Lappeenrannan
julkiset veistokset ja muistomerkit
Rakuunapatsas, Pentti Papinaho
1982

Kuvanveistäjä Pentti Papinaho teki ratsastajapatsaan tilaustyönä Valtakadulla sijaitsevaan SYP:n pääaulaan vuonna 1982. Valutyön suoritti taidevaluihin erikoistunut Valimo P. Venäläinen Kuopiosta. Pankki lahjoitti teoksen Lappeenrannan kaupungille vuonna 1988, jolloin veistos siirrettiin Pusupuistoon, ja sille rakennettiin graniittinen jalusta ja ympäröivä aukio istutuksineen.
Sisätiloihin valmistetun veistoksen siirto ulkotiloihin, missä se oli alttiina olosuhdemuutoksille, toi esille vuosien kuluessa teknisten ratkaisujen erilaisuuden. Veistos kunnostettiin vuonna 2002, jolloin siihen tehtiin Venäläisen valimolla kanavoinnit, sisällä ollut sementti poistettiin ja pahoin rapautuneita osia valettiin uudelleen alkuperäisten valumuottien mukaan.
Teos kuvaa 1920-luvun ratsuvääpeliä pystyyn karahtavan ratsun selässä. Luurankotakkiset, punahousuiset ratsuväen miehet ja heidän ratsukkonsa kuuluivat pienen kaupungin katukuvaan 1900-luvun alun vuosikymmeninä. Ratsuväkiprikaati muodostui Uudenmaan Rakuunarykmentistä (URR) ja Hämeen Rakuunarykmentistä (HRR). Tämä joukko asettui 1921 Suomen Rakuunarykmentin tiloihin. Lopullisesti rakuunat jalkautettiin sotien jälkeen Lappeenrannassa vuonna 1947.

Teksti jalustassa:
Rakuunapatsas
Pentti Papinaho 1982

Suomen yhdyspankki lahjoitti tämän patsaan kaupungille Lappeenrannan SYP:n 100-vuotispäivänä 1988.

» Katso teoksen sijainti kartalla » Katso lisätietoa tekijästä » Katso muut alueen teokset

ETELÄ-KARJALAN TAIDEMUSEO
Faktat

Tekijä: Kuvanveistäjä Pentti Papinaho (1926 - 1992)

Pystytysvuosi: 1982

Paikka: Pusupuistossa aukiolla

Materiaali: Pronssi, harmaa graniittii


Lisäkuvat
SIJAINTI: Linnoitus