Eija-Hilkka Anttila

PUNSSIA PULLOIHIN WOLKOFFIN PUODISSA

Kauppapalvelija Heikki Leinosen päiväkirjamerkintöjä

Etelä-Karjalan museossa on muutama nide pieniä vihkosia, joihin Heikki Leinonen kirjoitteli elämänsä tapahtumia vuoden 1889 syyskuusta aina seuraavan vuoden elokuuhun asti.

Leinonen on ensimmäisten merkintöjen hetkellä 24-vuotias, juuri päässyt asepalveluksesta ja palannut entiseen työhönsä kauppapalvelijaksi kauppias Tsherbakoffille, jota hän nimittää ukoksi ja jonka äkeydestä hän kirjoittaa. Tarina kertoo Tsherbakoffista, että tämä tapasi nukkua valtuusmiesten kokouksessa ja säpsähdellä vain välillä hereille huudahtaakseen: “Raha pitis oleman!” Sittemmin Heikki Leinonen siirtyi kauppias Ivan Wolkoffin palvelukseen.

Leinosen muistiinpanot sisältävät pääasiassa tietoja säästä, terveydestä ja työstä. Hän kärsii toistuvista kurkkupaiseista sekä runsaista nenäverenvuodoista, mutta ei hevin jää sairasvuoteelle makoilemaan. Kun paise vihdoin puhkeaa kurkusta, hän merkitsee päiväkirjaansa: “Söin pian päivällistä ja menin sitten kauppa-apulaisten kokoukseen.”

Leinonen ei nuku vuoteella vaan makaa lattialla. Hän ei koskaan käytä sanaa juna tai asema vaan aina ilmausta rautatie, Se oli uusi asia. Kiskot oli vedetty Lappeenrantaan viisi vuotta aikaisemmin, vuonna 1885. Ihmisillä ei tuon ajan kielessä ole myöskään asuntoja vaan taloja ja kortteereita. Leinonen ei niele vaan lainaa eikä häntä yskitä vaan ankarasti ry’ityttää. Rykimisen vuoksi tohtori Gahmberg antaa hänelle eräitä pulvereja, mutta tohtori Max Buch “sanoo hirveän totuuden suoraan silmiin”. Buch ilmeisesti kuitenkin tekee väärän diagnoosin, silti ennen pitkää Leinosen maininnat taudista loppuvat kokonaan.

Elias Lönnrotilla hiivaa Kuopioon

Leinonen kirjaa päivittäiset työnsä. Ne ovat vaikkapa punssin panemista pulloihin, hiivan lähettämistä Elias Lönnrot-laivalla Kuopioon, kiertelyä kaupungilla Wolkoffin velallisia tavoittelemassa tai rouvan ja fryökkynän saattamista matkalle Pietariin. Olisi hauska tietää mitä sisältyy episodiin, josta hän kirjoittaa: “Tänään oli tekeillä ratsuväen rykmentin kanssa turkkikauppoja ja siinä olin jäädä pelkuriksi vaan talon neiti auttoi minut pienellä kirjeellänsä pälkähästä.”

Heikki Leinonen tekee merkintöjä myös vapaa-ajan puuhistaan. Hän kävelee paljon kaupungilla sekä yksin että tuttavien kanssa sekä kyläilee. Naisia hän mainitsee harvoin, korkeintaan silloin tällöin kirjoittaa juoneensa kahvilassa neitien seurassa kahvia. Hän kuljeskelee usein kaupungin puutarhoissa eli puistoissa ja käy seuraamassa, miten rakuunarykmentin kasarmien rakentaminen edistyy kaupungin laidalla, Pulsaan johtavan tien varrella. Hän käy alituiseen lauluseuran harjoituksissa upouudella, suurella ja komealla Lönnrotin kansakoululla, jonka huviparvelta näkee yli kaupungin kauas Saimaalle. “VPK:n harjoituksissa leirikentällä juosta vilistettiin vähän”, hän kirjoittaa. Palokunnan huveissa raatihuoneella hän pitää pienen esitelmän rukkasista. Aiheesta tuskin olisi pitkää saanutkaan.

Hän istuu näkötornissa Nikolain valleilla ja nauttii ravintoaineita. Hän käy Setä Kallen ravintolassa juomassa lasin portteria ystävänsä Natlin talokaupan litkoiksi. Setä Kalle on Karl Leinonen, jolla on ravintola ja hotelli siinä rakennuksessa, joka rakennettiin 1840-luvulla nykyisen hotelli Patrian tontille ja jossa hetken ajan 1880-luvulla oli tohtori Buchilla hermoparantola.

Leinonen on innokas luistelija. Luistinradalla pyörähtelevät aikuiset pitkissä takeissaan. Siellä on usein soittoa ja ilotulituksiakin, ja kierän eli lumettoman jään aikaan viiletetään luistimilla aina Lauritsalaan saakka. Eräällä sellaisella retkellä Leinoselta katoaa luistin ja hän etsii sitä vielä myöhään pimeässä, mutta ei löydä, koska tuulen takia tuli ei pysy lyhdyssä.

Palokartanossa Kauppakadulla nykyisen Oleksin varrella Leinonen näkee pienen eläinnäyttelyn, jossa on karhu, apinoita ja kamelitrometaari. Hän alkaa tilata Kansanvalistusseuran kirjoja ja kirjoitella maisteri C.G. Swanin vuonna 1885 perustamaan lehteen, Lappeenrannan Uutisiin. Hän perustaa Kauppa-apulaisten yhdistyksen.

Palokartanon kamelitrometaari

Leinonen näyttelee, sillä kaikki kaupunkilaiset näyttelevät: se on kaiken ikäisten ja kaikkien yhteiskuntapiirien keskuudessa suosittu yhdessä olemisen tapa. Opeteltuaan tanssimista Kourulassa hän käy Mikonsaaressa hyppimässä. Hän seuraa kilpa-ajoja Pallon lahden jäällä. Saunassa hän käy jossakin, minne hän talvella ajaa reellä ja kesällä soutaa. Kylpemisensä hän muistaa aina kirjata. Pääsiäispäivänä vuonna 1890 hän merkitsee päiväkirjaan: ‘Aamulla kello 2 tuli Sutinen koputtamaan akkunaan, minä nousin ja puin päälleni ja menin kävelemään jäälle...”

Venäläisen perheen palveluksessa Leinosella on kaksi pääsiäistä. Se toinen on Venäjän pääsiäinen, jolloin kaikki venäläiset ovat ryssän kirkossa ja linnoituksen valleilta ammutaan 30 tykinpamausta.

Jouluaamuna eräs herättää Leinosen kirkkoon. Lappeen kirkko on kuitenkin niin täynnä, että sinne ei mahdu sisään. Hän menee myöhemmin yrittämään uudestaan ja pääseekin sisäpuolelle. “Aika mylläkkä”, hän luonnehtii joulukirkkoa.

Jonkin ajan kuluttua Leinoselle alkaa tulla ristiriitoja talon nuoren herran, Miikan, kanssa. Hän kirjoittaa: “Vaan ehkäpä minäkin vielä tieni löytänen, etten ylhäisten silmätikkuna kauan olisi.” Lopulta hän tulee siihen tulokseen, että on liika henkikö talossa ja sanoutuu irti palveluksesta.

Käytyään Viipurissa hän seilaa Don Juan-laivalla Savonlinnaan ja sieltä edelleen Putikkoon. Hevoskyydillä hän matkaa edelleen tapaamaan kotiväkeään Jaakkimaan. Laivalla hän kohtaa senaattori Mechelinin puolison ja kirjoittaa, että “tuota korkea-arvoista ihmistä oli minulla kunnia vähän aikaa istuttaa takkini liepeellä”.

Sitten Leinonen palaa elokuussa Lappeenrantaan ja hyyrää neiti Saharoffin puotirakennuksen. Sillä paikalla Kauppakadun ja Valtakadun kulmauksessa on nyt Säästöpankki. Niin Heikki Leinosesta tulee itsenäinen kauppias. Hän avaa puodin yhdessä ystävänsä kanssa nimellä Leinonen & Päivärinta. Sittemmin hän muuttaa Virolahdelle, missä ovat yhä tallessa hänen päiväkirjojensa myöhemmät osat.

Artikkeli on julkaistu teoksessa Kauskilasta kuntaliitokseen. Historiaa ja tarinoita. Etelä-Karjalan museon julkaisusarja nro 21. Lappeenranta. 1999.

Teoksen tilaukset osoitteesta museot@lappeenranta.fi hintaan á 10 € (+ toimituskulut).