Rajamuseon perusnäyttely käsittelee Suomen rajojen ja rajavartiolaitoksen historiaa. Näyttelyssä voi myös tutustua itsenäisyyden ajan rajamiesten elämään ja työhön niin rauhan kuin sodan aikanakin. Näyttelyn aloittaa Suomen rajalinjan historia Ruotsin vallan ajalta aina itsenäisyyden ajalle. Perusnäyttelytilassa on monta vitriiniä, joissa on nähtävillä muun muassa rajan valvontaan liittyviä esineitä ja rajavalvontatilanteita. Suomen ensimmäinen rajavalvontakoira, Cesar, on saanut näyttelyyn oman vitriininsä. Koira palveli valtiota 1920-luvulla. Cesar kuoli vuonna 1929.
Suomen historian eri vaiheet näkyivät myös rajavalvonnassa. Rajamuseossa on esillä informatiiviset pienoismallit eri aikakausilta sekä myös eri puolilta Suomen rajaa, muun muassa Rajajoen, Sallan ja Porkkalan alueiden pienoismallit.
Näyttelytilassa on myös oma huoneensa Immolan varuskunta- ja lentokenttäalueelle. Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler kävi tapaamassa Immolassa marsalkka Mannerheimia toisen maailmansodan aikana. Näyttelyssä on esillä valokuvia kuuluisasta tapaamisesta. Sivuhuoneeseen on sisustettu 1930-luvun rajamies päivystysvuorossaan.

Museon kahden hehtaarin ulkoalueella on esillä rajavalvontaan liittyviä laitteita, muun muassa taukotupia, näkötorni, saumalaavu ja aito malli rajalinjasta.
|