Suvorovin taustassa on meillä haluttu nähdä jonkinlainen kytkös suomalaisuuteen. Hänen suomen kielen taitonsa on mainittu lähes joka kerran, kun henkilöä on käsitelty ja usein on viitattu myös hänen mahdollisiin suomensukuisiin juuriinsa. ’Sopeutuva fennofilantrooppi’ Suvorovin roolikäsitteenä ei näin ollen kuvaakaan erityisen vahvaa tarinakerrostumaa, vaan enemmänkin jälkimaailman halua nähdä hänet jo ’esi-isiensä maahan’ palanneena Suomen ystävänä ja kielen taitajana.  On kuitenkin olemassa vain vähän tarinamuotoista kerrontaa niistä tilanteista, joissa Suvorov puhui suomea. Yleensä viitataan vain hänen keskusteluihinsa haminalaisen Grinin lesken kanssa, jotka käytiin poikkeuksetta suomeksi. Poikkeuksen tekee kuitenkin ’nejshlottilainen legenda’ Savonlinnasta (vrt. myös tuntematon vakooja-kertomukset), jossa Suvorov käy tiukkojakin väittelyitä vain suomeksi.  Tapahtumat käynnistyvät, kun pormestari, komendantti, raatimiehet ja väkijoukkokin odottavat Suvorovia saapuvaksi raatihuoneelle…

Tällä välin vanha ukko oli vaivoin päässyt väkijoukon läpi raatihuoneen ovelle, missä sotapoliisi pysäytti hänet.

”Minne sinä olet menossa?” huusi hän suomeksi.
”Herra pormestarille”, vastasi ukko.
”Ei käy!”
”Minulla olisi asiaa…”
”Ei nyt mitään asioista hoideta…häivy siitä!”
”Kyllä lain mukaan pormestarin puheille jokaisen täytyy voida päästä!” intti ukko vastaan suomalaisille ominaisella itsepintaisuudella.
”Tänään ei käy!”
”No, mutta miksi?”
”Tänne odotetaan tsaarin suurta kenraalia…Häivy jo!

Ukko lähtee matkoihinsa. ’Tsaarin suuri kenraali’, Suvorov, taas saapuu erinäisten vaiheiden jälkeen yllättäen Olavinlinnaan. Tarkastettuaan linnoituksen hän toteaa komendantille:

”Hyvä on, Jumalan kiitos täällä on kaikki hyvin! Ehdin jo käydä kirkossanne rukoilemassa, tarkastaa linnoituksen, äkseerata solttuja. Kaikki on hyvin. Aamen! Nyt mennään syömään. Onko täällä suomalaista keittoa?” Pormestari selvitti hänelle, että päivällinen on katettu raatihuoneelle.

--- Astuessaan raatihuoneen ovesta hän kysyi sotapoliisia, joka aamupäivällä kielsi häneltä pääsyn pormestarin puheille. Onneton mies haettiin paikalle. Hänet nähdessään Suvorov kysyi suomeksi:

”Onko pormestari nyt tavattavissa, minulla olisi asiaa!”

Mutta mies seisoi vaitonaisena ja allapäin.

”Eikö olekin hirmuinen kurinpitäjä!” Suvorov sanoi seurueelle. ”Hyvä Jumala, miten kovaa kuria piti! Ei päästänyt edes suomalaisukkoa asiaansa toimittamaan!...Mitä? Olisikohan se pormestari tavattavissa?”

Mies seisoi edelleen vaiti. Suvorov iski miehelle silmää, otti taskustaan hopearuplan ja ojensi sen sotamiehelle. ---

(< Miljukov, A.P. , Matkakuvauksia Suomesta vv 1851-1852, suom. Pogreboff, Sergei, tiivistänyt M.E.)

takaisin