekä rakennusohjelma= n. Piirustusten laadinta oli keskeytynyt Dalströmin kuo&sh= y;leman takia. Lisäksi Lagerspetz oli johti Uudenmaan tarkka-am= pujapataljoonan kasarmien rakentamista. Monien muiden töiden rasittama yliha= llitus ei ehtinyt jatkaa piirustusten laatimista ja jättänyt sen ensimmäiselle arkkitehti Bo= manille. Kirjeessään se arveli kuitenkin saavansa suun= nitelmapiirustukset ja kustannusarvion valmiiksi muutaman kuukauden ku= luessa.[116]

Reservikomppaniain parakkien suunnittelun alkuvaiheesta rakennushallituksen arkistossa säilynyt konseptimainen raportti kertoo ylijohtaja Dahlströmin, kenra= alimajuri Ramsayn, eversti Mansnerin ja kokouksen sihteerin arkkitehti Evert Lagerspetzin pohtineen rakennusten tarvetta. Lage= rspetz – ainakin käs= ialasta päätellen – o= li lisäksi luonnostellut rakennuksia ruutupaperille.[117]

Evert Lagerspetz otsikoi työryhmän ensimmäisen tapaamisen tuloksena syntyneen asiakir= jan ohjelmaksi Suomen asevelvollisten puuparakeista. Se totesi reserv= ikomppanian koostuvan noin 300 miehestä, jotka tuli voida jakaa kahteen raken= nukseen. Niihin tuli sijoittaa kaksi aliupseerihuonetta, kaksi pesuhuonett= a, eteinen ja toimisto. Komppanialle tuli rakentaa artelli eli keittiörakennus, jossa olisi myös leipomo. Artellin yhteyteen tuli suurehko katos, joka toimisi ruoka- ja harjoitussalina sekä kirkkona.

Lisäksi tarvittaisiin muo= navarasto suurine kellareineen, varusvarasto jokaista kasarmia varten, yksinkertainen liiteri, joka toimisi miehistön käymälänä, ruutikellari ja kaivo. Lisäksi tarvitti= in upseeriasunto, jossa tuli olla 2– 3 huonetta ja keittiö kom= ppanian päällikölle sekä huoneet yliupseeril= ;le, tarkastajalle ja kanslialle, yhteensä kuusi huonetta. Varusmestar= ille ja kenttävääpelille tarvittiin kummallekin huone ja keittiö sekä huone plutoonan aliupseereille. Lisäksi ta= rvittiin ulkorakennus, jossa olisi tilaa neljälle hevoselle sekä yksi suur= empi ja kaksi pienempää halkoliiteriä erillisine käym&a= uml;löineen.

Reservikomppania tarvitsi vielä sairaalan, jossa olisi myös välskärin asunto= na toimiva vastanottohuone, keittiö varastotiloineen, palvelijanhuone, suuri kahdeksalle sängylle mitoit= ettu huone, pieni kahdelle sängylle mitoitettu huone ja riittävät käymälätilat. Sairaalan taloudenhoi= taja asuisi ullakkohuoneessa. Rakennusmateriaaleina päätettiin asuinrakennuksissa käyttää hi= rttä. Tilaohjelma oli ilmeisestikin aivan alustava, sillä Lager&sh= y;spetzin allekirjoittamaan asiakirjaan lisättiin myöhemmin kuuden sel= lin arestirakennus ja kenttävääpelin ja varusmesta= ;rin varastohuone.[118]=

Miehistön parakin pohja&s= hy;na oli suorakaide. Rakennuksen päätyihin tuli&sh= y;vat aliupseerien tilat ja pesuhuoneet. Keskellä oli iso mie= histötupa, jonka keskellä oli miesten makuulaverit kahtena rivinä. Samaa sotilasrakennuksissa suosittua = avointa pohjakaavatyyppiä, jossa aliupseeri voi yhdellä silmäyksellä todeta komppanian järjestyksen ja jossa vo= itaisiin tarpeen vaatiessa järjestää myös sisähar= joituksia, oli käyttänyt jo intendentinkonttorin pääl&sh= y;likkö Carl Ludvig Engel Katajanokan matruusikasarmissa. Ehdot= etun pohjakaavan laati eversti Mansner, niinkuin rakenn= ushallituksen arkistoon talletettu kopio osoittaa.[119]

Senaatti määräsi kirjeessään 3.6.1882 yhden ylihallituksen arkkiteh= din opintomatkalle Ruotsiin ja Norjaan tutustumaan lähemmin joukkojen leiriparakkirakennuksiin. Matkan teki ylimääräinen arkkitehti Magnus Schjerf&s= hy;beck. Sen jälkeen hänen, ylihallituksen ylijohtajaksi va= in vajaata kuukautta aikaisemmin nimitetty arkkitehti Ludvig Lindqvist, kenraaliluutnantti Ramsay ja intendentti Man= sner pääsivät neuvottelussaan lopullisten suunnitelmapi= irustusten tekoon. Sen teki Ludvig Lindqvist Magnus Schjerfbeckin = avustamana. Ne ja kustannusarviot lähetettiin sotilastoim= ituskunnan käsittelyyn 6.7.1882.[120]

Ylihallitus mainitsi lähetteessään, että piirustusten sisältä= mien rakennusten lukumäärä perustui jo Dahlströmin aikaiseen ohjelmaan. Ylihallitus ei esittänyt vaihtoeht= oja kenraaliluutnantti Ramsayn ilmoitettua ylihallituksel&s= hy;le, että senaatti oli päättänyt reservikasarmeille kokoontu= van vain yhden komppanian kerrallaan – aiemmin oli pohdittu vaihtoeht= ona usean komppanian samanaikaisia harjoituksia.

Ylihallitus kirjoitti soveltan= eensa miehistöparakiksi Ruotsissa viimeksi käyttöön otet= tua tyyppiä. Siitä nyt esitetty tyyppi poikkesi varatessaan enemm&aum= l;n ilmankuutioita miestä kohden. Ruotsin parakeissa ei oll= ut lämmityslaitetta, mutta Suomen ylihallitus ehdotti para= kin molempiin päihin rimauuneja eli kamiinoita lä= hinnä parakin kuivattamiseen keväällä ja syksyllä.[121]

Ylihallituksen hahmottama Suom= en miehistöparakki muistutti Ruotsin tyyppipiirustusten kuvaamaa mallia. Suomessa majoitettiin parakkiin 290 miestä ja 8 aliupseeria, Ruotsissa vuoden 1873 tyyppipiirustusten mukaan 336 miest&au= ml; ja 20 aliupseeria. Parakkia rakennettiin Bergin mukaan noin 40 Ruotsin armeijan kokoontumispaikoille.[122]

Ylihallituksen mielestä m= uista Ruotsin malleista – ups= eeriasunnoista, sairaaloista ja muista rakennuksista – ei Suomessa ollut hyöty&a= uml;, sillä ne oli suunniteltu suuremmille joukoille. Ylihallitus ehdotti upseeriasunnon rakentamista kaksikerroksiseksi kusta= nnussäästöjen ja mukavuuden nimessä. Alakertaan tuli rakent= aa kolme huonetta, eteinen ja keittiö ja ullakkokerrokseen neljä huonetta tulisijoineen. Näitä komppanianp&au= ml;ällikkö voisi käyttää talvella makuu- ja lastenhuoneina. Upsee&= shy;riasunnosta tehtiin tosin intendentti Mansnerin kehotuksesta myös yksikerroks= inen vaihtoehto.

Alipäällystön asuntolaan suunniteltiin kaksi asuinhuonetta, kaksi keittiötä= ;, eteinen ja yksi huone palvelijalle tai plutoonanaliupseerille, jos tämä asuisi talvisin leirialueella. Sairaalaan määritettiin paikat kahdeksalle potilaalle isompaan huoneese= en ja kahdelle pieneen huoneeseen. Lisäksi siinä oli huoneet välskärille ja palvelijalle, vastaanottohuone, keittiö, pesuhuone ja käymälä. Rakennuksen ullakol= le oli varattu tilaa taloudenhoitajalle. Varusvarastossa oli sairaalan tapaan säilytystilaa ullakollakin. Pesutupa, arestirakennus ja ulkohuoneeseen kuuluva talli aiottiin rakentaa hirrestä. Sen sijaan artelli, jossa oli 180 miehelle ruokapaikka, ja leipomo rakennettaisiin laudoista, samoin nelihuoneinen muonavarasto. Siinä olisi koko rakennuksen kok= oinen kellari. Laudasta piti rakentaa myös leirialueiden pienemm&a= uml;t suojat: ulkorakennukset ja käymälät. Ylihalli= tuksen kustannusarvio nousi 63 000 markkaan.[123]

Ehdotuksia käsitelti= in senaatin talousosastossa 21. heinäkuuta 1882 ja sitä kar= ;sittiin pääosin salaneuvos Furuhielmin kannan mukaan. Sair= aalasta tuli senaatin mielestä rakentaa pienempi: ehdotetun kymmenen sairaspaikan sijaan tuli tilaa vain kuudelle sairaalle. Siihen ei tulisi myöskään erillistä keittiötä tai palvelijahuonetta. Arestirakenn= uksen senaatti määräsi puolta pienemmäksi kuin ylih= allituksen ehdottama. Ulkorakennuksistakin voitiin pienentää talleja. Parakit päätettiin rakennuttaa urakoitsij= oilla. Talousosasto lähetti asian vielä lausunnolle ken&s= hy;raalikuvernöörille, joka hyväksyi suunnitelman huomautuksitta.[124]

Senaatin sotilastoimituskunta lähetti piirustukset muutettaviksi yleisten rakennusten ylihallitukseen 16.8.1882. Tämä korjasi niitä, teki uudet kustannuslaskelmat syksyllä 1882 ja sai ne valmiiksi marrask= uun puolivälissä 1882. Piirustuksia oli viisitoista planssia ja rakennusten kustannusarvio nousi 70 000 markkaan. Näiden tyy= ppipiirustusten mukaan tuli siis rakentaa kaikkien kokoontumispaikko&sh= y;jen parakit. Rakennukset tuli sijoittaa harjoituspaikoille va&sh= y;kiosijaintikartan mukaisesti. Piirustukset painaisi ylihallituksen ehdotuksen mukaan litografi Tilgmann.

Piirustuksia korjailtiin viel&= auml; sotilastoimituskunnan 18.11. 1882 lähettämän kirje= en ohjeiden mukaan kustannuksiltaan edullisemmiksi. Ylihallitus= sai piirustuksensa ja kustannusarvionsa valmiiksi 15.12 1882. Nyt oli kustannusarvio puristettu 51 650 markkaan. Miehistöpara&= shy;kin piirustukset oli jo painatettu, sillä se oli rakennusohjelmassa e= nsimmäisten joukossa.[125]

Senaatti antoi 7.2.1883 sotakomissariaatin toimeksi ryhtyä varaamaan rahavaroja reserviko= mppaniain parakkien rakentamiseen. Parakkien yhteishinnaksi tuli aluet= ta kohden 51 650 markkaa. Senaatti hyväksyi lopullisesti ylihallituksen piirustukset ja kustannusarviot 19.12.18= 82. Rakennustyöt tehtäisiin urakoitsijatyönä.[126]

Reservikomppanioille rakennett= iin seuraavia rakennuksia[127]

Miehistöparakki, jossa oli tilaa 290 miehistön jäsenelle ja 8 aliupseerille<= /span>

Keittiörakennus, jossa oli avoin ruokailutila

Varusvarasto=

Upseerirakennus

Alipäällystön rakennus kenttävääpelille ja varusmestarille<= /o:p>

Sairaala, jossa oli tilaa 10 sairaalle

Muonavarasto, jossa oli my&oum= l;s kellari

Arestirakennus, jossa oli my&o= uml;s vartiohuone

Pesutupa

Ulkorakennus=

Ruutivarasto=

Käymälä

Senaatin sotilastoimituskunta määräsi reservikomppaniain rakennukset sijoitettaviksi mahdo= llisuuksien mukaan laaditun normaalisijoituskartan mukaisina, mutta siitä voitiin poiketa maasto-olosuhteiden niin vaatiess= a.[128]

Urakoitsijain käytt&= ouml; ei onnistunut kaikissa 32 kohteessa vaan ylihallitus joutui paiko= in teettämään ne itse. Reserviharjoitus= ;ten läheisyyden vuoksi tehtiin ensin tärkein osa eli miehist&oum= l;parakit ja keittiörakennukset. Maaliskuun lopussa 1883 yleisten rakennusten ylihallitus ja sotilastoimitus= ;kunta sopivat siitä, että rakennustöistä rapor= toitaisiin kuukausittain.[129]

Senaatin päätös reservikomppanioiden parakkialueiden rakentamisesta herä= ;tti epäilyäkin. Nya Pressen epäili maamme joutuvan tuntuviin taloudellisiin uhrauksiin ylläpitääkseen sota= laitosta. Toisaalta oli kyseenalaista, olisiko reservimiehistä tosipaikan tullen maanpuolustajiksi. Lehti totesi valtiopäivill&a= uml; heränneen keskustelun sotaväen uudelleenjärje= stelystä.[130]

Rakennustyö ontui osittai= n, sillä reservikomppanioiden huonetiloissa todettiin kesällä 1884 pidettyjen harjoitusten jälkeen suuria puutteita. Suomen sotaväen päällikköhallitus valitti niistä senaatin sotilastoimituskunnalle 2.12.1884. Tämä kertoi asian yleisten rakennusten ylihalli&sh= y;tukselle.

Huonon puutavaran takia olivat= parakkien ovet ja ikkunat monin paikoin epäkunnossa, ja seinissä oli paikoin rakoja. Reservimiesten sängyt oli alakerroissa havaittu liian mat= aliksi. Ongelmia aiheutui siivouksessa, eivätkä miesten ta= varat mahtuneet sängyn alle, vaan reppuja ja arkkuja oli pidettävä seinustalla. Yläkerrassakin, jossa makuusijat olivat aivan lattian tasossa, pidettiin terveyssyistä tarpeelli= sena nostaa ne pölyistä lattiaa ylemmäksi. Makuulavitsoja no= stettiinkin myöhemmin.[131]

Oli muitakin puutteita. Pesuhuoneiden puulattia todettiin hankalaksi ja tilalle ehdotettiin asfalttilattiaa. Miehistörakennuksessa puuttuivat kaite= et ylä- ja alakerran välisistä portaista, ovet ja luk= ot olivat huonoa tekoa, vesikouruja puuttui, ruokaloiden lattia pitä= isi tehdä savesta tai kivestä sekä kattaa seinät lau&s= hy;doilla tai telttakankaalla suojaksi likaa ja hiekkaa vastaan. Varusvaraston lukitusta tuli vahvistaa puomein ja rautasalvoin, kivääritelineiden paikkaa niissä tuli siirtää keskelle varastoa kylmältä ulkoseinältä, jossa kiväärit helposti ruostuivat. Komppanioiden kellareihin kertyi vettä ja käymälät olivat yleensä liian lähellä miehistöparakkia, muutenkin epäkäytännöllisiä ja hankalasti puhtaana pidettäviä.[132]

Artelleihin rakennettiin useis= sa komppanioissa jälkikäteen lautaseinät. Myös rakennuksen maapohja laudoitettiin, kivettiin, asfaltoitiin tai betonoitiin. Varusvarastojen ikkunoihin laitettiin rautaristikot. Saunat = oli aluksi tarkoitettu vain miehistölle ja aliupseereille, mutta myöhemmin niihin lisättiin erillinen osasto upsee= rille.[133]

Vuodelle 1886 varattiin reservikomppaniain parakkien korjauksiin vielä joitakin tuha= nsia markkoja aluetta kohden. Lappeenrannassa summa nousi 3 508 markka= an.[134] Vuonna 1888 korjattiin reservikomppanioiden tiloja enää 465 marka= lla.[135] Suomen reserviparakit maksoivat yhteensä 2 146 540 markkaa.[136]

Reservikomppanioiden alueille saatettiin – kuten Saar= inen on osoittanut Hämeen tarkka-ampujien reservikomppanioiden osalla tapahtuneen – rakentaa myös muita, "komppanian toimesta rakennettuja" tiloja. Ainakin Hämeen reservipiirissä rakennettiin kahvilarakennuks= ia eli lähinnä sotilaskodin edeltäjinä pidettäviä tiloja, komppanian päälliköiden käyttöön rakennettuja pesuloita, rengin asuntoja ja ainakin Oriveden ja Saarijärven komppanioissa avonainen kahdeksankulmainen paviljonki, jossa miehistö piti tans= siaisia.[137] Lappeenrannassa lisärakennuksia ei tehty – kaikitenkin tarvittavat palvelut olivat saatavilla lähikaupungista tai hiukan reservikomp= panian jälkeen valmistuneelta leirialueelta.

Komppanioiden rakennuksista ainoastaan päällystön asunnot ja sairaala vuorattiin laudall= a ja maalattiin öljyvärillä. Muut rakennukset maalattiin ain= akin useimmissa komppanioissa punamullalla.[138]

Reservikasarmien ympärist= ö oli useimmiten hyvin hoidettu, ja alueelle istutettiin puistoja tai puutarhoja. Vuonna 1901 verrattiinkin 18 vuotta toimineita reservikomp= panioita "pieniksi keitaiksi autiomaissa", jotka tiettävästi antoivat ainakin istutusvirikkeitä naapuristoonsa ja myö= ;s reservimiesten kotiseuduille.[139]

9.5.3 Lappeenrannan komppanian alue ja rakenn= ukset

Lappeenrannassa ei suomalaisil= la joukoilla ollut ennen reservikomppanioiden perustamista varsinaisia ni= ille nimettyjä rakennuksia. 1870-luvulla senaatin sotilastoi= mituskunta piti suomalaisen sotaväen käyttämien sotilasrakennusten määrää vähäisenä. Lappeenranta= an harjoituksiin tuleville suomalaisjoukoille ostettiin paroni von Kothenin aikana vuonna 1855 1 000 hopearuplalla ns. teatteritalo paikalliselta omistajalta tohtori Dammertilta. Siinä oli kak= si erikokoista puurakennusta ja sen sai vuonna 1856 perust= ettu suomalainen 9. tarkka-ampujapataljoona käyttöönsä. Lisäksi venäläisten vuo= nna 1854 tai 1855 rakentama suuri varuste- ja rehuvarasto lahjoi= tettiin vuonna 1861 9. pataljoonalle. Vuonna 1872 myytiin molemmat rakennukset Suomen sotaväelle 792 markalla.[140]

Lappeenrannan reservikomppania= n alue lunastettiin Lappeenrannan kaupungin omistamasta Lappeen pitäjän Mustolan kylän tilasta. Siitä lohkaistiin reservikomppaniaa varten vajaat kymmenen tynnyrinalaa ampumaradaksi ja harjoituskentäksi sekä parakkeja varten lähes yhtä paljon. Tilasta hankittiin tarvittavien laajennusten jälkeen yhteensä 20,661 tynnyrinalaa maata.[141] Reservikomppanian ampumarata ja harjoituskenttä oli aie= mmin toiminut venäläisen sotaväen ampumaratana. Kaupun&= shy;ki oli saanut siitä vuotuisen 200 markan korvauksen.[142] Nyt se tarjosi harjoitusrataa ja ampumapaikkaa ilmai&sh= y;seksi reservikomppanialle.[143]

Viipurin läänin reservikomppanioiden sijoituspaikat tutkivat everstit Palin = ja Boxström. Lappeenrannan sijoituspaikan valitsi vuonna 1882 eversti Boxström. Hän selitti suunnitellun reservikomppanian alueen sijaitsevan Lappeenrannasta lounaaseen puolentoista virstan päässä Haminan maantien pohjo= ispuolella. Aiemmin oli siinä hänen mukaansa ollut Viipurin ruotupa= taljoonan parakkeja. Reservikomppanian rakennukset tuli esikuntapäällikön mielestä sijoittaa yhdensuuntaisesti rantaviivan kanssa. Alueen maaperä oli kovaa ja hiekkaista; juomavesi = ja uimapaikka olivat lähellä. Parakkien läheisyy= dessä pystyttäisiin pitämään yksinkertaisempaa koulutusta, mutta komppanian isommat harjoitukset tulisi pitää leirikentällä, joka oli virstan päässä alueelta.

Boxström tarkasti myö= ;s toisen 29. komppanian sijoituspaikaksi ehdotetun alueen= . Se sijaitsi keskempänä komppanian asevelvollisten piiri&au= ml; – Viipurin pitäj= ässä Sikaportin kestikievarin lähellä, Lappeenrannasta 30 ja Viipurista 21 virstan päässä. Paikka oli kuitenkin muuten hu= onompi kuin Lappeenranta, ja vaihtoehto hylättiin.[144]

Boxströmin suunnitelman tarkastivat Lappeenrannassa 6.– 9. marraskuuta 1882 vielä yleist= en rakennusten ylihallituksen arkkitehti Jac. Ahrenberg ja sotilasviranomaisten edustaja everstiluutnantti Neovius. Tarkastuksessa edustivat kaup= unkia pormestari Schogster ja apteekkari Hallman sekä varamaanmittari H= .G. Hackstedt. Aluksi mitattiin ja paalutettiin Hackstedtin johdolla = maastoon noin yhdeksän tynnyrinalan suuruinen alue. Tämän jälkeen sijoitettiin parakkirakennukset Ahrenbergin ja = Neoviuksen ohjeiden mukaan kartalle ja paalutettiin näiden johdolla nii= den paikat maastoon. Tarkastuskertomuksessa mainittiin reserviko= mppanian alueen olevan hiukan suurempi kuin suunniteltu 5– 6 tynnyrinalaa, koska rakennusten ja Saimaan välinen alue oli osittain huonoa maaperää ja sijaitsi rakennuspaikaksi tarkoitettua aluetta alempana.

Boxströmin totesi suunnit= ellun alueen ympäristön joka suuntaan esteettömäksi. Äskettäin oli kuitenkin alueesta luoteeseen rakenn= ettu venäläisen tykistön laboratorio. Täm&aum= l;n vuoksi Ahrenberg ja Neovius päättivät sijoittaa rakennu= kset mahdollisimman kauas kaakkoon eli poispäin laboratoriosta. Siit&a= uml; laskettiin lähimpään parakkiin olevan matkaa 147 kyy&sh= y;närää ja alueella jo vanhastaan sijainneeseen ruutikellariin 450 kyynärää.

Rakennusalaa pidettiin suhteel= lisen ahtaana. Maaperä oli kuitenkin niin tasaista, että vain arte= llin sijoituspaikalla jouduttaisiin alemmalle sivulle tekemään kuuden jalan perustusmuuri. Tätä pidettiin kuitenkin hyödyllisenä, sillä kivijalkaan oli help= po tehdä parakkikoostumaan kuuluva kellari. Neoviuksen ja Ahrenbergin mielestä ei ylihallituksen tekemää reservi&= shy;komppaniain normaaliasemakaavaa voitu toteuttaa täällä, koska = komppanian harjoituskentälle oli parakeilta matkaa puolitoista virstaa. Siksi pidettiin tarpeellisena jättää parakkien lähelle alue, jossa voitaisiin miehistö&= auml; kouluttaa.Tämä alue oli raportin mukaan rakennusten välinen isompi piha. Sitä olisi vain vähän tasoite= ttava.

Suunnitellulla parakkialueella kasvoi nuorta mäntymetsää, rannalla leppää ja koiv= uja. Puustoa pidettiin mahdollisen tulipalon varalta tärkeänä tekijänä. Tämän takia raportissa korostettiin, että urakoitsijaa tuli tiukasti vaatia vält&sh= y;tämään alueella kasvavan metsän hakkaamista. Puita sai kaataa vain aivan välttämättömissä tapauksissa. Puusto piti säilyttää erityisesti sairaalan, upseerin ja ali&s= hy;päällystön talojen sekä parakkialueen ja maantien välissä.

Neoviuksen ja Ahrenbergin rapo= rtti käsitteli myös yleisemmin rakennusten sijaintipaikkaa ja Lappeenrannan seudun rakennusaineiden hintoja. Parakit rakennettai= ;siin noin kahden virstan päähän kaupungista sille kuuluvan Mustol= an tilan maille. Hiekkainen ja vähäkivinen maaperä oli pai= tsi rannan pesutuvan kohta rakennuspohjaksi erittäin hyvää. Alue kohosi noin sata jalkaa Saimaan pintatasosta. Sa= iraalan, artellin, upseeritalon ja alipäällystön talon edustalla maasto putosi jyrkästi, ja rantaan muodostui erill= inen kosteikko, johon tuli sijoittaa pyykki- ja pesutupa.

Parakkien rakennustarvikkeita = oli saatavissa lähistöltä. Puutavaraa tarjosi tilanomistaja Grönroos, joka asui lähellä Viipuria ja omisti metsää Lappeenrannasta viiden virstan päässä. Grönroos lupasi myydä 8– 9 tuuman paks= uista ja 4– 5 kyynärän pituista puuta 80 pennin kyynärä&sh= y;hintaan. Jos sitä pidettäisiin liian kovana, niin Ruokolahdelta = oli saatavissa yhdeksäntuumaisia, mutta hiukan lyhyempiä hirsiä kahden markan kappalehintaan.

Lankkuja ja lautoja oli saatav= issa neljän virstan päästä Luukalan höyrysahalta, jonka omisti kauppias Jakovleff. Lankut maksoivat 36 markkaa ja laudat 14 mark&sh= y;kaa toltilta. Lappeenrannan torilla myytiin lisäksi käsin sahattuja l= ankkuja 21,60 markalla toltilta. Tarvittavat tiilet saataisiin Kausalan tehtaalta. Hinnaksi tulisi paikalle kuljetettuna 55 markkaa tuhannelta tiileltä. Savi maksoi 80 penniä kuorma. Kalkkia ku= ljetettiin vesitse Kuopiosta ja Viipurista. Hintana oli kuusi markkaa tynnyriltä. Nyttemmin kuitenkin oli kauppias Ruotsi alkanut valmistaa Lappeenrannassa kalkkia, hinnaltaan korkeintaan viisi markkaa tynnyriltä. Louhittua kiveä löytyi kaupungin maalta parakkialueen vastapäiseltä rannalta. Kaakeliuunit tuotaisiin Viipurista.

Neovius ja Ahrenberg tähd= ensivät rakennustyön urakoitsijan paikallistuntemusta. Ehdokkaina mainitt= iin lappeenrantalainen rakennusmestari Nylund ja haminalainen rakennusmestari Silander, joka oli Lappeenrannassa tehnyt töit&au= ml; venäläiselle sotaväelle.

Tarkastuskertomuksen= sa päätteeksi Neovius ja Ahrenberg käsitteliv&au= ml;t vielä reservikomppanian harjoituskenttää ja ampuma= rataa. Tämä Boxströmin ehdottama alue sijaitsi Neoviuksen ja Ahrenbergin mukaan aivan kaupungin lähellä leirikent&au= ml;llä. Noin 10 tynnyrinalan alue sopi tarkoitukseensa mainiosti,ja siellä oli jo valmiiksi rakennettuina ampumavallit. Ruutikellari sijoitettaisiin 650 kyynärän pääh&aum= l;n ampumavalleista. Ampumarataa käyttivät myös Lap&sh= y;peenrantaan sijoitetut venäläiset joukot harjoituskenttänä= ; ja ampumaratana keväisin ennen joukkojen siirtoa kesä= leirille.[145]

Reservikomppanioiden rakennustyöt käynnistyivät jo samana talvena. Lappeenrannassa työtä valvoi arkkitehti Ivar Aminoff. Rakennusmestarina toim= i A. Lillqvist ja urakoitsijana F. Smirnoff. Viborgsbladet raportoi kesällä 1883 reservikomppanioiden rakennustöiden edistymisestä. Sen mukaan säädyt olivat edellisen vuoden valtiopäivillä päättäneet kutsua jo vuonna 18= 83 reserviläisiä harjoituksiin. Lehti piti aikataulua liian tiukkana. Millään ei ehdittäisi tehdä taloudellisia valmisteluja, ja reservikomppanioiden rakennukset pitäisi saada valmiiksi 1.7. mennessä – asukkaat tulisivat jo 6. heinäkuuta. Eri puolille maata oli vajaassa viidessä kuukaud= essa saatu aikaan 32 parakkikokonaisuutta, joihin ruutihuone mukaan lu= kien tuli kuhunkin 12 rakennusta. Yhteensä niitä tuli siis olemaan 384. Niistä viiden rakennuksen rakenne olisi Viborgs= bladetin mukaan paaluista ja laudoista, ja suuremmat rakennukset tehtäisiin lamasalvetuista hirsistä, joiden välit = tilkittäisiin hyvin. Rakennuksista oli kesäkuun ensimmäiseen päivään 1883 mennessä määrä olla valmiina joidenkin alueilla vain kuusi 12 rakennuksesta. Mon= in paikoin oli kuitenkin pystytetty kaikki rakennukset kerralla.

Viipurin läänin reservikasarmit rakennettiin Sortavalaan, Rautjärven Miettilään, Muolaan Kyyrölään, Taavettii= n ja Lappeenrantaan. Kyyrölää lukuun ottamatta työt edistyivät rivakasti, Taavetissa rakennukset valmi= stuivat jo ennen juhannusta. Viborgsbladet tiesi rakennuskustannusten ylitt&au= ml;neen Taavettia ja Lappeenrantaa lukuun ottamatta lähes kaikkialla ylihallituksen laskemat kustannusarviot. Taavetissa ja Lappeenrannassa olivat urakoitsijat ottaneet työn muutaman s= ata markkaa alle kustannusehdotuksen.[146]

Syksyllä 1883 kenraa= liluutnantti Oker-Blom tarkasti Lappeenrannan reservikomppanian rakennustyömaan. Hän havaitsi rakennustyössä puutt= eita ja vaadittiin työn valvojalta arkkitehti Ivar Aminoffilta selvitystä. Aminoff lähetti selvityskirjeen yleisten rakennu= sten ylihallitukselle 4.10. 1883 ja kertoi, ettei ehtinyt Viipurin vankilan rake= nnustöiden vuoksi käydä parakkityömaalla kuin kerran tai kaksi kuukaudessa. Hän lisäsi reservikomppanian päälli&s= hy;kön majuri von Herzenin ja kenttävääpeli Sirénin val= ittaneen, että alipäällystön uuni oli rakennettu vastoin pii= rustuksia. Lisäksi oli muitakin vikoja; muun muassa käymälän sijainti ei tyydyttänyt.

Aminoff vastasi, ettei hän ollut muiden virkavelvollisuuksiensa vuoksi voinut käydä paikalla, ja lisäsi lauseen, joka valottaa muu&sh= y;tenkin Aminoffin roolia tässä tehtävässä:"F&oum= l;r öfrigt utstakades byggnaderne icke af mig utan af arkit= ekten J. Ahrenberg och öfverstelöjtnanten Neovius, hvilka för Wiborgs län haft sig detta uppdrag ombetrodt och en= dast byggnadernas läge och dimensioner kontrollerades af und= ertecknad i enlighet med situations planen". Aminoff siis vain valvoi alueen rakentamista Ahrenbergin ja Neoviuksen kartta&sh= y;suunnitelman mukaan. Aminoffin selvitys ilmeisestikin riitti ylihalli= ;tukselle, sillä hänelle ei koitunut syytöksistä mitään seuraamuksia.[147]

Myöhäissyksyllä= 1883 Ivar Aminoff ilmoitti ylihallitukseen Lappeenrannan reservipara&s= hy;kkien olevan valmiina lopputarkastukseen. Ylihallitus ilmoitti 14.12.18= 83 sotilastoimituskunnalle lähettävänsä tarkastukseen ylimääräisen arkkitehdin Jacob Ahrenbergin. Vastavalmistuneet rakennukset tarkastettiin lopulta = 9.– 10. tammikuuta 1884.[148]

Reservikasarmi sijoitettiin si= is Saimaan rantaan. Paikka sijaitsi samalla tavoin kaupungista louna= aseen kuin aiemmat Saimaan laivaston rakennukset. Reservimiesten parakit olivat vain jonkin verran kauempana kaupungista. Arkkitehti M. Schjerfbeckin ylihallituksessa vuonna 1882 laatiman normaalisijoi= tuskartan mukaan rakennukset olisi tullut sijoittaa suorakaiteen muotoiselle, 27= 0 x 190 kyynärän laajuiselle alueelle.

Normaalisuunnitelma määräsi alueen keskelle rakennuksista suurimmat &#= 8211; miehistöparakin ja artel= lin. Näiden toiselle sivustalle olisi jätetty avoin reservimies&s= hy;ten harjoitus- ja järjestäytymistila, tämän pienen auk= ion toiselle puolelle aidan viereen sijoitettu arestihuone ja käymälä. Miehistöparakin ja artellin toisella puolella, mallisijoituskartassa järven puolella, olivat päällystön asunnot, komppanian päällikön talo aivan aidassa kiinni ja sen edessä ikään kuin siipirakennuksina varusvarasto ja aliupseeri= asunto. Suorakaiteen muotoisen alueen toisessa päässä sija= itsi ulkohuone ja ruokavarasto ja toisessa päässä, mall= ikartan mukaan veden puolella, pesu- ja pyykkitupa sekä sairaala.[149]

Lappeenrannassa eivät maa= ston korkeuserotkaan sallineet soveltaa valmista mallia. Aivan Saimaan rant= aan sijoitettiin kaiketi jo huonon rakennuspohjankin vuoksi vain sauna. Ra= nnan yläpuolelle tasanteen reunalle sijoitettiin artelli ja vastapäätä sitä aukion tai mieluummin pihan toiselle pu= olen miehistöparakki. Muut rakennukset ryhmittyivät saman pihan ympärille: rannan puolella olivat molemmin puolin ruokakatos= ta ja hiukan muista rakennuksista syrjässä sairaala j= a upseeriasunto, siitä itään alipäällystön asunto ja sen = vieressä varusvarasto. Eteläpuolelle oli molemmin puolin mie= ;histöparakkia sijoitettu linjaan muonavarasto ja arestihuone ja hiukan kauemmak= si rakennuksista käymälä. Länsireunassa oli vielä ulkorakennus. Rakennukset reunustivat tilavaa pihaa, jota voitiin käyttää harjoituksiin – varsinainen harjoitu= s- ja ampumakenttä sijaitsi hiukan kauempana.[150]

Lappeenrannan reservikomppanian rakennukset noudattivat samoja yleisten rakennusten ylihallituksen laatimia ja senaatin hyväksymien mallipiirustuksia kuin muutkin Suomen reservikomppaniat. Niistä parakki (A) oli painet= uissa piirustuksissa suunniteltu 290 miehelle ja kahdeksalle aliup= seerille. Suorakaiteen muotoisen ja kaksikerroksisen rakennuksen molemmissa päissä oli leveät pariovet. Hirsitalon lämmi&= shy;tyslaitteina vain kaksi kamiinaa keskellä rakennusta. Alakerran tois= essa päädyssä oli erillinen huone aliupseereille ja symmetrisesti sitä vastapäätä keskikäyt&= auml;vän toisella puolen pesuhuone. Sitä käytettiin myös lukusal= ina. Parakin keskellä kulki leveä käytävä, jo= nka molemmin puolin oli sijoitettu reservimiesten makuulaverit kahteen kerrokseen. Ne oli jaettu useampaan moduuliin, joiden perusyksik&= shy;könä oli kolme vierekkäistä laveria. Niiden väliin jäi väljälti tilaa, samoin sivuseinien ja laveririvien välissä miesten varusteille. Niitä varten oli laverien seinämiin myös keskikäytäväll&a= uml; kiinnitetty koukut.

Keskikäytävält&= auml; johti neljä porrasta parakin yläkertaan. Portaitten jatkona = oli yläkerrassa kahdessa rivissä kaksikerroksisia lavereita ja lisäksi sivuseinien suuntaiset laveririvit, satulakaton lappeiden vuoksi kuitenkin vain yksikerroksiset. Alakerran tapaan laverien välissä oli melko paljon lattiapinta-alaa. Lavereid= en seinämissä ja porrasrakenteessa oli koukkuja reppujen ja muiden tavaroiden säilyttämistä varten. =

Rakennuksen pitkissä julkisivuissa tuki sokkelin yläpuolelle kohoavaa vaakalaudoitettua seinää piirustusten mukaan kulmista ja kolmesta kohtaa seinästä pystyhirsi. Näin seinäpintaan muodos= tui neljä vyöhykettä, joiden keskelle olivat vuorilaud= oin koristetut isot 16-ruutuiset pari-ikkunat. Suhteellisen matalasta seinäpinnasta kohosi iso satulakatto, jonka harjalla oli lähes koko rakennuksen pituinen, tuuletusikkunat sisältävä satulakattoinen rakennelma.[151]

Sisältä kasarmit miellettiin Santeri Ingmanin vuonna 1892 ilmestyneen Reservikasarmista-kirj= an mukaan seuraavanlaiseksi: "Kasarmissa toiset katselivat kummissaan yksitoikkoisia, autioita seiniä ja kaksikerroksisia, liistapuilla miehittäin palstoitettuja lavereita, jotka heidän mieleensä = niin ehdottomasti muistuttivat tallin pilttuita, ja he tunsivat jo ilkeästi melkein olevansa luontokappaleen kaltaisia..."[152]

Reservikomppanian ruokala- ja keittiörakennuksessa eli artellissa (B) oli suorakaiteen muotoinen, seiniltään avoin ruokalakatos ja siihen rann= an puolelle liittyvä pienempi keittiöosa. Keittiön keskellä oli tulisija, ruokalaosassa kiinteät ruokap&ou= ml;ydät ja rahit. Ruokasalin korkeaa telttakattoa tuki rakennuksen keskeltä neljä pystyhirttä sekä katoksen reunoilla pystyhirret, joita oli vielä tuettu poikittaisin hirsin. Artellin ulkoasua dominoi ruokailukatoksen korkea telttamainen ka= tto ja toisaalta keittiön tulisijan jykevä, korkealle nouseva piippu.[153]=

Artellissa ruokailun ohella pidettiin ainakin oppitunteja. Santeri Ingmanin kuvauksen mukaan: "Ruokasuojassa vääpeli piti haluttomasti kuuntelevalle miesjoukolle kansantajuista esitelmää..."[154]

Kauniilla paikalla Saimaaseen viettävän rinteen ylätasanteella seisova upseerirakennus (C) oli rakennettu talviasuttavaksi. Siinä oli kor= kea satulakatto; ullakolle ei kuitenkaan tehty asuinhuoneita, va= an se toimi säilytystilana. Talossa oli kuusi huonetta, toi= ;sella pitkällä sivulla kaksi kansliahuonetta ja keittiö, toisella sivulla huone komppaniaa tarkastamaan saapuville upseereille sekä kaksi huonetta komppanianpääl= ;likön asunnoksi. Rakennukseen oli kolme sisäänkäyntiä: y= ksi pitkältä sivulta kansliahuoneeseen ja lisäksi mole= mmissa päädyissä ovet. Keittiöpäädyssä oli li&s= hy;säksi kylmä porstua; toisessa päädyssä portaat olivat hie= ;nommat ja portaiden päätteeksi pieni kuisti.

Talossa oli ainakin kansliasiv= ulla isot, moniruutuiset ikkunat, joiden puitteita oli yläosal&sh= y;taan korotettu jykevällä puitelistalla. Keskellä sijaitsevan kansliahuoneen edessä oli mallipiirustuksessa kuisti, jolla kansl= iaan asioimaan tulevan reservimiehen oli hyvä odottaa vuoroaan parioven tak= ana. Seinät oli mallipiirustuksen mukaan vaakalaudoitettu ja seinäpinnan yläosassa oli vielä pintaa jakava vaaka= ;lista. Rakennuksen kulmissa oli lisäksi pystylaudat.[155]

Lappeenrannan reservikomppanian päällikön majuri von Herzenin pyynnöstä tehti= in upseeritaloon eräitä mallipiirustuksesta poikkeavia muutoksia. Komentajanasunnossa ruokasalin eli ison kansliahu= oneen veranta siirrettiin toiselle puolen taloa, josta oli kauniimpi näköala. Lisäksi ikkunoiden sijaintia muutett= iin ja talolle tehtiin erillinen käymälä.[156]

Myös alipäällystön hirsinen asunto(D) oli talviasut= ;tava. Lähes neliön muotoisessa satulakattoisessa rakennuksessa oli= vat komppanian vääpelin ja varusmestarin asunnot. Molem= ;missa oli huone ja keittiö. Lisäksi keittiöiden väliin oli tehty leivintupa, jonka vierestä johtivat portaat ulla= kolle. Keittiöiden ja leipomon alla olivat asuntojen isot kellarit. Rakennuksen asuntoihin käytiin päädyistä, joi= hin oli upseeriasuntolan keittiöpäädyn tapaan rakennet= tu kylmät porstuat. Rakennus oli vuorattu vaakalaudalla. Porstuat ja ullakon vinoikkunallinen pääty olivat pystylautaa.[157]

Ulkorakennuksen (E) toisessa päässä oli kaksi puuvajaa. Keskellä oli vaunuvaja, portaiden päässä upseerien ja aliupseerien käymälät sekä eläinsuoja.[158] Muonavarasto (rakennus F) oli yksinkertainen rakennus, jossa oli = iso kellari. Keskellä rakennusta oli kellarin ilmanvaihtoto= rvi, jonka hattu kohosi satulakaton yläpuolelle.[159]

Varusvarasto (rakennus G) oli yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen ja satulakattoinen hirsirakennus. Si= ihen päästiin sisään päädyistä. Rakennuk= sen keskellä kulki käytävä, jonka molemmilla puolin sijaitsivat varusteiden säilytyshyllyt kahdessa kerroksessa. Rakennuksen keskeltä oli lisäksi portaat korkeaan ikkunalliseen ullakkokerrokseen, jossa hyllyt oli järjestetty sam= alla tavalla kuin alakerrassakin.[160]

Rantaan sijoitettu uloslämpiävä sauna (rakennus H) käsitti eteis-pesu= huoneen, jossa oli muuripata veden lämmitystä varten, ja varsinaisen löylyhuoneen, johon tultiin eteisestä kiukaan molemmilta sivuilta.[161]

Sairaala (J) oli suorakaidepoh= jainen ja satulakattoinen rakennus, jonka iso ullakkokerros korotti= sen yleishahmoa. Vaakalaudoitetun rakennuksen toiseen pääty= yn oli sijoitettu vuoteet kuudelle potilaalle. Keskellä oli eteinen = ja keittiö, toisessa päädyssä ullakon portaiden lisäksi vastaanottohuone. Ullakko oli jaettu kahteen huonetilaan.= [162]

Muista rakennuksista hiukan sivummalle sijoitettu käymälä (K) oli pulpettikattoinen, 20-paikkainen ja neljällä ilmanvaihtoputkella varustettu laitos. Toisessa päässä sijaitsi pisoaari. Aliupse= ereille oli oma osasto.[163]

Arestirakennus (L) oli varusva= raston tapaan suorakaiteen muotoinen, hirsinen ja satulakattoinen talo. Siinä oli kuitenkin otettu käyttötarkoitus huomioon vahvistamalla kattoa ja lattiaa. Pohjakaava käsitti viisi selliä,= joiden välissä kulki keskikäytävä. Neljä selleist&au= ml; oli yksittäissellejä ja yksi kiinteistä lavereista päätellen kolmen hengen selli. Lavereiden lisäksi selleihin oli piirustuksen mukaan sijoitettu jakkarat ja seinään kiinnitetty pöytätaso. Rakennuks= en ullakolle toi valoa vinoikkuna ja selleihin rakennuksen päätyihin sijoitetut kolme kalterillista ikkunaa. Pitkill&au= ml; sivuilla ei ollut ikkunoita, mutta keskikäytävään avautui ovi molemmilta puolin rakennusta.[164]

Reservikomppanian rakennuksiin kuului lisäksi ampumakentän lähistölle sijoitettu pieni puinen ruutivarasto.[165]

Komppanian hirsirakennuksista ainakin osa vuorattiin ulkoa laudoilla. Tämä lykkäytyi kuite= nkin muutaman vuoden, sillä vuonna 1896 komppanian päällikk&= ouml; mainitsi upseeritalon saaneen laudoituksen kymmenen vuotta ai= ;kaisemmin eli vuonna 1886. Sairaala taas määrättiin laudoitetta&s= hy;vaksi höyläämättömällä laudalla vuoden 18= 97 korjaustöiden yhteydessä.[166]

Vuonna 1885 maalattiin kaikki = rakennukset paitsi upseeritaloa ja alipäällystön asuntolaa. Sein&au= ml;t vedettiin punavärillä, kulmalaudat sekä ikkunoiden ja o= vien puitteet maalattiin valkoisiksi. Samalla maalattiin myös aluetta ympäröivä säleaita maantien puolelta ̵= 1; sekin punaiseksi. Päällys= tön rakennukset maalattiin ilmeisesti laudoittamisen jälkeen. Rakennu= sten katoista oli ainakin vuonna 1896 upseeriasuntolan päre&= shy;kattokin maalattu punaisella "kompositiovärillä".= [167]

Kasarmialueelle istutettiin toiminnan päästyä alkuun ja rakennusten valmistutt= ua runsaasti kasveja. Upseeritalon ja maantien väliin tehtiin nurmik= ko ja istutettiin pensaita ja ruusuja. Pääsisään= käynnin kohdalla jatkettiin terassia täyttämällä maata noin yhdeksän kyynärän alalta. Tähän istutettiin kukkia. Rakennuksen järvenpuoleiselle sivulle istutetti= in orapihlaja-aita ja rakennukselta rantaan tehtiin kiemurteleva pol= ku. Lisäksi istutettiin maantien puoleiselle sivulle koko komppanian alueen pituinen koivurivi.[168]

Lappeenrannan reservikomppanian kiinteistöä viimeisteltiin vielä vuosina 1885– 1886. Vuonna 1892 rakennettiin uusi käymälä. Suurehko ko= rjaus osui vuoteen 1894, jolloin kokonaiskustannusarvio nousi yli = 2300 markkaan. Tällöin korjattiin pääosin reservi&= shy;miesten majoitusparakkia. Vuonna 1898 tehtiin uusi talouskellari komppanianpäällikölle. Alue ja rakennukset luovu&s= hy;tettiin 15.4.1904 venäläisten joukkojen käyttöön.[169]

Venäläiset eivät liene muuttaneet rakennuksia paljoakaan, sillä ainakin vuonna 1908 teh= ty inventointi vastasi suomalaisen sotaväen aikaista kuvaa. Rak= ennukset olivat pärekattoisia paitsi upseeri- ja aliupseeri= talot. Rakennukset olivat inventoinnin mukaan puisia, kaivo kuitenk= in kivestä.[170]

Vuonna 1918 tuli alue taas suomalaisten käsiin ja luovutettiin vuonna 1923 puolustusministeriölle.[171] Reservikomppanian tiloissa toimi itsenäi= sen Suomen kaudella ainakin Ratsuväkiprikaatin ja soti= laspiirin esikunta. Vuonna 1979 alue siirtyi rakennuksineen kaupu= ngin haltuun.[172]=

9.6 Leirikaupunki

Suurten asevelvollisuusarmeijo= iden yhteistoiminnan harjoittamisen katsottiin vaativan laajoja yhteiskokouksia. Näitä varten perustettiin erityisiä isoja leirialueita, joiden tärkein osa oli laaja, erilaiset yhteis= harjoitukset salliva avoin kenttä. 1800-luvun suurten sotilasosastojen leirikokousten esikuvana on pidetty vuodesta 1857 alkaen Ranskassa pidettyjä Châlonsin leirejä. Sen on jopa sa&= shy;nottu olleen sotilaiden kesken samassa asemassa kuin Pariisin muod= issa ja kirjallisuudessa. Tämä "sotilasleirien Pariisi&= quot; syntyi, kun 10 000 hehtaarin alue ostettiin ja kunnostettiin 1 600 miehen voimin leirialueeksi kesällä 1857. Se sijait= si lähellä Châlonsin kaupunkia, kahden pienen kylän välissä. Sen eteläreunassa kulki tie Reimsis= ta Bar le Duciin.

Tämän tien varressa sijainneella kukkulalla sijaitsi keisarin päämaja. Leirijouk= ot sijoitettiin perättäin aselajeittain ja divisioonittain. Linjan pituudeksi tuli yhteensä 7 kilometriä, ja sen takana kulki rautatieasemalta lähtevä raitiotielinja.=

Miehistö oli alkuvaiheessa linjan etuosassa majoittuneena telttoihin. Niiden takana sijaitsivat keittiöt, niiden takana upseerien teltat ja heille puusta rakenne= tut kokoontumishuoneet. Hirsistä oli tehty myös sairaalaraken&sh= y;nukset. Leirialuetta kunnostettiin, laajennettiin ja parannettiin ajan mittaan. Teltat korvattiin parakeilla ja rakennettiin useita erilaisia tiloja. Leirille istutettiin myös puita ja pidettiin muun muassa keittiöpuutarhoja. Läheisille kylille leirin perustamin= en merkitsi nousukautta, muun muassa hotellien, ravintoloiden, kahviloiden, tanssipaikkojen ja teattereiden perustamista. Näit&a= uml; käyttivät lukuisat leirillä vierailevat ranskalais= et ja ulkomaiset vieraat.[173]

Toinen ja huomattavan paljon Lappeenrantaa läheisempi esimerkki sotaväen kesäleirist= ä oli Krasnoje Selo, Anna Kareninan Vronskin rykmentin leirialue ja kohtalokkaan ratsastuskilpailun tapahtumapaikka. Krasnoje Selon leiril= le saattoi samanaikaisiin harjoituksiin osallistua jopa 60 000 miestä= ;. Suomalaisia asevelvollisia osallistui siihen ensimmäisen kerran v= asta vuonna 1886. Aiemminkin vieraili toki Suomen kaartin pataljoona siellä.

Uuden Suomettaren vuoden 1886 leirikokouksesta julkaiseman artikkelin mukaan Krasnoje Selon tienoita asuttivat aiemmin suomalaiset. Muun muassa keisarillisen hovin tilalla= oli ollut suomalainen kirkko. Tasaista aluetta oli kuitenkin käytetty leiripaikkana jo Pietari Suuren kaudella.

Krasnoje Selon leiripaikka sij= aitsi Inkerinmaalla noin 25 virstan päässä Pietarista; Baltian rautatie kulki sen etu- ja takalinjan välitse ja jakoi leirin kahtia.<= span style=3D'mso-spacerun:yes'> Etummaisen linjan jatkona pohjoiseen sijaitsivat keisarillisen hovin palatsi ja paljon sotilasha= llinnolle kuuluvia rakennuksia. Pohjoisessa leirin jatkona oli myö= ;s muutaman sadan talon Krasnoje Selon kylä, jonka mukaan leiri oli saanut nimensä.

Leirin toinen, etulinjan suun&= shy;tainen linja loppui lehden mukaan etelässä Äijämäkeen. Etelässä oli linjojen vä= ;lissä myös Tuutarin järvi. Suomalaisten pataljoonien paikaksi leirill&a= uml; tuli takalinjan päässä, äärimmäisenä etelässä rannan lähellä sijainnut pieni kukku= la.[174]

Suomessakin alettiin asevelvollisuuslain säätämisen ja oman armeijan perustamisen jälkeen koota joukot kesäisin leirille.

9.6.1 Suomen asevelvollisten joukkojen leiri<= /a>

&= nbsp; "Ja kaupungeista Suomenmaan

&= nbsp; Tuo pieni Lappeenranta vaan

&= nbsp; Pääs muiden yli arvohon,

&= nbsp; Kun siellä leirikokous on."[175]

Lappeenrantaa ympäröi 1880-luvun alussa etelälounasta lukuun ottamatta kaikkiin ilmansuuntiin voimakkaasti mäkinen maasto. Etelän puolella kasvoi tiheä mäntymetsä. Etelälounaassa sijaitseva tasanko alkoi kaupungin rajalta ja levittäytyi siitä edelleen. Täällä maa oli lähes tasaista.[176]

Lappeenrannan reservikomppanian paikkaa valittaessa esikuntapäällikkö eversti A. Boxström kiinnitti raportissaan huomiota myös tähän kenttään. Boxström katsoi sen sopivan h= yvin asevelvollisten joukkojen yhteiseksi leirialueeksi ja ehdotti sen tarkempaa tutkimista ja kartoitusta. Boxströmille kerrottiin tällä alueella olleen ennenkin merkittä= vien sotilasosastojen leirejä. Nyt aluetta peitti pääosalta melko korkeaksikin kasvanut metsä. Maastossa voi toki edelle= en havaita merkkejä telttojen paikoista.

Boxströmin mielestä = alue oli mitä sopivin suurelle leirille. Liikenneyhteydet olivat erinomaiset: rautatie oli 18 virstan päässä ja höyrylaivayhteydet olivat Viipuriin, Mikkeliin ja Kuopioon. Paikka oli lisäksi laaja, sijaitsi korkealla ja oli terveellinen. Vettä = oli saatavissa läheisen Saimaan lahdelmasta, vain puolen virstan päässä vanhalta leiripaikalta. Leirialueen tasanne oli = useamman virstan kokoisena tarpeeksi laaja, joskin metsä tulisi raivata po= is. Kentän ulkopuolella taas maasto oli hyvin vaihtelevaa ja sopi sit= en hyvin taktisiin harjoituksiin.[177]

Senaatin sotilastoimituskunnas= sa Boxströmin ehdotusta asevelvollisten yhteisen leiripaik= an sijoittamisesta Lappeenrantaan pidettiin huomionarvoise= na, joskin asiaa tuli vielä kehitellä ennen muita toimenpit= eitä.[178]

Alue valittiin leirialueeksi jo seuraavana vuonna 1883. Sitä kävivät 21. kesäkuuta 1883 tarkemmin tutkimassa eversti A. Boxström, ylilääkäri Winter ja Viipurin tarkka-ampujapa= taljoonan komentaja everstiluutnantti V. Neovius. Kaupungista oli muka= na asessori J.H. Holm, alueen maanomistajista veljekset Esaias ja El= ias Kourula. Pöytäkirjaa piti maanmittari K.E. Hymén. Paikka havaittiin hyväksi suunnitellulle leirikentälle. Hymén sai karttaluonnoksen aluees= ta pian valmiiksi ja lähetti jo 23. kesäkuuta sen Boxstr&o= uml;mille hyväksyttäväksi. Heinäkuun alussa kartta lähe= tettiin hyväksyttynä takaisin Lappeenrantaan, jossa Hymé= nin johdolla pidettiin 3. heinäkuuta alueen rajojen katselmus. Tällöin katsottiin, kuinka paljon alueella jo olevaan ty= ;kistön ampuma-alaan tuli liittää alueen tiloista maita. Katselmus k= esti kaksi päivää. Lopullisesti Hymén viimeisteli leirialueen kartan 13. &= #8211; 14. elokuuta ja allekirj= oitti toimitusprotokollan 25. elokuuta 1883.[179]

Lappeenrannan kaupunki myö= ;ntyi leirialueen perustamiseen, mutta kaupunginvaltuutetut kiinnittivät erityisesti huomiota siihen, että suunnitellulle Simolan rautatieyhteydelle tuli jäädä tarpeeksi tilaa= .[180] 905 tynnyrinalan leirialue käsitti pääosin Lap= ;peenrannan kaupungin omistamat Mustolan ja Ihalaisten tilat. Jonkin ver= ran maata leirikenttää varten lohkaistiin myös yk= sityisistä tiloista. Maa vuokrattiin valtiolle 50 vuodeksi ja vuokraa tuli maksaa vuosittain sen mukaan, järjestettiinkö kesällä leirikokousta vai ei.[181]

Leirialueella tarvittavien til= ojen rakennuttamiseksi Senaatin sotilastoimituskunta antoi 25. heinäku= uta 1883 yleisten rakennusten ylihallitukselle tehtäväksi laa&sh= y;tia niitä varten suunnitelmat. Rakennuskustannuksissa tuli sotilas&sh= y;toimituskunnan mukaan pyrkiä suurimpaan mahdolliseen sääst&a= uml;väisyyteen niin rakennusaineissa kuin muissakin järjestelyiss= ä.

Ylihallitus määr&aum= l;si leirirakennuksia suunnittelemaan arkkitehti Theodor Deckerin, jon= ka tuli ylijohtaja Lindqvistin valvomana vastata hankkeen edistymisestä. työn käynnisti neuvottelu, mukana ylihallituksen edustajien lisäksi kenraalimaj= uri Melan, everstit Mansner ja Palin sekä lääketieteel= lisenä asiantuntijana todellinen valtioneuvos Winter.[182]

Ylihallitus selosti sotilastoimituskunnalle 2.10.1883 kirjeitse hankkeen edistymistä.= Lappeenrannassa tehtyjen tiedustelujen jälkeen ylihallitus päätyi ehdottamaan pääasiallisesti halvimpana rakenn= usmateriaalina lautoja sekä halkaistuja hirsiä, jotka asetettaisi= in seinään pyöreä puoli ulospäin. Keittiö&s= hy;rakennuksia ylihallitus oli suunnitellut yhden jokaista neljää komppaniaa tai pataljoonaa kohden – aiemmin suunnitelmissa oli ollut ke= ittiö jokaista kahta komppaniaa kohden. Talleista oli tarjolla halvempi ja kal&sh= y;liimpi vaihtoehto. Leipomoita voitiin tehdä joko yksi iso, joka palvelisi koko leiriä, tai jokaiselle pataljoonalle omansa, jolloin jouduttaisiin rakentamaan yhteensä yhdeksän leipomoa. Ylihallitus suositti yhtä yhteistä leipomoa hal&sh= y;vempana vaihtoehtona. Tämän hinta tarvittavine uuneineen, jauhovarastoine= en ja leipureiden makuuparakkeineen olisi maksanut vähintään 14 600 markkaa. Jos jokaiselle patal= ;joonalle olisi rakennettu oma leipomo, olisivat kustannukset nousseet vähintään 36 000 markkaan.

Leirille suunniteltiin tässä vaiheessa rakennuksia jalkaväen lisäksi kahdelle tykistöpatterille. Ylihallitus laati piirustukset ja kus= tannusarviot näillekin tarvittaviin rakennuksiin. Koko leirin kustannusar= vio nousi 224 800 markkaan. Lisäksi oli ylihallituksen mukaan viel&au= ml; varauduttava kohonneen hintatason vuoksi 25 %:n kustannusnousuun = eli kokonaisuudessaan 279 425 markan kustannuksiin.[183]

Leirialueelle suunniteltiin Lu= dvig Lindqvistin ja Theodor Deckerin syyskuussa 1883 allekirjoittaman kustannusarvion mukaan seuraavia rakennuksia:

Erikseen jokaiselle tarkka-ampujapataljoonalle:

Leirikeittiö upseereille<= o:p>

Neljän komppanian artelli=

Varusvarasto ja kanslia

Käymälä, jossa erilliset osastot upseereille ja miehistölle

Tallikatos 16 hevoselle tarvit= tavine varastotiloineen

Koko leirille yhteisesti<= /o:p>

Sairaala, jossa kolme paviljon= kia, joissa kussakin 16 sairaspaikkaa sekä erillinen rakennus muihin tarpeisiin

Sairaalan keittiörakennus=

Ruumishuone<= /p>

Jääkellari

12 uunin leipomo

Ruutivarasto, jossa 10 erillistä osastoa

Paja

Arestirakennus, jossa 20 pimeää ja valoisaa selliä sekä vartiohuone

Kahdelle tykistön patteri= lle suunniteltiin rakennettavaksi: Upseerien keittiö

Miehistön artelli

Varusvarasto ja kanslia

Käymälä

Kaksi tallirakennusta

Kahden uunin leipomo

Paja

Arestirakennus[184]

Senaatin pudotti lokakuussa 18= 83 ohjelmasta leipomon, sairaalan ja pajan. Ylihallitus sai laa= tia uudet piirustukset ja kustannusarviot leirirakennuksia var&s= hy;ten. Se lähetti piirustukset ja kustannusarvion sotilas= toimituskuntaan 23.11. 1883. Kustannusarvio oli 113 450 markkaa tai korotettuna 1= 40 562 markkaa.

Leirirakennuksia varten oli la= adittu ruutivarastoa lukuun ottamatta uudet piirustukset. Ruutivarastosta oli ylihallituksessa poistettu vain aiemmassa piirustuksessa ol&s= hy;leet hyllyt. Sairaala ja leipomo jäivät senaatin mä&aum= l;räyksestä pois leirin tiloista ja muun muassa arestirakennuksen sellien lukumäärää vähennettiin. Rakennuksia oli nyt kymme= nen pataljoona kohden. Ylihallitus huomautti lisäksi, ett&a= uml; jos lautavuoraus osoittautuisi halkaistua hirttä edulli= semmaksi, niin sitä käytettäisiin rakennusmateriaalina.= [185]

Vuoden 1883 rakennussuunnitelm= ia jouduttiin vielä korjaamaan, ja lopulliset suunnitelmat teht= iin vasta seuraavana vuonna.

Rakennuksista muutettiin viel&= auml; käymälöitä, sillä Suomen päällik&sh= y;köhallituksen ylilääkäri Winter ei pitänyt leirille suunniteltua käymäläjärjestelmää tarpeeksi hygieenisenä, se kun käsitti vanhan tavan mukaan lähinnä maahan kaivettavan kuopan, joka myöhemmin peitettiin. Sotilastoimituskunta antoikin ylihallitukselle vielä 9.4. 1884 laadittavaksi uudet suunnitelmapiirustu= kset leirialueelle rakennettavista yksinkertaisista käymälöistä, jotka voitiin tyhjentää. Pa= taljoonankohtaiset käymälät tuli rakentaa laudoista. Ylihal= litus laati piirustukset ja lähetti ne senaattiin kesäku= un kolmantena 1884.[186]

Senaatti hyväksyi ylihallituksen tekemät piirustukset ja alustavat kustannusehdotuk= set 16. heinäkuuta 1884. Jokaiselle pataljoonalle tuli upseerien keit= tiö ja ruokasali, artellikeittiö varastotiloineen, varusvarasto/= kanslia, upseerien käymälä, miehistön käymälä= ; ja tallikatos varastoineen. Kaikille yhteiseksi tuli vartiorake= nnus ja ruutivarasto. Rakennuskustannukset nousivat 115 025 markkaan t= ai 25 %:n korotuksin 142 531 markkaan.

Ylihallitus määrättiin vielä tekemään lopulliset piirustu= kset ja kustannusarviot. Se sai ne valmiiksi 2.10.1884 mennessä. Sotilastoimituskunta esitti, että senaatti hyväksyisi ylihallituksen ensimmäisen vaihtoehdon piirustukset pienin korjauksin. Kustannuksissa tuli edelleen tinkiä. Leirirakenn= ukset tuli saada valmiiksi 1.6.1885 mennessä.[187]

Ylihallituksen ensimmäisen arkkitehdin Deckerin laatimassa suunnitelmassa piirustuksia oli yhteen= sä yhdeksän planssia, ja kustannusarvio nousi 123 225 markkaan, tai = kun laskettiin 25 % nousseet kustannukset, yhteensä 152 000 mark= kaan. Rakennusmateriaaliksi seiniin ylihallitus esitti edelleen halkaistuja hirsiä niiden edullisuuden vuoksi.[188]

Piirustusten lopullisen hyväksymisen jälkeen päästiin rakentamisen al= kuun marraskuussa 1884. Ylihallitus ilmoitti sotilastoimituskunnalle 18.11.1884, että leirialueen rakennusten kustannusarvio oli = 152 781 markkaa. Rakennukset urakoisivat rakennusmestarit J.G. ja A. Wiklu= nd. Puutavara saataisiin leirikentäksi raivatulta alueelta. Ylih= allitus ehdotti, että työn ajan alueella asuisi arkkitehti valv= omassa sitä kymmenen markan päiväkorvauksin. Tehtä&s= hy;vään ehdotettiin Waldemar Backmanssonia. Ylihallitus peruste= li ehdotustaan sillä, että Backmansson valvoi parhaillaan leirikentän raivausta, oli johtanut aiemminkin parakkien raken&sh= y;nustöitä (Turun ja Porin läänissä) ja johti Lappeenrannan vankil= an uudisrakennusta. Ylihallituksen mukaan Backmansson kävisi ainakin kahdesti viikossa parakkien rakennuspaikalla.[189] Veljekset Wiklund Viipurista urakoi rakennukset, mutta valvojana toimi Backmanssonin sijasta arkkitehti Leander Ikonen. Backmansson taas piti lopputarkastuksen.[190]

Lappeenrannan leirialueelle laadittiin talvella 1884– 1885 Theodor Deckerin laatiman lopullisen, = 30 syyskuuta 1884 päiväämän kustannusarvion muka= an seuraavat rakennukset:

Jokaiselle yhdeksälle komppanialle:

1 Upseerien keittiö ruokasaleineen

2 Miehistön artelli, jossa neljän komppanian varastotilat

3 Kanslia- ja varusvarasto

4 Tallikatos 14 hevoselle, jos= sa myös aseverstas, varusvarasto ja rehuvarasto

5 Upseerien käymäl&a= uml;

6 Miehistön käymälä

Koko leirille rakennettiin yhteisesti

1 Arestirakennus, jossa 10 selliä, yhteinen arestihuone ja vartion huone

2 Ruutivarasto

Kalleimmiksi arvioitiin miehistön artellit, joiden yksikköhinta oli 4 700 eli yhdek&= shy;sälle pataljoonalle yhteensä 42 300 markkaa. Kokonaishinta oli 123 225 markkaa ja 25 %:n hinnannousun arvioiden 152 781 markkaa.[191]

Leiriparakkien urakoitsija vel= jekset Wiklund lupasi luovuttaa rakennukset 1.6. 1885 mennessä 117 000 markalla. Urakkasumma alitti ylihallituksen arvion, sillä leirial= ueen metsästä oli saatu arvioitua enemmän puuta rakennu= ksiin.[192]

Rakennustyöt herättivät kiinnostusta. Helsingfors Dagblad kertoi marrasku= un puolivälissä 1884 töitten Lappeenrannan tulevalla leiripaikalla jatkuvan vieläkin kovalla kiireellä. Työtä johtavat arkkitehdit olivat lehden mukaan laskeskellee= t, että jos päivittäin 300 miestä työskenteli siellä, niin työ valmistuisi 2– 3 kuukauden kulut= tua. Työtä hidasti eräässä osassa suunniteltua lei= rialuetta ollut tiheä metsä, joka täytyi hakata ja kaivaa kannot ylös. Metsän hinnan määrityksen senaatti jätti metsähallitukselle. Sen tuli myös määrätä paikalle valvoja, joka johtaisi puiden poiskuljetusta.[193]

Nya Pressen paheksui sa&s= hy;moihin aikoihin leirialueen raivauskustannuksia, jotka sen arvion mukaan nousisivat 60 000– 70 000 markkaan. Leirialue tuli kuiten= kin tilava: kuusi virstaa pitkä ja kolme virstaa leveä. Leh= den mukaan leirialuetta raivasi nyt jo 700 miestä, koska työ= ;n oli määrä valmistua ennen talvea.[194]

Tammikuun lopussa työ jat= kui hyvää vauhtia. Ainoaksi ongelmaksi pelättiin nousevan puhtaan veden saanti, sillä tällöin ei vielä löydetty koeporauksin kaivon paikkaa.[195]

Viborgsbladetin mukaan tammiku= inen lumen peittämä kenttä tarjosi pittoreskin kuvan: työmie= het kaivoivat esiin lumen peittämiä risukasoja, joita sitten poltetti= in "ikuisina tulina" niin päivällä kuin yölläkin; satavuotisten mäntyjen kantoja juuristoi= neen räjäytettiin ruudilla. Metsän suojaan oli kasattu halkoja valtaviin pinoihin. Leiriparakkien rakennustyö oli käynnissä ja lehti totesi rakennuksia tehtävän kahtia sahatuista puista "i tu sågad bjelk". Kokonai&s= hy;suus tulisi lehden mukaan tekemään maalauksellisen vaikutuks= en, mäntymetsään sijoitettuna rakennukset näyttäisivät erityisen hyviltä. Lisäksi vielä hahmoteltiin tulevaa leiriä sen valmistuttua. "Tänker man sig dertill de vita tälten, de glänsan= de uniformerna, ridande adjutanter och den lyx, som vid ett läger vanligen förekommer, har man bilden fullständig".[196]

Myös Östra Finland-l= ehti vieraili rakennuspaikalla tammikuun lopussa 1885, jolloin no= in puolet rakennuksista oli tekeillä, ja kiinnitti huomiota erikoise= en rakennustapaan. Halkaistusta puusta tehdyt rakennukset tekivät lehden = mukaan pittoreskin ja originellin vaikutuksen. Seinän sisäpinta oli sileä, ikäänkuin paneloitu. Lehti arveli, että Suom= essa käytettiin nyt ensimmäistä kertaa tällaista konstr= uktiota rakentamisessa. Rakennuksia oli lehden käydessä tutustumassa leir= ipaikkaan tekemässä 200 miestä.[197]

Helsingfors Dagbladissa 13.2.1= 885 julkaistussa kirjoituksessa kritisoitiin leirialueen raivaustöiden keskeneräisyyttä. Paikalla poltettiin kantoja, juuria ja ris= uja, ja työ vaatisi varmaankin vielä kuukausia. Lehden mu&sh= y;kaan leirialueen rakentamisesta olisi selvitty paljon halvemmal&s= hy;la, jos työt olisi järjestetty toisella tapaa ja etenkin käy= ;tännöllisemmin. Leirialueen rakennusten lisäksi mainittiin niiden viereisen rautatieaseman olevan rakenteilla. Tulevaksi kesäksi rakennettiin lisäksi helsinkiläisen muurarin Johan= nes Nylundin johdolla sotaväen kokoontumista varten Lappeenranta= an uusi suuri leipomo.[198]

Kesäkuun alkupuolelta lähtien lähetettiin Lappeenrantaan työmiesten lisäksi jokaisesta pataljoonasta yhden upseerin, kahden aliupseerin ja 40 miehen komennuskunta laittamaan asevelvollisten leiriä varten valmiiksi telttoja ja parakkeja.[199] Uudenmaan pataljoonan komennuskuntaan kuulunut nimi= ;merkki A.H. muisteli myöhemmin saapumistaan komennuksel&s= hy;le:

"Aamupuoleen päivää saavuttiin Lappeenrantaan. Kaupungin syrjäst&aum= l; kierrettiin kapeaa kujaa myöten aavalle kentälle, jossa oli harjoituksissa yksi komppania Lappeenrannassa sijaitsevasta Irkutskin rykmentistä. Muuten oli kaupungin puoleinen kentän sivu tyhjä= ;; kauempana oli joukko suuria risu- ja kantokasoja, joista osa oli sytytetty palamaan, ja niistä nouseva savu esti näkemästä kent&au= ml;n toista syrjää. Savun seassa oli tiheä miesjoukko raivaustyössä. = &nb= sp; Komennuskunnat vietiin eteläistä syrjää kohden, jossa metsän sisällä näkyi muutamia uusia puurakennuksia. Lähemmäksi tultuamme näimme että koko metsä oli mitattu ja tiheään viitoitettu miehen mittaisilla teräväpäisillä seipäillä; sitten myös tiedettiin oltavan itse leiripaikalla, ja tunnettiin rakennukset leiri= rakennuksiksi.– – Noin puolen tunn= in kuluttua tuli herra everstiluutnantti tervehtimään ja tarkastamaan meitä; tervehdittyään puhui hän seuraavaan tapaan: 'Te näetten itse miten tyhjä ja kolkko tämä metsä nyt vielä on, ja kumminkin muutaman viikon perästä saapuu koko Suomen vakinainen sotaväki tänne, tiedätten myöskin että te oletten tänne lähetetyt tekemään tämän tyhjyyden tovereillenne ja itsellenne mukavaksi ja kodikkaa= ksi kesäasunnoksi, leiriksi, ja tämä toimi vaatii teilt&aum= l; ahkeraa työtä, eikä suinkaan missään tapauksessa laiskottelemista, turhaa lomalla juoksua, huonoa käytöstä ja juoppoutta. Toivon että teetten tehtävänne niin että päällikkökuntanne ja toverinne tänne tultuaan ovat teih= in tyytyväiset`."[200]

Komennuskuntien miehet majoitt= uivat jo valmiisiin varushuoneisiin ja keittiörakennuksiin. Leirialueen kaupungin puoleisen osan todettiin jo vanhastaan ruohottunee= ksi. Vaasan pataljoonan kohdalta alkoi kuitenkin uusi raivattu alue. Saimaan puoleiseen metsään oli pinottu pitkiä halkopinoja, jotka oli hakattu raiviolta. Uudenmaan ja Kaartin leiripaikan kohd= alla eli alueen kaupungin puoleisessa päässä komen= nuskunnan miehet havaitsivat maatuneita jälkiä vanhasta leirist&a= uml;, linjan ja telttojen pohjapenkereitä.

Seuraavana päivän&au= ml; ryhdyttiin varsinaiseen leirinrakennustyöhön.

"Ensiksi ruvettiin tekemään turpeista teltin pohjaa tai sitä pengerrystä, jonka päälle telttivaate on kiinetetty. Ensimmäistä tehdessä olivat kaikki miehet yhdessä, vaan jaettiin sen valmistu= ttua useampaan eri ryhmään, ja kullekin eri ryhmälle annetti= in eri tehtävänsä, mikä turpeita ottamaan, mikä paikalleen asettamaan, puunauloja tekemään, jolla turpeet kiinnitettiin toinen toisiinsa, uusia teltin pohjia piirtämää= ;n, teitä tekemään j.n.e. Turpeen saanti oli vaikeaa;– = 211; Parhaat turpeet, niinkun koko etulinjaa ja pataljoonain linjoja ympäröivät turvepenkereet, ovat otetut Lappeenrannan linnan valleilta, joita irti otettaessa tuli useasti ihmisen luita näkyviin, muistuttamaan meit&aum= l; nuoria sotureita niistä monista verilöylyistä, joita Lappeenrannan linna ja sen sankarit aikojen kuluessa ovat kärsineet. K= un oli saatu telttien pohjat jotakuinkin valmiiksi, alkoi sannan ajo linjoille ja teille. Vaikeammat tehtävistä teistä olivat ne, jotka johtavat leiriltä alas Saimaan rantaan, sillä siell&aum= l; oli poistettava ja paikoin maahankin kaivettava puita, kantoja ja kiviä."[201]

Leirille saapui Hämeen pataljoona 18.6., Uudenmaan pataljoona 19.6. ja Mikkelin, Kuopion= ja Viipurin pataljoonat tulivat 20.6. Loput pataljoonat tulivat= seuraavalla viikolla.[202] Harjoituskenttä oli pinnaltaan hienoa hietikkoa ja= alkupäästä melkein ruohikkoa. Edellisen talven raivaustyöt ja jäte= puun kulottaminen näkyivät vielä kesällä – kun teltasta astui ulos, peitti jalan heti paksu, harmaa ja kuiva tomu.[203]

Finland-lehti kertoi kesä= kuun alussa 1885 kirjeenvaihtajansa lähettämässä kirjeessä Lappeenrantaan valmistuneesta "pienestä leirikaupungista". Kirjeenvaihtaja "Kalle Lapp." kuvasi leirialuetta kaupungin puolelta lähestyessä katsojan huomaavan ensin pitkän rivin valkoisia rakennuksia. Kun havainnoi= ja siirtyi lähemmäksi, hän kuitenkin huomasi, ettei valkoisia rakennuksia olekaan vain yksi rivi, vaan useampia, kauempien rivien sijaitessa aivan metsän reunassa. Tämän "kankaalla peitettyjen talojen" muodostaman kaupun= gin jakoivat yhdeksään kortteliin leveät kadut. Kullak= in pataljoonista oli oma kortteli. Kortteleissa taas teltat erotti&s= hy;vat toisistaan kujat. Ensimmäinen kortteli odotti vielä asujiaan – kaarti ei ol= lut vielä saapunut leirille. Leirialueeseen kuuluviksi laskettiin vielä reservikomppanian lähellä sijainnut uimahuone ja laiturit.[204]=

Leirin pataljoonien kortteleita erottivat siis toisistaan leveät kulkuväylät, kadut ja metsän puolelta vielä isommat aukot. Tämän "Metsäkadun" telttojen puoleiselle sivulle eli jokaisen pataljoonan telttakortteliin rakennettiin kaksi puurakennusta: kanslia- ja varusvarasto ja upseerien ruokailu- ja kerhohuone. Kadun toiselle puolelle pystytettiin loput leiriparakeista. Suorat rakennusr= ivistöt alkoivat kaupungista Simolaan johtavan tien kohdalta ja jatkuivat aina leirialueen polvekkeeseen saakka. Näistä rakennuksista tuli ty&ou= ml;n vielä ollessa kesken Östra Finland-lehden mukaan arestirakennuk&s= hy;sesta kaikkein vaikuttavimman näköinen.[205]

Rakennusten lopputarkastuksen toimittivat niiden suunnittelija arkkitehti Theodor Decker, sotilasrakennusten intendentti eversti F. Mansner, Viipurin tarkka-ampujapataljoonasta everstiluutnantti V. Neovius, tarkas&s= hy;tava arkkitehti Waldemar Backmansson, johtava arkkitehti Leander Ikonen, kruunun majoitusvastaava E.J. Holpainen ja urakoitsijat veljekset Wiklund. Leirirakennusten todettiin käsittävän yhteensä= 56 erillisestä rakennusta yhdeksänä erillisenä ryhmänä. Jokaiseen ryhmään oli rakennettu ruokasal= illinen upseerikeittiö, artellikeittiö miehistölle, kanslia- ja varusvarasto, tallikatos, upseerikäymälä ja miehistökäymälä. Nämä oli rakennettu jokaiselle yhdeksälle pataljoonalle; lisäksi koko leiri= lle yhteisesti arestirakennus ja ruutivarasto. Tarkastuksessa &s= hy;rakennukset havaittiin tehdyn täysin vahvistettujen piirustusten ja kus&= shy;tannusarvioiden mukaan ja työn kulkuun oltiin kaikin puolin tyytyväisi&= auml;.

Joitakin lähinnä rakennusten toimivuutta parantavia toiveita kuitenkin esitet= tiin, muun muassa varastohyllyjen tekoa eri rakennuksiin.[206] Veljekset Wiklund oli myös urakoinut ns. keisaripa= viljongin.[207]

Keisaripaviljonki oli leirin rakennuksista huomattavin. Se tehtiin periaatteessa keisarin leirivier= ailun varalta, ruokailua ja vastaanottoja varten. Normaalisti se kui&sh= y;tenkin toimi upseerien ruokailu- ja kerhotilana. Sen oli suunnitell= ut yleisten rakennusten ylihallitus. Muita korkeampi ja ru= nsain puuleikkauksin koristeltu rakennus oli leirialueen kiinnekohta kaupung= in puoleisessa päässä. 29.6. 1885 keisaripaviljonki o= li Helsingfors Dagbladiiin lähetetyn kirjeen mukaan lä= ;hes valmis – lehden mukaan siitä oli tulossa komea.[208]

Keisaripaviljonki saatiin kesäkuun lopussa käyttökuntoon. Sen sisustuksena o= li pitkä yhteinen pöytä, jonka ääreen eri osissa maata palvelevat upseerit kerääntyivät muistelemaan menneitä ja tapaamaan vanhoja luokkatovereita. Ruo= kailun aikana soitti aina jokin soittokunnista, joskus jopa useampi yhdessä. Keisaripaviljongissa pidettiin myös upseerien tanss= iaisia.[209]

Ainakin 11.7.1885 paviljonki o= li jo kokonaan valmis. Se aiottiin alun perin jakaa sisäpuolelta e= rivärisin lipuin kolmeen osaan. Åbo Tidningin mukaan tästä kuite= nkin kustannussyistä luovuttiin. Rakennus ei kuitenkaan kirjoitta= jan mielestä ollut yhtään vähemmän kaunis, "= ty hög och ljus som den är, med de otäckta takstolarna, hv= ilka gifva den utseende af att vara hvälfd, tager den sig rätt bra ut."[210]=

Vuoden 1888 leirin aikana keisaripaviljongissa järjestetyissä juhlissa oli sali koristeltu lipuin ja köynnöksin. Yhdellä seinällä = oli kuvat keisarista ja keisarillisen perheen jäsenistä.[211]

Muut kiinteät leirirakenn= ukset sijaitsivat lähinnä metsää olevien soittokunnan telttojen takana. Ensimmäisenä olivat upseeriparakit ja kans= liat ja taempana sotamiesten artellit. Parakit ja artellit muistuttivat kaikesta päättäen periaatteessa reservikomppanioiden rakennuksia: esimerkiksi Uusi Suometar luonnehti artellia periaatteeltaan samanlaiseksi kuin reservikomppanioissa: "...sotamiesten keittolaitos, iso, ympärik&au= ml;ytävä uuni, jossa on sisäänmuurattuna 8 kattilaa. Sen molemmi= lla puolin on saman katon alla artellihuone, joissa ruokatavaroi= ta säilytetään. Muita seiniä kuin nämä artellihuoneet ei keittolaitoksessa ole".[212]

Leirialueen rakennusten pii&sh= y;rustukset eivät ole tiettävästi tallella. Rakennushallituksen arkistos= sa on kuitenkin säilynyt niiden yksityiskohtaiset, 30.9.18= 84 päivätyt kustannusarviot, joista voidaan pää&= shy;tellä jotakin rakennusten materiaaleista ja ulkonäöstäkin. Kustannusarvioiden mukaan upseerien ruokala-keittiörakennusten, artellien, kansli= a- ja varusvarastojen, tallikatosten, arestirakennuksen ja ruutivaraston perustuskivet olivat harmaakiveä, sein&au= ml;t halkaistua hirttä, ulkokatot lautaa, pärein peitettynä, välikatot, väliseinät ja lattiat = lautaa ja uloslämpeävät uunit tiiltä. Upseerien ruok= alaan piti tulla kymmenen tavallista ja kaksi kattoikkunaa. Artelleissa oli varauduttu vain kahteen "puoli-ikkunaan"= ; – artellit olivat siis res= ervikomppanioiden tapaan ruokala-osaltaan avoimia ja ikkunat tulivat muihin rakennu= ksen tiloihin. Kansliaan ja varusvarastoon tuli tehdä kiinteät hyllyt, kolme ikkunaa ja yksi kattoluukku. Arestiraken&s= hy;nukseen saatiin jykevyyttä tekemällä hirsiseinät kaksinkertaisiksi. Käymälöissä tyyd= yttiin kevyisiin perustuksiin ja lautaseiniin.[213]

Myöhemmin rakennettiin muutakin. Vuonna 1885 suunniteltiin Lappeenrannan leirialueelle li= ;sättäväksi vartiorakennus. Sen perustusmateriaaliksi tuli harmaakivi ja seinät olivat lamasalvettua hirttä. Varsinaisessa tuvassa seinien tuli olla kokonaista hirttä ja vain eteisessä muiden rake= nnusten tapaan halkaistua hirttä. Kustannusarviossa oli muiden rakennusten kustannusarvioista poiketen varattu rahaa myös ikkunanpuitte= iden maalaamiseen öljyvärillä. Vartiorakennuk= sen kustannusarvion allekirjoittivat 10.10.1885 ylihallituksen johtaja Ludvig Lindqvist ja arkkitehti M. Schjerfbeck. Aiemp= ien rakennusten suunnittelija Theodor Decker ei kaiketi enää osallistunut vartiorakennuksen suunnitteluun.= [214]

Leirialueen tarkastuskertomuks= issa ja kustannusarvioissa mainittiin myös leirisairaala. Siihen kuului sairaalarakennus, erillinen talousrakennus, jossa muun muassa taloudenhoitajan, lääkärin ja välskärin asunn= ot, sekä erillinen ulkorakennus, jossa oli käymälä ja halkoliiteri.[215] Rakennus tehtiin vuoden 1888 leiriä varten. Se seisoi vastapä= ;ätä keisaripaviljonkia kentän toisella puolella tiheäss&aum= l; metsikössä. Sairaala käsitti kaksi puurakennusta sijoitettuna maastoon nurkat vastakkain. Toisessa osassa oli sairashuone ja apteekki, toisessa muun muassa ruoanlaittajan ja vanhem= man välskärin asunto ja sairashuoneen kanslia. Puurakennus&= shy;ten kolmannelle sivulle oli leirin ajaksi sijoitettu suuri teltta, johon mahtui= 20 sairasta. Nuorempien välskärien ja apulaisten asunnoiksi oli pys&= shy;tytetty pienempiä telttoja.[216]

Lappeenrannan leirin rakennuks= ia voidaan ainakin pohjakaavoiltaan verrata museoviraston venäläisten insinöörikomennuskuntien arkistos= sa säilyneisiin, suomalaisjoukoille Krasnoje Seloon rakennettujen pa= rakkien piirustuksiin. Pian Lappeenrannan leirin rakentamisen jäl&sh= y;keen vuonna 1886 tehtyjen parakkien kustannusarvioissa mainittiin näet osan niistä rakennetun Lappeenrannan mallin mukaan= .[217]

Krasnoje Selon leirille pystyt= ettiin kesällä 1886 joukko pieniä leirirakennuksia ja 90 teltalle turpeesta tilat. Piirustukset laadittiin yleisten rakennusten ylihallituk&s= hy;sessa maaliskuussa 1886. Hirsirakennukset maalattiin ulkoapäin tummanpunaisiksi, ikkuna- ja nurkkalaudat valkeiksi. Näin ne Uuden Suomettaren mukaan muistuttivat Suomessa yleisiä "puna= isia taloja".

Keskimmäinen ja suurin ra= kennus oli sielläkin upseerien ravintola isoine ruokasaleineen ja verantoinee= n. Sen molemmin puolin oli kaksi ylempien upseerien asuntoa, taempana neljä alempien upseerien asuntoa, kaksi varushuonetta, kaksi artellia ja tallia, jää- ja ruutikellari, paja, ares&sh= y;ti ja muita pienempiä rakennuksia. Ne urakoi pääosin viipu= rilainen yhtiö Veljekset Wiklund suomalaisin työmiehin suoma= ;laisista aineksista Lappeenrannan leiriparakkien tapaan.[218]

Krasnoje Selon rakennusten kustannusarviossa mainitaan sinne rakennettavan varusvarasto samankalt= aiseksi kuin Lappeenrannassa, mutta Krasnoje Selossa lattiapinta-alaa li&= shy;sättiin. Keittiö tehtiin samanlaiseksi lukuun ottamatta tulisijan ja sivuhuoneiden pienempää etäisyytt&aum= l;. Miehistön ruokakatokset olivat samanlaiset kuin Lappeen= rannassa matalampaa kattoa lukuun ottamatta. 14 hevosen talli vastasi Lappeenrannan tallia, mutta siihen kuuluvasta verstaasta teh= tiin asuinhuone kuormastomiehille. Käymälä oli vastaava. Myös päävahti ja ruutivarasto tehtiin jotakuinkin Lappeenrannan mallin mukaan. <= /p>

Krasnoje Selossakin rakennukse= t tehtiin halkaistuista hirsistä, katot päreistä t= ai laudoista sen mukaan kummat olisivat halvempia. Asuinhuonei&= shy;siin sijoitettiin rautauunit kukin tulisija lämmittämään kahta huonetta.[219]

Säilyneiden piirustusten = mukaan parakit olivat T-volyymista päävartiota lukuun otta= ;matta suorakaiteen muotoisia ja satulakattoisia. Ikkunoissa oli lauta&s= hy;puitteet. Jatkamalla puitelautoja kulmissa oli ainakin piirustust= en mukaan muovattu ikkunakulmiin puitelautojen apilaa muistutta= va koristeaihe. Ullakkokerrosten ikkunat olivat rombin muotoisia. Ra= kennusten seinät oli lamasalvettu sivuseinien räystään tasol= le asti, ja ullakkokerros oli päädyissä vuorattu pyst= ylaudoituksella. Rakennuksien kulmiin oli lyöty pystylaudat.

Pohjakaavan mukaan varushuoneen toisessa päädyssä sijaitsi kaksihuoneinen kanslia ja väliseinän takana rakennuksen pituisin hyllyin sisustettu varasto. Keittiön päädyissä sijaitsi kolme identtistä varasto- ja majoitushuonetta. Keskiosa oli avoin, paal= ujen varassa seisova rakenne, jonka keskellä sijaitsi nelipatainen tulisija. Miehistön ruokakatoksessa oli poikittain rahit ja pöydä= t, ja keskelle jätettiin läpikulkukäytävä. Tallin pilttuissa hevoset seisoivat turvat vastakkain rakennuksen keskellä. Molempiin päätyihin rakennettiin va= rasto- ja muita tiloja. Päävartiossa T-volyymisen poh= ;jakaavan lävisti pitkän sakaran päädyn oviaukosta alka= va keskikäytävä. Sen varrella oli kuusi yksinäis= selliä. T:n yläsakarassa oli käytävän jatkona vartiohuo&sh= y;ne ja sen molemmilla puolin isommat arestihuoneet. Ruutivarasto= oli jaettu kahteen erilliseen ikkunattomaan huoneeseen. Jää= kellari oli maahan kaivettu ja alaosastaan kivimuurattu pieni varastotila.[220]

Kruunun rakentamien tilojen lisäksi teettivät upseerit Lappeenrannassa itselleen jo vuoden 1885 leirille rakennuksia. Niistä ei liene säilynyt pii&sh= y;rustuksia. Hieman myöhemmin mainitaan kuitenkin jotakin rakennuksista ja nii= den ympäristöstä. Laatokka-lehden mukaan upseerit teettivät talvella 1888 metsään "sieviä, huvi= lan tapaan rakennettuja upseerien kesäasuntoja puusta". Muu= tenkin alueen ulkonäkö muuttui kesän 1888 leiriin mennessä: leirin metsäosuutta siistittiin edelleen, sinne istutettiin kukkia, ja polkuja kiemurteli kukkapenk&sh= y;kien ohi. Istutuksia tehtiin etenkin upseerien asuinrakennusten ja keisa&sh= y;ripaviljongin ympärille, ja kesällä 1888 tehtiin keisaripaviljon= gin oikealle laidalle vielä puinen soittolava.[221]

Myös leirin takalinjan mo= lemmin puolin istutettiin pensaita, jotka kasvoivat jo kesällä 1888= rehevinä. Linja – siis tie tai ka= tu – oli myös aidattu. Aita maalattiin vihreäksi, tolpanpäät valkoisiksi. Leiripaikkaa pidettiin kauniina; muun muassa Turun Lehden kirjeenvaiht= aja yltyi vuoden 1888 harjoitusten aikana ylistämään leiriä= seuraavasti: "Meidän leiripaikkamme on niin kaunis, että tuskin mi&s= hy;kään paikka vetää sille vertoja! Teltat seisovat ihanassa mä= nnikössä, jotka monen väriseltä välähtelevät puitten joukosta, ja nurmi itse on mitä ihanin."[222]

Lappeenrannan leiripaikkaa pid= ettiin terveellisenä, sillä siinä oli kolmella puolella havume= tsää, se sijaitsi korkealla ja oli maastoltaan kuivaa. Olipa Hämeen Sanomien edustaja kuullut vanhempien upseereitten vuonna 1885 sano= ;van leirin olevan parhaimpia Euroopassa.[223]

Vuoden 1888 leirille laajennet= tiin myös ampumarataa. Leiripaikalla käytettiin vuoden 1885 harjoitusten aikana sinne kaivettuja kaivoja. Sitten ne hylättiin kolmeksi vuodeksi, ja vuoden 1888 leirin alussa ne oli tyhjennett= ävä, jotta puhdas vesi virtaisi niihin. Vesi oli huonoa, ja sitä = oli tuotava kaupungin kaivoista. Kaupungininsinö&= ouml;ri ehdottikin jo vuonna 1888 leirin liittämistä vesij= ohtoon.[224]

Vuoden 1890 syksyllä alue= tta laajennettiin. Kaupunkiin määrättiin raivaustöihin lähinnä puustoa poistamaan 500 miestä tarkka-ampujapataljoon= ista.[225] 1890-luvun puolivälissä rakennettiin leirille uusi ampumarata, johon lunastettiin maita Ihalaisten, Lavolan ja Vihto= lan kylistä. Alueen mittasi 4. elokuuta 1895 varamaanmittari Axel Holmström.[226]

1890-luvun alussa leirialueell= a oli keisaripaviljongin, upseerien omien asuntojen, joidenkin kauppakojujen ja vastaavien rakennusten lisäksi erikseen jokaisel= le yhdeksälle suomalaiselle pataljoonalle tehdyt rake= nnukset.

RAKENNUS = RAKENNU= SVUOSI

Upseerien ruokasali 1885

Kansliaparakki = 1885

Varusvarasto = 1885

Miehistön ruokala 1885=

Tallikatos = 1= 885

Käymälät = 1= 885

Lisäksi oli yhteiseksi yhdeksälle pataljoonalle rakennettu&nb= sp; = &nb= sp; = &nb= sp; RAKE= NNUSVUOSI

Arestirakennus = 1885

Ruutimakasiini = 1885

Ruutimakas. vartiorak. 1891

Leirivahdin rakennus 1885

Sairaala ja talousrak. 1888

Leirirakennusten arvon laskett= iin olevan yhteensä 156 979 markkaa.[227]

1890-luvulla rakennuksia ainoa= staan korjattiin. 30.6.1893 päivätty kustannuslaskelma kertoo leir= ialueen kaivoa uusitun. Siihen rakennettiin uusi suojus, jonka katto= tehtiin asfaltista ja seinät slammattiin. Kaivosta uusitti= in lahonneet hirret. Vuonna 1894 korjattiin Oulun pataljoonan up= ;seerien ruokailuparakki, vuonna 1897 ruutikellari ja siihen kuuluva = vartiotupa ja seuraavana vuonna korjattiin edelleen leirirakennuks= ia.[228]

Leirialueen rakennuksia ja alu= een esineellistä ympäristöä valaisee vielä vuodel= ta 1902 säilynyt irtaimistoluettelo. Tällöin suomalaiset t= arkka-ampujapataljoonat oli jo lakkautettu. Leirirakennukset olivat kuitenkin edelle= en jäljellä leirikankaalla, ja leirivahti M. Suoninen inventoi toukokuun puolivälissä alueen rakennuksissa olleen Suomen valtion omaisuuden.

Esimerkiksi Uudenmaan pataljoo= nan kansliassa oli kuusi pöytää, seitsemän tuolia, seinähyllyjä, puinen naulakko ja penkki. Varusvarastossa säilytettiin vain lautoja; artellissa oli 28 ruokapöytää ja 60 penkkiä. Tallin varastohuon= eissa säilytettiin pesutelineiden ja saavien lisäksi kuistien kaihtimia, viikatteita ja vaatenaulakoita. Muiden pataljooni= en tiloissa oli edellä mainittujen tavaroiden lisäk&s= hy;si lippuja, lipputankoja, voimisteluteline, jonka Suoninen erityises= ti mainitsi olevan hyppäämistä varten, kivää= ;ritelineitä, telttapaaluja, saarnastuoli, puusänkyjä, suihkulaite, signaalilippuja, maalitauluja, verhoja, lamppuja ja erilaisia pal= ovarusteita.[229]

Sotilaat asuivat leirillä teltoissa. Ne oli sijoitettu leirikentän laidalle kaupungin puoleisesta laidasta lähtien järjestyksessä S= uomen kaarti, 1. Uudenmaan pataljoona ja 2. Turun pataljoona. Nämä kolme pataljoonaa sijaitsivat samassa linjassa. Sen jälkeen oli hiukan eri suuntaan lähtevään linjaan sijoitettu loput kuusi tarkka-ampujapataljoonaa= : 3. Vaasan, 4. Oulun, 5. Kuopion, 6. Mikkelin, 7. Hämeenlinnan ja 8. Viipurin pataljoonat. Telttojen lukumäärä vaihteli kuss= akin pataljoonassa viidenkymmenen molemmin puolin. Esimerkiksi Kaartin pataljoonan korttelissa oli vuoden 1885 leirillä 57 telttaa.[230]

Leirin mittasuhteita kuvaa kauimmaisen eli Viipurin pataljoonan telttojen sijainti leirin viimei&= shy;sinä, noin kaksi virstaa keisaripaviljongista eli leirin alkupä&au= ml;stä. Siksi pataljoonan upseerit eivät esim. käyneet muiden upseerien tavoin syömässä keisaripaviljongissa; vi= ereisen pataljoonan upseerit taas kulkivat sinne kuormastovaunuilla. Viborgsbladet pohtikin seikan vaikutusta leirin yhteishenkee= n.[231]

Kaiku-lehden mukaan asemalta o= li keisaripaviljongille noin 200– 300 askelta. Heti sen vieressä oli kaartin pataljoonan teltta-alue ja sen jälkeen suorassa linjassa muitten pataljoonien asemat. Kukin niistä oli noin 100 askel= ta pitkä ja niiden välissä kulkeva tie 20 askelta leve&aum= l;. Yhteensä leirin pituudeksi tuli siis yli 1000 askelta.[232]

Kunkin pataljoonan teltat oli = sijoitettu suorakaiteen muotoon. Leirikentän puolella oli kaksi 16 teltan ryhmää ja niiden välissä kaksi telttaa. 16 teltan ryh&s= hy;mien takana oli leveä kulkutie ja sen toisella puolen pienempiin ryhmi= in sijoitetut teltat. Ryhmitys jätti telttakortteliin yhden isomman aukean keskelle korttelia ja yhden pienemmän sen metsänpuoleiselle reunalle. Aukioita tarvittiin osasto&= shy;jen järjestäytymiseen ja huoltoon.[233]

Pataljoonan rintamaan kuuluval= la miehistöllä oli kaikkiaan 32 telttaa. Neljä neljän telt= an riviä muodosti ensimmäisen puolen pataljoonaa. Kullakin komppanialla oli kahdeksan telttaa. Keskellä olevat kaksi telttaa oli varattu pataljoonan päivystäjää ja vartiomiehistöä varten. Näiden telttojen takana oli toi= nen puoli pataljoonaa. Miehistön telttojen takana olivat aseetto= mien ja upseeriston teltat. Etulinjasta oli noin 150 askelta takalinja= an, jonka varrella puurakennukset olivat. Pataljoonan keskellä etummaisessa telttarivissä oli vartioteltta, jonka viereen oli ajettu rahastovaunut.[234]

Telttoihin mahtui 16 miest&aum= l;, mutta vuoden 1885 leirillä niihin majoitettiin vain 10– 12 miestä.[235] Alus= tana oli neliön muotoinen, noin kyynärän korkuinen= maavalli, jonka sivu oli 12– 14 jalkaa. Kentälle päin oli kyyn&a= uml;rän levyinen oviaukko. Vallin päällä sijaitsi teltta, kuvausten mukaan paalujen varassa lepäävä taitettu tai = katkaistu pyramidi, joka sivuilta kiinnitettiin nuorin pienempiin paaluihin. Taitettu katto-osa huipentui puusalkoon. Neljä katon keskisalosta taitokseen laskeutuvaa särmää oli päärmetty kangaslistoin. Kaar= tin teltoissa päärme oli punainen ja vaaleanvihre= ä. Värit toistuivat salon kullekin sivulle kankaaseen om&s= hy;melluissa pienissä kilvissä. Muissa pataljoonissa päärme oli vih&= shy;reä.

Teltan sisustuksena olivat seinämiä kiertävät puulaverit. Vuodevaatteina= oli oljilla täytetty patja ja tyyny sekä villainen peite. Oviauk= ko sijaitsi maavalliin tehdyn aukon päällä. Sisää= ;nkäynnin voi sulkea puuluukulla. Teltan keskitangon ympärillä oli kivääriteline, jonka yläpuolisista koukuista = sotamiesten laukut roikkuivat. Tangon päässä oli Kaartin pataljoona= ssa kullattu ja muissa pataljoonissa kultaiseksi maalattu nuppi, joka muodosti teltan huipun.[236]

Upseerien teltat vastasivat jotakuinkin sotilaiden telttoja. Niiden sisäpuolella oli kuitenkin lisäksi ohuet lautaseinät, katto ja lattia. Ovessakin oli sa= ranat ja lukko. Kussakin teltassa asui yksi tai kaksi upseeria, jotka s= aivat itse hankkia huonekalut.[237]

Leirin peseytymistiloja kuvasi= Uuden Suomettaren kirjeenvaihtaja seuraavasti: "Pesemistä varten on telttarivin takapuolella erittäin käytännölli= set pesulaitokset, niissä ei tarvitse muuta, kuin koskea johonkin nas= taan, joita muistaakseni on 4 tai 5 joka laitoksessa, niin heti rupee vett&a= uml; juoksemaan alas nastain yläpuolella, noin sylen korkealla maasta oleva= sta pitkulaisesta purtilosta eli ruuhesta." Laitteen alla oli vielä allas, johon vesi putosi.[238]

Vaatteet pestiin uimamatkoilla. Tätä varten oli rannassa erillinen pesulaituri. Saimaalle päästäkseen täytyi teltoilta kulkea leirikentän yli ja jonkin matkaa metsän läpi. Ennen ran= taa oli metsässä kukkula, jolta oli ainakin Åbo Tidningin kirjeenvaihtajan mukaan upea näkymä Saimaalle. Hän= en mielestään kannatti todella käydä auringonlas= kun aikaan, jolloin miehistöllä oli vapaata, katselemas= ;sa näkymää, veneitä vesillä jne. Upseereille oli uimarantaan rakennettu hiukan sivummalle erillinen uimahuone, jonka laiturin päähän oli sijoitettu myö= ;s "trampoliini eli polkulauta".[239]

Vielä Lappeenrannan leiri= n ollessa käytössä rakennettiin Suomeen uusi, samantyyppinen leiripaik= ka Vierumäelle, noin 19 kilometrin päähän Heino= lasta. Tämä johtui muun muassa tehokkaampien ns. kolmen linjan kiväärien käyttöönotosta. Vierumäen leiri ampumaratoineen, teltanpohjineen, puisine parakkeineen, upseerikerhoineen ja sairashuoneineen oli ensimmäisen kerran käytössä kesällä 1897.[240] Lappeenrannan leirialue taas siirtyi osin venäläisten jouk&s= hy;kojen käyttöön.

9.6.2 Venäjän leiri

Tiettävästi jo Aleks= anteri I:n aikana oli Lappeenrannan lähellä venäläisten joukkojen leirialue. Kazanzovin mukaan ei missään muual= la silloin ollut niin tasaista maastoaluetta, jota ajan sotataidon mukaiset harjoitukset vaativat. Lappeenrannan aluetta käyttö kuitenkin väheni, kun Hämeenlin&s= hy;nan rautatien valmistuttua alettiin kokoontua Parolassa.[241]

Venäläiset joukot käyttivät Parolaa 1890-luvulle saakka, jolloin sen leirialue kävi kenttäharjoituksille ahtaaksi – se riitti Kazanzovin mukaan vain yh= delle kaksipataljoonaiselle rykmentille. Vaihtoehdoksi tuli Lap&sh= y;peenrannan leirikenttä, jossa armeijan koulutusta saatettaisi= in myös yhdenmukaistaa suomalaisten ja venäl&aum= l;isten joukkojen yhteisissä leiriharjoituksissa= .

Vuonna 1892 muodostetun s= uomenmaalaisen tarkka-ampujaprikaatin kesäleirit päätettiink= in pitää Lappeenrannassa. Suomen sotilaspiirin u= pseereista ja lääkäreistä koottu toimikunta tuli huh= ;tikuussa 1893 Lappeenrantaan etsimään venäläisten joukkojen leiripaikkaa. Siksi valittiin leiri= kentän suomalaisten joukkojen alueen vastapäinen puoli. Mäntymetsäinen alue oli lähellä Sai= maan rantaa. Kazanzovin mukaan juuri tällä alueella oli Aleksanteri I:n aikana sijainnut venäläisten joukkojen leiri= .

Alueen valinta nosti Kazanzovin mukaan kiistan toimikunnan suomalaisten ja venäläisten jäsenten kesken: suomalaiset olisi= ;vat halunneet venäläisten leirin sivummalle, venäläis&= shy;ten edustaja, suomenmaalaisen tarkka-ampujaprikaatin komentaja Popoff taas pysyi tiukasti vaatimuksessaan. Asian ratkaisi venäläisten kannan mukaan lopulta kenraalikuvernööri Heide= ;nin paikalle lähettämä jalkaväenkenraali Gon= tsarov.[242]

Venäläisten joukot majoittuivat uudelle alueelle jo kesällä 1893 pidetyssä leirikokouksessa. Niistä oli mukana 1. ja 4. suomenmaalainen tarkka-ampujarykmentti sekä suomalaisista joukoista 5. = ja 8. tarkka-ampujapataljoona. Leirikokouksen päällikkönä toimi kenraalimajuri Popoff. Venäläiset sotilaat majoitettiin suomala= isten tapaan alaosasta turpeilla ja laudoilla vuorattuihin telttoihin. Samaa mallia noudattivat kiinteät ruokasali- ja ke= ittiörakennukset, kaksi upseeriparakkia, komentajan parakki ja upsee= rikerho. Rakennusten ulkoasusta on säilynyt melko vähän tie= toja. Venäläisille joukko-osastoille empaattinen eversti Kazanzov kirjoittaa muistiinpanoissaan rakennusten olle= en "sijoitukseltaan, kooltaan ja näöltä&aum= l;n suomalaisten joukkojen vastaavia parempia". Kiinteiden rakennusten määrä kasvoi 1900-luvun puo= lella yli 70 yksikköön.[243]

Tiedossani on vain muutaman ha= rvan rakennuksen piirustukset. Museovirastossa venäläis= ten insinöörikomennuskuntien arkistossa on säilynyt vuodelta 1893 suunnitelmapiirustus keittiötä ja ruokasalia varten Lappeenrannan leirille. Siinä rakennus oli toiminnallis= esti samanlainen kuin suomalaisen leirin tai reservikomppanioiden artellit: keskellä keittotila, sivuilla varastohuoneet ja seinätön ruokalatila, johon oli sijoitettu pitkät ruoka= pöydät ja rahit. Suunnitelman toteutuminen on kuitenkin epävarmaa.[244]

Venäläisten leirira&= shy;kennusten lähelle rakennettiin vuonna 1901 vaatimaton puukirkko, jota käytettiin vain harjoitusten aikaan kesäisin. Uude= n ja näkyvämmän leirikirkon hanke heräsi kenraalikuvern&ou= ml;öri Bobrikovin tarkastusmatkalla Lappeenrantaan vuonna 1903. Tämän jälkeen kirkko näet purettiin ja rakennettiin uusi leirikirkko lähemmäksi rautatieasem= aa.

Lappeenrannan leirin Pyhä= lle Nikolaokselle omistetusta sotilaskirkosta on kuitenkin s&aum= l;ilynyt jo vuonna 1902 laaditut sotilasinsinööri Polkovnik= in allekirjoittamat suunnitelmapiirustukset, joten uu= tta kirkkoa suunniteltiin jo ennen Bobrikovin matkaa. Polkovnikin allekirjoittamien piirustusten mukaista kivikirkko= a ei leirille kuitenkaan rakennettu, vaan se tehtiin puusta ja sen suunnittelua ja rakentamista valvoi Kazanzovin muistiin= panojen kääntäjän agronomi Wolkoffin tiedon mukaan so= tilasinsinööri M. Redjko. Kirkon peruskivi laskettiin juhlallisin menoin to= ukokuussa 1903, kirkko valmistui seuraavana kesänä ja vi= ;hittiin kesäkuussa 1904. 400 hengelle suunnitellun kirkon lähei= syyteen rakennettiin myös asuintalo papistolle.

Rakennuksen länsipäädyssä kohosi satulakatosta kellotorni ja ikonostaasin puoleisesta päädystä sisäti= loja valaiseva telttakattoinen kupoli, joka huipentui sipulitorniksi. Kupolin kohdalla oli pääty&sh= y;kolmiolla katettu sisäänkäynti ja samanlainen myös länsitornin kohdalla. Vuonna 1920 purettu rakennus= oli säilyneiden tietojen mukaan sisältä kaun= iisti paneloitu ja muutenkin runsaasti koristeltu. Kirkk= oa ympäröi matala koristeellinen aita, ja sen ulko&sh= y;asua leimasivat runsaat puuleikkaukset. Kullatut kupolit lahjoitti lappeenrantalainen kauppias I. Wolkof&sh= y;f. Timo Lehtonen luonnehtii kirkon tyyliä "koris= teelliseksi nikkarityyliksi" ja yleisvaikutelmaa "keveäksi ja ilmavaksi".[245]

Venäläinen leirialue= oli suomalaisen tapaan asemakaavoitettu: teltat korttelittain lähimmäksi leirikenttää, ja telttoj= en edessä kulki tie suomalaisen leirin "ensimmäi= sen linjan" tapaan.

Puurakennukset olivat telttoje= n ja rannan välissä. Rannan puolelta leirialuetta rajasi reservikomppa= nian parakkien ohi Lappeenrantaan johtava maantie. Tähän yht= yvät eräässä itsenäisyyden aikana laaditussa kartassa e= nsimmäiseltä linjalta johtavat tiet – siten ainakin myöhem= mässä vaiheessa koko leiriä kiersi tie. Myös telttakortte= ;lien puurakennusten välissä kulki tie, samoin leirialue= en poikki ensimmäiseltä linjalta rannan maantielle saakka.= [246]

9.7 Suomen rakuunarykmentin kasarmialue

9.7.1 Suomen asevelvollisille joukoille uusia kasarmeja – Lappeenrann= an ratsuväkikasarmien suunnittelijat

Vuoden 1879 asevelvollisuuslain tullessa voimaan Suomessa oli sangen vähän uuden armeijan majoittamiseen sopivia kasarmeja. Tärkeimmät niistä oli= vat Suomen kaartin kasarmit Helsingissä, venäläisten joukko= jen käyttämät Katajanokan ja Espoon tullin kasarm= it sekä Turun ja Hämeenlinnan kasarmit muualla Suomes= sa. Suomalaisille joukoille ei kasarmeja liiennyt läänien p= ääkaupungeista. Siten päätettiin rakentaa kasarmit Vaasaan, Ouluun, Kuo= pioon, Mikkeliin ja Viipuriin. Myöhemmin Helsingin, Turun ja Hä= ;meenlinnan kasarmit jätettiin lopullisesti venäläisille joukoille = ja sinnekin rakennettiin uudet kasarmit.[247]

Läänikohtaisten kasa= rmien piirustukset laati Yleisten rakennusten ylihallituksessa arkkiteh= ti August Boman.[248] Yli&= shy;hallitus ehdotti kasarmien rakentamista kivestä, jolloin yksikköhinta olisi noussut noin miljoonaan markkaan. Tätä pi= dettiin kuitenkin liian kalliina, ja kasarmit käskettiin suunni= tella puusta. Kustannukset olivat nyt 750 000 markkaa yksik&o= uml;ltä.[249] Kasarmien noin 70 erillistä lehteä käsitt&aum= l;vät (tyyppi)piirustukset valmistuivat ylihallituksessa kesällä 1879 ja siirtyivät senaatin tarkistet= tavaksi.[250]

Suomalaisille pataljoonille valmistuivat syksyllä 1881 Vaasan, Oulun, Kuopion, Mikkelin ja Kuopion puukasarmit. Näiden jälkeen 1882– 18= 84 rakennettiin samojen piirustusten mukaan Turun ja Hämee= nlinnan kasarmit – kui= ;tenkin komentajan ahtaaksi havaittu asunto rakennettiin isompana kuin aiem&sh= y;missa. Myöhemmin vanhojenkin kasarmialueiden komentajatal= ot laajennettiin.[251]

Kasarmialueet valittiin kaupun= kien ulkopuolelta tai lievealueiden rakentamattomilta tonteilta. Niille si&= shy;joitettiin 38 yksi- tai kaksikerroksista rakennusta vähintään 15 m= etrin päähän toisistaan. Upseereilla oli viisi asuntolaa, yksi talo toimi kansliana ja upseerikerhona, miehistö m= ajaili neljässä kasarmissa, opetuskomennuskunta omassaan.= Ruokasali ja neljä keittiötä toimi omassa talossa, kaksi rak= ennusta oli varattu verstaille ja alipäällystön sekä aseettomien asunnoiksi, yksi kaksikerroksinen rakennus oli kahdeksan perheellisen aliupseerin asun&sh= y;tolana, sairaalalla oli oma rakennus ja monet taloustilat sijaitsi&s= hy;vat erillisissä tiloissa. Kivestä tehtiin vain kaksi raken&= shy;nusta: sauna ja yhdistetty leipomo, pesutupa ja ruokamakasiini= .[252]

Valmistuneita hirsirakennuksia= ei Finska Militären -julkaisun mukaan aluksi laudoitettu eikä maalattu, mutta myöhemmin julkisivut vuorattiin laudoilla ja siveltiin vernissalla. Kasarmien ympäristöön alettiin niiden valmistuttua istuttaa myös runsaasti puita.[253]

Kasarmien rakentamista valvoiv= at lääninarkkitehtien johtamat kolmimiehiset rakennus= komiteat. Lääninarkkitehdit eivät kuitenkaan muiden virkavel= vollisuuksiensa takia ehtineet johtaa työtä kovin säännöllisesti ja rakennuksiin jäi puutteita.[254]

Rakennuksia jouduttiinkin korj= aamaan muutaman vuoden jälkeen korjaamaan laajalti ja kalliisti. Lahoavat kattovasat oli uusittava. Erittäinkin Viipurin kasarmi&= shy;en kattorakenteet ja lattiat vaativat suuria korjauks= ia. Vuotuiset korjauskustannukset nousi= vat niin korkeiksi, että maaseutukaupunkien patal= joonat saivat uuden 4 000 markan korjausmäärärahan. Asevelvollisten kasarmien sisäkatot oli alun perin rapa= ttu. Se ei ilmeisestikään vastannut tarkoitustaan, sillä Gripenbergin ylijohtajakaudella alaspudonnee= t ja halkeilleet katot rakennettiin uudelleen höyl= ätyistä, saumatuista ja vernissatuista laudoista.[255]

Tyyppipiirustusten mukais= ista puukasarmeista poikkesivat Helsinkiin rakennetut Uudenmaan pataljoonan tiiliset ja peltikattoiset kasarmit, jotka pääo&= shy;sin valmistuivat vuonna 1883. Ne sijaitsivat kahdessa paikassa, pääryhmä aivan Helsingin pohjoisrannassa, toinen sen lähellä Mariankadulla ja Maneesika= dulla. Pääryhmänä oli kaksi osittain kolmikerroksi&s= hy;sta kasarmia, kaksikerroksinen rakennus, jossa sijaitsi muun muassa r= uokala, sauna, varusvarasto ja käymälä. Toisessa ra&s= hy;kennusryhmässä oli yksi kolmikerroksinen upseeriasuntola, kaksiker= ;roksineen upseerikerho- ja asuntorakennus, asuntola perheellisille aliupseereille ja taloustiloja.[256]

Uudenmaan pataljoonan kas= armit olivat teknisesti uudenaikaisia – niissä muun muassa toimi aiemm= in vankilarakennuksissa hyväksi todettu keskuslä= mmitysjärjestelmä.[257] Vesi kuumennettiin höyrykattilassa ja pumpattiin p= utkia pitkin lämmittämään eri huoneita. Järjestelmän säätäminen oli kuitenkin hankalaa- talvella lämmitettäessä lämpenivät l&aum= l;hinnä höyrykattilaa olevat huoneet, mutta kauempana olevat jäivät kylmiksi. Talvisaikaan oli osa kauemmista huoneis= ;ta tyhjennettävä.[258]

Uudenmaan pataljoonan kasarmei= ssa ilma tuli huoneisiin lämmitettyjä putkia myöten ja poistui erillisten putkien kautta. Rakennuksissa oli pesuhuoneiden takana sisäkäymälät. Niitä kuitenkin käytettiin vain yöllä, päivällä taas pih= alla sijaitsevaa käymälää.

Vuosina 1885– 1887 ei enää rakennettu uusia kasarmeja.[259]

Vuonna 1889 alkaneiden Lappeen= rannan ratsuväkikasarmien rakennustöiden aikaan laajennettiin Suomen kaa= rtin kasarmeja rakentamalla vuosina 1888– 1892 uusi pesu- ja lei= pomotupa, varushuoneita sekä kolmikerroksinen tiilinen asuntola perheellisille aliupseereille ja miehistön jäsenille. Rakennustyöt maksoivat yhteensä yli 300 000 markkaa.[260]

Suomen kaartin kasarmit sijait= sivat Helsingin Kasarmintorin laidassa. Ne täyttivät kokonaisen kortte&= shy;lin ja käsittivät kolmekerroksisen upseeriasuntolan, kaksi kolmi= kerroksista miehistökasarmia, kolmikerroksisen rakennuksen perheellis&sh= y;ten aliupseerien asuntolana ja työtupina, kaksikerroksinen = keittiö-, ruokasali- ja aliupseerikerhorakennuksen sekä useita talousrakennuksia. Upseeriasuntola ja läntinen kasarmi rakennettiin vuonna 1824 Engelin piirustusten mukaan, itäine= n kasarmi valmistui vuonna 1846, ruokala rakennettiin vuonna 1879 ja aliupseeriasunto= la vuonna 1891.[261]=

Rinnan rakuunakasarmien tö= ;iden kanssa tehtiin Helsingin rakennustöiden ohella pienehköjä korjauksia myös Oulussa, Kuopiossa, Mikkelissä, Viipurissa, Haminan kadettikoulussa ja reservikomppanioiden rakennuksissa. Krasnoje Selon leirillek= in rakennettiin joitakin parakkeja lisää. Suurimmat työt olivat kuitenkin Lappeenrannassa.[262]

Lappeenrannan kasarmikoostuman suunnitteli yleisten rakennusten ylihallitus. Herääkin kysymys, kuka tai ketkä ylihallituksen virkamiehet itseasias= sa laativat piirustukset ja suunnittelivat kasarmit. Valtion&sh= y;arkistoon talletetun rakennushallituksen piirustuskokoe= lman Lappeenrannan rakuunakasarmeja koskevat piirustukset allekirjoitti yleensä kaksi henkilöä: ylijoht= aja Sebastian Gripenberg ja arkkitehti Johan Jacob Ahr= enberg.

Allekirjoitukset eivät sinänsä todista varmasti osallistumista suunnitteluun &= #8211; Gripenbergin tuli virkansa pu= olesta hyväksyä senaatille menevät piirustukset eikä allekir&s= hy;joitus välttämättä todistanut niitä ylijohtajan omiksi tuotteiksi. Gripenbergin on kuitenkin mainittu laatineen Lappeenr= annan kasarmien piirustukset "mieskohtaisesti", ja arkis= toaines osoittaa hänen tiiviisti osallistuneen rakuunarykmentin kasarmien suunnitteluun aina paikanvalinnasta läht= ien. Gripenberg kävi myös työmaalla usein töi= den kuluessa.[263]

Gripenberg toimi arkkitehtina Helsingissä 1870-luvun lopusta alkaen ja nimitettiin ylihallituks= en johtajaksi marraskuussa 1887. Hän oli Halilan mukaan tunnettu "hienostuneena rakennustaiteen tuntijana ja pystyvänä organisaattorina". Rakennushallituksen ylijohtajana Gripenbergiä pidettiin objektiivisuuteen pyrkivänä ja rauhallisena hallintomiehenä. Gripenbergin arvovaltaa varmaankin vahvisti kuuluminen hallitseva= an virkamiesluokkaan senaattori Johan Gripenbergin poikana.[264]

Lisätietoa Gripenbergin r= oolista rakuunakasarmien suunnittelijana antaa ylihallituksen vuosikertomus. Se mainitsee: "piirustukset tehtiin Ylihallituksessa ylitireht&= ouml;örin tekemien eskissien mukaisesti".[265] Suomen teknillisen seuran julkaisuun kirjoittamassaan Lappeenrannan kasarmeja koskevassa artikkelissa Gripenb= erg taas mainitsi: "Ritningarna till samtliga byggnader äro uppgjorda å öfwerstyrelsen för allmänna byggnaderna. B= yggnadsarbetet utföres under ledning af arkitekten vid öfverstyrelsen J. Lybeck, som bor på platsen, och undertecknads öfverinseende".[266]

Ylijohtaja Gripenberg siis teki luonnokset ja valvoi muutenkin työtä. Aiemmin mainittu = Jac. Ahrenberg lienee viimeistellyt Gripenbergin luonnokset = tai piirtänyt ne puhtaaksi. Gripenbergin ja Ahrenbergin ohe= lla hankkeessa oli tärkeä rooli arkkitehti John Lybeckillä, joka valvoi Lappeenrannassa rakennustöitä= ;. Häntä avusti niiden alussa ylimääräinen arkki= tehti Julius Sirén ja koko rakennustyön ajan rakennusmesta&= shy;ri ja työnjohtajat.[267]

Ylihallituksessa arkkitehti Th= eodor Decker allekirjoitti joitakin Lappeenrannan kasarmialueen rakennu= sten kustannusarvioita. Näin oli ainakin 5. toukokuuta päivä= tyssä eskadroonanpäällikköjen kaksikerrok= sista asuntolaa koskevassa kustannuslaskelmassa sekä joulukuussa 1889 Helsingissä päivätyssä laskelmassa.[268]

Theodor Deckerin osuutta kuvaa myös ylihallituksen pöytäkirjaan rakennusty&o= uml;n alkuvaiheessa merkitty määräys hänen virkamat= kastaan Lappeenrantaan tutkimaan ratsuväen kasarmien rakentamista ko= skevia kysymyksiä. Siinä ei kuitenkaan eritelty käsitelt&= auml;viä asioita.[269]=

9.7.2 Lappeenrannasta suomalaisen ratsuvä= ;en sijoituspaikka

Rakuunarykmentin perustamisen = ja sen kasarmialueen rakentamisen käsittely senaatissa alkoi marras= kuussa 1887, jolloin keisari Aleksanteri III antoi luvan perustaa ratsuvä= ;kirykmentin. Samana vuonna asetettiin komitea laatimaan ehdotusta ratsuv&= auml;kijoukkojen organisaatiosta, sijoituspaikasta ja kustannuksista. Ehdotus valmistui vuonna 1888 ja sen pohjalta laadittu esitys hyväksyttiin sam= an vuoden valtiopäivillä.[270]

Lappeenrannassa oli ratsuväkijoukko-osaston perustamisen tullessa ajankohtaiseksi koko ajan venäläisiä, linnoituksessa majailevia joukkoja. Suomalaisten asevelvollisten tarkka-ampujapataljoonien kasarmien sijoi= tuspaikkoja harkittaessa 1870-luvun lopussa mainittiin Viipurin läänissä pääkaupungin vaihtoehtona myös Lappeenranta. Helsingfors Dagblad arveli ajat= uksen lähteneen liikkeelle sotilaspiireistä.[271] Kasarmit rakennettiin Viipuriin, mutta Lappeenrantaan sijoitettiin Viipurin tarkka-ampujapataljoonan alainen Lappeenrannan reservikomppania, ja kaupungin läheist&au= ml; leirikenttää käytettiin eneneväss&a= uml; määrin.

Ratsuväkikomitea – = esittäessään perustettavaksi kaksi ratsuväkirykmenttiä – ehdotti helmikuussa 1888 jättämässään mietinnössä rykmenttien sijoituspaikoiksi Hämeenlinnaa ja Lappeenrantaa. Se piti niitä sijainniltaan ja yhteyksiltään parhaina, Näitä paikkoja puolsi erityisesti se, että molem&s= hy;missa oli kruunun käytössä ratsuväen rintamahar= ;joituksiin sopiva kenttä. Lisäksi Hämeenlinnassa voitiin sijoittaa lähistölle rykmentin reservihevosia; Lappeenr= annan etuna taas nähtiin rehun halpuus.[272]

Taloudellisia tekijöit&au= ml; pidettiin tärkeinä. Senaatin päädyttyä vain y= hden rakuunarykmentin perustamiseen muun muassa Wasa Tidningen piti vahvana sijoituspaikkana ratsuväelle Lappeenrantaa. Tätä suosivat lehden mukaan alueen halvat hinnat. Lisäk= si Lappeenrantaan sijoittuneen ratsuväen leiritapaamisiin osallistumisen kulut jäisivät näin pois.[273]

Suomen sotaväen päällikkö kenraaliluutnantti Ramsay piti Lappeenrantaa sopivimpana rykmentin sijoituspaikaksi. Tätä tuki korkea, kuiva maaperä, Saimaan rannan läheisyys, r= autatieyhteydet ja vesiyhteys sisämaahan. Nämä helpottivat erittäinkin rykmentin hankintoja. Lisäksi Ramsay tiesi Itä-Suomessa olevan enemmän hyviä hevosia kuin muussa S= uomessa. Viimein Ramsay mainitsi erittäin tärkeänä pitämänsä seikan: Lappeenrannan äärell&a= uml; sijaitseva leirialueen harjoituskenttä sopi myös r= atsuväen rintamaharjoituksiin – tämä oli Ramsayn mu&= shy;kaan harvinaista Suomen maasto-olosuhteissa.[274]

Kun Lappeenranta oli todettu soveliaaksi paikaksi, piti varmistaa sen sopivuus rykmentill= e. Lappeenrantaan kokoonnuttiin heti vuoden 1889 alussa, maanantaina= 7. tammikuuta, pohtimaan ratsuväen sijoituspaikkaa jo näin= nopeasti joulupyhien jälkeen. Pieneen mutta arvovaltaiseen komissioon kuului Suomen sotaväen ylilääkäri, todellinen valtioneuvos Winter, yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtaja vapaaherra Gripenberg, vanhempi adjutan= tti, esikunnan everstiluutnantti Blåfjeld ja Rautj&aum= l;rven reservikomppanian päällikkö majuri Järnefelt. Gripenbergiä lukuun ottamatta muut jäsenet olivat senaatin ratsuväkikomitean jäseni&a= uml;.

Ensimmäiseksi pidett= iin järkevimpänä tarkastaa kaupungin keskustan länsipu= olella uuden kansakoulun viereinen alue. Tämä sijaitsi lähimpänä kaupunkia ehdotetuista alueista. Sijaintia kaupungin lähellä pidettiin hyvänä, sillä t&a= uml;llöin jotkut upseerit voisivat asua kaupungissa ja valtion tarvitsisi rakent= aa vähemmän upseerien asuntoja. Tämä valitt= iinkin rykmentin sijoituspaikaksi eikä vaihtoehtoisia alu= eita ainakaan tarkastusraportin mukaan enää tutkit= tu.

Sijoituspaikan kokonaisar= vioinnissa todettiin, että kasarmikokonaisuuden sijoittaminen ei vaatisi poikkeuksellisia tasoitus-, täyttö- tai kaivutöitä. Alue käyttöönotto edellyttäisi kuitenkin maantien siirtoa. Maapohjaa pidettiin hyvänä sekä hygieeniseltä että rakennustöiden kannalta. V= eden saantia ja laatua komitea ei vuodenajan vuoksi voinut tarkas= taa, mutta piti mahdottomana saada riittävästi hyvä= ;laatuista vettä muualta kuin vesijohtoa pitkin Saimaasta. Järven rannat olivat alueella syvät ja vesi puhdasta.<= /p>

Komissio toimi Lappeenrannassa= kolme päivää. Maanantaina 7.1. piirrettiin mukaan otetulle kartalle ne kasarmikokonaisuudelle välttämättöm&au= ml;t rakennukset. Tiistaina ja keskiviikkona tarkastett= iin maastossa rakennusten sijoittelu. Alue todettiin kaikin puolin hyväksi Suomen rakuunarykmentin sijo= ittamista varten.[275]=

Kasarmialueen valintaa seuratt= iin kiinnostuneina myös lehdistössä. Muun muassa Finland -l= ehti kertoi 9.1.1889 hallituksen asettaman komission matkustaneen Lappeenra= ntaan katsomaan paikkaa tulevan ratsuväen rakennuksille. Lehti piti tärkeänä terveydellisten näkökohtien ottamista eri= tyisen tarkoin huomioon paikkaa valittaessa, jotta samaa erehdystä kuin Viipurissa ei pääsisi sattumaan. Siellähän, vaik&s= hy;ka terveydelle edullinen paikka oli ollut ensimmäinen vaat= imus, valittiin epäterveellinen paikka. Lehti piti tätä syynä korkeaan sairastelevuuteen pataljoonassa.[276]

Senaatin sotilastoimitusk= unnan sihteeri Hans Christiensson laati 28.1.1889 muistion, joka totesi rakuunarykmentin perustamisen siihenastiset vaiheet ja miten siitä eteenpäin tuli edetä. Christiensson ehdotti seuraavaksi asetusta rykmentin asettamisesta, sijoitta&= shy;misesta, kasarmeista ja aikataulusta. Nämä tuli esittää keisarille samalla kuin jo valmis asetus hevost= en hankinnasta ratsuväelle. Tuli myös huole= htia tarvittavien rakennustöiden edistymisestä= ;.[277]

Näin myös tapahtui. Senaatti esitti 5. maaliskuuta 1889 keisarin vahvistettavaksi asetusta Suom= en rakuunarykmentin perustamisesta. Sen sijoittamises= ta Lappeenrannan lähistölle ja rakennusten paikoista oli laadittu karttaluonnos. Senaatti toisti peruste= ;luissaan sijoituspaikan valinnassa aiemmin mainitut seikat: alue= sijaitsi korkealla, kuivalla ja hiekkaisella maalla Saimaan rannal&sh= y;la. Lisäksi sinne johti rautatie, ja vesiyhteydet maan sisäosi= in olivat hyvät. Välttämättömien tarvik= ;keiden tuonti Lappeenrantaan oli helppoa. Kaupungin lähellä sijaitsi myös Suomen joukkojen leiria= lue harjoituskenttineen. Kaupunki oli lisäksi luvan&sh= y;nut kasarmialueen maapohjan ilmaiseksi käyttö&oum= l;n.[278]

Samana päivänä, maaliskuun viidentenä 1889, yleisten rakennusten ylihallitus sai määräyksen ryhtyä suunnittelemaan Lappeenrannan rakennuksia "så snart ske kan till". Samalla ylihallit= us sai rakuunarykmentin perustamisaikataulun.[279]

Alueen luovutus ei kuitenkaan vielä toukokuun loppupuolella ollut aivan kypsä. Senaatti lähetti Lappeenrannan kaupunginvaltuustolle kasarm= ien vaatimaa maa-alaa kuvaavan kartan. Valtuusto käsitteli sit&a= uml; 25.5. pidetyssä kokouksessaan ja asetti viisimiehisen toimik= unnan valmistelemaan asiaa kaupungin puolesta. Valtuusto hyväksyi toimikunnan ehdotuksen myöhemmin ja lähetti senaat= ille. Valtuusto ilmoitti kenraalikuvernöörille kaupungin anta= van maan maksutta Suomen ratsuväelle. Ehdotuksessa kui= tenkin muun muassa edellytettiin, että valtiolle luovutettu maa-alue palaisi kaupungille, jos ratsuväki ei enää tarvitsisi sitä. Suunnitelmiin haluttiin myös joitakin muutoksia muun muassa vanhan maantien ja alueen raj= ojen osalta.[280]

Vaikka Lappeenrannan valtuusto kokouksessaan kesäkuun alussa lupasi kasarmeja varten vähemmän maata kuin hallitus karttasuunnitelmassaan ehdotti, Uusi Suometar arveli hallituksen silti suostuvan kaupungin tarjoa= maan määrään. Siten lehti valitti Lappeenrannan par= ;haan paikan jäävän ratsuväen käyttöön. Itse kaupungille olisi siinä ollut sopivampi paikka kuin nykyisellä paikallaan, viettävällä rinte= ellä.[281]

Senaatin sotilasasiain toimiku= nta ei kuitenkaan hyväksynyt valtuuston esittämiä muutoksia. K= aupungin ehdoista tärkein oli rakuunarykmentille tarkoitetun alueen pienentäminen. Sen lisäksi ehdot olivat seuraavat: 1. Reichardtin villan alue pysyy kaupungin hallussa, 2. kun kruunulle luovutettua aluetta ei enää tarvittaisi rakuu= narykmentin käyttöön, palaa se kaupungille, 3. kalastusoi= keus kasarmialueeseen rajoittuvalla lahdella säilyy kaupungi= lla, 4. alueelta kaadettavan metsän arvo korvataan kaupungille, 5. kru= unu korvaa alueelta peltoalaa vuokranneille yksityisille ma= hdollisesti aiheutuvat vahingot ja 6. maantie siirretään kaupungin = kansakoulun pohjoispuolelle.

Christiensson piti kaupungin esittämiä ehtoja useammaltakin kannalta mahdottomina. Aluetta ei voinut pienentää pajan joutumatta liian lähelle heinälatoja, ja muutenkin aiheutuisi toimintavaikeuksia esi&= shy;merkiksi hevosten kengittämisessä. Maantien siirto kaupungin ehdottamalle paikalle taas pilaisi koko kasarmialueen. Christienssonin mukaan pöly oli – kuten tiedettiin – mitä vahingollisinta miehistön silmille ja keuhkoille, ja voimakkaasti pölyävän maantien sijoittaminen kasarmirakenn= usten rintamaan olisi suuri virhe. Kaupungin ehdot n:ot 1, 3, ja 5 voitiin hyväksyä, ehkä myös ehto 6. Sen sijaan ei voitu hyväksyä vaatimusta, että kruunulle luovutettu maa palaisi kaupungille, kun ratsuväki ei sitä enää ta= rvitsisi. Koska alueelle rakennettaisiin useita kalliita rak= ennuksia, olisi ehdon kuuluttava siten, että alue luovutettaisiin kaup= ungille, jos sitä ei enää tarvittaisi sotilaallis= iin tai muihin yleisiin tarkoituksiin.[282]

Sotilastoimituskunta käsi= tteli kesäkuun 12 päivänä Viipurin läänin kuvernöörille lähettämässään kirjeess&au= ml; saman kuun 5. päivänä Lappeenrannan kaupungilta saamaansa kirjettä, joka sisälsi kaupungin ehdot sen omista&= shy;man, kasarmialueeksi tarkoitetun maa-alueen siirtämisek= si valtiolle. Kaupunki halusi pitää itsellää= ;n eräitä osia alueesta, ja sotilastoimituskunta pyysi niist&au= ml; kartan tai karttakopion.[283]

Tämän jälkeen asetettiin uusi toimikunta jäsenenään muun muassa yleis= ten rakennusten ylihallituksen arkkitehti Lybeck. Asiaa uudessa käsittelyssä kaupunki vetäytyi vaatimuksistaa= n. Lopulta päädyttiin sanamuotoon, että mikäli ra= ;kuunarykmentti lakkautetaan, aluetta voidaan käyttää muuhun yleiseen t= arkoitukseen. Tällöin saa kaupunki kuitenkin alueesta vuokraa. <= /o:p>

Senaatti käsitteli valtion saaman alueen luovutusehdot lopulta 10. joulukuuta 1889. Kaupunki säilytti luovutetun alueen kalastusoikeuden, sai kor&sh= y;vauksen menetetystä metsästä ja säilytti omistus= oikeuden Reichardtille rannasta vuokrattuun alueeseen. Lappeenrannan&= #8211; Pulsan maantie muutettiin alueiden rajalle. Muutostyön kustannukset maksoi valtio.[284]

Valtuustoa huoletti se, että ratsuväelle luovutettu alue oli aiemmin kaavoitettu tonteiksi ja kaupungin laajeneminen oli siten luovutuksen jälkeen uhattuna.

Rakuunarykmentin lakkauttamisen jälkeen senaatti lunasti vuonna 1906 kasarmialueen valtiolle, sillä kaupunki ei katsonut voivansa enää luovuttaa alue= tta korvauksetta valtiolle.[285]

Ratsuväelle luovutetulla = maalla ei ollut mainittavaa asutusta ennen sen luovutusta. Luonnonkauniis= ;sa rannassa sijaitsi viipurilaisen kauppias Reichardtin huvila. Ilman rakuunoitten tuloa olisi huvila-asutus varmaan kasvanut, sillä rannalta päätettiin vuonna 1887 vuokrata huv= ilatontteja molemmin puolin Reichardtin huvilaa. Tämä rauke&sh= y;si kuitenkin pian. Reichardt yritti ostaa vuokraamaansa tonttia= jo vuonna 1894. Kaupunki suostui kuitenkin myymään sen vasta vu= onna 1898 ja tällöinkin edellytettiin, ettei tontille saanut rakentaa mitään huvilan lisäksi.[286]

Keisari vahvisti senaatin 5. maaliskuuta 1889 päiväämän päätöksen rykmentin asettamisesta huhtikuun 5. päivänä. Sama= lla vahvistettiin senaatin jo helmikuussa 1889 esittämä asevelvo= llisuuslain 121. pykälän muutos sotaväen rauhanaikaista miesvahvuutta nostamisesta 5 600 mieheen. Näin voitiin perus= taa kuuden eskadroonan ratsuväkiosasto.

Saman kuun 17. päivä= nä julkaistiin asetus Lappeenrantaan sijoitettavasta ja Suomen rakuunarykmentti-nimisestä ratsuväkiosastosta sekä sen varustamisesta hevosin. Tämän jälkeen kasarmien paikkaa tarkasteltiin vielä yhteistyöss&= auml; kenraalikuvernöörin kanssa, jolle senaatin soti&sh= y;lastoimikunta lähetti asiaa koskevan kirjeen 17 huhtikuuta. Kesäkuun 20. päivänä ilmoitti kenraalikuvernöörin päiväkäsky Suomen sotaväelle rakuun= arykmentin muodostamisen aikataulun.[287]

9.7.3 Ratsuväkivaruskunnan rakennussuunn= itelma

Kasarmialueen perussuunnitelma vahvistui käytännössä jo edellä mainitun nelihenki= sen komission tammikuisella Lappeenrannan-käynnillä. Tulevaa varuskunta-alue kaavailtiin piirtämällä paikanvalitsijoiden mukana olleelle kartalle ne rakennukset, joid= en ainakin arveltiin olevan tarpeellisia. Tarkastajat olivat heti al= ussa yksimielisiä upseerien asuntojen sijoittamisesta tilan voitt= amiseksi erilleen kasarmikoostumasta. Niille sopivaksi paikaksi havaittiin alueen Saimaan puoleinen reuna.

Tallit päätettiin sijoittaa apurakennusten tavoin siten, että niiden väliin jä= isi tuulelta suojattuja ratsastuspihoja. Varsinaiset kasarmit tuli si= joittaa ensimmäisinä suoraan linjaan aluetta reunustavan leh&sh= y;tikujan (allé) varteen. Lehtikuja eristäisi kahdensadan jalan pituisella alueella sijaitsevan kasarmiryhmän maantiest= ä. Tie tulisi siirtää kansakoulun lounaispuolelle ero= ttamaan kasarmikoostumaa koulusta.

Tämän järjestel= yn arveltiin tuottavan niin upseerien kuin miehistönkin asun&sh= y;noille tarpeeksi ilmaa ja valoa. Tallit olisivat myös niin kaukana asuinrakennuksista, etteivät ne myrkyttäisi a= suntojen ilmaa, ja toisaalta kuitenkin niin lähellä, j= otta talleilla vakituisesti oleskelemaan joutuvat pystyivät kasarmeja käyttämään.

Tallien ja maneesien vä&s= hy;liin oli jätettävä avoimia ratsastuspihoja. Näillä oli kahtalainen merkitys: toisaalta ne tuotti&sh= y;vat talleille ilmaa ja valoa ja toisaalta niiden käyttö ratsastu= spihoina vähentäisi muuten tarvittavien maneesien lukumäärää.

Upseerikerhon ja kanslian erot= taminen toisistaan pidettiin tarpeellisena. Kanslia, päivystyshuone ja kirjuriasunto katsottiin parhaaksi sijoittaa kasarmien luoks= e, upseerikerho adjutantin ja kassanhoitajan asuntoineen m= uitten upseeriasuntojen luokse Saimaan rantaan, lähelle ko= ;mentajan asuntoa. Pesutupa tuli erottaa leipomosta ja sijoittaa yhdes= sä saunan kanssa rantaan. Samoin tuli paja palovaarallisena sijoit&s= hy;taa kauemmaksi muista rakennuksista. Sairaalalle löydettiin kaksi mahdollista paikkaa, joko leirial= ueen ja leirisairaalan viereen tai kasarmialueelle ete&= shy;läisimmäksi Saimaan rantaan.[288] Se sijoitettiin lopulta Suomen sotaväen leiripaikan viereen leirisairaalan alueelle.[289]

Suomen asevelvollisten joukkoj= en komentajan kenraaliluutnantti Ramsayn vuoden 1888 loppupuolella laatim= an mietinnön mukaan rykmentin tilojen rakentaminen tuli porrastaa. Vuoden 1891 m= arraskuuhun mennessä tuli saada valmiiksi alipäällys= tön ja miehistön asuintilat ja tallit 2/3:lle rykmentin vahvuudesta. Samoin valmiina tuli olla maneesi ja kaikki talous&s= hy;rakennukset. Seuraavan talouskauden aikana tehtäisiin loput rakennukset. Niiden tuli tämän suunnitelman mukaan olla valmiina marras&s= hy;kuun alussa 1892 – kuit= enkin voitiin tarvittaessa siirtää upseeriasuntojen raken= ;tamista myöhemmäksi. Upseerit asuisivat tarvittavan ajan vuok&s= hy;ra-asunnoissa kaupungissa.[290]

Senaatti ei 5.3. päivätyssä kirjeessään keisarille tiukkaan aikatau= luun vedoten lähettänyt rakennusten piirustuksia ja kustannuslask= elmia, vaan pelkästään kasarmirakennusten asemakartan. Senaatti ehdotti Ramsayn mietinnön mukaisesti, että ratsuväki järjestäytyisi vuosina 1890– 1892.= Osa kasarmialueen tiloista tulisi alipäällyst&oum= l;n kouluttamiseksi rakentaa kuluvana vuonna 1889. Näiden piirustukset ja kustannusa= rviot senaatti oli jo käsitellyt ja hyväksynyt.[291]

Senaatti määräsi samana päivänä ylihallituksen tekemään kii&sh= y;reesti rakuunarykmentin luonnospiirustuksia ja kustannusarvioi= ta sekä sijoituskarttaa. Upseereiden ja alipääll= ystön asunnoista sekä työtuvista piti tehdä vaihtoehtoiset ehdotukset tiili- ja puurakennuksina. Työ tuli valmistella yhdessä Suomen sotaväen ylilääkärin= ja sotilaspäällystön kanssa – kenraaliluutnantti R= amsay oli jo aiemmassa muistiossaan pitänyt tärkeänä ryk= mentinkomentajan nimittämistä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Komenta&sh= y;jan tuli muiden toimiensa ohella valvoa kasarmien rakentamis= ;ta.

Ylihallitusta käskettiin valmistautua pystyttämään yksi kivikasarmi ja ehkä muitakin kivirakennuksia jo kuluvana vuonna (1889). Erityises= ;ti tuli valmistella tarpeellisen tiilimäärän varaaminen rakennustöihin ja perustus- ja sokkelikivien hankinta talven aikana Lappeenrantaan.

Senaatti määritteli myös Suomen rakuunarykmentin rakennuksien tilaohjelman. Rykmentin päällikön rakennuksessa tuli olla 8 huonetta, etei= nen, keittiö ja palvelijanhuone yksikerroksisessa puurakennuksessa.

Adjutantille oli varattu 5 huo= netta, eteinen, keittiö ja palvelijanhuone.

Neljälle eskadroonan päällikölle ja rykmentin lääkärille oli kullekin 4 huonetta, eteinen, keittiö ja palvelijan huone. <= /o:p>

Kahdelle ratsumestarille ja eläinlääkärille oli varattu kullekin 3 huonetta, eteine= n, keittiö ja palvelijan huone.

Nuoremmilla upseereilla oli ku= llakin kaksi huonetta ja yhteinen palvelijan huone.

Rakennukset voitiin rakentaa j= oko kaksikerroksisena puutalona tai kolmikerroksisena kivitalona.

Lisäksi tarvittiin upseer= ikerho ja rykmentinkanslia. Kaik= ;kiin rakennuksiin tuli kuulua jääkellarit, ulkohuoneet ja liiterit.

Kuusi eskadroonaa sai kuvauksen mukaan kukin oman kaksikerroksisen ja ullakollisen kasarmin. Jokaiseen näistä tuli mahtua noin 116 miestä ja lisäksi tilat var= usmestarille ja varusvarastolle, eskadroonan kanslia, kouluhuone ja = pesuhuone.

Asiaan kuului vartiorakennus arestihuoneineen, keittiörakennus, varastorakennus ja suuri ruokasali. Verstaita tarvittiin suutareille, räätäleill= e, satulasepille, asesepille ja puusepille. Asuntoja laskettiin upseerist= on lisäksi tarvittavan 45 perheelliselle aliupseerille. Näist&a= uml; osa oli huoneen ja keittiön asuntoja, osa hellahuoneita. Vielä ta= rvittiin majoitustilat 60 trumpetistille ja aseettomalle. Verstashuo&= shy;neille ja asunnoille tehtäisiin kolme tai neljä erillistä puur= akennusta tai kolmikerroksinen kivitalo.

Rakennusohjelma käsitti p= uiset käymälät; leipomo suunniteltiin kivirakennukseksi. Ohjelmaan kuului myös varushuone, kivinen sauna- ja pesutupa, jos= sa voi lämmittää vettä, sekä kivestä rakennettu paja. Hevosille suunniteltiin kuusi eskadroonantallia, joihin kuhunkin tilat 115 hevoselle, yksi 75 hevosen talli trumpe= tistien, opetuskomennuskunnan ja kuormaston hevosille ja 30 hevosen sai&sh= y;rastalli. Lisäksi tarvittiin yksi muonamakasiini ja 6– 10 heinäl= atoa, joihin mahtuisi heinää kahden kuukauden tarpei= ;siin. Ratsuväki tarvitsi myös useita vajoja vaunujen ja muun tava&= shy;ran säilytykseen. Maneesirakennuksia tarvittaisiin kaksi. Sairaala ajateltiin rakennettavaksi kivestä yksi-tai kaksi&s= hy;kerroksiseksi. Sen viereen tai vaihtoehtoisesti yhteyteen suunniteltiin myös ruokalaa. Vielä rakuunarykmentti tarvitsi rakennustensa joukkoon ruumishuoneen.[292]

Ylihallitus ryhtyi maaliskuuss= a 1889 saamansa määräyksen mukaan tekemään kasarmirakennu= sten suunnitelmapiirustuksia ja kustannusarvioita. Toukokuun puolivälissä ylihallitus lähetti piirustukset ja kustannusarvion 42 erillistä rakennusta varten senaatin hyväksyttäväksi. Kustannusarvio nousi aiemmasta hi= nnasta 1 624 276 markkaan tai vaihtoehtoisessa supistetussa versios= sa 1 477 075 markkaan. Ylihallitus ehdotti rakennustyön teke= mistä kolmen vuoden kuluessa marraskuuhun mennessä 1892, jolloin rakuu&= shy;narykmentinkin oli määrä olla täydessä toimintakunnossa.[293]

Rakennussuunnitelmassa, jota s= euraavassa selostetaan pääosin rakennushallituksen arkistossa säil= yneen Sebastian Gripenbergin allekirjoittaman asiakirjan valossa,[294] kasarmialueen todettiin sijaitsevan Lappeenrannasta länteen. Sitä rajoitti lännessä Saimaa. Pohjoises&= shy;sa, idässä ja etelästä kasarmialue rajoittui kaupungin alueeseen. Uusi maantie muodostaisi kasarmialueen = ja kaupungin alueen rajalinjan. Suurin osa kasarmikoostuman ra&= shy;kennuksista sijoitettaisiin alueen eteläosaan ja osa pohjoisosaan. Länsiosa eli Saimaan rantavyöhyke oli maastoltaan jyrkin. Rinteen puolivälissä oli noin 90 jalkaa leve&au= ml; terassi. Varsinainen kasarmialue oli tarkoitus sijoittaa korkeammalla, noi= n 100 jalkaa Sai&s= hy;maan pintatason yläpuolella sijaitsevalle alueelle, upseerir= akennukset länsiosan terassille, pesutupa ja sauna pitemm&aum= l;lle pohjoiseen järven rantaan. Myös paja tuli palo= ;vaarallisena sijoittaa kauemmas kasarmirakennuksista.

Monestakin syystä vältettiin kasarmien sijoittamista aivan maantien viereen –= näitä syitä ei kuite= nkaan suunnitelmassa mainittu. Aiemmin olivat jo tosin tulleet esiin pölyn aiheuttamat terveyshaitat. Joka tapauksessa suunniteltiin kaupungista kasarmialueelle johtavan uuden tien ja maantien väliin jätettäväksi 190 jalan mittain= en istutettu vyöhyke.[295] Kasarmialueelle kaupungi= sta uuden kansakoulun sivuitse johtavan tien varteen aiottiin sijoittaa kasarmit, kanslia ja verstasrakennus. Näiden taakse luoteeseen, noin 150 jalan päähän tuli seuraava rakennusrivi. Näiden kahden rivistön väliin t= uli sijoittaa ruokala ja vartiorakennus.[296] Näiden kahden linjan taakse taas sijoitettaisiin tallit muod= ostamaan maneesirakennusten kanssa tilavia ratsastuspihoja. Rake= nnusten tuli suojata pihaa tuulelta, mutta olla niin kaukana, että tulipa= lon sattuessa tulen eteneminen rakennuksesta toiseen saataisiin estetyksi.

Alueen itäiselle, kaupung= in puoleiselle sivustalle piti rakennettaman asuntoja ja niiden ulkorakennuksia perheellisille alipäällystön = tai miehistön jäsenille. Tämän osan voisi helposti ero= ttaa ympäröivästä alueesta säleaidalla tai istutuksilla. Istutusten arveltiin alueella asuvien naisten ja la= sten suuren määrän vuoksi olevan parempi vaihtoehto. Kasarmialueen pohjoisosaan tuli sijoittaa trumpetistien ja kuorma= ston hevosten talli, sairastalli ja viljaaitta ja niiden taakse 180 jalan päähän heinäladot.

Upseerien talot ja kerhorakenn= us sijoitettaisiin länsirannan terassille ja rannan pohjoisosaan sauna ja pesu&= shy;tupa. Sairaalaryhmän paikkaa ei ollut vielä lopullisesti päätetty. Vesihuollon järjestäminen oli Gripen= ;bergin allekirjoittaman asiakirjan mukaan vaikeaa. Maaperää ei ollut vielä tutkittu, mutta Gripenberg arveli, että vaikka kaivoja saataisiinkin aikaan, olisi vedentarve alueella niin "kolos&= shy;saalinen", etteivät hyvätkään kaivot riittäisi tyydyttämään sitä. Sen vuoksi tuli Gripenbergin mukaan = jo alusta alkaen ottaa vesi kasarmialueelle länsipuolen syvästä lahdesta. Tämä oli tarpeen jo aikaisempien kokemusten vuoksi – suurin osa asevelvollisten kasarmialueista kärsi hyvän veden puutetta. Lappeenran&= shy;taan tuli ison miesluvun lisäksi vielä 800 hevosta, jotka tar= ;vitsivat oman päivittäisen vesiannoksen.<= /p>

Gripenberg piti parhaana mahdollisena veden saantikeinona rakentaa rannalla sijainneen kaup= ;pias Reichhardtin huvilan viereen pumppuhuone, joka tarpeeksi pit= kää putkea myöten ottaisi puhtaan veden Saimaasta. Pumppu&s= hy;huoneesta vesi johdettaisiin maanalaista putkea myöten ylhääl= ;lä sijaitsevalle alueelle vesisäiliöön. Sen tulisi olla ra= kennuksen sisällä, jotta vesi saataisiin talvella 6– 8 asteen lämpöiseksi. Tämä oli Gripenbergin mielestä t= arpeellista, sillä jääkylmä vesi oli hevosille vahingollista ja helposti jäätyisi putkissa.

Vesijohtoja ei Gripenbergin mielestä tullut vetää rakennuksiin, sillä se lisäisi veden kulutusta huomattavasti ja tarvittai= siin myös viemärit. Tämä ei vielä tässä vaihe= essa ollut Gripenbergin mielestä toivottavaa, vaan se tulisi toteuttaa myöhemmin. Viemäri olisi pakko johtaa joko samaan lahteen, josta puhdas vesi otettiin, tai sitten toiseen, kaupungin puoleiseen lahteen. Kumpikaan ei Gripenbergin mielestä voinut tulla kysymykseen. Tulovettä ei voinut pilata ja lahdessa oli kesäisin tarkoitus niin miesten kuin hevosten uida. Viemäröinti tuli järjestää rakentamalla tiiviitä betonivalettu= ja jätekaivoja. varustamalla kaivot tiivein kansin ja pumpuin turvattaisiin hygienian tarpeet.

Gripenberg piti tärkeimpinä rakennuksina sotilaskasarmeja. Näissä tuli hänen mukaansa ottaa huomioon niin rakentamis- kuin ylläpitokustannuksetkin ja vielä rakennusten, asumisolo= jen, vaikutus miehistön terveyteen. Tässä hän vertasi tilann= etta asevelvollisten tarkka-ampujapataljoonien kasarmeihin. Nämä oli rakennettu puusta, ja niiden ylläpito vei vuosittain rahaa niiden vastaamatta niille asetettuja vaatimuksia. Muun muas= sa tuuletus ei toiminut tyydyttävästi, syöpäläiset viihtyivät kasarmeissa, ja rakennuk&sh= y;siin rakennetuista käymälöistä oli valitettu.

Lappeenrannassa ei Gripenbergi= n mukaan saanut toistaa aiempia virheitä. Nyt kasarmit tuli rakentaa kivestä rautapalkistoin. Kustannusten takia ei niitä voitu rakentaa yksikerroksisiksi, vaan kasarmien tuli olla kaksi- ja os= in kolmikerroksisia. Lattiat tuli ylimmissä kerroksissa tehd&au= ml; asfaltista ja sen päälle rimojen varaan sijoitetuista l= attialankuista. Alakerrassa lattiarakenne oli muuten samanlainen, mutta pohjana oli täytetyn ja korotetun maaperän päällä betonilaatta. Näin vältettiin mätänevät lattiantäytteet ja kosteusvauriot, mikä säästi korjauskustannuksia.

Sisäseiniä ei Gripen= bergin mukaan tarvinnut rapata. Öljyväri voitiin sivellä suora= an tiilen pintaan kuuden jalan korkeudelle ja loppuosaan voitiin käyttää slammausta tai kalkkimaalia. Tulisijat tuli varustaa hormeilla, jotka kuljettivat lämmetessään raik= kaan ilman lämmenneenä huoneeseen. Ilman poistamiseksi oli ovien yläpuolelle tehtävä luukut. Tulevaisuutta ajatellen, jos joskus haluttaisiin vielä parantaa ilmastointia, oli kasarmien muuraustyön aikana tarkoitus jättää seiniin hormej= a. Lämpiminä vuodenaikoina voitiin tuvat tuulettaa avaamal= la ikkunoita. Käymälöitä ei aiottu rakentaa sisälle k= asarmeihin, mutta yön ajaksi pesuhuoneisiin oli tarkoitus tuoda palju, joka t= uli joka aamu kuljettaa pois ja pestä.

Muuttamalla kenttävääpelien huoneiden kokoa voitiin saada aikaan ullakkokerrokseen asunnot kahdelle perheelliselle aliupseeri= lle. Tätä Gripenberg piti suurena etuna kurinpidon kannal&sh= y;ta.

Gripenberg viittasi selostukse= ssaan myös kasarmirakennusten mieskohtaiseen ilmamäärään. Sitä oli 750 kuutiojalkaa. Tämä oli Gripenbergin mukaan vähän enemmän kuin Uudenmaan pataljoonan kasarmeis= sa.

Gripenberg piti puukonstruktio= ta kasarmirakennuksissa jonkin verran ehdotettua rautapalkki – kivirakennetta halve= mpana, mutta puuversio aiheuttaisi ajan kuluessa kalliita korjaust&= ouml;itä.

Keittiörakennuksen materiaaliksi Gripenberg ehdotti puuta, mutta siten, että siinä o= lisi kivinen kellarikerros, jossa tulisi olla sekä ruoka- ett&aum= l; jääkellari. Näin vältettiin erillisen jää= ;kellarin tarve ja voitiin tehdä ruokalan lattia asfaltilla päällystetystä kivestä. Tämä säästi ruokalan lattian korjauskuluja. Ruokalarakennuks= esta tehtiin kaksi vaihtoehtoa. Toisessa oli kuusi keittiöt&= auml; – yksi jokaista eskad&s= hy;roonaa varten – tai kaksi keittiötä, jolloin kolmella eskadroonalla olisi yhteinen ruokailu. Kummassakin versiossa koko miehistö voi ruoka= illa kahdessa erässä.[297]

Sairaala suunniteltiin kahden = kerroksen korkuiseksi kivitaloksi ja konstruoitiin pääosin miehist&oum= l;kasarmien tapaan. Kuitenkin muun muassa sisäseinät tuli sairaa&sh= y;lassa helpomman puhtaanapidon vuoksi rapata ja maalata öljyma= alilla, eteisten ja käytävien asfaltoidut lattiat tuli maa= lata öljymaalilla ja vielä lakata. Paremman ilmanv= aihdon saamiseksi tuli sairaalaan kaksi poistoilman imuhormia. Sair= aalarakennuksesta tehtiin myös kaksi versiota. Ensimmäisessä oli yhtä sänkyä kohden suunniteltu 1200 kuut= iota, toisessa 1500 kuutiota ilmaa.

Leipomon, saunan ja pesutuvan = rakennusmateriaaliksi Gripenberg ehdotti kiveä. Tätä valintaa hän puolus= ti tulenvaaralla ja säästöllä vuotuisissa korjaustöissä. Rakennukset sijoitettiin rantaan siisteyden ja käytännöllisyyden vuoksi. Paikalle tuli Gripenbergin mielestä vielä hankkia käsipumppu, jolla voitiin pumpata vettä Saimaasta, sekä likakaivo poistovedelle.

Tallit olivat puurakenteisia. = Ne eivät Gripenbergin mielestä tarvitsisi välikattoa = ja vinttiä, koska rehun säilytys ylisillä ei ollut tarkoituksenmukaista. Välikatto oli hänen mukaansa myös palovaarallinen. Kun katon tukikonstruktio jätettäisiin näkyviin, voisi sen myös helposti tarkastaa ja korjata, Riittävän lämpöeristyksen aikaansaamiseksi oli pärekaton ja sisäkaton laudoituksen väliin jätettävä 4– 5 tuumaa paksu savi- ja olkitäyte. Talleissa tuli Gripenbergin mielestä olla tasoitettu ja tiuk= kaan tampattu maalattia. Katon lanterniinit toimivat sekä valonlähteinä että ilmanvaihtajina. Sairastal= li oli pääosin samanlainen kuin muutkin tallit, mutta siinä oli välikatto ja neljä tulisijaa korkeamman lämpötilan aikaansaamiseksi.[298]

Verstasrakennuksen Gripenberg = suunnitteli saman järjestelmän mukaan kuin varsinaiset kasar&s= hy;mirakennuksetkin – siis tiilirakennuksen= a. Sen yläkerrassa oli asuintilat kuudelle perheelliselle aliupseerille tai miehistön jäsenelle. Molempiin kerrok= siin oli erilliset sisäänkäynnit.[299]

Perheellisille aliupseereille = tai miehistön jäsenille oli lisäksi kaksi muuta asuinraken&= shy;nusta. Näihin oli Gripenberg suunnitellut riittävän monta uloskäyntiä – niitä tarvittiin use= ampia paitsi asukkaiden viihtyvyyden vuoksi myös mahdollisen tulipalon varalta. Rakennukset aiottiin tehdä puusta. Gripenbergin mukaan kahden kolmikerroksisen kivirakennuksen teko olisi 14 % kalliimpaa kuin hänen tässä esittämä= ;nsä rakennuksen.

Kanslia- ja kerhorakennusta Gripenberg ehdotti rakennettaviksi erilleen. Kanslia tulisi ylös kasarmien lähelle, ja siihen sijoitettaisiin kansliatilojen lisäksi asunnot yhdelle perheelliselle ja kolmelle naimattom= alle kirjurille. Kerho tuli sijoitettavaksi länsirannan terassille upseerien asuinrakennusten tavoin. Kerhotalossa oli asunnot kahde= lle esikuntaupseerille. Kaksihuoneisilla asunnoilla oli yhteinen eteinen ja palvelijanhuone.[300]

Komentajan asunto oli yksikerroksinen puutalo. Gripenbergin mukaan huoneistossa oli pyydetty huonemäärä. Huoneistojen kokoa hän piti sopiv= ana siihen nähden, että komentajan tuli tavata koto&sh= y;naan koko upseeristonsa ja ottaa usein vastaan muitakin vieraita. Tämän vuoksi vastaanottohuone, sali ja ruokasali oli te= hty kohtalaisen kookkaiksi. Muita huoneita hän piti melko vaatimattomina kooltaan. Suuren ullakon hyödyntämiseksi= oli sen toista päätä korotettu. Siellä oli tilaa adjutantin asunnolle ja lisäksi huone palvelijoille.

Neljän eskadroonanpäällikön asunnoiksi oli tehty kaksi vaihtoe= htoa. Toinen oli kaksikerroksinen puurakennus ja toinen kolmikerroksinen kivirakennus, jossa kolmas kerros oli matalampi ja tarkoitettu ka= hdeksalle yliupseerille. Kaksi upseeria asuisi kolmen huoneen asunnossa, molemmi= lla oma makuuhuone ja yhteinen vastaanottohuone. Samassa ker= ;roksessa olisi lisäksi kaksi palvelijainhuonetta. Gripenberg piti puurakennusta kruunulle edullisempana vaihtoehtona. Hin= taero kasvaisi hänen mukaansa vielä, jos upseereita pit&= auml;isi majoittaa arvioitua enemmän.

Varusvaraston, kuormavaraston = ja pajan pohjakaavojen Gripenberg kirjoitti saaneen muotonsa sotilashenkilöiden antamien tietojen mukaan. Myös manee= sin pohjakaavan koko oli Gripenbergin mukaan saatu sotilasasiantuntijoilta. Sen konstruktiossa hän oli pyrkinyt mahdollisimman matalin sei&sh= y;nin saamaan rakennuksen sisälle mahdollisimman suuri korkeu= s, tila ja valo – kuitenkin ilman, että rakennuksen hinta nousisi korkeaksi.

Osa ulkohuoneiden lattiaa tuli Gripenbergin mukaan betonoida ja asfaltoida, jotta vältettäi= siin maan pilaantumista.

Yleensä Gripenberg ehdotti kalliimpiin rakennuksiin kattomateriaaliksi galvanoitua peltiä ja halvempiin pärettä. Galvanoituun peltikattoon Gripenberg oli päätynyt asevelvollisten kasarmeista saatujen kokemusten nojalla. Niiden katoissa käytetty "musta levy" tai asfaltti vaativat säännöllisesti lisäsivelyä ja muita korjauksia ja ne tulivat siten ajan mittaan kalliiksi.

Asiakirjan lopuksi Gripenberg = esitti vielä, että vesijohtojärjestelmän höyrykone voisi, silloin kun vettä ei tarvinnut pumpata, pyörittää dynamoa tuottamaan sähkövaloa. Tämä lisäisi hänen mukaansa esimerkiksi talleil&sh= y;la paloturvallisuutta. Sähkön voimanlähteenä voisi käyttää myös petrolimoottoria, jota Gripenberg piti halpana käyttää verrattuna polttop= uiden kulutukseen.[301]

Viranomaiset käsitteliv&a= uml;t suunnitelmia useassa vaiheessa. Senaatti tutki ylihallituksen toukokuun 14. päivänä lähettämiä piirust= uksia ja kustannusarviot, hyväksyi osan niistä ja määräsi osan muutettaviksi. Sotilastoimitus&s= hy;kunta toimitti lisäksi 21. toukokuuta kenraali= kuvernöörillä eli Suomeen sijoitettujen joukkojen komentajalla hanket= ta koskevat asiakirjat ja piirustukset. Rakennustyö Lappeen= ;rannassa ja rykmentin perustaminen voisi toteutua vuosina 1889– 1892. Kuluvana vuonna 1889 tulisi rakentaa rykmentin kanslia n:o 7, kanslian ulkohuone n:o 8, sotilaskasarmi n:o 9, keit&sh= y;tiörakennus n:o 13, työhuonerakennus n:o 14 ja siihen kuuluva ulkoh= uone n:o 17, varushuone n:o 19, talli n:o 22, kauravarasto n:o 30, hei= nälato n:o 31, halkoliiteri- ja käymälärakennus n:o 34 ja maneesi n:o 36.

Jos rakennustyö pääsisi alkamaan vasta niin myöhään, että= ; kasarmin muuraus ei enää kävisi päinsä, toimisi kaksik= erroksinen verstasrakennus aliupseereista koostuvan opetuskomennuskunnan asuntona. Kuten edellä on mainittu, ei senaatti ehtinyt vielä tässä vaiheessa käsitellä kaikkia yliha= llituksen esittämiä rakennuksia. Se otti kuitenkin kantaa niihin, jotka tuli rakentaa vuonna 1889.

Rykmentinkansliassa tuli senaa= tin mukaan välttää taitettuja ulkoseiniä. Rakennusta tuli laajentaa jotenkin muuten, jotta kirjureille saataisiin riittävät asuintilat. Kahden eskadroonan kasarmissa haluttiin alim= ;man kerroksen pohjakaavaan pieniä muutoksia. Ruokalassa oli= vat taas ylihallituksen molemmat vaihtoehdot, kuusikeitti&o= uml;inen ja kaksikeittiöinen, senaatin mielestä epätyydyttäviä. Sen sijaan haluttiin rakennet= tavaksi kolmikeittiöinen ruokala, kahden eskadroonan yhteisenä. Ken&= shy;raalikuvernöörin kanssa neuvoteltuaan valitsi sotilastoimituskunta kuite= nkin kuuden keittiön vaihtoehdon.

Verstaassa halusi senaatti muu= ttaa toisen kerroksen puurakenteiseksi kustannussäästön vuoksi: rakennus olisi 15 000 markkaa kokonaan tiilistä halvempi. Yläkertaan tuli sijoittaa 9 perheellisen aliupseerin asunnot. Niistä kahdessa tuli olla kaksi huonetta, muissa seitsemäss&= auml; vain yksi. Varusvaraston senaatti hyväksyi sellaisenaan.

Talleissa senaatti halusi keskikäytävän katettavaksi katukivellä ja soveliai= siin paikkoihin vesipisteet. Viljamakasiini, heinälato ja maneesi selvisivät senaatin käsittelystä muutoksitta. Lisä= ksi edellytettiin, että kasarmin ja verstashuoneen läheisyy= teen rakennettaisiin vuoden 1889 aikana tarpeellinen määrä ulkohuoneita.

Senaatin päätös lähetettiin kesäkuun 4. päivänä yleisten rakennust= en ylihallitukselle. Sille luovutettiin 300 000 markan määrärah= a ja se velvoitettiin aloittamaan ehdotuksessaan mainittujen 12 raken&= shy;nusten rakennustyöt. Ylihallituksen todettiin esittäneen rakennustyötä valvomaan ylimääräisen arkkitehdin J. Lybeckin apunaan nuorempi arkkitehti sekä tarpeellinen määrä rakennusmestareita. Senaat= ti ei puuttunut rakennustöitä valvovaan henkilöst&oum= l;ön, mutta edellytti sen edustavan riittävää pätevyytt&= auml;. Ylihallituksen edellytettiin toimivan yhteistyöss&= auml; sotilastoimituskunnan kanssa työhön liittyviss&aum= l; asioissa.

Ylihallitusta pyydettiin eriks= een suunnittelemaan ja laatimaan kustannusarvio kesän aikana Saimaasta kasarmiin, ruokalaan ja talliin johtavista vesijohdoista sekä vesiposteista. Viemärit tuli suunnitella kasar= ;mista ja ruokalasta, mutta talleihin ei sellaista tarvittu. Tuli myös ottaa = selville, voitiinko jätevedet laskea samaan lahteen, josta puhdas vesi otet= taisiin.[302]

Lehdistökin seurasi tässä vaiheessa hankkeen edistymistä. Viipurin Sanomat kertoi rakuunoiden kasarmeja sijoitettavan ylängölle kaupungin leiripaikan, reserviparakkien ja Saimaan kahden lahdelman väliin. Lehti piti paikkaa terveydellisess&au= ml; suhteessa parhaimpien joukossa Suomessa. Alue oli 120 jalkaa Saimaan vedenpintaa ylempänä ja perustukseltaan sopiva rakennusta kannattamaan. Kun maaperä oli karkeasoraista= , toisin paikoin sisältäen hienompiakin hiekkakerroksia, niin se oli = kokonaisuudessaan hyvin sopiva imemään sisäänsä kaato- ja likav= esiä. Kun tämän lisäksi kasarmialueelle tuli pistämään kaksi Saimaan syvää lahdelmaa, niin= ei lehti voinut parempaa toivoakaan. Jotta kasarmeille saataisiin lisää tilaa, täytyi maantie siirtää kulkemaan uuden koulurakennuksen eteläpuolitse 29. reservikomppanian p= arakeille päin. Uuden maantien viereen rakennettaisiin miehistön kasar= mit, niiden taakse maneesirakennukset, edemmäksi tallit, näistä vielä edemmäksi heinäladot ja kau= ramakasiinit. Äärimmäisiksi rantaa pitkin lähemmäksi reservi= ;komppaniaa tulisivat lehden tiedon mukaan sairashuone ja lääkärin, upseerien ja rykmentin päällikön asunnot sekä kaikkein = kauimmaiseksi Tyysterniemelle sauna- ja pesuhuoneet. Muut rakennukset sijoittuisivat näiden päärakennusten ympärille sen mukaan kuin terveys- ja paikallisolosuhteet vaativat. Yleisten rakennusten ylihallitus oli lehden mukaan jo sopinut Lappeenrannan rautatieasemapäällikön kanssa neljän miljoonan tiilen hankkimisesta kasarmirakennuksiin. Suurin osa kasarmirakennuksista tuli nimittäin lehden mukaan, vastoin Suomen muita kasarmirakennuksia, tehtäväksi kives&= shy;tä.

Artikkelin mukaan olisi kasarm= ien, sauna- ja pesuhuoneiden ja sairas- ja leipomohuoneiden lisäksi tallitk= in rakennettu kivestä. Suurin huomio rakennuksissa oli pantu terveysopil&= shy;lisiin suhteisiin. Lattiat oli kasarmeissa ja sairaalassa suunniteltu kuperiksi, eikä täytteenä käytetty sammalta, vaan ainoastaan asfalttia ja puhdasta soraa. Ilmanvaihto oli suunniteltu mahdollisimman helpoksi ja yksinkertaiseksi. Kaikki liina- ja muut vaatteet tultaisiin puhdistamaan ennen pesua erityisesti tätä tarkoit= usta varten laitetuissa huoneissa höyrylaitoksella mahdollisista tartuntataudeista. Tällä pyrittiin samaan rykmentin miesten saira= stuvuus vähäisemmäksi kuin muualla. Lehden mukaan ylihalli= tuksen suunnitelma oli Suomen oloihin nähden suurenmoinen. Piirustu= kset oli jo jätetty senaatin sotilastoimikunnan käsitel= täviksi. Kustannusarvio nousi lähes 1 1/2 miljoonaan markkaan.[303]

Ylihallitus työsti suunni= telmia edelleen vuoden 1889 aikana. Se lähetti 20.12 1889 sotilastoimituskunnalle kasarmialueen 19 rakennuksen piirust= ukset ja kustannusarviot. Sen mukaan neljän eskadroonanpä&aum= l;llikön asuintalosta oli luovuttava kustannusten vuoksi – nyt kustannukset nousivat= jo 1 463 840 markkaan. Ylihallitus pyysi myös toimittamaan r= akentamiseen varatut rahat tililleen, jotta vuoden 1890 aikana saataisiin valmiiksi suunnitellut 10 rakennusta.[304]

Tammikuun 28. päivän= ä 1890 senaatti vahvisti laaditut piirustukset ja kustannusarviot ja myönsi samalla ylihallitukselle 1 469 840 markkaa rakennuskustannuksiin. Vuonna 1890 tuli ylihallituksen esityksestä rakentaa rakuunarykmentin päällikön asunto n:o 1 ja sen ulkohuone n:o 2, upseerien kokoushuone eli upseeri&= shy;kerho n:o 6, kasarmirakennus n:o 10, vartiorakennus n:o 12, perheellisten aliupseerien asunto n:o 15, leipomo n:o 18, sauna- ja pesutupa n:o 20, paja= n:o 21, tallit n:ot 23 ja 24, sairaitten hevosten tallit n:ot 29 ja 29A, s= airaala n:o 38, sairaalan talousrakennus n:o 39, ruumishuone n:o 40 ja tarpeen mukaan rakennettavat ulkohuoneet ja heinäladot n:ot 41. Loput rakennukset senaatti määräsi rakennettaviksi vuosi= na 1891 ja 1892.[305]=

Vielä vuoden 1890 lopussa keskusteltiin kasarmialueen vesijohtojärjestelmäst= ä, mutta varsinaisia päätöksiä ei vielä tehty.[306] Senaatti myönsi syksyllä= 1890 pieniä lisämäärärahoja tarvittaviin rakennustöihin, esim. tallin pilttuiden savipohjan lait= toon ja sisäseinien päällystämiseen, leivin&s= hy;uunin tekoon sairaalan talousrakennukseen, ruumishuoneen asfa= lttilattiaan ja muuten valmiiden rakennusten viimeistelytyö= ;hön. Yhteensä summa nousi 46 804 markkaan.[307]

Vuosien 1891 ja 1892 ohjelmaan määrättyjen rakennusten lisäksi päätettiin vielä tehdä eräitä rakennuksia. Senaatin 5 huhtikuuta 1892 päiväämän päät&oum= l;ksen mukaan aloitettiin suunnitelman viimeinen vaihe: aiemmin rak= entamattomat henkilökunnan asunnot apurakennuksineen. Ne val&sh= y;mistuivat ja luovutettiin rakuunarykmentille maaliskuussa 1893.[308]

9.7.4 Rakennustyöt

Suomen rakuunarykmentin rakennustyöt Lappeenrannassa kestivät varsinaisesti kesästä 188= 9 a kesään 1893.[309] Hankkeesta keskusteltiin jo vuoden 1889 alussa yleisesti lappeenranta&= shy;laisten kesken, sillä sitä koskevista materiaali- ja urakk= atarjouksista ilmoitettiin tammikuussa sanomalehdistös= sä.[310] Rakuunoiden kasarmihankkeen yksityiset ura&sh= y;koitsijat valittiin Lappeenrannan maistraatissa pidetyiss&au= ml; huutokaupoissa. Aluksi oli vaikeata saada urakoitsijoi&= shy;ta työlle, sillä yksikään heistä ei hyv&aum= l;ksynyt yleisten rakennusten ylihallituksen tarjoamaa korvausta. Sitä edellytettiin kohotettavan 20 000 markal= la. Ylihallitus saikin senaatin sotilastoimikunnalta useaan otteeseen lisävaroja, ja urakkajär= ;jestelmään oltiin ainakin ylihallituksen vuosikertomuksen mukaan t= yytyväisiä.[311]

Yleisten rakennusten ylihallit= us sai rakennusaineiden hankintaan 50 000 markkaa jo tammikuussa 1889 ja vielä huhtikuussa 85 000 markkaa tiilien ja kalkin ostoon.[312]

Tarvikkeita saapui työmaa= lle jo varhain vuoden 1889 alusta. Sebastian Gripenberg antoi 15.1. 1889 puutavaran laadusta ja säilytyksestä tarkat ohjeet; puut piti kaataa talvella, hirret tyvestä vähintään 8 tuumaa ja latvas= ta 6 tuumaa paks= uja. Lappeenrannassa kuulutettiin 17.1. puutavaran toimitush= uutokauppa, joka pidettiin 26.1. Tarjousten perusteella maistraatti suos= itteli puutavaran toimittajiksi lappeenrantalaisia asemapäällikkö Alfred Söderbergiä, kauppias Kristian Haikalaa ja Lauritsalan kartanon omistajan eversti Emil von Haartmania.[313]

Täällä tarvike-= ja urakkatarjouksia hoitanut Julius Sirén lähetti ylihallitukseen = jo 19.2.1889 kirjeen yhdessä rakennusmestarien J.A. Westerlundin ja = K. Nenosen kanssa, esitti hintavertailun saatavilla olevasta puutavarasta= ja ehdotti sen ostoa asemapäällikkö Söderbe= rgiltä.[314]

Ylihallitus piti kuitenkin von= Haartmanin tarjousta halvimpana, ja helmikuun alussa hänet valitti= in päätoimittajaksi. Ylimääräinen arkkitehti Julius Sirén määrättiin ylihallituksen puol= esta valvomaan muun muassa puutavaran toimitusta. Jo 24.2.1889 Ju= lius Sirén, K. Nenonen ja J. Westerlund rakennustyömaalla kuittasivat ensimmäisen hirsi- ja parruerän vastaanote&= shy;tuksi eversti von Haartmanilta. Hänen toimitussopimuksen= sa arvo oli 41 030 markkaa; yksi hirsisyli maksoi silloisessa rahassa 69 penniä.[315]

Lybeckin apulaisena Lappeenran= nassa toimiva arkkitehti Julius Sirén tutki vuoden 1889 alussa ylihallituksen määräyksestä Lappeenrannan seudulla rakennustyöhön tarvittavan tiilen ja kalkin saantia. Hän raportoi 11.3. 1889 neljästä varteenotettavasta ti= ilitehtaasta. Skinnarin tehdas sijaitsi Saimaan rannalla, maantiet&au= ml; kaupungista länteen noin kuuden virstan päässä= ;. Tehtaassa oli kaksi uunia, joista toinen tuotti Sirénin mukaan = 100 000 tiiltä, toinen 60 000. Valmiina siellä oli 170 000 tiilt= ä ja elokuuhun mennessä se saisi noin 300 000 lisää. Vaal= eista tiilistä tehdas laskutti 25 markkaa 1 000 kappaleesta, tummi= sta ja pinnaltaan palaneista 35 markkaa 1 000 kappaleesta. Kulje= tus maksoi erikseen noin 10 markkaa 1000 kappaleelta. Sirén totesi Skinn= arin tehtaan tiilien laadun olevan parasta seudulla.

Kaupungista itään no= in neljän virstan päässä Saimaan kanavan varrella sijaitsivat Oittisten ja Bambergin tehtaat vierekkäin. Niillä ei ollut valmiita tiiliä, mutta kesän aikana ne pystyisivät valmistamaan noin 300 000 tiiltä. Oittisten tehdas pyysi 55 markkaa 1 = 000 tiileltä. Neljäs mahdollinen toimittaja asemapäällikkö Söderberg tarjosi tiili&a= uml; Saimaan rannalla sijaitsevalta tilaltaan 45 markalla 1 000 kappa&= shy;leelta. Elokuuhun mennessä Söderberg lupasi valmistaa yli = 100 000 kappaletta.

Muita tiilitehtaita ei Sirénin mukaan ollut kaupungin lähistöllä paitsi kaupunkilaisten omaan tarpeeseen tiiliä tuottavaa tehdasta kaupun= gin lähellä Mikonsaaressa. Seuraavaksi lähimmät tehtaat olivat Viipurissa. Kalkkia Sirén totesi saatavan k= auppaneuvos Jakowleffiltä, jolla oli kaksi kalkkiuunia rantatien varrella vähän matkan päässä kaupungista. Hinta oli 2 markkaa tynnyriltä sammutetusta ja 35 penniä puudalta sammuttamattomasta kalkista.[316]

Mahdollisia tiilentoimittajia haastateltiin vielä 21.– 22.3. Lappeenrannassa kaupungin hotel&s= hy;lissa.[317] Tiilet tilattiin huhtikuun alussa Alfred Söderbergiltä.[318]

Ensimmäiset tilitykset Lappeenrannassa merkittiin tilikirjaan helmikuussa 1889. Tällöin, 9.2. ja 27.2. maksettiin Emil von Haartmanille kummassak= in erässä 10 000 markkaa. Alkuvaiheen kuittaukset olivatkin pääosin tavarantoimittajien. von Haartmanille useaan otteese= en maksettujen summien jälkeen osoitti asemapäällik&s= hy;kö Alfred Söderbergin kuittaus 8.4. rakennustarvikkeiden saapum= isen. Ylimääräinen arkkitehti Julius Sirén k= uittasi ensimmäisen palkkionsa Lappeenrannassa 13.6., arkkiteh&= shy;ti John Lybeck taas 10.7.1889.[319]

Lybeck valvoi työmaata ja raportoi Lappeenrannasta Helsinkiin. Joskus hän osoitti kirjeet yleisten rakennusten ylihallitukselle, joskus suoraan "Till Öfverdirektören Högvälborne h= err Baron Seb. Gripenberg". Lybeckin apulainen Sirén raportoi myös suoraan ylihallitukselle useimmiten tilittäen vastaanotettua rakennusmateriaalia.[320]

Kevään 1889 koittaes= sa tarvikkeita alkoi saapua rakennuspaikalle yhä enemmän. = 2.5. ja 10.5. 1889 tuli Lappeenrantaan eversti v. Haartmanin puutavara= a, ja 11.6. 1889 mennessä oli kaupunkiin toimitettu yhteens&aum= l; 45 276 kuutiojalkaa lankkuja ja lautoja. Tavaroiden toimituksesta huol= ehti asemapäällikkö A. Söderberg.[321]

Keväällä 1889 tarkennettiin vielä rakennussuunnitelmaa asemakaavan osalta. Lybeck, arkkitehti Sirén sekä Lappeenrannassa olevat rakennusmestarit ehdottivat Lybeckin 30.7.1889 päivääm&= auml;ssä kirjeessä ylihallitukselle joitakin pieniä muu= ;toksia maanmittausinsinööri Hannikaisen laatimaan kasarmikoostumaa koskevaan karttaan.

Karttasuunnitelmaan verrattuna kasarmirakennusten ja halkoliiteri/käymälöiden etäisyyttä oli vähennetty 180 jalasta 120 jalkaan. Mu= utos johtui maastosta. Jos etäisyys olisi säilytetty suunniteltun= a, olisi kaavassa rinteen puolella sijainneiden tallin n:o 22 ja maneesin n:o = 37 osalla jouduttu hankaliin perustustöihin. Toinenkin muutos johtui maaston muodosta. Soittajien tallia n:o 26 piti siirtä&aum= l; hiukan alemmaksi Saimaata kohti, viettävästä rinteestä = tasaisemmalle alueelle.

Ylihallituksen saaman kirjeen = mukaan kasarmialueen tielinjat mukautuivat melkein itsestä&aum= l;n maaston muotoihin. Yksi tie johti Saimaan rantaviivan suuntaisena mane= esilta komentajan asunnon ohi. Asuintalot ja upseerikerho jäivät tien ja Saimaan väliselle alueelle. Komenta= jan asunnon kohdalta lähti taas pyöreällä kukkulalla sijaitsevan kanslian ohi kasarmeille johtava länsi-itäs= uuntainen tie.

Kirjeen kirjoittaja Lybeck hal= usi muuttaa myös upseerikerhon sijaintia. Alempi tasanne rinteellä oli rakennukselle määrätyssä paikas= sa liian ahdas, jotta tiekin olisi mahtunut siihen rakennuksen lisäk= si. Ainakin tie olisi vaatinut liian suuria kaivutöitä.

Lähellä oli kuitenkin yhtä kaunis paikka, josta Lybeck nimenomaan mainitsi olevan yht&a= uml; hienon näköalan Saimaalle ja jonka lähellä oli myös puita. Tämän paikan etuna oli se, että siihen oli helppo suunnitella ajoneuvojen kääntöpaikka. Lisäksi etäisyys sairaalaan ja kansliaan oli vielä sopiva. Komentajan talo pienempänä taas voitiin sijoittaa aiemmin osoitetu= lle upseerikerhon paikalle. Alueen puusto tuli siistiä ja tehd&a= uml; puistomaiseksi.

Lybeck esitti vähäisempinä muutoksina pienemmän saunan ja leipomon si= joittamista tiiviimmin ja pajan siirtämistä hiukan sivummalle. Pajan Lybeck halusi siirtää pois mieluummin paviljongille kuuluvalta paikalta: se kasvoi kaunista metsää= ; ja siitä oli hieno näköala. Lybeck esitti myös eräitä muutoksia sairaalan alueeseen ja kasar= min edustan esplanadiin. Näitä hän ei sentään pitänyt kovin kiireellisinä, vaan katsoi niiden voivan odottaa Gripenbergin käynti&a= uml; Lappeenrannassa. Tällöin Lybeck voisi esitellä muutosehdotukset suoraan ylijohtajal= le.[322]

Lybeck lähetti Gripenberg= ille 30.7.1889 toisenkin kirjeen ja raportoi erikseen rakennustöiden edistymisestä. Ne olivat jähmeän alun jälkeen päässeet käyntiin joskin hitaasti. Heinäkuun lopus= sa perustuskaivannot kasarmia ja verstasrakennus= ta varten olivat lähes valmiina. Muuraus edistyi ja kasarm= in sokkelityötä aloitettiin juuri. Maneesin paikka oli katsottu ja se oli määrä seuraavana päivä= ;nä paaluttaa. Lybeckin mukaan töitä viivästytti huono sää ja lakko työmaalla.

Ehdottamiinsa muutoksiin Lybeck toivoi Gripenbergin suostumusta sähkeitse, minkä jälkeen perustuskaivu voisi alkaa. Lybeck sanoi kaupungin edustajien vastustaneen muutoksia jossain määrin ja kai= pasi siksi Gripenbergin kantaa niihin kirjallisesti.[323]

Lybeck pyysi 5.7.1889 ylihalli= tusta lähettämään Lappeenrantaan valmiit detaljipii= rustukset kasarmeihin tulevista rautapylväistä ja palkeista sekä kaipaamiaan yhdistetyn halkovajan ja latriinin sekä kanslian= ulkohuoneen kustannusarvioita. Hän toivoi myös keittiön p= iirustuksia toimitettavaksi Lappeenrantaan, kunhan ehdotus oli saatu val= miiksi.[324]

Heinäkuun 19:ntenä 1= 889 Lybeck moitti kirjeessään urakoitsija Leander Kronholmia laiminlyönneistä ja vitkastelusta työn aloittamise= ssa. Lybeck antoi jo pitkälle edistyneen kesän hälyttämänä myös tiukkoja määräyksiä urakoitsijalle. Muun muassa kottik= ärryjä ja rakennustelineitä tuli hankkia välittömästi, kivitöiden johto piti järjestää ja lisätä työväkeä suurimpaan mahdolliseen. Urakoitsijan oli myös hyvä olla itse enemmän paikalla, järjest&= auml;ä työmaalle nopeasti paja sekä hankkia muuraus- ja kivityö= ;n johtaja.[325]=

Rakennustyöt kangertelivat vielä elokuun puoliväliin mennessä. Lybeck valitti 15.8. 1889 päivätyssä kirjeessään Gripenbergil= le, ettei rakennustyö edistynyt hänen toivomaansa vauhtia. Senaattori, kenraali Procopé oli edellisenä sunnuntaina käynyt Lappeenrannassa tarkastusmatkalla. Täll&oum= l;in oli päätetty aloittaa muuraustyö mahdollisimman pi= an. Urakoitsija Kronholm ei kuitenkaan pystynyt tähän vielä= .[326]

Rakennustöitä seurasi lehdistökin. Kesän 1889 asevelvollisten leirin kynnyksellä kaupunkiin saapuneiden tarkka-ampujapataljo= onien miehet tutkivat innokkaasti uuden suomalaisen aselajin, ratsuväen, kasarmien rakennustöitä. Uuteen Suomettareen lähetetyn kirjeen mukaan rakennuspaikkaa olikin "mittailtu ristiin rastiin, niinkuin muija sairasta poikaansa, ja tottapa siitä hyvä tulee".[327]

Nimimerkki "Työmies&= quot; taas lähetti Kaiku-lehdelle 16.8.1889 päivätyn kirjeen, joka käsitteli rakuunoiden kasarmien rakentamista. Nimimerkin mukaan Lappeenranta vaurastui jatkuvasti kokonsa ja maineensa puolesta. Nimenomaan sotavarustuksien suhteen kaupunki oli merkittävä. Näistä kirjoittaja mainitsi entiset sotaväen kasarmit, kesäleiripaikan sekä parhaillaa= n rakennettavat ratsuväen kasarmit, tallit, maneesit, kansliat ym.

Työssä käytetty urakkajärjestelmä ei työmiestä miellyttänyt. Kirjoittaja tiesi, että rakuunakasarmien ensimmäisen vuoden ty&ou= ml;t oli ottanut tehdäkseen viipurilainen rakennusmestari 224 900 markalla, joka alitti valtion arvion. Varsinaiset työt oli kirjoittajan mukaan aloitettu heinäkuun puoliväliss&aum= l;. Työnjohtajat olivat valtion puolesta. Nimimerkki piti urakoitsijan käyttöä vääränä kansan ja työmiesten hyväksikäyttönä, sillä v= altion säästäessä varojaan ja myöntäes= ;sä työn halvan tarjouksen tehneelle ei työn saanut urakoitsija maksanut työntekijöille kunnollista palkkaa.[328]

Ensimmäisen 33:n tarkka-a= mpujan komennuskunnan saapuessa rakuunarykmenttiin Lappeenrantaan syyskuun pu= olivälissä 1889 ei vielä yksikään kasarmi ollut valmis. Yhden kasa= rmin tiiliseiniä oli muurattu noin kyynärän verran ja muutam= ien muiden rakennusten kivijalat olivat valmiina. Komennuskunta majoitettiinkin leirikentälle Turun pataljoonan leiriraken&s= hy;nuksiin, ja se käytti Uudenmaan pataljoonan keittiötä ja ruokailuti&s= hy;laa. Kasarmialueen rakennustöiden ohella komennuskunnan 40 hevose= lle rakennettiin leirialueelle talli ja hevosten hoitajan asunto syksyllä 1889.[329]

Savo-lehti kertoi syyskuun puolivälin kasarmien valmistuvan joutuisasti, ja kaksi tiiliraken= nusta oli jo muurattavana. Toisesta tuli kolmekerroksinen, toisesta kaksikerroksinen, joskin viimeksimainitun toinen kerros rakennett= aisiin puusta. Jälkimmäinen lehden mainitsema rakennus siis itse as= iassa oli verstas. Toistenkin rakennusten perustuksia tehtiin jo –= ; tekeillä oli viisi rakennusta,= ja seuraavana kesänä piti olla kahdeksan erillistä rakennusta valmiina.

Työssä oli 350–= ; 400 miestä, muutamia naisiakin. Näistä noin 60 oli muurareita, kivimiehiä oli toista sataa, loput kirvesmiehiä ja muita työmiehiä. Palkkaa muurari sai 25– 40 penniä tunnilta, kivimies 22– 27 penniä, kirvesmiehet saivat 2– 3,40 markkaa päivässä ja muu työväki korkeintaan 2,25 markkaa päivää kohden. Lehti kertoi yleensä viikolla työmiesten elämä olevan siivoa, mutta pyhäisin ja etenkin palkanmaksupäivinä "kuuluu huudon mölinöitä joka taholta ja humalaisia vilisee kuin `kir&= shy;javia kissoja' kadut täynnä". Työväki yleensä napisee, kun valtio antaa parhaat työt urakkalaisille, jotka eivät maksa kunnon palkkaa. "Sentähden sanovat muutamat juopottelevansakin, kun on niin vähän palkkaa".[330]

Lybeck sopi ylihallituksen määräämänä ruokalan rakentamisesta urakoitsija Leander Kronholmin kanssa syyskuun 19. päivänä. Samana päivänä lähettämässään kirjeessä hän kertoi pohjatöiden olevan pääasiassa valmiina ja siis voitavan siirtyä muuraamaan.[331]

Muurauksen päästy&au= ml; alkuun edistyivät työt jo nopeasti. Lokakuun 10. päivänä 1889 Lybeck ilmoitti kasarmin nousseen toisen k= erroksen ikkunoiden puoliväliin. Kattotuolit oli kasattu valmiiksi. Versta= s oli lähes kokonaan muurattu ja vain vesikattoa vailla. Talli= oli lähes valmis, sen kattotuolit jo paikallaan, ja eristämi= ;nen oli jo suoritettu. Maneesiin alettiin asettaa vasta toista hirsi&= shy;kerrosta paikalleen. Senkin kattotuolit oli sentään tehty v= almiiksi etukäteen. Kanslian kattotuolit olivat paikallaan = ja laudoitusta laitettiin parhaillaan. Ruokalarakennuksessa viimeisteltiin sokkelia, mutta kellarissa jatkettiin perus&s= hy;tustöitä ja kaivamista. Varusvarastossa alkoivat kirvesmiestyöt. Viljamakasiinissa oli perustus valmis ja betonila&= shy;ttian valu aloitettaisiin pian.[332]

21.10. 1889 John Lybeck lä= ;hetti Gripenbergille sairaalan alueen tarkennetun kaavasuunnitelman.[333]

Lokakuun lopussa kasarmin mole= mmat siivet oli muurattu ja kattotuoleja asennettiin parhaillaan. Keskiosas= sa työ oli edistynyt konsolien kohdalle, ja tarvittavat muototiilet oli pääosin jo hakattu. Ruokalan muurausta vasta aloitettiin. Ve= rstasrakennuksessa asennettiin kattovasoja, tallissa oli kattotuolit ja ulkolaudoitus jo paikoillaan. Maneesissa olivat hirsiker= ;rat jo niin korkealla, että Lybeck 31.10.1889 kertoi aivan mar&s= hy;raskuun alussa päästävän asentamaan kattotuoleja pai&= shy;koilleen.

Varusvaraston työ edistyi hitaasti, ja Lybeck arveli sen valmistuvan vasta uutena vuonna (1= 890). Rakennus tuotti muutenkin huolta. Eversti Schauman valitti Lybeck= ille useaan kertaan sen olevan liian pieni varusvarastoksi. Lybeck ehd= otti Gripenbergille lisätilan saamiseksi ulkoseinien nostami= sta neljällä hirsikerralla. Näin saataisiin ra&sh= y;kennukseen iso ullakko. Sitä valaisisivat kattoikkunat ja sinne jo= htaisi kevyt portaikko. Kanslian katto oli valmis. Lybeck kuiten&sh= y;kin valitti levysepän olevan hidas ja haluton ja oli siksi ottanut uu= den miehen verstaan kattotyöhön. Viljamakasiinin = pohja oli betonilaareineen valmis ja seinien salvostamin= en alkamassa.[334]

Kasarmirakennus oli marraskuun alussa 1889 edennyt jo niin pitkälle, että Lybeck suositteli kirjeessään 6.11. ylihallitukselle maksettavaksi urakoitsi&s= hy;ja Leander Kronholmille 60 000 markkaa eli toisen maksuerän urakkasummasta.[335]

Lybeck raportoi jälleen 7. joulukuuta 1889 töiden edistymisestä. Verstasrakennuksen peltikatto oli valmistunut. Varusvaraston katto oli laudoite= ttu ja peltien laittoa aloitettiin. Viljamakasiinin seinien salvos oli myös päässyt alulle. Verstasrakennuksessa ja kasarmissa olivat välikatot osittain valmiita.[336]

Mikkeliläiselle Suomi-leh= delle kertoi vuoden lopussa nimimerkki "Heikki" Lappeenrannas= ta Suomen rakuunarykmentin kasarmialueesta. Töistä oli joulu&sh= y;kuun puolivälissä jo melkein valmiina suuri kolmekerroksinen toista eskadroonaa varten määrätty tiilirakennus. Siinä oli katto päällä ja välikattojen kannattimia asennettiin. Kanslia, verstasrakennus, talli ja iso harjoitusmaneesi olivat myös "katon alla". Nyt tehtävien rakennusten tuli olla valmiina vuoden 1890 maaliskuun alussa.[337]

John Lybeck jatkoi töit&a= uml; Lappeenrannassa talvella 1890. Ensimmäisinä oireina uuden vu= oden työsuorituksista Lybeck lähetti tammikuun 15. päivänä 1890 Gripenbergille kustannusarv= iot halkoliiteristä, heinäladosta ja ulkohuoneest= a.[338]

Tammikuussa pidettiin myös julkinen huutokauppa kahden tallin rakentamisesta. Alimman tarjou= ksen teki rakennusmestari Felix Wuorinen Viipurista pyytäen 74 500 markkaa. Muut tarjoukset osuivat hämmästytt&a= uml;vän lähelle, sillä lähinnä edullisin lappeen= rantalaisen urakoitsijan tarjous ylitti vain sadalla markalla Wuorisen tarjouksen, Myöhemmin Wuorinen lupasi tehdä tallit 68 000 markalla. Lybeck puolsi kirjeessään 2.2.1890 Wuorisen v= alintaa urakoitsijaksi. Urakkasopimus solmittiin saman kuun 13. päivänä.[339]

Urakoitsija Leander Kronholm aiheutti taas hankaluuksia. 12.7.1889 tehdyn urakkasopimuksen perusteella piti ruokalan ja kasarmin olla valmiina jo 20.3.1890. Sebastian Gripenberg pidensi kuitenkin käydessään 17.2.1890 Lappeenrannassa vaikeuks= issa olevan urakoitsijan sopimusaikaa 1.8. 1890 asti. Kron&s= hy;holm oli saanut Viipurista F. Sergejeffin ja Seth Sohlbergin alle= kirjoittaman takuukirjeen urakan töille ja ennakoille. Helmikuun lopussa Kronh= olm pyysi 40 000 markan ennakkoa saattaakseen työt loppuun.[340]

Helmikuussa 1890 käytiin myös seuraava laaja useiden rakennusten urakkakilpailu. Sen voitti viipurilainen Antti Wiklund. 423 680 markan arvoinen urakka sol&s= hy;mittiin 25.2. 1890.[341]=

Maaliskuun loppupuolella valmi= stui verstasrakennus. Rykmentin opetuskomennuskunta majoitettiin välia= ikaisesti tähän alaosaltaan tiiliseen ja yläosaltaan puiseen rakennuk&= shy;seen. Rakuunoiden hevoset sijoitettiin valmistuneeseen talliin, myöhempään toisen eskadroonan talliin.[342]

Yleisten rakennusten ylihallit= uksen arkkitehtien ohella rakuunain komentaja everstiluutnantti Schauman seurasi = rakennustöitä Lappeenrannassa. 19.3.1890 hän esimerkiksi lähetti ylihallitukseen kirjeen, jossa toivoi tallin heinävarastoon latti= aa, jottei heinien alin kerros sekoittuisi hiekkaan ja saveen ja siten menisi pilalle.[343]

14.4.1890 rakuunarykmentti puu= ttui taas eräisiin upseerikerhon rakennustöiden yksityiskohtiin ja huomautti useista rakennuksissa ilmenneistä pienehköistä puutteista.[344] Kenraalimajuri Renvall taas käydessään Lappeenrannassa huhtikuun 26. päivänä 1890 tarkasti joukkojen lisäksi kasarmirakennuksen, tallin ja talousrakennuksen.[345]

Kiireisen loppusyksyn ja talven hiljaiselon jälkeen rakennustyöt nopeutuivat varhain keväällä 1890. Lybeck raportoi huhtikuun 24. päivänä töissä olevan 450 miestä ja 50–= 60 hevosta ajajineen. Lukumäärä kasvaisi Lybeckin mukaan vie&sh= y;lä. Rakennustarvikkeita riittäisi.

Rakennustyöt olivat my&ou= ml;s jo edistyneet. Sairaalaryhmän ulkorakennus oli melkein valmi= s ja kattamista aloitettiin juuri. Talousrakennuksen sokkeli oli lähes valmiina ja itse sairaalan seinistä oli 2/3 muurattu.<= o:p>

Muista rakennuksista oli leipo= mon sokkeli valmis ja muurausta oltiin valmiita aloittamaan. Saunankin sok= keli oli melkein valmis. Komentajan talossa olivat perustukset ja sokkeli valmii= na ja seinähirsien ja kattotuolien kasaamista valmisteltiin. Rakennuksen ulkohuoneessa oli pohjatyöt tehty. Upseerikerhon sokkelia alettaisiin tehdä heti, kun paremmat kivityömiehet olis= ivat lopettaneet työnsä leipomossa.

Pajassa oli pohja kaivettu ja perustusten tekoa aloitettiin. Sama tilanne oli sekä suuressa että pienessä sairastallissa. Eskadroonan tallissa n:o 22 ko= ottiin kattotuoleja, tallissa n:o 23 oli vasta perustukset tehty.

Kasarmi oli saanut peltikaton, samoin sairaalan vieressä sijainnut ruumishuone. Urakoitsija Kronholmin työt olivat pääosin valmiit. Kasarmin ikkuno= issa oli vielä puutteita, ruokalassa ruokasalin katto laudoi= tettaisiin myöhemmin, maneesissa sisäkaton slammaus ja muurattujen pintojen rappaus puuttui vielä huhtikuun lo= pussa. Pieniä puutteita oli muun muassa urakkaan kuuluneiden ulko&s= hy;huoneiden maalauksessa.

Varusvarasto tuotti edelleen ongelmia. Vanhaa varastoa oli korotettu, mutta silti tarvittiin uusi varast= o, jossa olisi erilliset huoneet satuloille, vaatteille ja kivääreille. Kirjeessään ylihallitukselle Lyb= eck valitti, että paljon vaivaa olisi säästetty, jos rykmen= tti olisi itse ehdottanut piirustuksiin, kuinka kaikki olisi pitänyt järjestää.[346]

Suomen rakuunarykmentti valitti vielä toukokuun 21. päivänä 1890 ylihallitukselle varusvaraston ikkunaluukkujen lukittavuudesta. Helsingistä pyydettiin Lybeckiltä selvitystä ja Lybeck vastasi moitteisiin kirjeessään ylihallitukselle. Samassa kuussa rykmentti valitti myös verstaan rännien olleen valmiina mutta asentama= tta jo kaksi kuukautta. 25.7. 1890 John Lybeck raportoi kiistakapulana olleen varusvaraston sisutustöiden vihdoin valmistuneen= . Ne maksoivat yhteensä 1 798 markkaa.[347]

Eversti Schauman puuttui my&ou= ml;s komentajanasunnon rakennustöihin. Lybeck näet vali= tti 31.5.1890 kirjeessään ylihallitukselle, että Schauman oli omavaltaisesti, vastoin senaatin hyväksymiä piirustuksia, määrännyt palvelijanhuoneen ja keittiön välisen oven pantavaksi umpeen. Lybeck määräsi oven taas avattavaksi.[348]

Rakennustöihin kuului tässä vaiheessa myös heinävaa'an teko. Se valmistui kesäkuun lopussa 1890. Kustannukset olivat 1 505 markkaa. Sen rakensi urakoitsija Kronholm.[349]

Kasarmialueen rakentamisen oll= essa kesällä 1890 kiivaimmillaan kaupungissa liikkui runsaasti työväkeä. Lappeenrannan Uutisten mukaan kauttakulun aiheuttivat puheet siitä, että työväellä olisi Lappeenrannassa "oikein kultainen aika". Täss&aum= l; lehti näki paljon perääkin, sillä kasarmirake= nnuksilla tarvittiin väkeä. Palkat eivät olleet kovin hyvät, mutta vastasivat lehden mukaan hyvin rautatiellä tarjottuja etu&s= hy;ja.[350]

Lybeck ilmoitti 16.8.1890 ylihallitukselle Leander Kronholmin rakennusten tulleen valmiiksi. Tarkastuksen jälkeen ne hyväksyttiin ja urakoitsijalle = maksettiin viimeinen urakkasumma. Viimeistely kuitenkin jatkui vielä verstasrakennuksessa ja kansliassa. Kronholm rakensi edellä mainittujen lisäksi kasarmialueelle yhden kasarmin, ruokalan= , upseerikerhon ja erilaisia pienempiä rakennuksia.[351]

Marraskuun ensimmäisen&au= ml; päivänä 1890 tuli Suomen rakuunarykmenttiin ensimmäiset asevelvolliset. Alokkaiden saapuessa oli kasarmialueen rakennuksista jo niin moni valmistunut, että rykmen= tti pystyi toimimaan. Kasarmissa tosin asuivat ahtaissa tiloissa kaikki ko= lme eskadroonaa, jotka oli perustettu asevelvollisten saapuessa, ja rakennuksesta oli vielä yksi siipi perheellisten aliupseerien käytössä.[352]

Rakennukset luovutettiin virallisesti saman kuun 25. päivänä. Suomen rakuun= arykmentti sai yleisten rakennusten ylihallituksen luettelon mukaan seuraava= t rakennukset:

(1) Rykmentin komentajan asunt= o

(2) Asunnon ulkohuone

(7) Rykmentin kanslia, jossa o= li asunnot yhdelle perheelliselle ja kolmelle naimattomalle kirjurille

(8) Kanslian ulkohuone

(9) Kasarmirakennus

(12) Vartiorakennus, jossa oli myös pidätettyjen tilat

(13) Ruokala=

(14) Verstasrakennus, jonka yläkerroksessa oli asuntoja yhdeksälle perheelliselle aliupseeris= toon tai miehistöön kuuluvalle

(15) Asuntoja 16 perheelliselle aliupseerille tai miehistöön kuuluvalle

(17) Ulkorakennus rakennuksiin= 14 ja 15

(19) Varusvarasto

(21) Paja

(22) Talli yhdelle eskadroonal= le

(23) Talli yhdelle eskadroonal= le

(24) Talli yhdelle eskadroonal= le

(29) Sairastalli 24 hevoselle<= o:p>

(29A) Sairastalli 8 hevoselle<= o:p>

(30) Viljamakasiini=

(31) Kaksi heinälatoa ja vaakahuone

(34) Halkoliiteri ja käymälä

(36) Maneesi=

(39) Sairaalan talousrakennus<= o:p>

(40) Ruumishuone

(41) Ulkohuone, rakennuksen luovutuspäivä luettelon mukaan 25.11.1890

(18) Leipomorakennus, rakennuk= sen luovutuspäivä luettelon mukaan 5.12.1890

(20) Sauna ja pesutupa

(6) Upseerikerho[353]

Arkkitehti Lybeck ja eversti Schauman eivät tulleet kovinkaan hyvin toimeen keskenää= n. Elokuussa 1890 Schauman valitti Suomen sotaväen päällikköhallitukselle, että Lybeck käytti komenta= jan kanssa käydyssä virallisessa kirjeenvaihdossa epäasiallista sävyä. Riitaa oli tullut ainakin komentajan taloon valittava= sta tapettimallista.[354]

Lybeck taas vastasi 29. syysku= uta 1890 ylihallituksen tiedusteluun, että rakuunarykmentin kolmas ta= lli olisi valmiina luovutettavissa lokakuun alussa. Hänen mielestään ta= lliin olisi jo aiemmin voitu hyvin sijoittaa 48 hevosta, jos vain rykme= ntti olisi ollut halukas yhteistyöhön. Lisäksi Ly&= shy;beckin mukaan syksyllä leirikokouksessa käytetyt tal= lit olisivat olleet aivan hyvin käytettävissä, eikä Ly= beck käsittänyt, miten Schauman oli voinut unohtaa niiden ole= ;massaolon, vaikka oli niitä jo kerran syksyllä käyttänyt= .[355]

Rakuunarykmentti piti kasarmia= luetta liian pienenä. Tämän vuoksi rakennukset jouduttiin sijoittam= aan paloturvallisuuden kannalta liian lähekkäin. Alueen rat= supihat olivat huonoja, eikä alueella ollut tilaa, johon koko rykmen= tti olisi mahtunut kerralla ojennukseen. Rykmentin pitämän päiväkirjan mukaan jotain pystyttiin kuitenki= n, tosin vaivoin, pelastamaan. Sen mukaan rykmentin komentajan everstiluutnantti Schaumanin vaikutuksesta siir&sh= y;rettiin kolmen uuden tallin paikka alkuperäisestä suunnitelmasta vähän kauemmaksi ja saatiin siten hieman suurempi aukio. Kasarmin asukkaita kiusasi käymälöiden syrjäi= nen sijainti itse kasarmien ulkopuolella. Rykmentin pajakin= oli liian pieni, eikä sen kapasiteetti tahtonut riittää paljoon kengitystyöhön.[356]

Ilmeisesti juuri Schaumanin vaatimien muutosten vuoksi tammikuussa 1891 laadittiin kasarmialueesta uusi, täsmennetty kartta, joka hyväksyttiin myös sotilastoimituskunnassa.[357]

Leander Kronholmin rakentamass= a 1. eskadroonan tallissa havaittiin helmikuussa 1891 suuria vesivahinkoja, jotka tuotti Lybeckin mukaan katolle keräytynyt lumi ja liian ohuen eristeen läpi tiivistynyt vesi. Lybeck joutui edelleen= vuoden 1891 alussa vastaamaan ylihallitukselle rakuunarykmentin senaa&sh= y;tille lähettämiin valituksiin, jotka koskivat kasarmikoo= stuman rakennuksissa ilmenneitä puutteita. 26.2. 1891 ylihallituksen saaman kirjeen mukaan ongelmia = ilmeni muun muassa tallien ja muidenkin rakennusten kattora&sh= y;kenteissa – katot vuotivat. Ka&sh= y;sarmeissa uunit savuttivat pahasti; tämän vian poisti nuohous.[358]

Urakoitsija Anders Wiklundin k= anssa solmittiin 17.2.1891 toinen suuri urakkasopimus. Siinä Wiklund lupasi = 260 000 markalla rakentaa muun muassa kasarmin ja kolme eskadroonanta= llia.[359] Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1891 rakuunaryk= mentti otti vastaan toisen kasarmin[360] ja lopullisesti Wiklund sai rakennustyönsä valmiiksi vu= oden 1891 marraskuussa.[361] Vuonna 1891 valmistui kasarmirakennus n:o 10, 40 vuoteen sairaala n:o = 38, tallit n:ot 25, 26, 27 sekä yhdistetty halkovarasto ja käymälä n:o 35.[362]

Wiklund urakoi lisäksi vu= oden 1892 aikana valmistuneen kolmannen eli viimeisen kasarmin n:o 11, trum= petistien 75 hevosen tallin n:o 28, vaunuvajan n:o 32 ja yhdistetyn vajan/k= äymälän n:o 42.[363]=

Saimaan pintatasoa paljon korkeammalla sijaitsevana ja runsaan hevosmäärän vuoksi kasarmialueen katsottiin tarvitsevan vesijohdon. Vesijohtoasia oli esillä jo rakentamisen alusta alkaen. Kustannusten ohella ongelma= na oli kuitenkin kokemattomuus tällaisen järjestelmän rakentamisessa.[364]

Vesijohto- ja viemärijärjestelmän suunnitelma laadittiin ensin tie- ja vesirakennusten ylihallituksessa. Tämä ehdotus ei kuitenkaan tyydyttänyt eikä sitä toteutettu, vaan suunnitelman ja kustannusarvion laatiminen annettiin insinö&= ouml;ri Robert Huberille. Hänellä oli yleisten rakennusten ylihallit= uksen mukaan "suurin kokemus näissä asioissa".[365]

Huberin ehdotus hyväksytt= iinkin senaatissa kesäkuussa 1891 ja kustannusarvioltaan 64 000 markkaan nous= evia vesijohto- ja viemäröintitöitä päästiin tekemään. Ne valmistuivat vuonna 1892. Vesijohto oli alueella erittäin tarpeellinen, sillä alueella oli valmistuttuaan 800 hevo= sta ja yhtä monta miestä.[366] Ennen vesijohtojen saamista olivat kasarmialueella jo majailevat opetuskomennuskunta ja ensimmäiset asevelvolliset joutuneet kolmasti päivässä juottamaan hevoset lähes kilometrin päässä sijaitsevassa rannassa ja talvella vetäm&au= ml;än veden rannasta talleille ja kasarmeihin.[367]

Vesijohdon ja pumppausj&a= uml;rjestelmän suunnittelun ja urakoinnin kustannukset olivat 64 000 markkaa. Pumppausjärjestelmää varten rakennettiin rantaan p= umppuhuone ja sen yhteyteen pumpunhoitajan asunto. Pumppu syötti veden ylös mäelle 60 000 litraa vetävään lämmitett&au= ml;vään säiliöön, joka oli kasarmin ullakolla. Säili&= ouml;stä vesi johdettiin kasarmien pesuhuoneisiin, keittiöihin, talleihin, maneesiin, upseerien leipomoon ja perheellis= en alipäällystön asuntolan edessä sijainneeseen vesip= ostiin. Vesijohtojärjestelmään liittyi myös viemäri&s= hy;järjestelmä. Jätteet aiottiin aluksi poistaa Saimaaseen viemäriä pitkin. Tästä kuitenkin kaupungin vastustuksen ja = oman tuloveden pilaantumisen pelossa luovuttiin, ja viemärit joht= ivat yhteen isoon ja useaan pienempään jätekaivoon= .[368]

Senaatin 5. huhtikuuta 1892 päiväämän päätöksen perusteella voitiin aloittaa kasarmikoostuman viimeisten tilojen rakentaminen. Huhtik= uun 30. päivänä 1892 käytiin niistä urakkakil= ;pailu, ja tarjouksia tekivät P. Roiha, A. Wiklund, H. Lohman, F. Wuorinen ja J. Mantila. Urakkasopimus solmittiin seuraavan kuun alussa H.E. Lohmanin kanssa 141 000 markasta. Viimeisinä rakennettiin adjutantin, eläinlääkärin ja naimattomien upseereiden asuntola n:o 3 (rakennuksen alakerta kivestä= ;, yläkerta puusta), neljän eskadroonankomentajan asuintalo n:o 4 (rakennuksen alaosa kivestä, yläke= rta puusta), ulkorakennus n:o 5 edellä mainittuihin rakennuksiin, leivintupa = n: 5A upseeriperheille ja upseerikerholle ja asuinrakennus n:o = 16 kerhohuoneistoineen alipäällystölle. Ne luovutettiin rakuunarykmentille maaliskuussa 1893.[369]

Hankkeen kustannukset olivat v= uoden 1892 kuluessa nousseet 1 850 056 markkaan. Tämän jälkeen seuraaville vuosille myönnettiin vain pienehköjä määrärahoja remontti- ja täydennystöitä varten. Rahaa kului muun muassa työpajarakennuksen sisus= ;tuksen muuttamiseen, kuormaston vajan rakentamiseen ja likakai= von sekä paloportaitten tekoon.[370]

Viimeiset varsinaista rakennustyötä koskeneet tilitykset tehtiin Lappeenrannassa vuoden 1893 alkupuolella. Helmikuussa ja maaliskuussa maksettiin urakoitsija H.E. Lohmanille yhteensä 10 000 markkaa, Helsingfors = Asfalt Aktiebolagille maksettiin kaksi pienempää summaa. John Lybeck kuittasi maaliskuun neljäntenä vielä yhden 705 markan suu&sh= y;ruisen palkkiosumman, vesijohtoverkon urakoinut Robert Huber kuittasi viimeisen su= mman 17.3. Vielä 18. huhtikuuta oli tilikirjassa yksi kuittaus, jolloin maksettiin H.E. Lohmanille 8 000 markkaa.[371]

Täydennystyönä johdettiin sairaalaan vesi vuonna 1894 samalla kun vesijohto vedet= ;tiin kasarmialueen varaajasta leirikentälle.[372]

Hiukan suurempia muutost&= ouml;itä tehtiin vuonna 1895. Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli teki aloitteen huoneiston hankkimiseksi jumalanpalveluksia varten rakuunarykmentissä. Aloite tutkittiin ja todettiin sen toteutuvan liittämällä rykmentin keittiö-ruo&= shy;kalan ruokasaliin pieni lisärakennus, johon sisustettiin altt= ari ja sakaristo ja jonka voi liukuovin erottaa varsinaisesta ru= okasalista. Senaatti hyväksyi ylihallituksen laatiman ehdotuks= en 7. helmikuuta 1895 ehdolla, ettei suunnitelmassa esitettyjä mahdollisia parvia rakennettaisi ja jumalanpalvelushuoneiston saarnastuoli tehtäisiin liikuteltavaksi siten, että= ; se voitiin palveluksen ajaksi työntää esiin ja taas poistaa suljettuun osastoon. Senaatti edellytti myös ruokalan asfaltti&sh= y;lattian maalausta ja vahausta. Muutostyöt ruokalarakennuks= essa maksoivat hiukan yli 5 000 markkaa.[373]

Suomen rakuunarykmentin kirkko= on hankittiin myös tarpeelliset liturgiset välineet. Senaatti määräsi sotakomissariaatin tallettamista vanhoista kirkkoastioista yhden suuren ja yhden pienen rippikalkin leipätarjot&s= hy;timineen sekä kaartinpataljoonan käytössä olleet kalkkiliinan ja messukasukan annettavaksi Lappeenrantaan.[374]

Senaatti hyväksyi helmiku= ussa 1895 myös rakuunarykmentin komentajan anomuksen muutostöiden suorittamiseksi upseerikerhon rakennuksessa. Si= säseinä piti purkaa tilan aikaansaamiseksi kerhon biljardipöydälle. Senaatti hyväksyi muutoksen ehdolla, ettei se aiheuttaisi ku= stannuksia kruunulle ja että se suoritettaisiin Viipurin lääninrak= ennuskonttorin esimiehen valvomana. Vuonna 1895 tehtiin myös pienehköj= ä muutoksia rykmentin varushuoneessa.[375]

Maaliskuun 26. päivänä vuonna 1896 paloi rykmentin paja. Se korjattiin vielä samana vuonna. 1898 rakennettiin rykmentin palokalusto= lle huopakattoinen ja ristikkorakenteinen lautavaja. Vuosiremont= tien yhteydessä myös ojitettiin ratsastuspihoja keväisen tulvaveden poistamiseksi.[376]

Vuonna 1898 rykmentin hevosissa esiintyi vaikeaa keuhkomätätautia. Sen arveltiin aiheutuvan tallien lattioiden huonoudesta. Vika korjattiin puhdistamalla tallit ja uusimalla kahden tallin lattiapäällystykset. Tal&s= hy;lien ympärystä kuivattiin ojittamalla.[377] Vielä vuonna 1901 liitettiin vesijohto saunaan ja pesutu= ;paan sekä rakennettiin sinne "desinfektiolaitos".[378]

Suomalaisten viranomaisten rak= ennustyöt rakuunarykmentin kasarmialueella loppuivat rakuunarykmentin lakkautuessa. Venäjän insinöörihallinto siirtyi rakennustöiden johtoon 29.1.1902, jolloin kasarmialue rakennuksineen siirrettiin venäläisille joukoille.[379]

9.7.5 Suomen rakuunarykmentin rakennukset=

Rakuunarykmentin rakennukset sijoitettiin alueelleen pääosin aiempien suunnitelmien mukaa= n. Pääryhmä – kanslia, kasarmi- ja keittiörakennukset, tallit, työhuoneet ja perheellisten aliupseerien ja rakuunoiden asunnot – sijoitettiin noin 90 metriä Saimaan yläpuolella sijaitsevalle alueelle. Näiden läheisyydessä sijaitsi myös kaupungin uusi kansakoulu. = Upseerien asunnot ja kerho sijoitettiin Saimaan rantaan ns. Upseeritien varteen.

Alemmalle tasanteelle rakennet= tiin soittajien tallit, heinäladot ja liiterit. Saimaan rantapenkereelle tehtiin upseerien asunnot ja kerho. Aivan ran&sh= y;nan läheisyyteen sijoitettiin leipomo, sauna ja pesutupa. Sairaala ra= kennettiin erilleen muusta kasarmialueesta lähelle leirialueen sairaa&s= hy;larakennuksia. Rakennusten sijoittelua yleisten rakennusten ylihallitus perusteli vuosikertomuksessaan:"täten tuli joka eri rakennus mahd= ollisimmasti terveellisimmälle sijalle, valoisiksi, ei liian lähelle tois= iaan sekä hyvälle ja kuivalle santaperustukselle".= [380]

Ylihallituksen perustelut kert= ovat rakuunarykmentin rakennusten asemakaavallisen sijoittelun noudattaneen samoja periaatteita kuin tarkka-ampujien kasarmialueita perus= ;tettaessa. Näiden kasarmien piirustukset laati yleisten rakennusten ylihallituksessa arkkitehti August Boman. Kasarmit noudattivat paviljonkijärjestelmää, jonka Boman omaksui Pekka Laineen ar= vion mukaan opintomatkoillaan Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa.[381]

Paviljonkijärjestelmä= ;, jonka piti estää tartuntatautien leviäminen, kehit= ettiin Krimin sodan jälkeen Englannissa. Se suosi yksikerroksisia rakenn= uksia ja toimintojen eriyttämistä. Majoitustilat tehtiin valoisia ja ilmavia – ikkunat vastakkaisilla pu= olilla majoitustilaa. Järjestelmää sovellettiin sairaaloihin ja kasarmeihin, ja se levisi laajalti Eurooppaan 1850-luvun jälkipuolella.

Bergin mukaan Saksassa järjestelmästä omaksuttiin toimintojen ja majoitustiloj= en eriyttäminen. Niinpä vuonna 1874 keisari Vilhelm I käski rakentaa kasarmin jokaiseen kerrokseen noin kahden metr= in sivukäytävän ja siitä yhteyden palo= turvalliseen porraskäytävään. Ruokalat ja muut vastaa= vat toiminnot tuli sijoittaa omiin rakennuksiinsa. Saksalai= sia kasarmeja Berg piti parhaina koko Euroopassa, ja ainakin Ruot= ;sissa ne toimivat esikuvana aina 1900-luvulle saakka.[382]

Suomessa paviljonkiperiaatetta pidettiin ainakin 1890-luvun puolivälissä parhaana mahdollis= ena hygieenisesti. Koska se vaati paljon tilaa, sen katsottiin vähentävän niitä terveydellisiä haittoja= , joita suuren väkimäärän kasautuminen ai&s= hy;heutti. Pidettiin myös edullisena, että järjestelmän soti&= shy;laallinen perusyksikkö eli komppania asui ja toimi muuten mahdollisimman itsenäisenä ja erillisenä osastona. Suomen kasarmialuei= sta useimmat edustivat tätä rakennustapaa, poikkeuksena vain pääkaupungin kasarmit. Lappeenrannan rakuunakasar&= shy;mien katsottiin noudattavan järjestelmää osittain.= [383] Täällähän majoitettiin kuhunkin kasarmiin enemm&au= ml;n sotilaita kuin tarkka-ampujapataljoonien yksikerroksi&s= hy;siin puukasarmeihin.

Ylihallitus perusteli vuosiker= tomuksessaan Lappeenrannan kasarmien rakentamista kivestä kaksi-, osin kolmi&s= hy;kerroksiseksi muun muassa korjauskustannusten säästöillä ja paloturvallisuudella. Lisäksi näin saatiin tilaa rakuun= oille tärkeille ratsupihoille.[384]

Sotilaatkin puolsivat ylihalli= tuksen kantaa. Ennen rakennustöiden alkua päällikköhallituksen adjutantti everstiluutnantti Blåfjeld esitti jopa harkittavaksi kasarmien korvaamista yhdellä isolla kivirakennuksella, jolloin alueelle olisi saatu lisää tilaa. Yleensä Blåfjeld kannatti mahdollisimman monen puurakennussuunnitelman muuttamista kiviseksi, jolloin säästettäisiin ajan mittaan korjauskustannuks= ia.[385] Muutoksia ei kuitenkaan toteutettu. Joka tapauksessa vi= elä vuonna 1895 Finsk Militär Tidskriftissä ilmestynyt Lappeenrannan kasarmirakennuksista kertova artikkeli piti kolmikerroksista konstruktiota edullisempana eskadrooni= en majoitustapana kuin esimerkiksi yksikerroksisia puukasarme&s= hy;ja – jos olisi rakenn= ettu kuudelle eskadroonalle yksikerroksiset kasarmit, olisi joukk= ojen tarvitsema vapaa tila jäänyt liian vähäi= seksi.[386]

Lappeenrannan kasarmialueen rakennukset ja toiminnot eriytettiin saksalaisten kasarmien tapaan toisistaan – välte= ttiin siis yhtenäistä rakennusblokkia. Majoituskasarmeissa oli lisäksi saksalaiseen tapaan sivukäytävä. Tätä= oli sovellettu ennenkin suomalaisessa sotilasarkkitehtuurissa.[387] Varhainen esimerkki siitä on Helsingissä. Kata= ;janokan merikasarmin jälkeen seuraava merkittä soti&s= hy;lasrakennus eli Suomen opetuspataljoonan kasarmi, myöhemm= in Kaartin kasarmina tunnettu, poikkesi miehistö= kasarmin pohjakaavassa Katajanokan avoimesta kasarmisali&sh= y;ratkaisusta.

Sinisalon mukaan Engel noudatti vuonna 1818 laatimissaan piirustuksissa miehistökasarmin poh= jakaavassa Suomen sotaväen ylitarkastajan H. C. Reuterskiöldin ohj= eita. Tämän mielestä mukavan ja terveellisen asumisen vu= oksi oli mitoitettava erilliset majoitustilat aina 18– 20 miehelle. Tupien edessä tuli olla leveä sivukäytävä, jota voisi käyttää asehar&s= hy;joitteluun ja sulkeisiin. Käytäviin voisi tarvittaessa majoittaa reserviläisiäkin. Sivukäytävät sijoitettiin kasarmin kaikissa kerroksissa kadun puolel= le, kahdeksan tupaa ja porrashuone niiden keskellä riviin pihan puo&s= hy;lelle.[388]

Sivukäytävä rakennettiin asevelvollisuuslain aikana läänien tarkka-ampu&= shy;japataljoonien puukasarmeihin sekä Helsingissä Uudenmaan pataljoonan kasarmiin. Lappeenrannan rakuunain kolmen kasarm= in U-volyyminen ja sivukäytävällinen pohjakaava = muistuttaakin samoja ratkaisuja. Erityisesti Lappeenrannan kasarmit lähestyvät Uudenmaan pataljoonan tiloja sisä&= auml;nkäynnin järjestelyssä. Molemmissa se oli julkisivun puolel= la eli U:n ulkosyrjällä, rakennuksen keskiosassa.[389]

Lappeenrannan rakuunakasarmit jatkoivat kotimaista perinnettä ja liittyivät samalla 1700-luvun sotilaskaavoituksen ja rakentamisen tapaan my&oum= l;s ajanmukaisiin eurooppalaisiin valtavirtauksiin. Kasarmialueen suunnittelija Sebastian Gripenberg oli jo ulkomaisissa jouko= issa palvellessaan tutustunut kasarmirakentamiseen ainakin Venäjällä ja Itävallassa. Opintomatkoillaan hä= ;n lienee perehtynyt muidenkin Euroopan maiden vastaaviin tapoihin.=

Voidaan lisäksi todeta, m= iten rakuunakasarmien jäsentely muistutti ratkaisuiltaan ylihallituksen kirjastossa olevan Deutsches Bauhandbuchin ratsuväkikasarmeja varten laadittua mallipiirustusta ja varsinkin samassa kirjassa esitettyä, Tilsitiin viidelle eskadroonalle rakennettua kasarmialuetta. Suomen rakuunarykmentin alueen asemakaava on ratkaistu sotilaiden majoitustilojen, erillisten talousrakennusten ja tallirakennusten rajaamien kolmen ratsastuspihan osalta samoin kuin Tilsitissä= ;.[390] Saksalainen teos painettiin vuonna 1884, siis vain viisi vuotta e= nnen Lappeenrannan kasarmien suunnittelun alkua. Hyvällä syyllä voi myös olettaa, joskaan ei aukottomasti todistaa, Gripenbergin tutustuneen niihin mallipiirustuksiin saatuaan tehtäväksi suunnitel&s= hy;la Suomeen kokonaan u= uden rakennuskoostuman, ratsuväen kasarmialueen. Ainakin hän saattoi tutustua ylihallituksen kirjastoon tunnollisena virkamiehenä ja = uutena ylijohtajana.

Gripenbergin suunnitelmaa ei v= oi kuitenkaan pitää kopiona mainitusta kirjasta, vaan hän sovel= si hyväksi havaittua mallia kasarmien pohjakaavoissa ja varusku= nta-alueen asemakaavassa. Samaa kasarmirakennusten pohjakaavan so&= shy;vellusta edustivat myös helsinkiläinen Uudenmaan tarkka-amp= ujien kasarmi, joka itse asiassa muistutti eurooppalaisia ver= tailukohtia enemmän kuin Lappeenranta, ja myös läänien tarkka-= ampujapataljoonien komppaniakasarmit.

Kasarmien julkisivut oli linnoituksen 1700-luvun sotilaskasarmien tapaan tehty tiilestä. Gripenberg jätti kuitenkin tiilen rappaamatta. Ylihallituksen vuosikertomuksen mukaan rappaamattomuus sekä ulkoa että sisäpuolelta johtui säästäväisyyssyist&a= uml;.[391] Lisäksi on lisäksi huomattava, että punatiili= rakentaminen oli Suomen julkisessa rakentamisessa verraten yleistä. Jo 1850-lu= vulta lähtien alettiin korjauskustannusten säästämi= seksi välttää julkisten rakennusten rappaamista. Voi myös todeta, että aivan kasarmialueen viereen juuri ennen sen rakentam= ista valmistuneessa koulurakennuksessa oli punatiiliset rappaamat= tomat julkisivut. Pääkaupungin Uudenmaan pataljoonan kasarmit olivat punatiilisiä ja Gripenberg oli itsekin suunnitellut jo aiemmin punatiilisiä rakennuksia.[392]

Punatiiliset, gotiikasta tai renessanssista koristeaiheensa poimivat tiilikasarmit olivat yleisiä muuallakin romantiikkaa ja historismia elävässä Euroopa= ssa. Ainakin Saksan ja Itävallan kasarmirakennukset jätettiin use= in rappaamatta. Puuttumatta tarkemmin ulkoarkkitehtuu= rin historiallisiin esikuviin tai arkkitehtuurin viestiin kan&sh= y;salaisille mainittakoon kuitenkin, miten Suomen rakuunarykmentin lääkäri Maximilian Buch vuonna 1891 Euroopan kasar= mialueille suuntautuneen opintomatkansa raportissa muun muassa luonnehti erään Wienin keskustassa sijainneen kasarmin muistuttuvan ke= skiaikaista linnoitusta.[393]=

Suomen rakuunarykmentin kasarm= ien ulkoarkkitehtuuri on kuitenkin huomattavasti hillitympää kuin Buchin Wienissä näkemät kasarmit. Lappeenrantalais= en tyylin lähtökohtia selviteltäessä todettakoon ensi= n, että pääosa rakennuksen pinnan koristeaiheista sekä= ; jako korkeampaan keskiosaan ja sivurisaliitteihin esiintyi yleisesti Suo&sh= y;men rakennustaiteessa 1800-luvulla.[394] Kiintoisa vertailukohta on hiukan aiemmin valmistunut Uudenmaan pataljoonan kasarmikoostuma. Tähän verrattuna Gripenberg käy= tti erilaista ja kuten edellä on mainittu, hillitympää muotokieltä.

Rakuunakasarmien arkkitehtuuri= n voi ainakin osin liittää Gripenbergin tyyliin. Urho Åberg luonnehti Gripenbergin kuolinvuonna 1925 oman aikansa käsitysten mukaisesti tämän arkkitehtuuria ja totesi sen liittyvän lähinnä 1800-luvun loppupuolella vallalla olleeseen renessanssiin. Tyyli ei Åbergin mielestä suvainnut ehjiä rauhallisia pinto= ja, vaan käytti ylenmäärin erilaisia arkkitehtonisia motiiv= eja ja sijoitteli tuhlaillen fasadeihin ornamentteja ja pintakoristel= uja.

Åbergin mukaan Gripenberg kuitenkin pyrki selvempään ja rauhallisempaan arkkitehtoniseen jäsentelyyn kuin tyylin tyypillisten edustajien. Hän nä= ki Gripenbergin etsineen taiteellisia vaikutuksia eri rakennuso= sien keskinäisten suhteitten avulla Frans Sjöström tavoin, jonka oppilaana ja toimistoapulaisena hän aikaisemmin oli.[395]

Eri rakennusosien keskinä= isen suhteen merkitykseen rakuunakasarmien arkkitehtuurissa viittaa myö= ;s Gripenbergin allekirjoittamassa ylihallituksen vuosikertomuk= sessa ainoa niiden tyyliä arvottava lause. Siinä mainitaan&sh= y; kasarmien osin kaksi-, osin kolmikerroksisesta rakennustavas= ta: "Tällä rakennustavalla voittivat – R= 11; rakennukset ulkomuodoltaanR= 11; – ".[396] Gripenberg näyttää siis rakuunakasarmeissa kuten u= sein muussakin arkkitehtuurissaan valinneen tehokeinoksi mie= luummin rakennusosien ryhmittelyn tiilipinnan runsaan kori= stelun sijasta. Tähän liittyen voi pitää sivurisaliittien= ja korkeamman keskusosan kattojen komplisoituja taitoksia ja suhteita merkittävänä osana rakennusten arkkiteh&s= hy;tuuria.

Rakuunakasarmien ulkoarkkiteht= uuriin nähden todettakoon vielä, että nyt toteutettiin Suomen ensimmäistä tämänkaltaista instituutiora= kennusta. 1800-luvun lopun arkkitehtien tärkeimpänä tehtäv&a= uml;nä onkin todettu uusien instituutiorakennusten kehittäminen uus= ille yhteiskuntatekijöille. Tehtävä toteutettiin ulkoarkkitehtuurin osalta etsimällä historiasta uudelle rakennukselle sen käyttöä vastaava tyyli.[397]

Asevelvollisuuslain sanelemalle uudelle instituutiolle, asevelvollisuusarmeijalle rakennettujen maaseutukaupunkeihin sijoitettujen puukasarmien tyyliksi valittiin klassismi. Sen puitteissa viittaus sotilaisiin ja sotil= aallisuuteen hoidettiin selkeästi klassismin perinteistä muotokiel&s= hy;tä käyttäen valitsemalla ulkoarkkitehtuurin pylväsmal= liksi karu doorilainen järjestelmä.

Viljon mielestä vuosien 1= 875– 1895 välisen arkkitehtuurin tyyli ei ollut kovin yhtenäistä, vaan siinä näkyivät monet tekijät, esimerkiksi arkki&sh= y;tehdin oma maku ja muoti. Siten sen kauden arkkitehtuurista puuttuu selke&aum= l; normisto, ja yksittäisten arkkitehtien tuotannossa= kin erottuu tyylimuutoksia.[398]

Hiukan myöhemmin Helsinki= in rakennetun Uudenmaan pataljoonan tiilisiin miehistökasarmeihin sovelletussa pyörökaarityylissä esiintyi goti= ikan ja renessanssin aiheita. Lappeenrannan rakuunakasarmien tyyli taas siirtyi klassismin aiheisiin. Helsingissä käy= tettiin gotisoivasti ikkunoiden pyörökaaria, pyör&oum= l;ikkunoita ja kattoratsastajia. Nämä tyylielementit puuttuivat Lappeenr= annasta. Sen sijaan Gripenbergin käyttämät tyylielementit –= ; koko pystyseinän mittai&s= hy;set liseenit eli muurinauhat, ikkunankehykset ja liseenin "tukema" räystään alapuolinen friisi – viittaavat klassismin ja osin = toki renessanssinkin muotokieleen. Muutosta selittänee osin vuoden 1890 vaihteen tienoilla Suomen arkkitehtuurin suunnanmuutos. Ylih= allitus siirtyi tällöin Viljon mukaan arkkitehtuurissaan klassis= ;miin, ja ylijohtaja Gripenbergillä oli siinä ratkaise&sh= y;va rooli.[399]=

Sinänsä kasarmien ulkoarkkitehtuuri kytkeytyy Suomessa jo vuosikymmeniä aikaisemmin esiintyneeseen vapaaseen klassismiin. Kasarmien lisee= nit kyllä kantavat periaatteessa räystään alla si= jaitsevaa friisiä, mutta friisinä toimivat ullakon ikkunat ja nii= den väliset kasetit. Lisäksi kolmannen kerroksen osoittava vaakalista on luonteeltaan atektoninen – liseenit kannattavat vain kattoker&= shy;rosta.[400]

Kasarmirakennusten seinäp= innan sinänsä yksinkertaisen jäsentelyn juuret ulottuvat siten perinteisen klassismin aiheiden ohella muuallekin ajan tyyleihin. Jotk= ut julkisivujen yksityiskohdat on esimerkiksi liitetty englantilaise= en Tudor-gotiikkaan.[401]

Siirtyminen puukasarmeista pun= atiilikasarmeihin voidaan liittää myös yleisempään muutosproses= siin yksikerroksisten puutalojen leimaamista esiteollisista kaupungeista ko= hti teollistuneen yhteisön kivikaupunkeja. Tältä kannalta t= arkka-ampujapataljoonien puiset ja yksikerroksiset kasarmialueet noudattavat perinteisen suomalaisen ruutukaavaan rakennetun puukaupungin rakennustap= aa. Punatiiliset, historistista arkkitehtuuria edustavat kasarmit taas ilmentävät muuttunutta kaupunkia, johon teollistumi= nen oli jo tuonut mukanaan tiilisiä tuotantorakennuksia.

Jäljempänä Suom= en rakuunarykmentin kasarmialueen rakennuskohtaisessa kuvauksessa ei enää puututa tarkemmin erillisten rakennusten valmistumisjärjestykseen tai yksittäisiin rakennus= töihin. Rakennuksen nimen jäljessä oleva numero vastaa ylihallituksen rakennuspiirustusten rakennusnumerointia. Numero viittaa myös kaavion rakennusnumerointiin.[402]

Kasarmialueen rakennus n:o 1, yksikerroksinen rykmentinkomentajan talo, sijaitsi alueen länsirannassa hiukan kauppias Reichardtin huvilasta kaakkoon. Pohjakaavaltaan u-volyymiseen rakennukseen oli kaksi sisäänkäyntiä u:n sakaroista, jotka olivat kohti ylärinteen puolella kulkevaa tietä. Talon tienpuoleisella sivulla sijaitsi keskellä iso kolmeikkunainen ruokasali, jonka molemmilla puolilla olivat palvelijoiden tilat, eteiset ja keittiö. Jär= ven puolella sijaitsi neljän huoneen – lastenhuoneen, makuuhuoneen, s= alongin ja rakennuksen kulmassa sijaitsevan huoneen – ryhmittymä. Huoneita liittivät yhtenäiseksi tilasarjaksi lähellä ulkoseinää samalla tasolla sijaitsevat kaksoisovet: avattuin= a ne tarjosivat rakennuksen päästä päähän vap= aan näkymän. Keskellä sijaitseva salonki oli huon= eista suurin ja siitä johti ovi tien puolella taloa sijaitsev= aan ruokasaliin. Toiminnoiltaan rakennus jakautui kahteen osaan. Lähempänä Reichardtin huvilaa sijaitseva pää oli rykmentin komentajan ja hänen perheensä käytössä. Siellä oli kaksi lastenhuonett= a, keittiö, palvelijanhuone ja makuuhuone. Talon toinen pää voitiin omine sisäänkäynteineen eristä&au= ml; virka-asioiden hoitoon. Tätä kuvastaen merkittiin kahden tämän päädyn huoneen käyttötarkoitukseksi pii= rustuksiin "Herrns rum" – täällä voitiin pitää muun muassa rykmentin upseereiden käskynjako= .

Talon julkisivu koostui kahdes= ta ulkonevasta sivurisaliitista ja niiden keskelle jäävästä rakennusrungosta. Sivurisaliitt= eja korosti päätykolmio. Rikkaimmin muotoiltu oli raken= ;nuksen "virallinen", virka-asioiden hoitoon tarkoitettu pääty. Sokkelin yläpuolen vaakalautojen jälkeen seurasi lyhyt vaakalistaan päättyvä pystylaudoitus. Tämän jälkeen seinän peitti kulmien pystylautojen rajaama vaakalau= doitus, kunnes tultiin parioven katoksen yläpuolelle. Siinä vaakalau= doitus päättyi vaakalistaan, jonka yläpuolella oli lyhyes= tä pystylaudasta koostuva horisontaali kaistale, joka palkiston tapa= an "tuki" sen yläpuolella sijaitsevaa vaakalautaista karniisia. Näin päätyyn muotoutui klassisen arkkiteh&sh= y;tuurin tympanonia jäljittelevä tila. Päätykolmion ke= skiosan peitti pystylaudoitus, ja keskelle sitä oli sijoitet&sh= y;tu ullakolle avautuva y-kehyksinen ikkuna. Räystäslinjan alustaan oli sijoitettu konsolirivistö ja päätykolmion katolle rakennuksen ainoa kattoratsastaja.

Muualla rakennuksessa tyydytti= in vaatimattomampaan muotoiluun. Seinien alaosassa oli vaakalaudan rajaama pystylaudoitus, varsinainen seinä oli vaakalaudoitet= tu ja räystään alaosa oli jälleen vuorattu pystylaudoituksella. Huomionarvoisaa oli kuitenkin pyst= yvuorauksen jäsentely. Siihen oli sijoitettu varsinaisesta seinäpinnasta ulkonevia lautoja friisimäiseksi kokonaisuudek= si. Alemman pystyvuorilaudoituksen ulkonevat laudat oli sijoitet= tu T-puitteisten ikkunoiden kehyslautojen kohdalle, yläosan pystyvuorauksessa "triglyyfit" olivat tiheämmässä. Siten laudoitus ei ollut pelkästä= ;än dekoratiivinen elementti, vaan seinäpinnasta ulkonevilla pystyillä laudoilla ja niiden jatkona olevilla ikkunakehyksi= llä luotiin klassismin tektoninen jäsentely – illuusio siitä, että= ne tukivat yläpuolella olevaa "friisiä".[403]

Komentajan asuinrakennuksen ulkorakennus (rakennus n:o 2) sijaitsi asuinrakennuksen pohjoispuolell= a, Reichardtin huvilatontin vieressä. Rakennus oli suorakaiteen muotoinen ja satulakattoinen. Molemmissa päädyissä oli kapeat eteiset. Toisessa päädyssä oli rengille tarkoite= ttu eteisen ja lämmitettävän tuvan muodostama asunto, = keskellä vaunuliiteri, toisessa päädyssä talli, josta pääsi myös ullakolle, ja viimeisenä rakennuks= en kapeammassa päätyosassa kahden erillisen huoneen muodostama käymälä. Sinne johtivat ulkoportaat komentajan talon puolelta sekä myös ulkorakennuksen tak= aa.

Rakennuksen julkisivussa oli jykevähkön sokkelin päällä olevan vaakalaudan päälle sijoitettu lyhyt pystylaudoitus, sitten seurasi pääosan seinäpinnasta kattava vaakalautavuoraus ja räystään alla jälleen pystyvuoraus. Julkisivun jaotteli= vat osiin laudasta muodostetut pystypilasterit sijoitettuina välisein= ien kohdalle. Näin julkisivusta muodostui symmetrinen sommitelma keskustassa kaksi-ikkunainen vaunuvaja. Keskellä oli kuusi&s= hy;peilinen vaunuvajan ovi, jonka peilit oli vuorattu vinolaudoilla. Tallin toisel= la puolella oli rengin asunto, jossa oli kuusiruutuinen ikkuna. Tallin ovi vastasi rakenteeltaan vaunuvajan ovea, mutta sen yläosassa o= li lisäksi ikkuna.[404]

Upseerien asuinrakennus n:o 3 sijaitsi Reichardtin huvilan pohjoispuolella. Muiden upseeritalojen tapaan = se oli sijoitettu Upseeritien ja rannan väliin. Sebastian Gripenber&= shy;gin allekirjoittamien piirustusten mukaan rakennus oli tarkoitettu adjutan= tin, eläinlääkärin, ratsumestarin ja neljän nuoremman upseerin käyttöön. Kaksikerroksinen aumakattoinen rakennuksen pohjakerros oli kivestä ja yläkerros puusta. Siihen oli kaksi sisäänkäyntiä päistä ja kolmas tienpuole= iselta pitkältä sivulta. Järven puoleiselle sivulle oli si= ;joitettu molempiin kerroksiin yhteensä neljä parveketta. Pitkän si&sh= y;vun sisäänkäynnin jatkona oleva käytävä ulot= tui puoliväliin rakennusta. Käytävästä oli portaat yläkertaan sekä ovet molemmille puolille alakerran keskiosas= sa kulkevaa eteiskäytävää. Keskiosan sisäänkäynti jakoi siten osittain talon kahteen erillis= een huoneistokokonaisuuteen. Kummallakin huoneistolla oli oma keittiönsä rakennuksen tienpuoleisissa kulmissa. Päätyjen ovista päästiin porraskäytä= ;viin ja niistä juuri näihin molemmissa kerroksissa sija= itseviin keittiöihin.

Keskikäytävän k= ahteen osaan jakaman talon Reichardtin huvilan puoleinen osa oli isompi kuin toinen puoli. Siellä sijaitsi keittiön lisäksi tien puolella kaksi nuoremmille upseereille tarkoitettua huonetta. Niihin o= li käynti eteiskäytävästä ja niitä yhdisti vielä toisiinsa väliovi. Eteiskäytäv&aum= l;stä pääsi myös rakennuksen päädyssä sijaitse= vaan kapeaan huoneeseen ja siitä taas eteläisimpään kulmahuo= neeseen. Tästä oli edelleen sisäänkäynti isoon huonees= een jossa oli myös parveke. Sen käytävän puoleiset kul= mat oli taitettu. Parvekehuoneesta oli taas ovi seuraavaan huoneeseen ja vielä sen jatkona oli yksi pieni huone. Kaikki nämä huoneet = oli merkitty nuorempien upseereiden käyttöön – rannanpuoleisten neljän h= uoneen pariovet oli sijoitettu samaan linjaan lähelle ikkunoit= a. Näin voitiin saada huoneista yhtenäinen tila. Kaikista huoneista lukuun ottamatta sisäänkäynnin jatkona sijainnutta pientä huonetta oli kuitenkin myös ovi suoraan eteiskäytävään. Huoneet voitiin siis muun&= shy;nella erillisiksi asunnoiksi tai yhtenäiseksi huoneistoksi. Pohjoispäädyn huoneet oli sijoitettu yhdeksi neliömäise= ksi huoneistoksi. Pääsisäänkäynti johti pieneen eteiseen. Tien puolella oli makuuhuoneeksi merkitty huone, josta = oli käynti pieneen huoneeseen ja edelleen jo aiemmin mainittuun kulmakeittiöön.

Rannan puolella sijaitsi kolme huonetta. Keskellä oli salonki, talon toisen päädyn parvekehuoneen tapaan kulmistaan taitettu ja suurempi kuin muut huoneet. Siitä oli myös ovi parvekkeelle. Salongin toisella puol= ella oli suorakaiteen muotoinen huone ja kulmassa ruokasali. Yläkerran huonejako vastasi alakerran huonejakoa. Reichardtin hu&= shy;vilan puoleinen pääty oli kuitenkin yhtenä huoneistona, kun ala&sh= y;kerran vastaavat huoneet olivat useamman nuoremman upseerin käytössä.

Hieman viettävää= ;n maastoon sijoitetussa asuintalossa oli järven puolella jykevist&a= uml; harkoista muurattu sokkeli. Kivijalka nousi niin korkealle, ett&a= uml; siihen voitiin rakentaa koko talon mittainen kellari. Sokkelin päällä lepäsi alemman kerroksen muodostava tiilinen asuinkerros. Tämän päällä oli puinen yläkerta sekä korkea aumakatto. Rakennuksen ulkoarkkitehtuuria luonnehtivat pitkät horisontaaliset sokkelin ja asuinkerros&= shy;ten sekä niiden välisten voimakkaasti profiloitujen listo&s= hy;jen muodostamat lamellit. Julkisivua elävöittivät ikkunan kehyslaudat. Näissä oli erityisesti rakennuksen keskikohtaa korostettu muotoilemalla kehyslautoja monipuolisemmin ja suurentamalla ikkunoita. Tiilisessä alakerrassa oli ikkuna-aukkoja tyydytty koristamaan ylä- ja alapuolelta vaakasuorilla koristelistoilla, mutta alakerrassakin olivat keskimmäiset k= aksi ikkunaa leveämmät.

Toinen julkisivuja rikastava tekijä olivat sveitsiläistyyliset parvekkeet ja ulkoportaat katoksineen. Alakerran parvekkeita tuki neljä klassisistista pylvästä, joiden keskelle oli avattu oviaukko sokkelikerroks= en kellariin. Vielä on ulkoarkkitehtuurista huomattava rakennuk= selle ulkonaista mahtavuutta antava korkea aumakatto ja friisimäinen räystäslista sen alapuolella. Korkeaa aumakattoa lienee pidettävä esteettisenä valintana, sillä = ullakolle ei piirustusten mukaan johtanut portaita eikä siinä ollut ik= kunoita. Sitä ei siis käytetty esimerkiksi säilytystilana.[405]

Upseerirakennukselle n:o 3 on läheinen vertailukohta sen viereinen upseerien asuinrakennus n:o 4. Sen piirustukset on Seb. Gripenberg päivännyt samana päivänä ja rakennusmateriaali, pohjakaav= a ja julkisivut ovat monin paikoin samankaltaisia. Identtisiä talot eivät kuitenkaan ole.

Pohjakaavassa rakennuksen n:o 3 suorakaiteen muotoiseen kokonaisuuteen oli lisätty päihin pi= enet porraskäytävien muodostamat ulokkeet. Siten pohjakaavasta muodostui u-volyyminen kokonaisuus. Rakennuksen n:o 3 tapaan oli nelosessa keittiöt = taloon kulmissa, ja sen pohjakaava noudatti kolmosen tapaan järjest= elmää, jossa rakennuksen jakoi huoneistoihin keskiosan pääsisäänkäynnin jatkona oleva, puoleen v&aum= l;liin rakennusta ulottuva porraskäytävä/eteinen ja siitä= erkaneva, huoneiden koon mukaan polveileva keskikäytävä. Huonetil= at oli jäsennelty samoin kuin rakennuksessa kolme. Kulla&s= hy;kin neljällä eskadroonanpäälliköllä oli talo= ssa eteisten ja keittiön lisäksi viisi huonetta.

Nelosen julkisivut poikkesivat kolmosesta runsaammin koristeltuina. Kolmosen tapaan rakennus jak= aantui kolmeen horisontaaliin lamelliin – sokkeliin, tiiliosaan ja vaaka= laudoitettuun yläkerrokseen. Kun rakennuksessa kolme oli muun muassa ikkunoita suurentamalla pyritty korostamaan julkisivun keskiosaa, korostett= iin rakennuksessa neljä rakennuksen kulmia. Tien puolella tähän viittasivat jo sivurisaliitit, ja rannanpuoleisessa julkisivussa reunimmaiset ikkunat olivat isompia ja kehykset koristellumpia kuin ke= skiosassa. Toisessa kerroksessa oli kulmiinkin sijoitettu vaakavuorauks= esta pystylaudoin erotetut päätykolmiot. Niiden koriste= aiheena olivat yläkerran leveiden ikkunoiden lisäksi pienet ullakkoikkunat, räystäslinjassa rykmentin komentajan ta= lon tapaan konsolirivi ja katolla kattoratsastaja.[406]

Upseeriasuntojen vieressä sijaitsi niiden ulkorakennus, rakennus n:o 5. Sen keskellä oli käymälä ja päädyissä varastohu= oneet. Koska käymälän lattiataso nousi muuta rakennusta ylemmäksi, oli sinne johtava ovi molemmille sivuille viet&sh= y;tävine portaineen nostettu keskellä rakennuksen pitkää sivua. Varastoihin päästiin päätyihin rakennettuja luiskia pitkin. Pystylautavuoratussa rakennuksessa oli vielä kaksi ilmanv= aihtotorvea.[407]

Upseerien asuintalojen käyttöön rakennettiin myös yhdistetty pesutupa ja leipomo, rakennus n:o 5A. Tiilinen suorakaiteen muotoinen ja satulakattoinen rakennus sijaitsi hiukan komentajan talosta pohjoi= ;seen, upseeritalojen editse kulkevan tien toisella puolella. Talon pohj= akaava oli hyvin yksinkertainen. Ovi oli toisessa päädys&= shy;sä, jossa olevasta eteisestä oli käynti alakerran leipo= ;mo- ja pesutupaan sekä matalampaan toiseen kerrokseen. Kaksi lei= vinuunia ja lämmitettävä pesupalju sijaitsivat talon toises= sa päädyssä. Yläkerta avattavine puuluukkuineen lienee tarkoitettu pyykin kuivatukseen. Tiili= fasadia koristi vain kerrosten välien lista ja ensimmäisen= kerroksen kaksoisikkunoiden pyörökaariset kehykset. Ainoastaan tässä rakennus näyttää kä= ;ytetyn pyörökaarta edes jossain määrin julkisivun de= taljoinnissa.[408]

Tärkeitä rakennuksia kasarmialueella olivat rakuunarykmentin henkilöstökerhot. Alipäällystön kerhohuoneisto oli sijoitettu Lappeenrannan kansakoulun viereisen asuinrakennuksen toiseen pä&a= uml;tyyn – nykyisin kerholla on = oma rakennuksensa. Upseerikerho toimii kuitenkin edelleen samassa ra&= shy;kennuksessa kuin rakuunarykmentinkin aikana. Upseerikerhojen on katsottu olle= en suomalaisten joukkojen keskuudessa tärkeitä etenkin naimat&s= hy;tomille upseereille. Kerholla syötiin muun muassa aamiainen ja juotiin p&= auml;iväkahvi. Lappeenrannan tapaisissa maaseutukaupungeissa, joissa upseer= ikerhoilla pidettiin muun muassa teatterinäytäntöjä ja konsertteja, kerhon merkitys sosiaalisessa elämässä oli lisäksi tärkeä.[409]

Upseerikerho (rakennus n:o 6) suunniteltiin kaksikerroksiseksi puurakennukseksi. Se sijoitettiin länsirannan tien eteläpäähän. Kerhota= lon yläkerroksen päädyissä sijaitsivat asunnot na= imattomille upseereille. Niillä oli oma sisäänkä= ;ynti päädyistä portaikon ja eteisen kautta. Matalammassa keskiosassa sijaitsevasta vestibyylistä pääsi musi= ikkilehterille, joka avautui ensimmäisen kerroksen juhlasaliin.

Sali toimi ensimmäisen kerroksen pohjakaavan keskipisteenä, jota korosti lähes kuud= en metrin huonekorkeus ja seinien pilasterikoristelu. Sali avautui järven puoleiselle terassille, jolta oli hieno näköala. Salin toisella puolella sijaitsi ruokasali ja pieni kulmahuone. Toisella puolella oli salin viereisen huoneen käyttötarkoituksek= si merkitty biljardisali. Päädyssä oli kaksi upseeriasun&s= hy;noksi merkittyä huonetta. Tien puolella rakennusta oli keitti= ötilat, palvelijahuoneet, pääovelta saliin johtava etei&sh= y;nen ja yksi upseeriasunto.

Rakennuksen pääjulki= sivu avautui järvelle. Upseerikerhossa Gripenberg varioi pohjakaavan H-teem= aa piirtämällä rakennuksen keskiosan matalammaksi kuin sivusiivet, siis päinvastoin kuin esimerkiksi sotilaskasarmeissa, joissa keskiosa oli korkeampi. Gripenberg kuitenkin korosti keskiosaa avaamalla salista koko huoneen korkuiset ikkunat terassille ja muodostamalla sivusiipiin juhlasalin puoleisiin sivui= hin kokonaan uudet pilastereilla erotetut, konsolein ja vertikaa= lisin ikkunasommitelmin korostetut päädyt. Julkisivun pystylautaverhousta jäsenteli sokkelin yläpuolella ensin vaakalista alakerroksen ikkunoiden alareunan tasalla ja toinen ra= kennuksen yläosassa, josta pystylaudoitus jatkui räystäslinjaan saakka.[410]

Rakuunarykmentin kanslia (n:o = 7) sijoitettiin kasarmialueen ylätasanteen äärimmäise= en etelänurkkaan, osapuilleen samaan linjaan kuin kolme kasarmirakennusta. Kuten aiemmin mainittiin, vältettiin rakennuks= essa senaatin toivomuksesta taitettuja seiniä. Siitä tuli si= is suorakaiteen muotoinen – ja epäilemättä halvempi kuin pohjakaavaltaan monimutkai&sh= y;sempi ehdotus. Satulakattoiseen puurakennukseen oli kaksi sisäänk&= auml;yntiä. Kasarmialueen puolella pitkän sivun keskellä oleva= sta ovesta päästiin eteiseen, jota tarvittaessa käytet= tiin myös sotaoikeuden odotushuoneena. Sen toisella puolel&s= hy;la oli käymälä ja kassanhoitajan huone, toisella puol= ella vanhemman kirjurin kaksihuoneinen asunto. Sotaoikeuden istun= tosalina oli eteisestä suoraan eteenpäin sijainnut kolmi-ik= kunainen arkistohuone. Sen toisella puolella oli huone talouden&= shy;hoitajalle ja vanhemman kirjurin asuinhuoneiden vieressä kolmelle kirju= rille tarkoitettu asuinhuone. Kirjureiden asuntojen ulko-ovi oli rakennuksen päädyssä, josta pääsi myös u= llakolle.

Rakennuksen järvelle p&au= ml;in avautuvan julkisivun järjestely oli selkeän klassistinen. Rakennus oli vuorattu sokkelista lukien pysty-, vaaka- ja pystylaudoitusvyöhykkein. Vaakalaudoitus peitti siten seinän keskiosan. Tätä lautavuorausta sitten jäsenneltiin= eri vuoraukset erottavien vaakalautojen ja vuorauksen päällä olevien pystylautojen avulla. Vaakalaudoin luotiin illuusio palkistosta ja pystylaudoin pilastereista tai pylväistä, jotka tukivat pal&= shy;kistoa ja viime kädessä rakennuksen kattoa. Kulmapilasterit ja kaksi muuta pilasteria jakoivat julkisivun kolmeen eri lohkoon. Keskellä sijaitsi kolmi-ikkunainen osa, jonka takana sijaitsi sotaoikeuden istuntosali. Laidoilla olivat symmetrisesti kaksi-ikkunaiset päätyosat. Julkisivun symmetriaa korosti savupiippujen sijai= nti sen pystypilastereiden kohdalla. Poikkeuksena rakennuksen julkisivun muuten tektonisesta käsittelystä voidaan pitää ikkunoiden kehysten käsittelyä. Ikkunakehys&= shy;ten kohdalla oli alempaan pystylaudoitukseen sijoitettu seinäpinnasta ulkonevat pilasterit, jotka "kannattivat" ikkunoiden kehyslautoja. Niiden jatkeena ei kuitenkaan ollut rakennuks= en yläosan vaakalautaa kannattavia pilastereita, vaan sitä "tuki" ainoastaan julkisivun neljä korkeaa pilaste= ria. Kenties alareunan lyhyillä pilastereilla haluttiin vain luoda illuusio jykevästä perustuksesta ja muu= alla pyrittiin kevyempään vaikutelmaan.

Rakennuksen päätyjulkisivussa vuorilaudoitus jatkui Seb. Gripenbergin allekirjoittamien piirustusten mukaan samanlaisena kuin pitkäll&a= uml; sivullakin. Päätyyn ei ollut sijoitettu lainkaan ikkunoita paitsi ullakolle valoa antavaa pientä ikkunaa ja sen alla oven päällä sijainnutta pientä ikkunaa. Niiden välissä oven yläpuolella oli pieni katos. Päädyssä ei ollut julkisivua jaottelevia pilasterei= ;ta lukuun ottamatta kulmien pystypilastereita, jotka "kannatti&= shy;vat" päädyn kehyslaudoilla seinäpinnasta irrotettua päätykolmiota.[411]

Kanslian ja upseerikerhon yhte= inen ulkorakennus (n:o 8) sijaitsi niiden välisessä rinteessä. Rakennus oli muuten puinen, mutta rinnetontin vuoksi oli alarinteen puolella yli kaksi metriä korkea maanpäällinen kellarikerros. Sinne o= li käynti alarinteen puolelta, yläkertaan ylärinteen puole= lta eli kanslian suunnasta. Rakennuksen luoteispäädyssä oli käymälä ja keskellä halkoliiteri. Nämä toimin= not toistuivat molemmissa kerroksissa. Toisessa päädyss&aum= l; sijaitsivat alakerrassa kellari ja yläkerrassa ruoan ja jauhojen varastotila. Kellari- ja varasto-osasta ei ollut ovea muu= ;alle rakennukseen, mutta siellä oli muusta rakennuksesta poike&sh= y;ten portaat yläkerroksesta alakertaan. Ruokaosastoa lukuun ottamatta alakerta oli eriytetty kerholle ja yläkerta kanslialle. Ulkoasultaan satulakattoinen rakennus oli koristelemato= n. Puuosan pääty oli pysty- ja alaosa vaakalaudoitettu. Käymäläpäädyssä oli lisäksi ilmanvaihtotorvi.[412]

Varuskunta-alueen kasarmit (n:= ot 9, 10 ja 11) sijaitsivat alueen kaakkoisreunaa rajaamaan muodostetun esplanadin varrella. Keskenään samanlaisten rakennusten pohjakaa&s= hy;vat olivat H-volyymisia. Keskiosaan oli kuitenkin sijoitettu siitä erkanev= a, lähes yhdeksän metriä pitkä pesuhuoneen ja porraskäytävän muodostama sakara. Rakuunoiden makuusali= t, tuvat, sijaitsivat rakennuksen esplanadin puoleisella sivulla. H:n sakaroissa oli tuvat, joihin oli merkitty 27 vuodepaikkaa. Vaakasakara= ssa oli kaksi tupaa, joissa molemmissa 28 vuodetta. Vuoteet oli tuvissa si= joitettu neljän vuoteen ryhmiin tuvan keskelle sekä yksittäisiin makuutiloihin sisäseinien puolelle. Keskellä tupia sijaitsivat välipohjia tukevat rautapylväät.

Vaakasakaran tupien välissä oli aliupseereiden käyttöön merkitty huone, jossa oli neljä vuodepaikkaa. Tuvista ja aliupseerien huoneesta oli käynti yli neljä metriä leveään käytävään. Siitä taas oli edelleen ovet H:n pysty&= shy;sakaroiden kasarmialueen puoleisiin tiloihin. Näitä olivat symmetri= ;sesti vastapäisissä siivissä sijaitsevat varusvarasto ja vapaaehtoisten kahdeksalle hengelle mitoitettu tupa. Äärimm&= auml;isenä sakaroiden päissä sijaitsi kouluhuone ja pieni kanslia, toisessa päässä kenttävääpelin kaksihuo&= shy;neinen asunto ja sen rakennuksen kulmassa sijainnut portaikko. Raku= unoiden portaikkona toimi jo edellä mainittu rakennuksen keskiosasta ulko= neva pesuhuone/portaikko.

Pohjakaava oli ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa lähes sama. Kolmannen kerroksen keskiosassa oli edelleen samat tilat kuin alemmissa kerroksissa, mutta huonekorkeus oli Seb. Gripenbergin allekirjoit= tamissa piirustuksissa pudotettu 4,59 metristä 3,67 metriin. Rakennuksen kolmikerroksista keskiosaa matalammissa H:n pys&= shy;tysakaroissa kolmannen kerroksen tilalla oli ullakko. Tästä oli kuitenkin poikkeus toisen sivusakaran kasarmialueen puoleisessa päädys= sä, johon oli huonekorkeutta madaltamalla muodostettu kolme asuinker&= shy;rosta. Kolmannessa kerroksessa oli kaksi kahden huoneen asuntoa perheell= isille plutoonan aliupseereille. (Huonekorkeudet olivat alkaen ensimmäisestä kerroksesta 3,35, 3,35 ja 3,15 metriä; muualla kasarmirakennuksessa 4.59 metriä).

Kasarmien pääjulkisi= vu oli kohti kaakkoa, kasarmialueen reunaa ja sinne suunniteltua puistokatua. Julkisivut jäsentyivät korkeammaksi k= eskiosaksi ja niiden sivurisaliiteiksi. Kaikissa oli aumakatto. Sivuris= aliittien reunoihin tiilimuurauksella profiloidut kaksoisliseenit kann= attivat räystään alaista friisiä. Sivusiipien keskel&= shy;lä oli päällekkäin kaksi valeikkunaa. Näiden p&a= uml;ällä olevassa friisissä oli kaksi ullakolle valoa tuovaa pient&au= ml; ikkunaa. Kolmikerroksiset keskiosat oli jaoteltu muurauksella ulk= oseinästä profiloiduin liseenein kolmeen osaan.

Keskelle kahden liseenin v&aum= l;liin jäi suoraan aliupseerien tupaan johtava, rikkaasti koristell= un kehyksen rajaama kaksoisovi, jonka päällä olivat toisen= ja kolmannen kerroksen aliupseeritupien ikkunat. Sisäänkäynnin molemmille puolille jäivät julkisivulohkot, joissa oli neljä ikkunaa. Kolmatta kerrosta erottivat= julkisivussa kolmannen kerroksen ikkunoiden alareunan tasolla kulkevat hammaslistat. Ikkunoiden yläosassakin oli hammaslista, joka aina = ikkunoiden kohdalla muodosti niille osittaisen kehyksen. Ikkunoiden kehyksissä oli ylipäätään niukat koristeaiheet. Räystään alla kulkevassa friisiss&a= uml; oli aina ikkunarivistön kohdalla ullakkoa valaiseva pieni kaksoisikkuna.

Kasarmien sivujulkisivujen silmiinpistävin piirre oli rakennuksien erikorkuisten osien porrasteinen aumakatto. Jyrkimmillään se oli keskiosan miehistötupien yläpuolella, siis pääjulkisivulla, mutta porraskäytävän kohdalla se oli matalammalla. Nämä keskikaton osat yhdisti räystään alapuo&= shy;lella kulkeva friisi. Tämän tason alapuolella oli sivusiipien katto, jota myös kiersi räystään alapuolinen oma f= riisi. Siinä oli seinän ikkunarivistöjen kohdalla ul= lakon kaksoisikkunat. Sivuseinää jakoivat rakennuksen kul= ;missa ja keskellä kulkevat kaksoispilasterit kahteen osaan. <= o:p>

Näistä toisessa puistokadun puolella kahdessa kerroksessa olevat suuret kahdeksanruutu= iset ikkunat valaisivat sivusiipien miehistötupia. Ikkunoiden yläpuolelle oli pääjulkisivun ikkunoiden tapa= an muurattu U-volyymiset kehykset, toisen kerroksen ikkunoissa oli vielä alakehys, ja alemman kerroksen ikkunoiden alalistan muodosti seinäpinnasta erkaneva muurattu kehys. Toisen osan sivujul&s= hy;kisivusta muodostivat kasarmialueen puoleisissa osissa sijaitsevat kenttävääpelien ja vapaaehtoisten asuintilat. Kasa= rmien tämän osan madalletun huonekorkeuden aikaansaamat kolme asuinkerrosta näkyivät myös sivujulkisivun kolmessa ker= roksessa olevista kuusiruutuisista ikkunoista. Niitä ei ylimmän ikkun= arivistön alareunaa pitkin kulkevaa listaa lukuun ottamatta koris= teltu. Alimman ikkunakerroksen tasalla johti asuntoihin vielä kaksoisovi.[413]

Päävartio (n:o 12) sijaitsi kasarmialueen itäkulmassa, julkisivu kohti alu= een kaakkoisreunan esplanadikatua. Rakennus oli puinen, yksikerroksinen ja aumakattoinen. Pohjakaava oli T-volyyminen. Pitkässä siivessä sijaitsivat 12 arestiselliä kesk= ikäytävän varrella. Ne olivat kooltaan 2,90 x 2,07 metriä, huonekorkeus 3.40 metriä. Sellien jatkona oli käymälä ja ullakolle vievät portaat. T:n lyhyess&a= uml; osassa sijaitsivat vartiomiehistön huoneet. Keskellä oli iso, Seb. Gripenbergin allekirjoittamissa piirustuksissa vahtihuo= neeksi nimetty huone, sen toisella puolella miehistölle tarkoitettu iso huone ja toisella puolella aliupseerien ja upseerien huoneet. Rakennuksen sisäänkäynti oli keskellä T:n lyhyttä osaa. Ulkopuolella oli leveä aidattu kuisti, johon oli askelmat kolmelta suu= nnalta. Kuistilta oli ovi noin kaksi metriä pitkään ja neljä metriä leveään, rakennuksen sisään vedettyyn tasoon. Tältä sisäkuistilta oli erillinen sisäänkäynti itäkulman upseerihuoneeseen ja toinen= vahtihuoneeseen. Ulkokuistin portailta vahtihuoneeseen ja edelleen vahtihuone= esta sellien keskikäytävälle oli käynti suoraa linjaa pitkin.

T-volyymisen vartiorakennuksen pääjulkisivun muodosti T:n lyhyempi osa. Sokkelista kohosi muiden kasarmialueen puurakennusten tapaan pystylaudoitus, sen päällä vaakalaudoitus ja ylimpänä aumakaton räystään alla kasetoitu pääasiassa pystylauda= sta muodostettu vyöhyke. Julkisivun sivuilla tyydyttiin koristeaiheis= sa kulmapilasteriin, ikkunoiden alareunan tasolla sijaitsevaan vaakalautaan ja niiden sivupuitteita alaosan pystylaudoituks= en päällä "tukeviin" pilastereihin. Julkisi= vun koristeaiheet korostivat rakennuksen pääsisään= ;käyntiä ja osoitti samalla sen takana olevan vartiohuoneen ja sellien keskik&a= uml;ytävän paikan. Kuistia kannattivat koristeelliset pilarit ja sit&au= ml; koristi vielä balustradikaide. Sisäänkäy= nnin molemmin puolin olivat taas kaksitoistaruutuiset ikkunat ja kakso= isovelle oli veistetty klassistinen kehys. Oven yläpuolelle oli tehty pieni päätykolmio ja sen päälle kattoratsastaja.[414]

Rakuunarykmentin keittiö-= ja ruokalarakennus eli artelli (rakennus n:o 13) sijoitettiin alueen kolm= esta kasarmista keskimmäisen eteen, tallien ja maneesin reunustam= an keskusaukion kaakkoisreunalle. Rakennuksen keskusosa oli ruokasal= ina, ja kummassakin päädyssä oli kolme erillistä keittiötä – s= iis yksi keittiö kutakin eskadroonaa varten. Ruokala oli kokonaan avo= inta tilaa ilman väliseiniä. Kattoa tukivat kahdessa rivissä kulkevat pylväät. Näiden väliseltä osalta sisäkatto oli nostettu korkeammalle. Ruokalan seitsemän pitkää pöytää oli sijoitettu pylväiden väliin siten, että ne aina yhdistivät vastakkaisella puolella ruokalaa olevat pylväät. Ruokalaan oli – paitsi keittiöistä –= ; myös kaksi sisäänk&a= uml;yntiä suoraan ulkoa. Ne sijaitsivat keskusaukion puolella rakennusta ja olivat ai= van ruokalaosan reunoissa. Keittiöihin käytiin päädyistä niiden välissä sijainneiden eteisten kautta. Molemmissa päädyissä oli siten kaksi eteis= tä. Kasarmien puoleisista eteisistä oli käynti myös ra= kennuksen kellariin. Se oli koko artellin ruokasalin laajuinen ja holvattu. Valoa sinne saatiin kahdesta kasarmien puoleisen sivun sokkeliin tehdystä aukosta.

Rakennuksen pääjulki= sivu oli keskusaukion puolella. Fasadi koostui leveästä keskiosasta, s= en reunoissa sijaitsevista, päätykolmioiden korostamista sivurisaliiteista, joissa olivat oviaukot, sekä risaliitteja hiuk= an kauempana sijaitsevista pulpettikattoisista reunimmaisista keittiöistä. Julkisivun vuorilaudoitus noudatti samaa järjestelmää kuin useissa muissakin kasarmialueen puurakennuksissa. Sokkelin yläpuolella oli pystylautavuoraus, sen päällä vaakalautavyöhyke, jossa sijaitsivat ikkuna= t, ja kolmantena räystään alla taas pystylautavuoraus. Artellis= sa ylimpänä oli vielä kasetointi. Vaihtelua lautapintaan saatiin aikaan jatkamalla ikkunoiden kehyslautoja lautapilasterein ja sijoittamalla rakennuksen keskiosaan ikkunoiden välisiin vyöhykkeisiin kasetoitua vyöhykettä "tukevat" lautapilasterit. Sivurisaliittien koristeaiheet olivat kuusipeili= set kaksoisovet, oven yläpuoliset katokset, katoksen yläpuolelle sijoitetut rombin muotoiset ikkunat ja päätykolmiot.[415]

Kun upseeriston asunnot sijoit= ettiin kasarmialueen länsireunaan lähelle Saimaan rantaa, päädyttiin alipäällystön ja perheellisen miehistön asunnot sijoittamaan kasarmialueen toiselle, kaupu= ngin puoleiselle laidalle. Näistä kolmesta rakennuksesta kauimpana luo= teessa oli rakennus n:o 14, yhdistetty verstas- ja asuinrakennus. Sen ti= ilirakenteisessa alakerrassa sijaitsivat työpajat räätälille, = vaatteiden leikkaajalle, suutarille, satulasepälle, puusepälle ja asesepälle. Yläkerrassa sijaitsivat asuinhuoneet.

Rakennuksen pohjakaava oli selkeä. Pääjulkisivulla oli kaksi sisäänkäyn&= shy;tiä, jotka jatkuivat yli suorakaiteen muotoisen rakennuksen puolivälin ulottuvana eteiskäytävänä. Eteisist&aum= l; oli ovet käytävän molemmin puolin sijaitseviin työ= huoneisiin. Keskellä rakennusta sijaitseviin suuriin työhuoneisiin oli käynti molemmista eteisistä. Verstaitten eteiskäytäv&au= ml;t päättyivät heti perimmäisten verstaiden oviaukkojen jälkeen muurattuihin seiniin. Näiden seinien takana sijaitsi= vat kuitenkin yläkerran asuntoihin johtavat portaikot, joiden ulko-ovi oli rakennuksen toiselta sivulta. Työhuoneet ja asuinrakennus oli siten eristetty toisistaan eikä niiden välinen kulku ollut sisäkautta mahdollista.

Yläkerroksessa porraskäytävien jatkona olleet eteiset ulottuivat läpi rakennuksen. Niistä päästiin asuinhuoneisiin. Toi&= shy;seen päätyyn oli sijoitettu kolme yhden huoneen asuntoa komero- ja välieteistiloineen, toisessa päädyssä oli kaksi huoneen= ja keittiön muodostamaa asuntoa. Keskellä rakennusta oli nelj&a= uml; yhden huoneen asuntoa, joista jokaiseen kuului vielä ikkunaton 2,= 6 x 2 metrin suuruinen= huone.

Rakennuksen ulkoarkkitehtuuri = oli koruton. Alaosan muodosti sokkeli ja reunoiltaan voimakkaasti profiloitu tiilinen osa. Sen yläpuolella oli kapea pysty= ;laudalla vuorattu suikale, joka ulottui yläkerran ikkunoiden alareu&s= hy;nan tasolla sijaitsevaan vaakalautaan. Siitä jatkui vaakala= utavuoraus kasetoituun räystään alareunaan ja korkeahkoon aumakattoon asti. Ikkunat oli profiloitu niukasti – tiilisessä alaker&sh= y;roksessa oli ikkunain yläosaan muurattu kehyslista, ja yläk= erran kehyslautoja ei ollut koristeltu. Ikkunoiden sijoittelu korosti kuitenkin rakennuksen keskiosaa. Sekä verstashuone= isiin että yläkerran asuntoihin oli rakennuksen keskelle sijoitettu pari-ikkkunat. Näin muodostui rakennuksen pitkille sivuille oviaukkojen väliin kaksi pari-ikkunaa, kun rakennuksen päädyissä oli vain yhdet ikkunat.[416]

Yhdistetystä verstas- ja asuinrakennuksesta kaakkoon, aivan Nikolain linnakkeen vallien kohdalla, sijaitsi 16 perheellisen aliupseerin ja miehistön asuinra&sh= y;kennus n:o 15. Suorakaiteen muotoiseen puurakennukseen oli sisään&s= hy;käynti molemmilta puolin. Niiden jatkeena oli kaksi koko talon lävist&au= ml;vää eteistä, joista johtivat myös portaikot yläkertaan. Niiden molemmin puolin oli symmetrisesti sijoitettu keittiön ja huoneen asunnot. Porraskäytä= västä oli ovi aina keittiöön, jonka jatkona oli suurempi asui= nhuone. Toisen kerroksen huonejärjestely oli samanlainen. = Yhteensä molemmissa kerroksissa oli kahdeksan kahden huoneen asu= ntoa.

Asuinrakennuksen julkisivu oli sokkelin päältä pystylaudoitettu ensimmäisen kerro= ksen ikkunoiden alareunan tasolla sijaitsevaan vaakalautaan asti. Siitä alk= oi vaakavuoraus, joka jatkui räystäslistan friisimäiseen pystylaudoitukseen ja taas päätykolmioiden tasalla vaihtui kaseto= inniksi. Julkisivuja elävöittivät ja oviaukkoja korostivat ovien yläpuoliset päätykolmiot. Ne käsittivät vaaka= laudoituksen päälle sijoitetut, koko rakennuksen korkuiset pystypilasteri= t, niiden "tukeman" ikkunallisen päätykolmi= on, räystäslistan alapuolen kasetoinnin ja päätyk= olmion katon kattoratsastajan. Pystypilareiden väliin jäi= vät kaksoisovet ja niiden päälle sveitsiläis= tyyliset katokset. Niiden yläpuolella oli klassistisin ik&s= hy;kunapuittein varustettu porraskäytävää valaiseva ikku= na.

Päätykolmiota vaakalaudoitetusta vuorauksesta erottavien pilastereiden lisäksi oli v= astaavat pilasterit sijoitettu myös rakennuksen kulmiin. Kiintoisa piirre pilastereissa oli se, että räystään alla oleva ja alimm= an ikkunakerroksen alapuitteena toimiva vaakalauta muodosti pystypilaster= eiden kohdalle klassistisen kapiteelia muistuttavan rakenteen. Pys= typilastereiden jaotteleman julkisivun rakennetta voidaan kuvata kaaviolla a/b/aa/b/a, jossa a vastaa kolmea ikkunaa ja b päätykolmiota. Rakennukse= n päätyjulkisivuissa ei ollut ikkunoita, ja vuorilaudoitus vastasi pitkän sivun pysty&= #8211; vaaka– pysty -järjestelmää.[417]

Asuinrakennus n:o 16 sijaitsi = muiden alipäällystön rakennusten jatkeena kasarmialueen poikki kulkevan tien kaakkoispuolella. Rakennuksen julkisivut ja pohjaka= ava olivat identtiset asuinrakennuksen n:o 15 kanssa lukuun ottamatta luoteispäätyyn sijoitettua alipäällystön kerho= ;huoneistoa. Siksi oli rakennettu suorakaiteen muotoisen rakennusrun= gon päätyhuoneistojen jatkoksi kapeampi, hiukan yli kolme met&sh= y;riä korkea ja seiniltään taitteinen lisäke. Näin muodo= stui alakerran kaksi päätyhuoneistoa ja lisäkkeen käsittävä kerhohuoneisto.[418]

Perheellisten aliupseerien asuinrakennusten n:o 14 ja n:o 15 välissä sijaitsi niiden ulkorakennus (rakennus n:o 17). Suorakaiteen muotoisessa puutalossa sijaitsi neljä varastohuonetta ja käymälä. Rakennuksessa ei käytetty erityisiä koristeaiheita, vaan pääosin va= akalaudoitettuihin julkisivuihin toivat vaihtelua vain ikkunat ja ovien vinolaudalla vuoratut peilit. Tilojen ryhmittely oli kuitenkin ratkaistu kiinnostav= alla tavalla. Varastotilat oli sijoitettu ilmeisestikin hygieenisistä syistä rakennuksen päätyihin ja asuntojen puoleiselle sivulle. Niiden puolelta johti kuitenk= in leveä porttikäytävä rakennuksen läpi toi= sella sivulla sijaitsevaan sisäpihaan. Sitä kiersi ylös noste= ttu terassi, jolta oli käynti käymälätiloihin.[419]

Kasarmialueen länsinurkka= an, aivan Saimaan rantaan, rakennettiin leipomorakennus (numero 18). Suorakaiteen muotoinen ja aumakattoinen rakennus tehtiin tiilestä. Ovi= oli rinteen puolella, Siitä avautui eteinen, josta oli käynti myö= ;s ullakolle. Rakennuksen toisen puoliskon muodosti kolmiuuninen lei= pomo aputiloineen ja toisen osan holvattu makasiini, joka oli avoin koko ra= kennuksen leveydeltä. Julkisivuja koristivat ikkunoiden ja oven kehyk&= shy;set, sokkelin yläpuolelle ja rakennuksen kulmiin muuratut leveät liseenit sekä räystään alapuolen friisimäinen tiilikoristelu, jonka lomaan oli sijoitettu ullakon ikkunat.[420]

Rakuunarykmentin varusvarasto (rakennus n:o 19) sijaitsi kasarmialueen etelänurkassa kanslian vieressä. Se oli suorakaiteen muotoinen ja satulakattoinen puurakennus. Se oli ulkoasultaan vaatimattomasti koristeltu. Se oli vaakala= udoituksella vuorattu, ja laudoituksen päällä oli välisein= ien kohdalla ja kulmissa pystylaudat. Ikkunoiden kehykset oli niukasti koristeltu. Kasarmeille päin sijoitetussa julkisivussa oli kolme vinolautapeileillä varustettua kaksoisovea. Rakennuksen pohjakaavan muodostivat päädyissä olevat varastohu= oneet, joihin oli omat sisäänkäynnit. Keskellä oleva tila oli jaettu kahteen osaan, joihin molempiin oli ovet eri puolelta rakennusta. Kasarmeille päin olevan pitkän sivun puoleisesta huoneesta pääsi myös korkealle ullakolle, j= onne oli myös rakennettu varastohyllyjä.[421]

Leipomon viereen rakennettiin yhdistetty sauna- ja pesutupa (rakennus n:o 20). Se oli leipomon tapaan tiilinen, suorakaiteen muotoinen ja aumakattoinen rakennus. Sille loi = erikoisen ulkonäön puuluukuin varustettu korkea ullakkokerros. Se lienee rakennettu vaatteiden kuivatusta varten. Luukkujen osalta tavoiteltiin julkisivuun vaihtelua sijoittamalla laudoitus vuorotellen vaak= a- ja pystysuuntaan. Luukkujen alapuolelle julkisivuun oli sijoitettu tiilikrenelointi, ja seinäpintaa reunusti leveä muurattu lis= ta. Rakennuksen ikkunat olivat kuusiruutuisia ja lähes kehyksettömiä. Toisessa päädyssä olevan saunan kohdalla oli pitkille sivuille tehty valeikkunat. Korist= eellisuutta rakennukseen toi katon koristeellisten savupiippujen ja puul= uukuin varustettujen ilmanvaihtoputkien vaihtelu.=

Rakennuksen toiseen päätyyn oli siis sijoitettu sauna. Sen lauteet olivat keskell&aum= l; suorakaiteen muotoista tilaa ja kiukaat molemmissa päädyissä. Saunan vieressä oli pukuhuone ja huone, jossa lämmitettiin vettä. Väliseinän takana toisessa päädyssä oli pesutupa ja mankelihuone. Käynti ulla= kolle oli mankelihuoneen vieressä sijainneesta eteisestä. Viel&aum= l; rakennuksessa oli erillisillä sisäänkäynneillä varustetut ammeellinen pesuhuone ja pieni pesutupa, jotka lienev&= auml;t olleet tarkoitetut upseerien käyttöön.[422]

Leipomon ja pesutuvan koillispuolella, kasarmialueen rajalla sijaitsi paja (rakennus n:o 21)= . Se koostui suorakaiteen muotoisesta keskusrakennuksesta, jossa sijaitsivat kaksi väliseinän erottamaa pajaa. Keskiosaan oli liitet= ty kummallekin pitkälle sivulle kolme pienempää huone= tta hiilen ja materiaalien säilytystä varten. Näi= den huoneiden ulkoseinän suuntaisesti koko pajaa kiersi pylväiden varaan perustettu, hiukan yli rakennuksen puolivälin korkeuteen nouseva ulkokatos. Sen yläpuolella oli päätyseinissä isot puolikaaren muotoiset ikkunat.[423]

Tallit (n:ot 22, 23, 24, 25, 2= 6 ja 27) oli sijoitettu kasarmialueen poikki kulkevan tien luoteispuo&= shy;lelle jättäen niiden väliin tuulelta suojattuja ratsastu= spihoja. Kukin talli oli suunniteltu yhden eskadroonan tarpeisiin; ku= ssakin niissä oli 116 pilttuuta. Pilttuut oli sijoitettu raken= nuksen keskelle kahteen riviin sekä rakennuksen reunoille yhteen riviin.= Siten koko tallin pituisten keskikäytävien molemmilla puolilla oli aina pilttuu. Ne olivat 6 jalkaa leveitä ja 10 jalkaa pitki&a= uml;. Pilttuitten lisäksi talleissa oli vielä "boxit" neljälle hevoselle.Tallien päädyissä olivat tilat kuivikkeita, heinää ja kauraa varten. Näiden säilytystilojen välissä oli eteiset, joista päästiin tallin keskuskäytäville. Niiden molemmin puolin oli tehty puiset juottokaukalot hevosille. Tallin keskellä oli ov= et, joista päästiin kulkemaan tallin läpi.

Tallit tehtiin ylihallituksen suunnitelmien mukaan ilman vinttiä; katonkannattimet olivat näkyvissä sisäpuolelta. Kannattimien yläpuolella o= li laudoitus kannattamassa sahajauhotäytettä. Sen päällä oli myös pärein peitetty laudoitus. Tallien pilttuiden lattiat olivat tiiviisti poljetusta savesta ja käytävät oli kivetty.[424]

Suorakaiteen muotoiset rakennu= kset oli vuorattu vaakalaudoituksella. Ulkoarkkitehtuurille oli ominais= ;ta matala seinäosa (3,90 metriä) ja korkea satulakatto (= 4,74 metriä). Katon korkeutta ja "goottilaisuutta" korosti vielä viisi ilmanvaihtoa varten katolle rakennettua ja vinoikkunoin varustettua hattua = tai lanterniinia. Toisena kiintoisaa ja osittain myös gotiikasta muistutta= vana piirteen kattoa tukeva puurakenne jätettiin sekä sisällä että ulkopuolella täysin näkyviin. Ulkopuolella oli säännöllisin välimatkoin sijoitettujen kattotukien väliin avattu seinän yläosaan pieni kaksoisikkuna,[425] jonka keskipuite oli aina pilttuiden seinämän kohdalla. Kutakin pilttuuta vastasi siten yksi ikkunaruutu. Rakennuksen keskell&aum= l; olevia sisäänkäyntejä korostivat päätyko= lmiot. Myös rakennuksen kaksoisovien yläpuolella oli kolmion muotoi= set, vinoruutuiset ikkunat.[426]

Eskadroonien tallien lisä= ksi oli trumpetistien ja kuormaston hevosille oma, pienempi talli (rakennus n:o 28). Rakennus oli erillään eskadroonien talleista. Se oli luoteisenkasarmialueen rakennusryhmän suurin raken= nus. Sen ulkonäkö ja pohjakaava vastasi lähes täysin es= kadroonien talleja.[427]=

Sairaille hevosille tarvittiin kasarmialueella omat tallinsa. 24 hevoselle tarkoitettu sairastalli (rakennus n:o 29) oli kasarmialueen luoteisnurkassa, ortodoksisen hautaus&s= hy;maan vieressä. Rakennus oli ulkoasultaan vaakalaudalla vuorattu ja satulakattoinen. Pituutta sillä oli lähes 60 metriä. Hevosten pilttuut sijaitsivat aiempaan tapaan keskellä rakennusta. Uun= it oli sijoitettu ulkoseinille. Savupiippujen ohella oli katolle ved= etty myös ilmanvaihtotorvet. Talliin oli käynti päätyjen lisäksi myös pitkien sivujen keskeltä= ;. Ilmeisestikin sairastallin tarvitseman paremman lämpöeristyk= sen vuoksi oli rakennukseen lisätty porstuat. Rakennuksen päädyissä sijaitsivat eläinlääkärin hoit= ohuoneet, apteekki ja varastohuoneita.[428]

Suuren sairastallin viereen oli rakennettu kahdeksalle hevoselle talli (rakennus n:o 29A). Suorakaiteen muotoiseen ja satulakattoiseen puurakennukseen oli käynti molemmista päädyistä. Keskelle oli sijoitettu kahdeksan pilttuuta ja kulmiin laitettu kaksi uunia. Kattorakennetta ja ullakkoa tukivat keskeltä pilttuiden kulmauksissa sijaitsevat pylvää= ;t. Ulkoarkkitehtuuriltaan rakennus oli suuremman sairastallin tapaan vaatimaton. Vaakalaudoituksella vuorattu seinäpinta jaoteltiin lohkoihin pystylaudoilla. Pitkän sivun kolmeen keskimmäiseen kenttään oli sijoitettu kuhunkin vinoruutuinen pari-ikkuna. Päädyissä oli vaakalaudoitus pitkän sivun tapaan jaettu ovien molemmin puolin pystylaudoilla erillisiin kenttiin. Lisäksi oven yläpuolinen vaakalauta muodosti päätyyn päätykolmion. Sen keskellä olevas= sa kentässä oli luukku ullakolle ja sen yläpuolella kaksi = valoaukkoa. Oviaukon päällä oli vielä kolmion muotoinen ikkuna= ja sen päällä katos.[429]

Rakuunarykmentille tärke&= auml; kauramakasiini (rakennus n:o 30) sijoitettiin alueen pohjoisreunaan tallien kupeeseen. Varasto oli satulakattoinen, suorakaiteen muotoinen rakennus. Siihen tuli mahtua 200 000 kiloa eli 4 300 hehtolitraa kau&s= hy;raa. Se varastoitiin keskikäytävän molemmilla puolilla si&sh= y;jaitseviin huoneisiin, joita molemmin puolin oli kolme. Varastohuoneet olivat korkeat, piirustusten mukaan 4,55 metriä. Keskikäytävästä johtivat myös portaat ullakolle. R= akennus oli vuorattu vaakalaudoituksella. Julkisivua koristivat vain oviaukon ja ullakon luukun vinolaudoitus, niukasti muotoillut kehys&sh= y;laudat ja oviaukon molemmilla puolin ja kulmissa sokkelista räystä&= auml;seen ulottuvat pystylaudat.[430]

Rykmentin heinäladot (rakennukset n:ot 31) sijoitettiin kasarmialueen luoteisnurkkaan siten, että niiden ja trumpetistien tallin edustalle muodostui piha. Heinälatoja oli aikaisemmissa suunnitelmissa kahdeksan, mutta niitä rakennettiin kuitenkin vain kuusi. Ladot olivat lähes = 25 metriä pitkiä ja 12 metriä leveitä rakennuksia. Korkeutta si&s= hy;vuseiniltään ylöspäin kapenevilla ladoilla oli yli kuusi metriä. Oviau&sh= y;kot ja ylisten luukut sijaitsivat päädyissä. Seinät oli vaakalaudoitettu, päätykolmiot taasen pystylaudoitettu. Heinävajojen viereen rakennettiin myös vaakarakennus (n:o 31= A). Se oli pieni, lähes neliön muotoinen ja satulakattoinen. Yhdellä sivulla oli kuusiruutuinen ikkuna antamassa sisälle valoa. Punnittavat kuormat voitiin ajaa rakennuksen sisään toisen puolen pariovista ja toiselta puolelta taas ulos. Rakennus oli vuorattu pystylaudalla.[431]

Vaunuliiteri (rakennus n:o 32)= oli rakennettu heinälatojen koillispuolelle kasarmialueen rajalle. Satulak= attoinen ja suorakaiteen muotoinen vaja oli varustettu pariovilla. Kattoa tukiv= at keskeltä parrut. Seinät olivat leveästä pysty= laudasta. Vaunuliiterin viereen rakennettiin myös kuormastolle suuri, 46.5 x 11.5 metrinen vaunuvaja (rakennus n:o 33). Siinä oli pitkällä sivulla kuusi oviaukkoa ja yksi päädyssä. Rakennus muistutti pienempää vaunuvajaa, joskin siinä oli ka= ton tukirakenteet rakennettu itsekantaviksi. Myös kuormaston vaunuvaj= an seinät olivat pystylaudasta.[432]

Kasarmien edustalle, molemmin = puolin keittiö- ja ruokalarakennusta sijoitettiin yhdistetyt halkoliiteri- ja käymälärakennukset (n:ot 34 ja 35= ). Yli 35 metr= iä pitkien, suorakaiteen muotoisten ja satulakattoisten puurakennust= en keskiosat toimivat halkovarastona. Ruokalan puoleisissa pä&a= uml;dyissä oli kolme erillistä huonetta. Näistä ei ollut ovea liiterin puolelle, vaan vain ruokalaan päin. Ulommat päädyt toimivat kasarmien käymälöinä. Ne oli jaettu kolmeen erilli= seen osastoon, joihin käytiin kaksipuolisen ulkoportaan ja kuistin kau= tta. Portaan alapuolella sijaitsivat huoltoluukut. Valoa saatiin päätyjen kaksiruutuisista pystyikkunoista ja ullakon kuusiruutuisista ikkunoista. Käymälöiden ilmanvaihtoa varten sijoitettiin väliseinien kohdille katolle johtav= at ilmanvaihtotorvet.[433]

Kasarmialueen maneesi (rakennu= s n:o 36) rakennettiin tallirakennusten viereen, jolloin se sulki alueen keskellä olevan aukion luoteesta. (Toinen maneesi n:o 37 jätettiin rakentamatta). Rakennus oli isokokoinen: yli 83 metriä pitkä, 23 metriä leveä ja lähes 14 metriä korkea. Siinä oli kolme sisäänkäyntiä. Päissä sijaitsivat porstualliset sisäänkä= ;ynnit ratsastajille ja keskellä pitkää sivua rikkaasti korist= ellulla eteisellä varustettu sisäänkäynti. Pitkällä s= ivulla sijainneen oviaukon kohdalle ei aluksi suunniteltu porstuaa, mutta eve= rstiluutnantti Schaumanin toivomuksesta keskiovien taakse lisättiin yksinker= ;tainen eteinen.[434]=

Rakennus oli sisäpuolelta= avoin koko rakennuksen mitalta. Reunaa kuitenkin kiersi suojus, jonka takana kats= ojat saattoivat oleilla ja joka toisaalta suojasi myös hevosia törmäykseltä katon tukirakenteisiin. Suojuksessa o= li aukot pitkillä sivuilla sijainneiden uunien kohdalla. Näiden= neljän uunin lisäksi myös rakennuksen kulmissa oli uunit. Silmiinpistävää rakennuksen interiöörissä olivat näkyviin jätetyt katon tukirakenteet – maneesissa oli vain aivan pieni ull= akko. Rakenteet olivat muuten puuta, mutta räystään kohdalta = oli seinien pullistumista estämään asennettu rautatangot, jotka = oli sidottu vielä erillisillä tangoilla ylälappeeseen. Rakennuksen sisustukseen kuului lisäksi suuri peili. jonka avulla ratsastaja pystyi korjaamaan ratsastusasentoaan.[435]

Maneesin ulkoarkkitehtuurissa vallitseva elementti oli yli kahdeksan metriä korkea satulakatto. Myös sen esiinjätetyt ja seinäpinnasta ulkonevat tukirakenteet jäsensivät seinäpintaa. Rakenteet oli sijoitettu aina ikkunoiden väliseen lohkoon. Muuten rakennuksen pitkän sivun seinäpinta koostui sokkelin yläpuolelle sijoitetusta, pystylaudoituksella vuoratusta kentästä, sen päällä olevasta vaakalaudasta, joka samalla toimi ikkunoiden alapuitteena, ja räystääseen asti ulottuvasta vaakalaudoi&sh= y;tuksella vuoratusta osasta. Ylemmässä osassa sijaitsivat kaksitoistaruutuiset ikkunat. Niiden yläpuite oli nostettu aivan räystään tasolle ja sivupuitteet jatkuivat lautapi= lastereina alemman lautavuorauksen päällä sokkeliin asti. Näin saatiin aikaan illuusio raskasta kattoa kannattavasta rakenteesta. Vaihtelua maneesin pitkän sivun julkisivulle toivat kohdat, joissa sisäpuolella oli uuni – näihin neljään kohta= an oli ulkoseinään jätetty pelkkä laudoitus. Julkisivua jäsensivät myös päätyjen pulpettikattoi= set porstuat ja keskellä rakennusta sijainnut, päätykolmion korostama sisäänkäynti. Päätyeteisten pitk&au= ml;n sivun puolelle oli seinässä yhdet ikkunat. Seinän lautavuoraus noudatti samaa järjestelmää kuin pitkiss&a= uml; seinämissäkin. Pulpettikaton kohta oli vuorattu pystyla= udalla, jonka poikki kulki räystäslinjan tasalla vaakalauta. Katol&s= hy;le oli sijoitettu vielä yksi päätyseinää tukeva = puu.

Keskeltä pitkää= sivua erkani kymmenen metrin levyinen ja lähes kuuden metrin pituinen eteine= n. Oviaukko oli kohti tallien väliin jäävää kasarmial= ueen keskusaukiota ja koristeaiheistaan päätellen maneesin pääsisäänkäynti. Eteisen keskellä sijaitsivat pariovet ja niiden päällä kolmion muotoinen ikkuna. Oven molemmilla puolilla ja sivuseinillä oli kahdeksanruutuiset ikkuna= t. Eteisen alaosa oli seinäpinnan tapaan pystylaudoitettu, aumatun k= aton alapuolella oleva osa taas vaakalaudoitettu. Oviaukkoa korosti eteisen kato= lle sijoitettu klassistinen päätykolmio. Räystäslinjan päällä sijaitsivat doorilaisen järjestelmän palkiston arkkitraavia ja friisiä kuvaavat koristeaiheet sekä niiden päällä kattolistoitus ja päätykolmio. Ylimmäisenä päätykolmion huipulla oli vielä lipputanko.

Maneesin päätyjen et= eiset olivat pulpettikattoisia. Eteisten ovien molemmilla puolilla oli pitkän sivun eteisen tapaan ikkunat ja päätyseinässä eteisen ikkunoiden tasalla molemmilla puolilla kolmoisikkunat. Eteisen yläpuolelle seinään oli sijoitettu iso kolmoisikkuna, jonka yläosa oli vinoruudutettu. Tämän molemmilla puolilla oli vielä pyöröikku= nat. Seinän vuorilaudoitus noudatti räystäslinjaan saakka pitkän sivun vuorausta. Päätykolmio oli vuorattu pystylaudal= la ja jaettu lautapilasterein viiteen lohkoon. Räystään alareuna oli kasetoitu.[436]

Kasarmialueen sairaala (n:o 38) sijaitsi erillään kasarmeista leirialueen pohjoispuolisella mäellä. Tiilinen kaksikerroksinen rakennus noudatti pohjakaa= valtaan osittain H-volyymisia kasarmirakennuksia. Sairaalassa oli kuitenkin jätetty rakennuksen takana sijaitsevan porraskäytäv&aum= l;n vieressä sijainneet H:n sakarat pois. Siten sairaalarakennuk= sesta muodostui U-volyyminen kokonaishahmo, jonka julkisivu oli kaakkoon, talousr= akennusten suojaamalle etupihalle.

Rakennukseen oli sisäänkäynti alemmasta kerroksesta rakennuksen takaa porraskäytävästä sekä edestä keskeltä ra= kennusta. Julkisivun puolen sisäänkäynti oli samanlainen kuin kasarmien aliupseerien tupaan johtanut oviaukko. Sairaalassa oviaukon jatke= ena ei ollut suoraan asuinhuonetta vaan eteinen, josta oli käynti sen toisella puolella sijaitsevaan päivystäjän huoneeseen ja toisella puolella vastaanottohuoneeseen.

Vastaanottohuoneesta oli k&aum= l;ynti vielä lääkärin huoneeseen.

Porraskäytäväst= ä päästiin alemmassa kerroksessa samassa rakennuksen osassa sijaitseviin pesutiloihin ja keskiosan takareunassa olevaan leveää= ;n käytävään. Sinne pääsi myös julkisivun puoleisesta eteisestä. Käytävän järjestely va= stasi kasarmirakennusten pohjakaavan käytävän sijoittelu= a. Käytävän päissä oli pienemmät potilashuoneet yksittäispotilaille ja sivusiivissä isot, seitsemä= lle potilaalle tarkoitetut sairassalit. Eteläisen sairassal= in ja päivystäjän huoneen välissä oli vielä apteekkihuone.

Toiseen kerrokseen oli kä= ynti takaosan porraskäytävästä. Samassa rakennuksen osassa sijaitsivat edelleen pesutilat ja yläkerroksen pohjakaava vastasi muutenkin pitkälle alakerrosta. Käytävä oli ylhäällä kuitenkin koko rakennuksen pituinen ja siit&au= ml; oli käynti kaikkiin julkisivun puoleisiin huoneisiin. Huoneista ei oll= ut keskinäistä yhteyttä. Julkisivun puoleisista huoneista = oli alakerran eteistä, päivystäjän huonetta ja vastaanottohuonetta vastaavista tiloista yhdistetty yksi kahdeksan hengen sairassali. Tämän toisella puolella oli kahden hengen sairashuone= ja toisella puolella operaatiohuone. Sivusiivissä oli alakerran tapaan seitsemän hengen sairassalit. Käytäväosa ja porras= käytävä olivat sairaalarakennuksessa – kuten kasarmeissakin – holvattuja.<= /p>

Sairaalan sisäseinät= ja katot oli kasarmeista poiketen rapattu ja maalattu öljyvärillä. Tätä perusteltiin terveyssy= in. Sairaalassa oli tilaa 40 sängylle. Jokaista vuodetta kohti o= li laskettu pinta-alaksi 10,3 neliömetriä ja ilmaa 43,2 kuutiot= a. Kasarmeissa vastaaviksi luvuiksi oli saatu 4,5 ja 19,5, joten sairaala= ssa katsottiin tarvittavan runsaasti enemmän väljyyttä. Sairaalaa lämmitettiin peltipäällysteisillä uuneilla, ja lisäksi oli ilmanvaihtoa varten rakennettu kaksi hormia, joita lämmitettiin rautakamiinalla.

Sairaalarakennuksen julkisivui= ssa käytettiin samoja koristeaiheita kuin kasarmeissakin. Pääjulkisivu koostui kolmesta osasta – keskiosasta ja sen sivurisalii= teista. Myös aumakatto, räystäänalusfriisi ja ikkunoi= den puitteet oli muotoiltu pitkälti samankaltaisesti. Sairaalara= kennuksen keskiosa ei kuitenkaan ollut kasarmien tapaan kolmikerroksinen. Sitäkin oli tosin korostettu nostamalla sen katto sivusiipiä korkeammalle.

Sairaalassa oli ikkunapinta-al= aa lisätty muodostamalla keskiosaan kaksoisikkunoita ja sijoittamalla kumpaankin sivurisaliittiin julkisivun puolelle molempiin kerroksiin k= olmoisikkunat. Kasarmeissa tyydyttiin keskiosassa yksittäisiin ikkunoihin ja sivusiivissä oli julkisivun puolella vain valeikkunat. Sivujulkis= ivuissa oli potilashuoneiden ikkunat koristeltu ylä- ja alapuol= en kehyksellä, ja sisäpuolen huonejakoa osoittivat muuratut listat, "palkistot".[437]

Sairaalan talousrakennus (n:o = 39) sijaitsi sairaalarakennuksesta kaakkoon, sairaalarakennuksen eteen muodostetun pihasommitelman toisena sivurakennuksena. Rakennuksen= tiilisessä alakerrassa oli pääasiassa työtiloja, puisessa yläkerroksessa olivat sairaalan henkilökunnan asunnot. Raken= nuksen pohjakaava perustui periaatteessa keskikäytävään, jonka molemmilla puolilla sijaitsivat työtilat ja asuinhuoneet. Käytävä ei ollut kuitenkaan avoin läpi rakennuksen= .

Suorakaiteen muotoiseen rakenn= ukseen oli kolme oviaukkoa. Länsipäädyn eteisestä päästiin taloudenhoitajan kaksihuoneiseen huoneistoon ja rakennuksen eteläreunassa sijaitsevaan keittiön, varastohuon= een ja mankelihuoneen ryhmittymään. Eteisestä oli myös portaat toiseen kerrokseen. Itäpäädyn eteisestä päästiin välieteisen kautta kosthollarin huoneen vieressä sijaitsevaan pesutupaan ja mankelihuoneeseen sek&au= ml; desinfiointihuoneisiin. Pohjoispuolelta eli sairaalan edustan puolelta ei ollut lainkaan sisäänkäyntiä rakennuks= en tiiliseen alakertaan, vaan ovesta käytiin suoraan yläkerran asuntoihin johtavaan portaikkoon. Siitä päästiin rakennuksen päädyssä sijaitseviin kahteen välskärin huone= eseen, viidelle palvelijalle tarkoitettuun huoneeseen ja rakennuksen kulmassa sijainneeseen päällysmiesten huoneeseen. Toinen sisäänkäynti yläkerran asuntoihin oli siis länsipäädystä. Siellä portaikko ja eteinen muodos&= shy;tivat rakennukseen keskikäytävän, jonka toiselle puolelle jäi perheellisen välskärin kaksihuoneinen asunto ja toisel&s= hy;le puolelle samanlaiset perheelliselle välskärille ja päällysmiehelle tarkoitetut asunnot. Päällysm= iehen asunnon molempiin huoneisiin oli käynti käytäväs&s= hy;tä, joten asunnon voi muunnella kahdeksi yhden huoneen asunnoksi. Keskikäytävältä johtivat vielä portaat ullakol= ;le.

Rakennuksen ulkoasu noudatti n= iukkaa muotokieltä. Sokkelista kohosi tiilinen alakerta, jota el&au= ml;vöittivät ainoastaan muuratut ikkunakehykset. Kasarmialueen upseerien = asunnoista ja yhdistetystä verstas- ja asuinrakennuksesta poi= keten ei sairaalan talous- ja asuinrakennuksessa käytetty tiiliosan kulmia profiloimaan liseeniä. Myös ikkunoiden kehysmalli oli erilainen. Tiiliosan yläpuolella oli kuiten&s= hy;kin voimakkaasti profiloitu lista, ja sen päällä raken= nuksen puuosassa oli lyhyt lamelli pystylaudoitusta, joka päättyi ikkunoiden alaosan vaakalautaan. Siitä ete= enpäin alkoi vaakalautavuoraus, jota rakennuksen kulmissa raja= sivat pilasterimaiset kulmalaudat. Puuosan ikkunoiden kehys&s= hy;lautoja ei ollut koristeltu. Räystään alapuolella oli jäl&= shy;leen kapea pystylaudoitus ja sen alla sijaitsevien ikkunoiden tas= alla kuusi ullakolle valoa tuovaa aukkoa. Pystylaudoituksen ja au= kkojen vuorotellessa syntyi aumakaton alle friisimäiseltä vaikuttava rakenne.[438]

Rakuunarykmentin ruumishuone (rakennus n:o 40) sijoitettiin sairaala-alueen pohjoisnurkkaan. Se teh= tiin puusta ja oli kooltaan 3,86 x 4,90 metriä. Kuuden metrin korke= ;us oli poikkeuksellisen iso ulkomittoihin nähden. Tällä li= enee haluttu antaa rakennukselle juhlavampaa leimaa. Rakennukseen= oli käynti lyhyellä sivulla sijaitsevasta eteisest&aum= l;. Takaseinällä oli uuni. Pitkällä sivulla antoi rakennuk&= shy;seen valoa kolme ikkunaa, ja ulko-ovenkin yläpuolella oli kolmois= ikkuna. Satulakattoisen rakennuksen seinäpinta oli alaosastaan vuora= ttu vaakalaudoituksella, ja ullakon osuus oli pystylaudoitettu. Raken= nuksen käyttötarkoituksesta kertoi Seb. Gripenbergin ja Jac. Ahrenbergin allekirjoittamissa piirustuksissa eteisen katolle piirretty ris= ti. Kolmoisikkunoiden valinta ikkunamalliksi voidaan myös tulkita "kirkolliseksi" viittaukseksi.[439]

Sairaalan alueella talousraken= nuksen eteläpuolella sijaitsi sairaalan ulkosuoja (rakennus n:o 41). Satulakattoinen, suorakaiteen muotoinen rakennus käsitti toisessa päädyssä käymälän, keskellä ison varastotilan ja päädyn pienemmän varaston. Varastojen ovet olivat pitkän sivun keskellä ja päädyssä. Käymälään käytiin päädystä ja molemmilta sivuilta ulkorappusten ja terassin kautta. Kasarmialueen muista käymälöist&a= uml; poiketen oli jokainen käymälän 12 kopista eristetty väliseinin oman ovensa taakse. Tämä osoittanee, että sa= iraalassa pyrittiin tarkempaan hygieniaan kuin muualla kasarmi&sh= y;alueella oli tarpeen. Käymälässä oli myös ilman&s= hy;vaihtotorvi. Ulkoarkkitehtuuriltaan pystylaudalla vuorattu ulko= rakennus oli täysin koristelematon lukuun ottamatta peiliov= ia ja isomman varastohuoneen kaksoisoven kehyslautoja.[440]

Heinälatojen viereen kasarmialueen luoteisreunaan rakennettiin liiteri maalitauluille, ja samaan rakennukseen tehtiin myös käymälä (rakennus n:o = 42). Liiteri oli suorakaidepohjainen, satulakattoinen ja ulkoasultaan koristelematon pystylaudoitettu rakennus. Sen jakoi keskeltä väliseinä kahteen erilliseen varastotilaan, joihin oli = omat sisäänkäynnit Saimaan puoleiselta sivulta. Käymäläosa oli rakennettu erilliseksi lisäkkeeksi viereisen heinäladon puolelle rakennusta.[441]

Kasarmialueen vesijohtojärjestelmää hoitamaan tarvittiin vettä Saimaa= sta nostava pumppu, sen suojaksi pumppuhuone ja pumppua hoitamaan palkatulle miehelle asunto. Näitä varten rakennettiin aivan kasarmi= ;alueen länsireunaan Saimaan rantaan yhdistetty koneenkäyt= täjän asunto ja pumppuhuone (rakennus n:o 43). Yksikerroksisen, aumakat= toisen rakennuksen toinen pääty oli tiilinen. Tämä osa raken&s= hy;nusta toimi pumppuhuoneena. Väliseinän takana oli koneen= käyttäjän puisen asunnon eteinen. Siitä oli käynti asuntoon, joka käsitti keittiön, tuvan ja pienen eteisen jatkona olevan varastohuoneen. Rakennuksen tiiliosa oli muurattua ke= hyslistaa lukuun ottamatta koristelematon. Puuosassa oli myös reu= nalistat, ja väliseinän paikkaa osoitti lautapilasteri. Puuo= san julkisivussa oli kolme kuusiruutuista ikkunaa. Seinä&sh= y;pintaa elävöittivät kehyslaudat sekä oven peilien va= aka- ja pystylaudoitus. Räystään alaisessa kapeassa vyöhykkeessä oli kaksi ullakkoa valaisevaa auk= ;koa.[442]

Kasarmialueen oltua jo pitkään valmiina täydennettiin rakennuksia vielä palokalustovajalla (rakennus n:o 44). Rakennus sijoitettiin alueen luoteiseen rakennusryhmään trumpetistien tallin koillispäädyn puolelle. Seb. Gripenbergin vuonna 1897 alleki= rjoittamien piirustusten mukaan vaja oli suorakaidepohjainen ja satulakattoin= en puurakennus. Päädyssä johti sinne luiska ja leveät pariovet. Toiseen päätyyn oli sijoitettu ka= ksi uunia. Rakennuksen julkisivuissa oli sokkelin yläpuolella pystylaudalla vuorattu vyöhyke, sen päällä vaakavu= oraus ja räystään alla ja päätykolmioissa jäll= een pystylautavuoraus. Pitkää sivua elävöitt= ivät lisäksi kahden ikkunan klassistiset kehyslaudat.[443]

9.7.6 Venäläisten joukkojen rakennu= kset 1910-luvulla

Lappeenrannan ympärist&ou= ml;n erilliset sotilasalueet: reserviparakit, rakuunakasarmit, linnoitus ja koko leirialue, siirtyivä= ;t venäläisten joukkojen käyttöön Suomen armeijan lakkauttamisen jälkeen. Viimeisinä autonomisen Suomen armeij= an Lappeenrannan sotilasrakennuksista luovutettiin reservikasarmit venäläisille vuonna 1904.[444] Lappeenrannassa oli taas pelkästään venäläinen varuskunta.

Joukko-osastojen vaihdos ei al= uksi aiheuttanut muutoksia sotilasrakentamiseen. Tärkeintä varuskunta-= aluetta eli rakuunoiden kasarmialuetta ei täydennetty, vaan kunnostet= ;tiin entisiä rakennuksia. Alueella toimi edelleen ratsuväki = – vain joukko-osaston kansal&sh= y;lisuus vaihtui. Vuodelta 1907 eräässä puolustusministeri&= ouml;n Lappeenrannan rakennustoimistossa säilyneess&= auml; vesijohtoverkon laajentamiseen liittyneessä kartassa näkyy kuitenkin lisärakennussuunnitelma.

Uudet, silloisen 55. rakuunarykmentin kasarmialueen rakennukset tuli kartassa esiintyvä= ;n hahmotelman mukaan sijoittaa alueen ylätasanteelle. Hahmotel= man mukaan artellin eli ruokalarakennuksen molemmin puolin sijainneid= en halkovajan ja käymälän tilalle suunniteltiin kahta isompaa rakennusta. Vesijohtoverkkoon liitettävät pesutupa ja kuivakäymälät taas aiottiin sijoittaa kasarmien sis&aum= l;lle, keskiosan portaikon kohtaan rakennuksen korkuiseksi jatkeeksi.

Keskiaukion molemmin puolin sijaitsevien tallien väliin suunniteltiin uudisrakennuksia. Nähtävästi idänpuoleisin talli ja sen ja alipäällystön asuntojen välinen käymäl&a= uml; aiottiin purkaa ja rakentaa tilalle kaksi uutta tallia tai muuta raken= nusta. Keskusaukion molemmin puolin olisi nyt siis sijainnut kum&sh= y;mallakin puolen kolme rakennusta. Rakennuskantaa tiivistettiin lisää maneesin takana. Maneesin ja trumpetistien tallin väli= in tuli yksi uudisrakennus ja sen länsipuolelle vanhan puutallin taakse vielä toinen samankokoinen. Vielä oli hahmotelmassa piirretty sairastallien viereen T-volyyminen rakennus.[445]"Käymälätornien" rakentaminen lykkäytyi kuitenkin vuoteen 1910. Siihen liitty= vän asemakartan mukaan vielä tällöin myös ruokalarakennuk&s= hy;sen molemmin puolin sijainneet halkovarastot olivat ennallaan.[446]

Suomeen rakennettiin 1910-luvu= lle tultaessa venäläisille joukoille uusia varuskuntia lähinn&au= ml; Pietarin rautatien varteen ja rannikolle: Kouvolaan, Korialle, Hen= ;nalaan, Riihimäelle ja Dragsvikiin. Kasarmeja ja muita sotilasraken&= shy;nuksia tehtiin lisää myös Santahaminaan, Tuusulaan, Hä&sh= y;meenlinnaan, Haminaan ja Lappeenrantaan. Näin haluttiin sekä varautua suomalai= sten kapinan varalta että varmistaa Pietari– Helsinki-linja kent= ies Ruotsin avulla tapahtuvaa Saksan maihinnousua vastaan.[447] Suomeen oli saatava sijoitetuksi kolmas prikaati siellä jo olevien kahden lisäksi. Kasarmien rakentamista pidettiin välttämättömänä, sillä majoitus yksityis= asuntoihin tuntui mahdottomalta paikallisen väestön eli siis suomalaisten vihamielisyyden vuoksi.[448]

Kasarmien rakentaminen oli pitkälti Venäjän keskussotilasjohdon projekti. Autonomisen Suomen viranomaiset eivät oman armeijan lakkauttamisen jälkeen ottaneet siihen osaa. Myös yleisten rakennusten ylih= allitus pysyi siitä syrjässä, ja kasarmien suunnittelusta ja rakentamisesta vastasivat Venäjän sotilasinsin&oum= l;örit. Kun Suomen kuitenkin tuli osallistua edelleen valtakunnan sotilasmenoihin, oli rakennuskustannuksia maksettava. Esimerkiksi venäläisille joukoille Lappeenran= taan tehdyistä sotilasrakennuksista maksettiin 500 000 ruplaa.[449]

Luntinen ilmoittaa Venäj&= auml;n sotaministeriön esittäneen kasarmien rakentamiseen käytettäväksi vuoden 1910 lisäbudjetista 11 784 000 ruplaa. Rahaministeri Kokovcov vastusti menoerää, mutta ministerineuvosto puolsi kasarmien rakentamista. Venäjän sotaministeri Suhomlinov halusi majoittaa uusiin kasarmeihin joukot jo ennen talvea 1909– 1910. Tämä ei kuitenkaan onnistunut pait= si rahoitusongelmien muun muassa tonttien luovutusten hitauden vuoksi. Aluksi tehtyjen vapaaehtoisten maakauppojen jälkeen käytettiinkin nopeu= tettua pakkolunastusta muun muassa Kouvolassa, Korialla, Tampereella, Riihimäellä ja Dragsvikissa.[450]

Lappeenrannan uusien sotilasrakennusten työt olivat Castrénin mukaan ainakin periaatteessa salaisia. Kaikessa hiljaisuudessa kaupungissa kuitenkin havaittiin linnoituksen ylätasanteelle Kaupunginlahden puoleiselle reunalle kohoavan korkeita tiilisiä majoitusraken= ;nuksia sekä rakuunarykmentin kasarmialueelle useita tiili= rakennuksia. Paikalliseen byrokratiaan ja siten myös arkistoainekseen rakennustyöt jättivät leimansa tänne pitkähköksi ajaksi sijoitetun sotilasrakennus= komitean vuoksi – sen majoi= ttamiseen nimittäin jouduttiin maksamaan majoitusrahaa.[451]

Tiivistynyt sotilasrakentaminen näkyi myös maankäyttöriitoina kaupungin ja sotilasviranomaisten välillä. Esimerkiksi kasarmialueen vieressä sijainnut Nikolain etulinnake oli 1800-luvulla siirretty muid= en linnoituslaitteiden tapaan kaupungin haltuun. Keväällä = 1911 kuitenkin kenraalikuvernööri pyysi alueen luovuttamista venäläisille joukoille kirkon tontiksi. Kaupunkia ei Castrénin mukaan sortokauden pahetessa erityisesti kiinnostanut nähdä keskellä kaupunkia venäläistä sotilaskirkkoa.

Valtuusto lykkäsi asiaa v= uoteen 1912 ja yritti estää rakennustyöt muun muassa vedoten muinaistieteelliseen toimikuntaan, mutta ei onnistunut. Sotilaskirkon peruskivi laskettiin 29.6.1913, mutta rak= ennustyöt keskeytyivät jo seuraavana vuonna. Itsenäistymisen myötä kirkko siirtyi kaupungin seurakunnalle ja muu= ;tettiin luterilaiseksi. Vuonna 1915 taas venäläinen soti&s= hy;lasrakennuskomitea ja kaupunki kiistelivät kaupungin suorittamista satamatöistä. Samassa yhteydessä komitea ilmoitti linnoituksen kuuluvan Venäjän kruunulle.[452]

Lappeenrannan varuskunnan rakennustoimistossa säilyneen piirustusaineisto viittaa siihen, ett&au= ml; rakennuksia alettiin tehdä vasta vuonna 1914, joskin jo vuod= elta 1910 on säilynyt joitakin uusien rakennusten suunnitelmapiir= ustuksia.[453]

Osa kasarmeista lien= ee Lappeenrannan majoituslautakunnan lausuntojen mukaan ollut valmii= na jo vuonna 1915. Vuonna 1917 valtuusto totesi sotilasrakennushankkeet jo rau= han aikana päätetyiksi eikä töissä enää sen = tietojen mukaan ollut työväkeä. Sotilasrakennuskomitealle myönnettiin kuitenkin majoitusrahaa vielä vuoden 1917 l= oppuun asti.[454]

Uudet sotilasrakennukset sijoitettiin – jo vuonn= a 1907 esiintyneiden hahmotelmien tapaan – lisärakennuksina van= hoille alueille. Varsinaista uutta kasarmialuetta ei siis perustettu. Suomen rakuunarykmentin kasarmialueen asemakaava säilyi lisärakentamisenkin myötä ranta-alueen upseerien asuinalueen ja osin ylätasanteen osalta. Esimerkiksi keskusaukio, ylätasanteen Nikolain linnakkeen puolinen sivusta ja eteläosan esplanadi osin jäivät aiempaan asuun. Uudet tallit kuitenkin täyttivät aiemmat tallienväliset ratsastuspih= at, ja kasarmialueen pohjoisosan väljyys katosi uusien varastojen ja = tallien jälkeen – vanhan maneesin pohjoispuolelle sijoitettiin toistakymment&aum= l; uutta sotilasrakennusta.

Rakuunarykmentin kasarmialueel= la merkittävimmät rakennukset olivat kolmen vanhan rakuunakasarmin täydennykseksi rakennetut kaksi uutta kaksikerroksista kasarmirakennusta. Lisäksi rakennettiin muun muassa ruokala, leipomo ja mestareitten asuin- ja verstasrakennus. Useimmat uudisraken= nukset olivat kuitenkin talleja ja varastoja. Vuoteen 1918 mennessä kasarmialueelle oli rakennettu yhteensä 26 uutta sotilasrakennust= a. Vaikka valtaosa niistä sijoitettiinkin rakuunoiden kasarmial= ueelle, niin myös linnoitukseen rakennettiin kolme isoa kaksikerroksista päällystön asuintaloa ja eräitä muita sotilasrakennuksia.[455]

Rakennusten ulkoasu oli hyvin = yhtenäinen. Kaikkien materiaalina oli punatiili ja lähes kaikki ne olivat suorakaiteen muotoisia ja satulakattoisia. Niiden arkkitehtuuri ei sit= en nojannut Gripenbergin suunnittelemien rakennusten tavoin rakennusmassan veistokselliseen ryhmittelyyn, vaan lähinnä julkisivujen koristeluun.

Julkisivut taas edustivat historistista punatiiliarkkitehtuuria, joka oli 1800-luvun loppupuolella ja vielä 1900-luvun alussakin muodikas tyyli.[456] Koristeaiheet nojasivat tiilen materiaalina suomiin mahdollisuuks= iin. Julkisivuja jäsensivät liseenit ja räystään alai&s= hy;nen tiilinen hammaslista. Niitä voitiin käyttää myös oviaukkojen korostamiseen. Oviaukkoja saatettiin ko= ;rostaa jatkamalla ovea reunustavia liseenejä yli räystäsl= injan ja muodostamalla siten frontoni. Useimpien rakennusten ylä&s= hy;osassa esiintyi palmettikoriste. Liseeneiden kohdalla se oli luonte= eltaan kapiteeli, mutta päädyissä sitä käytettiin at= ektonisesti, ilman että sitä olisi "tukenut" mikään ra= ;kenne. Kokonaisuudessaan seinäpinnasta ulkonevat muuratut palmetit yhdistettynä hammaslistaan ja katon sakaraharjaan voidaan nähdä historistisena viitteenä gotiikan linna-arkkitehtuurii= n.

Koristeaiheiden mahdollisten historiallisten esikuvien ei tarvinnut tulla Keski-Euroopasta, vaan Venäjällä voitiin epäilemättä käyttää omien linnojen, puolustusluostareiden tai vaikkapa Moskovan Kremlin muurin tiiliarkkitehtuurin aiheita. Punatiilen historistinen käyttö tunnettiin myös venäläisten joukkojen aiemmin Suomeen tuottamissa sotilasra&= shy;kennuksissa. 1910-luvun tiilisten sotilasrakennusten voidaan katsoa jatka= van samaa arkkitehtuuriperintöä kuin esimerkiksi Suomenlinnaan 1880-luvun alussa rakennettu punatiilinen tykistömaneesi.[457]

Todettakoon, että Suomessa 1800-luvun loppupuolella sovellettiin ortodoksisiin kirkkoih= in ns. vanhavenäläistä tyyliä. Se käytti Venäjän ja Bysantin vanhan rakennustaiteen <= /span>

aiheita. Ainakin Tampereen ortodoksinen kirkko toteutettiin punatiilisenä.[458] Myös Lappeenrantaan rakenteilla ollut, alun perin suomenmaalaisen rakuunarykmentin sotilaskirkoksi tarkoitettu rakennus oli punatiilinen. Akateemikko Georg Koshkovin vuonna 1912 laatimien piirustusten mukaan aloit= etut rakennustyöt keskeytyivät vuonna 1914. Sodan jälkeen ra= ppeutumaan päässyt kirkko muutettiin Ilmari Launiksen suunnitelmien mukaan luterilaisen kaupunkiseurakunnan kirkoksi.[459]

1910-luvulla Suomeen tehtyjen sotilasrakennusten arkkitehtuuriaiheita ei ole toistaiseksi perusteellisesti analysoitu eikä vertailtu. Lappeenrann= an rakennusten arkkitehtuuri näyttää kuitenkin noudat= tavan hyvin tarkkaan muualle tehtyjen rakennusten muotokiel&s= hy;tä. On kuitenkin epävarmaa, onko niille identtisiä vastineita muualla= .[460]

Rakennuksista kasarmeissa käytettiin julkisivuissa runsaimmin koristeaiheita. Esimerkiksi 2= 2. mörssäritykistörykmentille rakennetun kaksikerroks= isen kasarmin (kaavion rakennus n:o 2), suorakaiteen muotoisen ja satu= lakattoisen rakennuksen julkisivuja jäsensivät liseenit ja räystään alapuolinen tiilinen hammaslista. Pitkällä sivulla symmetrisesti sijainneita oviaukkoja korost= ivat frontonit. Ne oli muodostettu jatkamalla ovea reunustavia liseenej&aum= l; yli räystäslinjan. Liseenien yläosaan oli sijoitet= tu palmettikoristeet. Oven yläpuolelle oli osin hammaslistalla koristettuun kehykseen sijoitettu ikkuna.

Rakennuksen yläkerran ikkunoiden yläpuolista kaarta korosti lakikiven omainen tiilikoriste. Rakennuksen päädyssä ikkunoita oli vain yksi kerrosta kohden keskellä rakennusta. Myös ullakon kohda= lle oli sijoitettu ikkuna. Ikkunoiden yläpuolelle oli neljällä palmetilla ja hammaslistalla muodostettu frontoni, joka muutti satulak= aton linnamaiseksi sakaraharjaksi. Hammaslista jatkui edelleen räystääseen asti, jossa liseenit "tukivat" rakenne= tta. Räystään päällä oli vielä kulmissa vasti= neet katonharjan sakaroille.[461]

Pohjakaavan päädyiss= ä porraskäytävien takaisessa rakennusosasta sijaitsivat käymälät, kanslia ja päällystön käytössä olleet huoneet. Miehistön majoitusti= la keskellä rakennusta oli periaatteessa avoin, mutta tu&s= hy;kimuurit jakoivat sitä jossain määrin. Makuusijat oli jaet&= shy;tu kymmeneen 12 sängyn tai laverin ryhmään keski= lattian molemmin puolin. Kasarmiin tuli majoittaa yksi patteri.= [462]

Rakuunoiden kasarmialueen toin= en kasarmi (rakennus n:o 1) kohosi aivan sen kaakkoisnurkkaan. Kasarmi peit&sh= y;ti alleen osan esplanadin puista. Rakentamalla kasarmi aivan alueen laitaan saatiin kasarmialueen puolelle pieni kokoontumis- ja harjoitusaukio. 1= 1. suomenmaalaiselle tarkka-ampujarykmentille tehty rakennus oli suurin alueen kasarmeista. Sen julkisivujen muotokieli noudatti artellin viereen rakennetun kasarmin tiilikoris= ;teiden muotoja. Rakennuksen suurempi koko edellytti enemmän ikkunoita. S= amoin oviaukot ja risaliitit sijaitsivat toisin kuin toisessa kasarmiss= a. Oviaukot olivat poikkeuksellisesti molemmissa päädyissä. Tämän aiheutti kenties raken&= shy;nuksen ahdas sijainti alueen kulmassa. Julkisivun sivuris= aliitit osoittivat pohjakaavan porraskäytävien sijain= nin ja keskiosan risaliitti taas rakennuksen keskustan pienem&sh= y;män huonejaon.

Rakennuksen pohjakaava noudatti samoja periaatteita kuin artellin viereen rakennettu kasarmi. Isommassa kasarmissa pohjakaava kuitenkin kaksinkertaistui. Pohjakaavatyyppiin o= li lisätty keskelle ilmeisestikin aliupseerien käytössä tai säilytystiloina toim= ivia huoneita. Niiden molemmilla puolilla taas sijaitsivat peilikuvina majoitussalit ja päädyn pesutuvat, käymälät, porta= ikot ja toimistohuoneet.[463]

Linnoituksen kaksikerroksisissa asuintaloissa esiintyivät jälleen tyypillinen hammaslistakoriste sekä kasarmeja vielä hiukan useammin palmettikoristeet. Kasarmeis= ta niitä erotti sivurisaliittien frontonipääty. Kun ka= ;sarmeissa julkisivujen frontonit päättyivät tornimaisi&= shy;na sakaraharjaan, oli asuinrakennuksissa tornimaisuus vaihdettu päätykolmioon. Toisaalta päätykolmionkin katkaisi huipultaan sakaraharja.[464]

Yksikerroksisen ruokalarakennu= ksen julkisivut jäsentyivät kasarmien tapaan. Keittiöt sijaitsivat päädyissä ja rakennuksen keskiosa oli avointa rautapylväillä tuettua ruokalatilaa. Leipomo ja mestareiden verstasrakennus olivat julkisivuiltaan koristelematto= mia.[465]

Lappeenrantaan rakennettujen varastojen (rakennukset n:ot = 5– 17) julkisivujen tiilikoristelu oli niukempaa kuin muissa rakennuksiss= a. Usein kalterin suojaamia ikkunoita koristivat yksinkertaiset ikkunanpenkit. Räystäslista oli vain lievästi profiloitu, eikä hammaslistaa esiintynyt. Pohjakaavat olivat avoimia, rakennu= ksen keskellä sijaitsivat kattoa tukevat pilarit.

Pääosa varastoista o= li rakennettu tykistölle. Tykistövarastoissa julkisivuja korist= ivat jykevät liseenit. Seinäpinnalla ne olivat yksittäisi&au= ml;, mutta rakennuksien tukevuutta korostamaan oli kulmiin sijoitettu kaksoisliseenit. Hiukan seinäpinnan puolivälin yläpuolella o= li liseenit vahvasti profiloitu, ja sitten liseeni jatkui koristelem= attomana muurinauhana räystääseen. Liseeneillä lienee oma merkityksensä seinän tukirakenteena, mutta samalla ne osoitt= ivat rakennuksen käyttötarkoituksen. Profilointi muistut= ;taa jossain määrin kapiteelia ja samalla luo illuusion roma= anistyyppisestä, paksua muuria tukevasta tukipilarista, mahdollisesti myös ru= utikellarista.[466]

1910-luvun tallit (n:ot 18R= 11; 23) tunnisti muiden tiilirakennusten joukosta pienistä ikkunoistaan ja katon ilmanvaihtoputkien hatuista. Kuusiruutuisten ikkunoiden alapenkit oli koristeellisesti muurattu ja kukin ikkuna sijoitettu leveän liseenin erottamaan vyöhykkeeseen. Ullakkoikkunat olivat puolikaa= ren muotoisia.

Rakennusten päädyiss= ä oli pulpettikattoiset porstuat. Niihin oli käynti sivuilta ja nii= hin oli sijoitettu myös varastohuoneet. Isompien tallien kes= ;kiosaan oli lisäksi sijoitettu tallin levyinen, molemmille sivuille aukea= va eteinen. Pilttuut oli ryhmitelty porstuoista alkavien käytäv= ien molemmin puolin. Rakennuksen keskelle oli sijoitettu kattoa kannatta&s= hy;va pilarisarja. Tallit olivat yleensä suorakaiteen muotoisia ja satulakattoisia. Tästä mallista poikkesi kuitenkin T-volyymi= nen sairastallityyppi. Erilainen pohjakaavavolyymi johtui hoitotilojen sijoittamisesta rakennukseen. Näin voitiin myös eristää mahdollisesti tarttuvia tauteja sairastavat hevoset. Talliosien julkisivuja leimasi sama kuusiruutuisen pienen ikkunan malli kuin muissakin tallei= ssa, mutta hoitotiloissa ikkunakoko oli suurempi.[467]

9.8 Kaupunkiyhteisön muista rakennuksist= a

Vuoden 1812 liitoksen yhteydessä todettiin valtion omistavan linnoitusniemellä lakkautetun Kyminkartanon provinssikanslian talon kivisine kassakellareineen, talleineen ja talousrakennuksineen. Kaupunkikin oli rakentanut linnoitukseen kaksi sotilasasuntolaa, joita käytettiin ainakin vielä 1812.[468] Suuressa esikaupungissa oli siviilihallinnolla lak= kautetun rajatullin rakennus ja piirikoulu. Kaupunkiyhteisön tärkeimpiä julkisia rakennuksia olivat vaatimaton = raatihuone ja ortodoksinen kirkko linnoituksessa sekä Suuressa esikaupungissa kaupungin ja Lappeen pitäjän yhteinen luterilainen kirk= ko, kaupungin vuonna 1780 rakentama koulutalo, sairaala ja Lappeen pitäjäntupa.[469]

Vuoden 1812 jälkeen kaupu= nkiin rakennettiin edelleen 1700-luvun tapaan yhteisön toimintojen vaatimia tiloja, muun muassa uusi raatihuone ja useita koulutaloja. Linnoitukse= ssa muunnettiin vanhoja sotilasrakennuksia kehruuhuoneeksi ja vanki&s= hy;laksi ja rakennettiin myöhemmin uusi punatiilinen sellivankila.

Vuonna 1856 arvioitiin Venäjän valtion omistavan Lappeenrannassa rakennuksia 58 625 hopearuplan ja Suomen valtion samoin 32 000 hopearuplan arvosta. Viimeksi&s= hy;mainituista arvokkaimmat olivat kehruuhuoneen rakennukset ja tark&s= hy;ka-ampujapataljoonan 1200 hopearuplan arvoinen varushuone.[470]

Ennen 1880-lukua muiden valtion rakennuksia kuin sotilasrakennuksia oli Lappeenrannassa vähä= n. Tilasto Viipurin läänin valtionrakennuksista 1880-lu&sh= y;vulla sisälsi täältä ennen ratsuväen kasarmien valmistum= ista vain kolme kruunun varoin korjattavaa rakennuskohdetta – 29. reservikomppania= n rakennukset, työvankila ja keisarin talo.[471]

Autonomian kauden loppupuolella Lappeenrannan kaupunkiin ilmaantui yhä enemmän julkisia rakennuks= ia. Tosin on huomattava, että enemmistö niistä oli yhä sotilasrakennuksia.

Valtion ja kaupungin ohella tarvitsivat myös palvelut, teollisuus ja yhdistystoiminta nyt runsaammin rakennuksia. Jotkut niistä, kuten apteekit tai kahvilat, eivät tosin välttämättä erottuneet kovin palj= oa yksityistaloista. Teollisuusrakennukset usein tiilisinä erottuivat muista, mutta niitä ei yleensä sijoitettu kaupungin ke= skustaan. Kaupunkiin rakennettiin tai joskus muunnettiin vanhoista taloista esimerkiksi kolerasairaala, köyhäintalo, kaksi apt= eekkia, palokunnan talo, työväenyhdistyksen talo, Seurahuone ja= kaksi hotellia, asemarakennus ja ns. keisarin talo.[472]

Keisarin talo sai alkunsa vuod= en 1885 keisarivierailun yhteydessä kaupungin ostettua Fontellin tal= on keisarin majapaikaksi, keisarintaloksi. Sinne vedettiin vesijohto ranntakaivosta ja myöhemmin Rantapuistoon sijoitettiin höyrykone sähkön saamiseksi. Talon korjaustyöt suunnitteli Jac. Ahrenberg, ja siitä koiti pian paikallinen nähtävyys, jota kylpyvieraat ja matkailijat kävivät katsomassa.[473]

Useat kaupungin uusista rakennuksista liittyivät tavalla tai toisella sotaväen läsnäoloon kaupungissa. Upseeristo perheineen käytti julkisi= sta laitoksista etenkin kasinoa ja kylpylää. Osin sotaväeltä toimeentulonsa savat esimerkiksi parturinlii= kkeet ja 1900-luvun alussa perustettu kaupungin ensimmäinen kahvila.[474]

Julkisten rakennusten ohella v= oidaan vielä luoda katsaus yksityistaloihin. Ne jatkoivat pitkään 1700-luvun puutaloperinnettä. Parempaa lappeenrantalaista asu= ;mistasoa kuvaa keskustelu, joka käytiin venäläisen kenraalimajuri Labrazinoffin saapuessa vuonna 1829 kaupunkiin muutamia päivi&aum= l; ennen ilmoitettua aikaa. Hän moitti majapaikkaansa kauppiaanleski Olga Dmitrijeffin taloa. Maistraatti puolustautui selittäen, että kaikki kaupungin rakennukset olivat "vanhanai= kaista arkkitehtuuria"; lesken talo ei ollut mitenkään huono, = vaan sinne oli ennenkin majoitettu kenraaleja. Talossa oli maistraatin mukaan suuri sali erillisine sisäänkäytä= vineen, kaksi kamaria sekä huoneita palveluskunnalle.[475]

Lappeenrannan kaupunkitaloille= oli monin paikoin tyypillistä korkea sokkeliosa. Tätä vaati maaston topografia – ri= nteeseen kaavoitetun asutuksen korkeuserot olivat suuret. Yksittäisten rakennusten ulkonäöstä on säilynyt joitakin tietoja. Es= im. Lappeenrantaan vuonna 1835 asettunut professori A.E. Afzelius korjasi Tyysterniemen päärakennusta eli aiempaa Saimaan laivast= on komentajan asuintaloa maalaamalla sen keltaisella öljyvärill= ä. Katto oli punainen ja ovet, ikkunanpielet ja pilasterit maalattu helmenharmaalla.[476]

1830-luvulta säilyneet palovakuutuskirjat kertovat keltaisen julkisivuvärin olleen muiss= akin rakennuksissa yleinen. Nurkkalaudat olivat valkoisia. Talot olivat yksikerroksisia ja korkeudeltaan 12– 15 kyynärää. Talo saattoi olla jopa 40 kyynärää pitkä. Katot ol= ivat yleensä päreestä ja ainakin joissakin tapauksissa maalatut punaisiksi. Suuren Esikaupungin vakuutetut rakennuk= set olivat vuotta 1812 nuorempia. Pohjakaavoista palovakuutukseet eivä= ;t anna tarkkoja tietoja, mutta esimerkiksi pormestari Åkerblomin vuonna 1812 valmistuneessa rakennuksessa oli yksi sal= i, viisi kamaria, ruokavarasto, yksi keittiö, eteinen ja kaksi porst= uaa. Palovakuutus mainitsi myös neljä kaakeliuunia.[477]

1860-luvulle tultaessa ainakin palovakuutettujen rakennusten korkeudeksi näyttää vakiintuneen 12 kyynärää. Usein vinkkelin muotoiset rakennuk= set olivat 20– 50 kyynärää pitkiä. Tonttien ympärysaidan korkeudeksi mainittiin useimmissa tapauksissa 4 kyynärää. Sekä lautavuoratut rakennukset että aidat oli useimmiten maalattu öljyvärillä. Joissa&= shy;kin rakennuksissa oli jo rautapeltiset katot.[478]

1880-luvun loppupuolella yksit= yinen rakennustoiminta vilkastui. Esimerkiksi Uusi Suometar kertoi rake= nnusinnon Lappeenrannassa nousseen vuonna 1889; etenkin Palloon oli kesän aikan rakennettu paljon. Kaupungissa asui lehden mukaan val= tion rakennuksia varten kaksi rakennustaiteilijaa eli arkkitehtia= ja useita rakennusmestareita, joilta yksityisetkin sa= ivat tarpeellisia tietoja. Suomen rakuunarykmentin rakennustyöt heijastuivat siten laajemminkin ympäristöön.[479]

Vuonna 1887 Lappeenrannassa poikennut Fredrik Chydenius totesi kaupungin rakennukset maalatun yleens&au= ml; joko keltaiseksi tai harmaaksi. Punaista väriä oli vain joissakin ulkorakennuksissa. Seurahuoneen ja apteekin ohella= oli eräitä muitakin rakennuksia rapattu. Katot olivat valta-osaltaan pärekattoja, mutta myös asfaltti- ja peltikattoja. Nämä Chydenius mainitsi maalatun vaaleanvihreiksi.[480]

Palovakuutukset vahvistavat Chydeniuksen tiedot. Katemateriaalina mainitaan yhä useammin raut= apelti tai asfalttihuopa. Rakennusten koot ja korkeudet pysyivät ennallaan. Iso osa vakuutetuista rakennuksista oli ainakin 1800-luvun loppupuolella matalia, vinkkeliin rakennettuja kadunkulmataloja. =

1880-luvun jälkeen yksityisrakennuksissa kuitenkin ilmeni jo vaihtelua materiaaleissa ja joissakin yksityiskohdissa. Rakennuskorkeus kuitenkin pysyi matal= ana huolimatta muutamista kaksikerroksisista rakennuksista. Eräissä taloissa muun muassa oli "pylväskatos"= ;, jolla lienee tarkoitettu kuistia. Esimerkiksi pankinhoitaja Juho Pelko= sen vuonna 1892 kokonaan uudelleen rakennetussa talossa katos oli yli 5 metriä pitkä, yhtä leveä ja yli 4 metriä korkea. Pylväskatos sijaitsi pihan puolella.

1890-luvulla vakuutuksissa mai= nitaan rakennusosina usein kellarihuoneet, joissa asuttiin tai joissa sijaitsi esi= merkiksi leivintupa. Kellarit lienevät rinteisessä Lappeenrannas= sa olleet maanpäällisiä ja ilmeisesti myös ikkun= allisia.

Ensimmäisenä yksityisenä Lappeenrantaan kivitalon rakentaneella kauppias Chris= tian Haikalalla oli tontillaan hirsinen asuinakennus n:o 1 sekä tiilestä vuonna 1887 rakennettu kaksikerroksinen rakennus n:o 2. Puurakennuksen mitat olivat 17,70x9 metriä ja vinkkelin toisessa sivussa 14x5,30 metriä. Rakennuksen korkeus oli palovakuutuskirjan muk= aan "kivijalasta katonrajaan" 5,20 metriä. Uusi kaksikerroksi= nen tiilirakennus oli 13,70 meriä pitkä, 11,10 metriä leveä ja 9 metriä korkea "maasta katonrajaan". Rakennuksen alakerrassa olivat puodit ja muutama kamari. Yläkerra= ssa oli kolme asuinhuonetta, keittiö, eteinen ja porraskäytäv&au= ml;. Ullakolla oli lisäksi yksi lämmitettävä huone. Tontin k= olmas asuinrakennus n:o 3 oli rakennettu vuonna 1894. Sen alakerta oli tehty tiilistä ja yläkerta hirsistä. Se oli vuorattu laudalla= ja katettu muiden rakennusten tapaan rautapeltikatolla. Talon pituus oli = 25,94 metriä, leveys 11 metriä ja korkeus maasta katonrajaan 8,20 metriä.

1890-luvun palovakuutuksiin ei enää merkitty samalla tapaa puutarhatontteja kuin 1800-luvun alkupuolen karttoihin. Tonteilla oli kuitenkin rakennusten lisäksi edelleen tilaa huolimatta kaupunkialueen lisärakentamisesta.= On epävarmaa, jäivätkö puutarhat pois palovakuutus&sh= y;kartoista siksi, että niiden merkitsemistä ei enää pidetty niin tärkeänä palontorjunnan kannalta vai eikö niitä vain enää tonteilla ollut. Tyhjät tontit joka tapauksessa olivat vähentyneet.

Kuitenkin esimerkiksi kunnallisneuvos Emil Hanénin talo sijaitsi tontin keskellä= , ja sitä erotti Kauppakadusta puutarha. Talo korjattiin palovakuutuks= en mukaan kokonaan vuonna 1889 ja 1895. Yksikerroksisen puurakennuks= en mitat olivat 14,6x5,7 metriä ja etel. siv. 17,6x5,5 metri&au= ml;. Korkeus oli 4,4 metriä. Vuonna 1897 Hanén rakennut&= shy;ti taloonsa tornin. Se oli 7,5 x 5,5 metrin kokoinen ja sen kokonais&= shy;korkeus kivijalasta katonrajaan 6 metriä. Palovakuutuksen mukaan tornissa oli "1 suvihuone palkongin kanssa". Hanénin talo sijaitsi aivan Kauppakadun eteläpääs= ;sä avoimen kentän vieressä. Torni rakennettiin kenties kau= punkilaisten suosimaa ajanvietettä eli sotaharjoitusten seuraam= ista varten.[481]=

Kaupunkitaloissa vallitsi 1820-luvulta lähtien empiretyyli. Ulkolautavuorauksin ja sein&aum= l;n pintaan sijoitetuin koristeaineksin kivirakennuksia jäljitel= lyt puuempire poikkesi Toivasen mukaan Lappeenrannassa Läns= i-Suomen puuempirestä muun muassa pilareiden ja pilastereiden vähäisyydessä. Kuitenkin esimerkiksi matala ullakk= okerros sekä rakennusten hiekkakiven väriä muistuttava kel= tainen väri olivat yhteistä Lappeenrannan ja muun Suomen puuempirel= le.[482]

1860-luvulta lähtien suomalaiselle arkkitehtuurille tyypillistä vapaata tai "hajoavaa" klassismia ei ole havaittu ainakaan Lappeenrannan säilyneissä puutaloissa.[483] Uusrenessanssia taas käytettiin esimerkiksi kauppias Ch= ristian Haikalan kaksikerroksisessa asuin- ja liikerakennuksessa. Me= rkittävä säilynyt uusrenessanssirakennus on vuonna 1899 suunniteltu oluttehtaan julkisivu. Uusrenessanssiin kuuluvissa puurakennuksissa käytetty sorvityyli esiintyy täällä runsaammin. Sit&aum= l; toteuttivat merkittävimmin Lappeenrannassa Toivasen mukaan rakennusmestarit E.J. Holpainen ja Petter Roiha sekä arkkite= hti Waldemar Backmansson.[484]

Jugend esiintyy Lappeenrannassa arkkitehtuurityylinä vasta vuodesta 1905 lähtien. Lappeenrannassa siihen siirtyivät johtavat rakennusmestarit, jotka aiemmin käyttivät töissään lähinnä sorvityyli&au= ml;. Kauden tärkein rakennus oli Johan Edv. Jaakkolan rantatorille suunnittelema, vuonna 1907 rakennettu ns. Jaakkolan kirkko. Se to= imi vaakahuoneena ja lihantarkastamona, myöhemmin ravintola= nakin. Säilynyt esimerkki Lappeenrannan jugend-taloista on Valtakadun ja Snellmaninkadun kulmassa sijaitseva ns. Kinnusen ta= lo.[485]

9.9 Kaupunkirakenteen vaikuttaneet tekijä= ;t autonomian kaudella

Liisa Castrénin mukaan kaupunkiin sijoitettu sotaväki muodosti kaupungissa vahvasti vaikuttavan tekijän, joskin se samalla hänen mukaansa eristä= ytyi omaan maailmaansa.[486]

Vaikka Castrén tarkoitt= anee tällä pääasiassa ihmisten välistä vuorovaikutusta, niin voidaan havaita seikan heijastuvan selkeästi myös kaupunkirakenteessa. Sotilasalueet oli fyysisesti erotettu muusta kaupungista esimerkiksi aidalla, puistokadulla tai vallituksilla.

Kiintoisa kaupunkirakenteen kehittymistä etenkin autonomian kauden alussa hallinnut tekij&aum= l; oli linnoitusesplanadin rakennuskielto. Esimerkiksi vuodelta 1832 Castrén merkitsi muistiin tapauksen, jossa paikallismajuri Govinius halusi rajoittaa Esplanadin varrella sijainneen Kuffschi= noffin talon korjaustöitä, sillä talon katsottiin kuuluvan lin= noitusesplanadialueeseen. Asiasta pyydettiin lausuntoja läänin maaherraa myöten –= ; tämä kehotti maistra= attia alistumaan tässä paikallismajurin määräykseen. Kuitenkin insinööripiirin päällikkö eversti Peiher antoi luvan rakennustöihin. <= /span>

Esplanadivyöhykkeen rakennuskieltoa valvottiin edelleen, ja maistraatin piti lisäksi laatia luettelo riidanalaisen alueen taloista. Kaupunki halusi kyllä rakentaa linnoitusesplanadille, sillä idässä kirkkoherran virkatalo esti esikaupungin laajentamisen ja kaupungin muu maaomaisuus oli erillään kaupunkialueesta. Maistraatti esittikin esplanadin rakennus&= shy;kiellon poistamista ja alueiden hankkimista pappilan maist= a, mutta esitys ei toteutunut.[487]

Vuonna 1846 kaupunki sai vaihd= etuksi venäläisten sotilaiden kaupungin ja linnoituksen välissä sijainneet viljelypalstat kauempiin peltoalueisiin. Näin voitiin kaa&s= hy;voittaa lisää tontteja, täydentää vanhoja ja oikoa ka= tuja.[488]

Varuskunta tuntui kaupungin maankäytössä tarviten paitsi tietyn alueen rakennuksiaan varten, myös ympäristöstään ja mielellä&= auml;n vielä läheltä kirkkoa hautapaikkoja. Suomalais= ;ten joukko-osastojen vainajat kätkettiin luterilaiseen kirkkomaa= han, Venäjän joukkojen ortodoksit kaupungin Paldossa sijaitsevaan ortodoksiseen hautausmaahan. Kun tämä alkoi kaupunginosassa vilkastuneen rakennustoiminnan takia käydä ahtaaksi, hankittiin 1890-luvun alussa Viipuriin johtavan tien varresta kaksi hautausmaata, toinen ortodoksisille siviileille ja toinen sotila= ita varten.[489] Sena= atti määräsi Viipurin läänin kuvernöörin yhdessä sotilasviranomaisten kanssa etsimään hautausmaan paikkaa Lappeenrannan venäläiselle sotaväelle. Tontin mittasi maanmittari A. Hannikainen, joka lausu= nnossaan myös mainitsi mäntyä kasvavan paikan kauniiksi ja sovel= tuvaksi hautausmaaksi.[490]

1830-luvulta lähtien kaup= ungin rakentamista alkoi – mu= un Suomen tapaan – säädellä palontorjunta. 1830-luvun alkupuolella osa kaupunkilaisia liittyi koko maan käsittävään palovakuutusyhtiöön. Ongelmaksi kuitenkin koitui kaupungilta puuttuva rakennus- tai palojärjestys, jota palovakuutusyhtiö kipeästi tarvitsi vakuutussopimuksia varten. Rakennus- ja palojärjestys laadittiin vuosina 1836– 1837 ku&sh= y;vernöörin vaatimissa kokouksissa. Vuonna 1837 laaditusta ja kuvernööri C.G. Mannerheiminkin hyväksymä= ;stä ehdotuksesta vahvisti senaatti vuonna 1840 vain paloj&a= uml;rjestyksen. Rakennusjärjestys hyväksyttiin vasta vuonna 1847. Saman= a vuonna mittasi maanmittari W. Calonius kaupungin maat ja tontit, mink&au= ml; perusteella laadittiin uusi kaupunginkartta.[491]

Ennen uutta rakennusjärjestystä käskettiin jo osittain tulipalojen torjumiseksi vuonna 1835 talonomistajia kunnostamaan sorastamalla toisesta kaupunginosasta linnoitukseen vievä tie sekä t= ie Paldoon. 1840-luvulla kupungin katujen ja rakennusten kuntoon alet= ;tiin kiinnittää juuri paloturvallisuussyistä entist&aum= l; enemmän huomiota. Se tarkastettiin säännö= ;llisesti ja rappeutuneiden rakennusten omistajat määrä= ttiin kunnostamaan tai purkamaan ne.[492]

Uusi rakennusjärjestys velvoitti maistraatin johtamaan kaupungin rakennusjärjestyst= ä. Jotta rakennussääntö olisi saatu yleiseen tietoon, se myös käännettiin suomeksi ja painettiin. Paloturvallisuuden vuoksi kaupunki sai myös oikeuden tarkastaa 200 sylen etäisyydellä kaupungin rajasta sijaitsevat rakennukset. Ain= akin pappilan maille kaupungin rajan itäpuolelle oli muodostunut pienasutusta.[493] Castrénin mukaan rakennusjärjestyksen tultua voimaan = yritettiin kuitenkin valvoa erityisesti kaupunkin keskustassa eli Kaupp= akadulla sijainneiden rakennusten kuntoa ja rakentamista.[494]

Maistraatti alkoi rakennusjärjestyksen valmistuttua valvoa linnoituksenkin kaupunkikuvaa= ja puuttui esimerkiksi invalidikomennuskunnan kasarmien taakse lampoloiksi ja varastoiksi kyhäämiin puisiin vajoihin. Näitä ei vastustettu sinänsä, mutta koska ne näkyivät kadulle, pyydettiin kruunua rakentamaan niiden ympärille lauta-aita. Vuonna 1851 maistraatti myös siivoutti linnoituksen alueen – täällä oli maistraatin mukaan rikat heitetty kasarmin ikkunasta suoraan kadu= lle – ja lähetti siitä koituneen laskun varuskunnalle. Tämä myös mak= soi sen. Seuraavaksi vuodeksi varuskunnan päällikkö jo tarjosikin linnoitusalueen siivousta = urakalle.[495]

Vuonna 1853 rakennusjärjestykseen ehdotettiin lisäys, jossa paloturvallisuuden vuoksi esitettiin ensinnäkin vaarallisten kattomateriaalien kieltoa ja toiseksi puistokatujen ja torien perustamista. Lisäyks= et eivät kuitenkaan Castrénin mukaan toteutuneet, sillä porvaristo ja muut talonomistajat eivät pitäneet kaupungin maastoa puistokatujen tai torien perustamiseen sopivana. Palonarkojen kat&s= hy;eaineiden eli pärekaton kieltämistä ei taas pidetty asukkaid= en varattomuuden vuoksi mahdollisena. Tässä vaiheessa käyty kes= kustelu ei muuttanut rakennustapaa, mutta muita palontorjuntaa koske= via määräyksiä saunoista, uuneista, palokalu= stosta ja tupakanpoltosta annettiin.[496]

Paloturvallisuutta koskenut ke= skustelu käynnisti rantapuiston perustamisen. Puistolla ei ollut juuri merkitystä palovyöhykkeiden erottajana, sillä sen takana ei asuttu. Enemmän lieneekin yllyttänyt se, että= kun linnoitusesplanadille ei saanut rakentaa taloja, niin sinne syntyi muita kaupunkitoimintoja. Joka tapauksessa vuonna 1853 alettiin kenraalikuvernöörin luvalla rakentaa linnoitusesplanadin eteläosaan ja nykyisen kaupunginlahden rantaan puistoa. Sinne istutettiin puit= a ja raivattiin polkuja.[497]

Palolaitos tuotti kaupunkiin myös uuden julkisen rakennuksen eli ruiskuhuoneen. Se rakennettiin vuonna 1860 Kauppakadun ja Kuninkaankadun risteykseen. Hirsiraken= nuksen suunnitteli Viipurin kaupunginarkkitehti N.E. Brusin, joskin intendentti Lohrman muutti Castrénin mukaan piirustuksia hiukan ennen niiden hyväksymistä. Rakennuksessa oli sen valmistuttu= a 48 jalkaa korkea vahtitorni, kaksi vartijan asuntoa, päävahti ja lisäksi viisi vankiselliä.[498]

1880-luvulta lähtien kaksi tekijää näyttää hallinneen kaupunki= rakenteen muutosta. Toinen oli kaupungin kehittäminen kylpylä- ja huvilakaupungiksi ja toinen sotilaalli= sen läsnäolon voimistuminen.

Kylpylaitos ja etenkin sen joh= taja Maximilian Buch vaikutti etenkin kulttuurisesti ja myös fyysisen = kaupunkikuvan kannalta muutenkin merkittävästi. Hän sai aikaan muutoksia rakennusjärjestykseen sekä laajensi ja korjasi kylpylaitosta. Sen rantaa täytettiin ja alueelle ist= utettiin jasmiini- ja sireenipensaita. Buch rakennutti myös taloja ja esitti luentosarjassaan "Mitä kaupunkimme tulee tehdä tul= lakseen rikkaaksi" kaupungin kaunistamista, sopivia kävely= teitä ja jo aiemmin esittämäänsä huvila-asutuksen k= aavoittamista Kimpiseen.[499]=

Lappeenrannan asemakaavakehity= kseen vaikutti 1880-luvun alussa useampi sotilaallinen taho. Viipurin patalj= oonan reservikomppania tarvitsi parakkialuetta ja erillistä harjoituske= nttää. Venäläinen sotaväki käytti edelleen jo aiemmi= nkin vuokraamaansa harjoituskenttää, ja uutena tekijänä tuli mukaan myös suomalaisten asevelvollisten pataljoonien leirikentän hanke.[500]

Kun linnoitusesplanadeille ei = voitu levittää kaupunkiasutusta, keksittiin yrittää nii&= shy;den muuttamista puistoiksi. Vuonna 1885 kaupunki esitti senaatille, että linnoituksen ja esikaupungin välialue voitaisiin kä= ;yttää puiston laajentamiseen. Tätä perusteltiin erityisesti sillä, että alueen notkosta nousi epäterveellistä sumua. Senaatin sotilastoimituskunta luovutti rantapuiston ja ratapenker= een välialueen kaupungille puistoksi. Samaan aikaan suunnit= eltiin puistoa myös Kimpisen etulinnakkeen luokse pappilan mail= ;le.[501]

Leirikenttä sulki kaupung= in kasvun lounaaseen. Toisaalta valtavan laaja kenttä ja telttojen sek&au= ml; leirirakennusten kaupunki osaltaan liittyi kaupunkiraken= ;teeseen sen laidalta. Kenttää käyttivät myös kau= punkilaiset harjoitusten välillä laitumena. Harjoitusten aikana kaupunkilaiset kerääntyivät katsomaan sotahar= joituksia, ja kentällä järjestettiin joskus myös sotilaiden kanssa suurempia tapahtumia. Esimerkiksi juhannusaattona 1885 kuk= in pataljoona rakensi kokon, jotka iltahuudon jälkeen sytytettiin. Kokkojen ympärillä pidettiin karkeloita ja kilpailuja. Juhannuspäivänä leirin telttarivejä kuvattiin ihanaksi vihertäväksi lehtipuistoksi – jokaista telttaa ympäröivät koivun, tuomen ja kukkivan pihlajan oks= at.[502]

Kaupungin piti majoittaa venäläistä sotaväkeä 1800-luvun jälkipuo= lelle asti. Nyt siihen sentään saatiin valtiolta rahakorvaus, joka 1870-lvulla oli vuosittain 2000– 3500 markan tienoilla. Vuoden 1= 882 alussa voimaantullut asetus vapautti rauhanaikaisesta majoituksesta.[503]

Rakuunarykmentin asettuessa Lappeenrantaan todettiin kaupungissa tarvittavan lisä&a= uml; majoitustilaa. Vuoden 1889 alussa 20 kiinteistönomistajaa anoi senaatilta valtion lainaa ja saikin yhteensä 250 000 markkaa= rakennuskustannuksiin. Laina jaettiin hakijoille siten, että laina sai peittää kustannuksista vain puolet ja joka tapauksessa alle = 40 000 markkaa. Vuonna 1890 oli kaupungissa jo rakenteilla 10 taloa.[504]=

Majoitusvelvollisuus loppui ja toisaalta Lappeenrannan kylpylätoiminta ja siihen liittyv&au= ml;n vieraiden majoitustoiminta virisi 1880-luvulla. Kenties Lapp= eenrannassa koko sen linnoitus- ja varuskuntakaupunkina toimimisen = ajan jatkunut majoitusvelvollisuus helpotti myös kaupungin suuntautumista matkailukaupungiksi tai ainakin loi edellytykset kau&sh= y;pungin kokoon nähden laajahkoon majoitustoimintaan.=

[1]Lappeenrannan autonomian kauden historian kirjoittanut Liisa Castrén jaottelee kauden 1812-1830 liittymiskaudeksi, ajanjaksoksi jolloin kaupungin kehityksen kannalta oli tärkeintä liittyminen jälleen muuhun Suomeen ja sen instituutioihin. Vuosien 1830-1875 välist&a= uml; kautta Castrén nimittää hiljaiselon kaudeksi. Tä= lle ajalle ominaisiksi piirteiksi Castrén luonnehtii muun muassa "edistymisen puutteen ja suoranaisen pysähtyneisyyden", joka jatkui aina vuoteen 1875. Tämän jälkeen alkoi hänen mukaansa uuden kunnallishallinnon ja virkeämmän kehityk= sen aika.

Castrén 1957, s. 89.

[2] Kuusanmäki 1988, s. 114.

[3]VA KKK Kertomus Viipurin läänin tilasta 1824.

[4]Castrén 1957, s. 28; VA KKK. Kertomus Viipurin läänin tilasta vuonna 1824= .

[5]Castrén 1957, s. 155.

[6]VA KKK. Kertomus Viipurin läänin tilasta 1824. Lappeenrannan linnoituksen kasarmien käyttöä kehruuhuoneena ehdotti insinöörijoukkojen kenraali Schreiterfeldt. Kehruuhuone perus= ;tettiin vuonna 1816, kenraalikuvernööri Steinheil luovutti rakennukset kesällä 1817, väliaikainen ohjesääntö annetti= in lokakuussa 1818 ja toiminta alkoi talvella 1819. Laitoksen käyttö= ön otettiin linnoituksen ylätasanteen luoteiskulman kaksi kivikasarmia. Samassa yhteydessä purettiin kasarmien vierestä puinen varastorakennus pihan aikaansaamiseksi. Niemen länsirannas= ta otettiin provinssikanslian rakennukset laitoksen johtajan sekä kehruu-= ja kutomamestareiden asuinkäyttöön. Rakennusten korjaus- ja muutostyöt teki haminalainen kauppias C.E. Bruun. Työt maksoivat 15 712 pankkoruplaa. Castrén 1957, s. 81, 82.

[7]Castrén 1957, s. 9.

[8]Castrén 1957, s. 10. Vuosina 1811-1815 kaupunki sai vuokrasummana 2 885 ruplaa vuodessa. Sama.

[9]Finland 6.6.1885; Castrén 1957, s. 132, 347-352. Rautatien teossa oli enimmillään 1200 miestä ja 200 hevosta. Rautatien raken= tamiseen käytettiin Euroopan teollisuuskeskusten tuotteita. Lappeenrannan = ja Simolan välille rakennettujen kuuden sillan rautaosat oli tilattu Duisburgista Ruhrin alueelta. Teräskiskot ostettiin Englannista ja niiden naulat ja pultit Belgiasta. Sama.

[10]Castrén 1957, s. 354.=

[11]Castrén 1957, s. 297,= 361, 365, 375, 376, 607; Räsänen 1989, s. 105.

[12]Castrén 1957, s. 297, 298. Muuttoliikkeen vaikutusta kuvaa esimerkiksi se, että vuonna 1880 oli 71 prosenttia lappeenrantalaisista syntynyt kaupungissa mutta kymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1890, oli kau= pungissa syntyneiden osuus kaikista kaupunkilaisista pudonnut 32 prosentti= in. Kaupunki oli edelleen kolmikielinen. Vuosina 1880- 1920 suomea puhuvien osu= us nousi 70 prosentista yli 90 prosenttiin väestöstä, ruot= sinkielisten osuus nousi rakuunarykmentin sijoittamisen myötä kymmen= een prosenttiin ja pieneni sen jälkeen muutamaan prosenttiin, venäjänkielisten osuus väheni vuoden 1880 lähes 20 prosentista neljän prosentin tienoille. Sama.

[13] Räsänen 1989, s. 103.

[14]Hufvudstadsbladet 27.4.1890.

[15]Castrén 1957, s. 303. Myöhemmin kuitenkin esitettiin mahdollisesti rakennuksis= ta maksettavaksi tonttimaksu. Sama.

[16]Castrén 1957, s. 303.

[17]Laatokka 21.7.1885. Artikkelin mukaan rautatietä rakennettiin viel&au= ml; ja kaupungin katuja suoristettiin. Kaikkea kunnostettiin keisarin tuloa varten vauhdilla ja kauppiaat naulasivat ilmoituksiaan kävelypaikoille. Sama. Nya Pressenissä 6.7.1885 julkaistussa kirjeenvaihtajakirjeessä kerrottiin myös nousukauden huonoista puolista. Kun Lappeenrannasta oli nyt tullut "jotensakin merkittävä kaupunki" olivat myös hinnat nousseet, erity= isesti huoneen vuokraus oli kallistunut. Tämä oli lehden mukaan vähentänyt myös kylpylävieraiden määrää. Kuitenkin rautatien rakennustyöt arvel= ;tiin saatavan loppuun heinäkuun aikana, minkä jälkeen voitaisiin aloittaa säännöllinen henkilöliikenne. Nya Pressen 6.7.1885.

[18]Ilmarinen 2.7.1885.

[19]Uusi Suometar 28.1.1886.

[20]Ks. esim. Helsingfors Dagblad 28.6.1888; Aura 10.7.1888; Aamulehti 26.7.1888.

[21]Helsingfors Dagblad 28.6.1888. Kaupungin ensimmäisellä kivitalolla kirjoittaja lienee tarkoittanut ensimmäistä asuinkivitaloa. =

[22]Viipurin Uutiset 12.6.1888.

[23]Savo 19.9.1889.

[24]Castrén 1957, s. 2, 3. Asutuksen painopistettä kuvaavat myös liittym= isen yhteydessä arvioidut siviilirakennusten arvot. Yksityisten omista= mat asunnot arvioitiin linnoituksessa 1 370 pankkoruplan arvoisiksi, Suuren esikaupungin 4 735 ruplan ja Paldon 220 ruplan arvoisiksi. Liisa Castr&eacu= te;n on laskenut yksityisten talojen keskiarvoksi 67 talon lukumäärällä 94,40 ruplaa. Talojen arvoissa oli kuitenk= in suuria eroja ja Castrénin mukaan monet yksityiset talot ylittivät kaupungin linnoituksessa omistamien talojen keskia= rvon 183,33 ruplaa. Ilman kirkkoa laskettuna arvioitiin kaupungin omistamien rakennusten arvo yhteensä 850 pankkoruplaksi. Kaupungin arvokkaimman yksity= istalon omisti venäläinen kauppias Uljana Slastnikoff. Se oli arvoltaan 4= 50 ruplaa. Hän omisti yhteensä viisi taloa ja kaksi rakentamatonta tonttia. Yksi hopearupla vastasi rahajärjestelmässä kol= mea pankkoruplaa. Talojen hinnat voi suhteuttaa muuhun hintatasoon. Esimer= kiksi ruistynnyri maksoi vuonna 1812 seitsemän hopearuplaa, miehen= ja hevosen työpäivästä maksettiin 75 hopeakopeek= kaa ja miehen päiväpalkka oli 35 hopeakopeekkaa. Castrén 1957, s. 3, 7, 28.

[25]TsGVIA F. 349, op. 8, d. 166, 174. Linnoituksen vielä toimiessa vuonna 1803 o= li ylätasanteen pohjoisimmassa korttelissa hovineuvos von Tavas= tin kolmesta rakennusta koostuva talo, kauppias Apraksina Tsernysevin talo ja k= aksi kaupungin upseereille rakennuttamaa asuinrakennusta. Näiden eteläpuolella seuraavassa korttelissa - samassa jossa oli yksi tykistön upseeritaloista - oli toinen Tsernysevin omistama talo ja piirin veromestarin talo. Komendantin talon tontin ja linnoituksen vallin välisellä osuudella sijaitsivat pormestari Kellber&sh= y;gin talo ja kaupungin upseerille rakennuttama asuinrakennus, ortodoks= isen kirkon pohjoispuolella oli kaksi venäläiselle kauppiasp= erheelle kuuluvaa taloa ja näiden vieressä vallin puolella kaksi kollegia&= shy;neuvos von Tavastille kuuluvaa taloa. Sama.

[26]Castrén 1957, s. 2, 21. Linnoituksessa asui ainakin postimestari Fr. Jaenisch, joka Castrénin mukaan 1820-luvulla nai kehruuhuoneen lääkärin lesken ja hankki itselleen linnoituksesta talo= n ja puutarhan ylätasanteen itäreunalta. Kehruuhuoneen aidan itäpuolelta taas omisti Dmitri Slastnikoff talon, jonka myi vuonna 182= 5 I. Plohinille. Tämä perusti paikkaan kapakan, joka taas sopimat= tomaksi katsotun paikan vuoksi jouduttiin siirtämään pois vuonna 1828. Anna Kuffschinoff omisti vuonna 1817 talon linnoituksen pohjoisosasta, paikasta, josta palovahti aloitti kierroksensa. Castrén 1957, s. 48, 49, 51.

[27]Castrén 1957, s. 94.

[28]Castrén 1957, s. 94, 95. 1840-luvulla linnoituksessa sijaitsi insinöörita= lon läheisyydessä myös kruununvouti Westerlundin talo. Sama= , s. 188.

[29]Castrén 1957, s. 96.

[30]Castrén 1957, s. 53, 54. Vuonna 1826 mainittiin kaupungissa uutta torin paikkaa pohdittaessa, että tori olisi vuodesta 1741 asti ollut ortod= oksista kirkkoa vastapäätä olevalla aukiolla. Castrén 1957, s. 54. Aivan niin aikaisin tori ei liene kuitenkaan siirtynyt länsiran&sh= y;nasta yläkaupunkiin, kuitenkin siirto on joka tapauksessa tapahtunut viimeistään 1770-luvun puolivälin asemakaavamuutos= ten jälkeen.

[31]Castrén 1957, s. 55; = VA MH 372:2D 6/3.

[32]Castrén 1957, s. 94.

[33]Gyldén 1838.

[34]VA kartta MH 371/2 D 6/3; Gyldén 1838.

[35]Gyldén 1838; ks. Lehikoinen 1982, s.10.

[36]Castrén 1957, s. 94; VA SM L:ranta 6.

[37]Castrén 1957, s. 95, 96; Toivanen 1988, s. 118.

[38]Castrén 1957, s. 95.<= o:p>

[39]Castrén 1957, s. 303.=

[40]Castrén 1957, s. 303.=

[41] Toivanen 1988, s. 156.

[42]Castrén 1957, s. 304-307, 410, 411, 413.

[43]Castrén 1957, s. 316.

[44]Castrén 1957, s. 317; Toivanen 1988, s. 156.

[45]Castrén 1957, s. 306, 317-319.

[46]Castrén 1957, s. 321; katuleveyksistä Jormakka 1984, s. 4.

[47]Castrén 1957, s. 322; Toivanen 1988, s. 157. Kaupungininsinööri von Schultz pyysi tapahtumien johdosta eroa virastaan. Sama. Käytän maanmittari Albin Hannikaisen laatimasta ja keisarin hyväksymästä asemakaavasta jäljempänä nimitystä "keisarinkaava". Kaavan selkeästi muista Lappeenrannan asemakaavoista erottavaa nimitystä on käytetty yleisesti paikallishistoriallisessa kirjallisuudessa. Ks. esim. Castrén 1957, s. 322; Lehikoinen 1982, s. 12; Jormakka 1984, s. 6; Toivanen 1988, s. 157.

[48]Castrén 1957, s. 324-326, 328.

[49]Castrén 1957, s. 309, 311, 326-329; Jormakka 1984, s. 5-7; Toivanen 1988, s. 157-17= 9. Thomén ja Liliuksen asemakaava oli hyväksytty kaupungissa ja jätetty vahvistettavaksi vuonna 1913. Kaavan vahvistamisen viipyess&au= ml; useita vuosia ja valtuuston puheenjohtajan ottaessa selvää asemakaavan kohtalosta ilmeni että asemakaava oli jääny= t odottamaan 22. armeijakunnan päällikön lausuntoa. Tämä taas ei maailmansodan vuoksi ehtinyt paneutua Lappeenrannan asemakaavaan. Castrén 1957, s. 329.

[50]Castrén 1957, s. 313,= 314.

[51] Räsänen 1989, s. = 106.

[52]Castrén 1957, s. 314-= 316.

[53]Castrén 1957, s. 306, 309-315, 617.

[54]Castrén 1957, s. 304,= 307-309

[55]Castrén 1957, s. 316,= 365, 369, 371. 1700-luvulla kaavoitetun Pienen esikaupungin nimen&au= ml; käytettiin läpi 1800-luvun muotoa Paldo, vuosisadan lopussa my&ou= ml;s muotoa Palto ja 1900-luvun alusta yleensä muotoa Pallo. Pallo vahvis&s= hy;tettiin kaupunginosan nimeksi lopullisesti vuonna 1967. Alun perin tienoon nimi muodossa Pallo tunnetaan jo 1720-luvulta, ja se muodostui Laila Lehikoisen mukaan Lappeella jo 1500-luvulla tunnetusta sukunimestä Pallo. Lehikoi= nen 1983, s. 54.

[56]Castrén 1957, s. 372, 373.

[57]von Schults 1833, s. 21.

[58]Castrén 1957, s. 261. Fredrika Runebergin mainitsemista Dammerteista oli kaupu= ngin lääkäri tohtori A.W. Dammert Runebergien nuoruudenystävä. Sama.

[59]Castrén 1957, s. 3.

[60]TsGVIA F. 349, op. 8. d. 233; Castrén 1957, s. 3, 4, 162, 163, 200.

[61]Castrén 1957, s. 320; Räsänen 1989, s. 103.

[62] TsGVIA F. 349, op. 23, d. 198; Castrén 1957, s. 3, 94, 95, 321; Jorm= akka 1984, s. 4; Toivanen 1988, s. 117.

[63]Castrén 1957, s. 188.

[64]Castrén 1957, s. 54, 55. 1820-luvun puolivälissä Kauppakadun varrella oli ensin Esplanadin molemmin puolin kauppias Kuffschinoffin talot, si= tten kadun länsipuolella kauppiaiden Dmitrieffin, Savanderin, ja Huseniuksen, Viipurin jääkäripataljoonan pist= ooliseppä Petterssonin ja kaupungin rajalla kestikievarinpitäjä Fagerholmin talo. Sepän taloa vastapäätä oli viinaoikeuksien vuokraaja Plohinin talo ja siitä linnoitukseen pä= in apteekin tontti, kauppias Savanderin omistama autiotontti, johon myöhemmin rakennettiin raatihuone ja sijoitettiin tori, edelleen kadun yli linnoitukseen päin kauppiaiden Slastnikoffin talo, kauppias Claudelinin tontti ja Wikmanin kaupparakennus. Kau= ppa- ja Rantakatujen kulmassa oli hovioikeudenleski Wireniuksen talo j= oka myöhemmin myytiin uudelle pormestari Åkerblomille. Sama.

[65]Castrén 1957, s. 320.

[66]VA Tarmon palovakuutukset Lappeenrannasta. Vakuutukset n:o 265 v. 1834, n:o 68= 7 v. 1834, n:o 513 v. 1834, n:o 5393 v. 1863, n:o 5501 v. 1864, n:o 5647 v. 1864, n:o 6190 v. 1865, n:o 17525 v. 1893; Jormakka 1984, s. 4.

[67]LKA Lappeenrannan kaupunginvaltuuston pöytäkirja 19.10. 1891.

[68]STO KD 58/6 1899

[69]Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1900-1903, s. 30; Castrén 1957, s. 53, 94, 3= 23, 325, 328, 329.

[70]Castrén 1957, s. 271, 595, 597, 598. Katuvalaistuksessa siirryttiin ensin santoriiniöljyyn ja vuonna 1886 paloöljyyn. Tiilinen sähkölaitosrake= nnus valmistui vuonna 1902. Sama s. 591, 592.

[71]Castrén 1957, s. kuva sivulla 32.

[72]Castrén 1957, s. 316, 329, 332, 333, 337, 344, 352. Syvällä liik= ;kuville laivoille rakennettavan sataman tarve oli havaittu 1870-luvulla. Tähän olivat syynä kaupan lisääntyminen, kylp= ylaitoksen henkilöliikenne ja tuleva rautatie, jonka saaminen ja toisaalta my&oum= l;s hyödyntäminen edellyttivät kaupunkiin toimivaa satamaa. Castrén 1957, s. 329.

[73]Castrén 1957, s. 304, 305.

[74]Castrén 1957, s. 319.

[75]Castrén 1957, s. 323, 325, 326, 654; Jormakka 1984, s. 4, 5; Räsänen 1989= , s. 152, 153.

[76]Uusi Suometar 25.8.1883.

[77]Ilmarinen 25.7.1885.

[78]Laatokka 21.7.1885.

[79]Hufvudstadsbladet 7.7.1885.

[80]Castrén 1957, s. Castrén ei mainitse tarkemmin lähdettää= n, kyseessä lienee kuitenkin ollut joku leirikokoontumista seuraamaa= n tulleista matkailijoista tai kirjeenvaihtajista.

[81]Hämeen Sanomat 30.9.1890.

[82]LKA Lappeenrannan rakennusjärjestys vuodelta 1874 ja sen lisäys vuode= lta 1886; Castrén 1957, s. 316, 617.

[83] Räsänen 1989, s. 155-157.

[84] Räsänen 1989, s. 157, 158.

[85] Räsänen 1989, s. 160, 161, 164.

[86]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående indragna fästningar 1835-1848; Castrén 1957, s. 92-94.

[87]Castrén 1957, s. 232.

[88]LKA Kartta Iab:12 vuodelta 1824; C.W Gyldénin kartta Lappeenrannasta v. 1838; Castrén 1957, s. 265.

[89]VA Rakennushallituksen arkisto. Luettelot julkisista ja sotilasrakennuksista 1811-1823.

[90]TsGVIA F. 349, op. 8, d. 207; Castrén 1957, s. 76.

[91]TsGVIA F. 349, op. 8, d. 201-206, 209-211, 213; Knapas 1976, s. 24. Vuonna 1820 purettiin sotilasrakennusten ohella länsirannan rappeutuneita siviilihallinnon rakennuksia. TsGVIA F. 349, op. 8, d. 209-211.

[92]Knapas 1976, s. 24; TsGVIA F. 349, op. 8, d. 211-237.

[93]TsGVIA F. 349, op. 8, d. 228.

[94]VA venäläiset sotilasasiakirjat. Kansio 293, akti 16554.

[95]TsGVIA F. 349, op. 8, d. 235.

[96]VA venäläiset sotilasasiakirjat. Kansio 293, akti 16554; LKA Iab:12, kartta vuodelta 1824.

[97]Castrén 1957, s. 270-274.

[98]Castrén 1957, s. 281.

[99]Neuvostoli= iton keskussota-arkiston Lappeenrantaa kuvaava insinöörijoukkojen laat= ima yhtenäinen selostuspiirustussarja katkeaa vuoden 1836 kohdalla. TsGVIA= F. 349. op. 8. d. 237. Tiedossani ei ole, mihin tämän ajankohdan jälkeen laaditut piirustukset on Neuvostoliitossa arkistoitu.

[100]Museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisen insinöörikome= nnuskunnan arkisto. Lappeenranta, n:o 12; PLM Lappeenrannan rakennustoimisto, sairaalarakennusta koskeva piirustus vuonna 1895; PLM Lappeenrannan rakennustoimisto, linnoitusta vuonna 1910 kuvaava kartta; VA venäläiset sotilasasiakirjat akti 15713; TsGADA F. 3/L, op. = 23, d. 2663, 2664.Rakennuksen rakentaminen osoittaa Knapaksen mukaan, että nyt oli lopullisesti luovuttu 1700-luvun säännöllisen umpikulmaisen aukion muodostamisesta. Knapas 1976, s. 28.

[101]Knapas 1976, s. 28.

[102]TsGAVMF F. 3/L, op. 23, d. 2663, 2664; Lappeenrannan ns. Keisarikaava v. 1892; Knap= as 1976, s. 29.

[103]Knapas 1976, s. 29.

[104]Castrén 1957, s. 188.

[105]Museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisen insinöörikome= nnuskunnan arkisto. Lappeenranta, numeroimattomat piirustukset vuodelta 1874= ja 1881 sekä numeroimaton kartta vuodelta 1873 selitteineen. Pohjakaavana oli neljä rakennuksen keskelle sijoitettua suorakai&= shy;teen muotoista huonetilaa, joihin kuhunkin oli sijoitettu ainakin vuodelta 1881 periytyvässä piirustuksessa alle kymmenen makuulaveria. Sisään päästiin pihan puolelta päädyistä. Päädyissä oli vuonna 1874 päi= vätyn piirustuksen mukaan koko rakennuksen levyiset huoneti&s= hy;lat, mutta vuonna 1881 tehdyssä piirustuksessa toisen pä&aum= l;dyn jakoi väliseinä kahdeksi huoneeksi. 1870-luvun pii= rustuksen mukaan kummassakin päätyhuoneessa oli kahdeksan ma= kuulaveria. Sama.

[106]Museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisen insinöörikome= nnuskunnan arkisto. Lappeenranta, numeroimaton piirustus vuodelta 1900. Rakennuksen sisään päästiin pihan puolel= ta kahden porstuan kautta, jotka sijaitsivat symmetrisesti rakennuksen keskiosassa. Porstuain jatkeina oli kaksi kapeaa huonetta, jotka lienevät olleet eteisiä ja aliupse= erien majoitustilaa. Etuhuoneista oli oviaukot suuriin majoitushuo= neisiin. Niitä tai ennemminkin saleja oli yhteensä neljä. Ne oli= vat koko rakennuksen leveydeltä avointa tilaa, sillä k= attorakenne oli pylväiden varassa. Sama. Linnoitukseen 1800-luvulla pystytetyistä varasto- ja apurakennuksista on säilynyt my&ou= ml;s palokalustovajan ja komendantintalon tallin piirustukset. Pa= lokalustovaja oli vuonna 1896 päivättyjen piirustusten mukaan suorakaiteen muot= oinen ja satulakattoinen, ja sen päädyissä oli kaksoisov= et ja leveät luiskat tarvikkeiden nopeaa esillesaantia varten. Rakennus sijaitsi pääkadun varressa lähellä pääporttia. Paikka lienee johtunut käytänn&ou= ml;n vaatimuksista - tältä paikalta pääsi esteittä sekä linnoituksen että tarvittaessa myös esikaupun= kien suuntaan mahdollista tulipaloa sammuttamaan. Rakennus sijait= si myös lähellä päävartiota ja kasarmeja, j= oista oli saatavilla sotilaita sammutustyöhön. Vaja oli vaakalaudo= itettu. Sen seinäpintaa jäsenteli ja kattolistaa "tuki" neljä veistettyä pilasteria. Seinä= ;pinnan yläosassa oli pystylaudoitus ja alaosa muotoiltu sahalaitais= eksi koristeellisen vaikutelman aikaansaamiseksi.

Entisen komendantintalon tallin korvasi uusi, jossa oli myös vaja. Sitä koskevat suunnitelmapiirustukset tehtiin vuonna 1879. Niiden mukaan uuteen talliin tuli pilttuut 15 hevoselle kahteen osastoon. Varas&sh= y;to oli rakennuksen kolmas huone. Rakennuksessa oli suorakaidepohja, satul= akatto ja yksinkertainen ulkoasu. Vain oviaukot ja niiden yläpuolis= ten kolmoisikkunoiden puitelautojen leikkaus toim= ivat koristeaiheena. Museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisen insinöörikomennuskunnan arkis= to. Lappeenranta, n:ot 48, 58, 59.

[107]Laskovski 1865, karttaliite s. 17; UUB, Handritade kartor över Finland. Karta över Villmanstrand. Inv. nr 56074. Davidsson 1957; TsGAVMF F. 3/L= , d. 852, 976, 978, 2664; TsGVIA F. 349, op. 8, d. 172; PLM Lappeenrannan rakennustoimiston Lappeenrannan linnoitusta kuvaava kartta vuodelta 19= 10.

[108]Castrén 1957, s. 267.

[109]C.W. Gyldénin kaupunkikarttoihin kuuluvan Lappeenrantaa vuonna 1838 kuvaavan kartan mukaan oli komendantintalon puisen osan kohdalla suorakaiteen muotoinen puurakennus. Rakennus oli merkitty upseerien asuinrakennukseksi, ja se oli aiemmasta puisesta komendantin talon osa= sta irrallaan. Komendantin talo taas oli merkitty karttapohjaan vinkkelin muoto= iseksi. Rakennusmuutokset oli merkitty karttaan virheellisesti tai ne oli= vat lyhytaikaisia, sillä rakennukset eivät esiinny enää 1800-luvun puolivälin, lopun tai 1900-luvun alun karttamateri= ;aalissa. VA Gyldénin kartta Lappeenrannasta vuodelta 1838; VA Caloniuksen kartta Lappeenrannasta vuodelta 1849; VA Ns. keisarikaava vuodelta 188= 2; PLM Lappeenrannan rakennustoimiston linnoitusta kuvaava kartta vuodelta 191= 0.

[110]Museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisen insinöörikome= nnuskunnan arkisto. Lappeenranta, numeroimaton kartta puutarhan aidasta vuodelta 1873;= VA ns. keisarikaava vuodelta 1892; PLM Lappeenrannan rakennustoimiston linnoitusta vuonna 1910 kuvaava kartta.

[111]Knapas 1976, s. 30.

[112]Knapas 1976, s. 30. Rakennusvaiheen aikaisia piirustuksia ei ole säilynyt Suomessa, sillä rakentaminen tapahtui ilmeisesti kokonaan Venäjän sotilasjohdon toimesta. Knapas 1976, s. 30, viite 3; museoviraston rakennushistorian osaston arkisto, PLM:n rakennuksia koskevat inventointikertomukset ja raportit.

[113]Militieexpeditionens berättelse 1882-1884, s. 11, 13. Esikuntapäälliköt Pali= n ja Boxström tarkastivat leiripaikat siten, että Palin kiersi Länsi-Suomen kohteet ja Boxström Itä-Suomen. VA STO KD 529/51 1882.

[114]Militieexpeditionens berättelse 1882-1884, s. 13.

[115]Militieexpeditionens berättelse 1882-1884, s. 13, 14.

[116]VA KD sotilastoimituskunta 13/187 1882.

[117]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 16. Suomen armeijan leiripaikat.

[118]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 16. Suomen armeijan leiripaikat.

[119]VA Rakennushallituksen arkisto Hk 16. Suomen armeijan leiripaikat 1882-1883 ja= 2. Suomen tarkka-ampujapataljoona Krasnoje Selossa 1886-1901; Sinisalo 19= 90, s. 165, 167, 172. Ks. myös esim. TsGVIA F. 349, op. 8, d. 154, tykistön miesten kasarmin pohjakaava Lappeenrannan linnoituksessa v. 1= 803.

[120]VA sotilastoimituskunta KD 13/187 1882. Lindqvist käytti senaatille 6.7.1= 882 lähettämässään asiakirjassa työnjaosta ilmaisua "..., har undertecknad Överdirektör med biträd= e af extra arkitekten Magnus Schjerfbeck,...,utarbetatat eskissritningar i = 7. planscher...". Sama. Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkiteh= din opintomatkasta Ruotsiin ja Norjaan ks. myös akti VA STO KD 529/51 1882. Ludvig Isak Lindgvist syntyi Uusikaarlepyyssä vuonna 1827. Lindg= vist pääsi ylioppilaaksi vuonna 1847 ja suoritti vuonna 1850 tutkinnon matemaattisissa aineissa ja rakennusopissa. Lindqvist teki pitkän virka-uran rakennushallituksen palveluksessa aloittaen vuo= nna 1849 oppilaana silloisessa intendentinkonttorissa ja päätyen muun muassa Turun ja Oulun lääninrakennuskonttoreiden kautta aina yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtajaksi 11.5.1882. Halila 1967, s. 472. Reservikomppanioiden rakennusten suunnittelutyöhön osallistuivat ylihallituksessa säilyneiden asiakirjojen mukaan useat arkkitehdit. Hugo E. Lauré= ;n oli "i Oktober 1882" laatinut kustannusarvioluonnoksen rakennusten kustannuksista. Laurén ei kuitenkaan liene ollut kovin pitkään suunnittelutyössä mukana, sillä my&ou= ml;s lokakuussa 1882 päivätyssä rakennusten kateaineen - asfaltin tai pärekaton - kustannuseroja vertailevassa kustannusarviossa ollut Laurénin allekirjoitus oli yliviivattu. Asiakirjan olivat allekirjoittaneet Ludvig Lindqvist ja kustannusar&sh= y;vioiden laskijaksi mainittiin A. Boman.

Theodor Decker taas laati 400 kivääriä varten suunniteltavaa telinettä varten kustannusarvion 3.4.1883 ja vuoden 1883 joulukuu= ssa ylihallituksessa laaditut kolme vaihtoehtoista, lähinnä ovie= n ja ikkunoiden laatua koskevaa kustannusarviota allekirjoittivat Ludvig Lindqvi= st ja Theodor Decker. Rakennushallituksen arkistossa on myös arkkitehti Kiseleffin 30.10.1882 allekirjoittama analyysi upseeriraken= nuksen ja parakkirakennuksen piirustuksista.

VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 16. Suomen armeijan leiripaikat.

[121]VA KD sotilastoimituskunta 13/187 1882. Parakkiin ehdotettiin liitettäväksi eräänlainen veranta, jota voitaisiin käyttää ruokasalina niin pitkään kunnes kunnollinen ruokasali valmistuisi. Tätä ei kuitenkaan toteutettu. Sama.

[122]RakH II Igf 26; Berg 1981, s. 113. Ruotsin parakit pohjautuvat A. Lindmanin vuonna 1861 laatimiin Ruotsin armeijan kokoontumispaikoille suunniteltuja parakkeja kuvaavaan sarjaan. Ruotsissa ensimmäiset piirustusten mukaiset parakit rakennettiin jo vuonna 1862. Rakennushallituksen arkistossa sotilasrakennusten mallipiirustusten joukossa on säily= nyt myös Lindmanin mallipiirustus. Parakkityypistä laadittiin vielä vuonna 1881 isompi, 400 miehelle tarkoitettu mallipiirustus. Tämän mallipiirustuksen muka= isia parakkeja ei Bergin mukaan kuitenkaan tiettävästi toteutettu. 1880-luvulla parakkityyppiä kehitettiin lähinnä sotilaslääkäreiden kritiikin pohjalta ja viimeinen mainitun tyypin parakki rakennettiin vuonna 1900 Kristianstadiin. RakH II, Igf = 9:5, Igf 9:7, Igf 18; Berg 1981, s. 110-117.

[123]VA KD sotilastoimituskunta 13/187 1882.

[124]VA KD sotilastoimituskunta 13/187 1882.

[125]VA KD sotilastoimituskunta 21/189 1882.

[126]Nya Pressen 6.7.1883.

[127]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1882-1884, s. 25.

[128]VA STO KD 529/51 1882.; VA Aktikartat STO KD 529/51 1882. 2 D 27/5. Ylihallituksessa laadittiin useita tällaisia samankalta= isia normaaliasemakaavoja, osan kartoista allekirjoitti arkkitehti M. Schjerfbeck, osan K.L. Lindberg. Sama.

[129]VA KD sotilastoimituskunta 22/189 1883; Militieexpeditionens berätte= lse 1882-1884, s. 24, 25.

[130]Nya Pressen 6.7.1883.

[131]VA Rakennushallituksen arkisto. Erittelemättömiä yhteenvet= oja ym. 1882-1933; Finsk Militär Tidskrift 1901. Den finska militärens reserv 1883-1901, s. 644.

[132]VA Rakennushallituksen arkisto. Erittelemättömiä yhteenvet= oja ym. 1882-1933.

[133] Finsk Militär Tidskrif= t 1901. Den finska militärens reserv 1883-1901, s. 645, 646.=

[134]VA Rakennushallituksen arkisto. Hb 1. Vuosikorjausten kustannusarvioden yhdistelmät 1867-1884. Vuoden 1886 työehdotus.

[135]VA Rakennushallituksen arkisto. Ha 2. Lääninrakennuskontto= rien vuositilastot. Kruunun rakennusten korjauskustannukset (1883-) 1888. <= /p>

[136]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1885-1887, s. 21; Finsk Militär Tidskrift 1901. Den finska militä= rens reserv 1883-1901, s. 647.

[137]Saarinen 1967, s. 88.

[138] Finsk Militär Tidskrif= t 1901. Den finska militärens reserv 1883-1901, s. 646, 647.=

[139] Finsk Militär Tidskrif= t 1901. Den finska militärens reserv 1883-1901, s. 647.

[140]VA Senaatin sotilastoimituskunta. Ha 1. Suomen sotaväkeä koskevia asiakirjoja 1689-1882. Toisesta rakennuksesta on säilynyt W. von Karmin Viipurissa 15.10.1866 päiväämä kustannusarv= io. Sen mukaan rakennus oli toinen venäläisten joukkojen viime sodan aikana rakentamasta kahdesta suuresta jauhovarastosta. Karm oli liittänyt rakennuksen korjausehdotukseen piirustuksen rakennukses= ta. Piirustuksen rakennus oli yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen ja satulakattoinen lautarakennus, johon oli vaunuille tehty sisäänkäynnit ja luiskat molempiin päätyihin.= STO KD 34/285 1866, Trossbodan för den 9de Finska Skarpskyttepataljon.

[141]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militiever= kets byggnader och jordområden inom Viborgs län.

[142]SA. 29. reservikomppanian rakennuksia koskevat asiakirjat.

[143]VA STO KD 529/51 1882.

[144]VA STO KD 529/51 1882; SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoj= a. Handlingar angående militieverkets byggnader och jordområd= en inom Viborgs län.

[145]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militiever= kets byggnader och jordområden inom Viborgs län. Lappeenr= annan tapaan olivat ylihallituksen arkkitehdit tarkastamassa alueita ja merkitsemässä reservikomppanian rakennusten sijain= tipaikkoja maastoon myös muualla maassa. Ks. esim. Aura 24.2.1883.

[146]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militie-verkets byggnader och jordområden inom Viborgs län; Viborgsbladet 16.6.1883.

[147]VA KD sotilastoimituskunta 62/380 1883.

[148]VA KD sotilastoimituskunta 81/383 1883; VA KD sotilastoimituskunta 9/191 1884; SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militie-verkets byggnader och jordområden inom Viborgs län.= Pentti Viskarin mukaan Lappeenrannan reservikomppania rakennuksista valmistui 1.7.1883 mennessä miehistökasarmi, artelli, varusvarasto, aresti ja käymälä. Alipäällystön rakennus ja pesutupa valmistuivat 1.10.18= 83 mennessä ja 15.6.1884 mennessä upseerirakennus, sairastupa, ulkorakennus ja ruutimakasiini. LKA Viskari, Pentti: Lappeenrannan 29. reservikomppania 1883-1902.

[149]VA STO KD 529/51 1882. Helsingfors Dagblad kuvasti reservikomppanioille mallikartan mukaan rakennettuja rakennuksia ja ryhmittelyä Tuusul= aan valmistuneiden parakkien valossa. Suurimmassa rakennuksessa asevelvollisilla oli parakkinsa. Tähän kaksikerroksiseen ja pärekattoiseen parakkiin oli sijoitettu puulavitsat, joilla reservimiehet voisivat päivän raskaiden harjoitusten jälkeen levätä. Parakkirakennuksen ympärillä oli pienempiä rakennuksia, ja aivan pienen parakkialueen keskelle oli sijoitettu ruokasali. Tämä oli avoin, seinätön katos. S= iellä sitten lehden mukaan isoista padoista annosteltiin terveellistä, joskin yksinkertaista ruokaa lautasille pitkille, riviin asetetuille pöydille. Helsingfors Dagblad 7.7.1883.

[150]VA RakH II, Iag 120; Ige 2:54.

[151]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:ot= I, II ja III; Finsk Militär Tidskrift 1901. Den finska militärens re= serv 1883-1901, s. 644. Saarisen mukaan ainakin Hämeen pataljoonan komppanioissa rakennuksen sisällä kulkeneet portaat korvattiin myöhemmin päätyyn sijoitetuilla ulkoportailla. Saarinen 1967, s. 86.

[152] Ivalo 1931, s. 473.

[153]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:ot= IV, V.

[154]Ivalo 1931, s. 472.

[155]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:ot= IX, X.

[156]VA KD sotilastoimituskunta 44/377 1883. Rakennusten kiinteästä sisustuksesta ei ole säilynyt kovin paljoa tietoja. Upseeritalossa oli= vat kuitenkin seinät sisäpuolelta päällystet= yt pinkopahvilla, jonka päälle oli laitettu tapetti. SA. Kertomus 29. reservikomppanian harjoituskokouksista vuonna 1985.

[157]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o = XI.

[158]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o = XII.

[159]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o XIII.

[160]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o = VI.

[161]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o = XV.

[162]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o = XIV. Reservikomppanioiden sairaalarakennusten odotushuoneisiin hankitt= iin vuonna 1897 paloöljyllä toimivat kamiinat. Vuosina 1898-1900 taas poistettiin reservikomppanioiden miehistöparakeista epäkäytännöllisiksi havaitut rautakaminat ja rakennettiin tilalle tiiliuunit. Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1897-1899, s. 43, 44.

[163]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o VIII. Parakin vieressä ja lähellä maantietä sijain= nut miehistön käymälä siirrettiin vuonna 1885 kauemmaksi al= ueen länsireunassa sijainneeseen notkelmaan. Samalla rakennuksessa uusittiin siirrossa hajonnut katto asfalttikatoksi. Käymälä paloi vuoden 1893 syksyllä, jonka jälkeen rakennettiin uusi entiselle paikalle. SA. Kertomukset 29. reservikomppanian harjoituskokouksista vuosina 1885 ja 1893.

[164]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o = VII. Saarinen mukaan kolmilaverinen huone on toiminut vartiotupana ja arestikoppeina on ollut vain neljä yksittäistä huonetta. Saarinen 1967, s. 86.

[165]VA RakH II, reservikomppanioiden rakennusten mallipiirustukset, n:o = XVI.

[166]SA. 29. reservikomppanian rakennuksia koskevat asiakirjat.

[167]SA. Kertomus 29. reservikomppanian harjoituskokouksista vuonna 1985; = SA. 29. reservikomppanian rakennuksia koskevat asiakirjat. Myös Lappeenran= nan Uutiset kertoi 14.8.1885 "Lappeenrannan varaiskomppanian" majojen tulleen maalatuksi punaisiksi ja näyttävän hyvin somilta. Komppanian piha-aluetta mainittiin koristeltavan samalla tavoin kuin leirin ranta-aluetta eli alueelle sijoitettiin istutuksia.

[168]SA. Kertomus 29. reservikomppanian harjoituskokouksista vuonna 1985.

[169]VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1879-1922; VA Rakennushallituksen arkisto Hk 11. Sotilasrakennusten korjausasiakirjat Lappeenranta-Viipuri 1867-1924; VA Rakennushallituksen arkisto Ba 1. Luettelot julkisista ja sotilasrakennuksista 1811-1923. Vuonna 1884 oli rakennukset arvioitu 51 650 markan arvoisiksi ja viimeistelytöiden valmistuttua arvo kohosi 59= 892 markkaan. Vuodelta 1913 säilyneessä arviossa rakennukset arvioi&s= hy;tiin 63 965 markan arvoisiksi. Sama. Asevelvollisten joukkojen lakkauttamis= en jälkeen osa suomalaisten reservikomppanioiden rakennuks= ista oli vuokrattu yksityisille ja osa oli venäläisten soti&= shy;laiden käytössä. SVT XVI, Yleisten rakennusten ylihalli&s= hy;tuksen kertomus v. 1904-1907, s. 130-131.

[170]VA Rakennushallituksen arkisto Ba 5. Rakennusinventointikirja IV 1908-1914. Rakennukset olivat 1) upseerirakennus, 2) miehistöpara= kki, 3) sairaala, 4) makasiini, 5) ruokala, 6) varusvarasto,7) pesutupa, 8) käymälä, 9) arestirakennus, 10) ruutivarasto ja 11) ulkohuone liiterillä ja tallilla. Sama

[171]VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1879-1922; VA Rakennushallituksen arkisto = Ba 1. Luettelot julkisista ja sotilasrakennuksista 1811-1923.

[172]LKA Viskari, Pentti: Lappeenrannan 29. reservikomppania 1883-1902.

[173] Finsk Militär Tidskrift 1901. Spridda drag ur nittonde århundradets militära lif. III. Lägret vid Châlons, s. 127-130.

[174]Tolstoi 1978, s. 166-168, 185-189. Alkuperäisteos ilmestyi ensimmäis= en kerran v. 1875-1877; Lukemisia Suomen sotamiehille 1899/6, s. 193; Uusi Suometar 8.7.1886; Lukemisia Suomen sotamiehille 1896/1, s. 17, 18.

[175]Viipurin Uutiset 12.6.1888. Asevelvollisten leirikokoontumisten merkitystä Lappeenrannalle kuvaava runo julkaistiin Viipurin Sanomissa tarkka-ampujapataljoonien kokoontuessa Lappeenrantaan toisen kerran kesäleirille.

[176]Östra Finland 28.1.1885.

[177]VA STO KD 529/51 1882. Leirikentän rakentamista Lappeenrantaan oli ensimmäiseksi esittänyt Lappeenrannassa asunut vanha Viipurin ruotutarkka-ampujien eversti Bruun, joka tunsi paikan olosunteet ja ympäristön. Viborgsbl= adet 30.6.1885.

[178]VA STO KD 529/51 1882.

[179]VA KD 99/124 1883; STO KD 8/267 1883; SA Erinäisten sotilasviranomai= sten asiakirjoja. Handlingar angående militieverkets byggnader och jo= rdområden inom Viborgs län.

[180]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militiever= kets byggnader och jordområden inom Viborgs län.

[181]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militieverkets byggnader och

jordområden inom Viborgs län.

[182]VA KD sotilastoimituskunta 58/379 1883.

[183]VA KD sotilastoimituskunta 58/379 1883.

[184]VA KD sotilastoimituskunta 58/379 1883.

[185]VA KD sotilastoimituskunta 58/379 1883.

[186]VA KD sotilastoimituskunta 58/379 1883.

[187]VA KD sotilastoimituskunta 58/379 1883.

[188]VA KD sotilastoimituskunta 58/379 1883. Tämän kirjeen yhteydessä ylihallitus palautti asiaan liittyvät vanhat piirustukset ja kustannusarviot, jotka ovat säilyneet asianomaisessa aktissa. Lopulliset hyväksytyt piirustukset aktista kuitenkin puuttuvat. Lappeenrannan leirialueen rakennuksista laadittuja piirus&s= hy;tuksia säilytettiin ainakin yleisten rakennusten ylihallituksen kamreerinkonttorissa. Säilyneen luettelon mukaan kamreerinko= nttorin kaapissa säilytettiin "Eskisser till Lägerbyggnader vid Will= manstrand. Plan fasad o. genomskärningsritningar". VA Rakennushallituksen arkisto. Luettelot piirustuksista, tarveaineista- = ja kustannusarvioista 1811-1845. Bb 1. Päiväämätön, ilm. 1880-luvulta oleva piirustustus&= shy;luettelo. En ole kuitenkaan onnistunut löytämään näitä piirustuksia Valtionarkistossa säilytettävien rakennush= allituksen piirustusten joukosta.

&nb= sp;

[189]VA KD sotilastoimituskunta 80/205 1884.

Leiripai= kan raivaamisesta tuli niin runsaasti puuta, että sitä jäi vielä yli siitä, mitä tarvittiin leirin rakennuksiin - puuta käytettiinkin polttopuuksi ja myytiin muun muassa ratapölkyi= ksi. Alueelta arvioitiin saatavan 16 000 hirttä. Raivaustyöss&aum= l; oli Waldemar Backmanssonin raportin mukaan päivitt= äin esimerkiksi 20.10. alkaneella viikolla töissä

ma 64 miestä

ti 102

ke 118

to 143

pe 172

la 193 <= /p>

26.10. 1884 mennessä oli raivattu 9 525 neliösyltä eli 20-25- osa k= oko raivatavasta alueesta. Työn arveltiin tällöin vievän kauemmin kuin oli arvioitu. Työväki oli jaettu 10 miehen art= elleihin - tällainen joukko pystyi Backmanssonin mukaan kaatamaan päivässä 20-25 suurehkoa puuta. Backmansson esitti marr= askuussa 1884, että työssä oleville miehille tuli saada lää= käreitä ja lääkintäapua mahdollisten loukkaantumisten varalle.<= span style=3D'mso-spacerun:yes'> Yleisten rakennusten ylihalli= tus välitti pyynnön edelleen sotilastoimituskunnalle, = joka suhtautui asiaan varauksellisesti. Töissä oli tällö= ;in noin 1 000 miestä. VA KD sotilastoimituskunta 78/204 18= 84; VA KD sotilastoimituskunta 80/205 1884.

[190]Finland 6.6.1885; SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militieverkets byggnader och jordområden inom Vib= orgs län.

[191]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 11. Sotilasrakennusten korjausasiakirj= at Lappeenranta-Viipuri 1867-1924. Leirirakennusten puhtaaksi kirjoitetut kustannusarviot oli allekirjoittanut Deckerin lisäksi ylijohtaja Ludvig Linqvist. Decker on kuitenkin sotilasasiakirjojen korjausasiaki= rjojen joukossa säilytettävistä pelkästään Deckerin nimellä allekirjoitetuista kustannusarvioiden konsepteista päätellen laatinut ylihallituksessa leirirakennusten ku= stannusarviot. Sama. Myöhemmin leirialueelle rakennettiin vielä kaksi kaivoa ja ampumarata. Kokonaiskustannuksiksi leirirakennuksista laskettiin 340 853 markkaa. Finsk Militär Tidskrift 1901. G. Gadolin: Den finska militär= ens kasärnetablissement och dess ekonomi åren 1881-1901, s. 624, 625.

[192]Östra Finland 28.1.1885.

[193]Helsingfors Dagblad 13.11.18= 84.

[194]Nya Pressen 12.11.1884.=

[195]Östra Finland 28.1.1885.

[196]Viborgsbladet 17.1.1885. Leiripaikalta kaivetut ja räjäytetyt kannot oli a= lun perin tarkoitus viedä pois, työ todettiin kuitenkin lii= an vaivalloiseksi ja päädyttiin polttamaan ne itse paikall= a. Östra Finland 28.1.1885.

[197]Östra Finland 28.1.1885.

[198]Helsingfors Dagblad 13.2.1885; Folkvännen 16.6.1885; Uusi Suometar 23.6.1885

[199]Folkvännen 16.6.1885; Uusi Suometar 23.6.1885; Kertomuksia Suomen sotamiehille 1895/6, s. 213, 214.

[200]Lukemisia Suomen sotamiehille 1895/6, s. 214, 215.

[201]Lukemisia Suomen sotamiehille 1895/6, s. 216, 217.

[202]Folkvännen 16.6.1885; Uusi Suometar 23.6.1885.

[203]Keski-Suomi 4.7.1885.

[204]Finland 6.6.1885 ja 23.6.1885. Leiri näkyi myös rautatietä pitk= in kaupunkiin saavuttaessa. Leiriä rautateitse Simolan asemalta päin lähestyttyä muuttui seutu ensin tiheäksi metsäksi. Lappeenrantaa lähestyttäessä alkoi vasemmalta vilkkua puiden välistä valkeita telttoja ja samalla aukeni samalla puolella myös laaja, aukea kenttä. Kentän päässä oli asemarakennus ja siitä oikealle Lappeen= rannan kaupunki. Kaiku 3.7.1888.

[205]Östra Finland 28.1.1885.

[206]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militiever= kets byggnader och jordområden inom Viborgs län.

[207]Finland 6.6.1885.=

[208]Helsingfors Dagblad 1.7.1885= .

[209]Åbo Tidning 1.7.1885; = Laatokka 31.7.1888.

[210]Åbo Tidning 18.7.1885.

[211]Hufvudstadsbladet 1.8.1888.

[212]Uusi Suometar 17.7.1885.

[213]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 11. Sotilasrakennusten korjausasiakirj= at Lappeenranta-Viipuri 1867-1924. Saattaa olla, että leirirakennust= en perustuksia ei lopultakaan tehty yhtenäisestä harmaakivestä, vaan vain kulmakivien varaan, sillä vuodelta = 1894 olevan tarkastuskertomuksen ja seuraavan vuoden korjaustyöehdotuksen mukaan mukaan kulmapilarit olivat useassa raken&s= hy;nuksessa liikkuneet. VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 11. Sotilasrakennu= sten korjausasiakirjat Lappeenranta-Viipuri 1867-1924. Saman tarkastuskertomuksen mukaan keisaripaviljongin katto oli teh= ty galvanoidusta pellistä, leirialueen vartijan rakennuksen kat= to oli asfaltista.

[214]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 11. Sotilasrakennusten korjausasiakirj= at Lappeenranta-Viipuri 1867-1924.

[215]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 11. Sotilasrakennusten korjausasiakirj= at Lappeenranta-Viipuri 1867-1924.

[216]Kaiku 3.7.1888.

[217]VA Rakennushallituksen arkisto Hk 16. Suomen armeijan leiripaikat 1882-1883 ja= 2. Suomen tarkka-ampujapataljoona Krasnoje Selossa 1886-1901; museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisten insinöörikomennus= kuntien arkisto, mallipiirustukset n:ot 413-443. Museoviraston piirustuksissa = ei mainita niiden olevan nimenomaisesti suunnitelmia Krasnoje Selon leirin rakennuksiksi. Piirustusten numerointi ja otsikkotekstit vastaavat kuitenkin kustannusarvion numeroituja rakennuksia. Ks. myös Förteckning öfver de barackbyggnader, som skola uppföras för två finska arméskarpskyttesbataljoner i lägret v= id Krasnoje Selo. FMT 1886/3, s. 140, 141.

[218]Uusi Suometar 8.7.1886; Lukemisia Suomen sotamiehille 1896/1, s. 17, 18. Krasnoje Selon leirirakennukset olivat rakennuskustannuksiltaan lähell&aum= l; Lappeenrannan parakkien hintoja. Lappeenrannan leirirakennukset arvioi= tiin valmiina yhteensä 156 647 markan arvoisiksi. Rakennuksista keisa&= shy;ripaviljonki oli arvoltaan 18 000 markkaa ja kaartin sekä 8 pataljoonan parakit 138= 647 markkaa. Kasnoje Selossa rakennusten arvo oli yhteensä 172 357 markkaa; kallein rakennus oli Suomen armeijan päällikön rakennus. VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasraken= nusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1874-1922.

[219]VA Rakennushallituksen arkisto Hk 16. Suomen armeijan leiripaikat 1882-1883 ja= 2. Suomen tarkka-ampujapataljoona Krasnoje Selossa 1886-1901.

[220]Museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisten insinöörikom= ennuskuntien arkisto. Mallipiirustukset n:ot 436, 437, 440, 441, 437, 490.

[221]Lappeenrannan Uutiset 15.6.1888; Laatokka 7.7.1888; Sanomia Turusta 24.7.1888; Kaiku 25.7.1885. Vuoden 1888 leirille rakennettiin ainakin Uudenmaan ja Vaasan pataljoonille yhdet uudet upseerien asuinrakennukset ja kaartin pataljoonaan kaksi pientä upseerirakennusta. Kaartin pataljoonan sotamiehille rakennettiin lisäksi ravintola. Tehtiin myös joitakin vaunuliitereitä. Rakennukset urakoi aiempien tapaan rakennusmestari Wiklund. Lappeenrannan Uutiset 15.6.1888.

[222]Sanomia Turusta 13.7.1888; Turun Lehti 28.6.1888.

[223]Helsingfors Dagblad 19.5.1885; Hufvudstadsbladet 7.7.1885; Hämeen Sanomat 21.7.1885.

[224]Uusi Suometar 23.6.1888, 27.6.1888; Oulun Ilmoituslehti 30.6.1888.

[225]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militiever= kets byggnader och jordområden inom Viborgs län.

[226]VA Rakennushallituksen arkisto. Reservikomppanioiden rakennusasiakirjat. Willmanstrands lägerplats.

[227]SA Eräisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Förteckning öfver Militie byggnaderna 1887.

[228]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 11. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat, Lappeenranta - Viipuri 1867-1924; VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1874-1922.

[229]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Förteckning öfver inventarier hörande till Militie verkets byggnader.

[230]Finland 23.6.1885; Uusi Suometar 17.7.1885.

[231]Viborgsbladet 30.6.1885.

[232]Kaiku 3.7.1888.

[233]Finland 23.6.1885; Uusi Suometar 17.7.1885.

[234]Kaiku 25.7.1885; Kaiku 3.7.1888.

[235]Kaiku 25.7.1885.

[236]Uusi Suometar 17.7.1885; Finland 23.6.1885; Oulun Lehti 25.7.1885. Sotilailla oli käytössä myös toisenlainen telttatyyppi. Kesän 1888 leirin yhteydessä kauempana kaupungin ympärist&oum= l;ssä suoritetuissa sotaharjoituksissa, joiden yhteydessä myös yövyttiin maastossa, rakennettiin teltat jokaisen sotamiehen muka= naan kantamista liinakankaan osista, puutangoista ja naruista. Yhteen telttaan mahtui yöpymään kuusi miestä. Kaiku 7.8.1888.<= /p>

[237]Uusi Suometar 17.7.1885.

[238]Uusi Suometar 17.7.1885.

[239]Åbo Tidning 18.7.1885; Uusi Suometar 30.7.1885.

[240]Lukemisia Suomen sotamiehille 1897/6, s. 171, 174, 175.

[241]LKA Kazanzovin muistiinpanot Lappeenrannan linnoituksesta.

[242]LKA Kazanzovin muistiinpanot Lappeenrannan linnoituksesta.

[243]LKA Kazanzovin muistiinpanot Lappeenrannan linnoituksesta; PLM Lappeenrannan rakennustoimiston leirikentän venäläist&a= uml; puolta kuvaava kartta. Venäläiset joukot pitivät 1900-luvun puolella leirikokouksia Lappeenrannassa ainakin vuosina 1903, 1906, 1908, 1= 909 ja 1910. VA Venäläiset sotilasasiakirjat aktit 2249, 18= 56, 1679, 1673, 1708.

[244]Museovirasto, rakennushistorian osasto, venäläisen insinöökomenn= uskunnan arkisto. Lappeenranta n:o 40.

[245]LKA Kazanzovin muistiinpanot Lappeenrannan linnoituksesta; Lehtonen 1= 986, s. 296-298.

[246]PLM Lappeenrannan rakennustoimiston Lappeenrannan leirikenttää koskevat kartat.

[247]Finska Militären 1881-1901, s. 55, 56; Laine 1981, s. 5.

[248]Laine 1981, s. 5; ks. myös Finska Militären 1881-1901, s. 56. Intendent= ti Lohrmann oli jo vuonna 1852 laatinut sarjan mallipiirustuksia kasarmirakennuksia varten. VA RakH II, Igf 21:1a-21:6b. Näitä ei kuitenkaan toteutettu.

[249]Helsingfors Dagblad 21.8.187= 9.

[250]Helsingfors Dagblad 21.8.187= 9.

[251]Laine 1981, s. 6; Militieexpeditionens berättelse 1882-1884, s. 20-23.=

[252]Finska Militären 1881-1901, s. 64.

[253]Finska Militären 1881-1901, s. 58; Laine 1981, s. 5. Tarkka-ampujien puukasarmeista selvityksen laatineen Pekka Laineen mukaan Vaasan, Oulun ja Mikkelin kasarmialueet ovat säilyneet ehjinä ja hyväkuntoisina, Hämeenlinnassa, Turussa ja Kuopiossa rakennuksista on säilynyt vain osa. Laine 1981, s. 6, 7.

[254]Finska Militären 1881-1901, s. 57, 58; Laine 1981, s. 6. Tarkka-ampujapataljoonien käyttöön rakennettujen rakennus&sh= y;ten puutteet olivat hyvin tunnettuja sotilas- ja arkkitehtipiirien ulkopuolellakin. Esimerkiksi voidaan ottaa Wiborgsbladin uutinen Viipu= rin pataljoonan rakennuksien rakennusvirheistä. Syksyllä 18= 84 suoritetussa tutkimuksessa havaittiin neljässä rakennuk= sessa lattiavasojen lahonneen. Syynä tähän pidettiin lattiaan käytettyä kosteaa täytettä ja puutavaraa. Wiborgsbla&sh= y;din mukaan Viipurin pataljoonan rakennusten rakentaminen ei tapahtunut arkkitehdin johdolla ja nyt siis nähtiin seuraukset siitä, ett&au= ml; rakennetaan ilman oikean ammattimiehen apua. Wiborgsblad 20.11.1884.

[255]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1885-1887, s. 21; SVT XVI 1888-1892, s. 52.

[256]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1882-1884, s. 20-23; Finska Militären 1881-1901, s. 62.

[257]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1882-1884, s. 23.

[258]Finska Militären 1881-1= 901, s. 63.

[259]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1885-1887, s. 21.

[260]SVT XVI 1888-1892, s. 54-56.=

[261]Finska Militären 1881-1901, s. 61.

[262]Militieexpeditionens berättelse 1888-1890, s. 28-32.

[263]Teknillinen aikakauslehti maaliskuu 3/1925 s. 189; VA RakH II, Iga 109-119; VA Rakennushallituksen arkisto. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat, rakuunarykmentti, Lappeenranta 1889-1901. Hk 10.

[264]Halila 1967, s. 67. Odert Sebastian Gripenberg syntyi Kurkijoella vuonna 1850. Sotilasuralla aloittanut Gripenberg valmistui Haminan kadettikoulusta kesäkuussa 1869. Samana vuonna Gripenberg siirtyi palvelemaan Itävaltaan krenatöörijoukkoihin, jossa sai vuonna 1871 ylennyksen luutnantiksi. Syyskuussa 1872 hän siirtyi Nikolain sotilasinsinööriakatemiaan Pietarissa. Kahden vuoden opintojen jälkeen Gripenberg siirrettiin 7. sapööripataljoonaan lokakuussa 1874. Vuonna 1875 hän erosi omasta pyynnöstää= ;n asepalveluksesta ja kirjoittautui oppilaaksi Helsingin polyteknillisen opis= ton arkkitehtiosastolle josta valmistui arkkitehdiksi vuonna 1878. Tämän jälkeen h&au= ml;n opiskeli ulkomailla Wienin teknillisssä korkeakoulussa ja oli tiettävävsti samaan aikaan töissä Ferstellin toimis= ;tossa. Gripenberg teki opintomatkoja Saksaan, Italiaan ja Skandinaviaan. Gripenberg aloitti yksityisarkkitehdin uran vuonna 1879. Helsingissä Gripenberg suunnitteli monta merkittävää rakennust= a, muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomi-yhtiön seuran t= alon Helsinkiin. Gripenberg myös toimi jäsenenä muun muassa Säätytalon ja Valtionarkiston rakennustoimikunnass= a. Yleisten rakennusten ylihallituksen palvelukseen Gripen= berg tuli vt. ensimmäiseksi arkkitehdiksi vuonna 1886 ja ylijohtajaksi vuonna 1887. Gripenberg ohitti nimityksessä&au= ml;n muun muassa virkaiältään vanhemmat arkkitehdit Wi&= shy;leniuksen, Granholmin, Granstedtin ja Deckerin. Museovirasto, rakennushistorian osasto. Yleisten rakennusten ylihallituksen viisikymmenvuotiskertomus. 1865-27.10.1915; Halila 1967, s. 67, 362, 472; Teknillinen aikakauslehti maaliskuu 3/1925 s. 188-190. Teknillisen aika= ;kauslehden tiedon mukaan "Gripenbergin omien mieskohtaisesti laatimien piirustusten mukaan rakennettiin Lappeenrannan rakuunarykmentin kasarmirakennukset, joitten suunnittelemista varten hän valtion avusta= mana teki ulkomaisen tutkimusmatkan". Teknillinen aikakauslehti maalis= kuu 3/1925 s. 188-190, s. 189. En ole kuitenkaan onnistunut löytämään rakuunarykmentin kasarmien rakentamista koskevasta arkistomateriaalista mainintoja kyseisestä opintomatkasta. Voidaan tosin huomata, että Gripenbergillä epäilemättä jo koulutuksensa, upseeriuransa ja ulko= ;mailla palvelunsa ja opiskelunsa ansiosta oli runsaasti tietoja eurooppalaisesta kasarmirakentamisesta.

[265]SVT XVI. Yleisten rakennusten ylihallituksen kertomus v. 1893-1899, s.10.

[266]Gripenberg Tekniska för= eningens handlingar 1889, s. 79.

[267]VA Rakennushallituksen arkisto. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat, rakuunarykmentti, Lappeenranta 1889-1901. Hk 1= 0; SVT XVI, Yleisten rakennusten ylihallituksen kertomus v. 1893-1899, s.10; Gripenbergistä ja Ahrenbergistä ks. myös Castrén 1984= , s. 19. Johan Jacob Ahrenberg syntyi Viipurissa vuonna 1847. Valmistuttuaan ylioppilaaksi hän toimi jonkin aikaa Viipurissa alkeiskoulunopettajana, mutta kirjoittautui vuonna 1870 oppilaaksi Tukholmaan vapaiden taiteiden akatemiaan, mistä valmistui vuonna = 1875 arkkitehdiksi. Seuraavana vuonna Ahrenberg tutki arkkitehtuuria ulkoma= illa ja kirjoitettiin vuoden 1875 lopussa ylimääräiseksi arkkitehdiksi ylihallitukseen. Hänet nimitettiin vuonna 1884 kolmanneksi arkkitehdiksi ja lääninarkkitehdiksi Oulun lääniin, seuraavana vuonna hän sai siirron Vipurin lääninrakennuskonttorin v.t. esimieheksi ja vuonna 1885 vakituiseksi tässä virassa. Museovirasto, rakennushistorian = osasto. Yleisten rakennusten ylihallituksen viisikymmenvuotiskertomus 1865-27.10.1915.

[268]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901.

[269]VA Rakennushallituksen arkisto Ca 20. Pöytäkirja 19.3. 1889.

[270]Komitébetänkande n:o 1/1888 angående uppställning af finskt kavalleri; Castr&eacu= te;n 1984, s. 12.

[271]Helsingfors Dagblad 10.8.1879.

[272]Komitébetänkande n:o 1/1888 angående uppställning af finskt kavalleri, s. 17.

[273]Wasa Tidning 27.5.1888; ks. myös Kertomus Suomen Rakuunarykmentin ensi ajoilta, s. 218.

[274]VA KD 3/1 1889.

[275]VA Sotilastoimikunta Ha 6. Winter, Gripenberg, Blåfjeld ja Järnefelt senaatille 9.1. 1889. Sotilastoimikunta korvasi Gripenbergin 167 markan matkakustannuk&= shy;set Lappeenrantaan 19 tammikuuta 1889. VA Rakennushallituksen arkisto Ca 2= 0. Pöytäkirja 18.1.1889; VA Rakennushallituksen arkis= to. Senaatilta saapuneet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rake= nnusten ylihallitukselle 19.1.1889. Paikanvalinasta ks. myös Blåfjeldin artikkeli sekä artikkeliin liittyvä karttakopio. Finsk Militär Tidskrift 1889, F. Blåfjeld: Projekt till de blifvande kavallerikasernernas planering.

[276]Finland 9.1.1889.

[277]VA KD 349/37 1888.

[278]VA sotilastoimituskunta Dd 50, puhtaaksikirjoitetut kirjekonseptit, 5.3.1= 889, (EKM L. Laaksosen muistiinpanot).

[279]VA Rakennushallituksen arkisto. Senaatilta saapuneet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 5.3.1889.

[280]LKA Lappeenrannan kaupunginvaltuuston pöytäkirjat 25.5. 1889, 31.5.19= 88, 3.6. 1889; STO KD 321/34 1888.

[281]Uusi Suometar 9.6.1889.

[282]VA KD 321/34 1888.

[283]VA BDME 25/6 1889.

[284]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1888-1890, s. 32; Castrén 1957, s. 307.

[285]LKA Lappeenrannan kaupunginvaltuuston pöytäkirjat 24.7. 1889, 4.9. 18= 89, 6.2. 1890. Ratsuväelle luovutetun maa-alueen omistusoikeus ei siis vielä tässä vaiheessa siirtynyt valtiolle. Vasta vuonna 1906 valtio pakkolunasti rakuunarykmentin käytettävänä olleen maa-alan. LKA Ha:8 Rakuunarykmenttiä koskevat asiakirjat 1880-1942; Castrén 1957, s. 310.

[286]LKA Lappeenrannan kaupunginvaltuuston pöytäkirjat 19.10. 1887, 3.6. 1= 889; LKA Ha:8 Rakuunarykmenttiä koskevat asiakirjat 1880-1942; Castr&e= acute;n 1957, s. 309.

[287]Militieexpeditionens berättelse 1888-1890, s. 8; Författningssamling n:o 19/1889;= VA STO KD 321/34 1888; VA STO KD 151/16 1889; Päiväkäsky Suomen sotaväelle n:o 25/1889; Castrén 1984, s. 12.

[288]VA Sotilastoimikunta Ha 6. Winter, Gripenberg, Blåfjeld ja Järnefelt senaatille 9.1. 1889; EKM L. Laaksosen kokoelma; Lappeenrannan Uutiset 11.1.1889; VA Rakennushallituksen arkisto Ca 20. Pöytäk= irja 18.1.1889; VA Rakennushallituksen arkisto. Senaatilta saapun= eet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 19.1.1889. Paikanvalinasta ks. myös Blåfje= ldin artikkeli sekä artikkeliin liittyvä karttakopio. Finsk Militär Tidskrift 1889, F. Blåfjeld: Projekt till de blifvande kavallerikasernernas planering.

[289]Castrén 1957, s. 308;= VA RakH II Iga 108:1; Militieexpeditionens berättelse 1888-1890, s. 32.

[290]VA KD 3/1 1889.

[291]VA sotilastoimituskunta Dd 50, puhtaaksikirjoitetut kirjekonseptit, 5.3.1= 889; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[292]VA sotilastoimituskunta Dd 50, puhtaaksikirjoitetut kirjekonsep= tit 5.3.1889; EKM L. Laaksosen kokoelma; VA KD 3/1 1889.

[293]SVT XVI 1888-1892, s. 57.

[294]Ratsuväkivaruskunnan alueen rakennussuunnitelmista on rakennushallituksen arkistossa säilyn= yt Lappeenrannan rakuunakasarmien rakennus- ja korjausasiakirjojen joukos= sa yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtajan Sebastian Gripenb= ergin allekirjoittama mutta päiväämätön asiakirja, kuvaus Suomen rakuunarykmentin kasarmeista Lappeenrannassa. Asiakirjan sangen yksityiskohtainen rakennussuunnitelma toteutettiin myöhemmin vain pien= in poikkeuksin.

Kuvaus lien= ee taustamateriaalia tai luonnos senaatille lähetetystä kasarmikokonaisuuden rakennusesityksestä, siinä viitata= an mukaan liitettyihin piirustuksiin ja esitetään vielä jo= idenkin rakennusten osalta eri vaihtoehtoja. Asiakirja on toisaalta joita= kin rakennuksia ja niiden välisiä etäisyyksiä koskevia muutoksia lukuun ottamatta lähes sanasta sanaan yhtenev= äinen Gripenbergin vuonna 1889 Suomen teknillisen seuran julkaisuun kirjoit&= shy;tamaan, suunniteltuja rakuunarykmentin kasarmeja koskevaan artikkeliin. S= iten Valtionarkiston asiakirja on toiminut pohjana myös Gripenbergin artikkelille. Monet asiakirjassa esitetyt, kasarmialuetta koskevat seikat ovat yhteneväisiä myös tammikuun alussa Lappeenrannassa vierailleen ja kasarmialueelle paikan valinneen nelimiehisen komission senaatille kirjoittaman lausunnon kanssa - Gripenberghän oli yksi komission jäsenistä. Gripenbergin asiakirjaa on siis kehitetty edelleen komission lausunnon pohjalta. VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; Gri&s= hy;penberg Tekniska föreningens handlingar 1889, s. 76-79; VA Sotilastoimi&s= hy;kunta Ha 6, ratsuväkikomitea. Winter, Gripenberg, Blåfield ja Järnefelt senaatille 9.1.1889. Gripenbergin allekirjoittaman suunnitelman toteutumisesta ks. esim. SVT XVI 1888-1892, s. 57-62.

[295]Gripenbergin kirjoittaman artikkelin mukaan tien ja kadun väliin jätettäi= siin vain 125 jalan istutusvyöhyke. Gripenberg Tekniska föreningens handlingar 1889, = s. 76.

[296]Artikkelissa rakennusten sijoittelu oli muuttunut siten, että tien varteen tuli sijoitettavaksi kasarmit, kanslia ja päävartio ja niiden taakse <= st1:metricconverter ProductID=3D"120 jalan" w:st=3D"on">120 jalan päähän samaan linjaan keittiö ja vaunuliitereitä sekä halkovarastoja. Gripenberg Tekniska föreningens handlin= gar 1889, s. 76.

[297]Teknillisen seuran artikkelissa mainittiin enää vaihtoehto, jossa jokais= ella eskadroonalla oli oma keittiö. Eskadroonilla oli rakennuksessa myös omat varastohuoneensa ja kellarinsa jääkellaria myöten. Gripenberg Tekniska föreningens handlingar 1889= , s. 78.

[298]Teknillisen seuran artikkelissa Gripenberg tarkensi rakennettavaksi kaksi tallia, toisen 25 hevoselle ja toisen kahdeksalle hevoselle. Isommassa sijaitsi huone välskärille ja apteekki. Gripenberg Tekniska föreninge= ns handlingar 1889, s. 78.

[299]Teknillisen seuran artikkelissa mainittiin työpajarakennuksen alakerroksen ol= evan kivestä, yläkerran puusta. Tämä johtui siitä, että senaatti säästäväisyyssyistä muutti yläkerran rakennusaineeksi puun. Gripenberg Tekniska förenin= gens handlingar 1889, s. 78; VA Senaatin sotilastoimituskunta Dd 50, puhtaaksikirjoitetut kirjekonseptit 21.5.1889; EKM L. Laaksosen kokoel= ma.

[300]Myöhemmin rakennukseen suunniteltiin vielä kolmelle tai neljälle upseerille asuntoja. Gripenberg Tekniska föreningens handlingar 1889, s. 79.

[301]VA Rakennushallituksen arkisto. Hk 10. Beskrifning af Finska Dragonregementets= i Willmanstrand kaserner; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[302]VA senaatin sotilastoimikunta Dd 50, puhtaaksikirjoitetut kirjekonse= ptit 21.5.1889 ja 4.6.1889; EKM L. Laaksosen kokoelma; SVT XVI 1888-1892, s. 56, 57, 59. Kanslian ja verstasrakennuksen uudet piirustukset ylihallitus sai valmiiksi 25. kesäkuuta ja senaatin sotilastoimit= uskunta hyväksyi ne välittömästi saman kuun lopussa. = VA Rakennushallituksen arkisto. Senaatilta saapuneet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 27.6.1= 889 ja 14.8.1889.

[303]Viipurin Sanomat 21.5.1889.

[304]VA sotilastoimituskunta 19/173 1889.

[305]SVT XVI 1888-1892, s. 59; Militieexpeditionens berättelse 1888-1890, s. 33= -35.

[306]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1888-1890, s. 35.

[307]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1888-1890, s. 36. Vuoden 1892 loppuun mennessä kasarmialue= en rakentamiseen käytettiin 1 850 036 markkaa. Finsk Militär Tidskrift 1895, s. 106= , 107.

[308]Militieexpeditionens ber&aum= l;ttelse 1891-1893, s. 20, 21; SVT XVI, s. 61.

[309]SVT XVI 1893-1899, s.10; SA PK 963:4. Kenraalimajuri O. T. Schaumanin kokoelma. Journal öfver mera betydande fakta inom Finska Dragonregementen 1891-1901, s. 2.

[310]Uusi Suometar 24.1.1889; VA Rakennushallituksen arkisto Ca 20. Pöytäki= rja 25.1.1889. Pian tiedettiin, että kaupunkiin aloitettaisiin rakent= aa "kasarmitaloa" jo seuraavana kesänä. Lappeenrannan Uutiset 26.3.1889.

[311]SVT XVI 1888-1892, s. 59, 61.

[312]SVT XVI 1888-1892, s. 56, 57.

[313]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[314]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[315]SVT XVI 1888-1892, s. 61; VA Rakennushallituksen arkisto Ca 20. Pöytäkirja 1.2.1889; VA Rakennushallituksen arkisto Ca 20. Pöytäkirja 5.2.1889; VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykment= ti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma. Yleisten rakennusten ylihallituksen menettely rakennustarpeitten hankkimiseen Lappeenrannan ratsuväen kasarmeihin herätti keskustelua Uudessa Suomettare= ssa. Lappeenrannasta halvimman tarjouksen teki eversti von Hartman joka sai= kin hoidettavakseen koko hankinnan. Helsingistä oli Breitholz kuitenk= in muutamassa hirsikoossa alittanut von Hartmanin tarjouksen ja lehteen lä= ;hetetyssä kirjeessä ihmeteltiin miksei näiden hankintaa annettu halvim= man tarjouksen tehneelle. Uusi Suometar 30.4.1889.

[316]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901. Julius Siren ylihallitukselle 11.3.1889; EKM L. Laaksosen kokoelma. Rakennuksia varten tarvittiin myös sokkelikiveä. Julius Sirén sai ylihallitukselta tehtäväkseen tiedustella myös perustuskivien hankintapaikkoja ja hintoja. Maaliskuun 16. päivään mennessä Sirén raportoi ylihallitukselle joitakin keräämiään tietoja. Tyysterniemi oli lähin paikka josta kiveä oli saatavilla. Tyysternimen kivi oli punertav= aa, paikoitellen rakeista. Alueen omistivat pitäjä ja kaupunki, kiven hinta oli 2 markkaa kuutiosyliltä. Sirén ei pitä= ;nyt kiveä sopivana sokkelikiviksi. Sen sijaan hän huomautti kasa= rmialueen viereen juuri valmistuneen uuden kansakoulun tarpeiksi tuodun Kivisalm= elta saaresta harmaata, hienoa ja kaunista kiveä. Kiven saanti kokonai= suudessaan oli huonoa. Yhtenä vaihtoehtona oli vielä Sirénin kivimies Heleniukselta kuulema Karkun kylässä, Lappeenrannas= ta 9 virstan päässä rantatien suunnassa sijaitseva Kempin vu= ori -niminen kiviesiintymä. Tämän kiven hinta paikalleen asennet= tuna olisi ollut noin 30 markkaa kuutiosyliltä. Myöhemmin Julius Sirén määrättiin saapumaan ylihallitukseen Hel&s= hy;sinkiin neuvottelemaan kasarmien pohjakiveksi sopivasta harmaakivestä= ;. VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma; VA Rakennushallituksen arkisto Ca 20. Pöytäkirja 12.3. 1889. Tiedossani ei ole, mistä kivi loppujen lopuksi hankittiin.

[317]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[318]VA Rakennushallituksen arkisto. Senaatilta saapuneet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 9.4.1889; S= VT XVI 1888-1892, s. 61.

[319]VA Rakennushallituksen arkisto Gr 19. Lappeenrannan ratsuväenkasarmi= en rakennustyön tilikirja 1889-1893. Sirénin viimeinen kuitta= us tilikirjassa oli 4.2.1890. Tämän jälkeen Sirén ei lie= ne enää osallistunut kasarmialueen rakennustyöhön.

[320]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[321]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[322]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma. Sebastian Gripenberg kävikin Lappeenrannassa syksyllä, sillä hänelle maksettiin lokakuun lopussa 1889 135,40 markkaa korvausta virkamatkasta Lappeenrantaan. VA Rakennushallituksen arkisto. Senaatilta saapuneet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 25.10.1889.

[323]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[324]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[325]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma. Kronholm oli yleisten rakennusten ylihallitukselle jo Viipur= in kasarmien korjaustöistä tuttu urakoitsija. VA Rakennushal&sh= y;lituksen arkisto Ca 19. Pöytäkirjat vuodelta 1888. Lappeenrannan urakka näyttää kuitenkin olleen urakoitsijalle hiukan liian suuri. =

[326]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[327]Uusi Suometar 28.7.1889.

[328]Kaiku 27.8.1889. Ylihallitus solmi urakkasopimuksen Leander Kronholmin kanssa 19.8.1889. Pienempi urakkasopimus tehtiin Kronholmin kanssa 19.9.1889 = (41 000 markkaa) ja vielä 14.3.1890 (3 000 markkaa). SVT XVI 1988-1892, s.= 61.

[329]Lukemisia Suomen sotamiehille 1900/6. Kertomus Suomen Rakuunarykmentin ensi ajoilta, = s. 219, 220; VA Rakennushallituksen arkisto. Senaatilta saapuneet kir= ;jeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 21.8.1889; VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasra= kennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901. Komennuskunnassa oli 30 tarkka-ampujaa, kaksi aliupseeria, vääpeli, päällikkönä tuleva rakuunarykmen= ;tin päällikkö everstiluutnantti Schauman sekä hänell&a= uml; apuna luutnantti. Toistaiseksi vain päällikköllä ja hänen apulaisellaan oli Suomen rakuunarykmentin asepuku. Suomi 28.12.1889.

[330]Savo 19.9.1889.

[331]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[332]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[333]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[334]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[335]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[336]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[337]Suomi 28.12.1889.

[338]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[339]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma; SVT XVI 1888-1892, s. 61. Leander Kronholmin urakoima ensimmäinen tallirakennus oli valmistunut pääosiltaan 6.12.1= 889. Lybecker totesi kirjeessään ylihallitukselle kuitenkin jonkun muun urakoitsijan tekevän loput työt rakennuksessa. Kasarmirakenn= uksen urakoitsija Kronholm ei hänen mukaansa pystynyt tai halunnut ryhtyä tähän urakkaan. Tähän saattoi olla syynä, että työteho oli rakennustöissä pudonnut 40 % sairauksien vuoksi. Tallirakennuksen rakennustöit&a= uml; lienee myös pitkittänyt se, että rakuunarykmentin jo toimiessa jouduttiin rykmentille rakentamaan tallin päätyyn tilapäisiä säilytystiloja varusteille. VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[340]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[341]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma; SVT XVI 1888-1892, s. 61.

[342]Lukemisia Suomen sotamiehille 1900/6. Kertomus Suomen Rakuunarykmentin ensi ajoi= lta, s. 221.

[343]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[344]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[345]SA M 243. Päiväkäskyjä Suomen rakuunarykmentissä 1889-1890, 26.4.1890.

[346]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[347]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[348]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[349]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[350]Lappeenrannan Uutiset 17.6.1890.

[351]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma. Ylihallituksen yliarkkitehti Wilenius piti 5 elokuuta tarkastuksen valmiiksi ilmoitetuille kasarmialueen rakennuksille. Tarkastukseen ottivat osaa everstiluutnantti Schulman ja rykmentin lääkäri Buch. SA M 243. Päiväkäskyjä Suo= men rakuunarykmentissä 1889-1890, 3.8.1890.

[352]SA PK 963:4. Kenraalimajuri O. T. Schaumanin kokoelma. Journal öfver mera betydande fakta i= nom Finska Dragonregementen 1891-1901, s. 15, 16; SA M 243. Pä= iväkäskyjä Suomen rakuunarykmentissä 1889-1890, 1.11.1890; Kertomus Suomen R= akuunarykmentin ensi ajoilta, s. 222.

[353]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma; Upseerikerho valmistui käyttökuntoon 17.maaliskuuta 189= 1. SA M 243. Päiväkäskyjä Suomen rakuunarykmentiss&au= ml; 1890-1891, 17.3.1891. Kuitenkin vielä vuoden 1891 lopussa Lybeck totesi ylihallitukselle kirjoittamassaan kirjeessä, että upseeriker= hon parkettilattia oli niin kelvottomasti tehty, ettei siitä voinut maksaa urakoitsija Anders Wiklundin laskun summaa. Samoin oli puutteita upseeri&sh= y;kerhon ja komentajan talon ulkomaalauksessa. VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[354]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[355]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[356]SA PK 963:4. Kenraalimajuri O. T. Schaumanin kokoelma. Journal öfver mera betydande fakta i= nom Finska Dragonregementen 1891-1901, s. 16. Pajassa oli sen pienu= uden ohella ongelmia myös palkeiden suhteen. Ne olivat Lybeckin 16.4 päiväämän kirjeen mukaan menneet pilalle hoidon puuttee= ssa ja taitamattomuudesta. VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasra= kennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EK= M L. Laaksosen kokoelma.

[357]Kartasta on rakennushallituksen arkistossa säilynyt kopio. Sen mukaan kart= an oli allekirjoittanut 20. tammikuuta 1891 ylihallituksessa Se= bastian Gripenberg ja hyväksynyt sotilastoimituskunnassa 2= 7. tammikuuta Hans Christiensson. Kopio oli tehty helmikuuussa = 1891 Helsingissä. VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1879-1922.=

[358]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat; EKM L. Laaksosen kokoelma. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901. Vuoden 1891 loppupuolella huomattiin myös Felix Wuoris= en urakoimien tallien kattorakenteissa puutteita. Rakennustyön takuu oli kuitenkin Lybeckin ilmoituksen mukaan edelleen voimassa. Sam= a.

[359]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma; SVT XVI 1888-1892, s. 61. 6.11.1891 Wiklundin kanssa solmittiin vielä 19 000 markan urakka. SVT XVI 1888-1892, s. 61.

[360]SA PK 963:4. Kenraalimajuri O. T. Schaumanin kokoelma. Journal öfver mera betydande fakta i= nom Finska Dragonregementen 1891-1901, s. 40.

[361]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[362]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja kor= jausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; EKM L. Laaksosen kokoelma; Militieexpeditionens berättelse 1891-1893, s. 20. Sotilastoimituskunnan kertomuksen mukaan viimeinen, kolmas, kasarmirakennus olisi valmistunut jo vuonna 1891. Rakennushallituksen arkiston tietojen mukaan kolmas kasar= mi valmistui kuitenkin vasta seuraavana vuonna. VA Rakennushallituksen arkisto= HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901. Esim. "Förteckning öfver byggnader utgörande Finska Dragonregementets kasernkomplex".

[363]VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901;EKM L. Laaksosen kokoelma.

[364]Vasta Lappeenrannan jälkeen rakennettiin vesijohdot myös Oulun ja Viipu= rin kasarmeihin. SVT XVI 1888-1892, s. 52.

[365]VA Rakennushallituksen arkisto. Senaatilta saapuneet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 22.10.1889;= SVT XVI 1888-1892, s. 59.

[366]SVT XVI 1888-1892, s. 60; Militieexpeditionens berättelse 1891-1893, s. 21. C. Hausen laati j= o 23.1. 1891 lausunnon insinööri Huberin suunnitelmasta. VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykmentti Lappeenranta 1889-1901; VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1879-1922. Vesijohto mahdollisti höyrykaapilla = ja suihkulla varustetun kylpyhuoneen rakentamisen rakuunoiden sairaala&sh= y;rakennukseen. Vastaavanlaiset rakennettiin vuonna 1891 myös Turun, Vaasan, Oulu= n ja Kuopion kasarmien sairaaloihin. Militieexpeditionens berättelse 1891-1893, s. 21.

[367]EKM Rakuunakokoelma 1115.R. Muistelmiani SRR:n oloajalta. J. Pellinen.

[368]Finsk Militär Tidskrift 1895, s. 106; LKA Lappeenrannan kaupunginvaltuuston pöytäkirja 2.3. 1891. Vuosisadan alussa liitettiin myös rakuunarykmentin sauna- ja pesutupa vesijohtoon. Rakennuksella oli aie= mmin oma vesipumppunsa joka kuitenkin lakkoili usein. Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1900-1903, s. 21.

[369]Militieexpeditionens berättelse 1891-1893, s. 20, 21; VA Rakennushallituksen arkisto HK 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykment= ti Lappeenranta 1889-1901; SVT XVI 1888-1892, s. 61. Edullisimman tarjouksen t= eki Mantila, mutta neuvottelujen jälkeen päädyttiin Lohmaniin. S= VT XVI 1888-1892, s. 61.

[370]SVT XVI 1893-1899, s. 11.

[371]VA Rakennushallituksen arkisto Gr 19. Lappeenrannan ratsuväenkasarmi= en rakennustyön tilikirja 1889-1893.

[372]SVT XVI, Yleisten rakennusten ylihallituksen kertomus v. 1893- 1899, s. 13.

[373]Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1894-1896, s. 31; VA Rakennushallituksen arkisto HK= 10. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat. Rakuunarykment= ti Lappeenranta 1889-1901, ruokalan muutostyön kustannusarvio; EKM L. Laaksosen kokoelma.

[374]Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1894-1896, s. 44.

[375]Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1884-1886, s. 32.

[376]SVT XVI 1893-1899, s. 11.

[377]Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1897-1899, s. 38, 39; SVT XVI 1893-1899, s. 11. Tal= lien lattiakorjauksessa kokeiltiin kahdenlaista lattiapäällystystä. Kahdessa tallissa tehtiin pilttuiden lattiat asfaltista ja päällystettiin laudoilla, kolmann= en lattiamateriaalina kokeiltiin betonia. Lattioiden käyttö= ;kelpoisuutta tutkittiin talvella 1900 ja yleisten rakennusten ylihallitus päät= yi pitämään betonia edullisempana. Tämän peruste= ella sitten keväällä 1900 päätettiin loputkin tallien lattiat muuttaa sementtilattioiksi. Työhön saatiin senaatilt= a 25 000 markan määräraha. Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1900-1903, s. 21.

[378]VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1879-1922.

[379]VA Rakennushallituksen arkisto Hk 20. Sotilasrakennusten rakennus- ja korjausasiakirjat 1879-1922. Elokuussa 1902 määräsi kei= sari tarkka-ampujapataljoonien kasarmit, reservikomppanioiden rakennukset ja rakuunarykmentin rakennukset luovutettaviksi venälä= ;isille joukoille eli lähinnä uudelle 2:lle suomenmaalaiselle tarkka-ampu= japrikaatille niiltä osin kuin venäläiset joukot rakennuksia tarvitsi= vat. Rakennuksista ei maksettu korvausta, mutta niiden omistusoikeus jäi kuitenkin Suomen valtiolle. Sota-asiain toimituskunnan kertomus 1900-1903, = s. 41.

[380]SVT XVI 1888-1892, s. 57.

[381]Laine 1981, s. 5; ks. myös Finska Militären 1881-1901, s. 56. Paviljonkjärjestelmää nimitettiin Suomessa myös nimellä "baracksystemet", parakkijärjestelmä. Finsk Militär Tidskrift 1895. Nimim. C.F.W.: De finska truppernas kasärnetablissement, s. 764, 765.

[382]Berg 1975, s. 14-17.

[383] Finsk Militär Tidskrif= t 1895. Nimim. C.F.W.: De finska truppernas kasärnetablissement, s. 764, 765. = Tarkka-ampujien kasarmien rakennusainetta eli puuta pidettiin artikkelissa terveydelliseltä kannalta tiiltä parempana - puurakennusten luonnollinen ilmanvaihto katsottiin terveellisemmäksi. Sama. Rakuunarykmentin lääkäri Maximilian Buch totesi Euroopp= aan vuonna 1891 suuntautuneen opintomatkansa kertomuksessa Suomen kasarmirakennusten voittavan edistyksellisyydessä eurooppalai= ;set kasarmit. Suomen rakuunarykmentin kasarmit taas voittivat ainakin terveydellisiltä olosuhteiltaan kaikki Buchin näkemät kasarmit, ehkä saksilaisia lukuun ottamatta. Buch oli Berliiniss&= auml; käynyt sekä ratsuväen että jalkaväen kasarmei= ssa. Kasarmit poikkesivat Buchin mukaan niin vähän toisistaan, että hän käsitteli niitä kertomuksessaan samalla kertaa. Terveydenhoidollisista asioista kiinnostunut Buch ei käsitel= lyt liiemmälti rakennusten ulkonäköä, niiden huonejärjestelyä selostus kuitenkin valaisee. Kasarmit olivat kolmikerroksisia. Kaksi alinta kerrosta olivat tarkoitetut majoitukseen ja = ylimmässä kerroksessa oli rykmentin suutarien ja räätälien versta= ita. Nämä tarvitsivat runsaasti tilaa, sillä rykmentit valmi= stivat itse vaatteensa ja kenkänsä. Muut verstaat oli sijoitettu erilliseen rakennusryhmään.

Kasarmien majoitustuvat oli tarkoitettu 10-12 miehelle. Sängyt olivat kerrossänkyjä. Tuvat taas oli järjestetty pitkien käytävien varteen. Tuvat olivat Buchin mukaan pieniä ja käytävät olivat niin kapeita, ettei niillä voinut harjo= ittaa muuta koulutusta kuin seisaalta tehtäviä kivääriharjoit= uksia. Kasarmin ilmatilavuus oli Buchin saaman tiedon mukaan 15 kuutiota miestä kohden.

Keittiö= ;, ruokalasalit ja kanttiinit sijaitsivat alimmassa kerroksessa. Käymälät oli sijoitettu erilleen kasarmirakennuksis= ;ta. Ratsuväen kasarmien talleissa Buch kiinnitti huomiota pilttu= iden matalaan, vain noin puoli metriä korkeisiin seiniin. Tallien keskikäytävä oli ladottu kovasta keltaisesta tiilestä. Maneeseja oli enemmän kuin Lappeenrannassa - preussilaisen rakuunarykmentin viidelle eskadroonalle oli yhteensä kolme maneesia. Lisäksi jokaisella eskadroonalla oli oma ratsastuspihansa.

Berliinist&= auml; Dresdeniin matkustanut Buch piti tämän kaupungin kasarmirakennuks= ia terveydelliseltä kannalta suurenmoisina. Tähän vaikutti= se, että kaikki päivän toiminnot oli eriytetty toisistaan. Nukkumiseen, oleskeluun, harjoituksiin ja muihin toimintoihin oli kuhunkin = oma tilansa, ja mitään salia ei saanut käyttä&aum= l; muuhun tarkoitukseen. Nukkumasaleissa esimerkiksi avattiin aamulla ikkunat,= oli talvi tai kesä, ja ikkunat suljettiin jälleen kuudelta. Huon= eet lämpesivät Buchin mukaan erittäin tehokkaasti keskusläm= mityksen lämpimän ilman ansiosta.

Wieniss&aum= l; Buch ei päässyt tutustumaan kuin yhteen uuteen Rennwegin varrelle rakennettuun jalkaväkikasarmiin. Kasarmi oli Buchin muka= an "byggd i blocksystem, en block motsvarande en bataljon", siis yhteen yhtenäiseen rakennuskokonaisuuteen oli sijoitettu kokonain= en pataljoona. Rakennuksessa ei kuitenkaan ollut mitään huomionarvoi= sta eikä Buch käsitellytkään sitä enempä&aum= l; kertomuksessaan. Wienin vanhemmista kasarmeista Buchin arvostelu oli kuitenkin murskaava: nämä oli rakennettu ennemminkin turistien iloksi kuin sotilaiden mukavuudeksi, kasarmeista hä= ;n mainitsi nimeltä Rudolfskasarnen. Kasarmeja oltiinkin nyt purkamassa ja tontteja myymässä, yhtä näistä "= ;keskiajan linnoituksia muistuttavista kolosseista" oltiin juuri purkamassa Buchn vierailun aikana. Uudet kasarmit oli Wienissä tarkoitus rakentaa kaupu= ngin ulkopuolelle. Finsk Militär Tidskrift 1892. M. Buch: Reseberättelse, s. 394, 403-406, 410, 411.

[384]SVT XVI 1888-1892, s. 57.

[385] Finsk Militär Tidskrif= t 1889. F. Blåf= jeld: Projekt till de blifvande kavallerikasernernas planering.=

[386]Finsk Militär Tidskrift 1895, s. 104.

[387]U-volyymistä ja pihaseinälle sijoittuvan sivukäytävän varaan rakentu= vaa pohjakaavaa esiintyy muun muassa Lohrmannin suunnitelmassa Joensuun yleistä sairaalaa varten v. 1856 ja 1857. Lilius 1989, s. 29.

[388]Sinisalo 1990, s. 195. Opetuspataljoonan kasarmin rakentaminen ei kuitenkaan merkinnyt laajan saliratkaisun unohtamista, ainakaan Engelin kasarmiarkkitehtuurissa. Engelin vuoden 1820 totetumattomassa suunnitelmassa Eckerön kasarmia varten pohjakaava esiintyi jälleen, ehkä kenraalikuvernööri Steinheilin vaikutuksesta. Intendentinkonttorissa Engelin johtokaudella vuonna 1827 laaditussa Turkuun ja Vaasaan aiotussa jalkaväkipataljoonankasarmisuun= nitelmassakaan ei ole harjoituspataljoonan kasarmin tapaan leveää sivukäytävää. Piirustusten oli tarkoitus olla perussuunnitelma koko maata varten, jos rakennushanke olisi toteutunut. Sinisalon mukaan vuoden 1827 suunnitelma nojautuu aikaisemman intendentin Charles Bassin pataljoonalle tarkoitetun kasarmin suunnitelmaan, jossa kuhu= nkin neljään saliin tuli majoittaa komppania. Engelin suunnitelma= ssa tupaa kohti tuli kuitenkin majoittaa vain 70 miestä. Vuoden 1827 suunnitelmassa majoitussaleja erotti rakennuksen keskustan kiinteä sydänmuuri, kun Bassilla ja myös Katajanokalla sydänmuu= ria oli käsitelty kaarisarjana. Sinisalo 1990. s. 204-207. Intendentinkonttorin vuoden 1827 suunnitelman pohjana toisaalta näyttää olevan laajalti käytetty, Lappeenrannan linnoituksessakin käytetty pohjakaava, jossa rakennuksen syvyisen eteisen-porrashuoneen molemmille puolille on sijoitettu tupaparit. Myöhemmistä suunnitelmista ks. myös intendentti Lohrman= nin vuonna 1852 laatima, mutta toteuttamaton sarja mallipiirustuksia kasarmirakennuksia varten. VA RakH II, Igf 21:1a-21:6b.

[389]Laine 1981, s. 33, kuva 23; RakH II, Iga 84:13; RakH II, Iga 108:17.

[390]Deutsches Bauhandbuch. Band = II, Baukunde des Architekten s. 385, kuvat 624, 626.

[391]SVT XVI 1888-1892, s. 58; Fi= nsk Militär Tidskrift 1895, s. 104, 105. Säästäv&aum= l;isyys ulottui niinkin pitkälle, että kasarmeissa ei ollut lukkoja = vaan niiden asemasta käytettiin rautasalpoja. Rakennusten katteissa noudatettiin tiukkaa säännönmukaisuutta. Kivirakennuksi= ssa ja tulisijallisissa puutaloissa oli galvanoidusta pellistä tehdyt katot ja niissä puurakennuksissa, joissa ei ollut tuli= ;sijoja oli pärekatto. Kasarmien tukirakenteet olivat teräspalkkeja. Kaikissa niissä huoneissa, joissa oli kastumi= sen tai tulipalon vaara, oli lattiat asfaltoitu, muissa lattiat oli tehty = 6 cm paksuisista mäntylankuista. Sama.

[392]Lilius 1989, s. 28. Gripenbergin tiiliarkkitehtuurin osalta ks. esim. Sinebrychoff= in panimon varastorakennukset. Rakennustaiteen museon arkisto, piirustukset "till lagerkällare af sten" sign 72/213 (ilmeisesti vuodelta 1882) ja varastorakennus Sinebrychoffin alueella sign 72/152, valmistunut v. 1880. Tunnettu Gripenbergin punatiiliarkkitehtuuria edustava työ on suippotorninen kulmatalo Erottajankadun ja Ludviginkadun kulmassa (nykyisin osa HS:n toimitaloa). Samantyyppistä suippotor= nisuutta on pidetty ominaisena useille Gripenbergin taloille. Rakennustekniikka 2/1970, s. 52, nimim. E.L.

[393]Finsk Militär Tidskrift 1892. M. Buch: Reseberättelse, s. 406-411. Saksalaisi= sta tiilikasarmeista ks. Klinkott 1988, s. 24, 109, 110, 280, 336-346; Wienistä Steiner 1988, s. 65, 157; historismista Viljo 1985, s. 14-20.=

[394]Lilius 1989, s. 27-45; Viljo 1989, s. 77-111. Läheisestä punatiilisest&a= uml; vartailukohdasta ks. esim. Theodor Höijerin luterilaisen evankeliumiyhdistyksen talo vuodelta 1877. Viljo 1985, s. 34, kuva 7.

[395]Åberg Teknillinen aikakauslehti 3/1925 s. 180. Frans Anatolius Sjöström= iin liittyen on kiintoista huomata, miten lähellä rakuunakasarmien pohjakaava oli Sjöströmin v. 1872 suunnitteleman polyteknillisen opiston - Gripenbergin oman opinahjon - pohjakaavaa. Molemmissa rakennuksis= sa oli keskellä pääsisäänkäynti, eteinen (opisto= ssa eteishalli) ja sen jälkeen sivukäytävä sekä portaa= t. Huonejakokin täsmää osittain, vaikka huoneiden käyttötarkoitukset olivat erilaiset. Viljo 1989, s. 81, pohjakaav= an valokuva.

[396]SVT XVI 1888-1892, s. 57.

[397]Viljo 1985, s. 14.

[398]Viljo 1989, s. 79.

[399]Viljo 1989, s. 79, 80, 95. Kasarmien julkisivujen liseenit saattaisivat viit= ata myös rakennuksen rakenteeseen - teräspalkkikonstruktioon. Viljo arvelee, että teräspalkkikonstruktiot olisivat vaikuttaneet klassisten pylväsjärjestelmien yleistymiseen. Viljo 1989, s.= 79.

[400]Vapaan klassismin tyylipiirteistä ks. Lilius 1989, s. 28, 31.

[401]Jormakka 1984, s. 11, 12; Toivanen 1989, s. 227, 229.

[402]Lappeenrannan kasarmialueen rakennuksista säilytetään Valtionarkistos= sa rakennushallituksen piirustusarkistossa kahta sarjaa. Ensimmäinen sarja koostuu rakuunarykmentin rakennuksia kuvaavasta yhteen sidotuista piirustuksista. Tämän ensimmäisell&au= ml; lehdellä on otsikkonsa mukaan "Kartta Suomen rakunarykmentin alueesta Lappeenrannan kaupungissa". Karttaan oli merkitty alueen rakennukset sekä alareunan selosteeseen numeroilla 1-44 rakennust= en käyttötarkoitus. Kartan jälkeen sidoksessa seuraavat rakennusten piirustukset järjestyksessä, joka seuraa kartan selos= teen numerojärjestystä. Viimeisestä karttaan merkitystä rakennuksesta - sairaalan varastosta - ei sidokseen kuitenkaan ollut liitetty piirustusta. Sidokseen tai sen sisältämiin piirustuksiin= ei myöskään ollut merkitty sen laatimisvuotta, piirustusten tekijää tai niiden hyväksyjää. Sidoksen piirustuks= et ovat muita kokoelman piirustuksia uudempia ja kuvaavat valmista kasarmialuetta päätellen siitä, että piirustuksiin on korjattu muissa piirustuksissa esiintyvät lisäykset. VA RakH= II, Iga 108:1-54.

Toinen o= sa piirustuksista koostuu pääosaltaan yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehtien Gripenbergin ja Ahrenbergin allekirjoittamista piirutuksista, joissa on senaatin hyväksymismerkintä.

&nb= sp;

Piirustu= sten päiväykset ovat seuraavat.

RAKENNUS= &= nbsp; N:O YRY &= nbsp; SENAATTI

&nb= sp;

Komentaj= an talo &nb= sp; (1) 12/89 &= nbsp; 28.1.90

Ups. asuinrak. &nbs= p; (3) 17.2.92 &= nbsp; 5.4.92

Ups. asuinrak. &nbs= p; (4) 17.2.92 &= nbsp; 5.4.92

Upseerik= erho (6)= 12/89 &= nbsp; 28.1.90

Aliups. asuinrak. (14) ei päiv. = 27.6.89

Aliups. asuinrak. (15) 14.5.89 &= nbsp; 28.1.90

Aliups. asuinrak. (16) 17.2.92 &= nbsp; 5.4.92

Sairaalan talousr.(39) 12/89 28.1.90

Kasarmir= akennukset(9-11) 14.5.= 89 &= nbsp; ?

Sairaala= &= nbsp; (38) 12/89 &= nbsp; 28.1.90

Ulkorake= nnus (2)= ei päiv. &nb= sp; ei päiv.

Ulkorake= nnus (5)= ei päiv. &nb= sp; ei päiv.

Pesu- ja pyykkit. (5A) ei päiv. = ei päiv.

Kansliar= akennus (7) ei päi= v. = 27.6.89

Ulkorake= nnus (8)= ei päiv. &nb= sp; ei päiv.

Pä&= auml;vartio (12) 14.5.89 &= nbsp; 28.1.90

Tallit &= nbsp; (22-27) 14.5.89 ei päiv.

8 hev. sairastalli(29A) &nb= sp; 12/89 &= nbsp; 28.1.90

Trumpeti= stien talli(28) &nbs= p; ei päiv. &nb= sp; ei päiv.

24 hev. sairastalli(29) &nbs= p; 12/89 &= nbsp; 28.1.90

Kauravar= asto (30) 14.5.89 &= nbsp; ei päiv.

Hein&aum= l;ladot (31) ei päiv. ei päiv.

Vaakarak= ennus (31A)&nbs= p; ei päiv. &nb= sp; ei päiv.

Vaunuvaj= a (32) ei päiv. = ei päiv.

Kuorm. vaunuvaja &nbs= p; (33) ei päiv. = ei päiv.

Halkovaj= a/käymälä (34,35) ei päiv. ei päiv.

Maneesi = &= nbsp; (36) 14.5.89 &= nbsp; ei päiv.

Likakaiv= orakennus (37) ei päiv. = ei päiv.

Ruumishu= one (40) 14.5.89&= nbsp; 28.1.90

Sair. ulkorak. = ; (41) ei päiv. = ei päiv.

Liiteri/= käymälä (42) ei päiv. = ei päiv.

Pumppuhu= one (43) ei päiv. ei päiv.

Palokalu= stovaja (44) 10/97 &= nbsp; ei päiv.

&nb= sp;

VA RakH II, Iga 109-117.

[403]VA RakH II, Iga 108:2, 109:1. Komentajan asuinrakennuksesta on säily= nyt myös vaihtoehtoinen suunnitelmapiirustus. Sebastian Gripenbergin ja Ja= cob Ahrenbergin 14. maaliskuuta 1889 allekirjoittamassa piirustuksessa rakennuk= seen oli sijoitettu toiseen päätyyn toiseen kerrokseen rykmentin adjutantin tilat. Muuten rakennus oli toteutetun version tapaan yksiker= ;roksinen. Rakennuksen alakerroksen pohjakaava oli pitkälti samaan tapaan jaoteltu kuin toteutetussakin versiossa, jossa ei enää ollut adjutantin tiloja. PLM Rakennusosaston piirustusarkisto, Lappeenrantaa koskevat piirustukset.

[404]VA RakH II, Iga 108:3, Iga 113:2.

[405]VA RakH II, Iga 108:4, 5; 109:2, 3.

[406]VA RakH II, Iga 108:6, 7; 109:4, 5.

[407]VA RakH II, Iga 108:8, Iga 113:3.

[408]VA RakH II, Iga 108:9, Iga 113:4.

[409]VA Valtion itsenäisyyshistoriakokoelma n:o 13. Finska Militären 1880-1902, s. 33.

[410]RakH II, Iga 109:6, 7; Iga 108:10, 11. Upseerikerhon salin tapaisen arkkitehtoni= sen sommitelman ratkaisemisesta Gripenberg oli saanut jo harjoitusta suunnitellessaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talon Helsinkiin. Seuran taloon tuli Lappeenrannan upseerikerhon tapaan suuri kokoussali ja kokoussaliin lisäksi parvi. Kokoussali oli molemmissa rakennuksis= sa keskeinen osa pohjakaavaa ja sijoitettu keskirisaliittiin. Rakennustai= teen museon kuva-arkisto, sign 43/520, SKS:n pohjakaava; Viljo 1989, s. 88.

[411]VA RakH II, Iga 108:12, Iga 113:5.

[412]VA RakH II, Iga 108:13, Iga 113:6.

[413]VA RakH II, Iga 108:14-19; Iga 111:1-6.

[414]VA RakH II, Iga 108:20, Iga 113:7. Päävartio noudatti pohjakaavaltaan lähes täysin rakennushallituksen arkistossa säilyt= ettävien sotilasrakennusten tyyppipiirustusten mallia n:o VII, eroa oli va= in sellien lukumäärässä. Sama pohjakaava oli käytössä tarkka-ampujien kasarmialueiden päävartioissa. VA RakH II, Igf 2:3, Iga 108:20; Laine 1981, s. 34, kuva 26.

[415]VA RakH II, Iga 108:21, 22.

[416]VA RakH II, Iga 108:23, 24; Iga 110:9, 10.

[417]VA RakH II, Iga 108:25, 26; Iga 110: 11, 12.

[418]VA RakH II, Iga 108:27, 28; Iga 110:13, 14.

[419]VA RakH II, Iga 108:29.

[420]VA RakH II, Iga 108:30.

[421]VA RakH II, Iga 108:31.

[422]VA RakH II, Iga 108:32.

[423]VA RakH II, Iga 108:33.

[424]VA RaKH II, Iga 115:16, Iga 108:35; SVT XVI 1888-1892, s. 58.

[425]Seb. Gripenbergin vuonna 1889 allekirjoittamissa piirustuksissa ikkunoita o= li koko seinän pituudella. Piirustuksiin oli kuitenkin vedetty laitimmast= en ja kolmanneksi laitimmaisten ikkunoiden päälle ruksi, ja rakuunarykmentin rakennuksia kuvaavaan "kirjaan" oli piirustukset korjattu siten, että mainituissa kohdissa ei enää ollut ikkunoita. VA RaKH II, Iga 115:16, Iga 108:35. Ikkunoiden poistamisen syynä on voinut olla se, että päädyn varastojen kohdall= a ei ehkä katsottu tarvittavan kuin yhdet ikkunat.

[426]VA RakH II, Iga 108:34, 35; Iga 115:16, 18. Tallirakennusten päätyjen jaottelussa on havaittavissa yhteneväisyyksiä etenkin vinoikkunoiden ja korkean katon osalta reservikomppanioiden miehistöparakkien jäsentelyyn tai toisaalta miehistöpar= akkien esikuvaan, Ruotsissa suunnitellun tyyppiparakin ikkunajäsent= elyyn. VA RakH II, Iga 108:46, Igf 9:5, Igf 9:7, Igf 18; Berg 1982, 110-114. Voida= an myös havaita tallirakennusten piirustuksissa esiintyvän ilmanvaihtoputken hatun olevan taas lähes samankaltainen kuin rakennushallituksen piirustusarkistossa säilytettävien, armeijalle tarkoitettujen käymälöiden mallipi= irustuksissa. Nämä piirustukset l= ienee hankittu Ruotsista päätellen siitä, että niih= in tehdyn merkinnän mukaan ne oli tehnyt "fortif. kapten A.W. Brunius 1880". VA RakH II, Igf 3.

[427]VA RakH II, Iga 108:36, 37; Iga 115:19, 20.

[428]VA RakH II, Iga 108:38; Iga 115:21.

[429]VA RakH II, Iga 108:39; Iga 115:17.

[430]VA RakH II, Iga 108:40; Iga 115:22.

[431]Gripenberg Tekniska föreningens förhandlingar 1889, s. 80, kuva 20; VA RakH = II, Iga 108:41; Iga 113:1; Iga 115:23.

[432]VA RakH II, Iga 108:42, 43; Iga 116:24, 25.

[433]VA RakH II, Iga 108:44; Iga 116:26. Rakennusten sijoitus kasarmialueeella muut= tui hiukan verrattuna ensimmäisiin suunnitelmiin. Alun perin rakennus= ten paikalle oli suunniteltu yhteensä neljää rakennusta: halkoliiteri-käymälöitä ja vaunuliiteriä. Ulommat rakennukset rakennettiin kuitenkin muualle. Gripenberg Tekniska föreningens handlingar 1889, s. 80, kuva 20; VA RakH II, Iga 113:1; Iga 119:38.

[434]VA RakH II, Iga 108:46; Iga 116:27; VA Rakennushallituksen arki= sto. Senaatilta saapuneet kirjeet 1889. Ea 6. Sotilastoimituskunta yleisten rakennusten ylihallitukselle 25.10.1889.

[435]VA RakH II, Iga 108:45, 46; Iga 116:27, 28; Niitemaa 1979, s. 387.

[436]VA RakH II, Iga 108:45, 46; Iga 116:27, 28.

[437]SVT XVI 1888-1892, s. 58; VA RakH II, Iga 108:47-49; Iga 112:1-3; kasarmiraken&= shy;nuksista esim. Iga 111:1-5.

[438]VA RakH II, Iga 108:50; Iga 110:15.

[439]VA RakH II, Iga 108:51; Iga 117:30.

[440]VA RakH II, Iga 108:52; Iga 117:31.

[441]VA RakH II, Iga 108:53; Iga 117:32.

[442]VA RakH II, Iga 108:54; Iga 117:33. Kasarmialueen viemärijärjes= telmään kuuluvien likakaivojen suojaksi suunniteltiin pienet vajat. Nämä olivat suunnitelmassa neliön muotoisia ja satulakattoisia rakennu= ksia. Rakennukset olivat vaakalaudoitettuja, oven yläpuolella oli kaksoisikkuna. Likakaivosta johti katolle ilmanvaihtotorvi. Ei kuitenk= aan ole varmaa, toteutettiinko rakennuksia koskaan, sillä rakennuksia= ei esiinny kuin yhdessä rakennushallituksen piirustusarkistoon kuuluvassa suunnitelmapiirustuksessa. Esimerkiksi rakuunarykmentin raken&sh= y;nuksia esittelevän "kirjan" piirustuksissa ei ole vastaavan&sh= y;laista rakennusta ja eräässä rakuunarykmentin rakennuksia kuva= avassa planssissa likakaivo esitetään ilman sen suojaksi rakennettua rakennusta. VA RakH II, Iga 117:29; Iga 108:1-54; Iga 119:38.

[443]VA RakH II, Iga 118:34.

[444] Luntinen 1984, s. 122.

[445]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Kasarmialueen = vesijohtoverkon laajennusta koskeva kartta 26.6.1907; Kasarmirakennuksen muutospiirustukset 2.5.1907 (käymälän lisäys portaikkosiiven jatkoksi= ).

[446]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Käymälöiden rakentaminen kasarmirakennuksiin ja alueen asemakartta. 5.5.1910.

[447]Polvinen 1963, s. 45; Luntinen 1984, s. 124; Kuusanmäki 1988, s. 115, 123; Kron= lund 1988, s. 264.

[448] Luntinen 1984, s. 125-127.

[449] Luntinen 1984, s. 127, 128.

[450]Luntinen 1984, s. 125-127.

[451]Castrén 1957, s. 648

[452]Castrén 1957, s. 312, 327, 328, 539; Toivanen 1989, s. 231-233.

[453]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Rakennuskomiss= ion 10.7.1910 hyväksymät varastorakennuksen piirustukset sekä 24.7.1910 hyväksymät kaksikerroksisen kasarmirakennuksen piirustukset ja 14.6.1913 hyväksymä tallin rakennuspiirustus; vuosien 1914 ja 1915 piirustukset. Sotilasrakennuksien rakentamisesta vastasi Lappeenrannan varuskunnan rakennustoimistossa säilyneen ja lähinnä järjestämättömistä kopioista ja työpiirustuksista koostuvan piirustusaineiston mukaan ensinnäkin Suuri rakennuskomissio, joka hyväksyi ensimmäisessä vai= heessa rakennettavien rakennuksien piirustukset.&= nbsp; Ensimmäiset Lappeenrannassa varuskunnan rakennustoimistossa säilyneet komission piirustukset ovat vuodelta 1910. Piirustuksia= on säilynyt kahdesta rakennuksesta, yksikerroksisesta varastosta ja kaksikerroksisesta kasarmirakennuksesta. Lisäksi vuodelta 1913 on säilynyt tallirakennuksen piirustus. Lappeenrannassa taas toimi erillinen rakennuskomitea, jonka hyväksymät piirustukset ajoittuvat vuosille 1914 ja 1915. Sen hyväksymät piirustukset kattavat suurimman osan 1910-luvun uusista rakennuksista. Sama.

[454]Castrén 1957, s. 648; PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset.

[455]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset; LKA Luettelo linnoitusalueen rakennuksista 1970-luvun lopussa.

[456]Viljo 1989, s. 95, 99; Wäre 1989, s. 139.

[457]Tykistömaneesista ks. af Hällstöm 1986, s. 151, kuva 184.

[458]Viljo 1989, s. 89.

[459] Toivanen 1989, s. 231-233.

[460]Museoviraston rakennushistorian osaston suorittamien puolustusministeriön rakennusten inventointien selvityksissä rakennusten mainitaan olevan tyyppipiirustusten mukaan tehtyjä. Inventointimateriaalin peruste= ella ei kuitenkaan ole mahdollista varmuudella todeta, kuinka samankaltaisia toteutetut rakennukset loppujen lopuksi ovat. Museovirasto, rakennushis= ;torian osasto, puolustusministeriön rakennusten inventointikansiot. Valokuvan perusteella voidaan todeta Lappeenrannan kasarmien fasadikoristei= den muotokieltä käytetyn ainakin Hennalan varuskunnan alueella sijaitsevan Sotilaslääketieteen museon rakennuksessa, joka toimii kymmenluvulla rakennetussa kaksikerroksisessa punatiilirakennuksessa. Rakennuksen aukotus kuitenkin joiltakin osin poikkeaa Lappeenrannan kasarmeista. Sotahistoriallis= et erikoismuseot 1991, s. 26, kuva s. 27.

[461]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Komitean 24.7.= 1910 hyväksymät kaksikerroksisen kasarmirakennuksen piirustukset.=

[462]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Kaksikerroksis= en kasarmin pohjakaavasuunnitelma. Hyväksytty 4.7.1914.

[463]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. 4.7.1914, kaksikerroksinen kasarmi 22. mörssäritykistödivisioonan yhdelle patterille; 7.8.1915,

kaksiker= roksien kasarmi 11. suomenmaalaiselle tarkka-ampujarykmentille

[464]Linnoituksen asuinrakennuksista en ole löytänyt kuin yhden rakennuspiirustukse= n. 24.4.1915, 40 hengen asuinrakennus 11. suomenmaalaiselle tarkka-ampujarykmentille. Piirustus kuvaa rakennuksista keskimmäistä. Säilyneiden rakennusten, joista kaksi on myöhemmässä vaiheessa maalattu valkoiseksi, muotokieli = on kuitenkin hyvin lähellä toisiaan. Voidaan tosin huomata eteläisimmän rakennuksen olevan suurempi kuin muut ja ilmeisesti tämän vuoksi rakennuksen frontonit sijaitsivat keskemmä= llä rakennusta.

[465]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Komitean hyväksyntä 7.4.1915, ruokalarakennus 11. suomenmaalaiselle tarkka-ampujarykmentille; 17.4.1915, leipomo 11. suomenmaalaiselle tarkka-ampujarykmentille; 17.4.1915 mestareitten asuin- ja verstasrake= nnus 11. suomenmaalaiselle tarkka-ampujarykmentille.

[466]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Rakennuskomite= an hyväksymät piirustukset 21.3.1914, tykistön varastot 22. mörssäritykistödivisioonan patterille; 30.5.1914, tykistövarasto 3. suomenmaalaisen tykistödivisioonan vuorist= otykkipatteristolle; 8.8.1914, varusvarasto 3. suomenmaalaiselle tykistödivisioonalle; 18.10.1914, tykistön varasto 22. mörssäritykistödivisioonan rykmentille; 18.10.1914, (kuormasto)varasto 22. mörssäritykistödivioonalle; 13.2.1915, varasto 3. suomenmaalaiselle tykistödivisoonalle; 17.4.1915, korppuvar= asto 11. suomenmaalaisella tarkka-ampujarykmentille. Jos varasto ei ollut varsinaiseen sotatarvikkeiden varastointiin, ja varastossa vaatevarast= on tapaan työskenneltiin päivittäin, saatettiin julki= sivuissa luopua tykistövarastojen leveistä liseeneistä ja muuttaa ikkunamuotoa. 13.2.1915, varasto 22. mörssäritykistödivisioonan 3.patterille.

[467]PLM Lappeenrannan rakennustoimisto. Lappeenrannan linnoitusta ja kasarmialuetta koskevat kartat ja rakennuspiirustukset. Suuren rakennuskomission 14.6.1913 hyväksymä tallin rakennuspiirust= us; Rakennuskomitean hyväksym&aum= l;t piirustukset: 1.1.1914, 56 hevosen talli 11. suomenmaalaiselle tarkka-ampu&= shy;jarykmentille; 17.1.1914, 116 hevosen talli 3. suomenmaalaisen tykistödivisioonan vuoristopatterille; 18.10.1914, 12 hevosen T-volyyminen sairastalli 3. suomenmaalaisen tykistödivisioonan 2. vuoristopatterille; 18.10.1914, = 65 hevosen talli 3. suomenmaalaisen tykistödivisoonan kahdelle vuoristotykistöpatterille; 18.10.1914; 74 hevosen talli 22. mörssäritykistödivisoonalle; 17.4.1915, 9 hevosen sairastalli (T-volyymi) 11. suomenmaalaiselle tarkka-ampujarykmentille. Joitakin tallirakennuksista rakennettiin samojen piirustusten mukaan useampia kappaleita.

[468]Castrén 1957, s. 2. Kaupungin rakennuttamat rakennukset sijaitsivat linnoituks= en pohjoisimmassa korttelissa päädyt vasten pääkadun toise= lla puolen sijaitsevaa harmaakivistä tykistömakasiinia. Rakennuk= siin oli ainakin 1800-luvun alussa majoitettu esikuntaupseereita. TsGVIA, F. 349, op. 8, d. 174.

[469]Castrén 1957, s. 2. Vuonna 1821 kaupunkiin sijoitettiin lisää Lappeen julkisia rakennuksia. Toinen Lappeen pitäjän viljamakasiinei= stä nimittäin sijoitettiin kirkon viereen kaupungin luovuttamalle tontille. Castrén 1957, s. 61.

[470]Castrén 1957, s. 193.

[471]VA Rakennushallituksen arkisto. Ha 2. Lääninrakennuskontto= rien vuositilastot. Kruunun rakennusten korjauskustannukset (1883-) 18= 88.

[472]Castrén 1957, s. 506, 575, 579, 602, 603, 608, 609, 626, 627, 637, 638, 347-352; Mäkinen & Vuorinen 1984, s. 70; Ringbom 1988, s. 205, 206.

[473]Castrén 1957, s. 637, 638. Keisarintalo oli alun perin tohtori Adolf Dammertin rakennuttama. Kirkkokadun ja Raastuvankadun kulmatontilla sijainnut ta= lo toimi vuosisadan puolivälissä sairaalana. Dammertien jälkeen talo myytiin rouva E. Fontellille. Tämän jälkeen talossa toimi 1879-1885 yksityislyseo. Kesällä 1885 rakennus kunnostettiin keisarin vierailuasunnoksi. Itsenäistymisen jälkeen rakennuksen arvokkain irtaimisto siirrettiin presidentin linnaan, Ateneumiin ja Kansallismuseoon. Talo paloi maaliskuussa 1929. Nieminen 1985, s. 95, 96.

[474]Putkonen 1978, s. 13; Jormakka 1984, s. 35; Mäkinen & Vuorinen 1984, s. 5, = 6, 14, 37, 49-51, 56.Etenkin leirikesät heijastuivat kylpylätoiminta= an. Upseerit ja upseerien perheet olivat 1900-luvun alussa ilmeisesti merkittävin kylpylän käyttäjäryhmistä - ainakin vuonna 1906 oli Riitta Räsäsen tutkimusten muka= an osa naiskylpijöistä upseerien vaimoja ja lähes kaikki mieskylpijät upseereita sotilasarvoiltaan amiraalista ja kenraalista "sotaherraan". Rajan sulkeutumisen jälkeen ja pietarilaisten kylpyvieraiden jäädessä pois kaupungista kylpylän toiminta lamaantuikin joksikin aikaa.Räsänen R. 1989, s. 454, 455= .

[475]Castrén 1957, s. 81.

[476]Castrén 1957, s. 248.

[477]VA Tarmon palovakuutukset, kansio 132 Lappeenranta. II kortteli, tontti n:o 19, vakuutus n:o 45 vuodelta 1834

Tontti kuului raatimies Bror Leidegrenille ja rakennukset vakuutettiin 5 900 ruplasta; II kortteli, tontti n:o 14, vakuutus n:o 192 v. 1834. Tontti kuului pormestari Åkerblomille ja rakennukset vakuutettiin 7 050 ruplasta;

palovaku= utus n:o 265, II kaupunginosa, tontti n:o 3

Vakuutus vuodelta 1834, kauppias Savanderin talo;

palovaku= utus n:o 266, II kaupunginosa, tontti n:o 9.

Vakuutus vuodelta 1934, apteekkari Carl Reihold Liliuksen talo; palovakuutus n:o 687 v. 1834, II kaupunginosa, tontti n:o 17, tohtori Adolf Wilhelm Dammertin talo.

[478]VA Tarmon arkisto. Kansio 132 Lappeenranta. Palovakuutus n:o 5393 v. 1863, II kaupunginosa, tontti n:o 24. Omistaja

nimismies P.E. Löfving; palovak. 5394 v. 1863, IV kaup. osa, tontti n:o 2, Omist= aja N. Siljander; palovak. n:o 5501 v. 1864, II kaup. osa, tontti n:o 21. = Om. Adolf Fredrik Mennander (rakennus 1 rakennettu 1844, rapattu "rappad m= ed murbruk"); vak n:o 5647 v. 1864, II kaupunginosa, tontit 27, 28 ja 29.= Om. kruunuvouti A. Rönnholm; vak. n:o 6190 v. 1865, II kaup. osa, tontti n= :ot 8 ja 10. Om. kauppias Carl Savander; vak. n:o 6769 v. 1868, III kaup. osa, tontti n:o 12. Omistaja kanttori Carl Helsingius; vak. n:o 6991 v. 1869, IV kaupunginosa tontti n:o 5. Om. rakennusmestari Alexander Skutnabb; vak. n:o 7017 v. 1869, IV kaupunginosa, tontti 3. Om. Mamsell Ch. Liljestrand.<= /p>

[479]Uusi Suometar 28.7.1889.

[480]Museovirasto, rakennushistorian osaston arkisto. Lappeenrantaa koskevat asiakirjat. = Ote Mikkelin maakunta-arkiston asiakirjasta: Resan från Helsingfors till Libelits Anno 1887. Fredrik W. Chydenius.

[481]VA Tarmon arkisto. Kansio 132 ja 133 Lappeenranta. Vak. n:o 7312 v. 1870, III kaup. osa, tontti n:o 75. Kylpylaitoksen rakennus ja tontti; vak. n:o 7404 = v. 1871, III kaup. osa, tontti n:o 33. Om. leskirouva A. Blomgren; vak. n= :o 10849 v. 1880, I kaup. osa, tontti n: 3. Om. kauppias Ivan Wolkoff; va= k, n:o 10851, v. 1880, II kaup. osa, tontti n:o 34. Om. oikeusneuvosmies August Ursin; vak. n:o 14 532 v. 1887, III kaup. osa, tontit 47-50. Om. toh= tori Max Buch; vak. 14955, Ivan Wolkoffin tontti, II kaup. osa, tontti n:o = 38. Vakuutus v. 1888. Poikkeuksellinen Lappeenrannan yksikerroksisten puurakennusten joukossa oli kaksikerroksinen ns. Wolkoffin talo. Rakennus o= li rakennettu vuonna 1826. Kaksikerroksinen hirsirakennus oli vuoden 1888 vakuutuskirjan mukaan hyvässä kunnossa, 64 kyynärä= ä pitkä ja 18 kyynärää leveä sekä 17 kyynärää korkea; vak. n:o 15524, v. 1889, tontti n:o 4, II k= aup. osa. Ivan Wolkoffin tontti. Wolkoffilla oli II kaup. osassa, Kauppakadun ja Ison Rantakadun kulmassa myös toinen talo. Se oli rakennettu 1886-1887= . Kaksikerroksisen rakennuksen alaosa oli harmaakivestä ja yläkerta hirsistä. Rakennuksen mitat olivat 22 1/2 x 15 x 18 ja 131/2 kyynärää korkea "maasta katon räystäälle". Alakerrassa= oli myymälän ja keittiön lisäksi neljä asuinhuonetta ja yläkerrassa 11 kaakeliuunein lämmitettävää as= uinhuonetta ja kolme keittiötä; vak. n:o 15642, v. 1889, tontti n:o 41, III k= aup. osa. Rakennusmestari Petter Roihan talo; vak. n:o 15643 v. 1889, tontti n:o= 37, kaup. osa II, kauppias J. Ruotzin talo; vak. n:o 17341 v. 1892, tontti= n:o 4, IV kaup. osa, K.I. Lönnquistin talo; vak. n:o 17431 v. 1892, t= alo n.o 54, III kaup. osa. Om. pankinhoitaja Juho Pelkonen; vak. n:o 17491, v. 1892. Talo n:o 43 II kaup. osassa, omistaja suutari P. Kinnunen; vak. = n:o 17525 v. 1893, tontti n:o 33 II:ssa kaup. osassa. Omistaja apteekkari = A. M. Hallman; vak. n:o 18885 v. 1896, tontti n:o 9 II:ssa kaup. osassa. Kaupp= ias Chr. Haikalan tontti; vak. n:o 19345 v. 1897, tontti n:o 33, IV kaup. = osa, om. kauppias V. Abramoff; vak. n:o 19507 v. 1897, tontti n:o 21. II kaup. o= sa. Kunnallisneuvos Emil Hanénin talo.

[482] Toivanen 1989, s. 221, 222.

[483] Jormakka 1984, s. 11; Toivanen 1989, s. 227.

[484] Toivanen 1989, s. 229, 230.

[485] Toivanen 1989, s. 234-236.

[486]Castrén 1957, s. 16.

[487]Castrén 1957, s. 91, 92. 1840-luvulla kaupunkilaiset taas halusivat Liisa Castrénin mukaan eristää varuskunnan varsinaises= ta kaupungista rakentamalla kaupungin kustannuksella sotilaille lin&= shy;noitukseen saunan - oli nimittäin sattunut runsaasti varkauksia joihin sotilaat olivat syyllisiä. Castrén 1957, s. 269, 270.

[488]Castrén 1957, s. 94, 95.

[489]LKA Kazanzovin muistiinpanot Lappeenrannan linnoituksesta.

[490]SA Erinäisten sotilasviranomaisten asiakirjoja. Handlingar angående militie-ve= rkets byggnader och jordområden inom Viborgs län.

[491]Castrén 1957, s. 185,= 186.

[492]Castrén 1957, s. 185,= 188.

[493]Castrén 1957, s. 188.= Kaupungin rajojen ulkopuolella asuvista oli osa köyhälistöä,= osa esimerkiksi lappeelaisia käsityöläisiä jotka pyrkiv&aum= l;t välttämään kaupungin veroja ja rasitteita ja lisäk= si osa varuskunnan sotilaita - ilmeisesti etenkin alipäällyst&o= uml;ä. Esimerkiksi vuonna 1848 kaupunki määräsi rakennust= arkastuksessaan aliupseeri Ivan Smetanin purkamaan pappilan maille rakentamansa talon. Sama.

[494]Castrén 1957, s. 189.

[495]Castrén 1957, s. 189.

[496]Castrén 1957, s. 191, 192.

[497]Castrén 1957, s. 95. Eteläosan puistosta muodostui nykyinen Vanha puisto. Castrénin kirjaaman muistitiedon mukaan puistot oli ympärö= ity pyöreistä riu'uista tehdyillä ja punaiseksi maalatuilla aidoilla. Sama.

[498]Castrén 1957, s. 194.

[499]Castrén 1957, s. 616-619. Buchin toiminnasta Lappeenrannassa ks. Mäk= inen & Vuorinen 1984, s. 26-36.

[500]Castrén 1957, s. 304.

[501]Castrén 1957, s. 306.

[502]Keski-Suomi 4.7.1885.

[503]Castrén 1957, s. 645, 646.

[504]Castrén 1957, s. 320, 322.

9 LAPPEENRANTA – AUTONOMIAN AJAN VARUSKUNTAKAUPUNKI<= /a>

9.1 Lappeenranta autonomiseen Suomeen liittym= isen jälkeen

9.2 Autonomian kauden asemakaavoitus ja kaupu= ngin alueen laajeneminen

9.4 Sotilasrakennukset linnoituksessa vuoden = 1810 jälkeen

9.5 Lappeenrannan reservikomppania

9.5.1 Reservikomppanioiden perustaminen Suome= en

9.5.3 Lappeenrannan komppanian alue ja rakenn= ukset

9.6 Leirikaupunki

9.6.1 Suomen asevelvollisten joukkojen leiri<= /a>

9.6.2 Venäjän leiri

9.7 Suomen rakuunarykmentin kasarmialue

9.7.1 Suomen asevelvollisille joukoille uusia kasarmeja – Lappeenrann= an ratsuväkikasarmien suunnittelijat

9.7.2 Lappeenrannasta suomalaisen ratsuvä= ;en sijoituspaikka

9.7.3 Ratsuväkivaruskunnan rakennussuunn= itelma

9.7.4 Rakennustyöt

9.7.5 Suomen rakuunarykmentin rakennukset=

9.7.6 Venäläisten joukkojen rakennu= kset 1910-luvulla

9.8 Kaupunkiyhteisön muista rakennuksist= a

9.9 Kaupunkirakenteen vaikuttaneet tekijä= ;t autonomian kaudella