Lauritsalan kauppala
perustettiin 27.2.1931, toiminta itsenäisenä kauppalana alkoi 1.1.1932 ja kauppalan olemassaolo lakkasi kuntaliitoksessa 1.1.1967 sen tullessa osaksi Lappeenrannan kaupunkia.
Saimaan kanava ja teollisuuslaitokset – Lauritsalan synty
Kaukaan rullatehtaalta
1963
Vuonna 1856 valmistunut Saimaan kanava oli mahdollisuus suurteollisuuden synnylle ja Saimaan rantojen metsävarojen hyväksikäytölle. Teollisuuslaitosten alkutaipaleet vaativat sitkeää yritteliäisyyttä lukuisten tulipalojen vuoksi. Niin kauppaneuvos Jakovleffin kuin T. & J. Salvesenin sahat rakennettiin tulipalojen jälkeen uudestaan 1870- ja 80-luvuilla. Vuonna 1891 Robert Björkenheimin perustaman yhtiön rullatehdas aloitti toimintansa Parkkarilassa ja siirtyi myöhemmin Hugo Standertskjöldille. Standertskjöld rakensi sulfiittiselluloosatehtaan 1896 ja Kaukaan höyrysahan 1898. Yhtiö osti 1916 Salvesenin osakkeet laajeten selluloosa-, vaneri-, rulla-, silkki-, sprii- ja sahateollisuuden suuryrittäjäksi Oy Kaukas Ab:ksi, jonka palveluksessa kauppalan asukkaiden huomattava enemmistö sai toimeentulonsa. Kaukaalla käynnistettiin 1920-luvulla mm. uraauurtava tutkimus ja kokeilu tekosilkin valmistamiseksi. Puukuidusta valmistettu viskoosi, Kaukaan silkki, kuten paikkakuntalaiset sanoivat, tuli tiensä päähän 1960-luvulla työvoimakustannuksien vuoksi.
Kanavoinnin myötä Lauritsalan kartanon alueelle syntyi pieniä tehdaslaitoksia, myllyjä, kauppahuoneita ja telakoita. Kanavalla ei ollut kuitenkaan odotettua vaikutusta paikkakunnan elinkeinoelämälle, vaan Lauritsalasta tuli enemmänkin ohikulkupaikka kanavan läpi suuntaavalle liikenteelle. Negatiivisena vaikutuksena nähtiin rahdinajon loppuminen Lauritsalan ja Viipurin välillä, mikä oli ollut talonpoikaisväestölle elintärkeää. Kun maailmansotien jälkeen kanavan eteläosa jäi Neuvostoliitolle, kanavan merkitys Lauritsalalle muuttui lähinnä historialliseksi. Vuonna 1962 solmittiin 50 vuoden kanava-alueen vuokrasopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Laskiaisajelulla 1965
Teollisuuden voimakas kasvu sai aikaan myös voimakkaan väestönkasvun tehtaan läheisyyteen, jonne syntyi kaavoittamatonta seka-asutusta. Kunnallishallinto pyrittiin järjestämään olosuhteita paremmin vastaavaksi. Ratkaisuna nähtiin Lauritsalan irtautuminen Lappeen kunnasta omaksi kauppalaksi. Vuodesta 1920 oli ollut vireillä Lappeenrannan kaupungin välittömään läheisyyteen syntyneiden esikaupunkialueiden järjestäminen. 27.2.1931 annettiin asetus Lauritsalan kauppalan perustamisesta vuoden 1932 alusta alkaen.
Teollisuusyhdyskunta kasvaa kauppalaksi
Lauritsalan väkiluku kasvoi kauppalan ensimmäisen kymmenen vuoden aikana yli neljänneksellä, toisen kymmenen vuoden aikana kasvu oli vieläkin suurempi. Vuonna 1950 asukasluku ylitti 10 000 asukkaan rajan. Tämän jälkeen väestönkasvu tasaantui, ja kuntaliitoksen aikaan 1967 lauritsalalaisia oli vajaa 13 000. Ilmeeltään Lauritsala säilyi koko kauppalanaolon ajan pientaloalueena. Vielä 1950-luvulla 95 % rakennuksista oli yksikerroksisia.
Lauritsalan kauppalan perustusaikana lainsäädäntö ei enää vaatinut sitä, että kauppala muodostaisi oman seurakunnan. Lauritsala kuului Lappeen seurakuntaan aina vuoteen 1951, jolloin muodostettiin oma Lauritsalan seurakunta. Väliaikaiseksi kirkoksi kunnostettiin seurakuntatalo. Lauritsalan kirkko valmistui vasta 1969, jolloin Lauritsalan kauppalaa ei ollut enää olemassa.
Kuntaliitos - Kauppalasta kaupunginosaksi
Tehdasvalmisteista taloa
pystytetään 1956
Lauritsalan, Lappeen ja Lappeenrannan kuntaliitos toteutui 1967. Se tapahtui lähes yllättäen, vaikka asia olikin ollut päivittäisenä puheenaiheena vuodesta 1965 ja keskustelua alueliitoksesta oli käyty 1950-luvun puolivälistä lähtien. Vielä vuoden 1965 uudenvuodenpuheessaan Lauritsalan kauppalanvaltuuston puheenjohtaja käsitteli alueliitosta, mutta sitä ei pidetty kuitenkaan ajankohtaisena, vaikka osia Lappeen kunnasta olikin jo liitetty Lappeenrannan kaupunkiin.
1960-luvulla aluehallintoa pyrittiin voimakkaasti keskittämään ja järkiperäistämään – Lappeenrannan seudusta pyrittiin tekemään vetovoimainen kasvukeskus Etelä-Suomeen. Toisaalta kaupunki tarvitsi maata eikä rakentamispaineita voitu helpottaa kaavoittamisella. Ainoana ratkaisuna näihin ongelmiin nähtiin alueliitokset.
Kauppalanjohtaja Toivo
Mansner 1955
Vuotta 1966 - kauppalan 35-vuotisjuhlavuotta - varjosti mahdollinen Lauritsalan, Lappeen ja Lappeenrannan kuntaliitos. Helmikuun lopulla 1966 kauppalanvaltuusto joutui käsittelemään valtiovallan määräämän selvitysmiehen teesejä kauppalan lakkauttamiseksi. Sekä Lauritsala että Lappee vastustivat kuntaliitosta, mutta siitäkin huolimatta liitos tehtiin 1967. Äänestyksessä kyseisen kolmen kunnan yhteenlasketuista valtuutetuista enemmistö oli liitoksen puolella (60–40). Pakkoliitoksesta tehtiin valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa sielläkin jouduttiin äänestämään asiasta. Tilanne oli harvinainen, sillä vain kaksi kertaa aikaisemmin korkein hallinto-oikeus oli käsitellyt vastaavia tapauksia. Tieto peruuttamattomasta kuntaliitoksesta otettiin vastaan lokakuun lopussa 1966.
1950 – 60 – luvun Lauritsalaa kameralla
Vuonna 1955 kauppalangeodeetin ja kiinteistöinsinöörin virkaan valittiin Pekka V. Virtanen. Hänen toimenkuvaansa kuuluivat kauppalan tontinmittaus – ja kartoitusasiat, maapoliittisten ja kaavoituskysymysten valmistelu ja esittely sekä nimitoimikunnan johtaminen. Aktiivisena valokuvauksen harrastajana Virtanen valokuvasi monipuolisesti 1950- ja -60 – luvulla kotikauppalaansa Lauritsalaa, sen rakennuksia ja elämää. Saimaan Kameraseuran jäsenenä Virtanen osallistui useisiin kuvauskilpailuihin sekä kansainvälisiin näyttelyihin.
Vuonna 2007 Virtanen pohti 1950–60-luvun Lauritsalan identiteettiä seuraavasti:
"Kyllä minulle syntyi nopeasti käsitys, että ainakin kunnallishallinnon kannalta Lauritsala oli aikaansa seuraava ja edistysmielinen. Lappeenranta näytti enemmän vanhoilliselta ja menneisyyteen tukeutuvalta. Mielestäni lauritsalalaiset pitivät yleensä itseään juuri lauritsalalaisina eivätkä Lappeenrannan tietyn lievealueen asukkaina. Identiteettiä tuki – paitsi itsenäinen kunta – myös mm. Saimaan kanava historioineen ja maineineen. Kuntaliitoksesta kyllä puhuttiin silloin tällöin, mutta ei se Lauritsalassa liiemmin saanut kannatusta. Käsitykseni mukaan esimerkiksi Kaukaalla asuvat ja työskentelevät pitivät itsenäistä Lauritsalaa parempana. Samoin Kaukas-yhtiön johto, joka arvioi yhtiön vaikutusvallan pysyvän suurempana Lauritsalassa kuin suur-Lappeenrannassa. Perheenäkin tunsimme itsemme lauritsalalaisiksi, ja esimerkiksi 50-luvulla ei kuntaliitos ollut oleellinen kysymys."
Amanuenssi Mariina Kellokumpu
Etelä-Karjalan museo